perjantai 29. toukokuuta 2020

Venäjä soittelee taas kutsuja valtionjohtajille voitonparaatiin – sotilasmahtia aiotaan esitellä juhannuksena

Hmmmmm - vai niin - eiköhän olisi parasta antaa koronavirus-ongelman rauhoittua. Tuskin Moskovaan kukaan valtionpäämies uskaltaa lähteä - taudin pesään...

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta sellaisenaan:

Venäjä soittelee taas kutsuja valtionjohtajille voitonparaatiin – sotilasmahtia aiotaan esitellä juhannuksena

Paraatin toiseen yritykseen on aikaa alle kuukausi, eikä korona ole hellittänyt Venäjällä.
Venäjä
Kuvassa Vladimir Putin seuraa voitonpäivän paraatia.
Toukokuussa pidetty Venäjän voitonpäivän paraati jäi koronan takia vaatimattomaksi.Alexei Druzhinin / AOP
Venäjä aikoo kutsua läntisiä valtionpäämiehiä seuraamaan Saksan antautumisen 75-vuotisuutta juhlistavaa paraatia ensi kuussa. Alkuperäinen Voitonpäivän paraati peruttiin toukokuun 9. päivältä Venäjän koronatilanteen pahenemisen vuoksi.
Uutistoimistojen mukaan Kreml on ollut jo yhteydessä ainakin Ranskan presidentin Emmanuel Macronin esikuntaan.
– Tämä on lyhyt varoitusaika kansainvälisten johtajien aikataulujen uudelleensovittamiseksi. Kutsuista neuvotellaan kunkin maan kanssa erikseen, sanoi Kremlin tiedotuspäällikkö Dmitri Peskov uutistoimisto TASS:lle.
Venäläisten tietojen mukaan tarkoitus on lähettää "uusintakutsut" niille, jotka oli kutsuttu seuraamaan sittemmin peruuntunutta toukokuun paraatia. Macronin lisäksi tuolloin olivat kutsun saaneet muun muassa Kiinan presidentti Xi Jinping, Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, Britannian pääministeri Boris Johnson ja tasavallan presidentti Sauli Niinistö.
Heistä Trump torjui kutsun jo maaliskuussa. Niinistö ei kertonut julkisuuteen(siirryt toiseen palveluun), mitä hän vastasi.

Putin siirsi paraatin

Toukokuun 9. päivälle suunniteltu suuri paraati kutistui Venäjän ilmavoimien ylilennoksi ja pienen sotilasosaston ohimarssiksi. Venäjän presidentti Vladimir Putin määräsi tiistaina, että suuri sotilasparaati pidetään Moskovan Punaisella torilla kesäkuun 24. päivänä.
Putinin käsityksen mukaan koronatilanne sallii paraatin pitämisen tuolloin. Toistaiseksi koronatilanne Venäjällä jatkuu vakavana, ja tartuntojen määrä on suurin nimenomaan Moskovassa.
Uusi päivämäärä on valittu sen mukaan, että neuvostojoukot pitivät suuren voitonparaatin Punaisella torilla 24. kesäkuuta 1945. Tuolloin toinen maailmansota oli Euroopassa ohi.
Tämänvuotisesta voitonpäivän paraatista oli Venäjällä suunniteltu erityisen mahtipontista sotakaluston esittelyä.
Kesäkuiseen paraatiin ovat ilmoittaneet tulevansa ainakin Kirgisian ja Moldovan presidentit sekä Abhasian ja Etelä-Ossetian johtajat. Viimemainitut ovat Georgiasta Venäjän asevoimien avulla irrotettuja alueita, joita ei yleisesti pidetä itsenäisinä.
Lähteet: AFP, REUTERS, TASS

torstai 28. toukokuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen menimme pihalle, tontin kulmalle poikkeuksellisen aikaisin. 
Miksi?
Siksi, että olimme päättäneet istuttaa siemenperunat maahan hiukan entisestä poikkeavalla tavalla. Se oli nopea toimitus. Tosin eipä noita penkkejäkään ole kuin kuusi ja niiden lisäksi ryytimaa...

Jäämme odottelemaan, miten tänä vuonna "pienviljelymme" edistyy kahdentyyppisillä sertifioiduilla siemenillä. 
Se on varma, että lukumääräisesti saamme enemmän perunoita jatkossa nostetuksi kuin sinne niitä upotimme. Nyt täytyy olla huolellinen kastelemisen ja multaamisen suhteen...

Viimeistelen tänään Pikkupuolen parvekkeen/terassin maalausjutut. Se(kin) on sitten siinä.

Huomenna perjantaina oletettavasti käyn hakemassa veneemme Prima Raudasta... 

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Tonttimme puu- ja pensasinventaario...

Kun välillä itsekin ihmettelemme tontillamme rapsuteltavien lehtien ja neulasten määrää, niin tein hetki sitten inventaarion.

Tontillamme on tällä hetkellä - 27.05.2020 - 10 kuusta, 3 koivua, joista yksi 4-haarainen, 6 pihlajaa, joista neljä moniraaraisia, 4 vuoristomäntyrykelmää, 2 vaahteraa, joista yksi monihaarainen, 1 iso hopeakuusi sekä lisukkeena kymmeniä metriä orapihlaja-aitaa sekä aikamoinen määrä syreenipensaita kahdella tontinrajalla. Niin ja lisukkeena erilaiset kivi-, tms. kasvi-istutukset.

Eipä ihme, että rapsuteltavaa ja kärrättävää riittää...

Todettakoon lisäksi, että tontilta on kaadettu kuusi isoa mäntyä, iso sembramänty, useita kuusia ja kaksitoista koivua. 

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen sateen ropinaa aistiessamme totesimme, että tänään ei ole täysi työpäivä.

No toki sen verran, että menin pihalle siirtämään päärakennuksen terassin vierestä kolme isoa kiveä vaimoni rakentamaan uuteen kivikasvustopaikkaan. Entisen tulistelupaikan kohdalle.
Yksi kivistä on mielenkiintoinen. Rösöinen kivi, jonka toimme Pikkuleton saariryppään laitimmaisesta saaresta soutuveneellä tontillemme viitisentoista vuotta sitten. Se oli vedessä upean näköinen...

Kivet siirretty ja kukaties iltapäivällä sateen loputtua menen maalaushommiin Pikkupuolelle.

Huomenna on ilmeisesti perunoiden istuttaminen...

tiistai 26. toukokuuta 2020

Toukokuun viimeinen viikko on alkanut...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin Pikkupuolen parvekekaiteita rapaamaan. Kyllä taas kävi mielessä, että höylättyä lautaa kannattaa ulkorakenteissa välttää. Maali ei tahdo pysyä varsinkaan etelään suuntautuvissa osissa...

Otin tänään avuksi hiomakoneen, joten ravattavaa ja hiottavaa ei tässä kohteessa enää ole, ei kun maalaamaan.
Maalaus edistyy kohtalaisen ripeästi, vaikka alumiinitikkailla rimpuilu ottaa voimille. Sanoin vaimolleni, että jos vielä tätä kohdetta - Pikkupuolen parveketta ja terassia - vielä maalaan, hankin aivan varmasti kunnon telinetasovirityksen paikalle.

Tuskinpa näitä enää tämän jälkeen maalailen.

Nyt on "kahvitauko".

Vaimoni lähti käväisemään Lallinperäntiellä. Minä jatkan maalausta ja odottelen sähköpostiviestiä tai soittoa Prima Raudasta, jotta pääsen hakemaan veneemme huollosta.
Alkaa hiillostaa veneen veteen lasku ja Selkäsaaressa ensimmäistä kertaa tälle alkukesälle käynti...

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdimme valmistelemaan tontinkulmalle perunanistutusta hiukan aikaisemmasta poikkeavalla tavalla. 
Mielenkiintoista kokeilla, onnistuuko pienviljelys aikaisempaa paremmin sertifioiduilla "takuuvarmoilla" siemenperunoilla. Niin - emme ihan vielä pistä hyvin itäneitä siemenperunoita peltoon...

Tontilla köpötellessäni olen aistivinani, että kaikki alkaa olla kuunnossa, kesä saa tulla...


Alan valmistella veneilykauden alkamista. Täytyy alkuviikosta käydä Karjalahdella Prima Raudassa tarkistamassa, onko moottori huollettu ja uusi kaikuluotain/karttaplotteri asennettu.

Katselin viime vuoden pöytäkalenterimerkintöjä. Kyllä kesäkuun ensimmäinen viikko on ollut täynnä aktiviteettia nimenomaan Selkäsaaren osa-alueella. Saapa nähdä toteutuuko asiat tänä vuonna samalla tavalla...

lauantai 23. toukokuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen tuli aavistuksen verran tyhjä olo, ei ole mitään aivan akuuttia tekemistä.

No - aina sitä jotakin ja se jotakin kohdistuu tuonne tontin takimmaiseen kulmaukseen - peruna- ja ryytimaahan sekä matopellolle. 
Siellä raparperipuskat puskevat jo kiivaasti kasvua. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että alut em. raparpereille saimme Tarvaharjun Puukeisarilta ja harrasteperunaviljelijältä vuosia sitten. Ovat olleet tuottoisia ja hyvälaatuisia...

Joutessani lähdin tekemään kauppareissun, lähinnä hakemaan Hahtisaaren Nesteeltä ruohonleikkuriin bensiiniä.
Ajelin Hahtisaaren venesataman kautta ja totesin laituriluiskat olevan paikoillaan. Näemmä Tommin ja Katariinan vene oli jo laiturinpäässä. 
Siihen vastapäätä ilmestyy meidänkin veneemme. Täytyy alkuviikosta lähteä Prima Rautaan potkimaan porukkaa persauksille, jotta voin hakea veneen aluksi kotipihalle ja sitten laskuluiskaa pitkin Hahtisaaressa veteen.

Ajelin Mansikkanokan kautta. Kyllä Lumilinna-alue on murheellisen näköinen tähän aikaan.

Veneihmiset näyttivät olevan liikkeellä.

Eräs tämän päivän Facebook-teksteistäni...

Olen yrittänyt psyykata muutamia tuntemiani kemiläisiä lähtemään kuntavaaliehdokkaaksi lähestyvissä kuntavaaleissa.
Jokainen heistä on ehdottomasti potentiaalinen ehdokas, jolla on annettavaa kemiläiseen päätöksentekoon. Yhtä lukuunottamatta he olisivat uusia päättäjiä, joilla on erittäin monipuolista kokemusta - elämänkokemusta ja työelämäkokemusta.
Väitän, että ainakin pari heistä mukaan lähtiessään olisi sellainen piristysruiske kemiläiseen jopa talousalueelliseen päätöksentekoon, että siitä puhuttaisiin vielä pitkään...

Vuoden 2017 kuntavaaleissa Kemin äänestysprosentti oli ala-arvoisen surkea - rapiat 55%.
Silloisista valtuutetuista sai jatkopestin vajaa 70%. Toivottavasti lähestyvissä kuntavaaleissa vaihtuvuus on suurempi...

perjantai 22. toukokuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdimme pihamaalle. Vaimoni kukkaistutushommiin ja minä loppujen rapsutusjäteiden kärräykseen ja silppuamiseen ruohonleikkurilla - aika pölyistä hommaa.

Siirsin myös muutamia kiviä ison kuusen juureen. Olen aina mietiskellyt tuota kiviasiaa. Siinä on jotain alkukantaista perusjuttua, kun niitä siirtelee käsipelillä. Ystävämme Korpelan Pentti on erikoisammattilainen siinäkin asiassa...

Nyt alkavat olla tontilla työt siinä vaiheessa, että kohtapuolin pannaan perunat maahan.

torstai 21. toukokuuta 2020

Ensimmäisten kuntavaalieni jälkeen vuonna 2000...

Ensimmäisten kuntavaalieni jälkeen vuonna 2000 odotukseni olivat lautakuntapaikkojen suhteen korkealla.
Ajattelin koulutus- ja työtaustani otettavan huomioon - insinöörikoulutus ja kymmenien vuosien opetustyö ammatillisella opetussektorilla..

Ohjauduin silloiseen kulttuuriasiainlautakuntaan. Kukaties taustalla oli tieto toiminnastani Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994- osa-alueella.
Näin jälkikäteen muistellen aloituslautakunta oli eräänlainen harjoittelupaikka, totuttelu kuntapäätöksentekoon. Pelin henki alkoi hahmottua aika nopeasti. Nokkimisjärjestys oli selvääkin selvempi...

Kun olen kertonut nyt lähestyvistä kuntavaaleista tuntemilleni henkilöille, minulta on saatettu kysyä:"Osaanko minä, kun en ole koskaan ollut mukana näissä kuvioissa?" 

"Osaat, aivan varmasti osaat, sillä kovimmatkin kuntapäättäjät, ykkösnyrkit ovat hekin olleet joskus ensimmäistä kertaa kuvioissa mukana. Sitä he eivät välttämättä aina muista vauhtisokeudessaan." olen todennut.
Olen saattanut lisätä:"Lautakuntatyöskentelyssä pärjää erinomaisesti tekemällä yhteistyötä, tutustumalla käsiteltäviin asioihin ja olemalla oma itsensä. Kaikkea ei voi kukaan tietää, kannattaa kysyä." 
Sama pätee valtuustossa ja kaupunginhallituksessakin, joissa kokemus ja suurten asiakokonaisuuksien hahmottaminen tulevat lisäksi arvoon arvaamattomaan...

Mitä tänään tähän asti...

Eilen pohdiskelimme tykönämme, josko tänään olemme vaan mutta...

Kuinka ollakaan perinteisten aamutoimien jälkeen - ulkoilmaa tarkkailtuamme - lähdimme pihaamme viimeistelyrapsuttelemaan.
Minä keskityin pienimuotoisen "maatalousmuseoalueen siistimiseen". Kääntelin ja vääntelin alueella olevia laitteita, jotta sain lehdet ja neulaset kunnolla haravoitua.

Ison, vanhan kuusen alla haravoidessani päätin pistää kuusen läheisyydessä olevia kiviä uuteen asentoon. 
Kyseiselle kuuselle ja lähellä olevalle hopeakuuselle on kaatoluvat. Olen muistaakseni aikaisemminkin miettinyt, raskiiko niitä kuitenkaan vielä kaataa/kaadattaa. Ne ovat isoja puita, Kivelän Hannun konehommia - sitten aikanaan...

SuperCat-loukuissa ei ole ollut lisää myyriä.

Näyttää siltä, että kolmessa neljästä linnunpöntössä on asukkaat. Lisäksi isossa kuusessa on uusi harakanpesä ja hopeakuusessa ilmeisesti oravanpesä. Aktiviteettia riittää ihan mukavasti eläinrintamallakin.
Edellisten lisäksi koiria on lähiympäristössä toistakymmentä, mutta kissoja ei ole tontilla näkynyt pitkään aikaan.

Niin - kukaties joku teistä lukijoista ihmettelee minun myyräjahtiani. Se ei ole turhaa, sillä päärakennuksemme kohdalla orapihlaja-aita osoittaa, että ne ovat pitäneet talvella herkutteluhetkiä lumihankien suojassa. 
Monissa rungoissa on pahoja jälkiä, toivottavasti toipuvat. Kohta tuon näkee, kun fotosynteesi jyrähtää kunnolla käyntiin...

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen käväisin pihalla aistimassa mukavaa aamuilmaa. Samalla tarkistin SuperCat-loukut. 
Kyllä toisessakin eli Pikkupuolen terassinkulmalla olevassa loukussa oli myyrä. Hautasin sen edellisen viereen syreenipensaan kupeeseen käsin koskematta ja pistin loukun edelleen pyytämään...

Alan kohtapuolin orientoitumaan Kemin tarkastuslautakunnan kokoukseen kaupungintalon valtuustosaliin - väljästi. 
Odotettavissa mielenkiintoinen kokous, jossa pääasiana on vuoden 2019 arviointikertomuksen loppuun hahmottaminen...


Sadat epätoivoiset ihmiset söivät toisiaan natsien piirittämässä Leningradissa: Samaan aikaan puoluejohto sikaili herkkupöytien ääressä, kertoo brittitutkimus

Hmmmmm - ninpä - äärimmäisen murheellista tekstiä...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista sellaisenaan:
Kulttuuri|Kirja-arvostelu

Sadat epätoivoiset ihmiset söivät toisiaan natsien piirittämässä Leningradissa: Samaan aikaan puoluejohto sikaili herkkupöytien ääressä, kertoo brittitutkimus

Michael Jones osoittaa natsien kolkon aikeen ajaa Leningrad nälkäkuolemaan, neuvostopomojen ylenkatseen nääntyviä kaupunkilaisia kohtaan – ja lopulta: tavallisten ihmisten hiljaisen sankaruuden hädän hetkellä.



Leningradilaiset tekivät lumitöitä Nevan valtakadulla talvella 1942. Kuva: SOVFOTO
Julkaistu: 2:00, Päivitetty 8:16
Historia
Michael Jones: Leningrad – piirityksen vuodet (Leningrad – State of Siege). Suom. Arto Konttinen. Into. 416 s.
OMAN AIKAMME tuhoisin kaupunki­piiritys toteutui Leningradissa, kun natsi-Saksan saartorengas sulkeutui Nevan metropolin ympärillä 8. syyskuuta 1941. Se kesti 872 päivää ja yötä ja kirposi lopullisesti vasta tammikuussa 1944.
Tuho oli täysin epäinhimillisissä mitoissa: kuolleita tuli yli (kukaan ei tiedä kuinka paljon yli) miljoona ihmistä, suurkaupunki oli pommitusten raunioittama.
Brittiläinen sotahistorioitsija Michael Jones (s. 1940) ei suinkaan ole ensimmäisten piiritystä tutkineiden joukossa. Aiheesta on kirjoitettu hyllymetreittäin – tutkimusta, proosaa, muistelmia – mutta Jonesin Leningrad – piirityksen vuodet -teoksella (2008) on kiistattomat meriittinsä. Suomennokseen löytyy vankkoja syitä.
HITLERIN armeijat hyökkäsivät itään 22. kesäkuuta 1941, ja rintama liikkui harppauksin myös kohti Leningradia. Blitzkriegillään saksalaiset rynnivät kahdessa viikossa läpi Baltian puhkaisten jo 8. heinäkuuta Stalinin linjan Pihkovassa.
Tasan kaksi kuukautta myöhemmin oli Leningrad kuristus­otteessa.
Neuvostofiaskoa syvensi se, että puna-armeijan komento­porras oli likvidoitu liki sata­prosenttisesti muutamaa vuotta aiemmin. Nyt heinäkuusta 1941 luoteista armeijaa komensi Kliment Vorošilov – hänellä oli marsalkan arvo mutta ei strate­giantajua. Sotaoppia paitsi jääneen Andrei Ždanovin kanssa hän töpeksi täysin mitoin Leningradin puolustuksen ja varustautumisen kanssa.
Syyskuun 11. päivänä Vorošilovin syrjäytti Georgi Žukov, ruhjova tyyliltään mutta soturi sentään. Hänet siirrettiin jo lokakuussa Moskovaan, ja Leningrad jäi taas turmeltuneelle tunarille Ždanoville.
Tilanne koheni vasta huhtikuussa 1942, kun kaupungin sai vastuulleen taitava kenraali Leonid Govorov.
MUTTA kohtalokkaimmat laiminlyönnit oli silloin jo tehty.
Michael Jones kuvaa armotta virheitä – niin sodassa kuin ­väestönsuojelussa. Esimerkiksi Neva-joen erääseen sillanpääasemaan syydettiin satojatuhansia miehiä varmaan kuolemaan.
Yksi säästyneistä oli pahoin haavoittunut Vladimir Putin, tulevan yksinvaltiaan isä. Sotakalustoakin tuhoutui määrättömästi.
Entä miljoonakaupungin kansalaiset?
Vorošilovin ja Ždanovin monumentaalisin rikos oli jättää liki kaikki Leningradin ruokatarpeet yhteen suureen varastoon eteläisessä kaupungissa. Saksa pommitti nämä Badajevin puiset makasiinit vaivatta maan tasalle, ja ravintokatastrofi oli heti käsillä.
Seurasi yli puoli vuotta niin intensiivistä nälänhätää, ettei vastaavaa ole koettu Euroopassa. Vertailukohtaa ei löydy edes perunaruton luomasta kuolemankierteestä 1840-luvun lopun Irlannissa.
NÄLÄN ohella leningradilaisia niittivät punatauti, krooninen ripuli ja pilkkukuume. Hygienia, samoin kuin veden- ja lämmönjakelu olivat romahtaneet jo syksyllä 1941.

Kuollutta kuljetetaan haudattavaksi pitkin Nevski Prospekt -katua Leningradissa 1942. Kuva: SOVFOTO
Kuolleisuus kohosi valtaviin lukuihin. Vuoden 1942 alkupuolella hengiltä nääntyi jopa 20 000–25 000 ihmistä päivässä.
”Kun on pari tuntia kadulla, näkee kymmeniä yksinään lumessa makaavia vainajia sekä täysiä ruumiskärryjä”, nuorimies Mihail Nosyrev merkitsi ylös 4. helmikuuta.
”Ihmiset syövät mitä vastenmielisintä saastaa puusepänliimahyytelöstä ruumiista leikattuihin pehmeisiin lihapaloihin. Nälän piinaamat, täysin epätoivoiset kaupunkilaiset ovat muuttumassa villi-ihmisiksi.”
KANNIBALISMI ei jäänyt marginaali-ilmiöksi. Vain kymmenessä päivässä otettiin kiinni 311 ihmissyönnistä epäiltyä ihmistä (ja se oli vasta virallinen luku), kannibaaliliigoja paljastui sairaaloissa ja kortteleissa ja esimerkiksi tytärtään etsivältä äidiltä tiukattiin miliisiasemalla lapsen alusvaatteiden tuntomerkkejä, jotta ”voimme kertoa, missä hänet on tapettu – ja syöty”.
Piiritystila alkoi murtaa sivilisaation ja ihmisyyden ydintä.
Kuolemaa tekevässä kaupungissa eli kuitenkin hyvin pärjäävä ihmisryhmä: puolueen ja kaupungin ylin johto. Smolnan päämajan pöydistä ei puuttunut herkkuja, mikä tietenkin haluttiin salata rahvaalta kokonaan.
Jones esittää yhtäpitäviä aikalaistodistuksia, jotka paljastavat tämän sikamaisuuden mittaluokan ja puolue-eliitin täyden moraalikadon. Proletariaatti kyllä kärsi, mutta se ei jalostanut etujoukkoa.
BOLŠEVISTISELLE kyynisyydelle veti vertoja vain natsien sadistinen ylemmyys. Hitler kielsi heti alkuun antautumisen vaihto­ehdon, päinvastoin: ”Tässä eloonjäämistaistelussa meillä ei ole mitään syytä huolehtia siitä, että edes osa kaupungin väestöstä selviäisi hengissä.”
Kirjassa siteerataan saksalaisten monia käskyjä ja muistioita, joita ei haluaisi pitää ihmisen laatimana.
Leningradia oltiin hivuttamassa hengiltä, ja lähelle päämääräänsä natsit pääsivät.
TAMMIKUUSSA 1943 puna-armeija mursi aukon saartoon, ja ruokahuolto käynnistyi maateitse Leningradiin. Siihen asti vain satunnaiskolonnat Laatokan puolelta olivat päässeet perille. Ja vaikeaa se oli yhä. Leningrad vapautui 27. tammikuuta 1944.
Jo piirityksen aikana Kremlin sensuuri varmisti, että Leningradin nälkätragediasta ei saa tihkua tietoja muualle Neuvostoliittoon.
Stalin vähätteli asiaa tuoreeltaan, ja heti sodan jälkeen tuotiin julki vain neuvostojohdon ja kaupunkilaisten yhteisen taistelun ja sankaruuden kertomus. Se on pitkälti mielikuvitusta.
Kuolleiden kokonaisluvuksi ”päätettiin” 632 253 leningradilaista, vaikka kaupunginhallinto oli jo elokuussa 1942 virallisista asiakirjoista päätynyt 1,2 miljoonaan kuolleeseen. Lopullinen kuolinluku saatiin supistettua puoleen!
Piirityksen kokeneista esimerkiksi akateemikko Dmitri Li­hatshev arveli, että ”uhriluku oli arvioitu tarkoituksella 3–4 kertaa todellista pienemmäksi”.
LOPUKSI: mistä syntyy Jonesin Leningrad-kirjan syvin todistusvoima?
Siitä, että läpi teoksen Jones hyödyntää aitoja aikalaisdokumentteja, paljon ja perustellusti. On kansalaisten ja sotilaiden päiväkirjoja, kirjeitä ja muistiin­panoja, piirroksia, arkistoja, turvallisuuspoliisi NKVD:n ja armeijan raportteja – toki myöhempää tutkimustakin tuhdisti.
Sotia voi tarkastella karttapöytien äärestä, kenraalien kera, tai tällä tavalla: päivästä toiseen selviytymisenä, apatiana, taisteluna leipäjonoissa, nälkään kuolevan ihmisen silmin ja ajatuksin.
Michael Jones ei sivuuta armeijoiden suuria marssisuuntia, mutta kiinteimmin hän katsoo nälän, pakkasen ja tautien syömiä leningradilaisia. Miljoonien uhrien armeijaa.

Kommentti: Kun kansa kuoli kinoksiin, poliittinen eliitti käänsi kylkeä

TARKKA­VAISTOINEN arki­havainnointi leimaa Michael Jonesin Leningrad-teosta, mutta myös se, miten täysin kahtia elämänmeno hajosi piiritetyssä kaupungissa.
Orwellilaisittain ilmaisten, ne toiset olivat hurjasti tasa-arvoisempia kuin ne toiset.
On äärimmäisen rikollista, että korkeimmassa kuolemanvaarassa huolehdittiin vain etuoikeutetun luokan ruokahuollosta, lämmön ja puhtaan veden saannista.
KUN valtaosalle kansasta jaettiin päivässä 125 grammaa leipää (ja joka päivä ei edes sitä), pieni porukka mietti, levittääkö leivälleen mustaa vai punaista kaviaaria.
Aliravittuja ihmisiä kuoli lumikinoksiin sadoin tuhansin, yltäkylläiset käänsivät kylkeä vuoteen lämmössä.
Leningradilaisilla oli kolmatta vuotta vastassaan paitsi maahan tunkeutunut herrakansa, myös omat herrat, stalinilainen nomenklatuura. Vain ensin mainitut häädettiin keväällä 1944.

Seuraa uutisia tästä aiheesta