torstai 2. tammikuuta 2020

Suruviesti...

Kyllä se nyt koettelee. Kerroin viime vuoden loppupuolella ammattijärjestöystäväni rankoista hetkistä. Kaikki alkoi hänen osaltaan vajaa kaksi vuotta sitten mittavilla leikkausoperaatioilla. Kaikki näytti oleven menossa hyvään suuntaan. 
Tapasin hänet viimeksi joulukuussa Kemin Lumilinnassa yhdistyksemme kokouksessa.

Lähetin hänelle viime vuoden viimeisenä päivänä sähköpostiviestin, jossa tiedustelin hänen vointejaan.

Sain hetki sitten puhelinsoiton hänen aviovaimoltaan. Vuosikymmenien aikainen ammattijärjestöystäväni on siirtynyt ajasta iäisyyteen alkuviikosta. Perheelle jaksamista...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen eilisen, kohtalaisen hyvin onnistuneen päärakennuksen takkalämmityksen jälkeen latasin uuden annoksen koivuklapeja takkaan. 
Tälläkin kerralla päältäsytyttämistä varten mahdollisesti ylihuomenna. Todennäköisesti jatkan savukanavien esilämmitystä aikanaan. Hain puukatoksesta sisälle korillisen koivuklapeja "lämpenemään".

Vaimoni lähtee Veeran kanssa kaupungille asioille. Taidanpa siirtyä katselemaan Kemin asuntomarkkinoita - uteliaisuuttani...

keskiviikko 1. tammikuuta 2020

Missä olen/olemme asuneet tähänastisen elämäni/elämämme aikana...

Näin vuoden ensimmäisenä päivänä kävi mielessä muistella, missä olen kaiken kaikkiaan tähän asti asunut...

Synnyin Kemissä 20.09.1944. Olin vanhempieni kolmas lapsi, kuopus. He asuivat siihen aikaan "Lemmenlaaksossa" Kivikolla ostamassaan pienessä talossa, joka on vieläkin tuunattuna paikoillaan.
Sieltä muutimme isäni kotitaloon Etu-Ritikkaan vuonna 1946. Asuin vanhassa kotitalossamme ajanjakson 1946-1968.

Menimme - minä ja vaimoni Tuula - naimisiin heinäkuussa vuonna 1968 ja muutimme Tampereelle. 
Onnistuimme saamaan vuokralle juuri valmistuneesta kerrostalosta/opiskelija-asuntolasta soluasunnon Peltolammilta, Tampereen keskustasta rapiat kymmen kilometriä etelään. Siinä asuimme vuosina 1968-1970.

Saimme vuokratuksi "tutunkauppaa" Tampereen keskustasta tilavan, hyvintoimivan yksiön, jossa asuimme vuosina 1971-1972. 

Tommi syntyi Tampereella keväällä 1971. 

Kesän 1972 asuimme osittain Euran Kauttualla pienessä omakotitalossa, työsuhdeasunnossa.

Muutimme loppukesällä 1972 Kemiin. Asuimme väliaikaisesti Haukkarissa ja Maksniemessä. Saimme vuokratuksi kaksion Kemin keskustasta Sauvosaarenkadulta.

Muutimme syksyllä 1973 Imatralle. Minä meni "etujoukoissa" ja tavarat tulivat junakuljetuksena perässä. Sain vuokratuksi tilavan asunnon Imatrankoskelta. Se ei osoittautunut toimivaksi, oli kalliskin. 
Onneksi sain vuokratuksi Imatran keskustasta, juuri valmistumisvaiheessa olevasta kerrostalosta kaksion. Siihen muuttaminen oli rankka.

Perheeni - vaimoni ja poikamme Tommi - saapuivat Imatralle pari, kolme viikkoa myöhemmin - hyvä niin.

Timo syntyi Imatralla joulukuussa 1973.

Ostimme Imatralta tontin aikeissa rakentaa omakotitalo. Suunnitelmat muuttuivat. 

Ostimme ensimmäisen oman asunnon, arava-asunnon - 3h+k - Imatran uudelta asuinalueelta Mansikkalasta juuri valmistuvasta kerrostalosta.

Muutimme Lappeenrantaan syksyllä 1979 tai oikeastaan Taipalsaaren Saimaanharjulle, josta olimme ostaneet persoonallisen omakotitalon. 
Sen saimme myydyksi seuraajalleni Lappeenrannan ammattikoulussa muuttaessamme Kemiin loppukesällä 1981.

Asetuimme asumaan vanhaan kotitalooni. Vanhempani olivat kuolleet vuosina 1974-75. Kotitalo oli tyhjillään. 
Aloimme suunnitella uuden talon rakentamista. Se valmistui vuonna 1982, omakotitalo, jossa tälläkin hetkellä asumme. Samalle tontille on sittemmin rakennettu varastorakennus ja Pikkupuoli...

Niin - asumme siis edelleen alueella, jossa isoisäni viljeli maata...

tiistai 31. joulukuuta 2019

Vuoden 2019 henkilökohtainen "tilinpäätös"...

Kirjoitin vuosi sitten vuoden 2018 henkilökohtaisessa "tilinpäätöksessä" monista sellaisista asioista, jotka olivat jääneet mieltä askarruttamaan ja joita päätin myöhäisemmässä vaiheessa analysoida.

Kuntapolitiikassa olen ollut Kemissä kahden tärkeän lautakunnan - omasta mielestäni tärkeimpien lautakuntien - varsinainen jäsen eli sosiaali- ja terveyslautakunnan sekä tarkastuslautakunnan jäsen tällä vaalikaudella. Siinä on kyllä luottamustyösarkaa ihan riittämiin eläkepäivillä ollessani.
Mielestäni molemmissa lautakunnissa on ollut eiittäin hyvä yhteishenki. Kaikkia meitä on huolestuttanut Kemin murheellinen taloudellinen tilanne. Orastavaa toivoa on antanut Metsä Groupin suunniteltu biotuotetehdas Kemiin. Toivottavasti lopullinen rakentamispäätös tulee alkukesällä 2020.

Kävin ensimmäistä kertaa Keskustan Peräpohjolan piirin syyskokouksessa Keminmaassa, ihan myönteinen kokemus. 
Samoin pitkästä aikaa Keskustan Kemin kunnallisjärjestön kokouksessa pitkästä aikaa. Luovutin ison puheenjohtajan nuijan kuultuani, että "toimisto" siirtyy Valtakadulla katutasoon...

Päätin Pyhäinpäivänä 02.11.2019, että lähden kuntavaaliehdokkaaksi seuraavissa kuntavaaleissa. Luonnollisesti toivon, että - aidosti mukaan lähtevät - ilmoittavat aikeistaan riittävän ajoissa. Tosin kuntavaalithan ovat vasta huhtikuussa 2021.
Luonnollisesti kaikki riippuu siitä, missä ruumiin ja sielun voimissa sitten aikanaan on, tällä hetkellä ei ole hätä päivää...

Olen ollut mukana Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n toiminnassa, hallituksessa. Siinä jatkoin vielä vuoden 2019. Jatkoin myös Insinööriliiton järjestövaliokunnan varajäsenenä vuoden 2019. Olen ollut Insinööriliiton kuvioissa mukana 1970-luvun alkupuolelta lähtien. Eiköhän nuo tehtävät ala olla sitten niin sanotusti pulkassa.
Voi olla, että ensi vuonna vielä jollakin tavalla olen mukana em. yhdistyksen toiminnassa, mikäli siihen tarvetta ilmenee

Tätä vuotta ovat hallinneet veljeni kuolemaan liittyneet kuolinpesä- ja testamenttivelvoitteet. Rivitaloasunnon myynti alkusyksyllä suoritetun remontin jälkeen oli pettymys. Kiinteistövälittäjän vaihto oli virhe, huoneisto myytiin loppujen lopuksi alehintaan. Toisaalta kaikki em. velvoitteet on hoidettu - hyvä niin... 

Vuosi 2019 on merkinnyt Kemille paljon, vaikka talouden osalta kaupunki ei pääse henkseleitä paukuttelemaan, oikeastaan päinvastoin.
Kaidin odotus Kemin Ajokseen on rehellisesti sanottuna hiipunut, vaikka lopullista rakentamispäätöstä ei toki ole haudattukaan.

Matkailu vetää, on voimissaan - hyvä niin, vaikka edelleenkin Kemin kaupungin panostusta ihmetellään. Ympärivuotinen Lumilinna on valmistunut  Mansikkanokalle ja kesämatkailulle haetaan uusia kuvioita.  

Meri-Lapin kuntien taannoiset sotepäätökset ovat kuohuttaneet yhä mieliä koko vuoden eikä loppua ole näköpiirissä.

Ei tuo kulunut vuosi 2019 ole oikeastaan hassumpi ollut perhetasolla. Olen vaimoni kanssa päässyt toteuttamaan monia uusia asioita Haukkarissa omakotitontillamme ja Selkäsaaressa mökkitontillamme. 
Vähänlaisesti tuli kalasteltua. Voi olla, että ensi kesänä hiukan enemmän, kun saamme pulpettiveneeseen uuden karttaplotterin...

Molemmissa - saaressa ja asuintontilla - töitä riittää niin paljon kuin viitsii ja jaksaa tehdä/teetättää. Arvelen, että vuonna 2020 niidenkin osalta tapahtuu edelleen myönteistä kehitystä.

Turhan raskas vuosi kuitenkin kaiken kaikkiaan. 

Pojat perheineen touhuavat tahoillaan omia aktiviteettejaan, elävät omaa elämäänsä...

maanantai 30. joulukuuta 2019

Joka vanhoja muistelee, sitä...

Olen katsellut Ylen Areenasta Ihmisten puolue-sarjaa ja ykköskanavalta Koivisto-sarjaa. Molemmat erittäin mielenkiintoisia ja palauttavat mieliin monia takavuosien asioita Suomen politiikasta.
Niinkuin olen aikaisemminkin kirjoittanut, itselläni ei ollut aikanaan erityistä kiinnostusta politiikkaan.
Lähdin kuitenkin mukaan kuntapolitikkaan sitoutumattomana Kemin Keskustan ryhmään vuoden 2000 kuntavaaleissa.

Ensimmäisen vaalikauden loppupuolella kävi vakavasti ajatuksissa, että Kemissä olisi tarpeellista olla oma sitoutumaton ryhmä - Kemin parhaaksi. 
Miksi?
Siksi että siitä olisi saattanut muodostua jonkinlainen vastapaino vasemmiston "ylivallalle". Vähin tutkinkin asiaa, mutta totesin sen perustamisen - opetustyön ohessa - aivan liian raskaaksi, työlääksi.

Todettakoon, että Keminmaassa vastaavan tyyppinen ryhmä - Keminmaan parhaaksi -perustettiin vuoden 2004 kuntavaalien yhteydessä oletettavasti Keskustan vastapainoksi. Ryhmä toimii edelleen ja on kohtalaisesti voimissaan.

Sittemmin en ole asialla päätäni vaivannut, mutta erilaiset tekniset vaaliliitot saattaisivat Kemissäkin toimia...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aloin viritellä päärakennuksen "kivikasan" eli massiivisen varaavan takan lämmittämistä viimeksi kokeilluin konstein. Siihen liittyy olennaisena osana savukanavien "tohotus" kaasulämmittimellä = esilämmitys.

Taitaa olla sen verran lämmintä, että siirrän sen huomiseksi - näin tein. Sen sijaan lähdin pihalle jääpintojen hiekoitustöihin.
Kyllä - otin betonikärryyn kesällä katkaistuun muovitynnyriin varaamastani kuivasta hiekasta sopivan annoksen ja suoritin hiekoituksen.

Kesken hiekoituksen takaraivoon iski ajatus eletyn elämän kummallisuudesta: Mikään tekemäsi ei riitä. Vaikka olet tehnyt ja teet edelleenkin parhaasi, se ei riitä. Saat siitä ulkopuolelta muistutuksen aina silloin tällöin. Olen yrittänyt ymmärtää, että sekin kuuluu normaaliin elämään. Onneksi em. tyyppiset ajatukset poistuvat takavasemmalle aika nopeasti.

Asiasta toiseen: Nyt ovat niin jäätyneet tienpinnat, että vaimoni lähti potkurilla lähikauppaan, toivottavasti pyöräteitä ei ole vielä ehditty kauttaaltaan hiekottaa...

Ihmisten puolue...

Suosittelen...
Palkittu poliittinen satiiri Ihmisten puolue tekee kaivatun paluun Yle Areenaan. Atte Järvisen käsikirjoittaman ja ohjaaman komediasarjan kaikki kolme tuotantokautta ovat katsottavissa Areenassa puolen vuoden ajan 13.12. alkaen.
Nimensä mukaisesti Ihmisten puolue on ihmisen puolella. Puolue ajaa tavallisen suomalaisen ja miksei myös ulkomaalaisen ihmisen asiaa. Ihmisten puolueeseen mahtuu jäseniä kotiäidistä laskentamerkonomiin.
Entisen kunnanvaltuutetun, diplomi-insinööri Tapani Riihimäen (Taneli Mäkelä) perustaman puolueen jäseniä ovat pk-yrittäjä Topi-Petteri Saikkonen (Kari Hietalahti), karaoke-emäntä Päivi Teittinen (Mari Perankoski), hieroja Regina Mälkki (Kaija Pakarinen) sekä offset-painaja Hannes Säkkijärvi (Asko Sahlman). Kerran viikossa jäsenet kokoontuvat käymään läpi menneen viikon tapahtumia ja hiomaan uusia strategioita puolueen kehittämiseksi.
Ihmisten puolue -sarjaa tehtiin 3 tuotantokautta vuosina 2008-2010. 36-osaisen sarjan ovat käsikirjoittaneet Atte Järvinen ja Reino Portimo ja ohjannut Atte Järvinen. Ihmisten puolue voitti Yleisö-Venlan vuonna 2010 ja Parhaan viihde- ja musiikkiohjelman Kultaisen Venlan vuonna 2011.

sunnuntai 29. joulukuuta 2019

Koirankynnen leikkaaja - elokuva Ylen Areenasta...

Katselimme iltapäivällä alla olevan elokuvan. Erinomaisia näyttelijäsuorituksia...

Koirankynnen leikkaaja 

  • 1 h 39 min
  • 28 pv
  • 29788 katselua
(2004) Veikko Huovisen romaaniin perustuva elokuva kertoo hyvistä ihmisistä. R: Peter Franzén,Taisto Reimaluoto, Ahti Kuoppala, Leo Lastumäki. K & O: Markku Pölönen. (U)

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin kevyeen hyötyliikuntaan eli nuoskalumen kolaukseen. Eipä sitä lunta liiemmälti ollutkaan, varsinkin kun olin myöhään illalla käynyt jo lumihommissa.

Etelänvieraamme eli poikamme Timo tekee lähtöä, vaimoni vei hänet Kemin rautatieasemalle aamujunalle. Toivottelimme hyvät/paremmat Uudet Vuodet 2020.

Veera tuli eilen "täyshoitoon" Mummolaan. Elämä jatkuu...


lauantai 28. joulukuuta 2019

Mitä tänään tähän asti...

Kyllä - perinteisten aamutoimien jälkeen pistin eilen ostamani Kemper-kaasutohottajan käyttökuntoon ja testasin sen. Toimii.
Aukaisin vuoron perään kolme tuhkaluukkua sekä viimeiseksi erikseen tulipesän luukut ja tohotin = lämmitin ilmaa kanavissa.

Olin eilen pistänyt tulipesään noin 2/3 annoksen lappeelleen kahteen tasoon koivuklapeja ja niiden päälle muutama kuusipuuriman sytykkeeksi. 
Sytytin em. annoksen sytytysgeelillä. Ainakin toistaiseksi kaikki hyvin, puut palavat päältä sytytettyinä rauhallisella tulella ihan hyvin. "Kivikasa" vieläkin hiukan itkee, se johtunee vähäisestä lämmityksestä syksyn aikana...

Vilahtivat takaraivossa Yliniemen Eeron ja Suopajärven Sepen kommentit lämmittämisestä.
Ehkä seuraavalla kerralla tohotan vähän pitempään ja pistän vielä päärakennuksen kanavapuhaltimen sammuksiin varmuuden vuoksi.

Asiasta toiseen: Kerroin etelänvieraallemme eli pojallemme Timolle Mikonrannasta ja Lammenmetsästä. Katselimme Kemin kaupungin karttapalvelun ortokuvia, joista näytin paikkojen sijainnin nykyisen moottorietien alta.
Kerroin samalla Mikonrannassa olleen soutuveneemme ja Peurasaaressa, Lahdenperän suutariverstaalla tehtyjen purjeiden polttamisen. 
Syyspimeällä nuorten miesten ryyppyporukan aikaansaannoksia silloin 1950-luvulla...


perjantai 27. joulukuuta 2019

Arkiaskareita...

Perinteisten aamutoimien jälkeen päätin lähteä käväisemään Kemin Karjalahdella asioilla. 

Ajelin Rovanperän liikkeeseen ja ostin pienen Kemper-"kaasutohottajan" ja lisäpatruunan. Ei ollut hinnankiroissa.
Mihin käyttöön? 
Päärakennuksen varaavan takan palokavavien esilämmitykseen. Kokeillaan nyt tämäkin keino. Saaressa mökillä vastaava toimenpide on ollut erittäin käyttökelpoinen. 
Seuraavan takkasytytyksen yhteydessä testaan tohottajan toimivuuden, ei se varmaan ainakaan haitaksi ole...

Etelänvieraamme eli poikamme Timo ja vanhemman poikamme Tommin tytär Veera virittelevät jotain musiikkijuttuja Pikkupuolella iltapäivällä - hyvä niin...

Niin em. kauppareissun yhteydessä käväisin Hahtisaaressa ja sisäsatamassa. Merenjäällä on moottorikelkan jälkiä, käynti Selkäsaaressa on siis kohta ajankohtainen.

torstai 26. joulukuuta 2019

Mitä tänään Tapaninpäivänä 26.12.2019 tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin päärakennuksen takan tulipesään puut taas uudella tavalla. Tällä kerralla "siedettävää tupruttelua", josko tuo alkaa vähitellen asettua, rauhoittua...

Kävin kolailemassa kyvyet pakkalumet pääväyliltä sivuun. Kerrostalonaapuri toivotti Hyvät Uudet Vuodet lenkille lähtiessään. Vaimoni lähti keskustaan ruokakapoille.

Odottelemme viikonloppuvierasta, on kuulemma jo matkalla. Junalla oli aikomus tulla tänään Helsingistä päiväjunalla ja takaisin sunnuntaina myös päiväjunalla...


keskiviikko 25. joulukuuta 2019

It's a Wonderful Life - taas kerran tänään 25.12.2019...

It's a Wonderful Life - taas kerran tänään 25.12.2019...

Se on taas päivällä katsottu ties monennenko kerran ja aina se saa tunnemyrskyn aikaan. Näin se menee...
Miksi se minua aina kuohuttaa? Todennäköisesti siksi, että ymmärtää - liian voimakkaasti sen tosiasian - että jokainen meistä vaikuttaa niin monen ihmisen elämään...


Pätkä WikiPediatekstiä:

Ihmeellinen on elämä

Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Ihmeellinen on elämä
It's a Wonderful Life
Donna Reed ja James Stewart elokuvassa Ihmeellinen on elämä
Donna Reed ja James Stewart elokuvassa Ihmeellinen on elämä
OhjaajaFrank Capra
KäsikirjoittajaFrances Goodrich
Albert Hackett
Frank Capra
Novelli: Philip Van Doren Stern
TuottajaFrank Capra
SäveltäjäDimitri Tiomkin
KuvaajaJoseph F. Biroc
Joseph Walker
Victor Milner
LeikkaajaWilliam Hornbeck
PääosatJames Stewart
Donna Reed
Lionel Barrymore
Valmistustiedot
ValmistusmaaYhdysvallat
TuotantoyhtiöLiberty Films
Ensi-ilta20. joulukuuta 1946
Suomi: 13. toukokuuta 1949
Kesto129 minuuttia
Alkuperäiskielienglanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie
Ihmeellinen on elämä (It's a Wonderful Life) on Frank Capran ohjaama yhdysvaltalainen draamaelokuvan klassikko vuodelta 1946. Siitä ei tullut välittömästi klassikkoa, vaan se tuotti tappiota ensi-iltavuonnaan. Nykyisen klassikko- ja kulttimaineen elokuva saavutti vasta vuoden 1973 jälkeen, jolloin sen tekijänoikeudet raukesivat. Sen jälkeen siitä tuli Yhdysvalloissa erottamaton osa jouluajan televisiotarjontaa.[1] Suomessa Yle TV2 on esittänyt elokuvan joka joulu vuodesta 1992 lähtien, lisäksi MTV esitti sen vuonna 1976 ja Yle TV1 vuonna 1987. Vuodesta 2013 elokuvaa on esitetty Yle Teemalla.[2]
Ihmeellinen on elämä perustuu Philip Van Doren Sternin novelliin ”The Greatest Gift” ja sen pääosia esittivät James Stewart ja Donna Reed. Elokuvassa eräälle ihmiselle, joka aikoo lopettaa elämänsä, näytetään minkälainen maailma olisi, jos häntä ei olisi koskaan ollut olemassa. Ideaa on kopioitu sittemmin runsaasti niin elokuvissa, televisiosarjoissa kuin sarjakuvissakin. Elokuva valmistettiin hyvin nopeassa ajassa ja Frank Capra onkin kutsunut elokuvaa "neljä kuukautta kestäväksi yhtämittaiseksi orgasmiksi".[3]
Ihmeellinen on elämä on toistuvasti valittu maailman parhaimpien elokuvien joukkoon. Vuonna 1998 American Film Institute listasi 100 parasta elokuvaa ja Ihmeellinen on elämä oli sijalla 11. Vuoden 2007 uudelleenäänestyksessä se oli sijalla 20.[4][5]

Mitä tänään Joulupäivänä tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen meillä oli useita vaihtoehtoja: Lähteä heti aamusta käymään Selkäsaaressa, lämmittää päärakennuksen takkaa, lämmittää Pikkupuolen takkaa, jne. , valitsimme kaksi jälkimmäistä. 
Minä lämmitän päärakennuksen takkaa ja vaimoni meni Pikkupuolelle takan lämmitykseen.

Pikkupuolella on lattialämmitys, mutta takka antaa mukavan lisälämmön. Saamamme alustavan tiedon mukaan saamme tutun viikonloppuvieraan muutamaksi päiväksi Kehä III:n sisäpuolelta huomenna junan tuomana...

Katselin ja kuuntelin hetki sitten Jumalanpalvelusta TV 1:stä. Pappi puhui maailmanrauhasta. Tietokoneelle tultuani avasin Yle Uutiset-sivuston. Silmiini osui välittömästi Syyrian Iblidin pommitukset. 

Ohjus osui kyläkouluun Syyrian Idlibissä – kuolonuhrien joukossa viisi lasta

YK varoittaa humanitäärisen katastrofin riskistä Turkin raja-alueella, jonne tuhannet siviilit ovat paenneet Idlibin maakunnasta Syyriasta.

Venäjän ohjusisku kouluun, jonne ihmiset olivat paenneet pommituksia pakoon. Uhrien joukossa viattomia lapsia...

On tämä yhtä perkelettä!

  

tiistai 24. joulukuuta 2019

Mitä tänään tähän asti - on Jouluaatto ja...

Perinteisten aamutoimien jälkeen vaimoni käsitteli yöllä paistuneen kinkun tarjoilukuntoon, olin siinä vähin apuna.

Kävimme hetki sitten hautausmaalla. Enpä muista aikaisemmin niin paljon väkeä olleen siellä liikkeellä. 
Ajoimme keskustaan, sisäsatamaan ja totesimme, että moottorikelkat olivat jo liikkeellä meren jäällä. Ajelivat jonossa Selkäsaaren pohjoispäädyn ohi. Pohdiskelimme saaressakäyntiä lähipäivinä.

Odottelemme Joulupukin tuloa, tosin hän kiireiltään saattaa mennä ohi Kainuunkadun osoitteemme...

Kumma kyllä - lattialle oli ilmestynyt pari kassia. Valokuvakirjoja ja lämmintä, pientä, itsekudottua päällepantavaa. Mistä se Joulupukki tämänkin tiesi? Kai ne tontut ovat olleet liikkeellä...

Alamme valmistautua jouluaterialle ja rauhallisen aattoillan viettoon.

Televisiosta Aki Kaurismäen elokuva Mies vailla menneisyyttä ja perinteinen Jouluyön Pyhän Messu Pietarinkirkosta, jonka Paavi Franciscus toimittaa...

maanantai 23. joulukuuta 2019

Mitä tänään Joulun aatonaattona tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen päätimme jättää päärakennuksen takan lämmittämisen väliin. 
Sen sijaan itse katselin TV 1:stä dokumenttiohjelman presidentti Urho Kekkosen viimeisistä elämänvaiheista.

Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että Urho Kekkonen oli minun ajatuksissani ja arvomaailmassani toistaiseksi viimeinen tolkun presidentti.
Nykyisellä presidentillä Sauli Niinistöllä siihen saattaa löytyä eväitä, kunhan hän vihdoinkin oppisi sanomaan asiat suoraan ja kursailematta. 
Hän sanoo - minun mielestäni lähes aina - asiat ympäripyöreästi ja kieli keskellä suuta..Varsinkin jos liikutaan aroilla asia-alueilla esim. idänsuhteissa...

Aamukahvittelun yhteydessä totesin vaimolleni, että Suomi on mennyt kummalliseksi. Perinteiset, entisaikaiset arvot on heitetty romukoppaan.

Minun mielestäni tänäkin Jouluna uskallan kirjoittaa, että puhtaat elämänarvot ja elämän jatkuminen perustuu perheeseen. Minun arvomaailmassani avioliitto, avoliittokin on miehen ja naisen välinen asia. Näin on ollut ja näin tulee olemaan. 

Nyt muun muassa Suomessakin eletään jotain ihmeellistä, sekavaa hörhöaikaa, jossa kaikki perinteinen tuntuu olevan vierasta. Väitän, että näin ei jatku pitkään, vaan palataan takaisin arvostettuihin ja arvokkaisiin perusarvoihin.

Kaikesta huolimatta, Joulupukki on - mediatietojen mukaan - lähtenyt liikkeelle eilen Korvatunturilta ja saapuneen huomenna luoksenne.

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta Kemin Haukkarin Kainuunkadulta...

sunnuntai 22. joulukuuta 2019

Jutustelua marketin kassajonossa eilen...

En kerta kaikkiaan voinut olla kuulematta/kuuntelematta, kun keski-ikäinen mieshenkilö kovaan ääneen kailotti juttukaverilleen, iäkkäänpuoleiselle mieshenkilölle tuntemiaan henkilöitä. 
Hän tuntui tuntevan useita valtakunnantason vaikuttajia. Siinä ei nyt kovin kummallista ollut, tuttujahan he ovat median kautta kohta häiriöksi saakka kenelle tahansa.
Kiinnostukseni heräsi, kun kyseinene henkilö kertoi tuntevansa paikkakunnalla kaikki häntä edellisissä kuntavaaleissa äänestäneet henkilöt.
Vanhempi miehenkilö totesi:"Kaikkiko? Niitähän oli aika liuta! Soppii eppäillä!"

"Kyllä, kaikki! Nimen lisäksi luonnollisesti sukupuoli, aviosääty, lasten lukumäärä, osoite, ikä, ammatti, tärkeimmät harrastukset ja uskonnollinen suuntautuneisuus." hän luetteli. Hän sanoi laatineensa tiedot usean vuosikymmenen tarkalla seurannalla.
"Miten ihmeessä voit olla noin varma? Ethän sinä äänestykopissa ole katsomassa, ketä kukin äänestää!" sanoi vanhempi mies edelleen epäilevänä...

"En niin mutta kyllä tietoni ovat jotakuinkin kohdallaan. Muutama epävarma tieto on minunkin hyväksyttävä." "äänestäjätietopankin" pitäjä totesi.

Ajattelin keventää hiukan tunnelmaa ja huikkasin, kun olin seuraavana kassajonossa:"Kyllä kai sinulla on sinua äänestäneiden kengännumerotkin tiedossa. On siellä varmaan joukossa paikallisia ns. isokenkäisiäkin!" 

"Kyllä on ja monta!" hän yksiselitteisesti hiukan tuohtuneena totesi...

"Minä tunnen varmuudella vain yhden minua aikanaan äänestäneen, itseni. Tosin arvelen, että vaimoni on myös varma tapaus." totesin juttukavereille.

Vanhempi juttukaveri näytti lähtevän siltä seisomalta ostoskärryineen hedelmäpelien suuntaan päätään puistellen...
.

Mitä tänään tähän asti...


Helsingin Sanomissa oli alla oleva otsikko, siitä huolimatta Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta kaikille tämän tekstin lukijoille...

Avaruudessa käydään hiljaista kylmää sotaa

Maailman suurvallat lähettelevät salaisia satelliitteja taivaalle ja tekevät tuhoisia testauksia antisatelliittiohjuksilla. Yhteenoton riskinä on tehdä kiertoradasta pysyvästi käyttökelvoton meille kaikille.

Anna myönteistä palautetta...

Esitän toivomuksen: Anna myönteistä palautetta aina, jos siihen on vähänkään aihetta.

Olin aikanaan vakituisessa työ- ja opiskeluelämässä 1962-2008 välisen ajanjakson - lähes viisikymmentä vuotta. Em. ajanjaksoon liittyy vajaan vuoden armeija-aika.

Olen kirjoittanut tästä aikaisemminkin. Suomalaiseen elämänmuotoon ei liity liiemmälti antaa myönteistä palautetta. Olemme taipuvaisia kielteisen palautteen antamiseen, arvosteluun...

Muistelen saaneeni jotakuinkin kerran kymmenessä vuodessa myönteistä palautetta, en siis kovin usein, vaikka olen mielestäni tehnyt hommani aina jotakuinkin täysillä. Tarkoitan myönteisellä palautteella selkeästi sellaista palautetta, jonka itseni lisäksi on joku muukin aistinut. Lähinnä suusanallista palautetta...

En tarkoita mitään aikaan perustuvia kunniakirjoja, mitaleita tms., joita kuka tahansa saa jaksettuaan tehdä uutterasti työtä. 
Tämä kertausteksti lähti liikkeelle katseltuani hetki sitten laatikossa lojuvia, unohtuneita Kuntaliiton aineistoja.

Talvipäivänseisaus tänään - kyllä ...

Perinteisten aamutoimien jälkeen alotin taas päärakennuksen "takankuivattamisen" siinä ohessa tietysti savupiipun horminkin. 
Josko saamme sen - tuon massiivisen "kivikasan" - perinteiseen käyttölämpötilaan niin eiköhän nuo "savutupruttelut" vähitellen kaikkoa.

Niin - tänään on talvipäivänseisaus eli meillä täällä pohjoisella pallonpuoliskolla vuoden lyhin päivä. Nyt lähdetään taas sitten valoa kohti, ei hätä päivää...