lauantai 5. tammikuuta 2019

Mikä ihmeen pakohuonepeli? Joutlaitten hommaa!

Pätkä WikiPedia-tekstiä:

Pakohuonepeli

Siirry navigaatioonSiirry hakuun
Pakohuonepeli (myös huonepakopelipakopeli' tai tosielämän pakopeli) on fyysinen seikkailupeli, jossa huoneeseen lukittujen ihmisten pitää ratkoa pulmia määräajassa. Useimmiten peli huipentuu huoneesta pakenemiseen. Pelit perustuvat pakopeli-videopeleihin, joissa pelaajan hahmo on suljetussa tilassa ja pelaajan täytyy ympäristöä tutkimalla paeta huoneesta. Pelaajien pitää käyttää loogista päättelyä, luovuutta ja tiimityöskentelyä pulmien ratkomisessa. Pakopeleistä on tehty myös monipuolisempia versioita, joihin voi sisältyä muun muassa teatteria.

Historia

Tiettävästi ensimmäinen pakohuonepeli luotiin vuonna 2007 Japanissa, josta se levisi muihin Aasian maihin. Vuonna 2012 peli tuotiin Yhdysvaltoihin. Suomessa ensimmäiset pakohuonepelit perustettiin vuonna 2014 Helsinkiin, Turkuun ja Tampereelle. Helmikuussa 2018 Suomessa oli ainakin 68 pakohuoneyritystä
Pakohuonepelien historialliset juuret ovat 1980-luvun lopun tekstiseikkailupeleissä, joissa pelaajan piti usein paeta lukituista huoneista, sekä 1990-luvulta alkaen lähetetyissä kisailu-televisiosarjoissa kuten Fort Boyard ja Crystal Maze

Niin että mitä mieltä itse olen asiasta edelliseen tutustuttuani? Joutilaitten hommaa!




Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta sellaisenaan:

Pakohuoneesta pääsee Suomessa pois, vaikka valvoja pyörtyisi

Puolassa viisi kuoli pakohuonepelin tulipalossa.
Tulipalot
Pakopelihuoneen mysteerilukko.
Arvo Vuorela / Yle
Pakohuonepelien turvajärjestelyt otetaan Suomessa vakavasti, arvioivat STT:lle puhuneet pakohuoneyrittäjät ja asiantuntijat.
Helsinki Escape Roomin omistaja Yvonne Karsten sanoo STT:lle, että Suomessa turvallisuus on eri tasolla kuin esimerkiksi Itä-Euroopassa.
– Olemme tavanneet suomalaisten pakohuoneomistajien kanssa ja olen saanut käsityksen, että turvallisuus on tärkeä asia kaikille toimijoille.
Suomessa palo- ja pelastusturvallisuus hoidetaan pakohuonepeleissä melko hyvin, arvioi myös Suomen Pelastusalan (SPEK) koulutuspäällikkö Ira Pasi.
– Pääsääntöisesti Suomen tapahtumajärjestäjät ymmärtävät turvajärjestelyiden tärkeyden.
Karstenin mukaan esimerkiksi Helsinki Escape Roomissa on aina käytössä hätänappi, jota painamalla pääsee pois heti. Valvoja myös valvoo peliä kameran kautta.
– Ja hätänappia painamalla huoneesta pitää päästä pois, vaikka valvoja pyörtyisi tai saisi sairauskohtauksen.
Puolassa viisi teini-ikäistä tyttöä kuoli pakohuonepelissä sattuneessa tulipalossa perjantai-iltana. Palossa loukkaantui lisäksi 25-vuotias mies, joka sai vakavia palovammoja.
Tulipalo syttyi pakohuoneessa Koszalinin kaupungissa Pohjois-Puolassa. Palon syttymissyystä ei vielä ole tietoa. Ei ole myöskään tiedossa, miksi tytöt eivät päässeet pois huoneesta.
Karstenin tiedossa ei ole, että pakohuoneissa olisi aiemmin tapahtunut kuolemantapauksia. Hän kuitenkin kehottaa ulkomailla pelaamista suunnittelevia kysymään etukäteen turvajärjestelyistä.
– Jos matkustaa vaikka Itä-Euroopassa, kannattaa muistaa, että laatu on eri kuin Suomessa. Voi kysyä esimerkiksi, onko huoneessa hätänappi- tai avain.

Pieleen voi mennä useampi asia

Suomen pakohuoneisiin ei ole mitään erillisiä lisäsäännöksiä, vaan vaatimukset ovat samat kuin muissa tiloissa, joissa oleskellaan ja asutaan.
– Kun näistä (pakohuonepeleistä) ei ole mitään varsinaisesti säädetty, tulee olla todella tarkka. Hätäpoistumisteiden tulee olla erittäin helposti merkittyjä ja opastettuja, sanoo SPEKin turvallisuusasiantuntija Jari Pouta.
Poudan mielestä tärkeä kysymys Puolan tapauksessa on, mikä tulipalon on aiheuttanut. Kyse voi olla esimerkiksi sähkölaiteviasta.
Spekin koulutuspäällikkö Pasi kommentoi yleisellä tasolla, että suuronnettomuuksissa pieleen menee monesti useampi eri asia.
– Esimerkiksi Venäjällä sattuneessa tuhoisassa Kemerovon kauppakeskuspalossa takaovi oli lukossa, henkilökunta ei osannut toimia eikä palojärjestelmäkään toiminut.
– Tukesin (Turvallisuus- ja kemikaalivirasto) tarkastaja on nostanut esille, että vastaavat tulipalot voivat olla Suomessakin mahdollisia. Onnettomuudet voivat johtua tietämättömyydestä tai huoltojärjestelyiden puutteesta. Silmiä ei kannata ummistaa.
Lue myös: Pakohuoneessa tulipalo – viisi teini-ikäistä kuollut

Koillisväylää valvoo nyt yksi yhtiö – Putin antoi valtuudet Rosatomille vuoden vaihteessa...

Hmmmmm - niinpä - mielenkiintoista nähdä, onko alla olevan koillisväylän merkitys tulevaisuudessa niin merkittävä kuin tällä hetkellä ajatellaan.

Merillä liikkkuu tällä hetkellä edestakaisin valtava määrä turhaa tavaraa, turhakkeita...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta sellaisenaan:

Koillisväylää valvoo nyt yksi yhtiö – Putin antoi valtuudet Rosatomille vuoden vaihteessa

Aiemmin pohjoinen reitti oli Venäjän liikenneministeriön valvonnassa.
Rosatom
Karttagrafiikka koillisväylästä
Yle Uutisgrafiikka
Venäjän presidentti Vladimir Putin on vahvistanut lain, joka valtuuttaa Venäjän valtion omistaman Rosatomin valvomaan koillisväylää, kirjoittaa Barents Observer(siirryt toiseen palveluun)-lehti.
Putin allekirjoitti Kremlin tiedotteen mukaan(siirryt toiseen palveluun) lain hieman ennen vuodenvaihdetta. Duuma oli hyväksynyt lain 11. joulukuuta.
Rosatom on nyt kehittämisvastuun lisäksi operatiivisessa vastuussa arktisten alueiden laivaliikenteestä ja satamista. Lisäksi valtionyhtiölle siirtyy myös vastuu reitin hallinnosta. Ennen tätä Venäjän liikenneministeriö oli vastuussa reitistä.
Putin kertoi vuonna 2017 suunnittelevansa muutoksia pohjoisen reitin hallinnassa. Vastuusta olivat Barents Observerin mukaan taistelleet sen jälkeen Rosatom ja liikenneministeriö.
Lehden mukaan organisaation johtoon nousee yksi mies(siirryt toiseen palveluun)Vjatšeslav Rukša, joka on ydinkäyttöisistä jäänmurtajista vastaavan Atomflotin johtaja.(siirryt toiseen palveluun) Atomflot on osa Rosatomia.
Koillisväylällä kuljetettiin vuonna 2018 tavaroita 18 miljoonaa tonnia, ja luvun odotetaan nousevan lähivuosina. Putin on kertonut Venäjän tähtäävän siihen, että vuonna 2024 pohjoisella reitillä seilaa tavaraa 80 miljoonaa tonnia.

Donald Trump - narsisti mikä narsisti...

Henkilökohtaisesti en ole koskaan katsonut alla olevaa suosikkisarjaa, enkä todennäköisesti katsokaan, koska asia ei minua yksinkertaisesti kiinnosta.

Sen sijaan Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump alla olevan lehtiartikkelin mukaan on sarjan omaksunut omakseen niin voimallisesti, että oli päättänyt hyödyntää sitä diilimiesmäiseen tyylilleen sopivana - varsinainen narsisti sano...

Irrallinen lehtilainaus:

”Winter is coming.”

Eli ”talvi on tulossa”. Tästä kolmisanaisesta lauseesta on tullut vuosien aikana nettikeskusteluissa koko HBO:n suosikkisarjan Game of Thronesin tunnus, jolla on menestyksekkäästi vitsaillut muun muassa MTV3:n meteorologi Pekka Pouta.

Game of Thrones -fanit tietävät, että lause on sarjassa Starkin suvun ja Jon Nietoksen (engl. Snow) tunnuslause.

2010-luvun tunnetuimmaksi sarjaksi noussut Game of Thrones saa huipennuksensa tänä keväänä, kun sarjan kahdeksas ja viimeinen tuotantokausi alkaa HBO:lla.

Sarjan suosion takia ei ole ihme, että jopa Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on halunnut hyödyntää Game of Thrones -teemaa oman valta-asemansa pönkittämiseksi.

Siksi Trump julkaisi marraskuun alussa omalla Twitter-tilillään kuvan vähintäänkin hämmentävästä ”Sanctions are Coming” -julisteesta (suomennettuna: ”Pakotteet ovat tulossa”).

perjantai 4. tammikuuta 2019

Taidenälkäjono Helsingissä Amos Rexiin...

Katselin = lueskelin hetki sitten Helsingin Sanomia netistä. Kiinnitin huomiota eräiden kuvien jonomuodostelmiin.
En aluksi lukenut tekstejä, vaan ajattelin, miten noita leipäjonoja tähän aikaan taas esiin tuodaan...

Eiväthän ne olleetkaan leipäjonoja vaan taidenälkäjonoja.

Tekstissä mainittiin mm. : Lokakuun lopussa avatun Amos Rexin suosio on yllättänyt niin kävijät kuin museonjohtaja Kaj Kartion. 

Lasipalatsin alle rakennetun taidemuseoon on jonotettu avajaispäivästä lähtien. Jonot ovat pidentyneet, mitä lähempänä huippusuositun Teamlabin näyttelyn päättyminen on häämöttänyt.  

Perjantaina satojen metrien sisäänpääsyjono kiemurteli museon Mannerheimintien ovilta aina Kampin kauppakeskukselle asti.

Viimeisellä aukioloviikolla jonoissa on värjötelty keskimäärin kolme tuntia.

Suomi on päättänyt jatkaa osallistumista kahteen sotaan – Ovatko poliitikot valmiita kantamaan vastuun henkilö­vahingoista?

Hmmmmm - niinpä - erittäin asiallinen ja vakavaa pohdintaa aiheuttava artikkeli.
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Mielipide    |   Vieraskynä

Suomi on päättänyt jatkaa osallistumista kahteen sotaan – Ovatko poliitikot valmiita kantamaan vastuun henkilö­vahingoista?

Suomalaisjoukkojen kotiuttamista Irakista ja Afganistanista pitää harkita vakavasti, kirjoittaa Ulkopoliittisen instituutin vanhempi tutkija Charly Salonius-Pasternak.

Charly Salonius-Pasternak
SUOMI on päät­tänyt jat­kaa osallis­tu­mista kahteen sotaan. Toista käydään Afga­nis­ta­nissa, toista Irakissa.

Näihin sotiin osallistuminen ei nykyisin näyttäisi edistävän Suomen tavoitteita ­eikä lisäävän suomalaisten turvallisuutta. Siksi asiaa on arvioitava ­uudelleen.

AFGANISTANIN ja Irakin operaatioita on perusteltu monin tavoin vuosien varrella. Perustelut voidaan jakaa neljään ryhmään.

Yksi tapa perustella sotiin osallistumista on, että se kuuluu Suomen kansainvälisiin vastuisiin. Sotiin osallistumisen ohella Suomi kantaa näissä maissa vastuutaan muun muassa ihmisoikeuksia, koulutusta ja terveydenhuoltoa kehittämällä.

Toisen perustelun mukaan Suomi ja Eurooppa laajemmin saavat itsekin hyötyä sotiin osallistumisesta. Kun esimerkiksi pakolaisuuden syitä, huumekauppaa tai terrorismia kitketään jo kriisialueilla, ongelmat eivät leviä samassa mittakaavassa meille ja lähialueillemme.

Osallistumista sotiin pidetään myös tärkeänä osana Suomen liittolaisuussuhteiden vaalimista. Tämä koskee erityisesti Suomen suhdetta Natoon ja Yhdysvaltoihin.

Viime vuosina on nostettu esiin uutta perustetta, jota ei ole aiemmin juuri käytetty julkisuudessa. Sotiin osallistumisen on katsottu testaavan ja todentavan Suomen puolustuskykyä – myös ulkopuolisten tarkkailijoiden silmissä.

Näitä argumentteja käytetään, mutta onko niille nykyisin katetta?

KANSAINVÄLISIIN sopimuksiin sitoutuneena maana Suomen on noudatettava sopimuksia ja toimittava niin, että muutkin noudattaisivat. Suomi voi kuitenkin kantaa vastuunsa vain osallistumalla toimiin, jotka vahvistavat kansainvälisiä sopimuksia. Näin Suomi teki esimerkiksi osallistuessaan operaatioon, jossa suurin osa Syyrian hallituksen kemiallisista aseista tuhottiin.

Suomi voi myös osallistua operaatioihin alueilla, joissa osapuolilla on todellinen halu saavuttaa rauha. Ihmisoikeuksien tai koulunkäynnin tukeminen ovat kunnioitettavia tavoitteita. Yhteiskuntien normit muuttuvat kuitenkin hitaasti, ja normien muuttumista voidaan harvoin tukea sotilaallisin keinoin.

SOTILAALLISIIN operaatioihin osallistuminen terrorismin, huumeiden ja pakolaisuuden ehkäisemiseksi on teoriassa pätevä perustelu. Tilastot kuitenkin osoittavat, että Irakin ja Afganistanin sotiin osallistuminen ei ole vähentänyt näitä sotien heijastusvaikutuksia Suomessa eikä Euroopassa. Kaaosta Irakissa ja Afganistanissa ei ole saatu hallintaan.

Liittolaisuussuhteiden hoito on ollut turvallisuuspoliittisesti hyvä syy osallistumiselle. Operaatiot ovat olleet tärkeitä Natolle ja Yhdysvalloille. Euroopan turvallisuustilanne on kuitenkin muuttunut, ja Suomen arvo liittolaisille on kas­vanut.

Liittolais- ja kumppanuussuhteet ovat nykyisin hoidettavissa Itä­meren ja arktisen alueen yhteistyön kautta. Yhteistyön syventäminen tai pääsy Suomelle tärkeisiin järjes­telmiin ei enää vaadi osallistumista sotiin Afganistanissa tai Irakissa.

OSALLISTUMINEN Afganistanin sotaan on hyödyttänyt Suomen puolustusta monella eri tavalla. Esimerkiksi operaatioiden suunnittelusta ja toteutuksesta monikansallisessa ympäristössä, niin sanotun ilmasta maahan -toiminnan kehittämisestä ja kansallisen koulutuksen laadun varmistuksesta on ollut Suomelle todellista hyötyä, vaikka se tuodaan harvoin julkisuudessa esille.

Nykyisin Irakin ja Afganistanin sotilaallisiin operaatioihin osallistuminen tuo kuitenkin Suomen puolustuksen kehittämisen kannalta ­vähemmän hyötyä. 
Hyödyllisempää olisi esimerkiksi, jos panostettaisiin reservin kertausharjoituksiin ja lisättäisiin suomalaisten joukkojen määrää kansainvälisissä sotaharjoituksissa.

SUOMEN VALTION tapana ei ole ollut kohdella kriisinhallintaoperaatioissa palvelleita suomalaisia sodasta palanneina veteraaneina. Virallinen apu operaatioissa palvelleille on ollut vähäistä, joskin tilanne on viime vuosina parantunut. Palvelustoverit ovat tukeneet toisiaan etenkin Suomen rauhanturvaajaliiton kautta.

Niin kauan kuin Afganistanin ja Irakin sodat jatkuvat ja Suomi lähettää sota-alueelle joukkoja, heitä voi kuolla tai haavoittua konfliktissa. Kun operaatioiden hyödytkin ovat pienentyneet, ovatko suomalaiset poliitikot valmiita kantamaan vastuun henkilövahingoista? Elleivät ole, on aika tuoda sotilaat kotiin.

Charly Salonius-Pasternak

Kirjoittaja on vanhempi tutkija Ulkopoliittisessa instituutissa.

AL-KO:n ensimmäinen käyttö tälle talvelle...

Kyllä! Otimme AL-KO-lumilingon ensimmäistä kertaa tositoimiin tälle talvelle. Otin ensin lumikolalla hiukan päärakennuksen edestä auki ja vaimoni lapiolla/harjalla terasseja alustavasti puhtaaksi.
Kävelin jotakuinkin puolitoista tuntia AL-KO:n perässä, välillä pakitellenkin. Tunnustettava on, että toki hiukan helpompaa se "lumenluonti" konevoimin on, vaikka sama aika siinä loppujen lopuksi menee kuin käsipelillä...

Veikkauksen Live-pelejä tänään myöhäisillassa...

Seurasin hetki sitten sitten Veikkauksen Live-pelejä: Jääkiekkoa Toronto Maple Leafs-Minnesota Wild 3-4 (2-1)(1-2)(0-1),  jalkapalloa Mancester City-Liverpool 1-2 (1-0), Aves-Porto 0-1(0-1) ja Villareal-Real Madrid 2-2 (1-2).  

Viimeksi mainittua saatoin seurata livenä tietokoneeni näytöltä. Harvinaisen siisti ottelu ensimmäisen puoliajan osalta. 
Toisella puoliajalla väsyneet palloilijat sortuivat virheisiin. Tuttuun tyyliin Real Madridin Sergio Ramos ei saanut viuhtovia käsiään pysymään aisoissa. Huitoi itselleen varoituksen - kapteenismies ei ole kovin kummoinen esimerkkipelaaja siltä osin.

Omat veikkaukseni heittivät lähinnä yhdellä maalilla. Pelasin muutamalla eurolla ja sain jotakuinkin omani takaisin. Pelit olivat mielenkiintoisia...