POLIITTISIA väittelyitä on joskus vaikea ymmärtää. Esimerkiksi nyt kiistellään pohjimmiltaan siitä, onko moraalitonta ja ihmisiä syyllistävää, jos käyttää yhteiskunnallisten ilmiöiden pohdinnassa matematiikkaa, taloustiedettä ja prosenttilaskuja.
Kiistely alkoi kansanedustaja Juhana Vartiaisen (kok) haastattelusta (HS 18.11.). Siinä hän kertoi, että Suomen todellinen työvoimareservi on noin 40 000 suomalaista. ”Se on ihan eri kokoluokka kuin nämä sadattuhannet, joista on tapana puhua”, hän tiivisti.
”Tämä puhe halventaa työttömiä, vapauttaa valtiovallan vastuusta huolehtia ihmisten työmarkkinakelpoisuudesta ja antaa työnantajille kuvan kelvottomien työttömien armeijasta”, väitti SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta (HS 24.11.). ”Uskomatonta roskaa!!!”, huusi Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne Facebookissa.
Ongelma on väitteiden täydellinen eriparisuus. Vartiaisen sanoma tiivistettiin siten, että vain 40 000 työtöntä voidaan saada työttömien puolelta työelämään. Ja kun joukko on kasassa, 235 000 sormella osoitettavaa yksilöä jää pysyvästi työttömiksi, hahmotus jatkuu. Vartiainen ei kuitenkaan puhu yksittäisistä ihmisistä staattisessa tilanteessa. Hän laskee reserviä, rakenteellista työttömyyttä ja työvoiman virtausta kylmällä matematiikalla.
Kausitasoitettu työttömyysaste on 8,7 prosenttia. OECD:n mukaan Suomen rakenteellinen työttömyysaste on 7,4 prosenttia. Erotus on 1,3 prosenttia eli noin 35 000 henkeä, jonka Vartiainen pyöristää ylöspäin.
Tämän jälkeen alkaa jyllätä sekä tiedostamaton että tietoinen väärinymmärtely, joka ehkäisee oleellisempaa pohdintaa työmarkkinoiden kehittämisestä.
Työttömiä siirtyy työllisten puolelle ja työllisiä työttömiksi, ihmisiä virtaa aidan yli ja takaisin. Virta voi voimistua tai kasvaa. Mutta jossain tulee raja vastaan: jos haluaa työllistää vielä enemmän ja työntää rakenteellisen työttömyyden rajaa alaspäin, hanaa on korjattava – työmarkkinoilla on tehtävä uudistuksia.
Tästä voi tietysti tehdä tulkinnan, että ne, jotka eivät ole valmiita näihin uudistuksiin, eivät halua suurentaa tätä 40 000 henkilön laskennallista joukkoa. Se vasta kylmää matematiikkaa onkin.
Kiistely alkoi kansanedustaja Juhana Vartiaisen (kok) haastattelusta (HS 18.11.). Siinä hän kertoi, että Suomen todellinen työvoimareservi on noin 40 000 suomalaista. ”Se on ihan eri kokoluokka kuin nämä sadattuhannet, joista on tapana puhua”, hän tiivisti.
”Tämä puhe halventaa työttömiä, vapauttaa valtiovallan vastuusta huolehtia ihmisten työmarkkinakelpoisuudesta ja antaa työnantajille kuvan kelvottomien työttömien armeijasta”, väitti SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta (HS 24.11.). ”Uskomatonta roskaa!!!”, huusi Sdp:n puheenjohtaja Antti Rinne Facebookissa.
Ongelma on väitteiden täydellinen eriparisuus. Vartiaisen sanoma tiivistettiin siten, että vain 40 000 työtöntä voidaan saada työttömien puolelta työelämään. Ja kun joukko on kasassa, 235 000 sormella osoitettavaa yksilöä jää pysyvästi työttömiksi, hahmotus jatkuu. Vartiainen ei kuitenkaan puhu yksittäisistä ihmisistä staattisessa tilanteessa. Hän laskee reserviä, rakenteellista työttömyyttä ja työvoiman virtausta kylmällä matematiikalla.
Kausitasoitettu työttömyysaste on 8,7 prosenttia. OECD:n mukaan Suomen rakenteellinen työttömyysaste on 7,4 prosenttia. Erotus on 1,3 prosenttia eli noin 35 000 henkeä, jonka Vartiainen pyöristää ylöspäin.
Tämän jälkeen alkaa jyllätä sekä tiedostamaton että tietoinen väärinymmärtely, joka ehkäisee oleellisempaa pohdintaa työmarkkinoiden kehittämisestä.
Työttömiä siirtyy työllisten puolelle ja työllisiä työttömiksi, ihmisiä virtaa aidan yli ja takaisin. Virta voi voimistua tai kasvaa. Mutta jossain tulee raja vastaan: jos haluaa työllistää vielä enemmän ja työntää rakenteellisen työttömyyden rajaa alaspäin, hanaa on korjattava – työmarkkinoilla on tehtävä uudistuksia.
Tästä voi tietysti tehdä tulkinnan, että ne, jotka eivät ole valmiita näihin uudistuksiin, eivät halua suurentaa tätä 40 000 henkilön laskennallista joukkoa. Se vasta kylmää matematiikkaa onkin.
- PääkirjoitusSeuraa
- TyöttömyysSeuraa
- TyömarkkinatSeuraa
