maanantai 4. tammikuuta 2016

Säästäväinen metsämies ei luonnonturkiksia haaskaa...

Mielenkiintoinen artikkeli...




Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:



Säästäväinen metsämies ei luonnonturkiksia haaskaa – näädän nahka on yhä arvokkain



Suomussalmelainen Sulevi Moilanen nylki ensimmäisen näätänsä 1950-luvulla. Miehen puukko on yhä terässä ja tänä talvena hän on nylkenyt 46 kettua, toistakymmentä näätää ja kymmeniä minkkejä.



Sulevi Moilanen.
Kuva: Heli Sirviö / Yle

Suomessa metsästetään laillisesti vuosittain tuhatmäärin kettuja, näätiä ja minkkejä. Luonnossa elänyt villi kettu tai näätä voi menettää henkensä myös auton alle jäädessään. Eläimistä saadut turkikset olivat erityisen arvokkaita sotavuosien jälkeen, mutta nykyisin moni jättää ne hyödyntämättä.
– Minulla tämä harrastus lähti siitä, kun ihmiset nakkasivat menemään ketut ja muut metsästämänsä elukat. Minua harmitti tämä, kun olen aina ollut säästäväinen. Ajattelin, että eihän niitä kannata hukkaan panna, hyviä lämpimiä turkiksia, tuumaa suomussalmelainen Sulevi Moilanen irrottaessaan nahkaa ketun takajalasta. Repo roikkuu pirtin katosta toisesta takajalastaan, kun puukko leikkaa karvaan terävän aloitusviillon.
Moilasen pirtistä turkit jatkavat matkaansa turkisostajalle, joka käy paikkakunnalla pari kertaa vuoden aikana. Turkiksista saatu hinta tuntuu pieneltä korvaukselta siihen nähden, kuinka hidasta työ on. Moilasen kokemuksella repo pääsee nahastaan tunnissa, näädät ja minkit hieman nopeammin. Kuivatuksineen yhden ketun käsittelyyn menee kuitenkin kolme päivää.
Ketun hännän kiinnitän taanaan nauloilla, koska karva on tuuhea.
– Sulevi Moilanen
– Jokaisessa elukassa on omat niksinsä. Englantilaiset ja tanskalaiset esimerkiksi haluavat, että näädännahassa ovat kynnet tallella. Niiden tassujen näprääminen on hidasta, mutta sivuleikkureilla homma helpottuu, Moilanen selostaa.
– Tämä talvi on ollut erinomainen ketunmetsästyksen kannalta ja se näkyy minullakin siinä, että nyljettäviä on ollut jonoksi asti, kertoo harrastuksekseen nylkytöitä tekevä Moilanen.

Mehupurkin pahvit ja nauloja apuna

Nylkijän välineinä toimivat terävä puukko, rautalanka, nastat ja kuivatusta varten tarvittavat taanat, joita Sulevi Moilasella on eri koossa eri otuksille. Kun kettu on nyljetty, se pannaan taanaan ensin nurinpäin, karvapuoli taanaa vasten. Vuorokauden jälkeen kettu käännetään oikein päin, jonka jälkeen se on taanassa vielä pari päivää.
– Ketun häntäruoto on vaikein kohta. Silloin, kun harjoittelin hommaa, se katkesi usein. Ketun hännän kiinnitän taanaan nauloilla, koska karva on tuuhea. Ne pitää paremmin kuin nastat, Moilanen selittää pingottaessaan kettua taanaan.


Ketun nahkoja kuivaamassa.
Kuva: Kalle Heikkinen / Yle

Muitakin niksejä hän on keksinyt vuosien saatossa homman helpottamiseksi, esimerkiksi mehupurkeista saa leikattua vahvat pahvit taanan ja nahan väliin.
Sopiva kuivauslämpötila luonnonturkiksille on viileä huoneenlämpö. Liiallinen lämpö ei ole hyväksi, koska se käpristää nahan liian nopeasti. Jos kettu on päässyt liian kuivaksi, Moilanen pitää sitä vuorokauden ajan ulkona, jolloin sitä on taas helpompi käsitellä.
– Jos kettu on ollut taanassa nurin päin liian kauan, sitä ei tahdo saada millään käännettyä, Moilanen kertoo.

Laadukkain turkki on puhdas

Ketun turkki on parhaimmillaan juuri nyt, kun se on tarpeeksi puhdas.  
– Sen näkee nahan sisäpuolelta, kun se on tumma takajalastakin, niin se ei ole vielä parhaimmillaan, Sulevi Moilanen havainnollistaa.
Sitten hän ryhtyy irrottamaan edellispäivänä taanaamaansa kettua. Kiinnitykseen on tarvittu kymmeniä nastoja ja nauloja, jotta nahka pysyy tarpeeksi tiukasti ja tasaisesti joka kohdasta taanalla. Nahkapuolelta kettu on kirkas ja karva tuuhea, eli kyseinen yksilö on parasta laatua turkiskauppaan.


Mies nylkee ketun nahkaa.
Kuva: Kalle Heikkinen / Yle

Moni paikallinen metsästäjä tuo Moilaselle pyytämänsä ketut ja näädät, koska hän on niitä harvoja, joka vielä nykypäivänä käyttävät aikaansa nylkemiseen. Joillekin Moilanen toimittaa nylkemänsä eläimen takaisin, loput menevät ostajalle. Suurin osa myös suomussalmelaispirtissä nyljetyistä ja kuivatuista nahkoista päätyy ennen pitkää Kaukoitään, jossa ne käytetään vaateteollisuuden somisteina.
– Olen ihan pikkupojasta asti nylkyhommia harrastanut, ammattilaisilla on tietysti ihan ammattivälineetkin tähän. Mutta mukavaa hommaahan tämä on, vaikka kyllä tässä aikaa tärvääntyy, Moilanen myhäilee pistellessään nastoja seuraavaan repolaiseen.
Hän sanoo, että touhun oppii tekemällä, jos haluja löytyy. Taanat voi ostaa valmiina tai tehdä itse, tarkat mitat niihin löytyvät internetistä.

Parempi palkka kuin kuukauden savotassa

Sotavuosien jälkeen 1940-luvun lopulla näädän nahkoilla sai hevosen tai lehmän, nykyisinkin näätä on arvokkain luonnonturkiksista, vaikka hinta on laskenut vuosikymmenien saatossa melkoisesti. Nykyisin ketunturkista maksetaan 10 euroa ja näädästä 20 euroa, oikein hyvälaatuisesta turkista jopa 40 euroa. Sulevi Moilanen nylki ensimmäisen näätänsä 1956. Silloin siitä maksettiin 70 markkaa.
Näädän korkeaan hintaan vaikuttaa se, että sen turkis on laadullisesti hyvin lähellä arvokasta pohjoisaasialaista turkiseläintä, soopelia, eli nokinäätää. Soopeliturkis on ollut perinteisesti rikkaiden materiaali ja siksi niitä pyydetään nykyäänkin Siperiassa.
Englantilaiset ja tanskalaiset esimerkiksi haluavat, että näädän nahassa ovat kynnet tallella.
– Sulevi Moilanen
Ennen vanhaan moni pienpetoja pyytänyt mies jätti savotan kesken kun ketunpyynti alkoi, koska yhdellä ketun nahalla saattoi saada jopa paremman hinnan kuin mitä kuukauden palkka oli savotassa.
Nykyisin villiturkiksista valmistetaan enää harvemmin kokoturkkeja, koska ihmiset taittavat matkat lämpimissä autoissa hevoskyydin sijaan. Tämä vaikuttaa turkiksien hintaan, samoin kuin suomalaisen luonnonturkiksen kysynnän vaihtelu.
Suomalaisia luonnonturkiksia käytetään vaateteollisuudessa yksityiskohtina ja koristeina. Se onkin järkevää, koska pientuottajilta ostetaan kerrallaan niin pieniä eriä turkkeja, että ne on syytä käyttää mahdollisimman tarkasti.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Tositarina Land Roverista ja Ladasta...

Katselin Suomen TV 1:n iltauutisista tänään sunnuntaina 03.01.2016 pätkän Lada-tehtaasta.

Ladasta vilahti ajatuksissani edesmenneen rakennusmiehemme kanssa käymäni keskustelut kevättalvella vuonna 2011 Kemin Selkäsaaressa auraamattoman metsäautotien päässä.

Niin kuin olen aikaisemminkin kirjoittanut, olemme rakentaneet Selkäsaareen pääsääntöisesti vuosina 2011-2013 merihenkisen torpan/kesämökin ja pienen varastorakennuksen.

Em. projektin sysäsi liikkeelle Stora Enson hakkuut Selkäsaaressa vuodenvaihteessa 2010-2011. 
Toisin sanoen mahdollisuus rakennustarvikkeiden kuljettamiseen avautui hakkuiden myötä.

Saareen oli rakennettu Ajoksen Puidenpuuttumasta jäätie ja sitten saaritie aivan pohjoispäätyyn saakka. Sen jälkeen kun 8.000 k-m3 puuta oli ajettu rekka-autoilla pois, em. tiet olivat hetken aikaa kenen tahansa käytössä - omalla vastuulla...

Ennen rakentamisprojektin alkua kävin em. henkilön kanssa Selkäsaaressa Land Rover - maastoautollamme. Ajoimme hiukan yli 3 kilometrin pituista jäätietä ja sen jälkeen saaressa erkani pohjoiseen saaritie.

Muutaman päivän aikana oli satanut jonkin verran lunta ja saaritiessä oli vain moottorikelkan jäljet. Pysäytin auton ja jäin mietiskelemään, uskaltaako edessä olevaa, mutkittelevaa noin 3,5 kilometrin tieuraa lähteä ajamaan.

Edesmennyt rakennusmiehemme totesi rempseästi: "Me kuule ajeltiin isännän kanssa metsästyreissuilla keväthangilla Ladalla! Ei ollut mitään hätää! Kyllä kai tällä maastoautolla uskaltaa tuonne ajaa, eihän siellä ole kuin höttöstä lunta kovan tiepohjan päällä!" 

Niinpä! Pistin varmuuden vuoksi maastovaihteen päälle ja niin lähdettiin menemään.

Kävimme katselemassa rakentamispaikkaa Selkäsaaren poispäädyssä. Käveltävää matkaa motouraa pitkin rinteeseen jäi ainoastaan noin 200 metriä.

Sivumennen sanoen Veljekset Kinnunen -  ammattimiehet kävivät samaa reittiä pitkin ajamassa myöhemmin - kauhakuormaajalla ja kumipyöräkaivinkoneella. He kävivät tekemässä/tasoittamassa rakennusten pohjat. Se oli aivan viimeisiä hetkiä ajaa jäätiellä. Olivat ajelleet illan hämärissä takaisin varmuuden vuoksi ohjaamoiden ovet auki, sillä vettä oli jo nousstu jään pinnalle... 

Erinomainen reissu kaiken kaikkiaan. Kuukauden kuluttua alkoi rakentaminen pienen varastorakennuksen teolla...


Moskovan Yle-kirjeenvaihtajan, Kerstin Kronvallin lainatekstiä Lada-kaupunki Toljatista:

Näkymä Volgalle on häikäisevän kaunis ja voi hyvin kuvitella, miltä alue on näyttänyt ennen tehtaiden tuloa. Ensimmäinen kaupunki perustettiin tänne 1737 nimellä Stavropol-na-Volge. Se eli hiljaiseloa aina 1950-luvulle asti.

Sitten Neuvostoliitto rakensi valtavan padon ja vesivoimalaitoksen, ja tuli aika rakentaa myös teollisuutta tänne litteälle arolle. Kaupunki jäi veden alle ja lähelle nousi uusi, joka sai nimensä italialaisen kommunistijohtajan Palmiro Togliatin mukaan. Venäjäksi kaupungin nimi on Толья́тти eli Toljatti.

Tehdas ja auto

Volgan autotehdas aloitti toimintansa 1970, silloin yhteistyössä italialaisen Fiatin kanssa. Uudelle autolle piti keksiä nimi, ja siksi tehdas järjesti nimikilpailun. Tuli tuhansia ehdotuksia, moni niistä liittyi Leniniin ja avaruuteen. Kaikkein eniten ihmiset ehdottivat nimiä, jotka liittyivät läheisiin Zhiguli-vuoriin, ja niin auton nimeksi tuli Zhiguli.
Pari vuotta myöhemmin tehtaan johto päätti muuttaa nimeä Ladaksi, koska tämä sopi paremmin kansainvälisille markkinoille.

Lada on vanha venäläinen naisnimi. Kerrotaan, että Lada olisi ollut tehtaan silloisen johtajan nuoruuden rakastetun nimi, mutta siitä ei ole todisteita.
Tehdas kukoisti ja oli hyvin tärkeä Neuvostoliitolle: joinakin vuosina se tuotti valtion budjettiin lähes neljänneksen tuloista. Suurimmillaan tehdas työllisti 123 000 ihmistä ja valmisti 660 000 autoa vuodessa.
Tänä päivänä tehdas on paljon pienempi ja henkilökuntaakin on enää vajaat 50 000. Lada on edelleen kysytyin automerkki Venäjän markkinoilla, mutta myynti on romahtanut tänä vuonna talouskriisistä johtuen.

Tehdas pyrkii nyt takaisin sekä kotimaan markkinoille että kansainvälisille. Onnistuakseen se on aloittanut kahden uuden Lada-mallin valmistuksen, niiden suunnittelija on britti Steve Mattin.

Unettomuus on vakava asia...

Luin jostakin lehdestä artikkelin, jossa henkilö oli syönyt 25 vuotta unilääkkeitä. Omien sanojensa mukaan turhaan.

Hän antoi ymmärtää, että yksikään häntä hoitanut lääkäri ei ollut kysynyt, mistä unettomuus johtuu. Toisaalta artikkelista ei selkeästi tullut esiin, oliko hän kertonut/tarjonnut omaa näkemystään asiasta...

Artikkelin viesti on selkeä ja yksiselitteinen: Unettomuuteen liittyvät syyt on tutkittava.

Unettomuus on vakava asia.

Itse olen siinä onnellisessa asemassa, että olen aikuisiässä ollut hyväuninen, unta on toistaiseksi riittänyt.
Nyt koputan varmuuden vuoksi suomalaisen taikauskouskomuksen mukaisesti maalaamatonta puuta, sillä ensi yöstäkään ei onneksi tiedä vielä mitään...

Pieni kevennys lienee paikallaan: Pikkupoikana silloin tällöin kiehnasin sängyssä, en saanut unen päästä kiinni.
Äitini luonnollisesti huomasi asian ja antoi hyvän neuvon: "Hengitä syvään, rauhoitu ja ajattele hetken aikaa vain vasemman jalan pikkuvarvasta - ei muuta - niin uni tulee."

Mikäli vielä oikein muistan, uni tuli aina takuuvarmasti.

Paavo Väyrysen kansalaisaloite jää "suutariksi"...

Luen aina tarkkaan Unto Hämäläisen kolumnit. Hänhän on se kuuluisa perässähiihtäjä. Usein hänen tekstinsä ovat asiallisen kriittisiä.

Alla olevassa artikkelissa hän on näpytellyt tekstiä Paavo Väyrysestä vähintään yhdet silkkihansikkaat käsissään. On niin äärimmäisen myötäsukaista ja ymmärtäväistä tekstiä että...

Intouduin lukemaan Unto Hämäläisen tähän asti saamia kommenttitekstejä alla olevaa artikkeliin. Sieltä löytyy koko suomalaisen mielipiteen kirjo laidasta laitaan.

Hiukan tämän artikkelin yllä olevaa otsikkotäydennystä Wikipediatekstin avulla:

Suutari tarkoittaa seuraavia:

  • suutari, kenkiä valmistava ja korjaava käsityöläinen
  • suutari ('Tinca tinca), kalalaji
  • suutari (Monochamus sutor), sarvijäärälaji
  • suutari, räjähtämättä jäänyt pommi tai muu räjähde - Itse tarkoitin luonnollisesti suutarilla viimeksi mainittua. Toisin sanoen paljon melua tyhjästä. Ei tästä löydy yllätystä hakemallakaan! 

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Paavo Väyrynen voi vielä järjestää yllätyksen

PÄÄKIRJOITUS  
Unto Hämäläinen
Unto Hämäläinen HELSINGIN SANOMAT
Kirjoittaja on Kuukausiliitteen toimittaja.


  • Tohtori Paavo Väyrynen (kesk) on tehnyt Suomen politiikassa suuria ja pieniä palveluksia. On hänestä ollut harmiakin. Väyrynen on tunnetusti jääräpäinen mies, koska hän on mielestään joko aina tai lähes aina oikeassa.
On kuitenkin hyvä muistaa, että Väyrysellä on vuosikymmeniä ollut äänestäjien antama valtakirja taskussaan.
Nyt valtakirjoja on peräti kaksi: Väyrynen on Euroopan parlamentin jäsen, mutta hän voi halutessaan siirtyä europarlamentista Suomen eduskuntaan, jonne hänet valittiin viime talven vaaleissa. Silloin hän tosin menettäisi paikkansa Euroopan parlamentissa. 
Advertisement
Ei olisi suuri yllätys, jos Väyrynen siirtyisi vuoden aikana eduskuntaan. Siirto merkitsisi Väyrysen paluuta sisäpolitiikkaan ja tietäisi lisää harmaita hiuksia keskustan puheenjohtajalle Juha Sipilälle.
Väyrysellä on tekeillä hanke, jolla hän pyrkii haastamaan Sipilää ja muuta keskustan johtoa. Ei Väyrynen jätä rauhaan muitakaan puolueita, etenkään perussuomalaisia. Hänellä on aina ollut tarkka vainu. Väyrynen osaa paremmin kuin muut poliitikot kuulostella, mikä kansalaisten mieliä milloinkin painaa.

Viime kesänä Väyrynen ryhtyi keräämään nimiä kansalaisaloitteeseen, jolla pyritään kansanäänestyksen järjestämiseen eurojäsenyydestä.
Aloitteen perimmäinen tarkoitus on, että Suomi saataisiin eroamaan eurosta.

Kansalaisaloitteen on jo allekirjoittanut vaaditut 50 000 kansalaista, ja aloite jätetään eduskunnan käsiteltäväksi alkuvuonna.

Aloite tuntuu utopistiselta. Eihän ehdotus kansanäänestyksen järjestämisestä voi mennä läpi, sillä eduskunnassa ei ole yhtään puoluetta, joka vaatii eurosta eroamista.

Siinäpä ongelma onkin. Keskusta ja perussuomalaiset olivat viime eduskuntakaudella oppositiossa ja arvostelivat silloin voimakkaasti Suomen eurojäsenyyttä.
Keskusta ja perussuomalaiset eivät kuitenkaan vaatineet suoraan Suomen eroa eurosta vaan jättivät pienen takaportin.
Tämä oli kaukaa viisasta, sillä nyt ne molemmat ovat hallituspuolueita ja vastuussa myös Suomen suhteista euroalueeseen.
Tässä asiassa puolueiden ei ole tarvinnut kääntää takkiaan. Ne voivat muina miehinä pitää Suomen mukana euroalueessa.
Pahimman eurokriisin aikaan kesällä 2012 Suomessa oli kuuden puolueen hallitus, jossa olivat kokoomus, sosiaalidemokraatit, vasemmistoliitto, vihreät, rkp ja kristillisdemokraatit.
Nämä kuusi puoluetta joutuivat puolustamaan hallituksensa politiikkaa ja sitoutumaan euron pelastamiseen.
Pääministeri Jyrki Katainen (kok) ja valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) osallistuivat aktiivisesti pelastustoimiin, joita veti EU:n talouskomissaari Olli Rehn, nykyisen hallituksen keskustalainen elinkeinoministeri.
Edellisen hallituksen puolueet ovat nyt kokoomusta lukuun ottamatta oppositiossa. Ne eivät kuitenkaan voi oppositiossa ryhtyä vaatimaan eroa eurosta, koska ovat vastikään olleet hallituksessa pelastamassa yhteisvaluuttaa.

Jokainen eduskuntapuolue on siis omalla tavallaan sitoutunut Suomen pysymiseen eurossa.

On tietysti mahdollista, että joku muuttaa kantansa. Kannan käännöksen uskottavuus olisi heikko.
Kansalaisten mielipide poikkeaa selvästi eduskunnan mielipiteestä. Lähes kolmasosa vastaajista sanoi kannattavansa eroamista eurosta, kun Taloustutkimus kysyi joulukuussa suomalaisten kantaa euroon. Tutkimuksen tilasi Yleisradio.
Toki enemmistö suomalaisista kannattaa edelleen pysymistä eurossa.

Kannattaa silti panna merkille, että eurosta eroamisen vaatijoiden osuus on kasvanut.
Tähän saumaan Paavo Väyrynen yrittää iskeä. Hän laskee, että eurosta eroamista vaativa kanta voimistuu ja että kriittinen mielipide tarvitsee näkyvän puolestapuhujan.
Kukapa sopisi siihen rooliin paremmin kuin Paavo Väyrynen, joka on alusta alkaen vastustanut Suomen eurojäsenyyttä.

Väyrysen paluulle eduskuntaan avautuisi luonteva tilaisuus, kun hänen ja 50 000 muun kansalaisen aloite tulee eduskunnan käsittelyyn.
Tai sitten Paavo Väyrysellä on jokin toinen suunnitelma.
Varmaa on vain se, että ensi syksynä 70 vuotta täyttävä veteraanipoliitikko jatkaa entiseen tyyliinsä: toiset tykkää, toiset ei.

Venäjä vs. Nato

Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan - tuttu nokkapokka jatkuu.

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Putin nimesi Naton uhkaksi Venäjälle uudessa turvallisuus­strategiassa

ULKOMAAT 



Sotilasliitto Nato
 on nimetty uhkaksi Venäjälle turvallisuusstrategiassa, jonka presidentti Vladimir Putin allekirjoitti uudenvuodenaattona torstaina.
Lisäksi asiakirjassa arvostellaan Yhdysvaltojen ja EU:n toimintaa.
Uusi asiakirja korvaa vuonna 2009 viimeksi päivitetyn turvallisuusstrategian, jossa ei mainittu Natoa tai Yhdysvaltoja. Vanhentuneen tekstin allekirjoitti silloinen presidentti Dmitri Medvedev.
Uudessa strategiatekstissä esitetyn arvion mukaan Venäjä on onnistunut kasvattamaan rooliaan maailmanlaajuisten kriisien ja kansainvälisten konfliktien ratkaisijana, mikä puolestaan on kiristänyt välejä lännen kanssa, kertoo uutistoimisto Reuters.
Tekstissä sanotaan suoraan, että Naton sotilaallisen infrastuktuurin tuominen entistä lähemmäs Venäjän rajaa on uhka Venäjän kansalliselle turvallisuudelle, kertoo The Financial Times.
Asiakirja sanoo, että Yhdysvallat ja sen liittolaiset pyrkivät järjestelmällisesti hillitsemään Venäjän toimia ”poliittisella, taloudellisella, sotilaallisella ja tiedonvälityksellisellä painostuksella” säilyttääkseen niiden oman kansainvälisen valta-aseman.
Asiakirja myös syyttää Yhdysvaltoja ja EU:ta perustuslakia rikkovan vallankaappauksen tukemisesta Ukrainassa.
Uudessa turvallisuusstrategiassa ei mainita Syyriaa, jossa Venäjä aloitti syksyllä ilmaiskut kapinallisia vastaan tukeakseen presidentti Bashar al-Assadin hallintoa.
Venäjän ja länsimaiden välit kiristyivät huomattavasti keväällä 2014, kun Venäjä valtasi Krimin niemimaan Ukrainalta ja alkoi tukea kapinallistaistelijoita Itä-Ukrainassa.
Sen seurauksena Yhdysvallat ja EU ovat asettaneet venäläisille yksityishenkilöille ja yrityksille talouspakotteita. Venäjä puolestaan on rajoittanut elintarvikkeiden ja muiden hyödykkeiden tuontia EU:sta.