keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Turha, turhempi, turhin = Taloustutkimuksen Ylelle tekemä puolueiden kannatusarvio...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Politiikka  | 

Huonoja uutisia hallitukselle – SDP pomppasi kärkeen

Viime kevään eduskuntavaaleissa neljänneksi jäänyt ja oppositioon pudotettu SDP on ohittanut pääministeripuolue keskustan Suomen suosituimpana puolueena. Ylen joulukuun mittauksessa SDP:lle mitattiin 22,7 ja keskustalle 21,4 prosentin kannatus.


Puoluekannatusgrafiikka
Kuva: Yle Uutisgrafiikka

SDP:n suosio on noussut kesän alle 15 prosentin lukemista yli kahdeksan prosenttiyksikköä. Marraskuussa demareiden nousuvauhti näytti jo vähän hyytyvän, mutta joulukuussa kasvua kertyi taas reippaat 1,7 prosenttiyksikköä.
Huhtikuun eduskuntavaalien 16,5 prosentin tuloksesta SDP:n kannatus on noussut yli kuusi prosenttiyksikköä.
Taloustutkimuksen tutkimusjohtajan Jari Pajusen mukaan SDP:n nousu kärkeen on ollut odotettavissa.
-Se ehkä oli ajan kysymys. Tällaiset trendit yleensä vahvistuvat. Viime kerralla oli pientä tasaantumista, mutta nyt sitten taas tuli pomppaus ylöspäin.
Pajusen mukaan puolueiden kannatusluvut saattavat vakiintua syksyn mullistusten jälkeen.
-No jotenkin tuntuisi siltä, että tässä on vaalien jälkeen ajettu asemiin ja ehkä nyt on semmoinen vakiintumisen vaihde edessä eli ne asemat ovat löytyneet ja nyt sitten taistellaan niissä.   

SDP ykkösenä viimeksi toukokuussa 2008

Taloustutkimuksen Ylelle tekemissä puolueiden kannatusarvioissa SDP on ollut suosituin puolue viimeksi toukokuussa 2008, kun puolueessa käytiin puheenjohtajataistelua Eero Heinäluoman vapaaehtoisen luopumisen jälkeen.
Kesäkuussa 2008 SDP:n puoluejohtoon nousseen Jutta Urpilaisen kaudella SDP ei ollut Taloustutkimuksen mittauksissa kertaakaan kärjessä.
Toukokuussa 2014 Urpilaisen puheenjohtajakisassa kukistanut Antti Rinne on tyytyväinen SDP:n kärkisijaan.
-No kyllä tämä näyttää sen, että SDP:n eduskuntaryhmä erityisesti on tehnyt hyvää työtä eduskunnassa ja me ollaan tarjottu kansalaisille eduskunnassa vaihtoehto hallituksen politiikalle ja siitä tuo luottamuksen palautuminen minusta kertoo. Kovasti nöyrästi täytyy kuunnella kansalaisia tässä tilanteessa, Rinne tulkitsee tulosta.

Keskusta ja kokoomus vaalituloksen luvuissa

Pääministeripuolue keskustan suosio on ollut loivassa alamäessä koko syksyn ajan, mutta puolueen kannatus on vielä hieman eduskuntavaalituloksen (21,1 prosenttia) yläpuolella.
Hallituspuolueista myös kokoomus on säilyttänyt eduskuntavaalikannatuksensa. Joulukuussa kannatus jopa hieman nousi, eikä puoluejohtaja-valtiovarainministeri Alexander Stubbin eduskuntapuheista syntynyt kohu näytä jättäneen pysyvää lommoa kokoomuksen kannatukseen.

Perussuomalaisten syöksylasku pysähtyi

Hallituspuolueiden yhteiskannatusta syksyn aikana romahduttanut perussuomalaisten vapaa pudotus näyttää pysähtyneen alle yhdeksän prosentin lukemiin.
Eduskuntavaaleista perussuomalaisten suosio on puolittunut, mutta ulkoministeri-puoluejohtaja Timo Soinille tuo pientä lohdutusta se, että jonkinlainen pohjakannatus näyttäisi nyt löytyneen.

Vihreät ja vasemmistoliitto putosivat

Oppositiossa vihreiden syksyn aikana korkealla pysynyt kannatus taittui hieman joulukuussa. Vajaan 12 prosentin lukemat ovat vihreille kuitenkin selvästi 8,5 prosentin eduskuntavaalituloksen yläpuolella.
Vaalitulospettymyksen jälkeen vasemmistoliiton kannatus on sahannut seitsemän ja kahdeksan prosentin välissä. Joulukuussa kannatus putosi taas vaalituloslukemien tuntumaan.
Pienistä oppositiopuolueista RKP:n kannatus painui alle neljän prosentin ja myös kristillisdemokraattien suosio hupeni hitusen.
Eduskunnan ulkopuolisten ryhmien kannatus nousi tasan kahteen prosenttiin.

Taloustutkimus haastatteli kannatusarviota varten yhteensä 1 952 henkilöä, joista puoluekantansa kertoi 66,6 prosenttia. Haastattelut tehtiin 7.–29.12.2015, ja virhemarginaali on suurimpien puolueiden osalta 1,8 prosenttiyksikköä ylös- tai alaspäin.

Aleksei Kudrin, Venäjän pelastaja? Tokkopa sentään, koska...

Aleksei Kudrin, Venäjän pelastaja? Tokkopa sentään, koska hän tuskin saa riittävästi nyky-Venäjällä riittävästi valtaa ja toimintavapautta...

Kuunnella häntä voidaan toki huipputalousasiantuntijan roolissa "herkällä korvalla".

Suora nettilainaus Kauppalehdestä hiukan tuunattuna:

Voisiko yksi mies pelastaa Venäjän? - Puheet Kudrinin paluusta kiihtyvät


Aleksei Kudrinin paluu Venäjän hallituksen palvelukseen voisi parhaimmillaan tarkoittaa talousuudistuksia.
Aleksei Kudrinin paluu Venäjän hallituksen palvelukseen voisi parhaimmillaan tarkoittaa talousuudistuksia. KUVA: EPA
Venäjän entinen valtiovarainministeri ja talousreformien puolesta puhuja Aleksei Kudrin on keskustellut presidentti Vladimir Putinin kanssa paluusta huippuvirkaan Venäjän valtiohallintoon, Bloomberg kertoo.
Kansainvälisestikin arvostetun talousasiantuntijan Kudrinin tehtävänä olisi auttaa hallintoa selvittämään Venäjän yhä pahenevia taloudellisia ongelmia, joiden taustalla ovat muun muassa öljyn hinnan lasku, pitkään lykätyt talousreformit sekä geopolitiikka ja pakotteet.
Bloombergin lähteiden mukaan Kudrin voisi aloittaa valtion johdon neuvonantajana tai vastaavassa asiantuntijatehtävässä jo vuoden 2016 alussa.
Asiasta kertoo uutistoimisto Bloombergille kolme eri lähdettä, jotka ovat seuranneet keskusteluja läheltä. Lähteiden mukaan Kudrin on myös tavannut pääministeri Dmitri Medevdev, jonka kanssa syntyneiden erimielisyyksien takia Kudrin lopetti valtiovarainministerinä vuonna 2011, jolloin Medvedev toimi presidenttinä.
”Tapasin Medvedevin viime viikolla. Keskustelimme talousasioista. Tehtävät valtion hallinnossa eivät olleet esillä keskusteluissa”, Kudrinin edustaja Pavel Kuznetsov sanoo Bloombergille.
Venäjällä ruplan kurssi on laskenut öljyn hinnan mukana. Asiantuntijoiden mukaan Kudrinin asiantuntemuksesta voisi olla hyötyä Venäjän johdolle, joka näyttää viime kuukaudet keskittyneen talouden sijasta geopolitiikkaan. Sijoittajat todennäköisesti ottaisivat nimityksen vastaan merkkinä talousuudistuksista.
”Markkinat pitäisivät Kudrinin paluusta valtionhallintoon, koska ne olettaisivat sen tarkoittavan todellista julkisen talouden tasapainottamista sekä merkittäviä ja välttämättömiä taloudellisia uudistuksia”, sijoitusyhtiö Nomuran kehittyvien markkinoiden strategiajohtaja Tim Ash sanoo Bloombergille.
Ashin ja moskovalaisen BSC Financial Groupin pääekonomisti Vladimir Tihomirov tosin huomauttavat, että Kudrinin mahdollisuudet vaikuttaa Venäjän talouspolitiikkaan riippuvat siitä, miten paljon valtaa ja toimintavapautta hän saisi.

En usko, että paluu todella vaikuttaisi asioihin”, pessimistisempi Tihomirov sanoo Bloombergille.
Spekulaatio Kudrinin paluusta alkoi venäläismediassa jo aimmein tänä talvena.
Kudrin on tullut tunnetuksi länsimaisena, liberaalina talousajattelijana ja myös Venäjän nykyhallinnon kriitikkona. Kudrinilla on kuitenkin edelleen tärkeä rooli Putinin epävirallisena luotettuna asiantuntijana ja jopa henkilökohtaisena ystävänä, jolta sallitaan myös hallinnolle epämieluisat mielipiteet.
Medvedev erotti Kudrinin vuonna 2011, kun Kudrin oli kritisoinut muun muassa puolustusbudjetin kasvattamista ja yleensä hallituksen talouspolitiikkaa. Kudrin on vaatinut Venäjän hallinnolta toistuvasti taloudellisia uudistuksia, kuten mittavaa eläkeuudistusta, budjettimenojen leikkaamista sosiaalimenot mukaan lukien sekä laajaa yksityistämistä ja valtion roolin pienentämistä taloudessa.
Jos Kudrin palaisi Venäjän hallintoon, sitä voisi pitää myös viestinä siitä, että Venäjä ei halua ainakaan jyrkentää vastakkainasettelua lännen kanssa.

Että muu Suomi käy jatkossa liikaa ”Suomeen hyvinvointia tuottavan alueen kukkarolla”...

Että muu Suomi käy jatkossa liikaa ”Suomeen hyvinvointia tuottavan alueen kukkarolla”...

Sama iänikuinen itku ja valitus vuodesta, vuosikymmenestä toiseen, aivan kuin niin sanottu muu Suomi olisi jonkinlainen "elätti", jota voidaan kohdella miten tahansa.
Itse olen vuosikymmeniä kirjoittanut aika säännöllisin - muutaman vuoden väliajoin - että pannaan Suomi poikki itä-länsi-suunnassa jostakin tuosta Tampereen alapuolelta. Uskon ja luotan, että täällä "elätti-Suomessa" tulisimme toimeen ihan mukavasti taloudellisesti  ja nimenomaan henkisesti, kun ei enää tarvitsisi kuunnella/lukea noita ainaisia narinoita...

Alla olevassa artikkelissa haastateltava toteaa: " Ilmassa on isoja riskejä sen suhteen, käydäänkö Suomeen hyvinvointia tuottavan alueen kukkarolla liiaksi.”

Hyvinvointia tuottavan alueen kukkaro? Hmmmmmmmmmmmm, mistähän sekin tulee...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Helsingin ykköspoliitikon pelko: Helsinki ja Uusimaa elättävät jatkossa liikaa muuta Suomea

Helsingin kaupungin­hallitusta johtavan Tatu Rauhamäen (kok) mielestä Uudellemaalle pitäisi perustaa kaksi itsehallintoaluetta yhden sijaan. Hän pelkää, että muu Suomi käy jatkossa liikaa ”Suomeen hyvinvointia tuottavan alueen kukkarolla”.

KAUPUNKI  
JUHANI NIIRANEN / HS
Helsingin kaupunginhallitusta johtava Tatu Rauhamäki (kok) ehdottaa, että Uudellemaalle luotaisiin kaksi itsehallintoaluetta yhden sijaan. ”Vahvan itsehallintoalueen luominen olisi siedettävä kompromissi.”
Helsingin kaupunginhallitusta johtava Tatu Rauhamäki (kok) ehdottaa, että Uudellemaalle luotaisiin kaksi itsehallintoaluetta yhden sijaan. ”Vahvan itsehallintoalueen luominen olisi siedettävä kompromissi.”

Fakta

Keskustan pitkällinen tavoite

 Keskusta on halunnut Suomeen maakuntahallintoa jo pitkään.
 Itsehallintoalueille valitaan vaaleilla valtuustot. Hallinto saa todennäköisesti verotusoikeuden.
 Selvitysmies Lauri Tarasti selvittää itsehallintoalueiden tehtäviä.
Helsingin asioissa suurinta valtaa käyttävä poliitikko Tatu Rauhamäki (kok) saapuu HS:n haastatteluun kädet ylhäällä.
Helsingin kaupunginhallitusta johtava Rauhamäki on halunnut liittää Helsingin, Espoon ja muut pääkaupunkiseudun suurimmat kaupungit toisiinsa jo vuosia.
Nyt toiveet on, jos ei kokonaan kuopattu, niin ainakin laitettu talviunille. Syynä ovat keskustalaisen pääministerin Juha Sipilän johtaman hallituksen aikeet luoda sote-uudistuksen yhteydessä Suomeen 18 itsehallintoaluetta.
”Todennäköisyys sille, että pääkaupunkiseudulla edettäisiin lähivuosina kohti kuntaliitoksia ovat marginaaliset”, sanoo Rauhamäki.
Sipilän hallituksen inspiroimana Rauhamäki on kehitellyt ajatusta, josta jopa Helsinki ja Espoo voisivat olla yksimielisiä. Palataan ajatukseen myöhemmin. Ensin on tiedettävä, mistä itsehallintoalueissa on kyse.
Hallituksen suunnittelemat itsehallintoalueet pohjautuvat nykyisiin maakuntarajoihin.
Suunnitelma toisi Uudellemaalle itsehallinnon, johon kuuluisi 26 kuntaa ja 1,6 miljoonaa ihmistä. Alueesta tulisi asukasmäärällä mitattuna kolme kertaa suurempi kuin toisiksi suurimmasta alueesta Pirkanmaasta.
”Olen huolissani, että itsehallintoalueita tehdään pienimmän yhteisen nimittäjän, esimerkiksi Kainuun tai Keski-Pohjanmaan maakuntien, ehdoilla. Metropolialueen haasteet vaativat syvempää itsehallintoa”, hän sanoo.
Rauhamäen mielestä ongelmana Uudenmaan kattavassa hallinnossa olisi, ettei alueelta välttämättä löydy riittävästi tahtoa syventää yhteistyötä ja kehittää esimerkiksi metropolialueen liikennejärjestelmiä, kaavoitusta tai elinkeinopolitiikkaa.
”Pukkilan, Hangon ja Loviisan kaltaisten Uudenmaan reuna-alueiden ja tämän ydinseudun yhdistävät asiat ovat aika pieniä. Alueilla on enemmän erottavia kuin yhdistäviä tekijöitä.”
Nyt seuraa se ehdotus, jolle Rauhamäki toivoo myös Espoon tukea: Uusimaa pilkottaisiin kahteen itsehallintoalueeseen. Toisen osan muodostaisivat esimerkiksi Helsingin seudun liikenteen (HSL) jäsenkunnat Helsinki, Espoo, Vantaa, Kauniainen, Kirkkonummi, Kerava sekä Sipoo ja toisen osan Uudenmaan loput kunnat.
”Tämä on nyt yritys nousta Helsinki-poterosta ylös. Toivon, että samaa tapahtuu Espoossa ja muuallakin. Vahva itsehallintoalue olisi siedettävä kompromissi vahvan kuntaliitoksen ja löyhän metropolihallinnon välillä.”
Helsingin seudun muodostamalle alueelle voitaisiin ottaa HSL:n jäsenkuntien lisäksi myös Tuusula ja Järvenpää, mikäli ne mukaan haluaisivat, Rauhamäki sanoo.
”Alue ei voi olla liian laaja. Muuten menetetään metropolialueen yhdistävät tekijät.”
Suomessa on puuhasteltu kuntarakenteen kanssa viimeisten kymmenen vuoden aikana tosissaan. On ollut Paras-hanketta ja Jyrki Kataisen (kok) hallituksen kovalla metelillä ajamaa kuntauudistusta.
Hankkeet ovat johtaneet valtavaan määrään selvityksiä, mutteivät juurikaan näkyviin tuloksiin.
Rauhamäki toivoo, että nykyinen hallitus saisi vietyä sote-uudistuksen ja itsehallintoalueita koskevan uudistuksen maaliin.
”Edellinen hallitus ei onnistunut sen enempää sote-uudistuksessa kuin kuntauudistuksessakaan. Tälläkin seudulla kaivauduttiin vain syvemmälle poteroihin. Nyt pitäisi saada yhteistyön lisäämiseen vauhtia.”
Itsehallintoalueiden rahoitus pohjautuu alustavien suunnitelmien mukaan verotukseen. Alueiden välisiä eroja tasataan jatkossakin valtionosuuksilla.
Esimerkiksi tänä vuonna Uusimaa on rahoittanut valtionosuuksien tasauksina muun maan toimintaa sadoilla miljoonilla euroilla.
Rauhamäki pelkää, että tilanne jatkuu samana.
”Helsinki ja Uusimaa maksavat varmasti jatkossakin ison osan muun maan hyvinvoinnista. Ilmassa on isoja riskejä sen suhteen, käydäänkö Suomeen hyvinvointia tuottavan alueen kukkarolla liiaksi.”

tiistai 29. joulukuuta 2015

Ihmeiden aika ei ole ohi mutta...

Tähän sopii erinomaisesti entisen suomalaisen aktivipolitikon Paavo Lipposen kuuluisa toteamus: "Näkeehän se sokea Reettaakin!"

Myönteistä asian etenemisessä on se, että hehtaarihaarukassa oikea maa mainitaan syyllineksi. Sen sijaan henkilö löytyy alla olevan vihjeen perusteella:
Kriittisen televisiokanavan Doždin eroava päätoimittaja Mihail Zygar, 34, kertoo tuoreessa kirjassaan Vsja kremlevskaja rat mielenkiintoisen tarinan Putinin katoamisen päiviltä, vaikkei paljastakaan, missä presidentti oikein oli. Zygarin kirja ilmestyy keväällä suomeksi Otavan kustantamana nimellä Putinin sisäpiiri.
Zygarin katoamistarinan päähenkilö ei ole Putin vaan Venäjään kuuluvan Tšetšenian tasavallan itsevaltainen hallitsija Ramzan Kadyrov. Tapahtumat alkavat oppositiopoliitikko, ex-ministeri Boris Nemtsovin murhasta Kremlin muurin kupeessa helmikuun 27. päivän iltana.

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Oppositiojohtaja Nemtsovin murhasta syytteet viidelle Venäjällä

ULKOMAAT 
MAXIM ZMEYEV / REUTERS
Mies sytytti kynttilän Boris Nemtsovin muistolle tiistaina Moskovassa.
Mies sytytti kynttilän Boris Nemtsovin muistolle tiistaina Moskovassa.

Venäjällä vakaviin rikoksiin keskittyvä tutkintakomitea on päättänyt syyttää viittä miestä oppositiojohtaja Boris Nemtsovin surmasta. Tutkinnan on määrä valmistua tammikuussa.
Rossija 24 -uutiskanavan mukaan miehistä neljä sai tiistaina syytteen virallisesti. Viides saa syytteen, kun puolustusasianajaja palaa matkoilta.
Viisikkoa syytetään murhan toteutuksesta. Viranomaisten mukaan surman tilaamisesta epäilty on paennut ulkomaille ja hänet on etsintäkuulutettu. Yksi epäilty on lisäksi viranomaisten mukaan kuollut itsemurhaiskussa Groznyissä tämän vuoden marraskuussa.
Nemtsov ammuttiin kadulle Moskovan keskustassa helmikuussa 2015. Syyllisiksi on alusta alkaen epäilty tšetšeeniryhmää.
Osa kriitikoista on arvellut surman todellisen tilaajan olevan joku muu kuin siitä virallisesti epäilty.

Suomi Forbesin listojen kärkisijoilla...

Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Forbes: Suomi on maailman 6. paras maa yrittää – ja paras maa omistaa

Amerikkalaisen talouslehden jo ennen joulua tekemä listaus nosti Pohjoismaat yrittäjien, omistajien ja yksilönvapauksien kärkimaiksi.

TALOUS 
MARTTI KAINULAINEN / LEHTIKUVA
Omistusoikeuksien osalta Suomi on maailman paras maa, ja innovaatioissa maailman toiseksi paras. Kuva Helsingistä Tuomaan markkinoilta.
Omistusoikeuksien osalta Suomi on maailman paras maa, ja innovaatioissa maailman toiseksi paras. Kuva Helsingistä Tuomaan markkinoilta.

Yhdysvaltalainen talouslehti Forbes on vuotuisessa Parhaat maat liiketoiminnalle -listauksessaan sijoittanut Suomen sijalle kuusi.
Omistusoikeuksien osalta Suomi on maailman paras maa, ja innovaatioissa maailman toiseksi paras, Forbesin listaus toteaa.
Suomi on ykkönen myös myös yksilönvapaudessa ja kolmas vähiten korruptoituneena maana.
Advertisement
Euroopan maat hallitsevat kahta kolmasosaa 25 parhaan listalla ja Pohjoismaat ovat vahvasti esillä kärkipaikoilla.
Ykkösenä The Best Countries for Business -listauksessa on Tanska.
Sen jälkeen tulevat Uusi-Seelanti, Norja, Irlanti, Ruotsi ja Suomi.
Suomen perässä Top 12 -listalle mahtuvat Singapore, Hollanti, Britannia, Hongkong ja Sveitsi.
Tanskan menestystä selittää Forbesin mukaan se, että se oli kaikilla mitatuilla sektoreilla 20 parhaan joukossa.
Erityisesti Tanska pärjäsi yksilön ja omistamisen vapauden, läpinäkyvyyden ja matalan korruption ansiosta, Forbes perustelee.
Jo 16. joulukuuta julkaistussa Forbes-listauksessa arvioitiin 144 maata 11 eri muuttujan avulla. Listaus tehtiin tänä vuonna kymmenennen kerran.
Muun muassa omistamiseen, yksilönvapauteen, veroihin, teknologiaan, sijoittajansuojaan, innovaatiopolitiikkaan ja pörssikehitykseen perustuva arvio yhdistää erilaisten arvostettujen tahojen kuten Maailmanpankin, Maailman talousfoorumi WEF:in ja Transparency Internationalin kaltaisten toimijoiden vuotuisia maavertailuja.
Forbes listaa Suomi-maaraportissaan myös joukon liike-elämän kannalta keskeisiä henkilöitä ja yrityksiä.
Yrityksistä on nostettu Fiskars, Wärtsilä, UPM, Stora Enso, Sampo Group ja Nokia.
Henkilölistalla on neljä Herlinin suvun jäsentä ja Antti Aarnio-Wihuri.
He ovat kaikki myös Forbesin vuosittain julkaisemalla Miljardöörit 2015 -listalla.
Forbes tekee runsaasti erilaisia listauksia rikkaista henkilöistä, yhtiöistä, vallanpitäjistä, paikoista ja maista.