lauantai 26. syyskuuta 2015

Tuleeko ihmisestä elävä, hengittävä kone?


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Kulttuuri 

Tuleeko ihmisestä elävä, hengittävä kone? Biohakkeroinnissa teknologia toimii kehon jatkeena

Biohakkeroinnin avulla mitataan ihmisen kehoa ja parannetaan sen suorituskykyä. Samalla biohakkeroinnin liepeillä käydään filosofista pohdiskelua siitä, millaista on ihmisen ja koneen välinen yhteistyö ja mihin se voi johtaa. Biohakkeroinnin suosio on kasvanut viime aikoina Suomessakin.


-
Teemu Arina Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Tyylikkäästi mustaan pukeutunut Teemu Arina osoittaa rintapielessään olevaa valkoista nappia:
– Tämä tässä ei ole mikään peruspinni, vaan ryhtiäni seuraava laite. Jos ryhtini  menee tämän haastattelu aikana kasaan,  laite värähtää. Kun korjaan ryhtini, värähtely loppuu. Minulla on tässä myös kännykkäsovellus, joka kertoo, että tänään ryhtini on ollut hyvä, siinä lukee 'great'.
– Olen vuosia yrittänyt kiinnittää huomiota ryhtiini ja vasta tämän laitteen avulla se on parantunut huomattavasti. Eli teknologia voi toimia ihmisen ruumiin jatkeena ja se voi tukea päivittäisiä toimintojamme.
Tällaista on biohakkerointi, joka on viime vuosina saanut näkyvyyttä Suomessakin. Esimerkiksi tänä vuonna järjestetty Biohacker Summit 2015 keräsi satoja osallistujia, ja ilmiö on synnyttänyt Suomeen myös omat gurunsa, joista näkyvimpiä ovat Biohakkerin käsikirja -teoksen kirjoittaneet ravintoasiantuntija Jaakko Halmetoja,  lääkäri Olli Sovijärvi ja teknologia-asiantuntija Teemu Arina.



Järjestelmällisiä interventioita

Biohakkerointi tunnetaan lähinnä kehon teknisenä mittaamisena. Teknologian avulla saadaan kuva siitä, mitä kehossa tapahtuu.
– Biohakkeroinnissa on kyse siitä, että keho on systeemi ja siihen voidaan vaikuttaa vaikkapa ravinnolla ja liikunnalla, mikä taas liittyy ihmisen suorituskykyyn. Suorituskykyä voidaan optimoida eri tavoin ja ihmiset biohakkeroivat biologista järjestelmäänsä, eli siihen voidaan tehdä hakkeroinnin tapaisia systemaattisia interventioita, Teemu Arina tarkentaa.
Arina hakkeroi paitsi fyysisiä, myös henkisiä toimintojaan. Hän mittaa esimerkiksi viihteeseen ja kulttuuriin käyttämänsä ajan.
– Haluan ymmärtäää, mihin aikaani käytän. Elämme hyvin kiireisessä yhteiskunnassa, jossa ihmiset juoksevat koko ajan paikasta toiseen ja  kalenterit ovat täynnä. Väliin pitäisi saada riittävästi lepoa ja liikuntaa.
– 20 prosenttia työstä tuottaa 80 prosenttia tuloksista, eli kysymys kuuluu, milloin teet tärkeimmän työn. Voit esimerkiksi mitata, milloin olet virkeimmilläsi. Meillä monille tuo hetki voi olla aivotoiminnan kannalta esimerkiksi myöhemmin aamupäivällä. Biohakkeroinnissa on kyse siitä, että selvitetään myös yksilöllisiä eroja.

sormuksia Biohakkerointitapahtumassa.
Ōura-sormus Kuva: Jussi Mankkinen / Yle


Älysormus Oulusta

Biohakkeroinnin ympärille on viime vuosina kehkeytynyt myös erilaisia teknisiä keksintöjä. Esimerkiksi Oulussa on kehitetty maailman ensimmäinen hyvinvointisormus Ōura, jonka anturit mittaavat kehon lämpötilaa ja sykettä.
 Mittausten avulla pystytään määrittelemään käyttäjän unenlaatu ja univaiheet. Eli nähdään kuinka paljon ihmisellä on ollut syvää unta ja kuinka paljon REM-unta. Nämä ovat tärkeitä asioita, kun halutaan palautua ja ymmärtää palautumista, Ōuran teknologiajohtaja Kari Kivelä kertoo.

Biohakkerointitapahtuma.
Kari Kivelä Kuva: Jussi Mankkinen / Yle


– Mietimme erilaisia vaihtoehtoja korvakorusta lähtien. Päädyimme sormukseen, koska se on pienikokoinen ja sen kautta saadaan kiinteä ihokontakti. Sormukset ovat yleensä riittävän tiukkoja verrattuna esimerkiksi rannelaitteisiin ja kelloihin, eli  sormus varmistaa mittauksen laadun.
Oikeastaan ei ole yllättävää, että tällainen innovaatio tulee juuri Oulusta.
– Minullakin on Nokia-tausta. Kun lähdimme tekemään teknologiaratkaisuja, totta kai hyödynsimme kokemuksia, joita meillä oli Nokiasta. Tässä on taustalla se osaaminen, mitä Suomessa on kuluttaja- ja mobiilituotteiden kehittämisessä saavutettu.

-
Geometrify ja Oculus Rift Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Geometrisiä unia

Sakari Lehtonen taas on kehittänyt virtuaalitodellisuusaplikaatio Geometrifyn, jonka maailmaan uppoudutaan Oculus Rift -virtuaalisilmikon avulla.
– Tämän aplikaation tarkoituksena on vaikuttaa ihmisen tietoisuuteen positiivisella tavalla. Tässä käytetään luonnollista geometriaa ja ääntä, jotka yhdessä luovat aktivoivan ja meditatiivisen kokemuksen käyttäjälle, Geometrifyn kehittäjä Sakari Lehtonen kertoo.

-
Sakari Lehtonen Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

– Olen itse insinööri ja ohjelmistokehittäjä, ja jossakin vaiheessa kiinnostuin numeroista ja siitä, mitä niiden takana on. Ryhdyin visualisoimaan numeroita ja tein sovellutuksen, jolla pystyy kehittämään rekursiivista geometriaa selaimessa. Huomasin, että sitä katsellessa tuli hyvä, hauska ja keskittynyt olo. Jatkoin kehittämistä  ja vein ohjelman nettiin. Palaute oli positiivista.
– Potentiaali tällaiselle on valtava, sillä geometria ja ääni rikkovat kulttuurirajat, eikä paikallistamista tarvitse tehdä.

Elävä, hengittävä kone

Biohakkerointi kulkee käsi kädessä transhumanismin kanssa, jossa ihmisen olemusta pyritään muuttamaan toisenlaiseksi teknologian avulla. Tänä vuonna Biohacker Summitissa vieraili myös tulevaisuusajattelija Nell Watson, joka on perehtynyt ihmisen ja koneiden välisiin suhteisiin ja vuorovaikutukseen.
– Asetelma on ollut pitkään sellainen, että ihmiset ovat operoineet koneita,  mutta nyt keinoälyn kehittymisen myötä koneet pystyvät ohjaamaan ihmisiä. Kone pystyy vaikkapa kertomaan työmiehille, missä kohdassa metrojärjestelmää on vikaa.

-
Nell Watson Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

– Tämä tarkoittaa sitä, että ihminen ja kone alkavat olla yhä tasavertaisempia. Tällainen on tietysti mielenkiintoista potentiaalisten konfliktien kannalta, mutta se luo myös uusia mahdollisuuksia yhteistyölle. Uskon, että tulevaisuudessa ihmisestä tulee elävä, hengittävä tietokone.

Kone on evoluutio

Samaa mieltä on Teemu Arina.
– Työkalujen käyttäminen, tulen ja pyörän keksiminen, moderni kommunikaatiotekniikka... Minun mielestäni koko ihmiskunnan olemassaolo perustuu teknologiseen kehitykseen. Olisi tavallaan ikävää, jos olisimme niin laiskoja, ettemme jaksaisi katsoa, kuinka pitkälle näitä asioita voidaan vielä viedä. 

Arinan mielestä ihmisen ja koneen yhä läheisempi symbioosi on luonnollista jatkumoa esimerkiksi silmälaseille.
– Miksi emme veisi tätä vielä kauemmaksi ja kehittäisi ihmiselle kykyä havainnoida infrapunaa tai vaikkapa mahdollisuuden nähdä neljä kertaa nykyistä kauemmaksi?
– Se on hyvä kysymys,  että olemmeko me jo koneita vai emmekö ole. biologinen koneistomme, eli DNA, on jo itsessään ohjelmakoodi, joka säätelee tiettyjä asioita elämässämme, Arina summaa.


-
Geometrify-applikaatiota Kuva: Jussi Mankkinen / Yle

Tiesitkö tämän kirjekuorien valmistuksesta...



Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Kotimaa 

Suomen viimeinen kirjekuoritehdas hiljenee – sähköposti silppusi kysynnän

Bong Suomen Kaavin tehdas on tuottanut noin 500 miljoonaa kirjekuorta vuodessa. Tehdas Pohjois-Savossa lopetetaan, koska sähköinen viestintä on romahduttanut kirjekuorien menekin.

Yksi tuotannonala jää Suomessa historiaan, kun Suomen viimeinen kirjekuoritehdas lakkautetaan Pohjois-Savossa Kaavilla. Bong Suomi lopettaa kirjekuorituotantonsa Suomessa, koska kysyntä on 2000-luvun taitteen jälkeen romahtanut.
– Kirjekuoria ei tarvita, koska sähköpostikirjekuoria ei ole olemassa, Bong Suomen toimitusjohtaja Kari Lähteenmäki sanoo.

Yhtiön laskelmien mukaan vielä vuosituhannen vaihteessa Euroopassa käytettiin 120 miljardia kirjekuorta vuodessa.
Nyt määrä on pudonnut alle puoleen. Ruotsalainen pörssiyhtiö Bong on kahden viime vuoden aikana sulkenut kahdeksan kirjekuoritehdasta ympäri Eurooppaa.

Viestinnän sähköistyminen on silpunnut kirjekuorimarkkinoita myös Suomessa. Parhaina aikoina vuosituhannen vaihteessa kuoria kului 1,4 miljardia vuodessa, mutta 15 vuodessa määrä on puolittunut.

Nuorille löytyi töitä jo keväällä

Viimeisinä tuotantopäivinä Kaavilla säksättää kaksi konetta kuudesta. Yksi kone valmistaa 650 kirjekuorta minuutissa eli noin 10 kuorta sekunnissa. Tämä on tarkoittanut noin 500 miljoonaa kaavilaista kirjekuorta vuodessa.
Yksi kirjekuorikoneista sammutettiin jo keväällä.
– Nuoret miehet ja naiset saivat töitä heti yt-neuvotteluiden päättyessä. Jouduimme tämän vuoksi pysäyttämään yhden koneen jo maaliskuun lopussa, tehdaspäällikkö Leena Kokkonen sanoo.
Tehtaan alasajo on tarkoittanut töiden loppumista 40 työntekijältä. Heistä osa on löytänyt uutta työtä, ja 18 työskentelee vielä tehtaalla.
Koneenhoitaja Pekka Rissanen kertoo aloittaneensa työt tehtaalla vuonna 1992. Tehdas aloitti toimintansa 1990-luvun alussa nimellä Kirjekuori Oy RV.

Digitalisaatio on haukannut kirjekuorien markkinoita, mutta myös helpottanut tehdastyötä.
– Tietokoneet ovat tulleet työpisteisiin. Kuoria ei tarvitse laittaa enää käsin laatikoihin ja lavoille, Rissanen kertoo.

Bong Suomi työllistää Kaavin tehtaan sulkemisen jälkeen hieman yli 30 työntekijää kirjekuoripainossa Pirkkalassa sekä myynnissä.

perjantai 25. syyskuuta 2015

Iltapäivällä katiskojen kokemista ja ongella istumista...

Kaivoin muutaman madon tonttimme kulmalta ja ajelin Hatisaareen. Ajattelin uteliaisuuttani käväistä katsomassa, kokemassa, onko "syyskatiskoissa" isoja ahvenia.

Menomatkalla huomasin kuusi joutsenta Selkäsaaren pohjoispääsyn hiekkamatalikolla. Ovat komeaa nähtävää...

Ei ollut katiskoissa kunnon saalista, ainoastaan toisessa muutama pieni ahven, jotka kaadoin takaisin mereen. Siirsi katiskat toiseen paikkaan, Lehmikiven karikon eteläpuolelle - merenpuolelle.
Istuin hetken aikaan karikon kupeessa ongella, mutta eipä ollut oikein syönnillä, tuli muutama pieni ahven. Siirryin tuttuun ja turvalliseen paikkaan Selkäsaaren pohjoispäätyyn "keskelle ei mitään" ja keskityin asiaan.

Todettakoon, että jo menomatkalla huomasin kuusi joutsenta Selkäsaaren pohjoispääsyn hiekkamatalikolla. Ovat komeaa nähtävää...

Pilkissä, jossa on iso jigikoukku, oli aika nyppimistä, mato häipyi, selvä - se on särki, ajattelin. Otin käyttöön tavallisella koukulla varustetun pilkin. Sain "narratuksi" ison särjen välittömästi.
Tuttu rituaali > puolet särjestä ahvenen syöteiksi...

Kaikilla välineillä ja kaikilla syöteillä - madoilla ja em. särkisiivuilla - tuli muutama ahven. Tosin vain kaksi kunnon vonkaletta. Varsinkin toisen tarttuessa pilkkiin ajattelin, että koukku oli tarttunut pieneen uppotukkiin mutta eikös mitä, koukkuun oli jysähtänyt kunnon ahven...

Ahnehdin taas kerran liian suurilla särkipaloilla. Monta ahventa jäi saamatta veneeseen, irtosivat nostovaiheessa, sillä koukku ei tarttunut kalan leukaperiin riittävän hyvin.

Koko ajan oli kova tuuli, joka entisestään yltyi ja Ajoksen suunnalta lähestyi uhkaavasti sadepivi.
Kalastuvälineet kasaan ja puolikas em. särjestä lähistöllä norkoilevalle lokille. Se syöksyi mielellään nappaamaan makupalan suuhunsa melkein lennosta. 

Vaikka ajelin takaisin Hahtisaareen aika rivakasti, kastuin, sillä sade yltyi entisestään.

Kalat on taas perkattu ja pantu tällä kerralla pakastimeen.

Ahvenen perkeet jätin toistamiseen sanomalehden päälle tontin takakulmalle ison sembramännyn juurelle.
Aamulla ei todennäköisesti ole jäljellä muuta kuin kostea sanomalehti. Harakat, varikset ja todennäköisesti siilikin saivat taas herkutella perkeillä kyllikseen...

Niin ja taas tuttu loppukaneetti: Kyllä Kemi on kaunis kaupunki mereltä katsottuna - syksylläkin...




Kyllä Suomessa pärjätään, täällä on aina pärjätty - tavalla tai toisella...

Harmi, että en voi tällä kerralla lukea koko alla olevaa artikkelia. Voin tosin käydä sen lukemassa esim. Kemin kaupunginkirjaston lukusalissa.

No kyllä tuo otsikko jo kertoo sen, että turha vaiva. Suosittelen, että em. tyyppiset "ulkomaanpellet" pysyvät maamme rajojen ulkopuolella.
Tänne ei kannata tuolla asenteella tulla itkemään ilmojen kylmyyttä ja ihmisten kovuutta...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattu:


Kylmyys ja kovuus ihmisten välillä vie Suomea tuhoon

ULKOMAAT  
Taneli Heikka 
Kirjoittaja on toimittaja ja väitöskirjaa tekevä vieraileva tutkija American Universityssa, Washington DC:ssä.
Taneli Heikka
Taneli Heikka
Grilli hehkui terassilla. Yhdysvaltain pääkaupungin syyskuinen ilta oli lämmin. Kymmenkunta suomalaista istui illallispöydässä. Puhuimme Suomeen palaamisesta. Toisille se joskus koittaisi. Osa joukosta harkitsi vakavasti jäämistä lopullisesti. Mutta kaikki jakoivat saman huolen. Miten ihminen Suomessa jaksaa?
Sanat ankaruus ja aggressiivisuus nousivat huulille kun puhuimme arjesta Suomessa. Uusi lisä synkkyyteen oli sosiaalisessa mediassa levävä kuva kotimaan talouden toivottumuudesta ja nousevasta rasismista.

torstai 24. syyskuuta 2015

Koivuklapien homekasvusto vähintäänkin epäesteettistä...

Olemme vuodesta 1982 lähtien polttaneet päärakennuksen massiivisessa, varaavassa takassa aikamoisen määrän puuta. 
Lämmityskautena takkaa lämmitetään jotakuinkin joka kolmas päivä - kunnon pesällinen.
Lisäksi rakentamallamme Pikkupuolella 1990-luvun loppupuolelta lähtien leivinuunissa ja niinikään varaavassa takassa on palanut puuta jonkin verran. Meillä on vuosikymmenien aikana ollut monenlaista polttopuuta käytettävissä.

Viime vuosina meillä on ollut erittäin pääasiassa hyvälaatuista kouvuhalkoa/-klapia, sitä on tälläkin hetkellä erillisessä, avonaisessa puuvajassamme parin vuoden polttotarpeeseen.

Lisäksi olemme ostaneet tänä syksynä kuivumaan koivupuuta, jonkin verran havupuuta. Nämä puut otetaan käyttöön pääasiassa parin-kolmen vuoden kuluttua.

Puita pilkkoessani totesin niissä - noin 0,5 m haloissa - molemmissa päissä olevan aika lailla hometta, homekasvustoa.

Home sanana aiheuttaa monenlaisia, huolestuttavia terveyteen liittyviä mieleyhtymiä. 
Koska tilanne on meille uusi, oli pakko lähteä hakemaan netistä tietoa. Toisaalta - ken tietoa lisää, hän tuskaa lisää...

Toisin sanoen, miten homeisen, kostean polttopuun kanssa on meneteltävä.

Keskustelupalstoilta löytyy hyviä ja vieläkin parempia vinkkejä. Ydinkohtia asiallisimmasta päästä:

Polttopuun pitää kuivua avoimessa tilassa, ennen pinoamista suljettuun paikkaan. Kuivuminen kestää keväällä 3 - 4 kuukautta. Jos polttopuu on päässyt homehtumaan, home ei irtoa niistä.
Homeisia puita ei kannata tuoda niiden kuivuttuakaan sisälle. Vähän homehtuneita puita voi polttaa takassa, mutta puut on syytä tuoda ulkoa ja pistää saman tien pesään. Näin homeitiöiden leviäminen jää mahdollisimman vähäiseksi. 

Todennäköisesti homehtuneen puun lämpöarvo on alentunut, puhumattakaan lahosta puusta, jonka lämpöarvo on olematon...

Todettakoon, että meillä em. puut saavat kuivua vuoden-kaksi. Voi olla, että niitä otetaan vähitellen käyttöön/polttoon jo vuoden, puolentoista kuluttua.

Todettakoon, että tätä päivttäessäni 06.07.2017 kaikki em. "homepääpuut" on poltettu, joten em. lähinnä ilmeisesti kuitenkin esteettinen ongelma on poistunut - hyvä niin...


Suora nettilainaus yleisellä tasolla puiden varastoinnista:


Jenergia 1 / 2008   Julkaistu: 26.03.2008

Varastoi polttopuut oikein

KLAPIA LIITERIIN!

Tuoreessa puussa on noin puolet vettä. Poltettavaksi tarkoitettu puu on kuivattava ennen käyttöä.
Tyypillisesti polttopuut kuivataan tuoreesta puusta tehtyinä pilkkeinä eli klapeina, halkoina tai aisattuina eli osittain kuorittuina rankoina. Polttopuun sopiva kosteus on 15 – 20 %.
Kuiva, sopivaan kokoon pilkottu puu syttyy kosteata helpommin. Kuivan puun palaminen on myös tehokkaampaa, päästöt ovat pienemmät ja lämmitysteho parempi kuin kostealla puulla.
Jos esimerkiksi poltat 10 kiloa koivua, jonka kosteus on 20 %, joudut höyrystämään vettä 2 kg. Jos puiden kosteus on 40 %, höyrystettävää kertyy 4 kg. Vettä ei uuniin kannata kantaa!

Ensi pesällisen puut tulisijaan lämpiminä

Kuivankin puun kosteus vaihtelee ympäristön lämmön ja kosteuden mukaan. Katetussa ulkovarastossa puun kosteus voi olla vuodenajan mukaan 15 – 25 %. Oikeanlainen säilytys estää home- ja sienikasvuston syntymisen polttopuuhun.
Polttopuiden varastointitapaan vaikuttaa tuoreus: tuoreita puita ei kannata tuoda sisätiloihin.
Seuraavat ohjeet on laadittu polttokuivan pilkkeen varastointiin. Polttopuiden säilytyksessä on otettava huomioon palomääräykset, työturvallisuus ja käyttömukavuus.
Olisi hyvä, jos tulisijan ääreen varattaisiin vähintään ensimmäistä pesällistä vastaava puumäärä, joka olisi tuotu sisälle lämpiämään vuorokausi ennen polttamista. Suoraan ulkoa tuotu puu on hankalampi sytyttää, koska kylmän puun pinnalle tiivistyy huoneilmassa olevaa kosteutta.

Sisätiloissa säilytys määräysten mukaisesti

Polttopuut on säilytettävä tulisijan läheisyydessä siten, ettei palovaaraa aiheuteta. Erilaisille tulisijoille on omat suojaetäisyytensä, joita on noudatettava.
Palomääräysten mukaan sisätiloissa ei saa säilyttää polttopuuta enempää kuin 0,5 m3, ellei sitä säilytetä erillisessä, osastoidussa tilassa.
Osastoituja tiloja pientaloissa ovat yleensä kattilahuone, autotalli ja polttoainevarasto. Osastoinneille on paloluokkavaatimukset lämmityskattilan tehon mukaan sekä tietyt rakennemateriaalivaatimukset. Esimerkiksi kattilahuoneessa, jossa on enintään 30 kW:n tehoinen lämmityskattila, saa säilyttää polttopuuta enintään 0,5 m3 rajatussa tilassa.
Vaikka autotalli tai muu moottoriajoneuvosuoja olisi osastoitu, siellä ei kuitenkaan saa samaan aikaan säilyttää sekä moottoriajoneuvoa että polttopuita.
Polttoainevarasto osastoidaan omaksi palo-osastoksi. Varaston sisäpuolisten seinien ja kattojen pintamateriaaleille on omat vaatimuksensa. Lattian materiaaleille ei ole erityisiä paloteknisiä vaateita. Jos varasto sijaitsee rakennuksen kellarissa, ovat rakennustarvikevaatimukset tiukemmat.

Ota ulkovarastoinnissa huomioon naapurikin

Polttopuun ulkovaraston etäisyydelle muihin rakennuksiin on normit. Jos rakennusten väli on yli kahdeksan metriä, ei rakennuksia tarvitse suojata paloteknisellä toimilla toisistaan. Jos etäisyys on tätä lyhyempi, joudutaan mahdollisen palon leviämistä rajoittamaan rakenteellisin keinoin, yleensä osastoimalla.
Puuvaraston sijainnista tontin rajoihin nähden on myös säädöksiä. Rakennelmat, jotka ovat alle 20 m2 ja joiden etäisyys tontin rajasta on vähintään 4 metriä, eivät aiheuta paloteknisiä vaatimuksia. Jos etäisyys on alle 4 metriä, on rajan puoleisen seinän rakenteen täytettävä paloluokan EI30:n rakennevaatimus. Jos tontin rajalle rakennetaan naapurin kanssa yhteinen polttopuuvarasto, on rajanpuoliselle seinälle osastointivaatimus.

Huppu ei saa olla liian umpinainen

Jos polttopuuta varastoidaan väliaikaisesti metsässä tai tontilla, puut kannattaa suojata sateelta. Suojaus on tehtävä tuulettuvaksi. Umpihuppua ei kannata käyttää puiden homehtumisen vuoksi.
Väliaikaisessakin säilytyksessä on otettava huomioon mahdolliset paloturvallisuusriskit. Rakennusten seinustoilla ei saa säilyttää polttopuita: jos seinustalla oleva puuvarasto syttyy tai sytytetään, on vaarana koko rakennuksen palaminen.
Paikalliset palo- ja rakennusviranomaiset antavat neuvoja paloturvallisuuteen, polttoainevaraston osastointiin ja sijoitteluun liittyvissä asioissa.

Hyvän puuvaraston ominaisuudet

Älä varastoi

   Älä varastoi asuinrakennuksen vierustalla räystäiden alla, koska se aiheuttaa suuremman tulipaloriskin ja voi vaurioittaa seinän rakenteita.
   Autotalli tai muu moottoriajoneuvosuoja ei ole polttopuuvarasto.
   Sisällä asuinrakennuksessa ei saa paloturvallisuusmääräysten mukaan säilyttää kiinteää polttoainetta enempää kuin
0,5 m3, ellei sitä säilytetä erillisessä osastoidussa tilassa.
   Työhuoneissa, ullakoilla, kellareissa, rakennusten alla tai pihoilla ei saa säilyttää tarpeetonta syttyvää tavaraa.
   Poistumisteillä (uloskäytävissä) ja ullakoiden, kellareiden tai varastojen käytävillä ei saa säilyttää mitään tavaraa.
   Polttopuita ei kannata säilyttää suoraan maata vasten ilman aluspuita eikä liian tiiviisti peitettyinä kosteuden tiivistymisen ja puiden homehtumisen vuoksi.
Polttopuu säilyy laadukkaana parhaiten ilmavassa ja kosteudelta suojatussa tilassa. Varaston on hyvä tuulettua kunnolla seinien, alapohjan ja katon kautta. Ilman tulisi päästä kulkemaan hyvin pilkkeiden ympärillä ja alapuolella. Ilman kierto myös kasojen alapuolella varmistetaan lattiarakenteiden tai aluspuiden avulla. Rakenteiden on kuitenkin oltava riittävän tiiviit, jotta ne suojaavat puita vesi- ja lumisateelta.
Pilkevarastoon tulisi mahtua kerralla vuodesta puoleen vuoden puut.
Pientaloissa polttopuuta käytetään keskimäärin 6 pinokuutiometriä vuodessa. Tällainen määrä mahtuu noin 5 neliömetrin tilaan. On järkevää tehdä varastosta niin kookas, että puut saa pinottua väljästi ja varastossa mahtuu liikkumaan hyvin.
Hyvässä pilkevarastossa on riittävän suuret oviaukot ja mahdollisimman matalat kynnykset. Matalat kynnykset helpottavat puun varastoon laittamista. Ihanteellista olisi, jos polttopuut sopisivat oviaukosta sisään esimerkiksi kuormalavan päällä.

Minimoi turhat askeleet pimeässä

Oikean paikka tontilla varmistaa varaston vaivattoman käytön. Pilkevaraston tulisi sijaita lähellä tietä. Varaston ympärillä tulisi olla riittävästi tilaa puiden tuontia ajatellen: kuorma-auto ja nosturi tai peräkärry tarvitsevat tilaa ja kuormaa kestävät kulkuväylät.
Varastolta tulisi olla mahdollisimman lyhyt matka käyttöpaikalle: varaston oven olisi hyvä olla sitä asuinrakennuksen ovea kohti, josta polttopuut viedään tulisijalle. Koska polttopuita usein käytetään eniten pimeään vuodenaikaan, varasto kulkuväylineen kannattaa valaista turvallisuussyistä.
Lisätietoja polttopuuvaraston paloturvallisuudesta saat palotarkastajilta (www.pelastustoimi.fi) ja rakentamisesta kuntien rakennusvalvonnasta.
Alkuperäinen teksti: Eija Alakangas. VTT:n ohje Älykäs Energiahuolto -ohjelman BioHousing-projektissa.
Kuvat: Oddball Graphics

Terveisiä Kemin Selkäsaaresta pitkästä aikaa...

Kävimme tänään Selkäsaaressa, mukava syksyinen retki. Meriveden pinta oli aamulla sen verran korkealla, että saattoi ajella huoletta rantaan saakka - tosin perämoottori sähkötrimmillä sopivan ylös nostettuna viimeiset kymmenet metrit.

Mökille mennessämme totesimme SuperCat-pyydyksen toimineen. Toinen pyydyksistä oli häipynyt. Ilmeisesti jokin hiirtä/myyrää suurempi eläin oli huomannut pyydyksessä/loukussa olleen saaliin ja napannut koko hökötyksen mennessään. Täytynee ostaa uusi kahden pyydyksen paketti...

Vaimoni käväisi sienestämässä ja minä polttelin tulistelupaikalla alkuviikon "maisemanhoidollisen" pienpuukaadon risuja. Tuntui siltä, että korpit olivat sitä äänekkäämpiä, mitä sankemmat savut nousi taivaalle.
Kävin myös tontin puita "halailemassa" - no oikeastaan vaan yhtä eli tontin lounaiskulmassa olevaa suurta kuusta. Eivät yltäneet kädet syliotteella lähellekään ympäri. On mahtava kuusi.
Voisin väittää em. tilanteessa voimaantuneeni, mutta sellaista tunnetta ei ainakaan tänään tuntunut.

Pistin saaressa olevaa soutuvenettä "talviteloille". Minulla ja kalakaverillani on ns. kolhoosivene, erinomainen jokivene, jota ei ole kertaakaan kesän aikana kuitenkaan käytetty. Olemme harkinneet sen myymistä ensi keväänä/alkukesästä.

Saaresta pois lähtiessämme kerroin vaimolleni, että ammattikalastajat kertovat ahventen, suurten meriahventen tulevan syksyisin karikoiden kupeeseen pienten kalojen perässä. Tiedä häntä, pitääkö paikkansa.
Joka tapauksessa veimme kaksi katiskaa nyt poikkeuksellisen myöhään Lehmikiven karikon kupeeseen. Paikkaan, jossa olen nähnyt kesällä verkkoja pidettävän.

Mielenkintoista nähdä viikonvaihteessa, onko tullut saalista. Jos katiskat ovat tyhjyyttä täynnä, ne tuodaan rantaan ja viedään varaston seinustalle odottamaan ensi vuoden alkukesää - kutuahventen sekä -haukien pyytämistä...

Ensi viikolla pitäisi käväistä vielä (ainakin) kerran kalassa - kesäpilkillä ja jigiongella.