Kirjoitin aikanaan monta artikkelia lehtiinkin Sotkamon Talvivaarasta. Kirjoitan vieläkin, että mikäli Suomen valtio olisi tullut mukaan riittävän ajoissa, yli 80.000 suomalaista piensijoittajaa olisi saanut sijoituksilleen vastinetta. Suomen valtio oli "myöhäisherännäinen" tässä asiassa. Hyvä edes näin, sillä Terrafame näyttää etenevän suunnitelmien mukaisesti.
Minun mielipiteeni Talvivaarasta on kaikesta huolimatta positiivinen, myönteinen...
Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Miltä tuntuu, kun kuulet sanan Talvivaara? Yhdestä kaivoksesta tuli kansallinen trauma, joka määritteli uudelleen koko alan
Tutkijan mielestä ihmisten kokemuksia pitäisi kuunnella enemmän kaivoshankkeissa. Mitä sinä ajattelet kaivoksista, osallistu keskusteluun.
Entisen Talvivaaran kaivosalue on muokannut ratkaisevasti paitsi kainuulaista korpimaisemaa myös suomalaista kaivoskeskustelua. Kuvassa Talvivaaran välittämä kuva jätevesialtaan vuodosta marraskuulta 2012.Talvivaara / Lehtikuva
Mikä on ensimmäinen asia, joka tulee mieleen sanasta kaivos?
Jos vastauksesi oli Talvivaara, et ole yksin.
Ympäristöpolitiikan tutkija Tuija Mononen on tutkinut kaivostoiminnan vaikutusta lähiseudun ihmisten elämään kymmenen vuoden ajan. Hän on huomannut, että Talvivaara on suomalaisille kansallinen kokemus. Yhteisesti jaettu, käänteen tekevä tapahtuma, joka on muuttanut käsityksemme maailmasta.
– Kaikilla on mielipide Talvivaarasta ja se on negatiivinen. Usein se on myös mielipide koko kaivostoiminnasta, Mononen toteaa.
Mononen on ollut mukana toimittamassa marraskuun lopussa julkaistua tietokirjaa Kaivos koettuna (Itä-Suomen yliopisto). Kansien väliin on koottu näkemyksiä kaivosten johtajilta, tutkijoilta ja viranomaisilta mutta myös kaivoksen takia kotinsa jättäneeltä.
Teoksen perusviesti on, että kaivostoimintaan liittyvät konfliktit kumpuavat ensisijaisesti kokemuksista.
Heinäveden grafiittikaivoksen vastustus saa voimaa Talvivaarasta
Talvivaaran seuraajasta Terrafamesta käyty keskustelu on laantunut, mutta Talvivaaran kaiku ei. Se kuuluu kaikessa kaivoksista käytävässä keskustelussa.
Kun brittiläisen kaivosyhtiön kartoitus Heinävedelle ja naapurikuntiin perustettavasta grafiittikaivoksesta tuli julkisuuteen, kokosivat vastustajat rivinsä hetkessä. Rintamaan liittyivät muun muassa ortodoksinen kirkko, eturivin näyttelijät (Itä-Savo) Jasper Pääkkönen ja Krista Kosonen mukaan lukien sekä yli parikymmentä kansanedustajaa yli puoluerajojen.
Kaikki ennen kuin tiedettiin, kannattaako grafiittia edes louhia alueelta.
Ilman Talvivaaraa yhtä voimakasta ja nopeaa kriittistä liikettä tuskin olisi syntynyt.
– Että jos jotain hyvää Talvivaarasta on seurannut, niin sen ansiosta ihmiset tietävät nyt paljon enemmän kaivostoiminnasta ja osaavat olla valppaina mahdollisten vaikutusten suhteen, Tuija Mononen toteaa.
Heinäveden grafiittikaivos herättää huolta, sillä se sijoittuisi arvokkaan vesistöreitin kupeeseen, Valamon ja Lintulan luostarien läheisyyteen.Esa Huuhko / Yle
"Ihmisillä on liipasinsormi herkillä"
Toisinaan Talvivaaran kaivostoimintaan painama leima turhauttaa tutkijaa. Talvivaara kun on vain yksi kaivos.
– Kaivokset ovat yksilöitä. Mitä tapahtuu yhdellä kaivoksella, ei tapahdu toisella, ja se meidän pitäisi muistaa. Ihmisillä on välillä liipasinsormi herkillä, Tuija Mononen huomauttaa.
Hyviäkin kaivoksia on.
Mononen luettelee hetkessä monta: ensi vuonna suljettava Pyhäsalmen sinkki- ja kuparikaivos Pyhäjärvellä, Pampalon kultakaivos Ilomantsissa, Kylylahden kaivos Polvijärvellä. Elijärven kromikaivos Kemissä on toiminut 1960-luvun lopulta, mutta harva edes tietää sen olemassaolosta.
Mutta ei Talvivaarasta kertynyttä kokemusta voi sivuuttaa, sitä Mononenkin painottaa. Se pitää ottaa huomioon.
Kokemusten vähättely ajaa keskustelun törmäyskurssille
Ihmisten kokemusten sivuuttaminen on yksi syy siihen, miksi kaivoshankkeet kärjistyvät. Tuija Mononen kertoo esimerkin kymmenen vuoden takaa.
Kaivoksen lähistön asukas valitti, että kaivostoiminta aiheuttaa melua. Ääntä ei ollut aiemmin ollut, joten se oli asukkaalle selvä häiriötekijä. Mutta kaivosyhtiön edustajan mielestä asukas oli väärässä. Hänen mielestään kyse ei ollut melusta vaan kaivostoimintaan luontaisesti kuuluvasta äänestä.
– Mutta kokemus on aina totta. Se ei välttämättä ole tieteellisesti todistettavissa tai tilastollisesti nähtävissä, mutta sille ihmiselle se on totta, Mononen selittää.
Jos kokemus sivuutetaan, ollaan heti törmäyskurssilla. Mononen kertoo olleensa paikalla useissa tilaisuuksissa, joissa on esitelty kaivoshankkeiden ympäristövaikutuksia. Joistakin ihmisistä turhautumisen on voinut nähdä jo kauas.
– Heitä ei kuunnella ja he ovat kuitenkin niitä, jotka joutuvat joka päivä elämään kaivoksen kanssa.
Teräsyhtiö Outokummun Elijärven kaivos on Suomen suurin maanalainen kaivos. Toiminta keskittyy maan alle, mikä on osaltaan voinut vaikuttaa siihen, ettei kaivosta juuri vastusteta.Riikka Rautiainen/ Yle
Tieto ei auta, kuunteleminen auttaa
Ihmisten kokemus on kaivosyhtiöille vaikea pala.
Tunteilla on iso merkitys kokemuksen muodostumisessa. Kattavakaan tietomäärä ei välttämättä riitä muuttamaan tunteeseen pohjautuvaa kokemusta. Ja kun sekä kaivoksen puolustajat että vastustajat ovat mukana tunteella, ajaudutaan helposti pattitilanteeseen.
Tässä kokemusten kuunteleminen voi auttaa. Monosen mukaan kaivosyhtiöiden pitäisi kyetä aidosti kohtaamaan paikalliset ihmiset ja heidän huolensa.
– Usein kuulee vain todettavan, että onhan se huomioitu siellä ympäristövaikutusten arviointiraportissa sivulla 169. Mutta ihmisille olisi tärkeää, että joku on siinä vastapäätä kertomassa ikävätkin asiat ja että saa kysyä.
Kuuntelemalla ja etenkin ottamalla huolet huomioon kaivosyhtiö voi ehkäistä konflikteja.
Tällä kertaa Monosen esimerkki on Polvijärveltä, missä paikalliset pelkäsivät Kylylahden kaivoksen pilaavan heidän lenkkipolkunsa ja hiihtolatunsa. Kaivosyhtiö kuuli huolen, ja lenkkipolulle rakennettiin silta siten, että polkua pystyi edelleen kulkemaan.
Ihmisiä, jotka vastustavat kaikkea kaivostoimintaa, on Monosen kokemuksen mukaan hyvin vähän. Yleensä kritiikki kohdistuu ympäristövaikutusten hallintaan tai kaivosyhtiön toimintatapoihin.
Ylläksen kupeeseen suunnitellulla Hannukaisen kaivoksella on Kolarissa sekä kannattajia että vastustajia. Ihmiset ovat huolissaan etenkin kaivosalueen vierestä virtaavan Äkäsjoen kalakannoista ja kaivoksen vaikutuksista matkailuun.Jarmo Honkanen / Yle
Kovimmat kaivostaistelut käydään tulevaisuudessa
Kovimmat väännöt lienevät vielä edessä.
Yhteiskuntamme ja eritoten teknologia nojaavat edelleen vahvasti mineraalien hyödyntämiseen. Helposti hyödynnettävät esiintymät on jo käytetty ja seuraavaksi mineraaleja on etsittävä entistä herkemmiltä ja arvokkaammilta alueilta.
– Kaivoksen herättämä vastustus riippuu siitä, millaiselle alueelle kaivosta suunnitellaan, millaisia luontoarvoja alueella on. Myös se vaikuttaa mitä kaivetaan, olisiko mineraali korvattavissa ja miten pitkä on kaivoksen toiminta-aika. Lyhytikäiset kaivokset herättävät kritiikkiä, koska vaikutukset ovat kuitenkin kauaskantoisia, Tuija Mononen selittää.
Viime kädessä kyse on siitä, minkä hinnan olemme valmiita maksamaan elintasostamme. Jotta tämä keskustelu pystytään käymään, tarvitaan ymmärrystä, mitä kaivos kenellekin maksaa.
