Kemin historiallisessa museossa on esillä Terva – Pohjolan musta kulta -näyttely. Se on Pohjois-Pohjanmaan museon kiertonäyttely, jonka on Kemiin tuottanut kemiläinen kustantaja Nordbooks.
Yksityisen kustantama näyttely ei ole siitä yleisimmästä päästä. Museolla Nordbooksin yrittäjän Matti Ylipiessan tarjous Pohjois-Suomen historiaan liittyvästä näyttelystä otettiin näyttelymestari Venla Kakon mukaan ilomielin vastaan.
– Lähestymme näyttelyllä nuoria ja lapsia. Uskon, että tämä on opettajiin vetoava teema, sillä tietoa on tarjolla lähellä, Kakko iloitsee.
Näyttely kertoo tervanpolttoon liittyvin kuvin, pienoismallein ja työvälinein ja esinein tervan valmistuksesta ja matkasta kainuulaisesta mäntymetsästä valmiiksi vientituotteeksi tapulikaupunkiin Ouluun. Onpa mukana pullollinen tervaa sekä tervasta valmistettua saippuaa ja saapasrasvaakin. Tervan tuoksuakin näyttelyssä pääsee nuuhkaisemaan.
Ylipiessa tunnustaa, että Terva-näyttelyn tuomisessa Kemiin on kulttuurityön lisäksi kytkös kustantamon lastenkirjoihin. Tervatonttu Toivo-kirjojen tarinoihin sisältyy tervanpolton historiaa kuten näyttelyynkin.
– Ainahan se on kauppamiehellä markkinointi mielessä. Historian tutkijana en vierasta museoita, Ylipiessa sanoo.
Ylipiessa sanoo, että terva ja voi olivat ensimmäisiä suomalaisia biotuotteita, jotka liittivät Perämeren alueen osaksi kansainvälistä kauppaa.
Kemiläisenä Ylipiessa löytää tervalle myös muita kytköksiä Kemiin. Taloudellinen hyöty tervasta tuli kiertoteitse.
– Tervakauppa keskittyi Ouluun, jonka tervaporvarit rikastuivat. Kun tervakauppa hiipui, oululaiset kauppahuoneet sijoittivat pääomiaan muun muassa Kemin sahateollisuuteen.
Esimerkiksi oululainen kauppahuone J. W. Snellman oli yksi Kemiyhtiön perustajista.
Ylipiessan mukaan tervakaupan synnyttämä rikkaus on vauhdittanut Kemin alueen kehittymistä nykyisen kaltaiseksi bioklusteriksi.
Venla Kakon opastuksella näyttelyssä pääsee perille tervanvalmistuksen ja tervakaupan saloihin sekä sanastoon. Tuntuu kuin matkaisi itsekin tervantuoksuisella reitillä.
Hyvänä apuna ovat tutkija Maisa Lukkarin laatimat tekstit.
Tervan valmistus alkoi kuorimalla männynrunkoja, joista halottiin säleet. Säleet ladottiin suppilon muotoisen kuopan päälle puolipallon muotoiseksi tervahaudaksi. Haudan latomisesta ja poltosta vastasi hautamestari. Hautaa poltettiin vähähappisessa tilassa, jolloin pihka muuttui tervaksi. Parin päivän päästä tervaa alkoi valua haudan alla olevaa putkea, eli kynää pitkin.
Ennen tervahaudan latomista oli valmistettu tynnyrit tervan säilyttämistä varten. Tervahaudasta saatiin 40–50 tynnyrillistä tervaa. Tervatynnyriin mahtui 125 litraa tervaa ja se painoi 150 kiloa.
Tynnyrit lastattiin Paltamossa valmistettuihin 15-metrisiin kapeisiin veneisiin, paltamoihin, joilla ne soudettiin Oulujoen vesistöä pitkin Toppilan Tervahoviin Ouluun. Tynnyrit vietiin ensin selviämään, jolloin tervasta erottui pohjalle ”tervankusi” ja pinnalle tervavesi. Ylimääräiset nesteet poistettiin ja tynnyrit täytettiin, minkä jälkeen talonpojat pääsivät kauppahuoneelle tekemään kaupat, mikäli räkäri, eli tarkastaja hyväksyi tervan laadun.
Oulusta terva jatkoi matkaa Tukholmaan, Saksaan, Hollantiin ja Englantiin purjelaivojen köysien ja puuosien kyllästämiseen.
TÄSTÄ ON KYSYMYS
Tervakauppa
Puutervaa saatiin polttamalla mäntypuuta tervahaudassa.
Tervatynnyriin mahtui 125 litraa tervaa ja se painoi 150 kiloa.Tervahaudasta saatiin 40–50 tynnyriä tervaa.
Terva oli 1600–1700-luvulla Ruotsi-Suomen tärkeimpiä vientitavaroita.
1600-luvulla tervaa tuotettiin parhaimpina vuosina noin 100 000 tynnyriä. 70–80 prosenttia siitä tuli Suomesta.
1800-luvulla tervanpolton painopiste Suomessa siirtyi Itä-Suomesta ja Pohjanmaalta Kainuuseen.
1800-luvulla Oulu oli Arkangelin jälkeen maailman toiseksi suurin tervanvientikaupunki. 1865 Oulusta vietiin 83 000 tynnyriä tervaa.
1900-luvun alussa tervaa poltettiin lähes yksinomaan Kainuussa ja jonkin verran Tornionjokilaaksossa.
Metallirunkoiset laivat, metsä- ja maatalouden ja uiton työmahdollisuudet hiljensivät tervakaupan.
1901 Tervahovi paloi. 1904 Kajaaniin tuli rautatie. Terva matkasi junalla Etelä-Suomen satamista ulkomaille. Viimeinen tervavene laski Merikoskesta vuonna 1956.
Terva – Pohjolan musta kulta -näyttely on Kemin historiallisessa museossa 23.12. saakka.
Lähde: Maisa Lukkari. Terva – Pohjolan musta kulta -materiaali.
Tieto karttuu Tervatontun seikkailuissa
Tuulikki KourilehtoEi ole sattumaa, että Terva – Pohjolan musta kulta esittäytyy näyttelynä Kemissä. Nordbooks kustantamon tuorein Tervatonttu Toivo-kirja julkistettiin keskiviikkona. Tervatonttujen joulu on sarja kolmas kirja.
Nordbooksin yrittäjän Matti Ylipiessan mukaan lasten on hyvä saada sadun muodossa oikeaa tietoa siitä, miten ennen on eletty. Tervatonttu-satukirjoissa tarinoiden sisään on ujutettu tarkka kuvaus tervan valmistuksesta, kuljetuksesta ja myynnistä.
Tervatonttu Toivo-kirjat on kirjoittanut Päivi Honkakoski ja kuvittanut Ludi Wang. Vuonna 2014 julkaistussa Tervatonttu Toivo-kirjassa kerrotaan tervanpoltosta, johon Toivo on liian nuori. Vuonna 2015 julkaistussa Tervatonttu Toivo ja kadonnut isoisä Toivo seikkailee tervaveneen kyydissä Tapulikaupunkiin ja näkee isoisää etsiessään, mihin tervaa käytetään.
Tervatonttujen joulu kertoo suomalaisesta jouluperinteestä. Toivo pääsee tervaamaan joulupukin rekeä.
www.tervatonttutoivo.fi-sivustolla on terva-aiheinen luento, tehtäviä ja pelejä.
