sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Finlandia-voittaja Laura Lindstedt ottaa kaiken irti suosiostaan - ehkä hyvä niin...

Finlandia-voittaja Laura Lindstedt ottaa kaiken irti suosiostaan - ehkä hyvä niin, sillä vastaavaa mahdollisuutta ei tule tai ainakin sitä saa odottaa tovin...

Olen seurannut Suomen televisiosta erästä historiasarjaa, jonka perusteella voin valistaa Laura Lindstedtiä, että poliittisia murhia on tehty aikaisemminkin Suomessa ja ilmapiiri Suomessa on varmasti ollut aikaisemmin sata-nolla kovempi kuin nykyään.

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


Finlandia-voittaja Laura Lindstedt pelkää, että Suomessa tehdään poliittinen murha

Kirjailija Laura Lindstedtin mielestä Suomessa taistellaan nyt elämisen ehdoista. Ilmapiiri on niin kova, että poliittinen murhakin on ”varteenotettava uhka”.

KUUKAUSILIITE  
TUOMAS MARTTILA

Kohta Laura Lindstedt nousee barrikadille puolustamaan itsensä työllistäjien oikeuksia, joten on selvää, että Musiikkitalon kahvilan ikkunapöydässä ollaan yhteiskunnallisesti virittyneessä mielentilassa.
Tai no, barrikadi on tietysti kuvaannollinen ilmaus. Oikeasti hän pitää puheensa vihreällä kankaalla katetulla pikkuruisella lavalla, jota roudarit parhaillaan ruuvailevat kasaan hämärtyvälle Kansalaistorille. Mutta säätila, se on oikeassa moodissa: synkkää, synkkää, synkkää, sillä niin on tämä aikakin.
Onneksi Lindstedt kertoo näkemyksiään maailmanmenosta lämpimässä, kahvin ääressä. Puhe on silti kylmäävää.
Hyvinvointivaltiota jyrätään. Luokkayhteiskunta tekee paluuta. Kärjistynyt muukalaisvihamielinen puhe lisääntyy. Mielenosoituksissa tehdään Hitler-tervehdyksiä. Intellektualismin taso on menetetty.
”Kaikki tapahtuu niin nopeasti, että ihmiset eivät ehkä tajua, miten paljon meiltä ollaan viemässä. Minulla on sellainen olo, että tällä hetkellä taistellaan elämisen ehdoista. Siitä, millä tavalla ja millaiseksi tätä yhteiskuntaa halutaan rakentaa ja keillä täällä on oikeus elää”, Lindstedt sanoo.
”Minua pelottaa, milloin saadaan Suomessa nykyajan ensimmäinen poliittinen murha. Se on varteenotettava uhka. Semmoisissa tunnelmissa elän”, Lindstedt lisää. Hän haukkaa pikaisesti sämpyläänsä ja potee huonoa omaatuntoa. Sämpylän välistä nimittäin pilkistää siivu juustoa, joka on valmistettu maidosta, joka taas on tikistetty ties millaisissa olosuhteissa eläneistä tuotantoeläimistä.
Vuosikaudet Lindstedt noudatti vegaanista ruokavaliota, johon ei kuulunut mikään muu eläinperäinen kuin hunaja. Nyt hän tunnustaa syövänsä sen hemmetin juuston lisäksi myös riistaa ja eettisesti tuotettua kalaa.
”Pitäisi olla rehellinen ja toimia käytännön elämässä niin kuin ajattelee. Henkilökohtainen on poliittista, ja totta kai vegaanius olisi oikein, mutta mulla lähti tuon kirjan julkaisemisen jälkeen homma käsistä”, hän selittää.
Se kirja on tietysti tämä Finlandia-voittaja Oneiron, ja se on todellakin pitänyt kirjoittajansa kiireisenä. Finlandia-voittaja on kirjasyksyn kuumin nimi, ja ainahan sellaista retuutetaan sinne ja tänne. Lindstedtille erityiskiireitä on tuonut hänen palkintojuhlassa pitämänsä kiitospuhe, jossa hän haukkui porvarihallituksen maanrakoon.
”Minulle on sanottu sen puheen jälkeen, että se oli rohkea teko. Itse en ajatellut sitä rohkeuden kysymyksenä ollenkaan. Ajattelin vain, että kadun myöhemmin, jos en käytä tätä tilaisuutta hyväkseni tässä ajassa, jossa on pakko avata suu.”
Mutta nyt mielenosoituksen alkuun on enää vartti, ja Lindstedt ilmoittaa, että on aika käydä vessassa ja keskittyä esitykseen. Puhe on taskussa valmiiksi kirjoitettuna, niin kuin aina. Ikinä hän ei mene julkiseen tilaisuuteen ilman huolellista valmistautumista.
”Mitä tahansa voi tapahtua. Mikä tahansa demoni voi yhtäkkiä tyhjentää pääni.”
Kohta hän marssii ylväin askelin parin sadan mielenosoittajan eteen huteronoloiselle lavalle, jonka vieressä Eternal Erection -yhtyeen romuluinen bussi pöristelee virtaa äänentoistolaitteisiin.
Hän saa käteensä mikrofonin ja lukee puheensa aloituslauseen: ”Tervehdys toverit.”
Lämmin nostalginen tuulahdus pyyhkäisee viimaisen aukion yli.
Ei, toverit-sanaa ei pidä ymmärtää väärin. Laura Lindstedt ei ole ajassamme kummitteleva kommunismin aave, eikä voisikaan olla. Hän syntyi vuonna 1976, ja ennen kuin hän alkoi ymmärtää mitään politiikasta, kommunismi kouristeli henkitoreissaan.
Hänen opettajavanhempansakin olivat hyvin epäpoliittisia.
Lindstedt syntyi Kajaanissa, mutta perhe muutti isän opintojen takia Kuopioon kymmeneksi vuodeksi. Sitten työt toivat takaisin Kajaaniin. Lapsuus oli huoleton.
”Olen saanut unelmoida lapsena tosi paljon. Minulla on paljon muistikuvia hetkistä, joissa on niin voimakkaasti kiinni jossain määrittelemättömässä hyvässä. Esimerkiksi kun kesällä työnsi varpaan sammaleen sisälle. Se lämmön ja hyvänolon läsnäolo tuntui niin voimakkaalta. Sai vain olla eikä tarvinnut kantaa huolta mistään”, Lindstedt muistelee.
Hän oppi lukemaan nelivuotiaana ja luki paljon, mutta ennen kaikkea hän kirjoitti. Kirjoja hän teki jo ennen kuin oikeastaan oppi kirjoittamaan. Kirjaimet ja sanat tuntuivat maagisen kiehtovilta.
Onnellista lapsuutta seurasi hankala nuoruus. Kuudennella luokalla oli jakso, jolloin hän oli yksinäinen ja koulukiusattu. Tilanne pääsi niin pahaksi, että Lindstedt kieltäytyi menemästä kouluun.
14-vuotiaana hän sai käsiinsä kirjan nimeltä Nancy. Se kertoo punk-ikoni Sid Viciouksentyttöystävän Nancy Spungenin huumehuuruisesta elämästä, joka päättyi vuonna 1978 puukotukseen New Yorkissa Chelsea-hotellin huoneessa 100.
”Jostain syystä se kirja vaikutti minuun paljon. Äiti sanoi, että kun luin sen, minun murrosikäni alkoi yhdessä yössä.”
Lindstedt alkoi ahmia lisää huumeista kertovaa kirjallisuutta ja muuttui piittaamattomaksi nuoreksi kapinalliseksi – tosin vain mielikuvituksessaan.
”Kuoleman lähellä olemista, paheellisuutta ja vaarallisuutta. Todellisuudessa elin viattomasti, ja se kaikki tapahtui päässä ja päiväkirjan sivuilla. Se oli teinitytön kaipuuta jonnekin muualle kuin siihen pieneen ja onnettomaan Kajaaniin. Ihan viattomasti ajattelin, että huumeet on ihan jees. En ruvennut mitään käyttämään, mutta kirjojen kautta olen elänyt monenlaisia elämiä.”
Kapinavaihe meni melko nopeasti ohi. Kavereitakin löytyi, kun Lindstedt lähti eläinsuojelujärjestö Animalian toimintaan mukaan.
Pian hän osallistui ensimmäiseen mielenosoitukseenkin, sellaiseen, jossa animalialaiset maalasivat kissanaamarit, sulkeutuivat häkkiin ja häiritsivät ohikulkijoita.
Enempäänkin hän olisi ollut valmis.
”Olisin varmaan ollut kettutyttö, jos olisi ollut sellainen porukka ja oikea aika ja paikka”, Lindstedt pohtii.
Kapinavaiheessa Lindstedtin keskiarvo putosi 8,4:ään. Lukiossa hän innostui jälleen, ja päästötodistuksessa keskiarvo oli 9,5.
Ensimmäinen proosateos oli avaruusseikkailu. Lindstedt kirjoitti sen 12-vuotiaana. Se oli oikean romaanin mittainen, pitkä tarina, ja hän lähetti sen arvosteltavaksi Nuoren Voiman Liittoon.
”Olin herkkä ja arka, mutta samalla minulla oli posketon itseluottamus. Arvelin, että kohta sieltä joku soittaa ja kertoo, että se pitää julkaista heti. Olin hirveän pettynyt, kun sain vain kannustavan palautteen.”
Lindstedt tympiintyi proosaan ja alkoi kirjoittaa runoja. Menestys ei ollut mainittavaa, mutta yksi hänen 15-vuotiaana kirjoittamansa runo julkaistiin Heti tänään -antologiassa.
”Se oli aika omituinen runo”, Lindstedt muistelee.
Hän kirjoitti paljon lisää runoja, joita ei julkaistu missään, mutta hän nitoi itse niistä kaksi kokoelmaa ja antoi niille runolliset nimet: Etyylilehmä ja Luutunneli.
Lukion jälkeen Lindstedt muutti Helsinkiin opiskelemaan yleistä kirjallisuutta. Meni monta vuotta, joiden aikana hän ei kirjoittanut oikeastaan muuta kuin päiväkirjaa.
”Tajusin, että runojen kirjoittaminen ei ole mun juttu, eikä se tuntunut enää luontevalta. Yhtäkkiä minulla ei ollut enää omaa kieltä. Alkoi valtava uuden etsimisen aika. Miten minä kirjoitan?”
Lindstedt etsi, yritti ja kokeili. Hän pötkötteli psykoanalyysissa ja kirjoitti loputtomasti proosatekstin aloituksia, mutta heitti yritelmät roskiin seuraavana päivänä. Hän ihaili kovasti sellaisia kirjailijoita kuin Jean-Paul Sartre ja Milan Kundera, mutta tajusi, ettei hänen kuulu kirjoittaa niin kuin he.
Vuonna 1998 hän osallistui yliopistolla kurssille, jossa käsiteltiin yhtä uuden romaanin keskeistä hahmoa, kirjailija ja elokuvaohjaaja Alain Robbe-Grillet’tä.
Kurssin opettaja oli Martti-Tapio Kuuskoski.
Lindstedt ystävystyi Kuuskosken kanssa. Eräänä iltana he olivat viettämässä opiskelijaporukan kanssa kosteaa iltaa, jonka viimeinen etappi oli yökerho Lost and Found.
Ilta lipsahti pikkutunneille saakka. Kun Lindstedt oli lopulta poistumassa, Kuuskoski huusi hänen peräänsä: ”Lue Nathalie Sarrauten Kultaiset hedelmät.”
Lindstedt luki, ja siitä seurasi yhtä ja toista.
Hänen gradunsa käsitteli Sarrautea ja vuosikaudet hän on tehnyt aiheesta väitöskirjaa. Viime kesänä Lindstedt ja Kuuskoski avioituivat pitkän seurustelun jälkeen, Oneironin julkistamisjuhlissa.
Ja vihdoin Lindstedt löysi uuden tavan kirjoittaa.
”Nathalie Sarraute antoi minulle äidinkielen. Hän kuvaa mikroskooppisen pieniä mielenliikkeitä. Ymmärsin, että kielen ei tarvitse edetä tarinan kaltaisesti. Minulla oli hirvittävä tarve kirjoittaa, mutta ei ollut tarinaa, ja sitten tajusin, että herra jestas, ei tarvitsekaan olla. Sarraute antoi välineitä ymmärtää, että toisinkin voi kirjoittaa.”
Pian tämän jälkeen Lindstedt kirjoitti jälleen pätkän proosatekstiä. Siinä pieni, tummatukkainen tyttö istuu keittiön pöydän äärellä, nojaa poskeensa ja piirtää maanisesti &-merkkejä paperille.
”Katsoin tekstiä seuraavana päivänä, ja luin sitä kuin vieraan ihmisen kirjoittamaa. Silloin tiesin, että minulla on romaanin alku. Siitä alkoi pitkä ja helvetin tuskallinen prosessi. Minä todella opettelin kirjoittamaan kirjaa.”
Lopulta siitä syntyi eri vaiheiden jälkeen Lindstedtin ensimmäinen romaani Sakset, joka pääsi heti Finlandia-palkintoehdokkaaksi.
Seuraavan romaanin kirjoittamisesta tuli pitkä, mutta ei tuskallinen prosessi. Tuloksena syntyi kahdeksan vuoden kuluttua Oneiron.

”Palkinto antaa sellaisen tunteen, että on pikkusen vapaampi olo. Vaikka inhoan rahaa ja ajatusta, että raha tuo vapautta, niin rahattomuus kyllä syö. Huoli ei kasvata luovuutta.”
Mitenkähän
 Finlandia-palkinto mahtaa muuttaa Laura Lindstedtin elämää?
Lindstedt kertoo olleensa kaksi kertaa elämässään työttömänä. Edellinen työttömyysjakso alkoi viime helmikuussa ja päättyi marraskuussa, kun apuraha alkoi jälleen juosta.
”Ihan helvetin tiukkaa oli taloudellisesti, kun puolisokin on työtön.”
Lindstedt lupaa kamppailla sitä vastaan, ettei palkinto vaikuttaisi kirjoittamiseen.
”Täysin tiedostan, että jos jollain lailla kuvittelee odotuksia jonnekin, niin sellainen tuhoaa kirjoittamisen.”
Ja narsismiin sortuminen olisi vielä vaarallisempaa.
”Jos hetkeksikään sortuu narsismiin siinä kirjoittamisen tilanteessa, se pitää heti repiä pois. Hyvää kirjallisuutta ei synny siitä ajatuksesta, että olen joku, joka kirjoittaa. Se lähtee ihan muualta.”
Niin mistä?
”Siitä, että on hyvin voimakas kamppaileva, vähän hiostuttava tunne. Jonkinlainen näky siitä, mitä kohden alkaa mennä.”
Ja Lindstedtillä on nyt sellainen.
Ajatuksissa on jo seuraava kirja. Sen pohjana on sota-aikainen muistokirja, joka löytyi hänen Vieno -tätinsä jäämistöstä. Vieno-täti oli töissä sairaalassa, ja hänen hoidossaan oli paljon saksalaisia sotilaita, jotka pitivät häntä ihanana hoitajana. Sotilaat tekivät Vieno-tädille kirjan, jossa on piirustuksia ja poikamaisia rakkaudentunnustuksia.
”Se on vähän hämmentävää luettavaa. Rakkausvärssyjen lomassa heiluvat upeasti piirretyt hakaristiliput.”
Kirja löytyi vuonna 2004, ja Lindstedt on tiennyt koko ajan, että hän tulee tekemään muistokirjan pohjalta jotain.
”Joka kerta, kun ajattelen sitä, tulee jännitys ja kihelmöinti ja halu ajatella sitä. Se on myös pelottavaa, sillä on miljoona tapaa tehdä se väärin.”

lauantai 2. tammikuuta 2016

Hyvä Suomi! Helsingissä tänään 02.01.2016 Suomi-Kanada: 6-5 ...

Olihan ottelu! Harvoin näkee/kokee yhtä jännittävää ja vaihtelevaa jääkiekko-ottelua.

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Jääkiekon nuorten MM 2016  | 

Video: Laineen tykki puhui taas – Suomi välieriin hurjan trillerin jälkeen!

Patrik Laineen hirmulaukaus vei Suomen 6-5-voittoon trillerissä Kanadaa vastaan. Laineen maali syntyi kahden miehen ylivoimalla. Katso ottelun maalit yksi kerrallaan listattuna.





Video: Patrik Laine



01:01

Katso video kuvaa klikkaamalla. Video: Yle

LUE MYÖS

WC-ohjeistusta: Älä, älä, älä, älä, älä ja älä...

Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan...


Kylpyhuone kannattaa pitää siistinä ja pöntön kansi alhaalla.

Olet todennäköisesti vetänyt vessan aina väärin – tämä asia pitäisi tehdä ensin


Tavat, joilla siivoaa kylpyhuonetta, saattavat hyvinkin olla riittämättömiä.
Jonkun se on kuitenkin tehtävä, joten kannattavinta olisi hoitaa siivous mahdollisimman hyvin ja tehokkaasti. Good Housekeeping -sivusto nostaa esille tapoja, jotka vessassa asioidessa ja sitä siivotessa tulisi muuttaa.

1. Älä jätä pöntön kantta auki

Jopa 60 prosenttia kyselyyn vastanneista ihmisistä kertoo jättävänsä pöntön kannen ylös vessaa vetäessään. Todellisuudessa se pitäisi sulkea, sillä kun vetää vessan kansi ylhäällä, leviävät bakteerit ympäri koko vessaa – jopa kahden metrin alueelle.

Kyseinen asia selvitettiin ensimmäisen kerran jo vuonna 1975 tehdyssä tutkimuksessa.

2. Älä säilytä hammasharjaa peilikaapissa

Voi tuntua kätevältä pitää hammasharjat kaapissa, jonne muut vessan bakteerit eivät yllä. Harjaan saattaa kuitenkin muodostua muita bakteereja, jos se ei pääse kuivumaan kunnolla suljetussa kaapissa.

Hammasharjoja ei myöskään tulisi säilyttää samassa mukissa, vaan jokainen omassaan kosketuksen välttämiseksi.

4. Älä jätä meikkejä ja suteja levälleen

Kaikki, mikä on kosketuksissa kasvojen kanssa tulisi pitää kaukana wc-bakteereista. Ja jos säilyttää meikkejä kylpyhuoneessa, voi huoneen kosteus kasvattaa bakteerinkasvua entisestään.

Pidä kauneustarvikkeet omissa laatikoissa tai kokonaan poissa kylpyhuonetiloista.

5. Älä kuivata pyyhkeitä koukuissa

Usein suihkun jälkeen jättää pyyhkeen kuivumaan koukkuun, jossa sitä säilyttää. Se tulisi kuitenkin levittää kuivumaan niin, ettei pyyhe lopulta homehdu tai ole jatkuvasti hieman kostea.

Pyyhkeet pitäisi myös pestä aina kolmen käyttökerran jälkeen.

6. Älä ota puhelinta mukaan vessaan

Tuntuu houkuttavalta ajatukselta ottaa älypuhelin seuraksi vessaan. Se ei kuitenkaan kannata, sillä puhelimeen tarttuvat kaikki wc-tilojen bakteerit.

Ja vaikka kädet pesee aina käytyään vessassa, puhelinta tuskin tulee desinfioitua. Mieti tätä, kun seuraavan kerran vastaat luuriin vessareissun jälkeen.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe - ei paha...

Vilkaisin otsikon puheen vielä uusintana Ylen Areena-palvelusta. Hyvä puhe kaiken kaikkiaan. Toivottavasti puheen työmarkkinajärjestöille suunnattu osuus tuottaa tulosta.

Järjen käyttö om edelleen sallittu Suomessakin...

Suora nettilainaus Pohjolan Sanomista hiukan tuunatuna:

Niinistö kehotti malttiin, sopuun ja reiluuteen – ”hyvitti mielensä” nuoresta marjanpoimijasta

PEKKA LASSILA
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö näkee maassa paljon sellaista, josta voi "mielensä hyvittää".
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö käsitteli perjantaina puoliltapäivin pitämässään perinteisessä uudenvuodenpuheessa odotettuja teemoja: maahanmuuttoa, turvallisuutta ja taloutta.
Maahanmuutossa Niinistö otti tiukimmin kantaa kantasuomalaisten harjoittamaan väkivaltaan. Niinistö kuvaili itseään ”vanhan opin juristiksi”, jolle polttopullon heittäminen rakennukseen, jossa voi olla ihmisiä, on raskas rikos – murhapoltto.
Hän tuomitsi myös pakolaisiin kohdistuvan vainon ja vihan lietsonnan kotimaassa selvin sanoin, ja totesi, että sellaista on tapahtunut liikaa. Niinistö kertoi silti uskovansa, että suomalaiset eivät joukolla tunne vetoa ääriajatteluun.
Toisaalta presidentti myönsi, ettei Suomi voi ottaa kaikkia tänne haluavia pakolaisia vastaan. Hän myös toisti aiemminkin julkisuuteen esittämänsä näkemyksen siitä, että kaikki tänne tulevat eivät ole liikkeellä hyvin aikein, vaan osan taustalla voi olla terrorismia tai he voivat tehdä muuta pahaa. Presidentti muistutti, että näiden muutaman harvan taustat ja teot luovat aiheetonta epäluuloa kaikkia maahantulijoita kohtaan.
Viranomaisia Niinistö kehotti kertomaan avoimesti sekä kantasuomalaisten että maahantulijoiden teoista ja niiden seurauksista, koska sellainen hillitsee tunnekuohuja ja leikkaa rajuimmilta huhuilta siivet.
Niinistö vetosi vanhaan maassa maan tavalla –sanontaan. Hän muistutti, että keskeisiä arvojamme – demokratiaa, tasa-arvoa ja ihmisoikeuksia – ei voi koskaan kyseenalaistaa.
Niinistö tuomitsi puheessaan jälleen Venäjän teot Krimillä ja Ukrainassa. 
Ulko- ja turvallisuuspolitiikassa presidentti tuntui näkevän Nato-jäsenyyttä ajankohtaisempana Suomen ja Ruotsin yhteistyön.
Hän sanoi pitävänsä loogisena, että Suomi ja Ruotsi rakentaisivat ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötään nykyistä pidemmälle, koska se antaisi merkittäviä mahdollisuuksia Pohjois-Euroopan turvallisuuden ja vakauden parantamiseksi.
Vaikka kansainvälinen jännite on lisääntynyt, Niinistö arvioi, että Itämeren alueella vakaus on kohtuullisen hyvä, eikä alueella ole nähtävissä ”kuin itsestään” leimahtavia pesäkkeitä.
Kansainvälisen jännitteen lieventämisessä avainasemassa on Niinistön mielestä Syyrian kriisin ratkaiseminen. Niinistö arvioi, että ratkaisujen löytäminen siellä voisi auttaa suurvaltoja purkamaan jännitteitä muuallakin.
Kotimaan politiikkaa Niinistö sivusi puhuessaan taloudesta. Hän muistutti, että keskinäinen riitely ja eripura heikentävät Suomen mahdollisuuksia varautua erilaisiin kriiseihin.
Presidentti kehotti suomalaisia miettimään, miten yhteiskunnalliset ratkaisut tehdään oikeudenmukaisesti. Hänen mielestään nyt tulisi esimerkiksi pohtia, onko saavutetuista eduista syytä tinkiä. Tämä viesti oli selvästi suunnattu palkansaajapuolelle.
Niinistön toinen talousviesti oli puolestaan suunnattu työnantajaleiriin. Niinistön mielestä hintakilpailukyvyn parantaminen ei voi merkitä vain voitonjakokyvyn parantamista, vaan olisi hyvä löytää ”riittävän yleiset tai jopa yrityskohtaiset sitoumukset” siitä, että säästötalkoilla turvataan luvatusti työpaikkoja.
Presidentti kannusti työmarkkinajärjestöjä etsimään edelleen sopua rakenneuudistuksista.
Vaikka tasavallan presidentin uudenvuodenpuheen teemat olivat varsin vakavia, hän halusi sekä puheensa alussa että lopussa nostaa esiin myönteisiä ajatuksia, koska ne tahtovat jäädä huonojen uutisten varjoon.
Hyvinä uutisina hän korosti Pariisin historiallista ilmastosopimusta ja toivetta siitä, että Yhdysvallat ja Venäjä löytävät yhdessä ratkaisuja Syyrian kriisiin.
Puheen lopussa pilkahti myös huumori, kun hän nosti esiin myös Oscar Taipaleen. Tämä saarijärveläinen 14-vuotias nousi viime kesänä julkisuuteen järjestettyään itselleen kesätyön poimimalla satoja litroja metsämarjoja.
– Siitä tulee semmoinen mielensähyvittäjän olo, että kyllä minua sitten niin ilahduttaa tällainen juttu, että poika kerää marjat maasta ja panee kaverinsa ja monet muutkin innostumaan samaan, Niinistö kiitteli Tuomas Kyrön suosittua Mielensäpahoittaja-hahmoa mukaillen.
Niinistön muistutti, että kaikkien kriisien ja huolien rinnalla on paljon sellaista, josta voi ”mielensä hyvittää”. Hän nosti erikseen esiin vapaaehtoistyön pakolaisten keskuudessa ja lähimmäisten auttamisen ihan tavallisissa asioissa.
Puheensa lopuksi Niinistö toivotti kaikille hyvää alkanutta vuotta ja Jumalan siunausta.

Jäätilanne Kemin kaupungin edustalla 02.01.2016...

Kävimme hetki sitten kauppareissulla keskikaupungilla ja totta kai Jalokivigallerian rannassa sisäsatamassa katselemassa jäätilannetta.
Selkäsaareen suunnasta tuli jäätä pitkin moottorikelkka, joten merenjää alkaa olla kohtapuolin turvallista. Olemme alustavasti sopineet, että lähdemme Selkäsaareen siinä vaiheessa, kun Lapponia Safariksen moottorikelkat ovat liikenteessä.

Arvelen, että siihen ei mene enää montakaan päivää. Liikkeelle ne lähtevät samanaikaisesti turistijäänmurtaja Sammon kanssa. Toisin sanoen, kun Sampo tekee Ajoksen satamasta ensimmäisen matkan/risteilyn merelle... 

Lumilinnaa näytettiin rakennettavan. Onneksi lähipäivinä on pakkailmoja, lumen tykitys onnistuu! 

Helsingin Sanomien kolumnistilla, Taneli Heikalla rakentavia ehdotuksia...

Olen joskus suhtautunut kriittisesti Taneli Heikan - mielestäni välillä kohtuuttoman lennokkaisiin - ajatuksiin. Tällä kerralla teksti on mielenkiintoista ja rakentavaa - hyvä niin...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:


Missä ovat sananvapauden juhlat 2016? Kuvittelen tietäväni tien, jota kannattaa kulkea

”Millaisia uusia tapoja keskustella ja luoda uutta yhdessä voisimme ottaa käyttöön?” pohtii Taneli Heikka kolumnissaan ja lupaa samalla käsitellä lukijoiden ehdotuksia seuraavassa kirjoituksessaan.

KOTIMAA  
Helsingin Sanomat



Juhlissa on parhaimmillaan hauskaa. Läppä lentää, ajatukset kiitävät ja juhlavieraat poistuvat yhdessäolosta innostuneina. Tapahtuu vapaan vaihdannan mysteeri: maailmaan syntyy jotain lisää, vaikka keneltäkään ei otettu mitään pois – ei rahaa, ei ajatuksia, ei ihmisarvoa.
Suomi viettää maailman ensimmäisen julkisuuslain 250-vuotisjuhlaa vuonna 2016. Kokkolalaisen yleisneron Anders Chydeniuksen (1729–1803) aikaansaannos on kansainvälisesti merkittävä ylpeys Suomelle.
On veitsenterällä, tuleeko ensi vuoden juhlista sananvapauden kotimaassa rakentava vai repivä.

Sananvapauden käyttö on ronskimpaa kuin koskaan elinaikanani. Sosiaaliset mediat ja valtamedioiden räväköitynyt tyyli antavat mahdollisuuden haastaa vallankäyttäjiä ja rikkoa sovinnaisia ajatusmalleja. Tämä on myönteistä.
Mutta usein sananvapaus tarkoittaa ideologisia yksinpuheluita. Näin käy tavallisten ihmisten some-keskusteluissa (myös omissani), uutiskommenteissa ja asiantuntijoiden mittelöissä valtamedioissa.
Vain yksi esimerkki. Image-lehti (26.12.) julkaisi kielentutkija Janne Saarikiven provokatiivisen uudenvuodenutopian talouskasvuttomasta, pasifistisesta maailmasta. Ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja Heikki Pursiainen lyttäsi puheen sisällön ja sen esittäjän, ’nurkkakuntaisen ja taantumuksellisen’ Saarikiven (28.12.). Saarikivi vastasi vastaukseen, mutta vilpitöntä yritystä ymmärtää vastapuolen ajattelua on vaikea löytää mistään näistä teksteistä (Libera 30.12.).
Konsensus-Suomessa fiksut tohtorit olisivat sopineet ja skoolanneet jossain parempien piirien kabinetissa. Nykymediassa heistä tulee jänkääviä mielipidevallan käyttäjiä, joiden ei ole tarkoituskaan edetä mihinkään, vaan täyttää eetteri oman aatteen puolustuksella.
Nämä ovat amerikkalaisia ilmiöitä. Täällä Yhdysvalloissa Saarikiveä ja Pursiaista kutsuttaisiin punditeiksi. Termi tulee sanskriitin sanasta pandit, joka tarkoittaa lainoppinutta hindupappia. Brittien kolonisoimassa Intiassa panditit toimivat tulkkeina lännen ja idän kulttuurien välillä. Nykymedian punditit antavat sanat ja kasvot yhteiskunnallisille ääripäille.
Hyvä, ääripäät saavat äänen ja kasvot. Sitä tarvitaan. Mutta olemmeko menneet liian pitkälle? Onko keskustelussa jo liikaa repimistä?
Kysymys piinaa minua joka päivä.

Olen edustanut mediassa näkemystä, jonka mukaan hymistelevän, julkista keskustelua välttelevän konsensuksen päättyminen on parasta, mitä Suomelle voi tapahtua.
Mutta kukaan ei tiedä, millainen Suomi on, kun konsensus oikeasti päättyy. Ilman riitelyn foorumeita olemme vankilassa, mutta ilman sopimisen tiloja olemme hukassa.
Missä ovat nyt sopimisen ja luomisen foorumit – sananvapauden juhlat? En tiedä vastausta, mutta kuvittelen tietäväni tien, jota kannattaa kulkea.
Ehdotan, että jokainen kärjekäs puheenvuoro vuonna 2016 sisältää ajatuksen siitä, miten ääripäät voivat paremmin ymmärtää toisiaan.

Tähän jokainen voi etsiä oman sananvapauden kenttänsä. Jollekin se voi olla työpaikan neuvotteluhuone, toisille koti, kolmansille sosiaalisen median palvelut. Sananvapaus some-aikana 2016 on kaikkien, ei vain toimittajien, punditien ja poliitikkojen asia.
Roolissani yhden sortin punditina aloitan käytännönläheisesti ja vaatimattomasti. Lupaan vastata tämän kolumnin kommenttiketjussa jokaiseen ehdotukseen, joka rakentavasti käsittelee kysymyksiä:
Millaisia uusia tapoja keskustella ja luoda uutta yhdessä voisimme ottaa käyttöön? Mitä omaperäistä annettavaa meillä on maailmalle, kun juhlimme maailman ensimmäistä sananvapauslakia?
Lupaan myös käsitellä ehdotuksia seuraavassa kolumnissani. Jos aineistoa riittää, voin edistää ideoiden soveltamista viestinnän yrittäjänä, ja tarkastella niiden toimivuutta artikkeleissa viestinnän tutkijana.
Enempään en pysty yksin, mutta teidän kanssanne alkavan vuoden juhlista voi tulla jotain suurta. Lähdettekö mukaan?