Pian arkkipiispa
Kari Mäkinen tarttuu vedettävään matkalaukkuunsa ja kävelee pois. Sitä ennen hän sanoo yhden asian Jeesuksesta.
"Jeesus ei ollut suomalainen. Tietoisuus tästä on vahvistunut viime vuosikymmeninä."
Raamatun mukaan Jeesus syntyi Betlehemissä, Lähi-idässä. Mäkiselle tämä tarkoittaa, ettei hänen johtamansa kirkko ole erityisen suomalainen.
"Kirkko nationalistisena instituutiona on historiaa", arkkipiispa sanoo.
Suomalaisuus ja luterilaisuus kietoutuvat yhä tiiviisti yhteen. Ja nyt kirkon johtaja sanoo, ettei kirkon tehtävä ole puolustaa kansallisia etuja. Eikä edes puolustaa pelkkiä kristittyjä.
Kirkko on eri mieltä kuin esimerkiksi ulkoministeri
Timo Soini, jonka mielestä Suomeen olisi otettava ensisijaisesti kristittyjä pakolaisia.
Onko sillä merkitystä, mitä kirkko sanoo? Kuunteleeko sitä kukaan?
"En minä tiedä. Mutta ainakaan en voi jättää puhumatta."
Kaksi eri lähdettä on kertonut, että arkkipiispa Mäkinen on viisas ihminen. Ainakin hän asettelee sanansa tarkasti. Niin tarkasti, että kärsimätön saattaisi hermostua. Sanoisi nyt jotakin!
Välillä Mäkinen ei nimittäin sano kerta kaikkiaan mitään. Hän tuijottaa kahvikuppiin tai vesikannuun ja miettii. Hiljaisuus kestää kahdeksan sekuntia. Viisitoista sekuntia. Puoli minuuttia.
Jos liikennevaloissa joutuu odottamaan yhtä kauan, sitä yleensä kaivaa jo älypuhelimen esiin. Nyt niin ei kehtaa tehdä.
Niinpä on aikaa katsella ympärilleen ja todeta, että arkkipiispan Helsingin-työhuone Kirkon talossa taitaa olla suomalaisen luterilaisuuden kuva. Seinillä on harmaa kangaspaneeli ja harmaata grafiikkaa, pöydällä valkoiset kahvikupit. Mieleen tulevat seurakuntasalit, rippikoulu, hautajaiset.
Ikkunasta näkyvät satamassa lähtöä odottavat ruotsinlaivat. Kuudennesta kerroksesta näkee kauas merelle. Mutta Mäkinen haluaa puhua siitä, millaista on, kun näkyvyyttä ei ole.
"Nyt eletään tietynlaista epävarmuuden aikaa", hän sanoo.
"Ei oikein tiedetä, mitä on tapahtumassa, missä mennään ja mitä meillä on edessä."
Mäkinen luettelee neljä asiaa, jotka aiheuttavat epävarmuutta.
Ensinnäkin on jatkuva puhe taloudellisesta kriisistä. Toiseksi on maailmanpoliittisen jännityksen kiristyminen. Kolmanneksi taustalla väijyvät ilmastonmuutos ja luonnonvarojen loppuminen, jota Mäkinen kutsuu ekologiseksi kestävyysvajeeksi.
Neljäntenä on pakolaiskriisi. 60-vuotias Mäkinen sanoo, ettei hänen sukupolvensa elinaikana ole koettu vastaavaa kansainvaellusta. Liikkeellä olevien ihmisten hätä ei ole enää asia, jota voi tarkastella etäältä.
Arkkipiispa Mäkinen ei ole koskaan kärsinyt sodasta, nälästä eikä edes köyhyydestä.
"Katson maailmaa tavattoman turvallisesta paikasta. Ei minulla ole työpaikankaan suhteen mitään varsinaista huolta."
Kun on itse turvassa, eikö silloin voi puhua rohkeasti muiden puolesta?
"Sitä minä yritän", hän sanoo.
"Mutta siihen liittyy kysymys siitä, osaanko oikein."
Mäkinen on ensimmäinen arkkipiispa, joka julkisesti kannattaa nais- ja miesparien oikeutta mennä naimisiin. Kehitysavun leikkaukset ovat hänestä merkki siitä, että yhteiskunnan eettinen perusta on murenemassa. Hänen johdollaan kirkko on vastustanut arktista öljynporausta.
Nyt hän kutsuu globaalin talouden vaatimuksia säälimättömiksi ja sanoo, että Suomen tulee kantaa vastuunsa Eurooppaan tulevista pakolaisista epäröimättä eikä pitkin hampain. Ihmisille pitäisi hänen mielestään luoda myös laillisia keinoja tulla maahan, jottei heidän tarvitsisi turvautua salakuljettajiin.
Kyllä, kyllä. Arkkipiispa antaa lausuntoja, jotka yleensä uutisoidaan tunnollisesti. Mutta harvemmin niistä puhutaan illallispöydissä tai huoltoasemilla.
Tekee mieli tehdä vähän epäreilu vertaus. Myös paavi
Franciscus on kehottanut seurakuntia majoittamaan pakolaisperheitä, kutsunut luonnon tuhoamista synniksi ja kritisoinut sitä, miten kaikki alistetaan kilpailulle ja vahvimmat selviytyvät heikkojen kustannuksella.
Nämä puheet ovat kantautuneet luterilaiseen Suomeen asti. Mutta katolisessa kirkossa ne ovatkin uutta. Luterilaisen kirkon viesti on jo tuttu.
Eikä Mäkisen hillitty persoona varsinaisesti villitse kansaa. Paavi pesee vankien jalkoja. Mäkinen kiusaantuu jo ehdotuksesta, että hänet kuvattaisiin istumassa Tuomiokirkon portailla. Se ei kuulemma tuntuisi luontevalta.
Mäkinen korostaa heikompien auttamisen tärkeyttä, mutta ei kerro, miten itse auttaa muita.
"Pidän sen omana tietonani. Joo."
Minkä takia?
Hiljaisuus kestää 30 sekuntia.
"Ehkä minusta vain tuntuu oikealta niin. Enkä toivoisi, että ketään muutakaan syynättäisiin siitä näkökulmasta."
Miksi se tuntuu väärältä? Mihin syynääminen voi johtaa?
Seuraa haastattelun pisin hiljaisuus: 58 sekuntia. Lopulta selviää, että Mäkinen varoo ennen kaikkea syyttämästä pääministeri Juha Sipilää tekopyhyydestä. Sipilä on ilmoittanut majoittavansa turvapaikanhakijoita yhteen kodeistaan.
"En halua sanoa, että Sipilä näyttää tekopyhältä, koska ei hän minusta näytä."
Symbolisilla teoilla voi Mäkisen mielestä olla iso merkitys. Ne eivät vain ole hänen juttunsa.
Hiljaisuudet lyhenevät heti, kun puhe siirtyy pois arkkipiispasta itsestään, arkipyhiin ja kauppojen aukiolon vapauttamiseen. Ja niistä päästään Jeesukseen ja Jumalaankin.
"Peruslähtökohta näihin on Jeesuksen kirkas viesti, että sapatti on ihmistä varten eikä ihminen sapattia varten. Meidän ei tarvitse jonkin normin takia pitää näistä kiinni, vaan siksi, että se on ihmiselle hyväksi."
Jos ihmisillä ei ole riittävästi tilaa pysähtyä ja levätä, elämästä jää arkkipiispan mielestä löytämättä jotakin olennaista.
"Luomiskertomuksessa on seitsemäs päivä, jolloin Jumala ei tee mitään. Se ei ole sitä varten, että se jaksaisi taas luoda lisää."
Mäkisen mielestä seitsemäs päivä osoittaa, että luomistyö huipentuu levon ja joutilaisuuden luomiseen.
Levon ja joutilaisuuden sijaan seurakunnista on viime viikkoina välittynyt julkisuuteen puuhakkuus. Pakolaiskriisi on saanut monet seurakunnat toimimaan. Se muistuttaa Mäkistä 1990-luvun lamasta, jolloin seurakunnat perustivat ruokapankkeja.
Nyt pappien tervetulovideo turvapaikanhakijoille kiertää netissä, seurakunnat majoittavat tulijoita ja ateistitkin kärräävät kirkkoihin lahjoituksia. Pitkästä aikaa kirkon yhteydessä puhutaan muusta kuin homoliitoista.
Kirkko itse on yrittänyt puhua muusta jo kauan. Linjakin on pysynyt samana vuosikymmenet.
Arkkipiispa
John Vikström vastusti uusliberalismia ja kannatti perustuloa jo 1990-luvulla. Hänen seuraajansa
Jukka Paarma kehotti rikkaita jakamaan rahojaan köyhille. Kari Mäkinen on sanonut, että verotus on paras tapa huolehtia yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta.
Mäkinen varoo kuitenkin puhumasta puolueista tai mainitsemasta poliitikkoja nimeltä. Ei edes Soinia, vaikka nyt viesti on selvästi suunnattu hänelle.
"On tarpeen sanoa mahdollisimman selvästi, että silloin, kun ihminen tarvitsee apua ja turvaa, ei kysytä kansallisuutta tai uskontoa."
Miltä kirkonmiehestä tuntuu, kun uskontoa käytetään ihmisten jaotteluun?
"Minut se tekee jotenkin kovin surulliseksi ja välillä vähän voimattomaksikin."
Taas hiljaisuus. Miten tämän nyt sanoisi, Mäkinen miettii.
"Joskus myös huomaan itsessäni sellaisia reaktioita. Hmm. Että tekee mieli käyttää kovaa kieltä. Että ei noin! Ei noin."
Se on jylisevin saarna, joka Mäkisestä nyt irtoaa. Hän ei ole saarnamies vaan fundeeraaja.
Nyt Mäkinen on fundeerannut, että ihmiset reagoivat epävarmuuteen eri tavoin.
"Yksi on tämmöinen suojautumisreaktio. Se näkyy kansallisena suojautumisena ja kansallisen edun korostamisena."
Ajatellaan, että tärkeintä on huolehtia omasta tai oman kansan pärjäämisestä. Reaktio johtaa Mäkisen mielestä maailmaan, jossa on lopulta oikein, että vahvat pärjäävät ja heikot eivät.
"Toiset joutuvat miettimään, että pitääkö mennä leipäjonoon vai ei. Toiset miettivät, että vaihtaisinko autoa tänä vuonna vai odottaisinko ensi vuoteen."
Toista tapaa reagoida epävarmuuteen Mäkinen kutsuu ekonomi- ja insinööriajatteluksi. Se on hänestä osa pitkää länsimaista yritystä hallita elämää.
"Ajatellaan, että kunhan saadaan tämä kone korjattua, niin kaikki menee hyvin. Se tapahtuu niin, että lasketaan tämä juttu ja tehdään laskujen mukaan tietyt johtopäätökset ja that's it."
Tällainen ajattelu näkyy arkkipiispan mielestä suomalaisessa poliittisessa keskustelussa. Hän ei mainitse, että pääministeri on insinööri.
Mäkinen ajattelee, ettei kumpikaan keino, ei suojautuminen eikä laskeminen, poista epävarmuutta. Se kuuluu elämään.
Epävarmoina aikoina on korostettava "ihan perustavia juttuja".
"Sellaisia, jotka on kiteytetty vaikkapa kultaiseen sääntöön. Että mitä tahdotte itsellenne tehtävän, tehkää se toisille."
Arkkipiispan mielestä kultaista sääntöä ei siis ole tarkoitettu vain suomalaisen yhteiskunnan sisäiseen käyttöön.
"Auttamisen täytyy lähteä tarpeesta. Kirkon työn lähtökohta on, että ensisijaisesti autetaan sitä, joka on kaikkein suurimmassa hädässä."
Kävelyllä Etelärannasta Tuomiokirkkoon ei näy ihmisiä, jotka vaikuttaisivat olevan suuressa hädässä. Neljä hyvätukkaista nuorta miestä ajaa ohi avoautolla. Senaatintorilla harhailee turisteja pakolaisten sijaan.
"Me elämme keskimäärin historiallisesti ja globaalisti ajatellen tavattoman turvallisessa ympäristössä", Mäkinen sanoo.
Tuomiokirkko on hiljainen ja autio. Kirkonpenkissä arkkipiispan mieleen tulee ajatus.
"Kun oli puhetta siitä, että kuullaanko kirkon ääniä. Niin voi ajatella niinkin, että ne saavat sen tilan, joka niillä nyt suomalaisessa kulttuurissa on."
Kirkko ei ole suomalainen, mutta suomalaiset päättävät, kuunnellaanko sitä täällä.
Kolumnit