perjantai 2. syyskuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? Muun muassa sitä, että minulta on kysytty:"Mistä ihmeen Pikkupuolesta sinä kirjoittelet?" Moni Facebook-kavereista sen tietää, mutta asia lyhyen kaavan mukaan... Meidän tontilla oleva Pikkupuoli (entinen Ekoateljee) on yli 20 vuotta sitten aloitettu ja yli 10 vuotta sitten lopputarkastettu, poikkeusluvalla rakennettu noin 80 m2 kokoinen, osittain 2-kerroksinen rakennus. Siinä on lattialämmitys ja massiivinen leivinuuni- takkatulisija. Yläkerrassa pieni kamiina. Rakennuksessa on käytetty paljon jo kerran käytössä ollutta, käyttökelpoista rakennusmateriaalia. Muun muassa seinä- ja kattotiilet sekä ikkunat. Myös väliseinätiilet. Osittain ovetkin. Tänä syksynä rakennus liitetään vesi- ja viemäriverkostoon, jolloin se on täysin erillinen asumisyksikkö. Otin hetki sitten muutaman kuvan varmemmaksi vakuudeksi...

Joka vanhoja muistelee, sitä...

Joka vanhoja muistelee, sitä... Kärräsin Pikkupuolelle hetki sitten neljä betonikärryllistä koivuklapeja. Koska puut ovat entiseen verrattuna lyhyempiä 50cm>30cm, ladoin ne massiivisen leivinuuni-takka-yhdistelmän viereen uudella tavalla. Vaimoni tuli katselemaan touhujani. Kävi mielessä rakennuksen alkuvaiheet. Meille ehdotettiin, että sitähän voi käyttää vierasmajoitukseen - maksulliseen vierasmajoitukseen - totta mutta nykymajoittujat vaativat luksusta, eivät toki kaikki. Kohtapuolin, kun saamme - omasta mielestämme persoonalliseen rakennukseen - vesi- ja viemäriliitännän, sen käyttömahdollisuudet lisääntyvät roimasti. Puita latoessani irrottelin vaimolleni:"Eiköhän aleta pitämään Peti&Eväs-palvelua." Oikeastaan tarkemmin ajateltuna, se voisi olla Pyykön Peti&Pulla- nimellä. Minä voisin hoitaa tuon pulla osuuden esim. K-Kaupan Pirkka esipaistetuilla vehnäpullilla - kanelipullia ja perinteisiä vehnäpullia. Niiden paistamiseen minulla on mielestäni erinomainen, vuosien kokemus. Lämmityshommat minulta kyllä myös "simahtaa"... Niin tuota edellä olevaa ei kannata ottaa ihan vakavasti mutta mistäpä sen tietää.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin päärakennuksen takkapesään tulet. Ilma aamun lehteä hakiessani tuntui yllättävän viileältä. Se on syksy nyt. Lämmin kesä takana. Kulunut viikko on ollut mielenkiintoinen ja työntäyteinen. Meidän Pikkupuolen (entinen Ekoateljee) vesi- ja viemäriliitäntä on edistynyt merkittävästi. Asia on lopullisesti valmis, kun Kainuunkadun saneeraustyö edistyy meidän tonttimme kohdalle syyskuun loppupuolella... Olen joutunut/päässyt kertomaan muutamalle henkilölle rakennuksen syntyhistoriaa. Monet paikkakuntalaisetkaan eivät näemmä ole tienneet rakennuksen olemassaolosta tontin kulmalla. Se on ollut sen verran "piilossa". Tänään ei oikeastaan ole mitään tärkeää tekemistä. Kun näin kirjoitan, yleensä alkaa "siunaantua" yhtä ja toista. Katsotaan, miten päivä etenee...

torstai 1. syyskuuta 2022

Se on sitten jo syyskuu - kyllä...

Se on sitten jo syyskuu - kyllä... Aamun lehteä hakiessani kadunvarren postilaatikosta oli aistittavissa kolea syysaamu. Kainuunkadun vesi-, hulevesi- ja viemärisaneeraus jatkuu. Myös ennakoivat toimenpiteet meidän kiinteistömme/tonttimme osalta. Tänään Kemin Energia ja Vesi Oy:n mittariasentaja tulee Pikkupuolelle. Samoin paikallinen lvi-yrittäjä käynee aamulla paikalla hahmottaakseen vesikalusteasennuksia. Katunaapuri jatkanee kirvesmieshommia Pikkupuolen seinään eristyssuojakotelon tekemiseksi. Katsotaan, miten päivä muutoin etenee. Lähdemme - minä ja vaimoni - käymään Kemin Energia ja Vesi Oy:n Avoimet ovet-tapahtumassa Karjalahden uudella kaukolämpölaitoksella jossakin vaiheessa. Tapahtuma on klo 10-18 välisenä aikana. Niin - illansuussa olisi kukaties havillista aikaa käväistä ongellakin lähivesillä...

keskiviikko 31. elokuuta 2022

Kuolemaan ei totu, se koskettaa aina - kyllä...

Kuolemaan ei totu, se koskettaa aina - kyllä... Kuinka monta kertaa olenkaan aidan takan olevan pienkerrostalon toisen kerroksen asukkaan kanssa jutellut niitä näitä viimeisen yli kahden vuosikymmenen aikana. Juttelumme ovat liittyneet kemiläiseen elämänmenoon. Politiikkaankin ja Kemin lyseon lukion, "lyskan" historiaan... Olisipa ollut mukava, jos hän olisi saanut seurannut parvekkeeltaan muun muassa meidän viime päivien Pikkupuolen vesi- ja viemäriliitännän kaivuutouhuja. Mutta ei, sen sijaan saimme tänään lukea hänen kuolinilmoituksen Lounais-Lappi-lehdestä. Rauha hänen sielulleen...

Mitä tänään, elokuun viimeisenä päivänä tähän asti...

Hyvin nukutun yön ja aikaisen herätyksen myötä aloin orientoitua pihalle lähtöön työhaalari päällä - kyllä. Kaivinkonemies ja katunaapuri tulivat paikan päälle viimeistelemään eilistä puserrusta. Itse aloin viritellä pois otetun pyykinkuivaustelineen irrottelua viedäkseni sen/osat hiekkapuhallettavaksi ja pohjamaalattavaksi Jyrkäksen Mikalle. Katsotaan, miten päivä etenee. Voi olla, että teen reissun Karjalahdelle Kemin Energia ja Vesi Oy:n energiapuukentälle risu- ja kantokuorman kanssa.

tiistai 30. elokuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehteä hakiessani kadunvarren postilaatikolta aistin kauniin, viileän alkusyksyn päivän olevan tulollaan. Kainuunkadun puolessa välissä olivat jo saneeraustyöt käynnissä ja juuri hetki saapui pienkaivinkoneensa puikkoihin Ari Nieppola, joka aloittaa poikansa Jonin kanssa meidän tontillamme vesi- ja viemäriliitäntään liittyvät työt Pikkupuolelle - hyvä niin. Tällaiseen ratkaisuun päädyimme, koska tonttikaivuut - saamamme tiedon mukaan - olisivat siirtyneet ensi keväälle. Tarvittaessa apuna on lupautunut olemaan katunaapurimme Toivo Taipale, jonka kanssa olemme vuosikymmenien aikana tehneet paljon erilaista rakentamiseen liittyvää yhteistyötä... Varmaan päivän aikana käyn pihalla työhaalarit päällä katselemassa työn edistymistä. Mielenkiintoista nähdä, minkälaisia puunjuuria maan alta paljastuu, toivottavasti ei isoja kiviä. Tästä se meidän Pikkupuolemme (entinen Ekoateljee) uusi elämä käynnistyy. Kun työ on valmis, ei tarvitse enää sanoa: "Vesi tulee ja menee, kunhan vaan jaksaa kantaa." Sen jälkeen vesi tulee uudesta liittymästä oman mittarin kautta ja jätevedet huilaavat kaupungin viemäriverkostoon uuden jakokaivon kautta... Seurataan tilannetta.

maanantai 29. elokuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehteä hakiessani tienvarren postilaatikosta aistin raikkaan ja aurinkoisen alkusyksyn päivän lähestymisen. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän työhaalarin päälle ja lähden pihalle touhuamaan. Kukaties iltapäivällä lähden käväisemään ongella. Katsotaan, miten päivä etenee... Totta tosiaan, olipa vauhdikas aamu. Kaivinkoneyrittäjä tuli naapurissa asuvan poikansa kanssa mittomaan vesi- ja viemäriromppeita eli pihalle tulevaa osuutta. Minä menin Karjalahdelle katunaapurin ja hänen peräkärrynsä kanssa hakemaan luettelon tarvikkeet. Ne ovat nyt tontilla. Tontilla on myös Volvo-merkkinen pienkaivinkone parkissa. Huomenna aloitellaan kaivaminen. Itse katkon vielä ruusupensasta ja mahdollisesti muualta syreenipensaita ja vien ne Karjalahdelle Kemin Energia ja Vesi Oy:n energiapuukentälle.

sunnuntai 28. elokuuta 2022

Uusi sivu pöytäkalenteristani - syyskuu alkaa - kyllä...

Uusi sivu pöytäkalenteristani - syyskuu alkaa - kyllä... Ensi viikolla ei näytä olevan muuta merkintää kuin torstaina 01.09.2022 klo 09.00-18.00 Kemin Energia ja Vesi Oy:n Karjalahden uuden kaukolämpölaitoksen avoimet ovat-tapahtuma. Oletan, että kemiläisiä kiinnostaa em. tapahtuma. Varsinkin kun energian rooli nykypäivinä ja nimenomaan ensi talvana on erittäin tärkeä ja merkityksellinen. Kyllä tuolla on aivan pakko mennä käväisemään, mikäli asiaan ei ilmaannu kohtuuttomia esteitä...

Se on tämän vuoden elokuun viimeinen sunnuntai - kyllä ...

Se on tämän vuoden elokuun viimeinen sunnuntai - kyllä ... Pitkään ja rauhallisesti nukutun yön sekä perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Hetki sitten kahvipöydässä muistelimme eilistä saarikäyntiä ja seuraavan käynnin mahdollisia toimenpiteitä. Raivaamme perunapellon ympäriltä pienkasvustoa, lähinnä pienpuiden alkuja pois. Tuskin alamme isoja kuusia ympäristöstä kaatamaan. Tänään ei ole mitään erityistä tekemistä tontillamme. Huomenna yritän äheltää pyykinkuivaustelineet irti maasta ja jäämme odottamaan pienkaivinkoneen ilmestymistä kakkosliittymästä aloittamaan vesi- ja viemäriliitännän kaivannon kaivamista. Kainuunkadun puolesta välistä itäänpäin saneeraustyöt jatkuvat - hyvä niin...

lauantai 27. elokuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Aamulla näkökenttääni vilahti teksti: Tänään liputetaan Suomen luontoa. Totta lauantai 27.08.2022 on Suomen luonnon päivä. Olemme hetken päästä lähdössä luontoon. Perämeren pohjukassa Kemin edustalla olevaan saareen, Selkäsaareen... Katseltuani useita Ylen viimeaikaisia luonto-ohjelmia käy mielessä ajatus, että sieltä tulee päntiönään erilaista - negatiivista luontopropagandaa - minun mielestäni. Ihannoidaan ylenpalttisesti ikimetsiä=käsittämättömiä ryteikköjä, valtavia suoalueita=tuottamattomia, murheellisen näköisiä alueita, jne. ... Tuntuu välillä siltä, että Suomen erinomaisesti hoidetut talousmetsät ovat lähes rikollisuutta lähestyvää toimintaa. Toimintaa, joka pitää Suomen edelleenkin pystyssä. On tämä kummaa aikaa...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen olemme tekemässä lähtöä Selkäsaareen. Päätimme eilen lähdöstä, kun nuo sääennusteet lupaavat ensi viikolle poikkeuksellisen kylmää syysilmaa. Menomatkalla vilkaisemme katiskan, kukaties viemme sen saman tien maihin. Tällä saarikäynnillä otamme iisisti. Ilmeisesti toki raivaan vielä risukoita ja polttelen niitä kahdella tulistelupaikalla. Mahdollisesti kopsin muutaman kuusipökäleen klapeiksi. Vaimoni käynee vielä sienimetsässä... Katsotaan, miten päivä etenee. Kyllä - tulimme saaresta hetki sitten. Päivä eteni jotakuinkin edellä mainitulla tavalla. Vaimoni jätti sienestämisen väliin. Kyllä saaripellon perunat maistuivat. Näyttää siltä, että kokeilumme on siltä osin onnistunut: Satoa saadaan huomattavasti enemmän kuin maahan pistimme alkukesästä siemenperunoita. Ensi keväänä kuohkeutammae hiekkapeltoa lannoitetulla mullalla. Tätä kannattaa ehdottomasti jatkaa. Minä avarsin rantamaisemaa. Voi olla, että vielä seuraavallakin kerralla teen risusavottaa ja poltan oksat/risut rannan tulistelupaikalla. Mukava, rentouttava saarireissu taas kerran.

perjantai 26. elokuuta 2022

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Tämä(kin) viikko on mennyt kuin siivillä. En viitsi luetella, mitä kaikkea on tapahtunut, mutta tästä päivästä sen verran, että yritämme saada Pikkupuolen vesi- ja viemäriliitäntään liittyvät omat valmistelut päätökseen. Sen jälkeen voi pienkaivinkone tulla tontille ja aloittaa oman osuutensa... Tänään postilaatikkoon oli jaettu uusi, päivitetty projektiaikataulu. Sen mukaan viikoilla 39 ja 40 on meidän kohdalla (Kainuunkatu 3) täysi rähinä päällä saneeraustöissä. Aamupäivällä juttelin erään Facebook-kaverini kanssa. Hän onnitteli minua hyvästä ahvensaaliista. Kyllä - ahventa tuli eilen ihan mukavasti. Se ei ole joka kertaista herkkua. Kerroin hänelle tämän päivän lapiohommista. Hän varotteli liikaa rehkimästä - ihan aiheellisesti. Tätä 75+ ikää ei aina välttämättä tule otetuksi huomioon... Siirryin pihalle irrottelemaan pyykinkuivaustelineitä. Voi olla, että ne loppujen lopuksi täytyy nostaa pienkaivinkoneella syrjään. Kyllä ne ovat tiukassa. Ne on aikanaan pikkukivien ja hiekan kanssa juntattu pysymään. Ovat olleet samoilla sijoillaan noin 40 vuotta. Muistaakseni pari kertaa ajettu puhtaaksi ja ruostesuojattu. Näyttää olevan sen aika taas kerran. Sitten aikanaan...

torstai 25. elokuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? Muun muassa sitä, että olipa erinomainen asia, että lähdin käväisemään katiskan puhdistamassa. Eihän siellä ollut edelleenkään yhtään kalaa, mutta päätin ekokalastaa tuttuun tyyliin. Kyllä kannatti. Aluksi ei tullut kuin pilkillä pieniä ahvenia. Ankkuroiduin kolmannen ekolenkin jälkeen . Vettä oli veneen alla noin 2,5 metriä. Edessä Ajokseen suuntaan menevän väylän takana Kemin sisäsatama. Siihen maisemaan ei kyllästy. Sitten se alkoi. Ahventen tulo. Olen vihonut, kun koko kesänä ei ole tullut kunnolla ahvenia. Kunnolla ja kunnon kokoisia. Nyt tuli. Maltoin kuitenkin lopettaa. Ongin vain pienen perheen tarpeisiin parin-kolmen savustuskerran ahvenet. Useita yli puolikiloisia. Ihme ja kumma, tällä kerralla ei päässyt kuin pari isoa karkuun. Tietysti voisin irrotella, kuten tuttu kylänmies, kun häneltä kysyttiin, onko tullut kalaa... "Keittää, paistaa ja vähän suolaan." hän kuulemma on todennut. Voi olla, että seuraavalla kerralla on taas tämän kesän normitilanne.

Mitä tänään tähän asti...

Kirjoitin toissapäivänä muun muassa seuraavaa: Todettakoon lisäksi, että tuo Pikkupuoli on mielenpäällä, varsinkin, kun Kainuunkadun saneeraus näyttää jo käynnistyneen - hyvä niin. Niin - tietyt ratkaisut on alustavasti sovittu ja torstaina tulee ammattilainen poraamaan yhden pienen reiän lattiaan veden sisääntuloputkelle (rakennusvaiheessa asennetun viemäriputken kautta = ei lattian lämmityskaapeliongelmia) ja wc-pytyn lähtöputkelle porataan seinän läpi reikä - tietyn kokoinen ja tietylle korkeudelle (ei lattian lämmityskaapeliongelmia). Itse hetki sitten hävitin = katkoin lähes puolet vesi- ja viemärikaivannon kohdalla olevasta ruusupensaasta. Pyykinkuivaustelineet täytyy irrottaa, jotta pienkaivinkone pääsee asiallisesti liikkumaan... Kyllä - tänään hyvin nukutun yön ja perinteisten aamutoimien jälkeen lähden valmistelemaan em. porauksia Pikkupuolelle. Voi olla, että tänään iltapäivällä valmistelen pyykkitelineen irrottamista. Sen jälkeen voi pienkaivinkone saapua kakkosliittymästämme tontille. Vesi- ja viemäriliitännän kaivannon/uran teko voi alkaa. Katsotaan, miten päivä etenee...

keskiviikko 24. elokuuta 2022

Tänään Selkäsaareen - kyllä...

Tänään Selkäsaareen - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdemme Selkäsaareen. Todennäköisesti tällä kerralla trimmeroimme osittain mökin piha-aluetta, poistamme ja poltamme risuja kahdella tulistelupaikalla, savustamme kalaa, jne. ... Arvelen, että vaimoni lisäksi sienestää, kukaties käy uimassakin. Loppuiltapäivästä saunomme. Pois saaresta tullessamme koemme vielä katiskan. Jos kalaa on, ne on vielä illansuussa perattava. Näyttää siltä, että täysi eläkeläispäivä on edessä. Kohtapahan tuon näkee... Kyllä - siellä kävimme edellisen ohjelman mukaisesti. Oma osuuteni eli naapuritontin siistiminen on hyvällä mallilla. Voi olla, että vielä tälle loppukesälle/alkusyksylle toteutan yhden tai kaksi rannan tulistelupaikan risunpolttotapahtumaa. Niin - savustimme lahnan. Ei ole ahvenen veroinen. Vaimoni oli nostanut uusia perunoita, ne foliopaketissa ritilän päällä kypsennettiin. Olivat hyviä kerta kaikkiaan. Saaressa oli hiljaista. Veden pinta oli poikkeuksellisen alhaalla. Kävimme lähtiessämme kokemassa markettikatiskan. Koskaan ei katiska ole ollut niin limoittunut kuin nyt - ei ensimmäistäkään kalaa. Seuraavalla kerralla vien katiskan rantaan. Mukava saarikäynti taas kerran...

tiistai 23. elokuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön ja perinteisten aamutoimien jälkeen päätin lähteä käväisemään Selkäsaaressa risukkoja raivaamaan ja samalla polttamaan. Takaisin tullessa oli ajatus vilkaista katiskakin. Ajelin Hahtisaareen ja heti totesin, että tuuli/tuulen suunta oli hiukan hankala. Ajelin Kojukallion ohi menevän väylän kolmannen punaisen kepin kohdalle ja katselin aallokkoa. Käännyin takaisin. Vesi oli toki ylhäällä, rantaan olisi päässyt ja takaisinkin, mutta kun ei ollut pakko. Jätin katiskankin katsomatta, sillä aallokossa yksin kokeminen saattaa mennä äpöstämiseksi. Ajelin myötätuulessa rauhallisesti takaisin Hahtisaareen ja laiturissa täytin bensatankkia. Kävin samalla reissulla hakemassa kanistereihin bensiiniä. Niin - kotiin tultuani totesin lounaistuulen olleen noin 6-7 m/s puuskissa hiukan enemmän. Kukaties sanonta varovaisuus on viisautta, kun yksin on liikkeellä. Huomenna olemme - minä ja vaimoni - menossa saareen... Tänään loppuiltapäivästä on kokous, joten siihen on nyt havillista aikaa paneutua.

maanantai 22. elokuuta 2022

Elokuun viimeinen täysi viikko käynnistyi - kyllä...

Elokuun viimeinen täysi viikko käynnistyi - kyllä... Pilvinen ja hiukan sateen tuntuinen aamu. Perinteisten aamutoimien jälkeen lähden kaupungille, aluksi Karjalahdelle lvi-asioissa ja sitten Kemin verotoimistoon verotusohjeita saadakseni. Lehdissä on kirjoitettu pitkistä jonoista, sillä toimiston on auki maanantaisin klo 09.00-12.00 - kohtapa tuo tulee testatuksi. Kukaties tänään käväisen illansuussa kokemassa katiskan, jonka pitkästä aikaa pistin veteen edellisen onkireissun yhteydessä...

sunnuntai 21. elokuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Kaunis alkusyksyn aamu. Perinteisten aamutoimien jälkeen on pakko todeta, että nyt ei ole mitään erityistä tekemistä. Samaan hengenvetoon on toki mainittava, että monet asiat odottavat ratkaisuja. Lähinnä tuo Pikkupuolen vesi- ja viemäriliitäntä. Lattialämmityskaapeleiden paikka on varmistettava ennen mahdollista lattialaattaan reiän poraamista. Varmistus hoitunee lähipäivinä tavalla tai toisella... Kemin Energia ja Vesi Oy:n Haukkarin saneeraustyöt näyttävät edistyvät suunnitelmien mukaan. Kurikankadun jälkeen Kainuunkatu on vuorossa, aloitus syyskuun aikana. Katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan.

lauantai 20. elokuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdimme Selkäsaareen. Ajelimme Hahtisaaresta kotipoukamaan, vedenpinta oli aika alhaalla. Kapusimme ylös mökkitontille ja minä palasin takaisin rantaan yksi katiska kärryissä. Menin kalastamaan tutuille vesille ja pistin kokeeksi katiskan, markettikatiskan pyytämään. Kalastusolosuhteet olivat ihanteelliset: Pyyntivälineet kunnossa, erinomaiset madot, tuuli sopiva ja oikean suuntainen minun ekokalastukseen, sää sopivan pilvipoutainen - kaikki hyvin. Mutta... Eivät olleet ahvenet - isot ahvenet - liikkeellä. Muutama pieni ahven, joista pienimmän prosessoin siivuiksi eli isojen ahventen syöteiksi. Ei mitään. Pilkin onnistuin tumpeloimaan uppotukkiin, yhden koukun tappio. Onneksi niitä on aina mukana. Tein päivän hyvä työn: Syötin pikkuahvenen minua seuranneelle lokille. Lokkeja oli poikkeuksellisesti kolme lähietäisyydellä. Toinen hyvä työ oli se, että päästin muutaman ahvenen takaisin mereen kasvamaan. Mökille palattuani kuulin, että vaimoni oli käynyt uimassa ja sienimetsässä. Kevytateria ja päälle kahvit ja sitten risujen polttoon - kyllä. Pistin molempiin tulistelupaikoille tulet. Rantatulistelupaikka oli tänään pääkohteeni. Poltin aika paljon risuja: Katkomiani oksia ja maasta repimiäni kuivia/lahonneita katajanjuuria. Ne ovat juuri niitä juuria, jotka ovat - olleet - riesana rantatontilla liikkuessamme. Onko niin, että jalka ei enää nouse entiseen tyyliin, mene ja tiedä. Joka tapauksessa Kemin kaupungin omistama RT-tontti siistiytyi taas aika tavalla... Tällä kerralla en rasita lukijoita kuvilla. Mukava reissu, ei kahta sanaa.

perjantai 19. elokuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Täällä veispuukissa näyttää esiintyvän toinen toistaan rennompia teksti-irrotteluja. Heittäännyn mukaan tunnustuksella: Ajan hengessä hetki sitten "biletimme" Kemin Haukkarin Kainuunkadun tonttimme varastorakennuksen lipan alla samalla ihaillen, nautiskellen hämärtyvää alkusyksyn iltaa. Pientä salamointia, ukkosen jyrinää ja sadekuuroa. Biletysjuomana oli pari lasillista punaviiniä/henkilö. Totta - olin alkuillasta esittänyt vaimolleni, josko istahdamme varastorakennuksen lipan alle ja suunnittelemme, mitä Pikkupuolelle - mahdollisten vesi- ja viemäriliitäntöjen myötä - tehdään. Kyllä - näin teimme. Saimme puhelimitse Tommilta ja Urpolta hyviä vinkkejä lattialämmityskaapeleiden paikantamiseen. Homma etenee.

Niin - se on taas perjantai - kyllä...

Niin - se on taas perjantai - kyllä... Viikko mennä vilahti. Aamulla aamun lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin sääennusteen mukaisen sadeilman olemassaolon. Perinteisten aamutoimien jälkeen on pakko harkita lähituntien pihalla olemista eli kannattaako lähteä itseään kastelemaan. Ainakin päärakennuksen takkapesään pistän valmiiksi puut, jos illalla tulee tarvetta lämmittää... Ilma ainakin väliaikaisesti kirkastui. Katunaapurin kanssa määritimme Pikkupuolen taannoisen putkivarauksen paikan sisällä. Jos ja kun sähköurakoija käväise paikalla määrittämässä lattialämmityskaapeleiden sijainnin niin pääsemme poraamaan viemäriputkelle reiän. Kaikki edelleen oletuksella, että tähän Pikkupuolen vesi- ja viemäriliitäntään ryhdymme. Tämä alkaa olla edesmenneen mäkikotkan fifty-sixty-alueella. Vaimoni lähtee kaupoille. Mietiskelen, josko lähtisin pienen kalastusreissun tekemään, mutta ans kattoo ny...

torstai 18. elokuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? Muun muassa sitä, että Suomi on pieni maa ja tänne mahtuu kerrallaan yksi uutisasia. Nyt se on tuo pääministerimme biletysvideo, josta voi olla ainakin kahta mieltä. Sen sijaan maailmalla on huolestuttavia asioita: Eräs niistä on tuo Ukrainan tilanne. Luin hetki sitten otsikon: Ukrainan tiedustelu­palvelu: Venäjä suunnittelee perjantaiksi ”provokaatiota” Zaporižžjan ydin­voimalan alueelle Ennen - siihen maailman aikaan, kun presidentit Suomessakin olivat Kekkosia - YK riensi hätiin, kun tilanne alkoi mennä mahdottomaksi. Tuhansia suomalaisiakin on ollut YK:n rauhanturvaoperaatioissa ympäri maapallon. Pääasiassa Lähi-Idässä. Nykyisin YK:lla ei ole juuri minkäänlaista arvovaltaa. Arvovalta on murentunut YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden kirottuun veto-oikeuteen. Zaporižžjan ydin­voimala Ukrainassa on uhka koko Euroopalle. Sen ei pitäisi olla sotatantereena...

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää - kyllä...

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää - kyllä... Lukijalle on varmaan tullut harvinaisen selväksi, että pohdiskelemme kiivaasti tällä hetkellä meidän Pikkupuolen (entinen Ekoateljee) mahdollista vesi- ja viemäriliitäntää. Sen olemme jo päättäneet, että Kainuunkadun saneerauksen yhteydessä otamme tontille toisen vesi- ja viemäriliittymän. Siitä eteenpäin tonttikaivuut siirtyvät saamamme tiedon mukaan ensi keväälle. Nimenomaan em. tieto on saattanut meidät mahdollisiin ennakoiviin pohdiskeluihin... Tontilla tapahtuvat kaivamiset on periaatteessa selvitetty ja nyt on esillä putkien lähtö rakennuksesta. Juuri hetki sitten kävi tontillamme timanttiporauksen asiantuntija, jonka kanssa kävimme asiaa läpi paikan päällä. Kohtapuolin paikalle tulee henkilö, joka oli vajaa 20 vuotta sitten mukana laatan valamisessa ja erään putkivarauksen asentamisessa. Kyllä - kävimme asiaa läpi ja alustavasti suunnittelimme, millä tavalla varmistamme putkivarauksen talon sisällä olevan kohdan. Asia vaatii minulta aluksi hiukan lisää lapiohommia, jotta pääsemme ujuttamaan pienen/jäykän putken viemäriputken sisään ja kuulostelemaan/kopisuttelemaan oikea paikka. Arvelen, että se näin löytyy. Laattaan reikäporaukselle antaa myös haastetta lattialämmityskaapelit. Täytynee pyytää lattialämmityskaapelit aikanaan asentanut yrittäjä paikalle... Katsotaan, miten asia etenee.

keskiviikko 17. elokuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Kävimme tänään Selkäsaaressa - kyllä. Hahtisaaresta ajellessamme Selkäsaaren pohjoispäätyyn suunnilleen samat kuviot kuin viimeksi. Sen verran kova tuuli ja aaltoa, että kuski - minä - jonkin verran kastui. Vesi oli mukavan korkealla, joten suoraan veneen keula rantahiekalle oli mukava ajella - kolmannelta punaiselta viitalta venepoukaman koivua kohti... Nousimme ylös mökkitontille ja rauhoituimme. Oli hiljaista, ympäristöstä ei kuulunut mitään. Pistin tulistelupaikalle tule ja vaimoni tuvan hellaan tulet. Polttelin aluksi risuja ja menin pistämään myös rantapoukaman tulistelupaikkaan tulet. Karsin kuusien alaoksia ja poltin ne saman tien. Vetelin maasta kuivuneita, osittain lahonneita katajanrunkoja, hyvin paloivat. Savustimme pienen erän ahvenia ja vaimoni kävi uudelta perunapellolta kaivamassa syöntiperunat, suurimmat jo jotakuinkin kananmunan kokoisia. Foliokäärössä paistettiin savustuksen yhteydessä. Sekä ahvenet että perunat maistuivat. Pois lähtiessämme vaimoni "kipaisi" muutaman kymmenen metriä polulta sivuun. Viidentoista minuutin kuluttua hän tuli iso muoviämpäri täynnä sieniä... Niin - kävihän se vaimoni päivällä uimassakin. Veden lämpötila +18 astetta... Mukava saarireissu. Pari kuvaa rantakoivuista ja Luoteislaiturinpolun alkupään männyistä sekä "pakollinen" valkamakuva sisäsatama taustalla. Veden pinta oli aamusta laskenut ainakin 20 senttimetriä...

Mitä tänään tähän saakka...

Päätimme eilen, että lähdemme käväisemään Selkäsaaressa tänään keskiviikkona. Aamun lehtiä - Lapin Kansaa ja Lounais-Lappia - hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin aurinkoisen aamun, joka päivällä/iltapäivällä saattaa sääennusteen mukaan muuttua hetkeksi pilviseksi. Saattaa jopa hiukan ukkostaa ja sataakin. Kohtapuolinpa tuon sitten näkee... Tavoitteena saaressa on risujen poltto tulistelupaikalla ja ahventen savustaminen. Voi olla, että pientä aluetta hiukan ajetaan trimmerillä.

tiistai 16. elokuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? Muun muassa ja erityisesti sitä, että tulin hetki sitten kotiin perusturvalautakunnan kokouksesta. Siinä ei nyt mitään ihmeellistä ole, mutta se, että kokous kesti noin yhden tunnin - kyllä 1h... Olen ollut Kemin sosiaali- ja terveyslautakunnassa, nykyisin perusturvalautakunnassa kohta kymmenen vuotta. Ainakaan tällä hetkellä en muista, että kyseisen lautakunnan kokous olisi kestänyt näin vähän aikaa. Yleensä ne ovat kestäneet vähintään kaksi tuntia ja aika usein yli kolme tuntia. Kyllä tämäkin sopii.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen tonttimme pääliittymän kohdalle ajoi tuttu kaivinkoneyrittäjä, jonka kanssa olemme alustavasti pohdiskelleet tontilla olevien kaivuutöiden toteuttamisesta Kainuunkadun saneeraustyön yhteydessä. Kysymyksessä on Pikkupuolen mahdollinen vesi- ja viemäriliittymä, koska se siirtyisi muutoin ensi kevääseen. Kävimme prosessin läpi ja käväisimme Pikkupuolen sisällä. Sisällä tarvitaan ns. timanttiporausta parin reiän tekemiseen. Sellaista palvelua kyllä löytyy. Nyt asia on vahvasti myssyn alla mietinnässä. Iltapäivällä on perusturvalautakunnan kokous Kemin kaupungintalon valtuustosalissa. Kyseisen lautakunnan viimeinen vuosipuolisko käynnistyy, sillä 01.01.2023 alkavat uudet kuviot jyllätä. Toivottavasti asiat siltä osin etenevät asialllisesti suunnitelmien mukaisesti...

maanantai 15. elokuuta 2022

Elokuun kolmas viikko käynnistyy - kyllä...

Elokuun kolmas viikko käynnistyy - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen ja aamun lehden alustavasti luettuni, vilkaistuani lähden käymään Hahtisaaressa. Käväisen viemässä perämoottorin tankkiin bensiinitäydennystä loppuiltapäivän/illansuun kalastusretkeä varten. Sääennusteet näyttävät pitävän paikkansa. Hiukan liian kaunis sää kalastukseen, mutta kukaties uusi paikka Peräkarin kupeessa yllättää myönteisesti. Tällä viikolla käynnistyvät Kemin kaupungin luottamustoimikokoukset. Aamun lehtiartikkeleihin sen verran, että Veitsiluodon saaren "uusi tuleminen" näyttää edistyvän myönteisesti. Jos ja kun uusi tekstiilikierrätystehdas aikanaan käynnistyy - suunnitelmien mukaan 2025 - se osaltaan helpottaa Kemin kaupunginkin taloutta. Ken elää, hän näkee...

sunnuntai 14. elokuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempaa, mutta kävimme hetki sitten viemässä Veeran Oulun Linnanmaalle, opiskelupaikkakunnalle. Mukava, uusi pieni vuokra-asuntoyksiö lähellä opiskelupaikkaa ja monia palveluja näytti olevan nurkan takana - hyvä niin. Poistuessamme viihtyisästä yksiöstä en antanut muuta neuvoa kuin sen, että opiskele ja elä ihmisiksi. Arvelen, että hän hoitaa homman asiallisesti niin kuin ymmärtääkseni tähänkin asti. Vanhemmat ja Mummo ovat varmaan ohjeistaneet häntä enemmälti. Kyllähän ne omat opiskelu- ja työhetkemme - aloitukset - Tampereella elokuussa vuonna 1968 kävivät mielessämme Kemiin takaisin ajellessamme. Ensimmäinen asuntomme Tampereella oli uusi soluasunto Peltolammilla, jonne oli rakennettu paljon opiskelija-asuntoja. Niin - kyllä kelpaa nykyisin Kemin ja Oulun väliä ajella. Kunhan Ranuan tien liittymä saadaan kuntoon niin hyvä on... Kotiin oli taas mukava tulla.

Mitä tänään tähän asti...

Tämä päivä on mennyt oleskellessa. Lähdemme loppuiltapäivästä - minä ja vaimoni - viemään yövieraamme Veeran Ouluun. Hänen opiskelukotiinsa, johon hän sanoi olevansa tyytyväinen. Kohtapuolin mekin näemme sen ihan livenä. Soitin hetki sitten kalakaverilleni eli oikeastaan yhdelle niistä: Urpo Selkälälle ensi viikon kalassa pistäytymisestä. Sovimme, että lähdemme heti alkuviikosta maanantaina loppuiltapäivästä hänelle uuteen paikkaan. Niin - minulla on nykyisin kolme kalakaveria: Selkälän Urpo, Kittilän Petri ja Perkiön Arto. Viimeksi mainitun eli Arton kanssa emme ole tälle kesälle vielä käyneet lähivesillä, mutta vielähän tässä ehtii, jos aikataulut sopivat. Arto on kiinnostunut virvelöinnistä...

Kevyttä aamupohdiskelua - kyllä...

Kevyttä aamupohdiskelua - kyllä... Hetki sitten aamukahvittelun yhteydessä kävi mielessä: Milloin olen juossut viimeksi. Se saattoi olla kesällä vuonna 2012. Yllätin itseni juoksemalla pihalla terassin kautta sisälle päärakennukseen vastaamaan minulle tulleeseen puhelinsoittoon. Varmaan vieläkin osaisin juosta, mutta siihen ei ole ollut pakottavaa tarvetta. Kävelemälläkin on ihan hyvin ehtinyt - toistaiseksi. Olen toki minäkin aikanaan juossut - lenkkeilyt. Muun muassa kesällä vuonna 1976. Olin lopettanut tupakanpolton, tarkemmin sanoen vähäisen piiputtelun ollessamme Imatralta kesällä kotipaikassamme Kemissä - tässä Kainuunkadulla. Intouduin lenkkeilemään. Ostin - muistaakseni silloisesta City Sportista Niken valkoiset lenkkikengät. Ne olivat hyvät lenkkikengät, jotka tuntuivat kestävän ikuisuuden - hyvä niin.

lauantai 13. elokuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Kaunis alkusyksyn aamu ja mitä ilmeisimmin koko päivä - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen alamme orientoitua iltapäivän Kemin Meripuiston musiikkitapahtumaan, jossa Veera on yksi esiintyjistä. Veera tuli Mummolaan yökylään pitkästä aikaa eilen illalla - hyvä niin. Itselläni on tuo Pikkupuolen vesi- ja viemäriliittymä mielen päällä. Vähintä, mitä sen toteuttamiseksi tehdään on Kainuunkadun saneerauksen yhteydessä - syys-marraskuussa - tehtävä liittymisvaraus, josta olemme jo Kemin Energia ja Vesi Oy:n kanssa sopineet. Saan ensi viikolla lisäinformaatiota tuon noin 30 m matkan putkittamisesta. Pikkupuolen anturan ja sokkelin alta löytyy aikanaan reitti viemäriputkelle. Se lähtee nykyisen kompostoivan kuivakäymälän tilasta. Vesiputkelle on "apuputki" laitettu aikanaan rakentamisen yhteydessä. Sen anturan ja sokkelin alta tulevan pään kaivoin esiin toissapäivänä. Sisällä oleva pää löytynee aikanaan "kopistelemalla/kuulostelemalla"... Pikkupuolen sisällä olevista asennustöistä olen alustavasti ottanut yhteyttä erääseen mahdolliseen toteuttajatahoon. Asia on avoin. Valistunut lukija aistinee, että tätä kirjoittelemalla käyn etukäteen eräänlaista prosessin kuivaharjoittelua läpi. Asia on jotakuinkin itselleni hahmottunut. Mutta nyt odotellaan musiikki-iltapäivää. Toivottavasti Meripuistoon kerääntyy väkeä runsaasti klo 15 alkaen, ainakaan ilma ei ole esteenä...

perjantai 12. elokuuta 2022

Tuttu toteamus: Se on taas perjantai - kyllä...

Tuttu toteamus: Se on taas perjantai - kyllä... Aamun lehteä hakiessani aistin tuulisen, kauniin alkusyksyn päivän olevan tulossa. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään ja havahdun kohtapuolinen olevani työhaalari päällä pihalla. Tuskin ainakaan vielä aloitan kaivamaan Pikkupuolelta vesi- ja viemäriputkikaivantoa kadunvarteen, mutta asiaa alustavasti selvittelen. Kukaties järkevin vaihtoehto - jos yleensä asian aikanaan toteutamme - on pienkoneella suoritettava työ. Tänään kukaties olemme kaikessa rauhassa ja nautimme alkusyksyisestä päivästä. Katsotaan, miten päivä etenee...

torstai 11. elokuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Sataa tihuuttaa - kyllä. Taitaa ainakin aamupäivä mennä sisällä oleskeluksi. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän päärakennuksen takkapesään saaripuuannoksen odottamaan sytyttämistä. Haen saman tien puu- ja varastokatoksesta korillisen puita. Voi olla, että päivällä intoudun viemään Pikkupuolelle takka- ja leivinuunipuutäydennystä. Tänään on havillista aikaa alkaa orientoitumaan ensi viikon luottamustoimikokouksiin ja maailmanmenon seuraamiseen. Luin hetki sitten Lapin Kansa lehdestä Lapin hyvinvointialueen henkilövalinnoista. Osa valituista johtajista aloittaa työnsä jo 15.08.2022. Onpahan mielenkiintoista nähdä, miten käytännössä 01.01.2023 toiminta käynnistyy. Se on aivan varmaa, että käynnistymisvaikeuksia tulee olemaan. Toivottavasti ne eivät kohtuuttomasti näy asiakkaille tarjottavissa palveluissa...

keskiviikko 10. elokuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - kadunvarren postilaatikolta hakiessani aistin pilvisen aamun olemuksen - vähän sadetihkuakin. Perinteisten aamutoimien jälkeen alamme päivällä orientoitua 4. Koronaviruspiikin ottoon Kemin terveyskeskuksessa. Saapa nähdä joutuuko vielä myöhemmin 5. piikinkin ottamaan, mene ja tiedä. Oikeastaan tälle päivälle ei ole muuta tärkeää tehtävää. Odotellaan, mitä päivä tuo tullessaan...

tiistai 9. elokuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aisitn kauniin loppukesän/alkusyksyn päivän olevan tulollaan - hyvä niin. Sääennuste näyttää pitävän kutinsa. Perinteisten aamutoimien jälkeen olemme kohtapuolin tekemässä lähtöä Selkäsaareen. Tavoitteena ruokapuoleen liittyvänä ahventen savustus. Vasta toinen kerta tälle kesälle. Miten se näin on taas kesä vilahtanut... Niin - onhan niitä kesäilmoja ja savustusmahdollisuuksiakin vielä toki luvassa.

maanantai 8. elokuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? En sen kummempaa, mutta otin pienen lainauksen Helsingin Sanomista. Murheellisia lukuja, ei kahta sanaa. Lienee pääasiassa etnistä puhdistusta... Pentagon: Jopa 70 000 – 80 000 venäläistä sotilasta on joko kuollut tai haavoittunut hyökkäyksen aikana Venäjän menetykset Ukrainassa ovat 70 000:n ja 80 000:n välillä, arvioi Yhdysvaltojen Pentagonin viranomainen Colin Kahl. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters. Tähän lukuun kuuluvat sekä kuolleet että haavoittuneet venäläiset sotilaat. Janne Jussila, toimittaja

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Kirjoitin eilen muun muassa: Maanantaina vesi-, hulevesi- ja viemäriasioita - alustavaa pohdiskelua syksylle. Kyllä - Maansiirto J.&J. Kinnusen asiantuntijaparivaljakko käväisi tontilla. Keskustelimme Pikkupuolen vesi- ja viemäriasioista, eri vaihtoehdoista ja hinta-arvioista. Asia jäi meidän jatkopohdintaan. Joka tapauksessa Kainuunkadun saneerausprosessissa otamme Pikkupuolelle toisen liittymän, varauksen, josta ilmoitin jo hetki sitten Kemin Energia ja Vesi Oy:n asiantuntijalle Mikko Heininevalle. Nyt lähden pihalle hyötyliikuntaan eli ruohonleikkurin perässä kävelemään. Tästä tämänkin päivä sitten käynnistyy...

Yleltä kopioitua aamuluettavaa - kyllä...

Yleltä kopioitua aamuluettavaa - kyllä... MIELIPIDE Rauhanaate Matti Mörttisen kolumni: Hei, olisiko hetki aikaa puhua rauhasta Rauhan puolesta puhujat ovat turhaan jääneet paitsioon Natoon pyrkivän Suomen julkisessa keskustelussa, kirjoittaa Mörttinen. Kolumni Kolumneja kirjoittaa laaja joukko Ylen ulkopuolisia tekijöitä. > Kaikki kolumnit löydät täältä > Kuuntele kolumneja Yle Areenassa Muistatteko Urho Kekkosen? Presidenttinä Kekkonen johti pitkään puolueetonta Suomea, jota ei enää ole. Silti hänestä jäi jälkeen monta historiallista sitaattia. Yhdessä niistä hän muistutti(siirryt toiseen palveluun), että Suomen puolueettomuuteenkin sisältyy poikkeus: ”Suomi ei ole puolueeton sodan ja rauhan kysymyksissä: se on rauhan puolesta sotaa vastaan.” Nyt kun Suomi on siirtynyt avoimeen puolueellisuuspolitiikkaan, herää kysymys, onko Kekkosen määrittelemä rauhanpuolueellisuus voimassa. Tai mitä ylipäätään on jäljellä vanhasta? Lensikö rauhantahdon lapsi puolueettomuuden pesuveden mukana? Pyrkiikö Suomi vielä esimerkiksi olemaan rauhanturvaamisen suurvalta? Nyt kun Suomi haluaa Natoon, on aika käydä läpi ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme kaikki peruslinjat. Rauhasta ja rauhanrakentamisesta on ollut vaikea puhua Euroopan sotavuonna 2022. Ajan henkeä kuvaa teesi, jonka takana saattaa olla Vegetius-nimiseksi arveltu roomalainen sotateoreetikko: Si vis pacem, para bellum – jos haluat rauhaa, valmistaudu sotaan. Ihan kaikki eivät allekirjoita noin 1 700 vuoden ikäistä ajatusta. Emeritusprofessori Jyrki Käkönen vastasi siihen äskettäin mukailemalla paljon tuoreempaa ajattelua, jonka takana on noin 300 vuotta sitten syntynyt filosofi Immanuel Kant: ”Rauhaa ja sen tuottamaa turvallisuutta ei voi saavuttaa muuten kuin rakentamalla rauhaa arkipäivän poliittisilla valinnoilla ja ratkaisuilla. Seuraavaan sotaan valmistautumalla näin ei ole koskaan ihmiskunnan historiassa käynyt, eikä käy”, Käkönen totesi äskettäin ilmestyneessä Vasen kaista -verkkojulkaisun haastattelussa(siirryt toiseen palveluun). Hiukan aiemmin hän kävi Kosmopolis-lehdessä kriittisesti läpi Suomen hallituksen huhtikuista ajankohtaisselontekoa(siirryt toiseen palveluun) turvallisuusympäristön muutoksesta. Selonteosta käydyn jatkokeskustelun pohjalta päädyttiin tunnetusti hakemaan jäsenyyttä Pohjois-Atlantin puolustusliitossa Natossa. Käkönen teki akateemisen uransa rauhan- ja konfliktintutkijana. Rauhantutkimus on tieteenala, joka tuli suosituksi etenkin Pohjoismaissa kylmän sodan vuosina. Tampereellekin perustettiin eduskunnan päätöksellä alan instituutti vuonna 1969. Se oli myös rauhanliikkeen vahvaa aikaa. Etenkin Yhdysvaltojen sotiminen kaukaisessa Vietnamissa, Neuvostoliiton panssarien vyöryminen Prahaan ja ylipäätään taju koko ajan lisääntyvien ydinaseiden voimasta kokosivat pääosin nuorisoa puolustamaan rauhaa maanpuolustamisen sijasta. Nähtiin, ettei ydintuhossa jää jäljelle maata puolustettavaksi. Rauhanaktiiveja on ivattu populistisesti piirtäjä Kari Suomalaisesta alkaen. Jopa runoilija Juice Leskinen kirjoitti heistä piikikkään laulutekstin vuonna 1981. Kertosäe julisti, miten ”me jokaiseen tykkiin ja jokaiseen luotiin rauhankyyhky maalataan, ja hyvin omantunnoin päästään rauhanvastustajat ampumaan”. Sama Leskinen tosin sittemmin julisti tonttinsa Tampereen Käpylässä ydinaseettomaksi vyöhykkeeksi. Tampereen kaupunki jopa antoi julistukselle virallisen siunauksen(siirryt toiseen palveluun) postuumisti vuonna 2020. Nykyään rauhan puolesta taistelijat eivät paljon näy julkisuudessa. Eivätkä rauhantutkijatkaan, etenkään Käkösen tapaan Nato-jäsenyyttä vastustavat tieteilijät. Koko rauhantutkimuksen käsitettäkin on muokattu, ehkä sen saaman maineen takia. Monet puhuvat mieluummin maailmanpolitiikasta. No, toisaalta Suomessa ei myöskään ole enää Sotakorkeakoulua. Sen nimi korvattiin Maanpuolustuskorkeakoululla vuonna 1993. MPKK:n tutkijat ovat olleet rauhantutkijoita enemmän äänessä mediassa Venäjän aloittaman hyökkäyssodan aikana. Tuolloin 1990-luvulla kylmän sodan jälkeisessä maailmassa Natokin valitsi yhdeksi oleelliseksi tehtäväkseen kriisinhallinnan(siirryt toiseen palveluun), johon kuuluu perinteinen rauhanturvaaminen. Suomi ei halunnut liittyä siihen Natoon vaan odotti aikaa pahempaa. Nyt kun Suomi haluaa Natoon, on aika käydä läpi ulko- ja turvallisuuspolitiikkamme kaikki peruslinjat. Ovatko esimerkiksi YK: vahvistaminen ja monenkeskinen sääntöperustainen maailmanjärjestys edelleen maamme tärkeitä tavoitteita? Millainen on Nato-Suomen maailmanpolitiikka? Ja vielä: Kyynikot toistelevat, että sota on politiikan jatketta toisin keinoin. Voisimmeko yrittää päinvastoin jatkaa sotaa politiikan keinoin, kuten Kosmopolis-lehden väistyvä päätoimittaja Heino Nyyssönen kysyi viimeisessä pääkirjoituksessaan(siirryt toiseen palveluun). Tähän pohdintaan tarvitaan sodan ja politiikan tutkijoiden lisäksi rauhantutkijoita. Si vis pacem, para pacem. Rauhaan pyrkiminen vaatii myös rauhaan valmistautumista. Matti Mörttinen Kirjoittaja on sotiin kyllästynyt pirkanmaalainen tietokirjailija ja toimittaja. Kolumnista voi keskustella 9.8. klo 23.00 saakka.

sunnuntai 7. elokuuta 2022

Mitä tänään tähän saakka...

Hyvin ja pitkään nukutun yön jä perinteisten aamutoimien jälkeen on havaittavissa kauniin alkusyksyn päivän tulo - hyvä niin. Käy jopa mielessä Selkäsaaressa pistäytyminen, mutta se jäänee toteutumatta, sillä olemme päättäneet lähteä sinne tiistaina savustamaan kaloja. Kukaties kahdella savustimella... Huomenna maanantaina Maansiirto J.&J. Kinnusen asiantuntijat tulevat aamulla käväisemään tontillamme niin pohdiskelemme Pikkupuolen vesi- ja viemäriliitäntää ja hulevesiasioita. Kainuunkatua aletaan saneeraamaan syyskuun puolessa välissä ja homma on meidän kohdalla marraskuun alkupuolella... Tänään ilmeisesti olemme vaan nautiskellen joutenolosta.

lauantai 6. elokuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen tuli outo tunne, että tänään ei ole mitään tärkeää tekemistä. Ainoa "puolitärkeä" saattaisi olla punaisten viinimarjojen poiminta. Toisaalta eilisen kalastusreissun jäljiltä yhden jigiongen sotkujen selvittely. Tuulessa onnistuin sen saamaan aikamoiselle sykkyrälle. Olipa mukava aamulla herätä, kun eilisen saunomisen jälkeen pistin vielä takkapesään tulet. Massiivinen takka - kivikasa - hohkaa lämpöä. Voi olla, että ensi talvena nimenomaan päärakennuksen takkaa lämmitetään entistäkin enemmän... Katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan.

perjantai 5. elokuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Kirjoitin päivällä muun muassa seuraavaa: Loppuiltapäivästä tavoitteena on lähteä pienelle onkireissulle tavoitteena kunnollinen savustusahvensaalis. Paikkaan, jossa olemme taannoin yli kymmenen vuotta sitten käyneet edesmenneen kalakaverini kanssa. Myös vaimoni kanssa - soutuveneellä. Silloin ahvenia tuli ihan mukavasti. Katsotaan nyt sitten miten käy... Kyllä - Kittilän Petrin kanssa kävimme Syväletto-saariryppään Ajoksen puoleisessa päässä. Menomatka Hahtisaaresta vajaa neljä iltapäivällä oli aikamoista röykytystä ja sateista. Onneksi oli sadeasu päällä. Päästyämme saarien suojaan ja ankkuroiduttuamme alkoi armoton kalastus: Tavoitteena saada riittävä määrä ahvenia. Kyllä niitä tuli - kiitos osittain Petrin ihan alkuvaiheessa onkima pieni särki, jonka viipaloin syötiksi. Toki sitä ennen Master onkimadot toimivat erinomaisesti. Tuuli hiukan tyyntyi, mutta ilma oli kylmä. On pakko myöntää, että kalastuksen loppuvaiheessa alkoi - kesällä - paleltaa. Harrastimme pois lähtiessämme ekokalastusta eli annoimme tuulen viedä venettä kohti Laitakaria. Toiseen jigionkeeni iski iso kala, todennäköisesti ahven, mutta se pääsi irti niin kuin usein isot kalat. Tilanteen nähdessään Petri totesi:"Oli sillä ainakin iso suu." Hahtisaareen saavuttuamme soitin vaimolleni, että pistää saunan lämpiämään. Mukava kalastusreissu, vaikka välillä sen järkevyyttä mietiskeleekin. Emme puhuneet kunta- eikä maailmapolitiikka sanallakaan. Me vain kalastimme. Voimauttavaa, ei kahta sanaa.

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Viikko vilahti taas silmissä. Aamun lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin loppukesäisen/alkusyksyisen normipäivän olevan tulollaan. Todennäköisesti perinteisten aamutoimien jälkeen pientä pihapuuhastelua tontinkulman matopellolla ja mahdollisesti punaisten viinimarjojen poimintaa. Loppuiltapäivästä tavoitteena on lähteä pienelle onkireissulle tavoitteena kunnollinen savustusahvensaalis. Paikkaan, jossa olemme taannoin yli kymmenen vuotta sitten käyneet edesmenneen kalakaverini kanssa. Myös vaimoni kanssa - soutuveneellä. Silloin ahvenia tuli ihan mukavasti. Katsotaan nyt sitten miten käy...

torstai 4. elokuuta 2022

WWF:n Luontoliven sääksikamerassa pesintää seurataan Saimaalla - kyllä...

Olemme seuranneet keväästä lähtien alla mainittua tapahtumaa. Sääksi eli kalasääski on uljas petolintu, joka elää Suomessa koko maassa. WWF:n Luontoliven sääksikamerassa pesintää seurataan Saimaalla. Ainakin kaksi kolmesta poikasesta on oppinut lentämään, mutta ne viettävät yhä paljon aikaa pesällä. Yksi poikasista ei ole vielä käynyt lennossa pesän ulkopuolella, mutta on kyllä harjoitellut ahkerasti tehden ponnahduksia jo pesästä ylöspäin. Poikaset alkavat olla jo vanhempiensa kokoisia. Vanhemmat tuovat järvestä kalaa, pääasiassa kuhaa. Myös lahnoja, ahvenia ja särkiä. Aivan näihin päiviin vanhemmat ovat syöttäneet poikasia, mutta viime aikoina ne ovat alkaneet repiä nokallaan kalat pieniksi suupaloiksi. Välillä käydään pientä kisaa kaloista, ei kuitenkaan taistelua... Eiköhän tämä kolmaskin sääksi, eräänlainen "peräkammarin poika tai tyttö" lähde kohta liihottelemaan pesän ulkopuolelle. Upea lintu, ei kahta sanaa.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen - aamun lehteä selaillessani ja tietokoneen avattuani - totean, että Suomen ja Ruotsin Nato-anomus etenee kuin juna. Vahva tulos Yhdysvalloissa: Sadasta senaattorista jäsenyyden kannalla 95 - se on kova luku. Ainoa ongelma jatkossa taitaa olla Turkin diktaattori, Venäjän Putinin sylikoira, diiliänkyrä Erdogan. Arvaamaton tyyppi, jonka poliittinen tulevaisuus taitaa olla seitinohuen langan varassa... Odottelen Maansiirto Kinnusen asiantuntijoita käväisemään aamupäivällä tontillamme. Katselemme alustavasti noita vesi-, viemäri- ja hulevesikaivauksia. Niin - kun asiantuntijoita ei alkanut kuulua, soitin varmistaakseni asian hetki sitten. Sovimme, että he tulevat maanantaina klo 09.00 jälkeen, katsotaan nyt sitten... Vaimoni huikkasi keittiöstä hetki sitten ensi viikon 4. Koronarokotusten ajan - hyvä niin. Tänään saattaisi olla ilmojen puolesta "onki-ilma". Katsotaan, miten päivä etenee...

keskiviikko 3. elokuuta 2022

Leviääkö sota Ukrainasta Balkanille - pohdiskelee Paavo Väyrynen...

Leviääkö sota Ukrainasta Balkanille - pohdiskelee Paavo Väyrynen... Luin hetki sitten Paavon viimeisimmän blogitekstin. Sama kaiku on askelten. Edelleen totean, että hän erittäin taitavasti yhdistelee asioita - omien näkemyksiensä tueksi, ei kahta sanaa. Viimeisimmässä blogissaan hän kirjoittaa muun muassa loppupuolella seuraavaa: Sotapropagandan vuoksi Suomen julkisuutta hallitsevat hyvin samankaltaiset poliittiset arviot sekä Ukrainan sodasta että Suomen Nato-jäsenyydestä. Siksi on erityisen virkistävää saada käsiinsä muissa länsimaissa julkaistuja kirjoituksia ja videoita. Tässä yksi: https://rumble.com/v1e06fp-scott-ritter-extra-ep.-4-ask-the…. Suosittelen katsomaan erityisesti videon loppupuolen. Siinä esillä on myös Suomen Nato-jäsenyys. Kyllä - vilkaisin aineiston läpi, mutta vilkaisin myös tämän amerikkalaisen toisinajattelijan/ilmeisesti toisinaan ajattelijan Scott Ritterìn taustoja. En tällä syönnillä erityisen suurta painoarvoa pistä hänen tarinoilleen. Globaalimaailmassa saa vääntää jos jonkinlaista tarinaa...

Facebook-kavereita - pientä muistelua - kyllä...

Facebook-kavereita - pientä muistelua - kyllä... Aamun lehdet - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - haettuani kadunvarren postilaatikosta ja niitä aamukahvittelun yhteydessä selattuani totesin, että taas on kaksi entistä Facebook-kaveria siirtynyt ajasta iäisyyteen. Samalla kuolinilmoitusaukeamalla olivat Esa Pekkala ja Pertti Telkki. Näistä Esan tulin tuntemaan työni kautta. Kävimme usein oppilaiden kanssa tutustumassa kierrätyksen saloihin. Olimme aina erittäin tyytyväisiä saamaamme tietoiskuun. Viimeisin ryhmätapaaminen oli, kun Länsi-Pohjan Insinöörit ry tutustui Esan Vilmilän yksikköön - erinomaisen asiallinen, valaiseva ja mukava käynti... Pertti oli eräänlainen hyvänpäivän tuttu. Ensimmäistä kertaa muistaakseni tapasin hänet City-Kulman - Keijo ja Leena Salosen kahviossa. Ensivaikutelma oli mielenkiintoinen: Vai että tällainen kirkkoherra Kemissä. Oikeastaan viimeinen face-to-face-tapaaminen oli Kemin kirkkoherranvirastossa kauan sitten. Kävimme - minä ja kivialan ammattilainen Kai Urpunen - esittelemässä erästä ideaani, jonka työnimi oli BRIGHT BOX. Kimmokkeen idealleni sain vaimoni kanssa tekemällämme ensimmäisellä Inter Rail-matkalla Irlannin Galway`ssa vuonna 2000. Idea liittyi tosiasiaan miten vähän nykyiset hautakivet kertovat haudatuista henkilöistä. Elämme nykyään informaatiotulvassa, joskus jopa informaatioähkyssä. Hautausmaalla on sen sijaan eräänlainen informaatiovaje. Idea on tälläkin hetkellä ajankohtainen. Nyt jos koskaan, kun tietotekniikka on mennyt harppauksin eteenpäin ja menee edelleen. Arvelen, että Esa ja Pertti eivät pane pahaksi tällaista kevytmuistelua. Rauha heidän sieluilleen...

tiistai 2. elokuuta 2022

Kaiken maailman juttuja - vai niin...

Kaiken maailman juttuja - vai niin... Minulta aina silloin tällöin kysytään:"Onko sinun pakko kirjoittaa kaiken maailman juttuja?" "Miten niin kaiken maailman juttuja?" kysyn puolestani ja yritän selittää, että kommentointini ja kirjoitusteni aihepiiri on ollut viime vuosina varsin rajallinen. Viimeisen vuoden aikana se on ollut jotakuinkin seuraava: Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan/Ukrainan puolustustaistelu, Suomen ja Ruotsin liittyminen Nato-hakemukset/liittyminen Natoon, Kemin selviytymistaistelu talouskurjimuksesta, Metsä Fibren biotuotetehdas, Veitsiluodon saaren uusi nousu, Selkäsaariasiat, kotipihatouhut ja onkijutut. Mielestäni nuo eivät ole "kaiken maailman asioita". Toki spontaanisti saatan intoutua kirjoittamaan/lainaamaan tekstejä eri tietolähteistä em. aihepiirien ulkopuoleltakin. Yksi asia olisi pitää kestoaiheena: Kirottu, kirottu, kirottu Koronavirus-ongelma. Ongelma ei ole ohi. Luin hetki sitten, että ensi viikonvaihteen Kemin Satama Open tapahtuma on loppuunmyyty. Väkeä on liikkeellä kylki kyljessä. Toivottavasti Koronaviruksen muunnokset eivät pääse valloilleen...

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehteä hakiessani oli aistittavissa pilvisen loppukesän/alkusyksyn päivän tulo. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin varmuuden vuoksi päärakennuksen takkapesään "saaripuita". Vaimoni kävi Pikkupuolelle pistämässä takkaan tulet - hyvä niin. Oikeastaan tänään ei ole mitään havillista tekemistä. Katsotaan, miten päivä etenee...

maanantai 1. elokuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Kävin iltapäivällä tutulla vesialueella ongella. Tutut olivat kalastuskuviotkin eli tuttua ekokalastusta. Tuttu lokkikin tuli touhujani seuraamaan - hetkeksi aikaa. Lokin häipyessä omille teilleen minun olisi pitänyt ymmärtää, että nyt ei kala liiku. Yksinkertaisesti taas aivan liian kaunis ilma kalastukseen. Niin se oli. Toki pieniä ahvenia tuli, joista pienimmän operoin suikaleiksi. Eivät olleet isot ahvenet liikkeellä. Erilaisia vesikulkupelejä oli sen sijaan liikkeellä aika paljon... Tuo ongella istuminen on siitä hyvä, että ei tarvitse miettiä mitään muuta kuin mahdollista kalasaalista. Jos kalaa ei ala tulla, niin kyllähän se mietityttää, onko tässä järjen häivää. Onneksi viimeksi mainittu menee yleensä aika nopeasti ohi... Tein päivän hyvä työn: Päästin isosta ämpäristä kaikki pikkuahvenet takaisin mereen. Sain ne ylös tänään siististi, ehjinä. Yksi hyvä puoli tämänkertaisessa kalastusreissussa oli, ei tarvinnut kotona kaloja käsitellä.

Se on jo elokuu - kyllä...

Se on jo elokuu - kyllä... Suomi on heinäkuun "kiinni", elokuussa ihmiset palailevat lomiltaan/siirtyvät etänä työn ääreen, koulut alkavat, kuntapäätännässä kokoukset käynnistyvät, jne. ... Meillä täällä Kemin Haukkarin Kainuunkadulla oli aikainen herätys. Nuorilla kesävieraillamme oli aamupala, jonka jälkeen Timo vei heidät Kemin rautatieasemalle, matka kotiin etelään alkoi. Oulussa kuulemma junanvaihto. Aamulehteä hakiessani aistin kauniin, lämpimän loppukesän/alkusyksyn päivän olevan tulollaan. Sääennustetta katsellessani mietiskelen iltapäivän kalastuspistäytymistä Selkäsaaren pohjoispäädyn vesillä. Katsotaan nyt sitten, miten asia kehittyy...

sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamu- ja päivätoimien jälkeen olemme kohtapuolin tekemässä lähtöä Selkäsaareen. Matkaan lähtevät minun ja vaimoni lisäksi nuoret kesävieraamme Anna ja Frej. Timo lähti kerrostalonaapurimme Kajosmäen Esan kanssa "aarteita" etsimään metallipaljastimilla jostakin lähimaastosta. Hahtisaareen on tällä keralla siirryttävä kahdella autolla, sillä kesäautomme henkilölukumäärä on rajallinen - kolme... Illalla on lähes pakko katsoa naisten MM-jalkapalloilun loppuottelu. Joko suoraan tai Ylen Areenasta. Lievä ennakkosuosikki taitaa olla kotijoukkue Englanti, mutta Saksa antanee kovan vastuksen...

Schindlerin lista draamaelokuva koskettaa - toistamiseen, aina...

Schindlerin lista draamaelokuva koskettaa - toistamiseen, aina... Olemme ties kuinka monta kertaa katsoneet em. elokuvan - viimeksi eilen. Kyllä se koskettaa, "kolahtaa". Tulee miettineeksi, miksi maailmassa näyttää vaikuttavan - aina - jotakin kansaa, etnistä ryhmää, toisinajattelevia, tms. kohtaan vainoaminen. Silmitön viha... Elokuvan loppupupuolella, viimeisillä minuuteilla elokuvan päähenkilö liikuttuneena pohdiskelee: Hänen olisi ollut mahdollisuus pelastaa ihmisiä vielä enemmän, edes yhden enemmän. Pätkä Wikipediatekstiä: Schindlerin lista (engl. Schindler’s List) on vuonna 1993 ensi-iltansa saanut Steven Spielbergin ohjaama yhdysvaltalainen draamaelokuva. Elokuva perustuu Thomas Keneallyn romaaniin Schindlerin lista (Schindler’s Ark, myöhemmin Schindler’s List). Elokuvan pääosia näyttelevät Liam Neeson, Ben Kingsley ja Ralph Fiennes. Schindlerin lista seuraa juutalaisten jatkuvasti heikentyvää asemaa Puolassa holokaustin aikana, kodeistaan karkoituksesta aina Auschwitzin teloituksiin asti, noudattaen erittäin tarkasti tapahtumien todellista kulkua. Elokuva kertoo saksalaisesta yrittäjästä, Oskar Schindleristä, joka pelasti yli tuhannen puolanjuutalaisen hengen holokaustissa toisen maailmansodan aikana. Elokuvan nimi viittaa listaan, jossa oli niiden juutalaisten nimet, jotka Schindler otti töihin tehtaaseensa. Elokuva on lähes kokonaan mustavalkoinen. Vain esi- ja loppunäytös, pikkutytön punainen takki ja kynttilänliekki ovat värillisiä. Schindlerin listaa pidetään yleisesti Spielbergin siihenastisen uran parhaimpana elokuvana, josta hän myös sai parhaan ohjauksen Oscar-palkinnon. Teos poikkeaa kaikista hänen aikaisemmista töistään. Monet epäilivätkin Spielbergin kykyä käsitellä näin vakavaa ja arkaluontoista aihetta, kun hän ilmoitti tekevänsä Schindlerin listan. Elokuva oli kuitenkin arvostelumenestys. Claude Lanzmann, joka ohjasi holokaustista kertovan Shoah -dokumentin 1985, oli kuitenkin päinvastaista mieltä. Hänen mielestään elokuva oli ”hyväntuulista viihdettä 1900-luvun pahimmasta rikoksesta”. Yhdysvalloissa Schindlerin lista on erityisen arvostettu ja siellä sitä pidetään Spielbergin mestariteoksena ja yhtenä parhaimmista yhdysvaltalaisista holokaustielokuvista. Allmovien kriitikko piti sitä jopa elokuvahistorian merkkipaaluna. Yhdysvalloissa elokuvaa käytetään usein opetusvälineenä.

lauantai 30. heinäkuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Olemme katselleet Yle Areenasta 2- osaisen dokumentin. Lähes täysin tuntemattoman Vladimir Putinin nousu Venäjän presidentiksi vuosituhannen vaihteessa ei ollut sattumaa. Kaksiosaisen dokumentin avauksessa palataan Neuvostoliiton viimeisiin vuosiin ja Venäjän myrskyisälle 90-luvulle tutkimaan niitä syitä, jotka lopulta tekivät keskinkertaisesta KGB-agentista yhden maailman mahtavimmista miehistä. Toisessa osassa siirryttiin aivan nykypäiviin. Erinomainen kuvaus tämän hetken maailman ykköshylkiöstä, kansanmurhaajasta, sotarikollisesta, joka on viimeiset 20 vuotta tapattanut monia oman maan kansalaisiaan kotimaassa ja ulkomaillakin. Hänen kätensä ovat kyynärpäitä myöten veressä. Hän todennäköisesti alkaa vähitellen itsekin ymmärtää, että se oli sitten tässä. Arvelen hänen pelkäävän lähestyvää loppuaan kuollakseen...

Kesävieraita pääkaupunkiseudulta - kyllä...

Kesävieraita pääkaupunkiseudulta - kyllä... Eilen illansuussa tulivat vieraamme - Timo, Anna ja Frej - kävivät taloksi. Tänään lähdemme käväisemään Haaparannalla ympärivuotisautollamme ilmeisesti matkakoostumuksella minä, vaimoni, Anna ja Frej. Todennäköisesti tänään esittelemme vieraillemme samalla reissulla alustavasti kaupunkiamme... Tästä viikonloppu käynnistyy.

perjantai 29. heinäkuuta 2022

Se on taa perjantai - kyllä...

Se on taa perjantai - kyllä... Kuinka monta kertaa olen kirjoittanut, miten nopeasti viikot vilahtavat. Tämäkin viikko. Perinteisten aamutoimien jälkeen intouduin paistamaan esipaistettuja Pirkka-vehnäpullia - 14 kpl. Päärakennuksessamme on huumaava pullan tuoksu - hetken aikaa. Vilkaisin hetki sitten Paavo Väyrysen tämän päivän blogikirjoitusta: Yllyttivätkö Yhdysvallat ja Ukraina Venäjää hyökkäämään? Hän toteaa alussa: "Olen kirjoittanut keväästä lähtien runsaasti blogeja sekä Ukrainan sodasta että Suomen Nato-jäsenyydestä. Nämä kaksi ovat liittyneet toisiinsa." Mielenkiintoinen teksti, jonka loppupuolella hän toteaa, että Suomessa vallitsee sotapropaganda. Hän toteaa lisäksi:" On kauhistuttavaa, millainen joukkohysteria on Suomessa saatu aikaan Ukrainan-sodasta, ja sodan todellinen syy, NATOn laajentuminen, näyttää unohtuneen totaalisesti niin poliitikoilta kuin medialta." On murheellista todeta, miten yksi Suomen kokeneimmista poliitikoista sinnittelee omia ajatuksiaan toistellen ja tavallaan syyllistäen kaikki muut. Edelleen odotan hetkeä, jolloin hän tuomistsee Venäjän nykyhallinnon, viime kädessä Venäjän presidentin Vladimir Putinin Ukrainan hyökkäyssodan. Nato-asiassa en enää jaksa odottaa Suomen ja Ruotsin osalta hänen myöntävän asian oikeutusta... Niin ja hiukan mukavampiin asioihin: Helsingin Vuosaaresta, Aurinkorannalta on aamulla lähtenyt auto liikkeelle kohti pohjoista. Saamme muutamaksi päiväksi kesävieraita: Timo, Anna ja Frej - tervetuloa.

torstai 28. heinäkuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehteä tienvarren postilaatikosta hakiessani aistin viileän pohjoistuulen puhaltelevan ja lämpötila rapiat 10 astetta. Eiköhän tuo lämpötila hiukan nouse päivän mittaan. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin kuitenkin päärakennuksen takkapesään tulet. Tänään näyttää olevan pihapäivä. Voi olla, että intoudun pätkän orapihlaja-aidastakin siistimään ja nurmikoita ajamaan. Vaimoni hoitaa trimmeriasioita ja kivi-istutuksia. Aamun lehteä lukiessani kävi mielessä sanonta: Elää ajassa. Se on taitolaji. Lyhyesti ja kansanomaisesti: Ei märehtiä/haikailla menneitä eikä murehtia/pelätä tulevia aikoja. Elää juuri nyt tätä hetkeä täysillä, sivistyneesti, se on viisautta...

keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

Eräs Blogiteksteistäni tänään...

Kävin päivällä kaupungilla asioimassa. En viitsi luetella, mitä kaikkea tein, mutta kotiin tultuani intouduin hiukan kärräämään tontinkulmalta/matopellolta multaa entisen maatalouslaitemuseon paikalle. Vaimoni otti pienestä perunapellosta uusia perunoita. Monen kokoisia, isojakin. Tänään niitä ensimmäistä kertaa maistellaan. Nyt tietokoneen ääressä istuessani käyn läpi konkaripoliitikko Paavo Väyrysen tämän vuoden blogitekstit. Miksi? Siksi, että hänen väitetään olevan vahvasti kallellaan Venäjälle ja olevan Putin-fania. Lisäksi väitetään hänen tuovan esiin toistamiseen, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan on länsimaiden, oikeastaan amerikkalaisten syytä. Hänen Nato-kielteisyytensä on kaikille tiedossa. Mutta katsotaan, onko väitteille perää... Kyllä - tekstit on läpikäyty. Paavo muistelee mielellään menneitä. Hän taitavasti käyttää tekstejään tukemassa ansiokasta kirjatuotantoaan ja televisioesiintymistään. Viime aikaisia tapahtumia kuvannee hänen näkemyksensä alla olevasta lainauksesta. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on julkistanut CNN:n haastattelussa presidentti Vladimir Putinin kanssa käymänsä keskustelun sisällön. Helsingin Sanomien mukaan: Putin haluaa tunnustuksen, että Krim on osa Venäjää. Putin haluaa, että Donbas katsotaan osaksi Venäjää. Putin tulkitsee Donbasin aluetta laajasti – pelkät separatistialueet eivät riitä. Putin haluaa, että Ukraina demilitarisoidaan. Niinistö ei avannut tarkemmin, mitä tämä käytännössä tarkoittaisi. Aiemmin on tulkittu, että Putin tavoittelisi Ukrainan sotilaallisen infrastruktuurin tuhoamista. Ukrainasta tehdään puolueeton maa. Se ei saisi liittyä Natoon tai Euroopan unioniin. Mielestäni johtavien länsimaiden tulisi rohkaista Ukrainaa hyväksymään Venäjän vaatimukset neuvottelujen pohjaksi. Tällöin olisi ilmeisesti mahdollista saada välittömästi aikaan tulitauko, joka koskisi koko maata. Niin - edellä mainitut asiakokonaisuudet ovat tällä hetkellä utopistista toiveajattelua Venäjän/Putinin taholta. Tilanne on totaalisesti umpisolmussa. Niin ja Paavosta sen verran, että en ole nähnyt hänen sanallakaan tuomitsevan Venäjän nykyhallinnon ja erityisesti Putinin toimia hyökkäyssodassa Ukrainaan. Murheellista ja käsittämätöntä. Niin kuin olen useaankin kertaan kirjoittanut: Ainoa hyvä puoli tässä Ukraina-järjettömyydessä on, että Suomi ja Ruotsi liittyvät Natoon...

Mitä tänään tähän asti...

Saimme eilen kuulla, että nuorempi pojistamme eli Timo Helsingistä on tulossa käymään pohjoisessa. Kertoi, että autokyydissä perjantaina tulisi Anna ja hänen tyttökaverinsa. Onko heille Pikkupuoli viikonvaihteessa käytössä? Kyllä on ja ei muuta kuin tervetuloa... Näyttää siltä, että tänään on tuulinen ja pilvinen kesäpäivä tulollaan. Kukaties pihahommat saa tältäkin päivältä unohtaa.

tiistai 26. heinäkuuta 2022

Iltapäiväluettavaa Yleltä - kyllä...

Iltapäiväluettavaa Yleltä - kyllä... Peskov: Venäjä reagoi hyvin kielteisesti, jos Suomi keskeyttää viisumien myöntämisen Venäjän presidentin tiedottaja Dmitri Peskov uhkaa vastatoimilla, jos Suomi keskeyttää turistiviisumien myöntämisen venäläisille tai rajoittaisi niiden myöntämistä. – Totta kai Venäjä reagoi hyvin kielteisesti tähän, Peskov sanoi virtuaalisessa tiedotustilaisuudessaan uutistoimisto Interfaxin mukaan. Peskov sanoi, että hänen käsityksensä mukaan viisumikieltoa ei ole toistaiseksi otettu käyttöön Suomessa ja toivoi, ettei niin tapahtuisi. – Kaikki tällaiset toimet Venäjän kansalaisia vastaan edellyttävät vastatoimia ja vastauksen – tämä on ymmärrettävää ja ennustettavaa. Peskovin kommenteista uutisoi Suomessa ensimmäisenä Helsingin Sanomat, jonka Moskovan-kirjeenvaihtajan Jenni Jeskasen viisumikieltoa koskevaan kysymykseen Peskov vastasi. Pääministeriä sijaistava Aki Lindén (sd.) on kertonut kannattavansa viisumikäytäntöjen kiristämistä. Myös suurimmat puolueet lopettaisivat viisumien myöntämisen. Niin - näin siinä todennäköisesti käy...

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehteäa kadunvarren postilaatikosta hakiessani oli pakko todeta, että tämän päivän pihatyöt saasuosiolla jättää väliin. Sateinen päivä. Voi olla, että perinteisten aamutoimien jälkeen sytytän päärakennuksen takkapesään tulet. Kesälläkin takan - kivikasan - lämpö on mukavan tuntuinen. Kukaties käväisen ympärivuotisautomme tankkaamassa ja samalla ostamassa venebensiiniä samasta letkusta... Tänään on havillista aikaa seurata maailmanmenoa

maanantai 25. heinäkuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Tänään iltapäivällä ongella - kyllä. Tuttu paikka ja tuttuakin tutummat toimenpiteet. Oikeastaan minun "mainostamaani" ekokalastukseen ilma ei voi olla parempi kuin tänään. Puolipilvistä, tuuli oikeasta suunnasta ja sopivan voimakasta. Aluksi kaksi jigionkea ja pilkki varustettuina Master-onkimadoilla. Sitten sain kesän ensimmäisen särjen - hyvä niin. Pää poikki, suomustus, maha auki/suolet pois ja viipalointi vajaan 10 mm siivuiksi kohtisuoraa selkärankaa päin. Siivut vielä selkärangan kohdalta puoliksi... Ja sitten alkoi armoton kalastus niin kuin edesmennyt kalakaverini tapasi sanoa - kyllä... Määrällisesti kesän ennätyssaalis, muutama ihan hyvänkokoinenkin ahven, mutta kyllä välillä vastusti. Toinen jigiongista tarttui kaksi kertaa uppotukkiin. Sain irti , mutta toisella kerralla siima katkesi. En menettänyt jigikoukkua enkä peruketta. Olin jo aikeissa lähteä, kun se reissun suurin ahven iski kiinni särjenlihakoukkuun. Vapa taipui mutta... Karkuunhan se pääsi. Varmaan kesän ennätysahven. Samassa rytäkässä tuo epäonnen jigivapaviritys meni sekaisin. Seuraavan kerran saaressa on ainakin yksi tehtävä edessä. Niin - kyllä tuossa Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueella on isojakin ahvenia, täytyy olla kärsivällinen ja varos uppotukkeja. Niitä siinä riittää. Todettakoon, että olen toistakymmentä vuotta alueella kesäisin kalastellut. Eipä siellä ole juuri muita näkynyt. Tätä kirjoittaessani ahvenet ovat perattuina ja veret "lypsettyinä" pusseissa pakastimessa. Kukaties seuraavalla saarireissulla niitä savustetaan. Ihan mukava onkireissu...

Heinäkuun viimeinen viikko käynnistyi - kyllä...

Heinäkuun viimeinen viikko käynnistyi - kyllä... Aikainen herätys, sillä Pikkupuolelta kesävieraamme saapui matkareppunsa kanssa aamupalalle. Hän oli lähdössä jo ennen seitsemää aluksi Ouluun ja sieltä Itä-Suomen reittiä Helsinkiin. Mielestämme mukava muutaman päivän pistäytyminen Kemin Mummolassa oli takana. Pikkupuolemme oli taas tarpeen... Pöytäkalenterini on tällä viikolla tyhjä lukuunottamatta tämän päivän nuohoojan käyntiä iltapäivällä. Niin näyttää olevan tyhjää vielä kahdella seuraavallakin viikolla, mutta sitten se taas alkaa. Muun muassa toisen vuosineljänneksen viimeiset perusturvalautakunnan kokoukset ja muut kokoukset. On mielenkiintoista nähdä, miten sote-kuviot käynnistyvät 01.01.2023 alkaen... Iltapäivällä voisi lähteä käväisemään ongella ja kukaties Selkäsaaressakin. Katsotaan nyt sitten...

sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Unkarin pääministeri on tyypillinen EU-häirikkö...

Lainaus Yleltä - kyllä... Unkarin pääministeri on tyypillinen EU-häirikkö, "aisan yli potkija". Hän näyttää olevan edelleenkin Venäjän presidentin sylikoira. Vain USA:n ja Venäjän neuvottelut voivat lopettaa sodan, sanoo Unkarin Orbán Unkarin pääministerin Viktor Orbánin mukaan vain Yhdysvaltain ja Venäjän väliset rauhanneuvottelut voivat lopettaa Ukrainan sodan. Orbánin mukaan Venäjä haluaa itselleen turvatakuut, jotka vain Yhdysvallat voi tarjota. – EU:n ei pitäisi asettua Ukrainan puolelle vaan osapuolten väliin. Pakotteet eivät tilannetta muuta, eikä Ukraina voita sotaa. Mitä enemmän länsi lähettää raskaita aseita, sen pitempään sota jatkuu, pääministeri sanoi. Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan Orbánilla oli läheiset välit Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin. STT

Mitä tänään tähän asti...

Kaunis kesäinen aamu - kyllä. Tänään iltapäivällä on tavoitteena lähteä käymään Keskustan Peräpohjolan piirin perinteisessä kesäjuhlassa Keminmaassa klo 15 alkaen. Samalla pääsee aluksi tutustumaan remontoituun kunnantaloon/virastotaloon. Kesäjuhlan pääpuhuja on eduskunnan puhemies Matti Vanhanen. Kansanedustaja Katri Kulmuni on myös merkitty puheenpitäjäksi. Todennäköisesti ajantasainfon lisäksi lähestyvät eduskuntavaalit ovat esillä molemmissa puheissa. Keminmaasta pois ajellessamme todennäköisesti teemme pienimuotoisen sightseeing-ajelun Sahansaarenkadun tuntumassa ja sisäsatamassa...

lauantai 23. heinäkuuta 2022

Sauvosaaren takakentällä hetki sitten - kyllä...

Sauvosaaren takakentällä hetki sitten - kyllä... Kävimme - minä ja pojanpoikamme Lauri - loppuiltapäivästä katsomassa PS Kemin jalkapallo-ottelun. PS Kemi-Roi United. Meidät toivotettiin tervetulleiksi otteluun niin lämpimästi, että en viitsinyt alkaa kyselemään lipun opiskelija- ja/tai eläkeläisalennusta. Hyvää tarkoitukseen kympit menivät. Kotijoukkue voitti ottelun 3-0 (1-0) ja "ammattijalkapalloilijoiden" otteet olivat ihan nautittavia. Pallo siirtyi pelaajalta toiselle kevyin, näppärin siirroin, mutta henkilökohtaisia ratkaisuja olisi toivonut laukaisuetäisyydellä enemmänkin. Numerot tulostaululla olisivat olleet kukaties kaksinkertaiset. Olimme sekä uudessa että vanhassa katsomossa. Näin useita tuttuja, joita en ole nähnyt oikeastaan vuosikausiin. Olen aika kirjoittanut, että Suomi, Kemikin on kiinni heinäkuun. Jalkapallo-ottelun katsomossa ei äkkiseltään luulisi joutuvansa/pääsevänsä kuuntelemaan Kemin kaupungin teknisen puolen ja/tai sosiaali- ja terveyspuolen ratkaisuista ja taloudellisista ongelmista. Niin - ei luulisi mutta... Ihan mukava jalkapallosessio. VIP-tilan ohi kävellessäni kävi mielessä kenellä on mahdollisuus, oikeus istuskella aidatussa tilassa. Takaisin Haukkarin Kainuunkadulle kesäautollamme ajellessamme kerroin Laurille lyhyen kaavan mukaan syyt Kemin ahdistavan ankeaan taloudelliseen tilanteeseen. Vuosikymmeniä jatkuneeseen talousholtittomuuteen. Totesin, että onneksi nyt olemme taloussuuntaa muuttamassa. Tästä kyllä selvitään, kun muuta mahdollisuutta ei ole...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen tuli tunne, mitä tänään... Kesävieraamme Lauri nukkuu Pikkupuolella, täytyypä kysäistä hänen suunnitelmistaan. Antaapa ajan kulua. Nyt olisi sopivan viileää ja havillista aikaa vaikka pihahommiinkin. Nyt käyn läpi netistä: Yle, Helsingin Sanomat, Talouselämä, Kauppalehti, Iltasanomat, tms. , onko mitään myönteistä tapahtunut Ukrainassa. Ainakin se on aistittavissa, että länsimaiden materiaalinen kalustotuki alkaa purra. Venäjä näyttää jatkavan silmitöntä, järjetöntä ja raakaa siviilikohteiden pommittamista/tuhoamista ohjuksilla ja tykistötulella...

perjantai 22. heinäkuuta 2022

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Aamun lehteä hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin suomalaisen/meri-lappilaisen normikesäpäivän olevan tulollaan. Kyllä tällainen päivä, ilma riittää. Tuossa hetki sitten pohdiskelin tykönäni, voinko tänään olla kirjoittamatta maailmanpolitiikan murheista - lähinnä Venäjän raaàsta, typerästä ja epäinhimillisestä hyökkäyssodasta Ukrainaan. Yritän. Tosin osittain siihen liittyvänä luin Paavo Väyrysen viimeisimmän blogikirjoituksen. Edelleen odotan hetkeä, jolloin hän tuomitsee selkeästi Venäjän hyökkäyksen sekä Venäjän nykyjohdon, viime kädessä presidentti Vladimir Putinin toiminnan. Sen verran minäkin olen realisti, että Paavo ei tule koskaan tunnustamaan, että Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon oli oikea ratkaisu. Tänään saattaisi olla jotain vielä kiinnostavampaa: Lähteä jigiongelle ja kesäpilkille lähivesille. Maakellarissa on kaksi purkkia Master-onkimatoja. Toinen on korkattu. Katostaan nyt sitten, miten päivä etenee...

torstai 21. heinäkuuta 2022

Selkäsaaressa tänään - kyllä...

Selkäsaaressa tänään - kyllä... Kävimme kesävieraamme, pojanpoikamme Laurin kanssa saaressa. Pääasiassa oleskelua ja hiljaisuuden kuuntelua. Kevytruokailun jälkeen otimme nokoset. Vaimoni kävi uimassa ja me - minä ja Lauri - kävelimme tonttimme rajat. Kävimme myös Markkasen Samin tontilla. Lauri pohdiskeli tonttien hintoja ja metsäsijoittamista. Puun kasvusta Suomessa oli myös puhetta. Sen verran vilkaisin uuden perunapeltomme kasvua, että taitaa mennä pitkälle syksyyn, jotta perunat ovat kuokittavan kokoisia. Nyt sormenpään kokoisia jos sitäkään. Kukaties tämä yritys menee kaiken kaikkiaan kokeilun piikkiin - katsotaan asiaa myöhemmin. Pois lähtiessämme rannassa Lauri kysyi spontaanisti:"Miksi täällä ei ole laituria?" Selostin hänelle puolipitkän kaavan mukaan - tosiaan miksi. Kuvailin hänelle asemakaavassa olevan Pohjoislaituri vesialueen historian sekä laituriasian nykyvaiheen... Kävimme kääntymässä Tommin ja Katariinan mökkipaikan kohdalla. Soitin Tommille pikakäyntimme tarkoituksen: Lauri halusi nähdä rantatontin sijainnin. Ajelimme takaisin Hahtisaareen myötätuuleen karstoja koneesta poltellen liuùssa. Mukava käynti, ei kahta sanaa.

Mitä tänään tähän asti...

Kaunis kesäinen aamu - kyllä. Lämpötila saattaa nousta hellelukemiin. Olemme kohtapuolin tekemässä lähtöä Selkäsaareen ilman erityisiä työvelvoitteita. Kesävieraamme saapuu aamupalalle Pikkupuolelta. Voi olla, että ylös mökkitontille kavuttuamme ja rauhoituttuamme polttelemme rannan tulistelupaikalla RT-tontin risuja, mikäli tuuli on suotuista. Kukaties uteliaisuuttamme vilkaisemme, onko uudella perunapellolla kasvu edennyt toivotulla tavalla. Niin - tänään on meidän 54. hääpäivämme. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että en ole runopoikia, mutta yhden sähkeviestin muistan - ainakin toistaiseksi - 21.07.1968: "Tätä päivää onnellista silloin muistakaa, kun tukkanuottaa leikitte ja silmät leimuaa." Se oli Betty-tätini (Betty Mäkimartti) näkemys avioliitosta Keminmaan Liedakkalasta. Ainakin tähnn asti olemme selvinneet kohtalaisen hyvin...

keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin upean heinäkuun päivän olevan tulollaan - kyllä. Tämä päivä taitaa mennä nurmikon ajelemiseen ja yleisesti ottaen pihan rapsutteluun. Mikäli aktiviteettia riittää, saatan käydä päärakennuksen tiilikatolla yhden putken läpiviennin tarkistamiseksi/varmistamiseksi. Antaapa ajan kulua...

tiistai 19. heinäkuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Lähestyn tämän päivän "saarnaa", informaatioiskua tutulla "aasinsillalla": ”Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen.” Presidentti J. K. Paasikivi opetti näillä sanoilla suomalaisille ulkopolitiikan perusasioita itsenäisyyspäivänä 1944, muutama kuukausi jatkosodan päättymisen jälkeen. Paasikiven ohje sopii kaikille muillekin politiikan lohkoille. Yhteiskunnallisten ongelmien ratkaisu voi perustua vain tosiasioiden tunnistamiselle ja tunnustamiselle. Niin edellä mainittu ohje sopii myös ihmisen iän tuomiin ominaisuuksiin... Vajaa viikko sitten oli Lounais-Lappi-lehdessä Toivon Kuulon mainos, jossa mainostettiin tämän kuukauden aikana ilmaista kuulotutkimusta. Käydyn sähköpostiviestinnän seurauksena varasin tälle päivälle klo 09.00 tutkimusajan. Kyllä - siellä kävin ja heti alkajaisiksi mainitsin, että mielestäni kuulen kaiken tarpeellisen, tärkeän. Ikä tuo tullessaan - jotakuinkin kaikille - kuulon heikkenemisen. Heikkeneminen alkaa ilmeisesti jo nuoruusvuosista, johon luonnollisesti vaikuttaa myös elämäntavat ja työympäristö. Asiallinen tutkimus ja mukavanrento juttutuokio, ei kahta sanaa. Minulla on nyt tutkittua tietoa kuulostani. Kuuloni ei ole toivoton Toivon Kuulon mukaan, mutta minua kehotettiin seuraamaan tilannetta ja tulemaan tarkempiin tutkimuksiin tarvittaessa/harkintani mukaan esim. vuoden kuluttua. Sain mukaani esitemateriaalia kuulolaitteista, jotka ovat kehittyneet viime vuosina erittäin paljon. Sen olen todennut jo aiemmin asiaa jonkin verran seurattuani. Ollaan kuulolla, sano...

maanantai 18. heinäkuuta 2022

Uusi viikko käynnistyi - kyllä...

Uusi viikko käynnistyi - kyllä... Aamun lehteä hakiessani kadunvarren postilaatikolta aistin tavanomaisen kesäpäivän olevan tulollaan. Kääntäessäni pöytäkalenteristani uuden sivun totesin, että olin merkinnyt Keskustan Peräpohjolan piirin perinteisen kesäjuhlan, joka on sunnuntaina klo 15 alkaen Keminmaan kunnantalolla. Juhlapuhujana eduskunnan puhemies Matti Vanhanen. Tilaisuus on kaikille avoin. Tuleeko lähdettyä paikan päälle, sen aika näyttää. Vuosi sitten kyseinen kesäjuhla oli Kukkolankoskella. Kävin vaimoni kanssa siellä, ihan mukava tapahtuma. Samalla ajelimme kesäautollamme pitkästä aikaa Meri-Lapin sightseeing-ajelua, paikoissa joissa emme ole ajelleet vuosikymmeniin. Kalenterissani näyttää olevan merkintä myös 21.07.2022 54. hääpäivä...

sunnuntai 17. heinäkuuta 2022

Iltapäivällä lähivesille ja/tai Selkäsaareen - katsotaan...

Iltapäivällä lähivesille ja/tai Selkäsaareen - katsotaan... Vilkaisin uteliaisuuttani sekä Forecan että Ilmatieteen laitoksen Kemin säätilannetta tälle päivälle. Molemmat näyttävät muun muassa iltapäivälle ihan hyvää onki- ja/tai saari-ilmaa. Katsotaan nyt sitten hotsettaako lähteä. Joutilasta aikaa kyllä olisi... Muistelimme hetki sitten aamukahvia juodessamme eilistä käyntiä Satamakaffila Nuotassa, jossa Veera esiintyi koko illan klo 20-24. Itse olimme paikalla klo 20-22. Ihan mukava tapahtuma, ei kahta sanaa.

lauantai 16. heinäkuuta 2022

Satamakaffila Nuotta tänään - kyllä...

Satamakaffila Nuotta tänään - kyllä... Kävimme hetki sitten kuuntelemassa Veeran esitystä klo 20.00-22.00 välisenä aikana Satamakaffila Nuotassa. Hänen esityksensä, konserttinsa jatkuu puoleenyöhön saakka. Erinomainen esitys ja paikalla hyvä tunnelma. Väkeä tuli ja meni, illan vanhetessa lisääntyi. Arvelen, että läsnäolijat olivat tyytyväisisä kuulemaansa...

Kevyttä politiikkajutustelua - kyllä...

Kevyttä politiikkajutustelua - kyllä... Kävimme päivällä kaupoilla Karjalahdella ja samalla veimme säkillisen muovijätettä kierrätyskonttiin sekä muovi- ja lasipulloja marketin kierrätyspisteeseen. Vaimoni meni Prismaan ruoka-, tms. ostoille ja minä hoitelin viimeksi mainitun. Kassin kanssa kävellessäni kierrätyspisteeseen näin tutun mieshenkilön istuskelevan pienen koiran kanssa näköetäisyydellä. Menin häntä jututtamaan. Hänellä on vahva Keskusta - tausta. Eihän siinä voinut välttyä puhumasta politiikkaakin. Hän kyseli paikallisista Keskusta-asioista. Kerroin hänelle, että en ole ollut tänä vuonna kuntayhdistyksen hallituksessa, joten niiltä osin tietoni ovat puutteelliset ja toisaalta Suomi/Kemikin "on kiinni heinäkuun". Totesin, että eiköhän elokuussa ala jo normaali aktiivitoiminta ja silloinhan käynnistyvät kunnan luottamushenkilökokoukset eli lautakuntatyöskentelyt. Odotin hänen ottavan esiin Kemin valtuuston rivijäsenen Paavo Väyrysen ja hänen valintansa Keskustan Kemin kuntayhdistyksen eduskuntavaaliehdokkaaksi. Olin jo orientoitunut perustelemaan kuntayhdistyksen yksimielisen päätöksen mutta ei... Siirryimme juttelemaan kalastusasioista. Oikeastaan hyvä niin.

Taas viikko vilahti - kyllä...

Taas viikko vilahti - kyllä... Vastahan se oli maanantai ja nyt jo lauantai. Tätä ihmettelyä näemmä riittää. Aamun lehdet - Lapin Kansa ja viikonvaihdeliite Luppo - hakiessani muistelin eilen katsomiani säätiedotuksia. Eivät aivan ole ainakaan aamulla kohdallaan, mutta näyttää pilviä kerääntyvän, joten sadetta on odotettavissa... Terassilla em. lehtiä selaillessamme ja aamukahvia nauttiessamme vaimoni kysyi:"Onko tälle päivälle suunnitelmia?" Totesin, että ei oikeastaan mitään eritystä, joten odotellaan, mitä päivä tuo tullessaan...

perjantai 15. heinäkuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehteä hakiessani pääsin moikkaamaan roska-autokuskia, joka oli juuri tyhjentämässä tienvarren astiaamme. Perinteisten aamutoimien jälkeen lähden käväisemään - pitkästä aikaa pankissa - paikan päällä Kemin keskustassa. Siitä on tosiaan pitkä aika, kun viimeksi kävin. Enemmän pitäisi käydä, jotta edes nykyiset pankkipalvelut toimisivat jatkossa... Kyllä - OP Kemin Seutu-konttorissa kävin, ei ollut tungosta, numerolla 35 pääsin kassapalveluihin. Nuorimies tervehti tuttavallisesti. Hän totesi kirjoittaessani nimeäni:"Tutun näköinen nimmari koepapereista paperiprosessilinjalta." Niinpä - sanoin:"Kyllä Sinussa oli tuttua olemusta. Aki Höglund." Hän sanoi käyneensä lisäksi tradenomiksi - hyvä niin. Varmaan näemme hänet kukaties pankin johtotehtävissä tai tehtaiden hallintotehtävissä lähitulevaisuudessa. Ken elää, hän näkee. Sanoin hänelle, että voit lukea tapaamisestamme kohta Facebookista... Todennäköisesti samalla reissulla käväisen taas fiilistelemässä Sahansaarendun alueella. Ja tietysti Hahtisaaressa sekä sisäsatamassa. Kyllä - Karihaara/Torvinen alueella melkein "eksyin" hakiessani tiettyä osoitetta. Totta - uusia pikkukatuja jouduin/pääsin ajelemaan. Sisäsatamassa aistin upeaa meri-ilmaa. Iltapäivällä saattavat kalaveret alkaa kiehua... Ajelin vielä Jungon/Takajärven kautta. Pyörätiellä näin sporttisen, kypäräpäisen partasuun ajelevan polkupyörällä vastaan. Kyllä - entinen kovan luokan demaripoliitikko Risto Myyry... Tänään ei ole oikeastaan mitään pakollista tekemistä. Mutta katsotaan, miten päivä etenee...

keskiviikko 13. heinäkuuta 2022

Selkäsaaressa tänään - kyllä...

Selkäsaaressa tänään - kyllä... Huomasin hetki sitten, että perinteistä: Mitä tänään tähän asti en näemmä tehnyt aamulla. Niin - olimme päättäneet lähteä käymään Selkäsaaressa tänään ja sen teimme, koska loppuviikosta näyttää hiukan sateiselta. Kyllä sinne Hahtisaaresta ajelimme. Oli tyyntä, joten nopeusrajoituksen rajalla väänsin kaasun lähes pohjaan ja annoin veneen liukua lähelle kolmatta punaista poijua, jonka kohdalta käännyimme venepoukaman rantakoivua kohti. Niin - tulipa tuossa ohje Sinullekin, mikäli olet aikeissa saareen tulla. Trimmillä on syytä nostaa perämoottorin potkuri vähän ilmaakin vispaamaan. Se on varmuuden maksimointia. Rantautuminen toteutui asiallisesti ja kiipesimme ylös mäkeä mökkitontille. Istuskelimme hetken aikaa, oli hiljaista, merelläkään ei liikkunut veneitä. Perinteisiä mökkitouhuja. Minä keskityin risujen polttamiseen. Haalin niitä väylämerkkilinjalta ja jopa viereiseltä RT-tontilta. Kyllä se on työn ja tuskan takana saada avatuksi uutta merinäköalaa risukoilta, mutta hiljaa hyvä tulee. Maltoimme toki pitää ruokataukoakin, jonka jälkeen lähdin sauvakävelylle. Hirviä oli liikkunut rannan tuntumassa, yksi makuupaikkakin heinikossa näytti olevan. Toivottavasti hirvet eivät kiinnostu meidän uudesta perunapellostamme, jossa kaalit "kasvaa hojottavat". Kyllä on komea lähtö Pohjoisselkäsaarenpolun alkupäässä. Kyllä siinä kelpaa mahdollisten patikoijien - sitten aikanaan - käveleskellä. Meidänkin tontin länsireunaan on muodostunut lähes kiviaita. Kävin taas henkisesti halailemassa suuria kuusia. Ovat ne komeita kerta kaikkiaan, ei kahta sanaa. Aamulla oli täysin tyyntä. Otin muutaman kuvan varmemmaksi vakuudeksi. Mukava saarikäynti. Lähtiessämme alkoi sataa tihuttamaan. Oli aika tyyntä, annoin veneen liukua...

tiistai 12. heinäkuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen näyttää siltä, että tänään on takapihan siistimispäivä. Ruohonleikkuuta ja kukaties maakellarin kumpareen niittäminen perinteisellä viikatteella. Voi olla, että sillä alueella pensaat pienenevät siinä samalla. Ehkä matopellon päällä osittain olevia piharapsutusjätteitä vielä intoudun hajottelemaan... Tästä se päivä lähtee käyntiin. Jos puhtia riittää, iltapäivällä saatan vielä noita vanhoja maalipurkkeja tutkailla, josko niistä saa lastin Vilmilän Ekoasemalle sitten aikanaan...

maanantai 11. heinäkuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Niin - ongella tänään. Aamulla väärä tuuli, lähes tyven ja lämmin. Uusista paikoista muutama pieni ahven. Ollessani Lehmikiven karikon kupeessa sain puhelinsoiton. Eräs Facebook-kavereistani kertoili mielenkiintoisia tarinoita. Kerroin, että olin ongella ja näemmä ahventa alkaa tulla - pieniä. Päätimme jutella politiikkajutut seuraavalla kerralla... Eihän se auttanut kuin ajella tutuille paikoille ja ankkuroitua. Ostomadot kyllä toimivat, mutta pistin pienen, vioittuneen ahvenen suikaleiksi toiveissa isot ahvenet. Kyllä niitäkin alkoi vähin tulla ja pääsenpä taas kirjoittamaan, että kesän komein ahven pääsi karkuun ja muutama pienempikin. Syönti muuttui iltapäivällä, kun tuuli kääntyi ja alkoi yleensäkin hiukan tuulla. Kyllä tuolla Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueella on ahvenia, kunhan kärsivällisesti hioo taas kalastustaitojaan. Toki kunnon tuntipalkoille ei pääse - ainakaan vielä. Täytyi lähteä pois, kun juomavesi loppui pullosta. Kalat ovat perattuina pakastimessa. Tein alustavan päätöksen, että enää en lähde aamulla ongelle ellei siihen ole jokin pakottava tarve. Vältän myös liian kauniita ilmoja onkireissuillani...

Mitä tänään tähän asti...

Eilen säätietoja katsellessani mietiskelin, pitäisikö lähteä käväisemään kalassa. Tänä kesänä en ole saanut kunnon ahvensaalista, kun mukavuussyistä katiskatkin ovat maissa mökkitontilla. Aamun lehden hakiessani kadunvarren postilaatikosta totesin säätiedotusten olleen kohdallaan. Tosin ilma on liian kaunis kalastamisessan ja ja ajankohta liian aikainen. Jospa yllätän itseni menemällä johonkin aivan uuteen kalastuspaikkaan... Perinteisten aamutoimien jälkeen asia on vielä mietinnässä. Maakellarissa on kyllä eilen Kemin Karjalahden Prismasta ostettuja Master-onkimatoja ja kanisterit täynnä bensiiniä. Katsotaan nyt sitten...

sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Käänsin hetki sitten pöytäkalenteristani ensi viikon esiin. Muutoin tyhjää mutta keskiviikkona saamme Helsingistä tuttuja kesälomavieraita keskiviikkona: Anna ja Isla Lauantaille on merkintä: Illan live-keikka siirtyy sateen 💦vuoksi VEERA PYYKKÖ 16.7. NUOTASSA🎶 Odotettu Veeran keikka siirtyy luvatun sateen vuoksi lauantaihin 16.7. Showtime klo 20. Tervetuloa Arvelen, että vaimoni vie tytöt Veeran konserttia kuulemaan. Voi olla että minäkin...

Sateinen sunnuntai - kyllä...

Hyvin nukutun yön jälkeen päärakennuksen terassilla käydessäni totesin taas sääennusteiden pitäneen paikkansa - sataa tihuttaa. Hyvä toisaalta niin, maa tarvitsee vettä. Sen verran oli muka olevinaan koleaa, että pistin tulet päärakennuksen takkapesään pitkästä aikaa... Tänään ei ole mitään erityistä tekemistä. Voi toki olla, että aloitan vajaiden/lähes tyhjien/tyhjien maalipurkkien inventaarion ja vien niitä alkuviikosta Vilmilään Ekoasemalle. Asia on ollut mielen päällä jo pitempään... Niinhän siinä kävi, että varastorakennuksen autotallissa kävin läpi purkkeja, pulloja ja tuubeja. Siellä näyttää olevan pääasiassa käypää tavaraa, jotka täytyy vielä tarkistaa.

lauantai 9. heinäkuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Kaunis kesäinen aamu - kyllä. Todennäköisesti ei tule hellepäivä. Päätimme eilen säätiedoituksia/-ennustuksia katsellessamme, että lähdemme käväisemään Selkäsaaressa. Selkäsaaressa on tänään perinteinen Selkäsaaripäivä, joka alkaa klo 12 Tiironrannassa kahden tunnin onkikilpailulla. Ohjelmaa on rannalla lapsille ja aikuisille. Suosiollinen ilma houkuttelee paikalle oletettavasti runsaasti osallistujia. Me vietämme mökkitontillamme omaa Selkäsaaripäivää...

perjantai 8. heinäkuuta 2022

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Viikot vilisevät silmissä. Aamun lehden hakiessani tienvarren postilaatikosta aistin kauniin - ei onneksi helteisen - kesäpäivän tulon. Perinteisten aamutoimien jälkeen siirryimme pihalle. Kasteluhommiin ja trimmerointiin. Mielenkiintoista seurata, lähtevätkö saaresta tuodut koivuntaimet kasvamaan. Vähän nuupahtaneen näköisiä ovat, juuret eivät olleet kovin vahvat. Nyt on havillista aikaa seurata netistä maailmanmenoa. Voi olla, että iltapäivällä lähden perinteiselle sightseeing-ajelulle. Muun muassa Rovan alueella en ole ajellut aikoihin... Kyllä - kävimme ajelulla. Rovalle oli noussut uusia omakotitaloja. Sahansaarenkadun kautta oli aivan pakko ajaa ja ihailla uusien tuulien puhaltavan. Varsinkin kun edessä oli uusi Metsä Fibren biotuotetehdas hahmottumassa.... Sisäsatamassa oli väkeä aika lailla. Kotiin Haukkarin Kainuunkadulle oli mukava ajella.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - tienvarren postilaatikosta hakiessani aistin tavanomaisen kesäsään tulon. Tuskin tänään joutuu helteestä kärsimään. Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdemme pihatöihin. Ruohonleikkuuta ja trimmerointia. Eiköhän siinä olekin työntynkää tälle päivälle ihan riittävästi...

tiistai 5. heinäkuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Olin klo 11-14 välisen ajan ekokalastamassa Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueella. Muutama savustuskokoinen ahven ja yksi pieni hauki, joka onneksi irtosi koukusta ennen veneeseen nostamista. Ankkuroiduttuani hetkeksi pieniä ahvenia pilkillä tuli tämän tästä. Ne menivät takaisin kasvamaan mereen. Yksi hiukan vioittunut meni paikalla olleelle lokille herkkupalaksi. Täytyi lähteä rantaan tuulen muutettua suuntaa ja voimistuttua. Tummia pilviä oli liikkeellä. Enpä muista, milloin viimeksi olisin tullut kotiin noin vaatimattoman kalasaaliin kanssa. Asiasta toiseen: Niitä mennessäni pihalle perkaamaan päärakennuksen terassin kupeessa oli tuttu pikku orava mutta... Sillä oli kaverina toinen jotakuinkin saman kokoinen orava ja kaksi isompaa. Niin - oliko siinä oravaperhe, joka kisaillen nousi yhteen meidän logokuusista...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pohdiskelen vielä lähteäkö kalaan vai ei. Nyt on kaunis ilma, mutta sääennusteen mukaan iltapäivällä viimeistään illalla sataa. Asiasta toiseen: Olen seurannut WWF:n Luontolive-ohjelmaa netistä jostain Saimaalta. Mielenkiintoista. Sääksi eli kalasääski on uljas petolintu, joka elää Suomessa koko maassa. WWF:n Luontoliven sääksikamerassa pesintää seurataan Saimaalla. Tänä vuonna pesään syntyi kolme poikasta ja nyt lähetyksessä seurataan niiden kehittymistä. Poikaset ovat kasvaneet rajusti, molemmat vanhemmat ruokkivat niitä. Saimaalla kalaa kyllä riittää... Poikasilla alkaa olla jo aktiivista mutta hontelon näköistä siipien levittelyä kotipesässä. Olisi mielenkiintoista nähdä ensimmäisen lähtöpesästä.

maanantai 4. heinäkuuta 2022

Odotan päivää, jolloin Paavo Väyrynen tuomitsee selkeästi Venäjän järjettömän hyökkäyssodan Ukrainaan ja...

Tälläkin foorumilla irrotellaan asialla kuin asialla. Pistetään hiukan keskusteluille vauhtia... Odotan päivää, jolloin Paavo Väyrynen tuomitsee selkeästi Venäjän järjettömän hyökkäyssodan Ukrainaan ja... Toteaa Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Venäjän nykyhallinnon olevan toteuttamassa Ukrainassa torstaista 24.02.2022 alkaen kansanmurhaa. Siviileihin kohdistuvaa täysin epäinhimillistä, tarpeetonta ja raakaa hyökkäyssotaa. Tunnustan, että - seurattuani Paavon Blogikirjoituksia - hän todella taitavasti nivoo yhteen historiaa, tekstejään tähän päivään. Hänen viittauksensa ovat erinomaisia. Paavon ongelma näyttää olevan, että hän on vahvasti valinnut puolensa. Hän antaa ymmärtää, että Yhdysvallat on jotakuinkin pääsyyllinen Ukrainan tilanteeseen. Samalla tavalla kuin pääpiru, globaalimaailman sotarikollinen numero yksi ja terroristi Vladimir Putin, joka kohta kuvainnollisesti hukkuu - viattomien ukrainalaisten siviiliuhrien - vereen... Toivottavasti olen väärässä, mutta minulla on vahva tunne, että Paavo herkuttelee ajatuksella, että tästä rähinästä kehkeytyy vielä ydinsota - ainakin miniydinsota. Niin voimakkaasti hän tuo esiin Venäjän ydinasearsenaalia ja sen käyttömahdollisuutta vähintäänkin rajoitettuna, kohdistettuna iskuna jonnekin Ukrainassa. Paavo - annan vanhempana hyvän neuvon: Tule näissä asioissa järkiisi. Tuomitse Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan ja myönnä, että Suomen ja Ruotsin Natoon liittyminen on ainoa oikea ratkaisu tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa. Mitä jatkossa tapahtuu? Ken elää, hän näkee.

Jali ja suklaatehdas, se jaksaa koskettaa - kyllä...

Jali ja suklaatehdas, se jaksaa koskettaa - kyllä... Katselimme eilen illalla ties monennenko kerran elokuvan Jali ja suklaatehdas. Siinä on sanomaa, ei kahta sanaa... Jali ja suklaatehdas (Charlie and the Chocolate Factory) on vuonna 2005 ensi-iltansa saanut Tim Burtonin ohjaama draamaelokuva. Se perustuu Roald Dahlin samannimiseen romaaniin vuodelta 1964. Elokuvan pääosissa ovat Johnny Depp ja Freddie Highmore.

Heinäkuun ensimmäinen täysi viikko käynnistyi - kyllä...

Heinäkuun ensimmäinen täysi viikko käynnistyi - kyllä... Katselimme eilen säätietoja ja päätimme, että lähdemme käymään Selkäsaaressa tänään. Odotettavissa rauhallista saarimökkielämää. Todennäköisesti siteeksi sentään touhuamme mökin ympäristön tuunaamisessa... Mukava ilma ajella saareen. Ylös tontille saavuttuamme - kaikesta huolimatta - alkoi tiheätempoinen työntouhu. Uusi perunapelto näyttää olevan voimissaan. Vaimoni tuunasi tulistelupaikan ympäristöä kivillä, seuraavalla kerralla loppusilaus... Minä haloin klapeiksi suuren kuusipökäleen. Toinen odottaa seuraavaa kertaa. Todennäköisesti kiilalle ja kiinankirveelle on käyttöä... Trimmeroin ympäristöä ja vaimoni rapsutteli tontin oleskelualuetta. Niin sanotun sinisen terassi läheltä katkaisin muutaman pienen koivun ja otin kaiken kaikkiaan nätisti seitsemän koivuntainta juuret ehjinä. Pistin ne vesiämpäriin, sittemmin muovipussiin ja nyt ne on istutettu Haukkarin omakotitonttimme entisen "maatalouslaitemuseoalueen" paikalle viiteen kohtaan. Jos niistä kaksi tai kolme lähtee kunnolla kasvamaan niin asia on ok. Syntyy kukaties pieni koivikko. Yhden ison koivun voi kaataa polttopuiksi. Saaressa rajanaapurimme muokkautti Pohjoisselkäsaarenpolun alkupäätä - oja ja samalla ulkoilupolku. Toinen tonteista keväällä kuulemma märkä. Tuskin ensi keväänä... Kävin henkisesti halailemassa henkisesti isoja kuusia. Jos aikanaan intoudumme kaatamaan ja sahauttamaan niitä, niin yli kaksikymmentä kahdelta tontilta voi ottaa eikä sitä juuri huomaa... Maltoimme pussikeittoruokailla ja kahvitella. Pois lähtiessämme koukkasimme Tommin ja Katariinan rannan tuntumassa. Ajattelimme huutaa rannalle, että tulemme seuraavalla kerralla Pohjoisselkäsaarenpolkua ja sen jatketta pitkin... Muutama kuva varmemmaksi vakuudeksi. Oli mukava saarireissu...

sunnuntai 3. heinäkuuta 2022

Sightseeing-ajelu tänään 03.07.2022 hetki sitten Kemissä - kyllä...

Sightseeing-ajelu tänään 03.07.2022 hetki sitten Kemissä - kyllä... Kävin katselemassa uudet tiejärjestelyt Sahansaarenkadun alueella. Upeita siltoja, upeita liittymiä, ei kahta sanaa. Kohta alkaa uusi rautatiekin hahmottumaan. Samalla ajelin tavoittaakseni viisi kaveriani. Kaksi tavoitin. Kemin sisäsatamassa oli vilskettä. Lapsiperheitä näytti lähtevän Laitakarin Viikinki-tapahtumaan - hyvä niin.

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin ja pitkään nukutun yön sekä perinteisten aamutoimien jälkeen tuli vahva tunne, että tänään ei ole mitään tärkeää, pakollista tekemistä. Onneksi tuo hellekin hiukan välillä hellitti otettaan. Eilinen ukkossade teki hyvää kuivuneelle maalle. Erityisesti pienellä tontinkulman perunapellolla kaalit "singahtivat" kasvuun - toivottavasti perunatkin. Nyt ollaan vaan. Tosin nyt olisi erinomainen kalastusilma...

lauantai 2. heinäkuuta 2022

Maailmanmeno kiinnostaa mutta...

Maailmanmeno kiinnostaa mutta... Välillä tuntuu siltä, että maailmassa on aivan liikaa turhanpäiväistä populistista meuhkaamista. Olen muun muassa tänään pohdiskellut tykönäni näitä sukupuolisuuntautuneisuusasioita. Tuntuu välillä siltä, että edes niiden terminologiassa ei pysy perässä. Ihminen voidaan luokitella enemmän kuin kahden käden sormin erilaisiin kategorioihin. Lehdet ovat pullollaan erilaisten marginaaliryhmien haastatteluja kaapeista ulostuloineen. Niin - itse olen 75+ - ikäluokkaa. Minulle on tähän saakka riittänyt, että mies on mies ja nainen on nainen. Luonnollisesti myös, että poika on poika ja tyttö on tyttö. Ja tietysti, että avioliitto on miehen ja naisen välinen asia... Olen kuitenkin sen verran joustava, että kukin saa elää sellaista elämää sukupuolisuuntautumisessa kuin itse haluaa. Miksi? Lähinnä siksi, että meillä kaikilla on oletettavasti yksi elämä elettävänä. Se on syytä elää niin kuin itsestä parhaalta tuntuu. Kannattaa elää lisäksi kuin viimeistä päivää. Sivistyneesti, mitä se lieneekin...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön ja perinteisten aamutoimien jälkeen alamme tekemään lähtöä Selkäsaareen. Päätimme eilen, että tänään emme tee yhtään mitään saaressa. Korkeintaan perunapeltoa ja kivikasvustoja hiukan kastellaan. Tavoitteena on sellainen "käymäseltään" käväisy. Katsotaan, miten päivä etenee...

perjantai 1. heinäkuuta 2022

Hellettä riittää, ei valiteta, nautitaan - kyllä...

Hellettä riittää, ei valiteta, nautitaan - kyllä... Kyllä tänäänkin jo aamusta on aistittavissa, että on syytä varjopaikkoja hakea päivällä. Säätiedoitusten mukaan tätä hellelystiä riittää vielä pari-kolme päivää. Yritetään kestää. Voi olla, että tänään ollaan vaan. Ainoastaan illansuussa perunapellon, ryytimaan ja kivi-istutusten kastelua. Nyt on havillista aikaa katsella, mitä maailmalla on tapahtunut...

torstai 30. kesäkuuta 2022

Iltakalassa lähivesillä - kyllä...

Iltakalassa lähivesillä - kyllä... Kävin Kittilän Petrin kanssa iltakalassa reitin: Hahtisaari - Selkäsaaren pohjoispääty - Laitakarin länsipääty - Juurakon väylänreuna - Siikalahden väylänreuna ja takaisin Hahtisaareen lähes tyventä merta aika haipakkaa Kraaselista lähtien. Saipa hiukan karstoja poltettua perämoottorista. Niin ja kalat: Iso hauki, pieni lahna, ahvenia, joista yksi ihan hyvänkokoinen. On pakko tunnustaa, että viimeisessä onkipaikassa syötin - todennäköisesti isolle särjelle - pilkillä neljä matoa, enkä saanut sitä ylös. Pilkkitaidot ovat näemmä kesäterässä, täytyy harjoitella. Tosin todellinen syy taisi olla liian iso koukku... Takaisin ajellessamme Valtakadulla havahduimme, että emme puhuneet juuri ollenkaan politiikkaa. No sen verran, että pohdiskelimme Paavo Väyrysen mahdollisuuksia tulla valituksi kemiläiseksi, keskustalaiseksi kansanedustajaksi. Ollaanpa Paavosta mitä mieltä tahansa, kyllä hänen mahdollisuutensa ovat vahvat, ei kahta sanaa. Oli ihan mukava reissu.

Lämmintä, oikeastaan hellettä riittää ainakin tämän viikon - nautitaan...

Lämmintä, oikeastaan hellettä riittää ainakin tämän viikon - nautitaan... Perinteiten aamutoimien jälkeen menimme pihahommiin - sitä riittää. Jyrräsin vanhalla Stiga-ruohonleikkurilla matopellon kupeeseen kertynyttä pihanrapsutus-/-siistimituotteita. Aika nostalgista jyrräämistä. Kone pisti aivan kuin murheellisena parastaan. Kyltissä oli maininta, että koneen vuosimalli on -93, toisin sanoen lähes kolmekymmentä vuotta se on toiminut tällä tontilla. Pienen kaasutinhuollon jälkeen kukaties käyttöaikaa toinen mokoma tai ainakin lähes... Kastelin pienen perunapellon ja ryytimaan. Kyykin jonkin verran rikkaruohojenkin poistamiseksi. Kastelin hyvin myös entisen maataloustuontantovälinemuseon kupeessa nousevia vaahteranalkuja. Kirjoitin eilen Messengerin kautta Kittilän Petrille, ovatko kalaveret kiehuneet. Kuulemma sen verran, että lähdemme illansuussa käväisemään lähivesillä. Petri virvelöi ja minä käytän jigionkia ja pilkkiä. Heti on aivan pakko todeta, että ilma on aivan liian kaunis/lämmin kalastamiseen. Todennäköisyys kunnon saaliin saamiseksi ovat vähäiset, mutta yrittänyttä ei laiteta, sano...