tiistai 9. toukokuuta 2017

Yllättävä tutkimustulos: Nelivetoisen auton onnettomuusriski kasvaa talvella...

Hmmmmm - näin se taitaa olla - kokemusta on...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Kotimaa

Yllättävä tutkimustulos: Nelivetoisen auton onnettomuusriski kasvaa talvella – Kuski kuvittelee autonsa turvallisemmaksi kuin se on

Folksamin tutkijat kävivät läpi noin 35 000 Ruotsin poliisin tietoon tullutta onnettomuutta vuodesta 2003 alkaen. Niistä kävi ilmi, että nelivetoista autoa luullaan talvella kaksivetoista turvallisemmaksi.



Nelivetoisen auton onnettomuusriski kasvaa talvella kuljettajan turvallisuusharhan takia.
NELIVETOISEN auton onnettomuusriski kasvaa huomattavasti talvisissa olosuhteissa. Tieto selviää ruotsalaisen vakuutusyhtiö Folksamin tuoreesta tutkimuksesta.

Folksamin tutkijat kävivät läpi noin 35 000 Ruotsin poliisin tietoon tullutta onnettomuutta vuodesta 2003 alkaen. Tutkimuksesta kertoi Suomessa ensimmäisenä Hufvudstadsbladet.

Jopa tutkijat yllättyivät tuloksista.

”Nelivedon turvallisuudesta ei ole aiemmin tehty vastaavaa tutkimusta, ja uskoin etukäteen, että nelivedosta voisi olla joitain myönteisiä vaikutuksia turvallisuuteen. Näinkin suuret kielteiset vaikutukset olivat suuri yllätys”, liikennetutkija Matteo Rizzi Folksamista kertoo HS:lle.

TUTKIMUKSEN mukaan nelivetoisten autojen onnettomuudet, jotka johtivat henkilövahinkoon, lisääntyivät liukkaissa ja lumisissa olosuhteissa jopa 30 prosenttia. Lisäksi tutkimus osoitti, että nelivetoisilla autoilla oli jopa kymmenen prosenttia suurempi törmäysnopeus kuin vastaavilla kaksivetoisilla autoilla.

Tutkijat vertailivat onnettomuustilastoista niitä automalleja, joista on nelivetoinen ja kaksivetoinen versio. Vertailussa oli mukana myös pelkästään kaksivetoisia automalleja. Kaikissa vertailun nelivedoissa oli sähköinen ajonvakautusjärjestelmä.

Tutkijoiden mukaan onnettomuusriskiin ei vaikuttanut se, oliko autossa pysyvä vai automaattinen neliveto.

TUTKIJAT uskovat nelivetoautojen talvella kasvavan onnettomuusriskin johtuvan turvallisuusharhasta. Nelivetoinen auto toimii hyvin liikkeelle lähdöissä jäisellä pinnalla, sillä autolla on nelivedon ansiosta hyvä ote tienpinnasta.

Kuski kuitenkin kuvittelee autonsa olevan talviolosuhteissa kaksivetoista autoa turvallisempi, eikä kuski saa nelivedon takia riittävästi signaaleita ajo-olosuhteista. Näin kuski ei sopeuta vauhtiaan samaan tapaan kuin etuvetoisella tai takavetoisella autolla ajava.

”Nelivedon etuna on parempi pito liukkaalla, joten kuski ajattelee voivansa ajaa hieman nopeammin. Kuski ei havaitse miten liukasta on, ennen kuin hänen pitää jarruttaa. Jarrutusmatka taas on käytännössä yhtä pitkä nelivedolla ja kaksivetoisella”, Rizzi sanoo.

Hänen mukaansa nelivetoinen auto sopii autoilijalle, joka ajaa paljon vaikeissa olosuhteissa – esimerkiksi mäkisessä maastossa tai runsaslumisilla teillä.

FOLKSAM testasi nelivetoisen ja kaksivetoisen auton eroja liukkaalla alustalla Ivalon testiradalla viime vuonna.

Testin mukaan nelivetoinen auto toimii liukkaalla jopa kolme kertaa paremmin kuin kaksivetoinen. Autossa olevat talvirenkaat vaikuttivat merkittävästi tulokseen. Nelivedon parempaa liikkeellelähtöä kuvastaa se, että halpoja nastarenkaita käyttävä neliveto voitti huippunastoilla varustetun kaksivetoisen.

”Nelivetoa ei pidä ostaa ajatellen ostavansa kaksivetoista turvallisemman auton. Autohankintaa tehdessä on syytä ymmärtää, että nelivedossa on niin myönteisiä kuin kielteisiäkin ominaisuuksia”, Rizzi sanoo.

Nelivetoiset autot ovat Ruotsissa suositumpia kuin Suomessa. Ruotsissa noin 30 prosenttia uusista autoista on nelivetoisia, kun Folksamin mukaan vastaava luku on Suomessa 19 prosenttia. Tutkija uskoo, että tulokset ovat kuitenkin vertailukelpoiset Suomessa.

”Suomessa on vastaavat ajo-olosuhteet eli yhtä paljon liukasta ja lumista. Sen lisäksi autokanta on kohtalaisen samankaltainen”, Rizzi kertoo.

Fakta

Ajettavuutta testattiin Ivalossa


 Folksam kävi läpi noin 35 000 Ruotsin poliisin raportoimaa onnettomuutta vuodesta 2003 lähtien.

 Aineistossa oli noin 5 000 henkilövahinkoon johtanutta onnettomuutta, joissa nelivetoinen auto oli mukana.

 Tutkijat lähettivät rengaskyselyn talvikausina 2008–2014 onnettomuudessa olleille kuljettajille. Vastausten mukaan nelivedoissa oli lähes identtiset talvirenkaat kaksivetoisiin autoihin verrattuna.

 Nelivedon ja kaksivetoisen auton ajettavuutta liukkaissa olosuhteissa testattiin Ivalossa. Testi suoritettiin kolmilla eri laatuisilla nastarenkailla. 

maanantai 8. toukokuuta 2017

Pohjois-Korean ainoa suomalais­perhe auttaa paikallisia viljelemään perunaa ...

Peruna on tärkeä Pohjois-Koreasskin...
Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:
Ulkomaat

Pohjois-Korean ainoa suomalais­perhe auttaa paikallisia viljelemään perunaa – tällaista on joen­suulaisten Pitkästen elämä suljetussa diktatuurissa

Suomessa ystävät ja perhe ovat ehkä enemmän huolissaan. ”Yritämme vakuuttaa, että meillä ei ole hätää”, Pasi Pitkänen sanoo.

Tilaajille
Katri Sannelvuo-Pitkänen ja Pasi Pitkänen asettuivat asumaan Pjongjangissa kerrostaloon Helmi-Sofian ja Etla-Marian kanssa.
PEKING

SUKU EI varsinaisesti ilahtunut, kun Pitkäsen nelihenkinen perhe viime syksynä ilmoitti muuttavansa Joensuusta Pohjois-Koreaan. Seitsemänvuotias Etla-Maria oli juuri ehtinyt aloittaa ekaluokan, Helmi-Sofia oli neljä.

Pitkäset olivat pitkään haaveilleet, että vielä joskus työt vievät maailmalle – mutta ollaan nyt rehellisiä: maailman suljetuin valtio Pohjois-Korea ei silloin ollut päällimmäisenä mielessä.

Nyt Pasi Pitkäselle kuitenkin oli tarjolla kiinnostava työ Pjongjangissa. Ensireaktio oli puhdas ”ei”, mutta mitä enemmän Pitkänen ja vaimo Katri Sannelvuo-Pitkänen Pohjois-Koreaan perehtyivät, sitä mahdollisemmalta se alkoi tuntua.

Ei muuttui ehkäksi, ehkästä suli kyllä.

Marras­kuussa he pakkasivat mukaan akku­porakoneen, nukke­kodin ja hapan­korppuja, ja aset­tuivat Pjong­jangissa sijait­sevan vaalean­vihreän kerros­talon neljänteen kerrok­seen.

Kodin ikkunoista näkyy sisäpihan puistoon ja muurin taakse pohjoiskorealaiseen kouluun.

Pitkäset ovat ainoat Pohjois-Koreassa asuvat suomalaiset.

”Meillä on ollut täällä yllättävän hyvä olla”, Pasi Pitkänen kertoo Skype-haastattelussa.

Takana on puoli vuotta Pohjois-Koreaa. ”Pjongi on todella lapsiystävällinen kaupunki.”

POHJOIS-KOREA on Itä-Aasian suljettu diktatuuri, jonka ydinaseohjelma on kiristänyt maailmanpoliittista tilannetta jo vuosien ajan. Maan tavoitteena on kehittää pitkän kantaman ydin­ohjus, jolla se voisi iskeä Yhdysvaltoihin asti.

Tänä keväänä uhittelu Korean niemimaalla on ollut poikkeuksellisen kovaa. Pohjois-Korean epäillään valmistelevan kuudetta ydinkoetta. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhannut vastatoimilla, jos Pohjois-Korea toteuttaa testin.

Perhe-Pitkäsen arjessa sapelinkalistelu ei ole näkynyt. Heillä on toimiva internet­yhteys, ja he seuraavat kansainvälisiä uutisia joka päivä. Ei meitä pelota, Pasi Pitkänen sanoo. Tarvittaessa Ruotsin suurlähetystö on apuna.

”Suomessa ystävät ja perhe ovat ehkä enemmän huolissaan. Whatsappin ja Skypen avulla pidämme Suomeen yhteyttä melkein joka päivä. Yritämme vakuuttaa, että meillä ei ole hätää.”

Maan omien kansalaisten tilanne on toinen.

YK:n arvioiden mukaan Pohjois-Koreassa asuu 10,5 miljoonaa aliravittua ihmistä, ja 18 miljoonaa ihmistä on humanitäärisen avun tarpeessa.

Pitkäset saapuivat Pohjois-Koreaan heitä auttaakseen.

KYSE ON perunasta.

Pasi Pitkänen on suomalaisen kehitysyhteistyöjärjestö Fida Internationalin maakoordinaattori ja siemenperunaprojektien vetäjä. Idea on, että yhdessä Korean maatalousakatemian kanssa suomalaiset opettavat pohjoiskorealaisille, miten perunasta saadaan paras hyöty irti.

Maatalous kärsii kauppasaarrosta, karusta ilmastosta ja vanhentuneesta tekniikasta.

Pohjois-Koreassa peruna on tuttu ruoka, joskin monen paikallisen mielestä aiemmin käytössä olleet lajikkeet olivat vähän pahanmakuisia.

Nämä perunat pantiin maaliskuun alussa peltoon.

PASI PITKÄNEN opettaa maatalousasiantuntijoiden kanssa pohjoiskorealaisille uusia viljelytapoja, antaa lajikevinkkejä sekä rakennuttaa ja opettaa varastointia. Ennen projekteja jopa puolet istutettavista siemenperunoista pilaantui talvisin.

”Peruna on todella tärkeä, koska se tuottaa satoa juuri siihen vuodenaikaan, kun tilanne on ruuan kannalta pahin, eli maissi- ja riisisadon välissä heinä–syyskuussa.”

Pohjois-Korea ruokkii kansaansa valtiollisen ruuanjakelujärjestelmän kautta, mutta pelkästään sillä elää harva.

Pitkäsen kertoman mukaan maaseudulla kylät ovat parin tuhannen asukkaan rykelmiä.

Pienet valkoiset talot seisovat riveissä, ja niissä on pienet etu- ja takapihat, joilla moni kasvattaa lisäruokaa perheelleen.

MAASEUDULLA on tänä keväänä satanut vähän, joenuomat ovat kuivia. Talvi oli vähäluminen, joten sulamisvesikin jäi niukaksi.

Varsinaisesta kuivuudesta ei kuitenkaan voi puhua, Pitkänen sanoo.

Fidalla on käynnissä kaksi siemenperunahanketta, joissa on myös Suomen ulkoministeriön ja EU:n rahaa. Rahoilla hankitaan perustarvikkeita, pidetään koulutuksia, tehdään viljelykokeita ja rakennetaan muun muassa perunavarastoja.

Varaston pitää olla rakennettavissa helposti, halvalla ja sähköttä. Energia on kortilla Pohjois-Koreassa.

Parhaillaan kehitetään myös perunan jatkojalostusta. Josko yksinkertaisilla välineillä perunasta saataisiin tehtyä esimerkiksi jauhoa? Paikallisia kiehtoisivat myös perunasta ja maissista tehdyt nuudelit.

Maaseudulla olot ovat karut, mutta ihmiset iloisia ja vieraanvaraisia, Pitkänen kertoo. Vuoristokyliin päästäkseen pitää joskus ajaa virtaavien jokien yli.

Kun perunaväki palaa Pjongjangiin, auto pitää pestä. Jokivarsille on asennettu pumppuja.

Sääntö näet kuuluu, että likaisella autolla ei saa ajaa pääkaupungin kaduilla.

PJONGJANG ON vauras ja siisti muuhun maahan verrattuna. Tarkkaa asukaslukua ei tiedetä, mutta kaupungissa asuu arviolta kolmisen miljoonaa ihmistä. Kaupungissa asuvat maan etuoikeutetut.

Pitkänen sanoo, että huvitarjontaa on enemmän kuin hän osasi odottaa. Kaupungista löytyy kortteliuimaloita, lasten leikkipaikkoja ja suuria puistoja.

Kadut ovat leveitä, ja niiden varsilla on pikkukauppoja ja ruokapaikkoja, jopa pitserioita.

Talot maalataan muutaman vuoden välein, koska hiilipöly värjää niiden pinnan. Pitkästenkin rapussa tämän vuoden maalaustyöt saatiin juuri päätökseen. Kivihiili on Pohjois-Korean tärkein vientituote.

Myös maasta poistumiseen tarvitaan viisumi.
Pasi Pitkäsellä on ajokortti ja käytössä Fidan kiinalaisvalmisteinen Haval-merkin maasturi. Pjongjangissa he saavat liikkua vapaasti oman mielensä mukaan, mutta jos mielii maaseudulle, on otettava autonkuljettaja ja kysyttävä erikseen lupa.

”Kuulemani mukaan Pjongjangissakin on ulkomaalaisilta kiellettyjä alueita, mutta toistaiseksi niitä ei ole osunut meidän reiteillemme.”

Pitkästen pitää poistua Pohjois-Koreasta aina kolmen kuukauden välein viisumien takia. Myös maasta poistumiseen pitää anoa viisumia.

PITKÄSILLÄ ON käytössään ulkomaalaisille tarkoitetut matkapuhelinliittymät, joilla voi soittaa toisille ulkomaalaisille. Perhe ei saa hankkia esimerkiksi pohjoiskorealaisia ystäviä.

”Kadulla ja kaupoissa voimme tietenkin vapaasti jutella kenen kanssa tahansa. Pohjoiskorealaiset rakastavat lapsia, tosi usein he tulevat silittämään ja jututtamaan lapsia. Antavat omenan tai banaanin.”

Kerran viikossa Pitkäset käyvät Pjongjangin torilla ostamassa tuoreita vihanneksia, hedelmiä ja munia.

Se on ihan tavallinen vilkas tori, jossa paikallisetkin käyvät, Pasi Pitkänen kertoo.

Banaanikilo maksaa noin puolitoista euroa, eurolla saa kymmenen kanamunaa. Kiinasta tuoduista mansikoista saa pulittaa jopa kympin kilolta.

Pääosin perhe tekee ruokaostoksensa kansainvälisissä kaupoissa, joita on useampia. Melkein kaikkea saa, jos osaa etsiä ja on rahaa. Isoja ruokatavarataloja ei ole.

Jos tekee mieli esimerkiksi nakkeja, kuusi saksalaisnakkia säilyketölkissä maksaa kahdeksan euroa. ”Silloin kun makkaraperunoita tehdään, niistä sitten myös nautiskellaan asiaankuuluvalla hartaudella.”

ULKOMAALAISET asuvat heille erikseen osoitetuilla alueilla. Pitkästen koti on noin 130-neliöinen ja sisustettu Ikealla.

Perhe on viihtynyt hyvin Pohjois-Koreassa. Seitsemänvuotias on jatkanut ekaluokan opintoja äidin vetämässä kotikoulussa. Lähistöllä olisi kansainvälinenkin koulu, mutta uudessa ympäristössä on ollut sopeutumista lapsille. Tytöt ottavat musiikin tunteja paikalliselta opettajalta.

”Meillä on naapureiden kanssa hoitorinki. Välillä lapset ovat meillä leikkimässä ja välillä naapurissa. Kiva, kun on kavereita”, Pasi Pitkänen sanoo.

Aikuisillekin on vaikka mitä. Elokuvia ja urheilua. Korealaisessa kristillisessä kirkossakin perhe on ehtinyt käydä.

Pari viikkoa sitten Pasi Pitkänen olisi mielellään mennyt naisten jalkapallo-otteluun, mutta se oli loppuunmyyty.

Kansainvälinen yhteisö Pjongjangissa on vahva, Pitkänen kehuu. Fida on osa kansainvälistä verkostoa.

YK:n ja verkoston edustajat tapaavat säännöllisesti. Vaikka turvallisuustilanteesta on puhuttu paljon ja sitä seurataan aktiivisesti, matkustusmääräyksiä tai tiukentuneita turvatoimia ei ole toistaiseksi tarvittu.

Pohjois-Koreaan muuttaessa Pitkäset varautuivat pahimpaan, ehkä siksi elo on tuntunut yllättävänkin sujuvalta.

”Ehkä tärkein havaintoni on, että ihmiset ovat aivan samanlaisia kuin muuallakin. Miellyttäviä persoonallisuuksia ja tavattoman ahkeria. Koreassa arvostetaan kauneutta.”

 

sunnuntai 7. toukokuuta 2017

Macron: Uusi aika alkaa tänään...

Hyvä vaalitulos Euroopan kannalta! Mutta mies on vasta lähtötelineissä...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:


Macron: Uusi aika alkaa tänään

Emmanuel Macron korosti voittopuheessaan Ranskan yhtenäisyyttä.
Ulkomaat

Emmanuel Macron
Emmanuel Macron piti voittopuheensa noin tunti ensimmäisen vaaliennusteen julkistamisen jälkeen Pariisissa.Lionel Bonaventure / EPA
Emmanuel Macron piti voittopuheensa noin tunti ensimmäisen vaaliennusteen julkistamisen jälkeen.
– Panen kaiken energiani siihen, että voin lunastaa sen luottamuksen, jota olette minulle osoittaneet. Kiitän teitä sydämestäni, Macron sanoi.
Hän osoitti puheensa Ranskan koko kansalle.
– Tiedän, että maamme on jakautunut. Tiedän, että vihasta ja epäilyksestä, jota jotkut kokevat. On minun velvollisuuteni kuunnella teitä ja taistella eriarvoisuutta vastaan ja tukea heikkoja samoin kuin taata teidän turvallisuutenne.
– Taistelen kaikella voimallani jakautumista vastaan jokaisen ranskalaisen puolesta.
– Uusi aika alkaa tänään!
Macron korosti myös Ranskan vahvaa sidettä Eurooppaan ja lähetti "veljellisen tervehdyksen" Ranskasta maailman valtioille.
– Puolustan Eurooppaa. Meidän sivilisaatiomme on nyt pelissä.
Macron painotti myös, että Ranska on eturivissä taistelussa kansainvälistä terrorismia vastaan.
– Palvelen teitä nöyrästi, eläköön Ranska, Macron päätti vakavan, hiljaisen ja jopa vaisun ensimmäisen voittopuheensa.
Lue myös
Emmanuel Macron on Ranskan seuraava presidentti
Marine Le Pen myönsi tappionsa
Lue Emmanuel Macronin henkilökuva:
Historian nuorin presidentti – Tällaisen johtajan Ranska Macronista saa
Millaista valtaa Ranskan presidentti käyttää?
Ei aivan aurinkokuningas – Katso, millainen vallankäyttäjä on Ranskan presidentti
Yle seuraa Ranskan vaaleja hetki hetkeltä:
Vuoden tärkeimmissä vaaleissa valitaan Ranskan seuraava presidentti – Yle seuraa tulosiltaa
Ranskan vaaleja seurataan suurella mielenkiinnolla koko Euroopassa.