sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Varovaisuus ja pelko ovat arkipäivää – Tšetšeniassa saa kuulla pelkkää hyvää hirmuvallasta...

Ylen Venäjän kirjeenvaihtaja Kerstin Kronvalla tekee asiallisia, rohkeita artikkeleita. Toivottavasti hänen toimintaansa, työtään ei jatkossa vaikeuteta, puhumattakaan estetä.

Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Yle maailmalla: Moskova 

Varovaisuus ja pelko ovat arkipäivää – Tšetšeniassa saa kuulla pelkkää hyvää hirmuvallasta

Kaikki on hyvin, mutta minulta puuttuvat pojat, kertoi lapsensa sodassa menettänyt äiti Ylen kirjeenvaihtajalle Kerstin Kronvallille. Tšetšeenit kertovat elämästään avoimesti vasta sitten, kun kamerat ovat pois päältä.



GROZNYI
Takapihalla Groznyin kaupungin laitamilla tuli vastaan nuorehko mies, joka halusi tietää, mistä ulkomaalainen oli ilmestynyt paikalle.
– Teillä Suomessa on varmasti kaikki hyvin, täällä täytyy pitää suu supussa, mies sanoi.
Vaikka tämä pieni Venäjän osa elää nykyisin rauhassa, pinnan alla kytee.
– Kerstin Kronvall
Ja supussa suuta Tšetšeniassa pidetäänkin, ainakin jos edessä on ulkomaalainen toimittaja kameroineen.
Juttumatkamme aikana oli koko ajan tunne, että asioiden ytimeen on vaikea päästä. Jokainen haastateltava harkitsee tarkkaan mitä hän sanoo ja mieluummin jättää puhumatta vaikeuksista tai kielteisistä asioista.
– Ramzanille kiitos, että kaikki on hyvin, lausui lähes jokainen haastateltava.
Ramzan Kadyrov on Tšetšenian kovaotteinen presidentti.



Muistomerkki kaatuneille sotasankareille Tšetšenian pääkaupungissa Groznyissa.
Muistomerkki kaatuneille sotasankareille Groznyissa. Kuva: Kerstin Kronvall / Yle
Vaikka tämä pieni Venäjän osa elää nykyisin rauhassa ja vaikuttaa ulospäin hyvinkin harmoniselta, pinnan alla kytee.
Kaikki on hyvin, mutta minulta puuttuvat pojat.
– lapsensa sodissa menettänyt tšetšeeniäiti
Sen huomaa hyvin, kun juttelee ihmisten kanssa ilman tallennusvälineitä. Moni kertoo sodanaikaisista menetyksistä ja läheisten katoamisista.
– Kaikki on hyvin, mutta minulta puuttuvat pojat, vanha nainen toteaa kyyneleet silmissä.
Naisen pojista toinen kuoli pommituksissa. Toisesta ei ole mitään tietoa sen jälkeen, kun taistelijajoukko haki hänet kotoa myöhään eräänä iltana.
Vielä yli kymmenen vuotta sodan päättymisen jälkeen vain harva uskaltaa vaatia tietoja kadonneista. Heitä on tuhansia.
Nykyinen presidentti Kadyrov johti sodan aikana omaa joukkoa, joka tuli kuuluisaksi julmuudestaan.

Nuoret naiset keskustelevat keskenään kadulla.
Ihmiset pyrkivät elämään mahdollisimman hyvin. Naisia Groznyissa helmikuussa 2016. Kuva: Kerstin Kronvall / Yle

Kadyrovin sotilaat ottivat kiinni ihmisiä ja kiduttivat heitä, usein kuoliaiksi.
Perheet joutuivat maksamaan lunnaat edes saadakseen ruumiit haudattaviksi. Monen kohtalosta ei edelleenkään ole tietoa. Vastaavia sotajoukkoja oli muitakin.
On ilmeistä, että vaikka silmin nähtäviä jälkiä sodista ei käytännössä enää ole, ihmisten sydämissä ja ajatuksissa niitä on sitäkin enemmän.
Tšetšenia tarvitsisi totuuskomission ja tuomioistuimia, jotka selvittäisivät rikoksia ja tuomitsisivat syyllisiä.
Mistään sellaisesta eivät tšetšeenit voi edes unelmoida, saati puhua ääneen.
Kaikki tšetšeenit eivät tosin edes halua tutkimuksia. Heille on tärkeämpää syvästä surusta huolimatta jatkaa elämää ja jättää sota taakse.
On täysin ymmärrettävää, että sodan keskellä elävän ihmisen mielestä on aivan samantekevää, kuka on vallassa – kunhan ei olisi sotaa.
Näin on osittain myös Tšetšeniassa, jossa kahden erittäin verisen sodan jälkeen rauhan mukana tuli nykyinen kova keskushallinto. Vuonna 2007 presidentiksi valittu Ramzan Kadyrovia pidetään Venäjän presidentin Vladimir Putinin uskottuna miehenä.
Tšetšeeneillä on itse asiassa hyviä syitä olla vähintäänkin varautuneita Venäjän keskusvaltaa kohtaan.
Presidentti Kadyrov haluaa kaikin keinoin häivyttää muistot Neuvostoliiton ja Venäjän kielteisestä roolista tšetšeenien historiassa.
– Kerstin Kronvall
 Toisen maailmansodan aikana Stalin karkotti koko kansan Kaukasukselta Keski-Aasiaan. Ihmisiä kuoli tuhansittain. Vasta Stalinin kuoleman jälkeen tšetšeenit pystyivät palaamaan kotiseudulleen.
Vuonna 1994 pääkaupunkiin Groznyiin pystytettiin muistomerkki karkotusten uhreille.
Tasavallan nykyinen presidentti Ramzan Kadyrov 2008 siirrätti muistomerkin pois keskustasta. Hän haluaa kaikin keinoin häivyttää muistot Neuvostoliiton ja Venäjän kielteisestä roolista tšetšeenien historiassa.
Sodat Tšetšeniassa 1900-luvun lopulla olivat Venäjän sotia omia kansalaisiaan vastaan. Päämääränä oli palauttaa Tšetšenia Venäjän keskusvallan alle.
Neuvostoliiton hajoamisen alla vuonna 1991 separatistijohtaja Džohar Dudajev nimittäin julisti alueen itsenäiseksi nimellä Itškerian tasavalta. Ensimmäisen Tšetšenian sodan jälkeen 1997 Venäjä ja Itškeria allekirjoittivat rauhansopimuksen.
Mitään rauhaa ei käytännössä tullut, vaan alueella oli jatkuvia taisteluja erilaisten joukkojen välillä.
Vasta toisen sodan jälkeen Tšetšenia rauhoittui, kun Kreml antoi tasavallan nykyiselle presidentille Ramzan Kadyroville vapaat kädet. Hän pitää tasavallan täydessä kontrollissa ja kaikki mahdollinen vastarinta kytee salassa.
Tästä syystä on vaikeata uskoa, että kaikki olisivat tyytyväisiä nykytilaan. Ihmiset ovat ilmeisesti vaan alistuneet.

Venäjän juoni selvisi...


Toimin tiedonantajana/tiedonvälittäjänä/välikätenä...


Suora nettilainaus Ilta-Sanomista hiukan tuunattuna:


Venäjän juoni selvisi


Enää ei tarvitse arvuutella, minkä vuoksi Venäjä painostaa Suomea pakolaisilla, kirjoittaa Ilta-Sanomien erikoistoimittaja Arja Paananen Münchenistä.
Suomessa on viime kuukaudet ihmetelty itärajan kiihtyvää turvapaikanhakijoiden virtaa ja sitä, mikä ihmeen käsikirjoitus Venäjällä on koko draamalle laadittu.

Enää ei tarvitse arvuutella, sillä Münchenin turvallisuuskokouksen yhteydessä Venäjän juonenkuviot kävivät selvääkin selvemmäksi.

Pääministeri Dmitri Medvedevin saksalaislehdelle antamasta haastattelusta, Venäjän varapääministerin Sergei Prihodkon lausunnoista ja muutamista Venäjän median artikkeleista voi tehdä johtopäätöksen, että Venäjän ensisijaisena tavoitteena on nyt saada Euroopan unioni luopumaan kiireen vilkkaa Venäjän vastaisista talouspakotteistaan.

Ja näyttää vahvasti siltä, että Moskovassa on tehty johtopäätös, jonka mukaan helpoimmin tähän tavoitteeseen voidaan päästä soveltamalla pientä eurooppalaista lähinaapuria vastaan kaikkia klassisia vaikuttamisen keinoja – eli toisin sanoen vuoroin kiristämällä, palkitsemalla ja uhkailemalla Suomea.

Suomesta yritetään tehdä EU:n ”heikointa lenkkiä”

Medvedevin Handelsblattille antaman haastattelun yksi pääviesteistä oli se, että Euroopan täytyy itse parantaa suhteet Venäjään, sillä Venäjä ei katso omasta puolestaan tehneensä mitään väärää esimeriksi Krimin vallatessaan. Tällä hetkellä Venäjä on myös voimansa tunnossa, sillä se tietää pitävänsä Syyriassa käsissään niitä lankoja, joilla joko tehdään rauha tai lähetetään Eurooppaan vielä entistäkin hurjempi pakolaisvyöry.

Medvedev myös kehotti kuuntelemaan Saksan entistä liittokansleria Gerhard Schröderiä, joka oli jo neuvonut Eurooppaa purkamaan Venäjä-pakotteita kiitokseksi siitä, että Minskin Ukraina-rauhansopimuksen kohdista edes joitakin on sentään jo pantu täytäntöön.

– Schöder on oikeassa. Ne (pakotteet) olivat virhe. Nyt (Euroopan) täytyy vain löytää itsestään rohkeus tunnustaa se, Medvedev lateli.

Mikäli Suomi luopuisi pakotteista ja saisi muunkin Euroopan luopumaan niistä, ikävyydet suhteissa olisivat hetkeksi ohi.
Mikä rooli tässä kaikessa on sitten varattuna Suomelle?

Näyttää siltä, että Venäjä laskee nyt sen varaan, että Suomi on pian niin suurissa talousvaikeuksissa sekä pakotesodan että turvapaikanhakijoiden vuoksi, että Suomesta saadaan se ”heikoin lenkki”, joka lipeää itse ensimmäisenä Euroopan unionin pakoterintamasta ja parhaimmillaan myös taivuttelee kaikki muutkin unionin maat hyväksymään Venäjä-pakotteiden purkamisen.

Tästä ajattelusta yksi kuvaava esimerkki löytyy Kremliä lähellä olevasta Vzgljad-lehdestä, joka kirjoitti viikko sitten näin:

– Euroopan unionin Venäjän-vastaisessa talousrintamassa kaikkein heikoimmaksi lenkiksi on osoittautunut Suomi. Kaikista Euroopan unionin maista Suomi on kärsinyt eniten Venäjän talouskriisistä ja pakotesodasta. Apua voisi löytyä uusista Moskovan kanssa sovittavista yhteistyömuodoista, joita valmistelevat nyt molempien maiden hallitukset.

Sama Suomen suurilla talouskärsimyksillä vihjailu jatkui myös Venäjän varapääministerin Prihodkon haastattelussa, kun hän pohjusti Medvedevin ja tasavallan presidentin Sauli Niinistön perjantai-illan tapaamista Münchenissä.

Prihodkon mukaan Medvedevin ja Niinistön keskusteluissa tärkeimmäksi aiheeksi nousisi nimenomaan se, ”miten suomalainen liike-elämä ja suuret suomalaiset investoijat kokevat pakotteiden vaikutukset”. Prihodko ei siis tahallaan sanonut sanaakaan itärajan pakolaistulvasta, vaan osoitti, että juuri talouspakotteet ovat se asia, josta Venäjä haluaa puhua.

Venäjä on mestari piilottamaan todelliset aikeensa

Lisäksi Prihodko kertoi Venäjän panneen tyytyväisyydellä merkille sen, että Suomi aloittaa jälleen Venäjän kanssa hallitustenvälisen talouskomission tapaamiset.

– Olemme havainneet, että suomalaisilla kumppaneillamme on kiinnostusta ylittää nykyinen suhteiden vaikea tilanne, johon me olemme joutuneet ilman meidän (Venäjän) omaa syytä, hän muotoili.

Tästä kaikesta muodostuu niin sanotusti venäläinen vihje, jonka Kreml yrittää saada Suomen tajuamaan.

Eli siis mikäli Suomi luopuisi pakotteista ja saisi muunkin Euroopan luopumaan niistä, ikävyydet suhteissa olisivat ainakin hetkeksi ohi. Mutta ellei – niin Suomi ja suomalainen liike-elämä tulevat kärsimään vielä nykyistäkin enemmän.

Sitä Venäjä ei tietenkään sano suoraan, että turvapaikanhakijoiden tulvalla ja pakotteiden jatkumisella olisi jokin suoranainen yhteys, sillä Venäjä on mestari piilottamaan todelliset aikeensa näennäisen ja valikoivan laillisuuden kunnioittamisen savuverhon alle.

Tekopyhintä Medvedevin haastattelussa olikin se, kuinka hän perusteli sitä, miksi Venäjä ei voi pysäyttää rajan yli Suomeen tulevia turvapaikanhakijoita. Syynä tähän on hänen mukaansa se, että Venäjä on sitoutunut Euroopan ihmisoikeussopimukseen.

Tässä yhteydessä Medvedev unohti kuitenkin sujuvasti sen, että presidentti Vladimir Putin hyväksyi joulukuussa uuden lain, jonka mukaan Venäjän ei tarvitse enää välttämättä kunnioittaa juuri kyseisen ihmisoikeussopimuksen noudattamista valvovan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen päätöksiä. Sattumoisin EIT:ssä on ollut nimittäin viime aikoina varsin paljon tapauksia, joissa Venäjä on jäänyt kiinni ihmisoikeussopimuksen rikkomisesta.

Venäjä ei tietenkään sano ääneen sitäkään, että jos Suomi saisi Euroopan luopumaan Venäjä-pakotteista niin samalla kertaa turvapaikanhakijoiden virta Venäjältä saattaisikin ”yllättäen” tyrehtyä.

Ja sama kääntäen: mikäli Eurooppa ei purakaan Venäjä-pakotteita, kesän tullen Venäjän rajan yli saattaa alkaa tulla Suomeen moninkertaisesti enemmän kuin nykyiset reilut sata henkilöä per viikko.

Mutta eihän Venäjä asialle silloin mitään voisi, kun maan pitäisi juuri silloin noudattaa niin tiukasti Euroopan ihmisoikeussopimusta!

Tilanne Turkin ja Syyrian rajalla on räjähdysherkkä...



Syyrian pakolaiset ovat jumissa hankalassa paikassa: toisella puolella on Nato, toisella Venäjä

Tilanne Turkin ja Syyrian rajalla on räjähdysherkkä, sillä pakolaisten suojelu voi asettaa Turkin Venäjää vastaan.

ULKOMAAT  
Kerry lupaa lisää humanitaarista apua Syyriaan

01:01 / 01:01
Yhdysvallat ja Venäjä sopivat Saksan Münchenissa väliaikaisesta tulitauosta ja humanitaarisen avun toimittamisesta Syyriaan välittömästi. Yhdysvaltain ulkoministeri John Kerryn mukaan apua ruvetaan toimittamaan jo lähipäivinä.

KILIS
Kymmenet kansainvälisen median tv-kamerat oli kohdistettu tällä viikolla yhteen rautaporttiin Turkin ja Syyrian välisellä raja-asemalla Turkin Kilisissä.
Median läsnäolosta huolimatta kukaan ei tuntunut tietävän tarkasti, mitä portin takana Syyriassa tapahtui.
Se tiedetään, että portin taakse aivan rajan pintaan on sulloutunut kymmeniätuhansia syyrialaisia. He ovat paenneet henkensä kaupalla Syyrian hallituksen ja heidän liittolaistensa Iranin ja Venäjän suurhyökkäystä Aleppoon ja sen lähiympäristöön.
Kyse voi olla viisi vuotta jatkuneen Syyrian sodan käännekohdasta.
Jos Syyrian hallinto saa saarrettua maan suurimman kaupungin Aleppon, joka on osittain kapinallisten hallinnassa, kapinallisten viisivuotinen vastarinta musertuu ja presidentti Bashar al-Assad voittaa sodan.
Mitä silloin tapahtuu arviolta 350 000 aleppolaiselle, jotka vastustavat hallitusta ja asuvat kapinallisten hallitsemissa osissa Aleppon kaupunkia ja maakuntaa?
Tuskin al-Assad heitä kaipaa. Syyrian hallinto haluaa Aleppon, mutta ei välttämättä ole kiinnostunut valtaosasta sen asukkaista.
Jos Syyrian hallinnon aiemmista otteita voi jotain päätellä, vastustajat joko näännytetään tai ajetaan sinne, minne nämä vain ehtivät juosta.
Samaan aikaan Nato-maa Turkki halkeilee liitoksistaan pakolaiskriisin alla.
Turkissa on jo arviolta 2,5 miljoonaa syyrialaista pakolaista. Varsinkin rajaseudun kaupungeissa mitta alkaa olla täysi. Esimerkiksi 90 000 asukkaan Kilisissä on jo arviolta yli sata tuhatta syyrialaista.
Mitä Turkki siis tekee?
Vaikuttaa siltä, ettei Turkki aio päästää pakolaisia omalle maaperälleen vaan on toteuttamassa suunnitelmaa, josta se on puhunut jo vuosia. Turkki haluaa pystyttää Syyrian pohjoisosiin ”turvavyöhykkeen” pakolaisille, jotta nämä eivät rynnisi Turkkiin.Koko viikon ajan Turkin puolelta Syyriaan on ajanut yhtenä letkana rekka-autoja, jotka ovat kuljettaneet Syyriaan avustustarvikkeita sekä rakennusmateriaaleja, kuten betonisäkkejä.
Pysyvämmän pakolaisalueen rakentamisessa ollaan kuitenkin pahasti myöhässä. Asuntojen, koulujen ja sairaaloiden rakentaminen Syyrian puolelle kestää vähintään kuukausia.
Rajaseudun pakolaiskriisi syntyi hetkessä viikko sitten, ja jos taistelut pahenevat, myös pakolaisten määrä voi kasvaa rajusti muutamassa tunnissa.
Yhdysvallat ja Venäjä saivat varhain perjantain sovittua tulitauosta Syyriassa. Tulitauko on tarpeellinen. Se antaa mahdollisuuden hengähtää, lisätä apua pakolaisille ja toisaalta pohtia koko kauhistuttavaa asetelmaa.
Mitä al-Assad aikoo tehdä liittolaistensa Venäjän ja Iranin kanssa? Jatkavatko he Aleppon saartamista?
Miten ahtaalle Syyrian hallinto on valmis ajamaan oman maansa kansalaiset, jotka pakenevat pommituksia? Miten pitkälle Venäjä on valmis tukemaan al-Assadia?
Entä mitä tekee Nato-maa Turkki liittolaistensa Yhdysvaltojen ja Saudi-Arabian kanssa? Hyväksyykö Turkki vuosia tukemansa Syyrian opposition murenemisen? Vai valmisteleeko se kenties sotilasoperaatiota Aleppoon, niin kuin Venäjä on väittänyt?
Jos taistelut puhkeavat uudestaan, lähettääkö Turkki joukkojaan suojaamaan rajan pintaan ahtautuneita pakolaisia? Ja jos, niin miten Syyrian hallinto liittolaisineen tähän suhtautuu?
Viime kädessä Turkin ja Syyrian rajalle pakkautuneet pakolaiset ovat ajautuneet Naton ja Venäjän väliin.
Tämä asetelma paljastaa sen, kuinka suurista ja räjähdysherkistä asioista on kyse.