Kaivoin esiin kolumnisti Yrjö Raution noin vuosi sitten kirjoittaman tekstin. Vuoden aikana on tapahtunut maailmalla paljon, todella paljon. Myönteisten asioiden lista on murheellisen lyhyt, tynkä, sensijaan kielteisten asioiden lista on pitkä. Listaa on kartuttanut voimallisesti kolumnistin mainitsema - Jos hänestä olisi tullut Vladimir Suuri - mielikuvitushenkilö.
Jos hänestä olisi tullut Vladimir Suuri
Jokainen Venäjän johtaja olisi voinut valita toisin – ja siten jäädä historiaan eri tavalla, kirjoittaa Yrjö Rautio.
Venäjän kansalla on ollut harvoin onnea, kun uudet johtajat ovat astuneet sen johtoon. Milloin se on saanut käskijäkseen vajaamielisen tsaarin, milloin stalinistidiktaattorin. Vuonna 2000 onni vihdoin kääntyi, kun presidentti Boris Jeltsin nosti seuraajakseen tuntemattoman pietarilaisen tiedustelumiehen Vladimir Putinin.
Putin ryhtyi ensi töikseen purkamaan korruptiota. Hän asetti päämääräkseen, että Venäjä olisi korruptiosta vapaa oikeusvaltio vuoteen 2020 mennessä. Hän tiesi, että urakka oli lähes toivottoman iso. "Mutta ilman sitä ei Venäjästä tule koskaan nykyaikaista, vaurasta, vapaata ja demokraattista yhteiskuntaa", hän sanoi.
Putin pani Jeltsinin aikana syntyneen rosvokapitalismin kuriin ja lopetti poliittisen sekasorron. Tämä lisäsi hänen kansansuosiotaan. Putin piti aitona demokraattina kannatuslukujaan jopa huolestuttavan suurina.
"Kaikkein vähiten Venäjän kansa tarvitsee nyt uutta tsaaria. Sen on vihdoin aikuistuttava hallitsemaan itse itseään", hän sanoi.
Erityisen tarkasti Putin vahti, ettei sanan- ja lehdistönvapautta loukattu ja että myös oppositiolla oli täydet kokoontumis- ja ilmaisuvapaudet.
"Jos oma hallintoni ei kestä arvostelua, se ei ole asemaansa ansainnut ja joutaa mennä", hän sanoi.
Eräät Putinin lausunnot olivat šokki suurimmalle osalle venäläisiä ja heikensivät hänen suosiotaan. Hän sanoi muun muassa, että Neuvostoliiton hajoaminen oli viime vuosisadan suurin geopoliittinen onnenpotku.
"Neuvostoliitto oli väkivallalla luotu. Se alisti ja kahlitsi, vainosi ja tuhosi paitsi kansalaisiaan myös kokonaisia kansakuntia. Sen hajoaminen oli välttämätöntä, jotta uusi onnellisempi aikakausi voisi koittaa myös venäläisille", hän perusteli.
"Mitä hyötyä kylmästä sodasta, kilpavarustelusta ja ydinsodan uhasta oli Venäjälle?" Putin kysyi. "Vain pelkkää vahinkoa. Ne estivät yhteiskunnan kehityksen ja nielivät lopulta kaikki voimavarat. Samalla tavalla kävisi nyt, jos rakentaisimme uutta vastakkainasettelua."
Putin kehotti unohtamaan vanhat, keinotekoiset viholliskuvat.
"Ne perustuivat ideologialle, joka on jo kuollut. Länsimaailma ei ole vihollisemme, vaan luontainen yhteistyökumppanimme, jolta meillä on paljon opittavaa ja saatavaa", hän sanoi.
Putin edisti määrätietoisesti Venäjän yhteistyötä Euroopan unionin ja sotilasliitto Naton kanssa. Venäjän ja EU-maiden kauppavaihto kasvoi nopeasti. Venäjä sai voimavaroja, joilla uudistaa taloutensa niin, ettei se perustunut enää vain öljyn, kaasun ja muiden raaka-aineiden tuotantoon ja vientiin.
Länsimaisten yritysten investoinnit Venäjälle kymmenkertaistuivat, mutta myös yhä useampi venäläinen yritys investoi länsimaihin.
Venäläisten ja länsimaisten korkeakoulujen yhteistyö lisääntyi nopeasti. Yhä useampi länsimaalainen opiskeli Venäjällä muun muassa venäjän kieltä, kirjallisuutta ja geologiaa. Tutkijavaihto oli vilkasta. Venäjän kieli ja kulttuuri kokivat monissa länsimaissa, muun muassa Suomessa, renessanssin.
Venäjän ja Naton rauhankumppanuussopimus sai yhä laajempia ja syvempiä ulottuvuuksia. Venäjä osallistui yhteisiin harjoituksiin niin tiiviisti, että sitä ruvettiin pitämään jo jonkinlaisena assosioituneena jäsenenä. Siltä puuttui oikeastaan enää 5. artiklan antama turvatakuu, mutta sitä se ei suurvaltana kaivannutkaan.
Yhteistyö muutti myös Natoa.
Se ei ollut enää puolustusliitto vaan rauhanturvajärjestö. Venäjä ja Nato toimivat hyvässä yhteistyössä muun muassa rauhoitellessaan Krimin ja Itä-Ukrainan venäjänkielisiä, jotka olisivat halunneet liittää alueensa Venäjään.
Venäjä ja Nato yhdistivät voimansa myös taistelussa Isisiä, Boko Haramia ja muita terroristijärjestöjä vastaan.
"On Venäjän kannalta yhdentekevää, liittyvätkö esimerkiksi Ukraina, Suomi ja Ruotsi Natoon. Venäjällä on ei-jäsenenäkin joka tapauksessa enemmän vaikutusvaltaa Natossa kuin niillä", Putin rehvasteli. Mutta entistä harvempi enää halusikaan näissä maissa Natoon.
Putinin suosio kääntyi hänen loppuvuosinaan jälleen huimaan nousuun. Venäläisillä meni nyt taloudellisesti paremmin kuin koskaan. Venäjän kansainvälinen arvostus oli korkeampi kuin koskaan. Korkea ja terve oli sen myötä myös venäläisten kansallistunto.
Jälkimaailma on antanut miehelle, joka ei koskaan halunnut tsaariksi, kunnianimen Vladimir Suuri. Jotkut sanovat häntä myös Vladimir Rohkeaksi, jotkut Vladimir Viisaaksi.
Kirjoittaja on kokenut politiikan toimittaja, joka on työskennellyt sanoma- ja aikakauslehdissä.
