perjantai 4. heinäkuuta 2014

Tök-tök-suomenkielen kuvitteellinen pikakurssi

ITSE ASIASSA ET EI KU ÄÄ OIKEESTI NIIN KU TOTA TOTA…

Tuntuuko teksti tutulta? 

Olen kirjoittanut tästä asiasta vuosikymmenien aikana kohtalaisen säännöllisesti, varmaankin joka toinen-kolmas vuosi...

Miksi ihmeessä? Siksi, että asiaan kiinnitettäisiin huomiota ja että em. tök-tök-suomenkielen suurkuluttajat havahtuisivat käyttämäänsä kielenkäyttön. Toistaiseksi olen surkeasti epäonnistunut "kielenhuoltotehtävässäni".

Tuntuu siltä, että entistä enemmän esiintyy alla olevan tyyppistä puhetta niin televisiossa kuin radiossakin, josta näytteenä totaalifiktiivinen keskustelu, jonka tyyppistä kuulee lähes päivittäin - valitettavasti. 

Itse asiaan:

Kuuntelin radiosta eräänä iltapäivänä lyhyttä haastattelupätkää. Haastateltavana olivat, en nyt jaksa millään muistaa minkä lajin urheilijat olivat kyseessä.
Ohjelmassa suorastaan intohimoisen intensiivisesti yritettiin selvittää meille radionkuuntelijoille urheilusanoman perillemenoa.

Keskustelu sujui suunnilleen tähän tyyliin, mikäli oikein muistan…

Radiotoimittaja:
Arvoisat radion kuuntelijat, aiheemme tänä iltapäivänä on ”Miten saada kahdenkeskisessä keskustelussa oma, tässä tapauksessa urheilusanoma mahdollisimman selkeästi ja yksiselitteisesti perille?” Olemme saaneet keskusteluvieraaksemme kaksi maamme eturivin erittäin menestynyttä urheilijaa. Tervetuloa suoraan radiolähetykseen täältä Ylen Ö-studiolta!

Eiköhän sitten aloiteta!

Itse asiassa ei ku tai oikeesti niin ku musta tuntuu, että aihe teille molemmille on niin ku tasantarkkaan tuttu ja turvallinen joten et niin ku lähtään sit meneen…


Urhelija A:
Okei kyl tää täst! Musta tuntuu et sillee tota tota noin et et niin ku ni tuota ikään kuin eli eli ee ee sit ku asia on ihan oikeesti kuitenki vaikee…

Urheilija B:
Niin! Kyl mä luulen kans et se niin ku sit ku ää ää ee ee ikään kuin oli tota tota se ei ihan silleen niin ku aivan yksinkertainen todellakaan ole…

Radiotoimittaja:
Nii tota ee ee ku ku ja ja öö öö et silleen voitteks te ihan silleen pikkusen niin ku selventää mist siin loppujen lopuksi ihan oikeesti on silleen ää öö niin ku kysymys…

Urhelija A:
Musta tuntuu et silleen tota  tota noin et et niin ku ni tuota ikään kuin eli eli ee ee sit ku asia on ihan oikeesti sikavaikee se ei siistisiti niin ku ää et et  se ei hahmotu ihan pikku miitingillä…

Urheilija B:
Joo just ihan niin! Kyl mä luulen kans et se niin ku sit ku ää ää ee ee ikään kuin oli tota tota se ei ihan silleen niin ku aivan yksinkertainen todellakaan ole mut coolisti siihen voi sit silleen kuitenki suhtautuu…

Radiotoimittaja:
Ihan tottako? Ee ee ku ku ja ja öö öö et silleen voitteks te ihan silleen pikkusen vielä niin kun niin ku tarkentaa mist siin loppujen lopuksi ihan niin ku superoikeesti on silleen ää öö niin ku kysymys…

Urhelija A:
Mä kertaan vielä ä ää öö öö … Musta tuntuu et silleen tota  tota noin et et niin ku ni tuota ikään kuin eli eli ee ee sit ku asia on ihan oikeesti vaikee mut ei siin mitään ee ee et ku…

Urheilija B:
Niin! Kyl mä luulen kans et se niin ku sit ku ää ää ee ee ikään kuin oli tota tota se ei ihan silleen niin ku aivan yksinkertainen todellakaan ole…

Radiotoimittaja:
Tää stoori lähestyy loppuaan … onks teil viel jotain lisää jot saadaan juttu purkkiin ja veks nii tota ee ee ku ku ja ja öö öö et silleen voitteks te ihan silleen pikkusen niin ku viel mahdollisesti selventää ää öö et et niin ku on kysymys…

Urhelija A:
Musta tuntuu et silleen tota  tota noin et et niin ku ni tuota ikään kuin eli eli ee ee sit ku asia on ihan oikeesti vaikee ja mää oon sanonut asiasta kaiken oleellisen et silleen niin ku…

Urheilija B:
Kyl mä luulen kans et se niin ku sit ku ää ää ee ee ikään kuin oli tota tota se ei ihan silleen niin ku aivan yksinkertainen todellakaan ole mää oon ja sanonut kaiken siit…

Radiotoimittaja:

Kiitoksia teille, arvoisat urheiluasiantuntijamme, todella virikkeellisestä ja selventävästä haastattelusta!
Olen ehdottoman varma, että ohjelmaamme seuranneet radiokuuntelijat saivat selkeän kuvan, mihin olennaisiin asiakokonaisuuksiin on syytä kiinnittää huomiota, jotta kahdenkeskisessä keskustelussa oma sanoma, tässä tapauksessa urheilusanoma menee mahdollisimman selkeästi ja yksiselitteisesti perille…






torstai 3. heinäkuuta 2014

Kvartaalitalous ja yltiöpäinen individualismi

Mitä otsikon termit tarkoittavat? Ne tarkoittanevat, että elämme maailmanlaajuisesti verkottuneessa markkinataloudessa neljännesvuosirytmissä, jossa ihannoidaan yksilöllisyyttä yli kaiken.

Kvartaalitalouteen liittyen Suomessakin on puhuttu jo vuosikymmeniä ns. markkinavoimista, kasvottomista suursijoittajista
He seuraavat herkeämättä eri yritysten neljännesvuosikatsauksia ja tekevät niiden perusteella tunteettomasti nopeita ratkaisujaan.
Heille käsite tulosvaroitus on myrkkyä. Mikäli on odotettavissa, että juuri nyt meneillään olevalla vuosineljänneksellä tulos = voitto ei olekaan edellisen neljänneksen tasoinen, alkaa tapahtua...

Kuvitellaanpa, että tulos = voitto jollakin huippuyrityksellä edellisellä vuosineljänneksellä oli 1,5 miljardia euroa ja nyt meneillään olevan tulosvaroituksen mukaan vaivaiset 1,25 miljardia euroa, niin johan sijoitusrahat - ainakin osa niistä - alkavat siirtyä sutjakkaasti paremmille apajille.

Kvartaalitalous merkitsee tiliä sijoittajalle vuosineljänneksittäin. Pitemmälle tosi sijoittaja ei katsele, sillä maailmalla on yllin kyllin rahastettavaa!

Individualismi puolestaan korostaa yltiöpäistä yksilöllisyyden korostamista. Se tulee selvästi esiin mm. lehtien menestystarinoista.
Niissä annetaan lukijalle mielikuva, että saada kasaan n miljoonaa euroa verotettavaa tuloa ja/tai -omaisuutta, on ehdottomasti tavoittelemisen arvoista, olipa eurot hankittu erinomaisen optiosopimuksen, hyvin ajoitetun yrityskaupan, yrityksen uussijaintiratkaisun, onnekkaan televisio-ohjelmakokonaisuuden, huippu-urheilusuorituksen, tms. myötä...

Varsinkin niin sanotun keltaisen lehdistön lööpeissä vilahtelee näitä individualismin ilmentymiä, joista monet poistuvat takaoikealle liukkain tanssiaskelin ja putkahtavat kohta taas jossakin muussa individualismisuutta korostavassa ympäristössä. ”Jokainen on oman onnensa seppä!” meille opettavaisesti uskotellaan = saarnataan.

Suurinta osaa edellä mainituista supermenestyjistä ei taatusti kiinnosta pätkääkään, miten esimerkiksi Suomi-niminen maa, yhteiskunta toimii tai tulee toimeen.
Näennäisesti he saattavat toki vakuuttaa lööppilehtiin riippuvuussuhteessa olevan herkkäuskoisen vakilukijan/irtonumero-ostajan, että he ovat tämän maan timantinkova selkäranka.

Kuitenkin he ovat turvatakseen – individualistisesti – oman ökytoimeentulonsa valmiita silmää räpäyttämättä siirtämään yritystoimintansa tai rahansa mihin tahansa halvan työvoiman maahan/veroparatiisiin, kunhan vaan rahaa tulee edelleen kuin suokuokalla! Niin tai vähintäänkin naapurimaahan - yleensä näissä tapauksissa lännen suuntaan...

On muka uutta, että suomalaisyritysten voitot menevät ulkomaille, investoinnit vähenevät ja palkat laahaavat lähes paikallaan. Näinhän on ollut jo vuosikausia!

Ettei tämä artikkeli mene totaalisesti riistokapitalistien/-perheiden esittelyksi, heitähän ei Suomessa ole vanhojen laulujen perusteella kuin kaksikymmentä, on syytä avoimesti todeta, että nimenomaan individualismi nostaa kyllä päätään joka paikassa.

Se on pelkistettynä sitä: ”Minulle kaikki nyt heti!” Tähän liittyy myös upouusi käsite, elintasorasite, joka rassaa aidosti monien mielenrauhaa.

Pitääkö elintason aina vaan kasvaa, kasvaa ja kasvaa?

Tänään eivät riitä enää eilisen romppeet ja huomenna täytyy olla meno kiihkeämpää kuin tänään: tilavampi asunto, etelän aurinkoon/tunturinkupeeseen useammin, kelohonkamökki ja vähintäänkin viikko-osaketta siellä sun täällä, uudenkarhee ja entistä tilavampi auto alle yhä tiheämmin, puhumattakaan monista vapaa-ajan vekottimista, jne. ...

Tuttu oravanpyörä, joka on aika kaukana tavallisesta, ihmisen perustarpeet kohtuullisesti turvaavasta peruselämästä.
Missään ei ole rajoja näkyvissä eikä kukaan tunnu muistavan, että viimeisessä palttoossa ei ole taskuja!

Onko syytä aloittaa vihdoinkin vakava keskustelu elämisen tasosta ja todellisesta, aidosta elämisen laadusta?

Kyllä mietityttää...

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Elämä on yhtä tarinaa

Onko nykyajassa tilaa tarinoille?

Kyllä, aivan ehdottomasti kyllä, sillä elämä on mielestäni loppujen lopuksi yhtä tarinaa...

Itse olen aina pitänyt tarinoista. Miksi? Ehkä siksi, että elämä koostuu lukemattomista,
monimuotoisista tarinoista. Elämme koko ajan alati muuttuvien tarinoiden keskellä.
Mielellään kerron itsekin tarinoita, jotka yleensä perustuvat omiin kokemuksiini.

Omat tarinani ovat pääasiassa varsin vaatimattomia ja kuulijan kannalta kukaties liian
jokapäiväisiä, turhankin arkisia…

Olemme lainanneet kirjastosta DVD-levyjä takavuosina lähes viikoittain. Katselimme tietokoneen ruudulta kauan sitten pojantyttäremme kanssa mielenkiintoisen elokuvan, tarinan nimeltään Jali ja suklaatehdas…
______________________________________________________________________
Suora nettilainaus:
Jali ja suklaatehdas (Charlie and the Chocolate Factory, toisessa suomennoksessa Sulo
ja suklaatehdas) on yksi kirjailija Roald Dahlin tunnetuimmista lastenkirjoista. Siitä on tehty
myös kaksi elokuvaa, ensimmäisessä, 1970-luvulla tehdyssä versiossa pääosassa Villi
Vonkana oli Gene Wilder, ja myöhemmässä, vuonna 2005 ensi-iltansa saaneessa Tim
Burtonin ohjaamassa versiossa Jalina Freddie Highmore ja Villi Vonkana Johnny Depp.
Kirja kertoo rikkaasta ja omituisesta suklaatehtailijasta Villi Vonkasta, joka piilottaa
suklaatehtaansa tuotteisiin viisi kultaista pääsylippua. Noilla pääsylipuilla viisi lasta ja
heidän vanhempansa pääsevät tutustumaan hänen kauan ihmisiltä suljettuna olleeseen
suklaatehtaaseensa yhdeksi päiväksi.

Päivän aikana opitaan monenlaisia tärkeitä läksyjä, ja yksi toisensa jälkeen lapset
putoavat pois pelistä. Jäljelle jäänyt kirjan päähenkilö, köyhä Jali-poika voittaa lopulta
satumaisen yllätyspalkinnon. Suklaatehtailija Villi Vonkan hahmo perustuu löyhästi Dahlin
kotikaupungin merkittävään Cadburyn perheeseen.
_______________________________________________________________________
Mielestäni tässä tarinassa on sellaisia elementtejä, jotka kuuluvat raadolliseen nykyaikaan:
armoton kilpailu, äärimmäinen voiton tavoittelu, yltiöpäinen ahneus, täydellinen toisten
ihmisten huomioon ottamattomuus, välinpitämättömyys, jne. mutta onneksi myös
myötäelämistä ja ymmärtämistä…

Kaikkia edellä mainittuja kenen tahansa – niin aikuisen kuin lapsen – on syytä tykönään
mietiskellä ja priorisoida.

Nimenomaan lasten kanssa katsottuna tarina on mainostekstin mukaisesti: ”Kultainen
pääsylippusi niin kekseliääseen ja mielikuvitukselliseen maailmaan, ettet halua hukata
yhtäkään herkullista hetkeä.” Elokuvan toteutuksessa on käytetty voimallisesti hyväksi
tietotekniikkaa…

Kaikesta huolimatta perheen – isän ja äidin – myös isovanhempien rooli korostuu Jali ja
suklaatehdas-tarinassa ja mikä parasta, tarinassa on onnellinen loppu.

Villi Vonkan lennokkuus lähentelee Paroni von Munchhausen tarinoita. Hänhän mm.
ratsasti tykinkuulalla, kävi kuussa ja maan keskipisteessä. Eräs parhaimmista
Munchhausenin tarinoista on mielestäni kuitenkin se, jossa seikkailujen tiimellyksessä
uskomaton kerskailija muun muassa vajosi ratsuineen päivineen suonsilmään.
Münchhausen pelastui kuivalle maalle nostamalla itsensä ja hevosensa tukastaan,
letistään ylös.

Molemmissa edellä mainituissa tarinoissa opetus lienee pelkistettynä se, että lähes
uskomattomilla oivalluksilla, innovaatioilla ja ennen näkemättömillä visioilla
lähitulevaisuudessa kuitenkin erilaisista vaikeuksista ja uhkakuvista selvitään.

Kuitenkin elävässä elämässä tarvitaan lisäksi totuuden puhujia ja realiteettien
todellisia ymmärtäjiä ja tietysti niitä jarrumiehiä ja -naisia. Niitä yleensä löytyy joka
lähtöön…

Eilisen tarkennusteksti...

Eilen kirjoittelin ensimmäistä blogitekstiäni sen verran tohkeissani, että pieni tarkennus lienee paikallaan.

Pinta-alaltaan tasoitettava varastosokkeli on alle 5 m2, joten 25 kg:n säkki on enemmän kuin riittävä. Toisin sanoen suurin osa kivipohjaisesta jauheesta jäänee taas käyttämättä = "vanhentumaan", jolla ei myöhäisemmässä vaiheessa (yli 12 kk kuluttua) tee yhtään mitään.

Onneksi em. tavara ei aivan hinnan kiroissa sentään ole...

Varmaan joskus vielä myydään em. tyyppisiä materiaaleja nykyistä pienemmissäkin erissä, tuskin sentään aivan kilotavarana.

Joka tapauksessa on todettava: "Nyt alkoi Lyyti kirjoittamaan, kun sai oikean osoitteen!" Sokkelin tasoitus on menossa ja tavara tuntuu tarttuvan pintaan oikeaoppisesti - hyvä niin.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Numero uno...

Tämä on ensimmäinen blogikirjoitukseni. Minua on jo kauan sitten psyykattu avaamaan oma blogipalsta ja kirjoittamaan blogikirjoituksia.
Miksi?
Siksi, että olen vuosien saatossa valitellut, että tekstini eivät läheskään aina läpäise eri lehtien yleisönosastojen julkaisemiskynnystä. Osan mm. em. julkaisemattomista teksteistäni olen siirtänyt korisivuilleni, jotka ovat Kemin kaupungin kotisivujen alla...

Helpoimmin aikaisempiin ajatuksiini pääsee kiinni Googlaamalla nimellä Aki Pyykkö. Sieltä löytyy asiaa minun taustoistani ja aikaisemmista ajatuksistani vähintäänkin siteeksi.

Tämän tyyppinen blogikirjoittaminen on minulle siis aivan uusi asia, onko se "minun juttuni", se selvinnee myöhäisemmässä vaiheessa.

Tämä päivä on ollut mielenkiintoinen. Asiaan liittyvänä kirjoitan pienen "aasinsillan".

Olen ollut tähänastisen elämäni aikana rakentamassa/rakennuttamassa kaiken kaikkiaan kahdeksaa rakennusta. Yksi edellä mainituista on iso rivitalo ja kaksi rakennuksen pohjia. Viisi rakennuksista on tällä hetkellä käytännössä perheemme käytössä. Rakentaminen/rakennuttaminen on vaikea laji, johon liittyy paljon epävarmuustekijöitä - pieniä ja suuria..

Materiaalit ovat kehittyneet vuosikymmenien aikana valtavasti. On syntynyt eräänlaisia hektisiä täsmämateriaaleja, joita on maallikon vaikea hallita.

Tänään - tiistaina 01.07.2014 - törmäsin taas mm. edellä mainittuun.

Olen alkukesästä maalannut 1980-luvun puolessa välissä rakennetun varastorakennuksemme räystäät, osittain räystäänaluset, kaksi seinää, ikkunanpuitteet, pellit ja tavoitteena oli juuri tänään lähinaapurini avustuksella käsitellä sokkeli/"kivijalka"...

Olin jemmannut edellisestä rakentamisprojektista jauhemaista sokkelintasoitetta. Säkkiä (25 kg) olen säilytettänyt varastossa kuivassa, lämpimässä ja avaamattomana.

Pienen koe-erän sekoituksen ja levityksen jälkeen kaikki ei tuntunut olevan kohdallaan. Seos ei tarttunut kunnolla kiinni. Kuivuttuaan kiviaines jotakuinkin rapisi sokkelinjuureen...

Työ keskeytettiin. Säkin kylkeen kirjoitettua tekstiä luettuamme totesimme, että "parasta ennen/viimeinen käyttöpäivä" oli auttamattomasti ohitettu. Tekstin mukaan tasoitusjauhe pitäisi käyttää valmistushetkestä noin 12 kuukauden kuluessa.

Kiviainepohjainen jauhe vanhenee! Kyllä ovat taitavia nuo sideainekauppiaat/-sekoittajat! Aineiden potku loppuu alta aikayksikön...

Minulle tuli rautakauppaan lähtö. Uusi säkki on nyt odottamassa "korkkaamista". Säkistä jäänee näillä näkymin käyttämättä noin 4/5 mutta kauppa se on, joka kannattaa - takuuvarmasti.

Arvelen, että joku rikkiviisas lukija antaa minulle ystävällisen pikapalautteen: "Luehan säkin kyljessä olevat tekstit seuraavalla kerralla tarkemmin." Niinpä!