Luin hetki sitten Helsingin Sanomien 4.2.2017 Mielipide-sivulta Hannu Laaksolan kirjoituksen.
Hannu oli aikanaan OAJ:n päääänenkannattajan Opettaja-lehden päätoimittaja. Itse olin taannoin useita vuosia Opettaja-lehden toimitusneuvostossa AOO ry:n mandaatilla. Se oli mielenkiintoista aikaa.
Kevään kuntavaalit ovat kuntalaisten kannalta tärkeämmät kuin ehkä koskaan ennen. Miksi?
Sote-uudistuksen toteuduttua kaikki on toisin. On kysymyksessä historiallinen muutos.
Sivistyspalveluista tulee kunnan tärkein tehtävä. Koulutus on kunnan elinvoimatekijä.
Muutoksen vuoksi ei ole yhdentekevää, millaiset päättäjät kuntiin valitaan. On valittava sellaisia päättäjiä, joita koulutus kiinnostaa oikeasti ja jotka aidosti ymmärtävät, että koulutus on kunnan elinvoimatekijä.
On valittava sivistyspäättäjiä!
YHDYSVALTAIN liittovaltion vetoomustuomioistuin San Franciscossa teki erittäin tärkeän päätöksen hylätessään presidentti Donald Trumpin asetuksen määräaikaisesta maahantulokiellosta pakolaisille ja seitsemän muslimienemmistöisen maan kansalaisille.
Varhain perjantaina Suomen aikaa syntyneen päätöksen tekee merkittäväksi sekä sen asiasisältö että presidentin toimivallan tarkentaminen kansallisen turvallisuuden kysymyksissä.
Yhdysvallat määrittelee itse kansallisen turvallisuutensa, mutta Suomesta asti katsottuna on selvää, ettei väite pidä tässä kiistassa paikkaansa. Se oli myös vetoomustuomioistuimen kolmen tuomarin yksimielinen kanta, samoin kuin kiellon aiemmin kumonneen liittovaltion yksittäisen tuomarin näkemys.
Allekirjoittaessaan maahantulokiellon 27. tammikuuta Trump toteutti osittain vaalikampanjansa vakiolupauksen muslimien maahantulokiellosta. Suurelle osalle maailmasta on tullut ikävänä yllätyksenä, että Trump käyttäytyy niin kuin hän itse uskoisi vaaliteemoihinsa.
Terrorismi on vakava uhka myös Yhdysvalloille, mutta Trumpin kieltonsa perusteeksi esittämä väite hallitsemattomasta terroristien maahanmuutosta Yhdysvaltoihin on tuulesta temmattu.
Muslimienemmistöisten maiden kansalaiset käyvät läpi tiukan seulan ennen pääsyään Yhdysvaltoihin, tulivat he sitten tutkijaprofessoreina tai perheenjäseninä. Turvapaikan saaneiden seulonta voi venyä vuosiin.
Vielä huolestuttavampaa kuin Trumpin uhkakuvien harhaisuus on hänen näkemyksensä, ettei tuomioistuimilla ole valtuuksia puuttua presidentin päätöksiin kansallisesta turvallisuudesta. Sen näkemyksen tuomioistuin kumosi päättäväisesti.
Päätöksen mukaan liittovaltion oikeuslaitoksella nimenomaan on oikeus arvioida toimeenpanovallan päätösten perustuslaillisuutta.
Päätöksen merkitys korostuu, kun miettii, mihin päinvastainen ratkaisu voisi Trumpin kohdalla vielä johtaa.
- PääkirjoitusSeuraa
- YhdysvallatSeuraa
- maahantulokieltoSeuraa