perjantai 15. maaliskuuta 2024

Taideteoksen hinta ei ole rakettitiedettä vai onko sittenkin...

aideteoksen hinta ei ole rakettitiedettä vai onko sittenkin... Törmään tämän tästä - keskustellessani jonkin, tutunkin henkilön kanssa - kuvataiteeseen liittyvänä - ongelmaan, miten määrittää esim. jollekin taululle "oikea/järkevä/kohtuullinen" hinta. Toki itsekään en ymmärrä, että jostakin taideteoksesta jossakin huutokaupassa maksetaan miljoonia, kymmeniä miljoonia jopa satoja miljoonia. Kaiken lisäksi kyseinen taideteos ei ole - minun mielestäni - juuri kovinkaan hääppöisen näköinen. Niin - taiteilijan nimestä maksetaan. Suomessakin. Kemissäkin. Niin kuin olen kirjoittanut tämän vuoden aikana useaankin kertaan, että olen aktivoinut hallussani/omistamani kuvataiteen osalta. Tavoitteeni on saada siirretyksi mahdollisimman monta taulua uuteen ympäristöön. Pääasiassa teokset ovat Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994 - jäämistöä. Olen osasta pistänyt kuvia Facebook-foorumille. Kuva ei kerro koko totuutta, vaan taulu on livenä nähtävä. Todennäköisesti lähiaikoina otan lisää valokuvia. Tällä hetkellä Facebook-foorumilla on vajaa 50 kuvaa. Jos niistä jokin niin sanotusti kolahtaa, ota rohkeasti yhteyttä Messengerin tai sähköpostin aki.pyykko44@gmail.com välityksellä niin sovitaan jatkosta. Hallussani/omistuksessani olevat taulut eivät ole hinnan kiroissa... Niin - tehdäänpä pieni, leikkimielinen koeponnistus. Mitä olisit valmis maksamaan kemiläisen kuvataiteilijan Seppo Mikkasen mielenkiintoisista silkkipainotöistä, joista otin hetki sitten kuvan meidän päärakennuksemme aulatilassa? Kaikki työt ovat 1/30. Niiden nimet ovat: Perjantaipullo, Varpunen ja Keppana. Tosi mielenkiintoisia, älykkäitä töitä. Olen tehnyt Sepon kanssa yhteistyötä 1980-luvun puolesta välistä alkaen. Silloin ideoimme yhdessä SYP:n silloisen pankinjohtajan Ahti Salmelan kanssa kemiläisen jalkapallon - mestaruussarjatason jalkapallon - tukemiseksi niin sanotun kannustusvälinenpurkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti