sunnuntai 31. maaliskuuta 2024
Eräs Facebook-teksteistäni tänään...
Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia mutta juttelin eilen uuden presidenttimme Alexander Stubbin kanssa - unessa päikkäreille.
Totta - harvoin edes unessa pääsee juttelemaan presidentin kanssa...
Aiheena oli pääasiassa lähestyvät kuntavaalit hutikuussa 2025 siis noin vuoden päästä.
Kerroin, että tavoitteeni on saada kuusikymmentä ääntä...
"Eikös tuolla äänimäärällä ole vaarana jo tipahtaa Kemissäkin valtuuston ulkopuolelle?" totesi asiantuntevasti unikaverini.
"Ei haittaa mitään. Se on tuttua minulle. Olen ollut varavaltuutettu koko ajan." totesin yksiselitteisesti.
Niin - kerroin päikkäriuneni vaimolleni loppuiltapäivästä kahvittelu yhteydessä keittiön pöydän ääressä.
Hän kysyi: "Aionko asettua vielä vuonna 2025 ehdokkaaksi?"
"En ole vielä asiaa päättänyt." sanoin hänelle...
Mitä tänään tähän asti ...
Tänään on 1. pääsiäispäivä - kyllä.
Lyhyt lainaus nettitekstiä:
1. pääsiäispäivä (pyhäpäivä)
Kirkko viettää ensimmäistä pääsiäispäivää Jeesuksen ylösnousemuksen muistoksi. Raamatussa sanotaan Jeesuksen nousseen haudasta kolmantena päivänä ja kirkko uskoo sen tarkoittavan juuri sunnuntaiaamua.
Niin tänään on siirrytty taas Suomessa kesäikaan ja kelloja siiretty tunilla eteenpäin klo 3 aamulla käytännössä siis lauantaina illalla.
Hyvin nukutun yön jälkeen ulos katsellessani aistin puolipilvisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa 0 astetta lämmintä. Tänään ei ole mitään tärkeää tekemistä. Katsotaan, mitä tämä sunnunnuntaipäivä tuo loppujen lopuksi tullessaan...
lauantai 30. maaliskuuta 2024
Mitä tänään tähän asti...
Hyvin nukutun yön jälkeen ulos katsellessani totesin sääennusteen pitävän kutinsa, sataa lunta pyryttäen niin kuin pititikin. Mittarissa 0 astetta lämmintä/kylmää. Perinteisten aamutoimien jälkeen kukaties pistän puut päärakennuksen takkapesään. Myöhemmin päivällä saatan pukea työasun päälle ja lähteä fiilistelemään lumien kanssa pihalle.
Tänään ei ole mitään tärkeää tekemistä. Katsotaan, mitä tämä lauantaipäivä tuo tullessaan...
perjantai 29. maaliskuuta 2024
On pitkäperjantai - kyllä...
On pitkäperjantai - kyllä...
Lyhyt Wikipediateksti:
Pitkäperjantai (ortodokseilla suuri perjantai) on kristillinen pyhäpäivä, pääsiäistä edeltävänä perjantai, jota vietetään Kristuksen ristiinnaulitsemisen ja kuoleman muistoksi. Se on kirkkovuoden ainoa surujuhla.
Pitkäperjantai on yksi hiljaisen viikon juhlapyhistä ja monissa valtioissa yleinen vapaapäivä. Sitä edeltävää päivää kutsutaan kiirastorstaiksi ja seuraavaa 'lankalauantaiksi' tai 'hiljaiseksi lauantaiksi'. Suomessa sekä pitkäperjantai että seuraavan viikon maanantai (2. pääsiäispäivä) ovat pyhäpäiviä, aiheuttaen nelipäiväisen viikonlopun.
Niin - hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen ulos katsellessani aistin pilvisen kevätaamun läsänolon. Mittarissa -1 aste pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakemnnuksen takkapesään.
Tänään ollaan kaikessa rauhassa kotosalla. Katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan...
torstai 28. maaliskuuta 2024
Joka vanhoja muistelee, sitä...
Joka vanhoja muistelee, sitä...
Olen tälläkin foorumilla kirjoittanut useaan kertaan, että olen kuluvan vuoden puolella aktivoitunut Kulttuuriyhtistyöprojekti 1994- osa-aleella.
Lähinnä kuvataiteen alueella myydäkseni, vuokratakseni tai lahjoittaakseni hallussani olevaa kuvataidetta.
Olen Facebookissa omalla sivullani esitellyt noin 50 kpl kännykkäkuvaa tauluista. Luonnollisesti nähdä taulut livenä, paikan päällä, olisi parasta.
Muualla kuin Kemin Haukkarin Kainuunkadulla on enää kolme taulua. Peräpohjolan ja Kemin Keskustan yhteisessä toimitilassa Valtakatu 25.
Näistä kolmesta taulusta on periaatteessa yksi alustavasti myyty/varattu, joka täytyy sopivassa tilanteessa hakea sieltä pois.
Toivon, että Sinulla olisi mahdollisuus katsella "sillä silmällä" esille tuomiani tauluja ja/tai mikä parasta tulla paikan päälle niitä tutkimaan. Lupaan tehdä Sinulle tarjouksen, josta millään järkisyyllä et voi kieltäytyä.
Olen kuulolla ja/tai nähdään.
On kiirastorstai - kyllä...
On kiirastorstai - kyllä...
Lyhyt Wikipedialainaus:
Kiirastorstai on pääsiäistä edeltävä torstai. Sitä vietetään kristillisissä kirkoissa Jeesuksen viimeisen aterian muistopäivänä ja ehtoollisen asettamisen päivänä. Se ei ole Suomessa virallinen pyhäpäivä toisin kuin sitä
seuraava pitkäperjantai. Se on pyhäpäivä joissakin maissa, esim. Tanskassa ja Norjassa.
Hyvin nukutun yön jälkeen lehtiä - Lapin Kansa ja viikkoliite Luppo - hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin pilvisen kevätaamun läsnälon. Mittarissa +1 aste lämmintä. Perinteisten aamutoimien jälkeen ei ole mitään tärkeää tekemistä.
Kukaties käyn auton tankkaamassa ABC-kylmäasemalla Kemin Karjalahdella. Katsotaan, mitä tämä päivä tuo loppujen lopuksi tullessaan...
keskiviikko 27. maaliskuuta 2024
Mitä tänään tähän asti...
Hyvin nukutun yön jälkeen lehtiä - Lapin Kamsa ja Lounais-Lappi - kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin puolipilvisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa -8 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen alamme orientoitua Ruotsin Haaparannalle lähtöön.
Oikeastaan tänään ei ole muuta tekemistä. Katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan...
tiistai 26. maaliskuuta 2024
Eräs Facebok-teksteistäni tänään....
Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia, mutta hetki sitten - selailtuani viime aikojen lainauksiani - huomaan, että monissa niissä ei ole tykkäyksiä/peukutuksia lainkaan. Lähinnä artikkelit liittyvät Venäjän hyökkäyssotaan Ukrainassa. Ymmärrän tilanteen: Monet lukijoistani ovat kyllästyneet "kestoaiheeseeni".
Olen pitänyt aihetta esillä vuodesta 2014 lähtien ja erityisesti torstaista 24.02.2022 lähtien...
Aion pitää asiaa jatkossakin esillä. Niin kauan, kunnes asia saa ratkaisunsa.
Mitä tänään tähän asti...
Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin puolipilvisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa -6 astetta pakkasta.
Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän klapit päärakennuksen
takkapesään.
Tänään ei ole mitään ennalta tiedossa olevaa tekemistä.
Niin - sen verran että kävimme kaupoilla ja samalla reissulla sauvakävelemässä Mansikkanokalla. Jäällä pilkkijöitä, hiihtäjiä, moottorikelkkailijoita sekä kävelijöitä. Mikä on aurinkoisessa kevätilmassa liikkua...
Illansuussa vaimoni hakee tutun turkulaisrouvan pistäytymään meillä hänen käydessä iäkästä äitiään tapaamassa
Katsotaan, mitä muuta tämä päivä tuo tullessaan...
maanantai 25. maaliskuuta 2024
Lakko ja taulun hinta - kyllä...
Lakko ja taulun hinta - kyllä...
Eräs Facebook-kaverini soitti illansuussa. Tai oikeastaan minä hänelle, siliä en ehtinyt häneen soittoonsa vastata. Juttelimme muun muassa meneillään olevasta ay-liikkeen ja nykyhallituksen kädenväännöstä. Osittain nokittelusta. Totesimme, että se kyllä sataa Keskustan laariin. Jos vielä puheenjohtajavalinta onnistuu Keskustalla lähetyvässä Jyväskylän puoluekokouksessa mallikkaasti niin kannatus taatusti nousee. Se nähdään pikapuolin.
Tarjosin hänelle Keskustan Kemin toimistossa olevia tauluja hänen seurattuaan tauluinfoani tällä foorumilla.
Ne tuntuivat olevan liian värikylläisiä ja moderneja. Sen sijaan hän otti puheeksi ruotsalaisen edesmenneen taidemaalarin rantamaisemataulun, jonka käymme lahjoittamassa Haaparannalle keskiviikkona päivällä. Juttelimme taulun hinnasta. Kerrottuani näkemykseni asiasta hän totesi että siihen hintaan on vähän ostajia.
Toivottelimme lähestyvää Pääsiäistä.
Maaliskuun viimeinen viikko käynnistyi - kyllä...
Maaliskuun viimeinen viikko käynnistyi - kyllä...
Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin kirkkaan ja aurikoisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa suojaisessa auringonpaisteessa +4 astetta lämmintä. Perinteisten aamutoimien jälkeen kukaties pistän klapit päärakennuksen takkapesään.
Tänään ei ole mitään erityistä tekemistä. Katsotaan, miten tämä päivä loppujen lopuksi etenee...
sunnuntai 24. maaliskuuta 2024
Eräs Facebook-teksteistäni tänään...
Että mitäkö mietin? En sen kummempia mutta käänsin seuraavan viikon pöytäkalenteristani esiin.
Vain kaksi merkintää: Toisen - ystäväni tiistain syntymäpäivään liittyvän olen tänään sunnuntaina hoitanut etuajassa pois ja toinen on keskiviikon käynti vaimoni kanssa Ruotsin Haaparannassa luovuttaaksemme/lahjoittaaksemme vanhan taulun vuodelta 1933 vanhoihin, arvokkaisiin tiloihin.
Samalla käynemme tutun IKA-MAXI, Systembolaget ja IKEA kierroksen...
Mitä tänään tähän asti...
Hyvin nukutun mutta aikaisin herätyn yön jälkeen aistin vinkkaisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa -8 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen kukaties laitan puut päärakennuksen takkapesään ja hoidan tuttua puuhuoltoa eli noudan korillisen klapeja puu- ja varastokatoksesta.
Tänään ei ole mitään erityistä tekemistä. Katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan...
lauantai 23. maaliskuuta 2024
Mitä tänään tähän asti...
Hyvin nukutun yön jälkeen lehtiä - Lapin Kansa ja viikkoliite Luppo - kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin pilvisen ja lumisateisen kevätaamun läsnälon. Mittarissa -2 astetta pakkasta. Perinteisten aautoimien jälkeen ei oikeastaan ole mitään eritystä tekemistä. Kukaties pistän tulet päärakennuksen takkapesään.
Käväisemme myöhemmin kaupoilla. Katsotaan, miten muuten tämä lauantaipäivä etenee...
perjantai 22. maaliskuuta 2024
Se on taas perjantai -- kyllä...
Se on taas perjantai - kyllä...
Hyvin ja poikkeuksellisen pitkään nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin pilvisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa +1 aste lämmintä. Perinteisten aamutoimien jälkeen kukaties puen työasun päälle ja lähden takapihalle kesää tekemään.
Tänään ei olen mitään erityistä tekemistä. Ollaan nyt sitten vaan ja katsotaan, mitä tämä perjantaipäivä tuo tullessaan...
torstai 21. maaliskuuta 2024
Joka vanhoja muistelee, sitä...
Joka vanhoja muistelee, sitä...
Näkökentässäni vilahtivat sanat - Pedagogi Suomen Kemistä - vuosikymmenien takaisia tekstejäni selaillessani. Siihen maailman aikaan kirjoittelin vielä lehtien niin sanotuille yleisönosastoille muun muassa edellä mainitulla nimimerkillä ja/tai Aki Pyykkö, Pedagogi Suomen Kemistä avoimesti.
Sen aikainen opettajakollega Kemin ammattikoulusta, sittemmin Kemin ammattioppilaitoksesta, sittemmin Kemi-Tornion ammattiopistosta, sittemmin Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymän Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkiltä lehtori ja harrastekuvataiteilija Veijo Sykkö oli tehnyt omaan taidenäyttelyynsä teoksen nimellä Pedagogi Suomen Kemistä. Olin lievästi sanottuna otettu asiasta. Puu-, pahvi-taideteos karttakeppiä pitelevästä opettajasta. Kyseinen taidenäyttely oli silloisessa historiallisessa museossa Sauvosaarenkadulla. Mieleenpainuva taidenäyttely avajaisineen, josta ostin em. taideteoksen sekä pienen akvarellin.
Taiteilijan luvalla tuunasin ostamaani teosta. Pahvinen tuoli vaihdettiin ruostumattomasta teräksestä taivuteltuun tuoliin. Luovutin sen lahjana Kivikankaan opintoyksikköön. Viimeksi olen sen nähnyt kyseisen yksikön neuvotteluhuoneessa - kauan sitten.
Olisi mielenkiintoista tietää, missä kyseinen teos on tällä hetkellä.
Mitä tänään tähän asti....
Hyvin nukutun yön jälkeen lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin pilvisen, sumuisen kevätaamun läsnäolon. Yöllä oli satanut hiukan lunta - liekö "entisen surmaa" niin kuin ennen tavattiin sanoa. Mittarissa +1 aste lämmintä.
Perinteisten aamutoimien jälkeen on pakko taas todeta, että tänään ei ole ennakkoon tiedossa muuta kuin Insinööriliiton palkkalounas Kemissä, johon olen jo tammikuun loppupuolella ilmoittautunut.
Menen paikan päälle kuuntelemaan, mitä Pohjois-Suomen asiamiehellä Mikko Sormusella on kerrottavaa ajankohtaisista työmarkkina-asioista, vaikka ne eivät minua suoranaisesti eläkeläisenä kosketakaan. Katsotaan, mitä muuta päivä tuo tullessaan...
Mitä tänään tähän asti...
Hyvin nukutun yön jälkeen lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin pilvisen, sumuisen kevätaamun läsnäolon. Yöllä oli satanut hiukan lunta - liekö "entisen surmaa" niin kuin ennen tavattiin sanoa. Mittarissa +1 aste lämmintä.
Perinteisten aamutoimien jälkeen on pakko taas todeta, että tänään ei ole ennakkoon tiedossa muuta kuin Insinööriliiton palkkalounas Kemissä, johon olen jo tammikuun loppupuolella ilmoittautunut.
Menen paikan päälle kuuntelemaan, mitä Pohjois-Suomen piirin asiamiehellä Mikko Sormusella on kerrottavaa ajankohtaisista työmarkkina-asioista, vaikka ne eivät minua suoranaisesti eläkeläisenä kosketakaan. Katsotaan, mitä muuta päivä tuo tullessaan...
keskiviikko 20. maaliskuuta 2024
Jutustelua marketin kassajonossa - kyllä...
Jutustelua marketin kassajonossa - kyllä..
Ei ole pitkääkään aikaa, kun jouduin/pääsin taas kuuntelemaan jutustelua marketin kassajonossa. Tänään päivällä. Asia oli uunituote.
Kaksi iäkkäänpuoleista mieshenkilöä jutteli Lapin Kansan tämän päivän Kemiä koskettavasta ykkösartikkelista. Talousahdingossa oleva kaupunki saattaa joutua realisoimaan/myymään - taas kerran - omaisuuttaan.
"Onhan se kyllä kova paikka, jos kaupunki joutuu myymään - niin kuin artikkelissa kirjoitetaan - kruununjalokivensä." sanoi kassajonon taimmainen mieshenkilö. "Mistä se toimittaja tiesi, että myyntilistalla olisi Kemin Energia ja Vesi?" totesi toinen miehistä.
"Kyllä toimittajat tietävät. Eihän Kemillä ole enää muuta järkevää myytävää. Ja eiväthän toimittajat tyhmiä ole." totesi ensin äänessä ollut mieshenkilö.
"Ei niin." totesi toinen lyhyesti ja lisäsi:"Ei mennä kuitenkaan asioiden edelle, jos tästä vielä ilman "kruununjalokiven" myyntiäkin selvitään.
Miehet näyttivät lähtevän veikkauspisteen suuntaan...
Se on sitten kevätpäiväntasaus - kyllä...
Nettilainaus tiedeartikkelista:
Milloin on kevätpäiväntasaus?
Kevät on vihreitä versoja, linnunlaulua, valoisia iltoja – ja tärkeä tähtitieteellinen kulmakivi.
Kevätpäiväntasauksena Aurinko on suoraan päiväntasaajan yläpuolella.
Vuonna 2024 kevätpäiväntasaus on 20. maaliskuuta, täsmälleen kello 05.06 Suomen aikaa.
Kevätpäiväntasauksena voidaan tähtitieteen näkökulmasta jättää hyvästit talvelle ja toivottaa kevät, kesä ja aurinko tervetulleiksi.
Hyvin nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin pilvisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa -2 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän klapit päärakennuksen takkapesään.
Tänään on loppuiltapäivästä kokous. Katsotaan, mitä muuta tämä päivä tuo tullessaan...
tiistai 19. maaliskuuta 2024
Eräs Facebook-teksteistäni tänään...
Joka vanhoja muistelee, sitä...
Kauan sitten oli lähestymässä taas kerran kuntavaalit. Meidänkin ryhmän valtuutetuilla oli jälkikasvua.
Jälkikasvua, joka tuli taas esiin tuskaillessamme valtuustoryhmän "nuorennusleikkausta".
Minäkin rohkenin kokemattomuuttani ehdottaa eräälle aktiivijäsenelle - hän ei ollut vielä valtuutettu - että hänen jälkikasvunsa, poikansa lähtisi myös ehdokkaaksi.
"Ei lähde!" totesi henkilö napakasti ja lisäsi:" Hänhän veisi minulta ääniä."
Yritin tuoda esiin, että hänen poikansa tuttavapiiri on pääasiassa aika lailla toinen kuin hänen mutta turhaan.
Ei syntynyt siltä osin "nuorennusleikkausta" eikä myöhemminkään...
Mitä tänään tähän asti...
Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin aurinkoisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa -4 astetta pakkasta, päivällä siirrytään plussan puolelle. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän eilen kopsimiani vanhoja mäntyklapeja päärakennuksen takkapesään.
Alan kohtapuolin orientoitua kaupungintalolle kokoukseen lähtöön. Katsotaan, mitä muuta päivä tuo tullessaan...
maanantai 18. maaliskuuta 2024
Eräs Facebook-teksteistäni tänään...
Illansuupohdiskelua. Kirjoitin pari viikkoa sitten muun muassa seuraavaa: Olen takavuosina, oikeastaan vuosikymmeninä ottanut henkilökohtaisesti yhteyttä kymmeniin - mielestäni potentiaalisiin - kuntavaaliehdokkaisiin lähinnä sähköpostin välityksellä.
Kuluvan valtuustokauden aikana eli vuosina 2021-2025 ajattelin vähentää yhteydenottoja. Kuitenkaan en halua luopua asiassa kokonaan.
Miksi?
Siksi, että aina silloin tällöin tulee vahva tunne, että tämä henkilö on aivan ehdottomasti saatava mukaan ehdokaslistalle. Ne ovat - omasta mielestä - niitä kristallisoituneita kuningasajatuksia.
Tänään muun muassa tuli toistamiseen erittäin vahva tunne eräästä henkilöstä, että tämä henkilö on saatava mukaan Kemin päätöksentekoon.
Minulle on usein perusteltu mukaan lähtemättömyyttä kuntapolitiikkaan ajan käytöllä.
Sekin on loppujen lopuksi asennoitumis- ja järjestelykysymys.
Kyllä aikaa riittää...
Maaliskuun toiseksi viimeinen viikko käynnistyi - kyllä...
Maaliskuun toiseksi viimeinen viikko käynnistyi - kyllä...
Hyvin nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin aurinkoisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa suojaisessa auringonpaisteessa jo +6 astetta lämmintä, päivällä kukaties tuplaten.
Perinteisten aamutoimien jälkeen kukaties pistän klapit päärakennuksen takkapesään.
Niin - en vielä klapien kanssa touhunnut paitsi vanhan työasun päälle puettuani olin kohta pihalla. Menin kirveen kanssa puu- ja varastokatokselle ja jyystin yhden ison mäntypökäleen klapeiksi - aika isoiksi klapeiksi. Niistä saa ainakin kolme takkapesällistä poltettaviksi.
Niin - pistin Kemin kaupungin luottamushenkilötabletin lataukseen ja vilkaisin, onko tullut uusia viestejä. Kyllä oli muun muassa tiedustelu, voinko huomenna tiistaina 19.03. osallistua ympäristölautakunnan kokoukseen varajäsenen ominaisuudessa kaupungintalon toisen kerroksen kokoushuoneessa klo 12. Ilmoitin saapuvani kokoukseen.
Oli tullut toinenkin tiedustelu huhtikuun alkupuolen kaupunginvaltuustoon liittyviin tapahtumiin. Ilmeisesti menen paikalle varajäsenen ominaisuudessa...
Vaimoni lähti kaupoille hetki sitten.
Tänään ei ole mitään erityistä tekemistä. Katsotaan, miten päivä tästä etenee...
sunnuntai 17. maaliskuuta 2024
Joka vanhoja muistelee, sitä...
Joka vanhoja muistelee, sitä...
Nettiä hetki sitten selaillessani näkökentässä vilahti postiivinsoittaja, katusoittaja. Olen muistaakseni tästä kirjoittanut aikaisemminkin, mutta kertaus on opintojen äiti, väitetään.
Kävimme - minä ja vaimoni Tuula - Inter Rail-matkalla vuonna 2000 Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa, Vuonna 2001 pääasiassa Ranskassa ja vuonna 2003 Italiassa. Ensimmäisen matkamme jälkeen ehdotin vaimolleni, että ostetaan kohtuuhintainen posetiivi ja lähdetään katusoittajiksi Euroopan suurkaupunkeihin ja tutustumaan paikallisiin cityihmisiin.
Sen verran asia jäi mietityttämään, että katselin netistä posetiivien hintoja. Muutamalla tonnilla sellaisia siihen aikaan eli yli 20 vuotta sitten olisi saanut ostetuksi. Eipä tullut ostetuksi. Uusimme viime kesänä passit, joten posetiivin soittokin onnistuisi lähivuosina.
Taitaa olla parasta unohtaa koko juttu ja liittää pohdinta niiden - useiden - toteuttamatta jääneiden asioiden luetteloon.
Mitä tänään tähän asti...
Hyvin nukutun yön jälkeen ulos katsottuani aistin aurinkoisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa -11 astetta pakkasta varjossa ja kohta suojaisessa auringonpaisteessa +3 astetta lämmintä. Kaunis kevätpäivä kehittymässä.
Perinteisten aamutoimien jälkeen tyhjennämme päärakennuksen takkapesästä tuhkat muovisäkkiin. Levitän tuhkat aikanaan tontin ympärillä olevien syreenipensaiden juurille. Kierrätystä.
Telvisiosta näyttää tulevan talviurheilua joka lähtöön. Kukaties jotakin tulee katsottuakin. Katsotaan, miten päivä muutoin etenee.
Käänsin uteliaisuuttani seuraavan viikon esiin pöytäkalenteristani. Näyttää olevan kaksi kokousta, joista toiseen osallistun. Torstaina menen Insinööriliiton Palkkalounas-tapahtumaan Kemissä. Mielenkiintoista kuulla, millaista infoa tämän hetken erittäin poikkeuksellisessa tilanteessa liiton asiamieheltä on saatavissa. Eläkeläisen menoon se ei tosin paljoakaan vaikuta mutta sittenkin...
lauantai 16. maaliskuuta 2024
Mitä tänään tähän asti...
Hyvin nukutun yön jälkeen lehtiä - Lapin Kansa ja verkkoliite Luppo - hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin kauniin, aurinkoisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa -2 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen keittiön pöydän ääressä pohdiskelimme, josko lähtisimme merenjäälle köpöttelemään - jopa Selkäsaaressa mökillä käymään.
Katsotaan, miltä ajatus tuntuu hetken päästä.
perjantai 15. maaliskuuta 2024
Taideteoksen hinta ei ole rakettitiedettä vai onko sittenkin...
aideteoksen hinta ei ole rakettitiedettä vai onko sittenkin...
Törmään tämän tästä - keskustellessani jonkin, tutunkin henkilön kanssa - kuvataiteeseen liittyvänä - ongelmaan, miten määrittää esim. jollekin taululle "oikea/järkevä/kohtuullinen" hinta.
Toki itsekään en ymmärrä, että jostakin taideteoksesta jossakin huutokaupassa maksetaan miljoonia, kymmeniä miljoonia jopa satoja miljoonia.
Kaiken lisäksi kyseinen taideteos ei ole - minun mielestäni - juuri kovinkaan hääppöisen näköinen.
Niin - taiteilijan nimestä maksetaan. Suomessakin. Kemissäkin.
Niin kuin olen kirjoittanut tämän vuoden aikana useaankin kertaan, että olen aktivoinut hallussani/omistamani kuvataiteen osalta. Tavoitteeni on saada siirretyksi mahdollisimman monta taulua uuteen ympäristöön.
Pääasiassa teokset ovat Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994 - jäämistöä.
Olen osasta pistänyt kuvia Facebook-foorumille. Kuva ei kerro koko totuutta, vaan taulu on livenä nähtävä.
Todennäköisesti lähiaikoina otan lisää valokuvia. Tällä hetkellä Facebook-foorumilla on vajaa 50 kuvaa. Jos niistä jokin niin sanotusti kolahtaa, ota rohkeasti yhteyttä Messengerin tai sähköpostin aki.pyykko44@gmail.com välityksellä niin sovitaan jatkosta.
Hallussani/omistuksessani olevat taulut eivät ole hinnan kiroissa...
Niin - tehdäänpä pieni, leikkimielinen koeponnistus.
Mitä olisit valmis maksamaan kemiläisen kuvataiteilijan Seppo Mikkasen mielenkiintoisista silkkipainotöistä, joista otin hetki sitten kuvan meidän päärakennuksemme aulatilassa? Kaikki työt ovat 1/30.
Niiden nimet ovat: Perjantaipullo, Varpunen ja Keppana. Tosi mielenkiintoisia, älykkäitä töitä.
Olen tehnyt Sepon kanssa yhteistyötä 1980-luvun puolesta välistä alkaen. Silloin ideoimme yhdessä SYP:n silloisen pankinjohtajan Ahti Salmelan kanssa kemiläisen jalkapallon - mestaruussarjatason jalkapallon - tukemiseksi niin sanotun kannustusvälinenpurkin.
Mitä tänään tänä asti...
Hyvin nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin pilvisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa +2 astetta lämmintä. Perinteisten aamutoimien jälkeen ei taida olla mitään erityistä tekemistä. Iltapäivällä käväisemme kauppareissulla.
Katsotaan, mitä muuta tämä päivä tuo tullessaan...
torstai 14. maaliskuuta 2024
Eräs Facebook-teksteistäni tänään...
Että mitäkö mietin näin myöhäisiltana? En oikeastaan sen kummempia, mutta luin hetki sitten mielenkiintoista tekstiä.
Tekstilainaus:
Venäjän entinen presidentti, nykyinen Venäjän turvallisuusneuvoston varapuheenjohtaja Dmitri Medvedev esitti torstaina seitsemänkohtaisen ”Venäjän maailmanjärjestyksen”, joka on hänen mukaansa ainoa tie lopettaa konflikti Ukrainassa.
Tekstin luettuani on pakko todeta, että miehellä ei ole lääkitys kohdallaan - ei ole ollut pariin vuoteen.
Muuten minulta tänään kysyttiin, miten tuossa Ukrainan sodassa käy.
Sanoin, että Venäjällä alkaa tapahtua muutoksia. Venäjän joukot poistuvat Ukrainasta eli Ukraina valloittaa takaisin nyt Venäjän valtaamat alueet ja se lähtee liikkeelle Krimin niemimaan valloituksesta.
Kieltämättä kysyjä suhtautui lievästi sanoen epäilevästi sanomaani, johon totesin, että minä olen se yltiöoptimisti, ollut aina...
Eräs Facebook-teksteistäni tänään...
Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia, mutta olipa mielenkiintoinen jutusteluhetki loppuiltapäivästä Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n toimitilassa Vinssissä.
Esittelin juttukaverilleni Anatoly Sergienkon rennon sekatekniikkatyön Houkutus. Loppujen lopuksi nimi - taulun pois seinältä ottaessamme - olikin Tytöt ja malli. Se on yksi viidestä samantyyppisestä taulusta - sarjasta.
Pääsimme yhteisymmärrykseen taideteoksen hinnasta. Kerroin hänelle, että varmaan saan myöhemminkin tauluja myydyksi hänelle.
Todettakoon, että poistin kaikki em. tilan taulut kotiin tuodakseni.
Kysyin juttukaveriltani - kerrottuani suljettujen ovien taidenäyttelyn idean - kuinka monta taulua tästä tilasta on myyty.
Meillä oli niin paljon "jutunjuurta", että en loppujen lopuksi saanut häneltä vastausta.
Tilan omista tauluistani tyhjennettyä tuli kumman levollinen olo. Onpahan yksi huolen aihe vähemmän...
Joka vanhoja muistelee, sitä...
Joka vanhoja muistelee, sitä...
Olen tehnyt kulttuuriyhteistyötä - pääasiassa kuvataiteeseen liittyvää - Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994 - nimikkeen alla. Siis kolmekymmentä vuotta. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että vuoden 2014 jälkeen projekti on ollut säästöliekillä - käytännössä jäissä.
Kävi hetki sitten mielessä parinkymmenen vuoden takainen tapahtuma. Minulla oli tauluja erään yrityksen tiloissa esillä. Onnistuin kyseiselle yrittäjälle myymään muun muassa erään upean öljyväritaulun. Sanoin hänelle:"Älä kerro kenellekään, miten halvalla tämän sait ostetuksi."
Hän vastasi:"En varmasti kerro, sillä saisin vastauksen, hulluko sinä olet, että olet noin paljon maksanut tuollaisesta taulusta." Edellinen vapaasti muisteltuna ja se on taivahan tosi niin kuin entinen opettajakollega tapasi sanoa tarinansa päätteeksi...
Olen tehnyt tarjouksia/ehdotuksia tuntemilleni henkilöille lähinnä Facebook-foorumille pistämistäni tauluista/taideteoksista. Asia on saanut asiallista ja myötäsukaista vastaanottoa osakseen.
Olen lähestynyt heitä ajatuksella/oletuksella/toiveella, että he kukaties myöhäisemmässä vaiheessa intoutuvat ostamaan muitakin tauluja. Katsotaan, miten asia etenee. Ken elää, hän näkee...
Mitä tänään tähän asti...
Hyvin nukutun yön jälkeen lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin takatalven elkeitä ilmassa - sakeaa lumisadetta. Mittarissa 0 astetta lämmintä. Perinteisten aamutoimien jälkeen haen Pikkupuolen varastosta solumuovia/kuplamuovia josko sille on loppuiltapäivästä ja viikonvaihteessa käyttöä taulujen suojaamisessa.
Tänään todennäköisesti tyhjennän toisen "suljettujen ovien taidenäyttelyn" ainakin pääosin tauluista. Katsotaan, miten muutoin tämä päivä etenee...
keskiviikko 13. maaliskuuta 2024
Mitä tänään tähän asti...
Hyvin nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin pilvisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa -2 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän työasun päälle ja lähden takapihan kulkureittejä hiekoittamaan, oikeastaan rouhettamaan.
Tänään ei taida olla mitään erityistä tekemistä. Katsotaan, miten muuten päivä etenee...
Eilen pohdiskelimme, josko loppuviikosta, lähinnä perjantaina lähtisimme merenjäälle köpöttelemään. Samalla voisimme käväistä Selkäsaaressa mökillä - toista kertaa tälle talvelle/keväälle.
tiistai 12. maaliskuuta 2024
Kuntavaalit 2025 - aikataulumuistutus - kyllä...
Kuntavaalit 2025 - aikataulumuistutus - kyllä...
Tasan vuoden päästä on ehdokasasettelun vahvistaminen. Vuoden ja yhden kuukauden päästä on varsinainen äänestyspäivä. Jos aika kuluu yhtä nopeasti kuin tällä hetkellä, tuo ajankohta on kohtapuolin käsillä. Toivottavasti asiasta kiinnostuneet alkavat viritellä vaaliteemojaan ja tukiryhmien hahmottamista...
Aikataulut vuoden 2025 kuntavaaleissa
Seuraavat kuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 13.4.2025. Muut tärkeät ajankohdat ovat seuraavat:
äänioikeusrekisterin tietojen poimintapäivä (missä kunnassa kukin on äänioikeutettu): 21.2.2025
ehdokashakemusten jättöpäivä: 4.3.2025
ehdokasasettelun (ml. ehdokasnumerot) vahvistaminen: 13.3.2025.
äänioikeusrekisteri lainvoimainen 1.4.2025
kotiäänestykseen ilmoittautuminen päättyy 1.4.2025 klo 16
ennakkoäänestys kotimaassa: 2. - 8.4.2025
ennakkoäänestys ulkomailla: 2. - 5.4.2025
tulosten vahvistaminen: 16.4.2025
valtuustot aloittavat työnsä 1.6.2025.
Mielenkiintoinen Puoli 7 ohjelma eilen maanantaina 11.03.2024 - kyllä...
Mielenkiintoinen Puoli 7 ohjelma eilen maanantaina 11.03.2024 - kyllä...
Paavo Väyrynen jätti joulukuussa puoluepolitiikan. Mitä kuuluu Suomi-politiikan konkarille nyt? Juontajina Ella Kanninen ja Mikko Kekäläinen. #Puoli7
Näytä lisää
julkaistu
ma 11.3.2024
poistuu
11.3.2025
käynnistyskerrat
29 839
Niin - katselin ohjelman hetki sitten, kun sitä oli "mainostettu" Facebook-foorumilla. Totta - ihan mukavan rento haastatteluhetki tausta-aineistoineen. Kiinnitin huomiota ohjelman alkuvaiheessa Paavon toteamukseen, että hän ei lähtenyt opiskelemaan paperi-insinööriksi, vaikka hänet oli valittu Teknilliseen korkeakouluun.
Tätä en ole aikaisemmin tiennytkään.
Edellä oleva on "aasinsilta" asiaani. En lähtenyt minäkään jatko-opiskelemaan Otaniemeen diplomi-insinööriksi, vaikka minut oli sinne valittu vuonna 1976. Samaan aikaan olin saanut ilmoituksen, että minut oli hyväksytty Ammattikoulujen Hämeenlinnan Opettajaopistoon (AHO). Sinne lähdin. Ratkaisu oli puhtaasti taloudellinen. En halunnut lähteä tekemään lisää opintovelkaa. Toki ilmaista ei edellä mainittukaan ollut. Perheen elättämiseksi tontti myytiin Imatralla.
Mitä tänään tähän asti...
Hyvin nukutun mutta aikaisin herätyn yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin pilvisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa -3 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään.
Puen työasun päälle kohtapuolin ja lähden pihan jääpintaa rikkomaan ja hiekottamaan. On paikka paikoin tosi liukasta. Katsotaan, miten muutoin tämä päivä etenee...
maanantai 11. maaliskuuta 2024
Eräs Facebook-teksteistäni tänään...
Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia, mutta joutessani laskeskelin niiden taulujen ja/tai taideteosten lukumäärän, jotka olen pistänyt tälle foorumille esiin tämän vuoden aikana - toistaiseksi.
Niitä on yhteensä 33 teosta.
Niistä on käytännössä kolme (3) myyty ja kaksi (2) lahjoitettu. Lisäksi yksi teos, joka ei ole ollut esillä, on alustavasti varattu.
Seuraavassa akviteettipuuskassa menen Pikkupuolelle ja otan lisää taulukuvia. Kukaties myös kehystämättömistä valokuvista, akvarelleista, silkkipainotöistä, sekatekniikkatöistä ja yhdestä öljyvärityöstä.
Toivon, että otatte rohkeasti yhteyttä myös ajatuksella, että taideteoksen voi ostaa myös lahjaksi, jos itsellä kukaties ovat seinät täynnä tauluja.
Yhteydenotot mielellään Messengerin tai sähköpostin aki.pyykko44@gmail.com välityksellä.
Uusi viikko käynnistyi - kyllä...
Uusi viikko käynnistyi - kyllä...
Hyvin nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin pilvisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa -1 aste pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen kukaties pistän klapit päärakennuksen takkapesään.
Katsotaan, mitä muuta päivä tuo tullessaan.
Tällä viikolla ei ole kuin pari kalenterimerkintää. Hyvä niin...
sunnuntai 10. maaliskuuta 2024
Eräs Facebook-teksteistäni tänään...
Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia, mutta selvennän hiukan aloittamaani kuvataideaktiviteettia, koska arvelen jonkun lukijoistani sitä tykönään mietiskelevän.
Olen tehnyt vuodesta 1994 alkaen kulttuuriin, pääasiassa kuvataiteeseen liittyvää yhteistyötä monien ammatti- ja harrastetaiteilijoiden kanssa. Työnimikkeenä on ollut Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994- ...
Haltuuni on joutunut/kertynyt jonkin verran kuvataidetta, jonka määrää tavoitteeni on tänä vuonna olennaisesti pienentää. Pääasiassa olen ostanut taulut/taideteokset, muutaman olen saanut lahjoituksena.
Kaikki muun muassa Luoteis-Venäjältä vuosikymmenien aikana tuodut taulut on virallisesti tuotu Suomeen taidemyyntinäyttelyihin.
Haluan painottaa, että en ole taidekauppias, vaan asia on minua eri syistä kiinnostanut.
Minulla on täydet valtuudet myydä, vuokrata tai lahjoittaa em. teoksia.
Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että olen sen verran iso poika, että voin tehdä omille teoksille mitä haluan. Luonnollisesti toimilleni on vaimoni hyväksyntä.
Olen siis tälle foorumille pistänyt muutamia kuvakoosteita selostuksineen.
Luonnollisesti toivon, että minuun otetaan yhteyttä Messengerin tai sähköpostin aki.pyykko44@gmail.com kautta, jos jokin teoksista kiinnostaa. Sovitaan sitten jatkosta erikseen - kiitos.
Totean, että asiaan on ollut jo vähin aitoa kiinnostusta. Hyvä niin.
Mitä tänään tähän asti...
Hyvin ja poikkeuksellisen pitkään nukutun yön jälkeen ulos katsellessani aistin mukavantuntuisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa +4 astetta lämmintä. Perinteisten aamutoimien jälkeen ei ole oikeastaan mitään erityistä tekemistä. Täytyy vilkaista eiliset lehdet hiukan tarkemmin vielä kertauksena.
Katsotaan, miten tämä päivä etenee...
lauantai 9. maaliskuuta 2024
Mitä tänään tähän asti...
Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen lehtiä - Lapin Kansa ja viikkoliite Luppo - hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin pilvisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa -1 aste pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen alamme orientoitua kauppareissulle.
Katsotaan, miten muutoin päivä etenee...
perjantai 8. maaliskuuta 2024
Se on taas perjantai - kyllä...
Se on taas perjantai - kyllä...
Viikko on taas lopuillaan. Hvvin nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin tyvenen ja pilvisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa -1 aste pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen kukaties pistän klapit päärakennuksen takkapesään.
Tänään ei taida olla mitään erityistä tekemistä. Vaimoni pistäytynee kaupoilla päivemmällä. Katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan...
Niin - viime yönä "vanhus" eli Yhdysvaltain prsesidentti Biden on pitänyt jämäkän puheen mediatietojen mukaan. Suomessa Keskustan kannatus on noususuunnassa. Mielenkiintoista. Pääministerimme jututtaa ay-pomoja. Ovatko suunnitellut lakot vielä vältettävissä - tuskin.
torstai 7. maaliskuuta 2024
Eräs Facebook-teksteistäni tänään...
Kirjoitin aamulla muun muassa seuraavaa:
Aamukahvilla istuskellessamme päätimme, että lähdemme illalla Kemin taidemuseolle taidenäyttelyn avajaisiin klo 18.
Kevään avaa kahden taiteilijapolven Mari ja Jussi Jäälinojan kuvataidenäyttely Tyttö ja kuolema.
Kyllä - siellä kävimme ja juuri hetki sitten tulimme kotiin.
Ihan mukava tapahtuma. Tapahtuman avasi museonjohtaja Tanja Kavasvuo, jonka jälkeen Mari jäälinoja piti näyttelyyn liittyvän johdatuksen, eräänlaisen historiikin.
Erittäin tunteikasta tekstiä nimenomaan loppusanoissa.
Oli myös tasokasta musisointia ja pikkunaposteltavaa.
Näyttely on pakko mennä ajan kanssa katsomaan uudestaan.
Pääsin Tanjalle kertomaan henkilökohtaista kuvataiteeseen liittyvää taulujen "hävittämistä" varastosta uusille seinille ihailtaviksi. Se työ on käynnistynyt...
Katsotaan, miten asia loppujen lopuksi etenee. Ken elää, hän näkee.
Mitä tänään tähän asti...
Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin pilivisen ja sumuisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa -5 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen on taas pakko todeta, että tänään ei ole mitään erityistä tekemistä.
Aamukahvilla istuskellessamme päätimme, että lähdemme illalla Kemin taidemuseolle taidenäyttelyn avajaisiin klo 18. Kevään avaa kahden taiteilijapolven Mari ja Jussi Jäälinojan kuvataidenäyttely Tyttö ja kuolema.
Katsotaan, miten muuten päivä etenee...
keskiviikko 6. maaliskuuta 2024
Joka vanhoja muistelee, sitä...
Joka vanhoja muistelee, sitä...
Tämän päivän erään puhelinkeskustelun jälkeen kävi mielessä 1980-luvun tapahtumia.
Kävin siihen maailman aikaan aika usein pääkaupunkiseudulla opetus- ja insinööriasioissa.
Tietotekniikka teki tuloaan myös ammattijärjestöihin.
Muistan erään ammattijärjestön toiminnanjohtajan tuskailut hänen ajaessaan itseään sisään uuteen tekniikkaan ja sen aikaisiin - ei kovin tarkkoihin - näyttöruutuihin.
Hän puhui usein käytössä olevan tietokoneen näyttöruudun "hyttysenpaskan" kokoisista merkinnöistä. Hän joutui käyttämään toimistotyössään jopa suurennuslasia.
Niin - siihen maailman aikaan ei ollut käytössä kuvakkeita eikä juuri mitään muitakaan symboleita.
Nykyisin on jos vaikka mitä. Mielestäni liiankin kanssa. Jos et ole koskaan käyttänyt = joutunut käyttämään jotain uutta symbolia niin on aivan mahdoton etukäteen tietää sen merkitystä.
Totta - kerran käytettyään ja merkityksen selvitettyään, tietotekniikan salat aukeavat. Ainakin niin kauan kuin muistaa sen merkityksen...
Tunnustan, että eilen käytin koko viikon kiroilukiintiöni tuskaillessani Facebookin kanssa. Vaihdoin salasanan useaan kertaan. Sittemmin selvisi, että olikin kyseessä globaaliongelma.
Mitä tänään tähän asti...
Hyvin nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin pilvisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa -2 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen kukaties pistän tulet päärakennuksen takkapesään. Voi olla, että päivällä käyn pistämässä Pikkupuolellekin tulet takkaan.
Aamupäivällä on Teams-kokous, johon linkkiyhteys kohtapuolin ilmaantunee/toteutunee.
Katsotaan, mitä muuta päivä tuo tullessaan...
tiistai 5. maaliskuuta 2024
Mitä tänään tähän asti...
Hyvin nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin pilvisen ja kevytlumisateisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa 0 astetta lämmintä.
Perinteisten aamutoimien jälkeen on pakko todeta, että tänäänkään ei taida olla mitään erityistä tekemistä.
Niin - työasun päälle puettuni huomasin kohta olevani Fiskars-kirves kädessä puu- ja varastokatoksen luona vanhoja mäntypökäleitä pilkkomassa.
Tontilla oli aikanaan äitini istuttamia mäntyjä - kuusi kaiken kaikkiaan - jotka intoutuivat kasvamaan liian suuriksi. Ne on jo vuosia sitten kaadettu, pätkitty, pilkottu klapeiksi ja poltettu takoissa. Muutamaa pökälettä lukuun ottamatta. Noin 50-60 cm pitkille, paksuille pökäleille on löytynyt pihakäyttöä.
Yhden jyystin klapeiksi. Olihan se luja. Vein osan klapeista ahkiossa Pikkupuolelle kuivumaan. Siellä ne aikanaan, oikeastaan kohtapuolin takassa poltellaan...
Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan.
Niin - eilen tuli sähköpostiviesti Kemin taidemuseolta uuden taidenäyttelyn avajaisista torstaina 7.3. klo 18. Mari ja Jussi Jäälinojan kuvataidenäyttely Tyttö ja kuolema.
Voi olla, että kyseiseen tilaisuuteen tulee lähdetyksi. Katsotaan sitten loppuviikosta.
maanantai 4. maaliskuuta 2024
Kristallisoituneita kuningasajatuksia - kyllä...
Kristallisoituneita kuningasajatuksia - kyllä...
Niitä kyllä kaivataan. Tunnustan, että saattaa mennä useita päiviä, että en saa kirjoitetuksi mitään erityisen tärkeää - omasta mielestäni - vaan tuttua jokapäiväistä/arkista jorinaa.
Yksi asia minua on pitkään mietityttänyt. Se on Kemin umpisurkea taloustilanne ja siihen liittyvänä, mistä ihmeestä jatkossa löytyisi tolkun päättäjiä, jotka vääntäisivät talouden kunnolla nousu-uralle. Väitetään, että johan se on tapahtunut.
Oli niin tai näin, meillä on edelleen velkaa kohtuuttoman paljon.
Tavallaan kirjoituksissani on ollut viime vuosina - eräänlaisena teemana - muistuttaa lukijoita lähestyvistä vaaleista.
Kohta on EU-vaalit, mutta nuo ensi kevään eli vuoden 2025 kunta- ja aluevaalit koskettavat konkreettisesti meitä tämän talousalueen ihmisiä henkilökohtaisesti.
Olen takavuosina, oikeastaan vuosikymmeninä ottanut henkilökohtaisesti yhteyttä kymmeniin - mielestäni potentiaalisiin - kuntavaaliehdokkaisiin lähinnä sähköpostin välityksellä.
Kuluvan valtuustokauden aikana eli vuosina 2021-2025 ajattelin vähentää yhteydenottoja. Kuitenkaan en halua luopua asiassa kokonaan.
Miksi?
Siksi, että aina silloin tällöin tulee vahva tunne, että tämä henkilö on aivan ehdottomasti saatava mukaan ehdokaslistalle. Ne ovat niitä kristallisoituneita kuningasajatuksia.
Maaliskuun ensimmäinen täysi viikko alkoi - kyllä...
Maaliskuun ensimmäinen täysi viikko alkoi - kyllä...
Hyvin nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin tyvenen ja aurinkoisen kevätaamun läsnäolon. Mittarissa, suojaisessa auringonpaisteessa jo +10 astetta lämmintä - ennen auringon osuutta +1 aste.
Perinteisten aamutoimien jälkeen ei taida olla mitään erityistä tekemistä. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...
Niin - menin pihalle työasu päällä ja kohta huomasin tekeväni kesää. Näin siinä käy joka kevät.
Päärakennuksen terassi on puhdas lumista ja jäästä. Saman tien "vapautin" keskellä pihaa olevan pihakeinun lumista.
Käytin hetken aikaa hangessa olevaa kesäautoamme. Hyvin kävi.
sunnuntai 3. maaliskuuta 2024
Mitä tänään tähän asti...
Hyvin ja poikkeuksellisen pitkään nukutun yön jälkeen ulos katsellessani aistin pilvisen ja hiukan sumuisen oloisen talviaamun läsnäolon. Mittarissa +1 aste lämmintä. Perinteisten aamutoimien jälkeen aamukahvitellessamme - eilisiä sanomalehtieä selaillessamme - mietimme tämän sunnuntaipäivän "ohjelmaa". Ei oikeastaan mitään erityistä. Kukaties käväisemme kaupoilla ja samalla reissulla viemme lehtiä, kotitalouslasia/-metallia ja muovia kierrätykseen.
Katsotaan, mitä muuta päivä tuo tullessaan...
Niin - käänsin uteliaisuuttani pöytäkalenteristani maaliskuun ensimmäisen täyden viikon esiin. Ei ole kuin yksi merkintä: Keskiviikkona Teams-kokous. Siis rauhallinen viikko odotettavissa...
lauantai 2. maaliskuuta 2024
Mielenkiintoista keskustelua Kemin Kevätmarkkinoilla tänään - kyllä...
Mielenkiintoista keskustelua Kemin Kevätmarkkinoilla tänään - kyllä...
Käydessäni tänään päivällä markkinoilla eräs minulle entuudestaan hyvin tuttu naishenkilö kysyi:"Asetutko ehdokkaaksi seuraavissa kuntavaaleissa?" Totesin hänelle, että en ole vielä asiaa päättänyt. Taisinpa todeta, että käytännössä asia kiinnostaa, koska monia tärkeitä asioita tulee lähivuosina päätettäviksi Kemissäkin - niin kuin aina.
Sama asia tuli esiin keskustellessani tutun kemiläisen kuntapäättäjän kanssa. Hän sanoi olleensa pitkään myös valtakunnantason päätöksentekoprosesseissa mukana ja pohtivansa, joko olisi aika luopua.
Hän toi voimakkaasti esiin nuorten saamista mukaan muun muassa kuntapolitiikkaan.
"Eivät ne ole eläkeläisten paikkoja." hän totesi. Ilmeisesti ilmeeni ja kehonkieleni paljasti minun näkemykseni asiasta, koska hän välittömäsi totesi:"Niin en minä toki sinua tarkoittanut."
Mikäli oikein muistan, nuoruuden ihannointi oli vuoden 2017 kuntavaalien aikana erityisen voimakasta. Silloin ajattelin, että kylläpä tämä taitaa nyt riittää. Lähdin kuitenkin mukaan vielä vuoden 2021 kuntavaaleihinkin.
Kyllä Keminkin päätöksentekoon tarvitaan eri ikäisiä ja erilaisia ihmisiä mukaan. Ei ehdokkaiden tarvitse olla "samasta puusta veistettyjä"...
Pistänpä muistin virkistämiseksi Kemin tämän 2021-2025 valtuustokauden "voimatasapainon" kahden kuvan muodossa...
Niin - valtuutettujen osalta on Keskustan, Perussuomalaisten ja Kokoomuksen osalta tapahtunut pieniä muutoksia/"siirtymiä".
Onpa syntynyt uusi ryhmäkin: Vapauden liitto.
Mitä tänään tähän asti ...
Hyvin nukutun yön jälkeen lehtiä - Lapin Kansa ja viikkoliite Luppo - kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin vesisateisen talviaamun läsnäolon. Mittarissa +1 aste lämmintä.
Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän klapit päärakennuksen takkapesään ja hoidan puuhuoltoa eli haen puu- ja varastokatoksesta klapeja sisälle kuivumaan/lämpenemään. Alkavat olla klapit vähissä.
Aamupäivällä alan orientoitua Kemin Kevätmarkkinoille lähtöön. Olen luvannut parituntisen olla joukon jatkeena Keskustan Kemin kuntayhdistyksen teltalla.
Sadeasu on ehkä hätävarjelun liioittelua, mutta pienen sateenvarjon voi kyllä varalta ottaa mukaan.
Vaimoni hoitelee kauppa-, yms. asioita päivällä. Katsotaan, mitä muuta päivä tuo tullessaan
perjantai 1. maaliskuuta 2024
"Oletko käyttänyt koskaan korua?" minulta taannoin kysyttiin...
"Oletko käyttänyt koskaan korua?" minulta taannoin kysyttiin...
Vastasin:"Olen kerran." Kyllä. Olimme - minä ja vaimoni Tuula - kuvataideystävämme Anatoly Sergienkon 50-vuotispäivillä hiukan jälkijättöisesti Luoteis-Venäjällä, Barentsin meren rannalla Severomorskissa. Elettiin vuoden 1996 alkukesää.
Minulla oli kaulassani iso Kalevala-koru niin sanottu Hannunvaakuna. Annoin Anatolylle vastaavan korun syntymäpäivälahjaksi. Mikäli oiekin muistan, juhlapuheessani mainitsin, että rohkeat miehet voivat tällaistakin korua pitää kaulassaan.
Muistan Anatolyn ilmeen. Taisipa hän mainita, että nämä ovat naisten juttuja. Muistaakseni hän kohteliaisuuttaan kuitenkin ripusti korun muodon vuoksi kaulaansa. Oli niin tai näin, itsekään en ole sen jälkeen Hannunvaakunaa pitänyt kaulassani. Kyllä se tallessa toki on vieläkin. Ehkä sen vielä voi jossakin sopivassa tilaisuudessa kaulaansa ripustaa...
Jäljellä olevan elämän pohdiskelua - kyllä...
Jäljellä olevan elämän pohdiskelua - kyllä...
Näinkö vai kuulinko jossain pohdiskeltavan:"Mitä Sauli Niinistö aikoo jäljellä olevalla elämällään tehdä?" Viimeiset 12 vuotta ovat olleet lähes minuuttiaikataulun mukaista elämää. Arvelen hänellä ja hänen aviopuolisollaan olevan suunnitelmia vähintäänkin totutella tavalliseen perhe-elämään.
Sauli Niinistö on 75-vuotias ja hänen elinajanodote - riippuu hiukan tietolähteestä - lienee tilastollisesti kymmenisen vuotta. Hyvällä huolenpidolla hän elänee huomattavasti pitempään - siinä ehtii touhuta yhtä ja toista.
Niin - kyllähän tuo edellä oleva pistää vakavasti miettimään omaakin elämää - taas kerran.
En millään halua uskoa/tunnustaa, että itse täytän seuraavan kerran 80 vuotta. Oma elinajanodote on tilastollisesti alle kymmenen vuotta. Järkevästi ajatellen, sen pitemmälle ei ainakaan minunkaan kannattaisi suunnitella mitään isoja, merkittäviä asioita.
Järkevästi ajatellen - se ei vaan aina mene niin. Taaksepäin elämääni kelatessani, se olisi ollut varsin tylsää, jos olisin aina järkevästi ajatellut/toiminut. Toisaalta tunnepohjalta eräät toiminnot olisi kannattanut jättää tekemättä. Olisi säästynyt iso tukku riihikuivaa rahaa...
Pakostakin tällaisen pohdiskelun jälkeen takaraivoon hiipii ajatus lähestyvistä kunta- ja aluevaaleista keväällä 2025.
Moni lukijoista muistaa useat aikaisemmat kirjoitukseni kuntavaaleista. Minulle on ainakin kaksien edellisten kuntavaalien alla sanottu - välikäsien kautta:"Ei kai se Aki enää ole lähdössä ehdokkaaksi? Eikö se jo hänellekin riitä?"
On myös muistutettu, että olen jo viimeisellä kvartaalilla ja että minun äänestäjäni ovat pääosin jo haudassa. Molemmat edellä mainitut ovat täyttä, raakaa faktaa mutta...
Olen viime vuosina psyykannut itseäni ajatukseen/uskomukseen, että kyllä minua on loppujen lopuksi tarvittu - kuntapäätöksen teossakin. Katsotaan, riittääkö ajatus/uskomus jatkossa. Ken elää, hän näkee.
Perjantai ja uusi kuukausi - kyllä...
Perjantai ja uusi kuukausi - kyllä...
Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin pilvisen ja tuulisen talviaamun läsnäolon. Mittarissa +1 aste lämmintä.
Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän työasun päälle ja lähden hiukan kakkosliittymää sekä takapihan kulkuväyliä enimmistä lumista lapioimaan.
Enpä minä juurikaan kulkuväyliä tuunannut, mutta tyhjensin trailerin päällä olevan pulpettiveneen lumista.
Eipä aikaakaan kun olin päärakennuksen terassilla "kesää tekemässä" > lumia poistamassa ja terassikalusteita siirtelemässä. Alkoi mennä jo stahanovilaisen urakkatouhun puolelle. Ymmärsin onneksi lopettaa.
Niin - tänään sitten Suomen presidentti vaihtuu. Kyllä kovaan paikkaan Stubb tuli valituksi. Onnea ja menestystä.
Katsotaan, mitä muuta tämä päivä tuo tullessaan...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)