lauantai 6. toukokuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Laiska töitään luettelee, sanotaan. Oli niin tai näin, onpahan ollut mielenkiintoinen ja monisäikeinen lauantaipäivä. Tuskin olin saanut työasua päälleni ja siirryttyä kärräämään yhden betonilaatan paikasta A paikkaan B, Tommi toi peräkärryn kesäsäilytykseen meille. Oli siirtänyt moottorikelkkansa Karihaarassa lavojen päälle. Peräkärryä kohtapuolin tarvitaan "risusavotassa" ja kukaties peltomullan hakemisessa, mikäli emme loppujen lopuksi ota tontille koko autokuormaa... Vamoni huikkasi välillä istuskelemaan ja nauttimaan kuohuvaa sekä vilkaisemaan Charles III kruunajaisia Lontoosta. Se katkaisi sopivasti tontin kulmalla touhuamiseni, se jatkuu vielä tulevinakin päivinä. Aloitin jopa pienen perunapellon ja kasvimaan kääntämisen. Ne kaipaavat multaa lisää. Ruokailun jälkeen siirryin veneen kimppuun. Uutta bensiiniä tankkiin, öljymäärän tarkistus, akun oli jo aikaisemminladannut ja kiinnittänyt paikoilleen. Virittelin moottorin käynnistämistä. Asettelin koneen perän alle tutun muovitynnyrin puolikkaan ja kannoin siihen 12 ämpärillistä katolta tullutta lumien sulamisvettä. Toki tynnyrinpuolikkaan olisi voinut letkustakin täyttää, mutta tulipa samalla hiukan hyötyliikuntaa ja minisäästöä... Kone käyntiin kertastarttauksella. Hyvin kävi. En uskaltanut käyttää pitkään, koska ohijuoksuvettä/jäähdytysvettä ei tullut "kuin pikkupoika pissaa" tyyliin. Onko ennen veneen rantaan vientiä vesipumpun kuminen siipiratas syytä tarkistaa/uusia - täytyy jututtaa asiantuntijoita... Charles III kruunajaisia katsellessani kävi välähdyksenomaisesti mielessä, mahtoiko itänaapurin bunkkeripappa katsella vapaan, sivistyneen maailman juhlatilaisuutta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti