perjantai 23. joulukuuta 2022

Vuoden 2022 henkilökohtainen tilinpäätös - kyllä...

Vuoden 2022 henkilökohtainen tilinpäätös - kyllä... Olen vuosikausia tehnyt kuluneesta vuodesta henkilökohtaisen tilinpäätöksen, yleensä Joulunpyhien jälkeen. Nyt ainakin aloitan sen aikaisemmin ettei jää viimetinkaan. Käyn asiaa pääasiassa läpi kuntapolitiikan näkökulmasta. Kemillä on takana ensimmäinen tämän valtuustokauden (2021-2025) täysi vuosi. Ensimmäistä kertaa olen ollut havaitsevinani, että kuntapäättäjät ovat viimeinkin heränneet raadolliseen tosiasiaan: Nyt on yhdestoista hetki tehdä kunnon korjausliikkeitä ettei kaupunki ajaudu valtioholhouksen alle... Vasemmistolle - Vasemmistoliiton ja SDP:n edustajille - tämä on ollut tiukka paikka. Varmaan muissakin ryhmissä on ollut joillakin ajatuksia, että eiköhän tästä vielä entisillä konsteilla selvitä. Myydään vielä jotakin. Myytävää, järkevää myytävää ei onneksi ole. Ei selvitä entisillä konsteilla. Toisaalta on ollut henkilöitä, jotka ovat vuosikausia olleet eräänlaisia "pahanilman lintuja" ja mustamaalanneet systemaattisesti Kemin päätöksentekoprosessia mennen tullen. Nykyistä edellisen kaupunginjohtajan Tero Nissisen aikaan muutosprosessi käynnistyi ja sitä on nykyinen kaupunginjohtaja Matti Ruotsalainen aktiivisesti jatkanut. Konsulttejakin on käytetty. Haluan uskoa, että ainakin osittain konsulttikorvauksille on saatu vastinetta. Kemin kaupunki on selkeästi muuttanut kuntalaivan kurssia - hyvä niin. Toivottavasti kurssi pitää jatkossakin. Kyllähän tuo Metsä Fibren biotuotetehtaan rakentaminen muine alueen lisäinvestoineen on ollut Kemille äärimmäisen tärkeä. Veitsiluodon saaren teollinen tominta jatkuu ja oletettavasti kehittyy. Näistä voisi kirjoittaa enemmänkin, mutta jätän ne silleen. Niin - henkilökohtaisesti olin poliittisen urani huipulla päästessäni huhtikuussa Kemin Keskustan kuntayhdistyksen vuosikokouksen puheenjohtajan ominaisuudessa kopauttamaan pöytään Paavo Väyrysen eduskuntavaaliehdokkuuden - yksimielisesti saatesanoilla "ollaanpa hänestä mitä mieltä tahansa", niin... Sen jälkeen on tapahtunut paljon ja ilmeisesti koko ajan tapahtuu. Hänen ehdokkuutensa lopullinen hyväksyminen/hylkääminen tapahtunee tammikuussa 2023 Keskustan Peräpohjolan piirin hallituksessa. Arvelen äänestystuloksen myötä. Tai muodollisesti yksimielisesti, kunhan näkemyserot on lakaistu maton alle... Minun lautakuntatyöskentely varsinaisen jäsen ominaisuudessa on päättynyt perusturvalautakunnan ja sen alaisen jaoston tehtävien siirtyessä 01.01.2023 alkaen Lapin hyvinvointialueelle. Tiedän kaupunginvaltuuston ja lautakuntien varajäsenen roolin olemuksen tarkkaan, joten niiltä en odota mitään kummempaa. Olen ollut mukana Kemin Energia ja Vesi Oy:n hallituksessa ja jatkan siinä tehtävässä ainakin ensi kevään. Se on mielestäni tärkeä luottamustoimi, kiistatta näköalapaikka. Olen ollut em. hallitustyöskentelyyn motivoitunut. Mielenkiintoisia ja ajatuksia avartavia kokouksia, ei kahta sanaa. Palautteen saaminen on tärkeää. Tänäkään vuonna en mielestäni ole saanut asiallista palautetta. Monet esittämäni asiat on vaiettu kuoliaaksi. Olin syksyllä ensimmäistä kertaa mukana seurakuntavaaleissa. Tavoitteeni oli olla mukana "joukon jatkeena", vaatimattomalla 3 äänen tavoitteella. Sain 12 ääntä siis nelinkertaisesti. Varajäsenenä saanen aikanaan tietoa Kemin seurakunnan toiminnasta enemmän kuin pelkästään rivijäsenenä olevana. Niin - asuminen omakotitalossa ja saarimökin pitäminen ovat tuttua touhua. Toki niissäkin on monia uusia elementtejä kuluneen vuoden aikana. Tärkein on ollut vesi- ja viemäriliitännän hankkiminen Pikkupuolelle syksyllä Kainuunkadun saneeraustyön yhteydessä. Se oli hyvä ratkaisu. Selkäsaaressa uuden perunapellon toteuttaminen oli myös erinomainen ratkaisu. Sen kehittämistä jatketaan ensi vuoden aikana. Ensimmäistä kertaa viime kesänä toimme saaresta klapeja kotiin. Ensi kevänä on tavoitteena ainakin tuplasti ellei peräti triplasti viime kesäinen määrä... Jos jaksoit lukea edellä olevan loppuun saakka toivotan Sinulle Hyvää, rauhallista Joulua sekä Onnellista Uutta Vuotta 2023!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti