SUOMI pysähtyy tänään, kun tasavallan yhdeksäs presidentti, filosofian tohtori Mauno Henrik Koivisto, siunataan ja saatetaan hautaan Hietaniemen hautausmaalle.
Presidenttien hautajaiset ovat olleet itsenäisen Suomen historiassa harvinaisia tapahtumia. Presidenttikaudet ovat olleet pitkiä, ja valtiomme päämiehet ovat saaneet elää pitkään, Koivisto 93-vuotiaaksi eli heistä kaikkein vanhimmaksi.
Edellisen kerran presidentin hautajaiset järjestettiin syyskuun alussa 1986, kun presidentti Urho Kekkonen saatettiin viimeiselle matkalle. Kekkonen kuoli 85-vuotiaana. Hän oli joutunut luopumaan tehtävistään sairauden takia vuoden 1982 alussa.
Kekkosen edeltäjä J. K. Paasikivi kuoli joulukuussa 1956. Hän oli 86-vuotias.
Samana vuonna kuoli Risto Ryti. Presidentit Gustaf Mannerheim ja K. J. Ståhlberg olivat kuolleet 1950-luvun alussa.
PAASIKIVI, Ryti, Mannerheim ja Ståhlberg olivat syntyneet 1800-luvun puolella ja olleet valtiollisissa tehtävissä jo Suomen itsenäistymisen alkuvuosista.
Paasikiven kuolema oli suuri menetys Kekkoselle. He olivat koko sodanjälkeisen ajan olleet läheisiä kumppaneita, ja keskusteluja oli jatkettu myös Kekkosen tultua presidentiksi maaliskuussa 1956.
”Olen aina valmis neuvottelemaan. Isänmaan asia ei lähde mielestäni. Elämän juoksu on minut sellaiseksi muovannut”, Paasikivi kirjoitti Kekkoselle.
Paasikiven kuoleman aikoihin joulukuussa 1956 aikakausi oli kuitenkin vaihtumassa. Sodanjälkeinen hankala aika päättyi, kun Neuvostoliitto veti joukkonsa pois Porkkalasta ja Suomi pääsi vihdoin muiden itsenäisten kansakuntien joukkoon YK:n jäseneksi.
”Kekkonen lähti liikkeelle Paasikivestä ja kiteytti tämän linjan kahteen perusopetukseen: 1) Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. 2) Suhde itäiseen naapuriin on Suomen kohtalonkysymys, on ollut ja tulee aina olemaan, ja siitä riippuu Suomen kansan tulevaisuus”, tiivistää professori Juhani Suomi elämäkerrassa oivallisesti Kekkosen politiikan ydinsisällön.
Tälle perustalle syntyi Paasikiven–Kekkosen linja, jota noudatettiin koko Kekkosen presidenttikauden ajan, 25 vuotta.
TULLESSAAN valtion johtoon vuonna 1982 Mauno Koivisto vakuutti jatkavansa edeltäjiensä linjaa, ja niin hän tekikin ensimmäisellä kaudellaan.
Hän oli sotasukupolvea, taistellut rintamalla, ja tiesi, miksi Neuvostoliiton kanssa piti tulla toimeen, vaikka se ei aina ollut niin helppoa.
Urho Kekkosen kuoleman aikoihin syksyllä 1986 aikakausi oli taas vaihtumassa. Poliittiset mannerlaatat liikkuivat. Neuvostoliitto oli toki edelleen suurvalta ja tärkein naapurimaa, mutta se natisi liitoksissaan.
Samaan aikaan Länsi-Eurooppa yhdistyi. Koiviston tehtäväksi tuli etsiä toisella kaudellaan Suomelle uusi paikka muuttuneessa Euroopassa.
Se löytyi Euroopan unionista, jonka kanssa jäsenyysneuvottelut saatiin päätökseen 1. maaliskuuta 1994 – samana päivänä, kun Koivisto jätti valtionpäämiehen tehtävät.
Koivisto kirjoitti muistelmissaan: ”Myöhemmin voidaankin todeta, että Suomen asema helpottui ja vahvistui siinä tahdissa kuin länsi yhtenäistyi ja vahvistui.”
TÄNÄÄN presidentti Mauno Koiviston hautajaispäivänä aikakausi on jälleen kerran vaihtumassa.
Länsi-Eurooppa ei enää samalla tavoin yhtenäisty ja vahvistu, sillä Britannia tekee eroa Euroopan unionista. Nykyinen Venäjä taas on kulkenut kauas siitä uudesta, demokratiaksi pyrkineestä Venäjästä, jonka kanssa Koivisto sai järjestää valtiollisia suhteita kautensa lopulla vuosina 1992–1994.
Mikä neuvoksi?
Mauno Koivisto sanoi viimeisessä laajassa puheessaan, jonka hän piti tasavallan presidenttinä marraskuussa 1993 Paasikivi-seurassa:
”Haluamme olla mukana kansainvälisessä yhteistyössä, kansainvälisen yhteisön lojaalina, oman kuormansa kantavana jäsenenä. Oman maan ja kansan parasta on pyrittävä ajamaan. Sitä eivät kaikella varmuudella muut tee.”
- Presidentti Mauno Koivisto 1923–2017Seuraa
- Suomen presidentitSeuraa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti