tiistai 31. tammikuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? No en oikeastaan sen kummempaa mutta hetki sitten selailin läpi oman kaveriporukkani tällä foorumilla. Minulla oli parhaimmillaan/pahimmillaan pari vuotta sitten jotakuinkin 750 kaveria. Puolet Meri-Lapista ja toinen puoli muualta Suomesta. Tipautin lukumäärän sittemmin noin 300 kaveriin. Nyt kaverimääräni on noin 350. Taannoinen tipautus aiheutti muutaman kaverin osalta ihmettelyä. Olen ottanut heidät uudestaan mukaan ja sittemmin vielä uusiakin. Joskus minutkin pyydetään kaveriksi. Pääsääntöisesti olen hyväksynyt pyynnön... Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että minulla on herkkä liipaisinsormi/näppäilysormi. Pistän kaverini herkästi 30 vuorokauden "jäähylle" poikkiteloisista kommenteista. Varmaan minäkin joudun aina silloin tällöin "ulostetuksi". Tällaista tämä some-maailma taitaa päsääntöisesti nykyään olla...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin mukavantuntuisen pakkasaamun läsnäolon. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin koivuklapit päärakennuksen takkapesään ja suoritan myöhemmin hiukan puuhuoltoa - mitäpä muuta. Aamukahvittelun yhteydessä kerroin vaimolleni, että unessa pyörivät kummalliset Eurojackpot-numerot. Kun ne vielä muistaa, voi olla, että en uskalla niitä olla laittamatta iltapäivällä, viimeistän illansuussa vetämään. Potissa on tänään yli 100 miljoonaa euroa. Pistän kohtapuolin työasun päälle ja lähden takapihalle ajelemaan pääväylät lumilingolla. Tänään ei näytä olevan mitään erityistä tehtävää. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

maanantai 30. tammikuuta 2023

"Vastaa lähettämääni sähköpostiin - kiitos!" olen usein kirjoittanut...

"Vastaa lähettämääni sähköpostiin - kiitos!" olen usein kirjoittanut viimeisten vuosikymmenien aikana n+1 kertaa - kyllä. Miksi? Siksi, että sähköposti on minun "päätyökaluni". Ei siitä ole pitkääkään aikaa, kun asiasta viimeksi kirjoitin. Kyllä minä yritän ymmärtää, että monet kokevat "sähköpostiähkyä", viestejä tulee päivittäin valtavasti ja joskus viestit jäävät huomioimatta ja joutua vahingossakin roskapostin joukkoon. Sitä en kuitenkaan voi ymmärtää, että yrittäjältä en saa ehdotukseeni, jopa tarjouspyyntööni vastausta. En minä niitä ihan lämpimikseni kirjoittele. Minua kiinnostaa mietiskellä, kehitellä erilaisia asioita, asioita, jotka liittyvät lähinnä tälle asumallemme tontille tai saarimökkeilyyn.

Mitä tänään tähän asti...

Olipa yö. Aivan kuin olisin elokuvissa ollut. Tai täydessä saarityön touhussa. Kyllä. Tuntui siltä, että unissani tein kaikki Selkäsaareen suunnitellut ja vielä suunnittelemattomat työt, tietääpä ainakin, mitä ensi kesänä vähintäänkin pitää tehdä - hyvä niin. Aamun lehteä hakiessani kadunvarren postilaatikosta kävi selväksi, että kohta on puettava työasu päälle ja lähdettävä lumihommiin. Taas kerran totesin, että kadunauraajat eivät näemmä osaa ajaa ensimmäistä ajoaan kuin yhteen suuntaan. Seurataan tilannetta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Pöytäkalenterini uusi aukeama osoittaa, että tänään on Kemin kaupunginvaltuuston kokous, jonka todennäköisesti seuraan netistä. Keskiviikkona päivällä menen Ammattiopisto Lappian Hiuspysäkille hiusten leikkaamiseen ja täysparran siistimiseen. Perjantaina vien auton aamupäivällä katsastukseen. Tällä hetkellä ei näytä olevan muuta aktiviteettia viikolle. Yleensä lisää hommia siunaantuu ajan kuluessa. Katsotaan, miten tämä päivä etenee...

sunnuntai 29. tammikuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia mutta luin hetki sitten erään Helsingin Sanomien otsikon: Eräs suuri suomalainen ymmärsi Venäjän suunnan täydellisen kirkkaasti jo aikaa sitten... Kyllä - hän oli edesmennyt presidenttimme Mauno Koivisto. Jossakin vaiheessa, kun tulee joutilasta aikaa, otan tavoitteeksi lukea hänen kirjansa nimeltään Venäjän idea.

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin ja poikkeuksellisen pitkään nukutun yön jälkeen puhdiskelimme, muistelimme myöhäisen aamuklahvittelun yhteydessä eilistä - hiukan poikkeuksellista - päivää, oikeastaan illansuuta. Minä kävin taidenäyttelyn avajaisissa Kemin kulttuurikeskuksessa ja vaimoni Aikamme naiset järjestämässä tilaisuudessa, jossa Veera esiintyi. Molemmat ihan mukavia tapahtumia... Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän koivuklapit päärakennuksen takkapesään. Tuskin tulia tänään. Tänään on tammikuun viimeinen viikonvaihde ja käännän pöytäkalenterista uuden aukeaman - ollaan jo helmikuulla. Tänään ei ole oikeastaan mitään erityistä tehtävää, ollaan vaan ja seurataan maailmanmenoa. Josko jotain myönteistä maailmalla tapahtuu.

lauantai 28. tammikuuta 2023

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Kirjoitin päivällä muun muassa seuraavaa Kemin taidemuseon taidenäyttelystä: Näyttely avataan lauantaina 28.1.2023 kello 15 kirjailija ja filosofi Torsti Lehtisen esitelmällä "Tietoisuus kuolemasta luovuuden lähteenä". Tämän jälkeen tutkijatohtori Tiina Väre kertoo Kemin seurakunnan kirkkoherra Nikolaus Rungiuksen muumiosta. Esitelmiä seuraa paneelikeskustelu, jossa osallisina ovat esitelmöitsijät sekä taiteilijat. Torsti Lehtisen esitelmää ei kuultu. Hän oli estynyt. Tilaisuus oli myös siirretty pieneen auditorioon. Tupa oli tupaten täynnä. Tiina Väreen esitelmä oli mielenkiintoinen, ei kahta sanaa. Paneelikeskustelua ei ollut, vaan taidemuseon tilassa kuvataiteilijat esittelivät teoksiaan ansiokkaasti... Minulla oli mahdollisuus jututtaa Tiina Värettä. Kyllä kannatti mennä paikan päälle kuullolle. Tuli muun muassa DISH-termi tutuksi. Taidemuseolla minua jututti useita henkilöitä, muun muassa entinen opettajakollega Ammattiopisto Lappiasta. Mukava juttuhetki. Vaimoni lähti hetki sitten Veeran musisointipaikalle. Tilaisuus on Aikamme Naisten järjestämä juttu...

Eduskuntavaalit 02.04.2023...

Eduskuntavaalit 02.04.2023... Päätin aikanaan, että en koske lähestyviin eduskuntavaaleihin pitkällä kepilläkään. No toki sen verran että... Keskustan eduskuntavaalien ehdokkaat Lapin vaalipiirissä on nyt asetettu ja menemme vaaleja kohti täydellä 14 ehdokkaan ehdokaslistalla. Ehdokkaamme Lapin vaalipiirissä ovat siis: - Marko Heikkuri, operaattori, insinööri (AMK), Kemi - Susanna Junttila, johtaja, YTM, Rovaniemi - Toni Jänkälä, ylikonstaapeli, yrittäjä, Rovaniemi - Mauri Järnström, FM, opinto-ohjaaja, Oulu - Janne Kaisanlahti, OTM, kirkolliskokousedustaja, Kemijärvi - Katri Kulmuni, YTM, kansanedustaja, Tornio - Laura Lakso, YTM, projektipäällikkö, Pelkosenniemi - Tommi Lepojärvi, MMM, projektipäällikkö, Keminmaa - Markus Lohi, OTM, kansanedustaja, Rovaniemi - Mari-Anne Penttinen, agrologi, yrittäjä, Sodankylä - Olli Rainio, tradenomi, eduskunta-avustaja, Tornio - Mika Riipi, maakuntajohtaja, HTM, Sodankylä - Petteri Salmijärvi, liikunta- ja nuorisotoimenjohtaja, Salla - Paavo Väyrynen, valtiotieteen tohtori, Kemi Edellä olevista henkilöistä tunnen puolet, vaihtanut heidän kanssaan muutaman sanankin. Toinen puoli ehdokkaista on minulle tuiki tuntemattomia.

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehtiä - Lapin Kansa ja viikkoliite Luppo - hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin kevyen lumisateen alkaneen - hyvä niin. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Tänään loppuiltapäivästä ja illansuussa oli aikomus lähteä Kemin kulttuurikeskukseen pieninmuotoiseen esitelmätilaisuuteen ja taidenäyttelyn avajaisiin. Asiasta lyhyesti: Kemin taidemuseon näyttelyvuoden avaa Kuolemantanssi –niminen näyttely. Näyttelyn tuo Kemiin taiteilijaryhmä Kuolemattomat, joka koostuu viidestä kansainvälisesti tunnetusta nykytaiteilijasta. Taiteilijat ovat Jouko Alapartanen, Tuomas Korkalo, Ulla Remes, Anna-Maija Rissanen ja Mika Vesalahti. Näyttely avataan lauantaina 28.1.2023 kello 15 kirjailija ja filosofi Torsti Lehtisen esitelmällä "Tietoisuus kuolemasta luovuuden lähteenä". Tämän jälkeen tutkijatohtori Tiina Väre kertoo Kemin seurakunnan kirkkoherra Nikolaus Rungiuksen muumiosta. Esitelmiä seuraa paneelikeskustelu, jossa osallisina ovat esitelmöitsijät sekä taiteilijat. Näyttelykokonaisuus esitelmineen arkistaa mytologisoitua kuolemaa; murtaa kuoleman laitostumista, etäännyttämistä, tabua ja yksinäisyyden verhoa. Kuolema ei ehkä muodostu ystäväksi, mutta jäsentyy luonnollisena osana elämää asettaen olemassaololle rajallisuuden. Kuolemantanssi – Jouko Alapartanen, Tuomas Korkalo, Ulla Remes, Anna-Maija Rissanen ja Mika Vesalahti Kemin taidemuseossa 28.1. - 25.3.2023. Kaikille avoimet avajaiset lauantaina 28.1.2023 kello 15 alkaen Kemin kulttuurikeskuksen isossa auditoriossa. Torsti Lehtisen ja Tiina Väreen esitelmät sekä paneelikeskustelu. Näyttelyyn tutustuminen klo 16.30-18. Vapaa pääsy. Katsotaan, miten tämä lauantaipäivä etenee..

perjantai 27. tammikuuta 2023

"No jo on komia pirssi!" totesi taannoin minulle täysin tuntematon henkilö...

"No jo on komia pirssi!" totesi taannoin minulle täysin tuntematon henkilö... Totta - olin pysäköinyt meidän MB 200 E vm. 1998 henkilöauton kadunvarteen tavoitteena katsella erään liikkeen näyteikkunaa. Yritin vaatimattomuuttani todeta, että tämä tällainen perusauto, tosin vähän ajettu ja kohtalaisen hyvällä pidolla koko tähänastisen elinkkaaren ollut. Totesin lisäksi, että ehkä tämänkuntoisia liikkuu teillä vähänlaisesti. "Ei liiku, sen verran minäkin tunnen automaailmaa. Tuolle varmasti löytyy ostaja." juttukaverini lisäsi. Totesin, että muun muassa Saksassa tämäntyyppiset - "yksikertaiset" - perusautot ovat kysyttyjä. Ostobuumi on kuulemma siirtynyt jopa Etelä-Suomeen. Niin - edellä mainittu auto katsastetaan viikon kuluttua Kemin Karjalahdella. Katsotaan, miten asia etenee...

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Päätimme lähteä käväisemään alkuiltapäivästä merenjäällä ja kaupoilla. Otimme piikkikävelysauvat mukaan ja minä pistin vielä irtopiikkivarustuksen talvikenkiini. Sisäsataman tehdyltä luiskalta oli helppo mennä jäälle mutta... Kyllä oli niin kovaa ja liukasta jäätä, että piikkikengätkään eivät kunnolla pitäneet. Lunta ei ollut käytännössä ollenkaan. Sitä kyllä nyt kipeästi kaipaa. Ajelimme Lumilinna-alueelle. Vaimoni kävi tarkistamassa, että modernin potkukelkan voi vuokrata hintaa 2 euroa/2 tuntia. Nyt on merenjäällä potkukelkkakeli. Prismassa oli autonäyttely. Kun ei ole autontarvetta, en viitsinyt mennä myyntitykkiä jututtamaan. Kiistatta upeita menopelejä oli esillä. Niin uusia Volkkareita. Istuin käytävän penkille odottamaan vaimoni kauppakierrosta. Tällä kerralla oli yllättävän monta tuttua liikkeellä...

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Viikko vilahti niin kuin ennenkin. Tuntuu, että aina vaan nopeampaa tuo aika kuluu. Hyvin ja poikkeuksellisen pitkään nukutun yön jälkeen aamun lehteä hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin mukavan tuntuisen, valoisan pakkasaamun läsnäolon. Katsellessani ympärilleni tuli tunne, että lunta on poikkeuksellisen vähän. Lumihanget ovat lauhojen sääjaksojen aikana "notkahtaneet". Varmaan asiaan löytyy varmuutta tilastoista. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän koivuklapit päärakennuksen takkapesään ja hoidan tuttua puuhuoltoa. Pihalla ei oikeastaan ole mitään järkevää tekemistä, joten täytynee tyytyä joutenoloon. Katsotaan, miten tämä perjantaipäivä etenee...

torstai 26. tammikuuta 2023

Joka vanhoja muistelee, sitä...

Joka vanhoja muistelee, sitä... Huomaan selailevani vanhasta tottumuksesta Kemin kaupungin kotisivuja, vaikka se nykytilanteessa ei aivan välttämätöntä olekaan. Lähinnä tarkoitan eri hallinto-osa-alueiden esityslistoja ja pöytäkirjoja. Hetki sitten silmäilin ensi maanantain eli 30.01.2023 Kemin kaupunginvaltuuston kokouksesn esityslistaa, jossa eräänä asiakohtana on Stora Enson Veitsiluodon asemakaavamuutos... Kaiken kaikkiaan laaja asiakokonaisuus liitteineen, joka tukee selkeästi Kemin kaupungin tavoitteita kyseisen alueen - Veitsiluodon saaren - nykyistä ja lähitulevaisuuden käyttömahdollisuutta. Liitteissä on runsaasti karttoja, jotka palauttavat ajatuksiini entiset ajat. Tuttuja karttoja ja tuttuja nimikkeitä. Toivotaan, että Veisiluodon saaren yli 100 vuotta kestänyt teollinen toiminta saa jatkossa uusia aluevaltauksia, joista on jo mediassa ollut ennakkotietoja. Puitteet ovat moneen toimintaan edelleenkin erinomaiset.

Mitä tänään tähän asti...

Nyt on passeli pakkasaamu. Eilinen liukkaus hiukan hellittää, mutta pääliittymään on pakko levittää aamupäivällä hiukan mursketta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Aamun lehtiä lukiessani aistin uuden kestoaiheen: Metsähallituksen Aalistunturin tuntumassa olevat metsähakkuut. Joutilaat hyväosaiset viherpiipertäjät olivat taas päässeet oikein Lapin Kansan etusivulle. Kyllä nyt kelpaa. Kohta alkaa taas hippasilla olo paikalle lähetettyjen virkavallan edustajien - poliisien - kanssa. Siitä saa hyviä videonpätkiä ja lisää otsikoita lehtiin. On tämä kummaa aikaa. Onneksi täällä Meri-Lapin Kemin Haukkarin Kainuunkadulla on rauhallista. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

keskiviikko 25. tammikuuta 2023

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin lauhan ilmanalan kotinurkissa. Tympeää! Tympeää siksi, että jalkakäytävät/tiet ovat taas - lämpötilan "sahatessa" - vaarallisen liukkaita. Nyt on olava varovaisia. Kannattaa pysytellä kotosalla, jos ei ole pakko liikkua... Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän puut, koivuklapit päärakennuksen takkapesään. Tänään illansuussa on kokous. Tänään on havillista aikaa seurata hiukan tarkemmin maailmanmenoa. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

tiistai 24. tammikuuta 2023

"Aiotko sinä jättää kuntapolitiikan tykkänään?" minulta kysyttiin...

"Aiotko sinä jättää kuntapolitiikan tykkänään?" minulta kysyttiin. Kysyjä oli lukenut minun kirjoitukseni henkilökohtaisten palikoiden uudelleen järjestämisestä. "En toki vaan päätetyt luottamustehtävät hoidan asiallisesti sitoutuen ja uudetkin, mikäli sellaisia ilmaantuu." totesin kysyjälle. Niin kuin olen aikaisemmin kirjoittanut, osa - käytännössä pääosa - tämän vaalikauden luottamustehtävistäni siirtyi sote-kuvioiden myötä 01.01.2023 alkaen Lapin hyvinvointialueelle. Niitä ei tule ikävä, sillä lähes kahden ja puolen vaalikauden (noin kymmenen vuoden) työskentely Kemin sosiaali- ja terveyslautakunnassa, sittemmin perusturvalautakunnassa ja sen alaisessa jaostossa oli loppujen lopuksi raskasta aikaa. Käsiteltävät asiat olivat pääasiassa vaikeita ja vieläkin vaikeampia - mutta mielenkiintoisia. Mielestäni niistä selvittiin hyvällä porukalla ja erinomaisella yhteistyöllä. Tosin rahaa siinä paloi aika lailla. Ihmisistä pidettiin huolta. Toivottavasti jatkossakin... Nykyiset luottamustehtävät yhtä lukuun ottamatta ovat varajäsenyyksiä. Toisin sanoen yksi "pakollinen" kokous kuukaudessa. Se sopii minulle.

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin ja poikkeuksellisen pitkään nukutun yön jälkeen aamun lehteä hakiessani aistin mukan tuntuisen pakkasaamun läsnäolon. Hyvä niin sillä huomenna jo sääennusteen mukaan on jo nollakeli - liukasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Voi olla, että päivemmällä käyn fiilistelemässä autolla tutun sightseeing-lenkin tai sitten en... Tällaisena päivänä olemme takavuosina usein lähteneet pistäytymään Selkäsaaressa. Nyt ei oikein hotseta, kun tietää murheellisen näyn olevan silmien edessä: Iso, myrskyn kaatama pihakuusi nojollaan päärakennuksen kattoa vasten. Se hoidetaan aikanaan lumien sulattua. Katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan...

maanantai 23. tammikuuta 2023

Tammikuun viimeinen täysi viikko käynnistyi - kyllä...

Tammikuun viimeinen täysi viikko käynnistyi - kyllä... Hyvin nukutun yön jälkeen aamun lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin mukavan tuntuisen pakkasaamun läsnäolon - hyvä niin. Kissa oli taas kierrellyt päärakennustamme - jälkiä lumessa. Onneksi niitä ei ole ollut liikkeellä samalla tavalla kuin takavuosina, jolloin keväällä lumien sulaessa tontti oli täynnä kissanpaskaa. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän puut päärakennuksen takkapesään. Voi olla, että käväisen fiilistelemässä pienen autolenkin päivemmällä. Pöytäkalenterin mukaan yksi kokous ylihuomenna keskiviikkona illansuussa ja lauantaina meillä on aikomus lähteä Kemin kulttuurikeskukseen taidenäyttelyyn liittyvää esitelmää kuuntelemaan ja avajaisiin... Pätkä taidemuseon infotekstiä: Kemin taidemuseon näyttelyvuoden avaa Kuolemantanssi –niminen näyttely. Näyttelyn tuo Kemiin taiteilijaryhmä Kuolemattomat, joka koostuu viidestä kansainvälisesti tunnetusta nykytaiteilijasta. Taiteilijat ovat Jouko Alapartanen, Tuomas Korkalo, Ulla Remes, Anna-Maija Rissanen ja Mika Vesalahti. Näyttely avataan lauantaina 28.1.2023 kello 15 kirjailija ja filosofi Torsti Lehtisen esitelmällä "Tietoisuus kuolemasta luovuuden lähteenä". Tämän jälkeen tutkijatohtori Tiina Väre kertoo Kemin seurakunnan kirkkoherra Nikolaus Rungiuksen muumiosta. Esitelmiä seuraa paneelikeskustelu, jossa osallisina ovat esitelmöitsijät sekä taiteilijat. Näyttelykokonaisuus esitelmineen arkistaa mytologisoitua kuolemaa; murtaa kuoleman laitostumista, etäännyttämistä, tabua ja yksinäisyyden verhoa. Kuolema ei ehkä muodostu ystäväksi, mutta jäsentyy luonnollisena osana elämää asettaen olemassaololle rajallisuuden. Katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan.

sunnuntai 22. tammikuuta 2023

Palikoita uuteen järjestykseen - kyllä...

Palikoita uuteen järjestykseen - kyllä... Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että käsin tiskatessa tulee miettineeksi jos vaikka mitä - tänäänkin hetki sitten. Olen myös toistamiseen kirjoittanut, että tapanani on ollut vuosikymmenien saatossa pistää henkilökohtaisia palikoita, toimintoja/tekemisiä välillä uuteen järjestykseen. On helppo luopua ja/tai vähentää aktiviteettia sellaisista asioista, jotka eivät ole itselle henki ja elämä ja joilla ei ole omaan elämään merkittävää taloudellista merkitystä. Muistelin tiskatessani uuden pöytäkalenterin jotakuinkin tyhjiä sivuja koko keväälle. Niin kuin olen aikaisemminkin kirjoittanut, minulla on käytännössä yksi "pakollinen" kokous kuukaudessa. Se sopii minulle ihan hyvin. Tyhjät sivut usein täyttyvät, mutta tällä kerralla ei todennäköisesti niin tapahdu. Mielenkiintoista.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen totean, että tänään ei ole oikeastaan mitään tärkeäksi luokiteltavaa tekemistä. Lukuun ottamatta, että tyhjennämme päärakennuksen takkapesän tuhkat ja pistän sitten aikanaan iltapäivällä koivuklapit takkapesään ja tulet takkaan. Lueskelin aamukahvittelun yhteydessä uudestaan - ajatuksen kanssa - eilisestä Luppo-viikkoliitteestä metsään liittyvää asiaa. Maallikkona on vaikea ymmärtää pohjoisen Suomen, tässä tapauksessa Inarin alueen metsäkauppojen eräänlaista pattitilannetta. Niin sanotulla maalaisjärjellä olisi sielläkin kyllä käyttöä. Katsotaan, miten tämä päivä etenee...