Luin Facebook-sivulta murheellisen ja äkkiväärän populistitekstin:
Luokkayhteiskunnan joulupukki ei muista vähävaraisia lapsiperheitä.
Olen tähän saakka luottanut siihen, että Joulupukki muistaa kaikkia lapsia ja haluan ajatella näin jatkossakin.
Toisaalta olen varma, että Joulupukilla ja hänen apulaisillaan, tontuilla on niin paljon näinä aikoina työntynkää, että he eivät ehdi kaiken maailman häiriköiden panettulutekstejä lukemaan.
BRITTILÄISEN sotilaskomentajan mukaan Venäjä voisi pimentää Euroopan ja Yhdysvaltojen välisen internetliikenteen katkaisemalla Atlantin pohjassa kulkevat internetkaapelit.
”Vauraudellemme ja elämäntavallemme on olemassa uusi riski. Merenpohjassa risteilevien kaapeleiden katkaiseminen tai tuhoaminen vaurioittaisi välittömästi ja katastrofaalisesti niin kansainvälistä kauppaa kuin internetiäkin”, sotilasliitto Naton puolustuskomitean puheenjohtajaksi nimitetty Sir Stuart Peach sanoi sanomalehti Guardianin mukaan.
PEACHIN mukaan Venäjä on jatkanut vaihtoehtoisten sodankäynnin keinojen kehittämistä. Tällaisia epätavallisia keinoja ovat olleet esimerkiksi informaatiosodankäynti sekä tunnuksettomien ”vihreiden miesten” käyttö Ukrainassa.
Guardian kertoo, että venäläislaivoja on havaittu toistuvasti seilaamassa lähellä alueita, joilla Yhdysvaltojen ja Euroopan väliset kaapelit sijaitsevat. Siksi Britannian ja sen liittolaisten tulisi Stuartin mukaan modernisoida laivastojaan uhkakuvia vastaaviksi.
Brittiläisen Policy Exchangen laatiman raportin mukaan venäläiset sukellusveneet ovat ”operoineet aggressiivisesti” lähellä Atlantin kaapeleita. Raportti viittaa amerikkalaisiin tiedustelulähteisiin. Raportin mukaan Venäjä katkaisi myös Krimin pääkaapelin muuhun maailmaan ennen alueen valtaamista 2013.