Selailen tietokoneeni muistista silloin tällöin vanhoja tekstejäni, joita on paljon. Alla oleva teksti on yli kymmenen vuoden takaa. Se muistaakseni julkaistiin ihan ison kuvan kanssa silloin vielä voimissaan olleessa Pohjolan Sanomissa.
Kemijärvi on kokenut kovia, mutta tällä hetkellä näyttää siltä, että pohjoisen puulle on yhä enemmän käyttöä jalostettavaksi kiinalaisrahoituksella - hyvä niin...
KEMIJÄRVI
ELÄÄ...
Lueskelin,
niin kuin olen aikaisemminkin kirjoittanut kirjailija Veikko Huovisen
Puukansan tarinan. Kirja antoi ajattelemisen aihetta.
Se
toi esiin muun ohessa elämän satunnaisuuden ja sen, miten vähästä
kaikki on kiinni ja että kaikella, aivan kaikella on
syy-seuraus-suhteensa. Me emme omassa toiminnassamme tee mitään,
mikä ei jossain vaiheessa putkahda esiin tavalla tai toisella.
Suomalainen
sanonta: ”Perästä kuuluu!” sanoi torventekijä, on kiistaton
tosiasia.
Kirjaa
lukiessani vahvistui myös se, että – tämä on puhtaasti
henkilökohtainen tulkintani arvostetun kirjailijan teoksesta –
kaikki elämässä on loppujen lopuksi puhdasta sattumaa...
Puukansan
tarina on lukemisen arvoinen kirja, varsinkin nykyisinä
globalisaation aikoina kaiken maailman Greenpeace-hörhöjen
pöllähtäessä pörräillemään banderolleineen sekoilemaan
pohjoisille kotikulmillemme. Hämmentämään käsityksiämme, mikä
juuri meille on oikein ja oikeutettua.
Viime
aikoina on puhuttu paljon pohjoisen, oikeastaan aivan pohjoisen Lapin
metsistä ja niiden moninaiskäytöstä. Niihin me emme tarvitse
ulkopuolisia saarnamiehiä.
Stora
Enso Oyj on em. toimintatahojen pelossa suuressa viisaudessaan –
lue: käsittämättömän typerässä
globalisaatiokavartaalitalousahneudessaan päättänyt lopettaa
tuottavan, maailman pohjoisimman sellutehtaan toiminnan Kemijärvellä.
Järjetöntä!
Asiaan
on saatava järkevä muutos: Edellä mainituille päättäjille on
hahmoteltava kunniallinen perääntymistie, jotta he, siis päätökseen
osallistuneen suomalaiset päättäjät voivat säilyttää kasvonsa
ja elää edelleen normaalia elämää Suomi nimisessä
puunjalostusmaassa.
Vaihtoehtomalleja
on useita:
+
em. päättäjille valkenee/kirkastuu, että niin sanotussa pitkässä
juoksussa on edullista valmistaa hyvälaatuista havupuusellua
kohtuullisella voitolla edelleen Kemijärvellä tai…
+
em. päättäjille valkenee/kirkastuu, että pohjoisen puut eivät
ole korvamerkittyjä ja ne erittäin suurella todennäköisyydellä
ohjautuvat pääasiassa muualle kuin Stora Enson tehtaille tai…
+
mikäli em. tyyppistä valkenemista/kirkastumista ei kuitenkaan
tapahdu, niin lisämausteina olevien Venäjän puutullikorotusten
pelossa Kemijärven sellutehdas on kaikesta huolimatta edullista
myydä kunnon kvartaalikapitalistin elkein turvaten Itä-Lapin
työpaikkoja ulkopuoliselle toimijalle, jonka kanssa tehdään
pitkäaikainen sellutoimitussopimus tai…
Äärimmäisenä
vaihtoehtona tehdään maailmanhistoriaa, niin kuin tehtiin aikanaan
Verlan ruukkikylässä Jaalassa Pohjois-Kymenlaaksossa.
Verla
lopetettiin luontevan inhimillisesti. Kun viimeisetkin vanhat
työntekijät olivat tulleet eläkeikään tai siirtyneet muualle,
koneet pysäytettiin ja ovet suljettiin 18.7.1964.
Nykyisin
Verla toimii metsäteollisuuden tehdasmuseona, johon kuuluu entinen
puuhiomo ja pahvitehdas, voimalaitokset ja työntekijöiden
asuntoja.
Verla hyväksyttiin UNESCON maailmanperintöluetteloon
vuonna 1996 ja on erittäin suosittu vierailukohde, turistinähtävyys.
Kyllähän
siinä olisi hyvin markkinoituna jo kaiken nähneille
globalisaatioturisteille ihmettelemistä: Toimintakykyinen, siisti
sulfaattisellutehdas napapiirin pohjoispuolella yöttömässä yössä
tuottamattomassa työssä…
Ehdotus-
ja pohdiskeluterveisin
Aki
Pyykkö
Kemi
Ps.
Kemijärven
suuri poika, Kari Väänänen vääntänee aiheesta kunnon
dokumenttielokuvan aikanaan. Se olisi järjettömyyden ja ahneuden
huippuna globaalinen menestys, varmaan Oscar-tasoa…
Sama
Krim
Ukraina
