torstai 31. elokuuta 2017

Sipilän hallitus jakaa taas kurjuutta, mutta odottakaapas vielä vuosi...

Hmmmmm - vai niin - aika lailla paikkansa pitävää tekstiä. Hallituksen käsikirjoitus pitänee...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Politiikka    |   Näkökulma

Sipilän hallitus jakaa taas kurjuutta, mutta odottakaapas vielä vuosi

Hallituksen kannattaa tehdä vaalibudjetti vasta ennen vaaleja.



Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri Sampo Terho (sin), pääministeri Juha Sipilä (kesk) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) pitivät tiedotustilaisuuden ennen budjettineuvotteluja keskiviikkona pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa.
PÄÄMINISTERI Juha Sipilän (kesk) hallituksessa olevien puolueiden yhteenlaskettu kannatus on HS:n uusimman kannatuskyselyn mukaan pudonnut 39,7 prosenttiin.



Tällaista hallitusta ei siis todennäköisesti olisi, jos nyt järjestettäisiin vaalit. Kokoomuksella menee kivasti, keskustalla ikävästi ja perussuomalaisista erkaantuneella sinisellä eduskuntaryhmällä katastrofaalisesti.

Ongelmissa oleva hallituspuolue tietää, mistä helpotus löytyy. Valtion kassasta. Kannatus tuppaa nousemaan, kun kaikkea kivaa jakaa omille kannattajilleen.

HALLITUS neuvottelee parhaillaan valtion ensi vuoden menoista ja tuloista. Päätöksistä kerrotaan todennäköisesti tänään torstaina illan suussa.

Hallituspuolueiden puheenjohtajat pitivät keskiviikkona ennen budjettineuvotteluja tiedotustilaisuuden. Sipilä ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) käyttivät ison osan lyhyestä tilaisuudesta kertoakseen, että hallitus pitää kaksi vuotta sitten sovituista valtion menojen kehyksistä kiinni.

Se tarkoittaa, että talouskasvun lisäämiä verotuloja ei käytetä ainakaan täysmääräisesti uusiin menoihin vaan valtion velkaantuminen pyritään pysäyttämään. Näin hallitus on itselleen ja kansalle luvannut.

VOI hyvinkin olla niin, että nyt hallitus todella pitää nuorat tiukoilla.

Ekonomistit ovat yksi toisensa jälkeen kertoneet ministereille, että nykyisen rivakan talouskasvun aikana ei kannata elvyttää. Veronalennuksetkin kannattaisi tehdä vasta, kun talouskasvu hidastuu ja taloutta pitäisi elvyttää.

Ministereillä on saattanut jo tulla mieleen, että kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin panokset kannattaa varata vuoden 2019 budjettiin. Se on hallituksen viimeinen budjetti ennen vaaleja.

Nyt käytetyt rahat unohtuvat nopeasti. Vaalibudjettia ei kannata tehdä liian aikaisin.

SITÄ paitsi hallituksella voi olla ihan kansantaloudelliset syyt elvyttää vuonna 2019, koska tuolloin maailmantalous ei välttämättä enää auta Suomea.

Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, että vuonna 2019 rakennetaan ehkä niitä teitä, siltoja ja siltarumpuja, jotka nyt ruksitaan punakynällä.

keskiviikko 30. elokuuta 2017

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 29...

Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa:


Virallinen ehdotukseni:

Aki Pyykkö
Kainuunkatu 3
94700 Kemi                                                                                               Kemi 01.10.2002


Kemin kaupunginhallitus


ASIA: LAUTAKUNTA- TMS. TYÖSKENTELYN OSALLISTUMISTILASTOINTI
_______________________________________________________________

Ihmisen henkilökohtainen vetovoimaprofiili - ne osatekijät, jotka ratkaisevat esim. paikkakunnalla/talousalueella viihtyvyyden, vaikuttamisen ja aktivaatiotason - rakentuu mm. seuraavista tekijöistä:
+ monipuolisista työnsaantimahdollisuuksista
+ hyvistä koulutusmahdollisuuksista
+ liikenneyhteyksistä
+ toimivista julkisista palveluista
+ kulttuuri- ja muista vapaa-ajan palveluista
+ liikuntapalveluista
+ henkisestä ilmapiiristä
+ kansainvälisistä yhteyksistä
Vetovoimaprofiiliin liittyy myös olennaisesti aito luottamus eri organisaatioihin valittujen luottamushenkilöiden toiminnasta vaalikauden aikana.

Puolueissa ja eri aktiiviryhmittymissä luottamustehtävät pyrkivät keskittymään nykyisin harvojen henkilöiden hoidettaviksi. Edellä mainitulla menettelyllä on sekä hyvät että huonot puolensa ajatellen asiaa tehtävien käytännön hoidon kannalta.
Menettelyllä luonnollisesti turvataan vankka asiantuntemus ja poliittinen kokemus kaupungin päätöksentekoprosessissa, mutta…
Aika on kaikille kuitenkin rajallinen, eikä ainakaan toistaiseksi henkilö voi olla kahdessa, mahdollisesti kolmessa paikassa yhtä aikaa - paitsi nykytekniikkaa hyväksikäyttäen.

Saamani tiedon mukaan esimerkiksi eri lautakuntiin valittujen henkilöiden lautakuntatyöskentelyn osallistumistilastointia ei ole tähän saakka systemaattisesti toteutettu.
Tiedot luonnollisesti ovat julkisia ja saatavissa henkilöittäin/puolueittain/ryhmittäin, mikäli on henkilökohtaista viitseliäisyyttä tai muutoin asiaan kiinnostusta.

Rivikemiläisillä on niin halutessaan oltava mahdollisuus ja oikeus saada em. tiedot keskitetysti tilastoituina kirjastopalveluina esim. liitteinä kaupungin eri tietopakettien yhteydessä.
Luonteva tapa tiedon saamiseksi on liittää em. tilastot eri lautakuntien vuosikertomuksiin.
Oletettavasti tiedot on saatavissa myös lähitulevaisuudessa netistä…

Ehdotus
Ehdotan, että Kemin kaupungissa toteutetaan vuosittain kaikkien lautakuntiin tai vastaaviin toimielimiin valittujen luottamushenkilöiden ja heidän henkilökohtaisten varajäsenten osallistumistilastointi henkilöittäin/puolueittain/ryhmittäin.
Ensimmäinen, vuodenvaihteessa julkaistava tilasto koostunee poikkeuksellisesti kahden vuoden eli vuosien 2001 ja 2002 osuudesta.

Ehdotus- ja yhteistyöterveisin

Aki Pyykkö
kaupunginvaltuuston varajäsen
kulttuurilautakunnan jäsen
________________________________________________________________

Muistaakseni ehdotukseeni liittyvänä ei tapahtunut mitään. Siksipä lähetin suoraan asiaan liittyvän tiedustelun myös eri hallintokuntien virkamiehille.

Mikäli oikein muistan, sain aikanaan viiveellä ainoastaan teknisen lautakunnan osalta toivomani tiedot > tilastot lautakuntajäsenten osallistumisesta...
___________________________________________________________

Huhtikuun 2017 kuntavaalienkin jälkeen olin havaitsevinani, että vuodesta/vuosikymmenestä toiseen luottamustehtävät näyttävät edelleen keskittyvän - mielestäni liikaa.

Edellä ehdottamani tilastointiasia on ollut itselläkin unohduksissa. Täytyypä kysäistä asiaa kansliajohtaja Jukka Vileniltä tai kaupunginlakimies Santeri Lindholmilta. 

Ajattelin aikanaan edellä olevalle ehdotukselleni jatkumoa eli tilastoa valtuutettuje tekemistä valtuustoaloitteista ja mihin käytännön toimenpiteisiin ne ovat johtaneet.

Muistelen myös edellä olevasta kirjoittaneeni paikallisiin lehtiin. Todettakoon avoimesti, että siihen maailman aikaan sain kohtalaisen hyvin tekstejäni lehtiin. Sittemmin asia on olennaisesti muuttunut. 
Siksi muun muassa päädyin oman Blogisivun kirjoittamiseen. Sen aloitin 01.07.2014.

Valtuutettujen aloitteiden tekeminen on erityisen aktiivista juuri ennen kuntavaalien tuloa, se on hyvin kaikkien tiedossa ja tuttu ilmiö.

Niin - edellisen tyyppisiä asioita on helppo tilastoida nykytekniikan keinoin, mikäli sellainen koettaisiin tarpeelliseksi.

Nyt on kirjoituksessani syytä palata ensimmäisen valtuustokauteni 2001-2004 kulttuuriasiainlautakuntaan. 

Kulttuuriasianlautakunnan varsinaiset- ia henkilökohtaiset varajäsenet olivat:

Pertti Henttinen pj , Vasemmistoliitto > Merja Holpainen Myllymäki
Elna Järvelä vpj, Kristilliset > Salme Kinnunen
Päivi Kangas, SDP > Virpi Niemi
Tapani Kotkansalo, SDP > Martti Uksila
Ossi Liiten, SDP > Tuula Kaartinen
Kari Luokkala, Vasemmistoliitto > Timo Ryynänen
Heli Luokkala-Nevalainen, Vasemmistoliitto > Erkki Romppainen
Antti Pasanen, Keskusta > Jaana Ilmasti
Pirkko Pehkonen, Vasemmistoliitto > Maisa Lahnajärvi
Aki Pyykkö, Keskusta > Marko Koivisto


Olen aiemmin kirjoittanut jonkin verran lautakunnan silloisesta esittelijästä Unto Käyhköstä, "vakiolautakunnanjäsenestä" Ossi Liitenistä sekä rivijäsenestä Kari Luokkalasta...

Lautakunnan puheenjohtaja Pertti Henttinen oli 2000-luvun alkupuolella rviopettaja peruskoulussa. Hän ei ollut kaupunginhallituksessa eikä kaupunginvaltuustossa. Hän oli mahdollisesti valtuuston varajäsen.
Perttiä en oikeastaan tuntenut kuin nimeltä. Hänen sisarensa Irja tuli tutuksi 1960-luvun alkupuolelle Veitsiluoto Oy:n sellutehtaan laboratoriossa. Irjan aviomies Lauri Tarvainen oli lähtöjään melkein naapurista, silloisesta Etu-Ritikasta, nykyisestä Haukkarista.

Niin - Pertistä ensimmäiset mielikuvat olivat suunnilleen sitä, että muistan hänet rauhallisena, verkkaisena, hiljaapuhuvana "opettajana". Ei totta tosiaan erityisen räiskyvä tyyppi. Muistelin pohtineeni, että häntä todennäköisesti ohjeistetaan jostakin ja voimakkaasti. 
Hänen varajäsenensä Merja Holpainen-Myllymäki saattoi käydä joskus kokouksessa... Merjan tulin hiukan tuntemaan myöhemmin valtuustokauden 2009-2012 kulttuurilautakunnassa.

Lautakunnan varapuheenjohtajan Elna Järvelän tunsin ainoastaan nimeltä. Hänen aviomiehensä Altti Järvelä oli tullut aikanaan minulle tutuksi Veitsiluoto Oy:n sellutehtaalta.
Elnan varajäsen Salme Kinnunen oli hiukan tullut minulle tutuksi 1980-luvulta Kemin Innon Mimmien naisjalkapalloilijana. Salme > Sale oli kova luu, taistelija joukkueessa. Todennäköisesti Salme kävi muutaman kerran kokouksissa...

Päivi Kangas ja hänen varajäsenensä olivat minulle aiemmin tuntemattomia.

Tapani Kotkansalo oli hiukan tuttu minulle urheilutaustoistaan, hänen varajäsenensä Martti Uksila nimenä tuttu.

Olli Liitenistä olen jo kirjoittanut aikaisemmin, hänen varajäsenensä Tuula Kaartinen oli nimenä tuttu.

Kari Luokkalasta olen myös hiukan aikaisemmin kirjoittanut, hänen varajäsenensä Timo Ryynästä en tuntenut.

Heli Luokkala-Nevalainen oli nimenä tuttu musiikkikuvioista, tyttörockbändin Nicepapin laulusolisti/lauluntekijä ja hänen varajäsenensä Erkki Rommpainen opetussektorilta.

Antti Pasanen oli minulle tullut aikaisemmin tutuksi, hänen varajäsenensä Jaana Ilmastin olin tavannut kerran tai kaksi.

Pirkko Pehkonen oli vähin tuttu ja hänen varajäsenensä Maisa Lahnajärvi oli nimenä tuttu.
Pirkon tulin hyvin tuntemaan myöhemmin valtuustokauden 2009-2012 kulttuurilautakunnassa ja senkin jälkeen hänen ollessa lautakunnan puheenjohtaja.

Aki Pyykkö oli minulle tullut erittäin tutuksi vuosikymmenien aikana, varajäseneni Marko Koiviston olin tavannut kerran tai kaksi. 
Marko muistaaksni tuurasi minua koko em. valtuustokauden aikana kulttuuriasiainlautakunnassa kerran, mahdollisesti kaksi kertaa...

Edellä mainituista henkilöistä en tässä vaiheessa revittele enempää, mutta oliko valtuustokauden 2001-2004 aikana kulttuuriasiainlautakunnassa merkittäviä asiakokonaisuuksia, päätöksiä, joista on syytä kirjoittaa...


Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...

Venäjä: Suuri Zapad-sotaharjoitus on terrorisminvastainen operaatio...

Hmmmmm - vai niin - että terrorisminvastainen operaatio sano...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Ulkomaat

Venäjä: Suuri Zapad-sotaharjoitus on terrorisminvastainen operaatio – harjoituksessa terroristien kimppuun käyvät ohjustorjuntajoukot ja Itämeren laivasto

Varapuolustusministeri Fomin tyrmisteli ulkomaisen lehdistön arvauksia hyökkäysoperaation valmistelusta.



Sotilasalus vuoden 2013 Zapad -harjoituksissa Itämerellä Kaliningradin alueella syyskuussa.
VENÄJÄN ja Valko-Venäjän syyskuun puolivälin jälkeen järjestämä yhteinen sotaharjoitus Zapad 2017 kuumentaa tunteita Venäjän naapureissa. 
Varapuolustusministeri Aleksandr Fomin piti tiistaina Moskovan pääesikunnassa tiedotustilaisuuden, jossa hän torjui tarmokkaasti ”ulkomaisessa lehdistössä” esiintyneitä arvailuja harjoituksen luonteesta.

”On esitetty aivan uskomattomia skenaarioita tapahtumien mahdollisesta kulusta”, Fomin sanoi ”Jotkut ovat tulleet peräti siihen lopputulokseen, että Zapad 2017 -harjoituksessa muodostetaan sillanpääasema hyökkäykselle ja Latvian, Puolan tai Ukrainan valloitukselle. Näillä sepitteillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.”

FOMININ mukaan Zapad-harjoituksen käsikirjoituksessa Venäjän ja Valko-Venäjän joukot eristävät ja eliminoivat terroristijoukkoja Valko-Venäjällä, Kaliningradissa sekä Pihkovan ja Leningradin alueilla. Kuvitellut terroristiryhmät ovat joka tapauksessa poikkeuksellisen hyvin varustautuneita, sillä niitä vastaan hyökätään paitsi maajoukoilla myös ohjustorjuntajoukkojen ja Itämeren laivaston tuella.

Venäjän mukaan harjoitukseen osallistuu kaikkiaan 12 700 sotilasta, joista 7 200 Valko-Venäjältä ja 5 500 Venäjältä. Läntisten arvioiden mukaan Venäjä vähättelee harjoituksen laajuutta jättämällä suuren osan toimintaan osallistuvista joukoista huomiotta virallisissa luvuissaan. 
Korkeimpien arvioiden mukaan Zapad 2017 -harjoitukseen osallistuu peräti 60 000 – 100 000 sotilasta.

Valko-Venäjän oppositioväki on aiemmin lausunut ääneen epäilynsä, etteivät Valko-Venäjän puolelle tulevat venäläiset joukot välttämättä pitäisikään kiirettä poistua maasta.