torstai 25. kesäkuuta 2015

Valtion on pakko olla vakavissaan emo-Talvivaaran suhteen...


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Talous  | 

Näkökulma: Kuinka vakavissaan valtio on emo-Talvivaaran suhteen?

Talvivaaran osakkaat hyväksyivät velkojen muuttamisen yhtiön osakkeiksi. Se on hyvä uutinen omistajille. Kysymys kuitenkin kuuluu, onko valtion kelkka oikeasti kääntynyt emo-Talvivaaran suhteen, kirjoittaa toimittaja Hanna Säntti.


Hanna Säntti
Kyllä, sanoivat Talvivaaran osakkeenomistajat tänään yksimielisesti yhtiön velkojen muuttamiselle yhtiön osakkeiksi. 80 000 omistajasta ja runsaasta kolmesta sadasta velkojasta yhtiökokoukseen oli tosin vaivautunut vain 106 edustajaa.
Yrityssaneerauksessa olevan emo-Talvivaaran omistajien kannalta uutinen on hyvä, koska velkojen saneeraaminen on välttämätön ehto yrityssaneerauksen jatkumiselle. Mutta riittävä ehto se ei ole.
Jotta saneeraus voi jatkua, yhtiön tarvitsee uskottavan liiketoimintasuunnitelman
Jotta saneeraus voi jatkua, yhtiön pitää pystyä esittämään myös uskottava liiketoimintasuunnitelma ja löytää jatkorahoitusta. Jos emo aikoo päästä myös kaivostoimintaa Talvivaarassa jatkavan uuden yhtiön osakkaaksi, uusien ja vanhojen sijoittajien pitäisi kaivaa kupeistaan vielä kymmeniä miljoonia euroja. Kyse ei siis ole ihan pienistä haasteista.
Eivätkä haasteet edes lopu tähän. Talvivaaran pitää löytää sopu myös sinkin tuotevirtasopimuksesta, jonka se on aikoinaan tehnyt metalli- ja kaivosyhtiö Nyrstarin kanssa. 203 miljoonan euron sopimus on niin mutkikas, ettei sen paremmin yrityssaneeraaja, yhtiön tilintarkastaja kuin muutkaan lainoppineet ole pystyneet pitävästi arvioimaan, velvoittaako sopimus vielä Talvivaaraa. Jos velvoittaa, Talvivaaran taru taitaa olla lopussa. 
Yhtiön toimitusjohtaja Pekka Perä oli lukuisista haasteista huolimatta kuitenkin varovaisen toiveikas.
– Yhtiön tulevaisuuteen liittyy erittäin paljon epävarmuutta, mutta ihan viime aikoina tilanne on näyttänyt pikkaisen positiivisemmalta kuin on näyttänyt moniin aikoihin, sanoi Perä osakkeenomistajille.
Toiveet ovat virinneet sen jälkeen, kun kävi ilmi, ettei kaivostoiminnan jatkajaksi kaavailtu pääomasijoitusyhtiö Audley Capital Advisors ole saanut kaivoksen ostamiseen tarvittavaa rahoitusta kokoon.
Rahoitusvaikeuksien vuoksi valtio ilmoittikin viime viikolla ottavansa päävastuun kaivostoiminnan käynnistämisestä Talvivaarassa, kunhan tietyt reunaehdot saadaan kesän aikana sovittua.
Selvitysmies Jaatisella ja Pekka Perällä on edessään kiireinen kesä
Samalla kun päävastuu kaivostoiminnan jatkamisesta Talvivaarassa on kaatunut valtion niskaan, valtiotakin on alkanut taas kiinnostaa, josko myös vanhat omistajat voisivat rahoittaa uutta yhtiötä, viestivät Perä ja muut yhtiön miehet. Mutta viestiikö valtio samalla tavalla?
Totta on, että valtio vaikuttaa hiukan pyöristäneen kantaansa vanhan emoyhtiön mahdolliseen osakkuuteen uudessa yhtiössä. Aiemmin suhtautuminen oli selkeästi torjuva, nyt ovi jätetään ainakin hiukan raolleen. Voi silti kysyä, onko kyse todellisesta neuvotteluagendan muuttumisesta vai vain aiempaa pehmeämmästä viestinnästä?
Elinkeinoministeri Olli Rehn määritteli vielä viime viikolla, että valtio neuvottelee emo-Talvivaaran kanssa ensisijaisesti sen omistaman kalkkilaitoksen ja henkilöstön siirtymisestä uuteen yhtiöön. Jatkolauseessa hän ei täysin tyrmännyt emon osakkuuspyrkimyksiä, mutta eipä toisaalta ruokkinut ylimääräisiä toiveitakaan. Sitä, mistä kulissien takana lopulta neuvotellaan, ei tosin voi tietää.
Jos emo-Talvivaara aikoo vielä kammeta itsensä mukaan uuteen yhtiöön, sen pitää ratkoa kaikki edellä luetellut haasteet. Ja vieläpä nopeasti, sillä päätös kaivostoiminnan aloittamisesta Talvivaarassa pitää tehdä kesään loppuun mennessä. Silloin pitäisi myös kalkkilaitoksen kaupan ja siihen mahdollisesti liittyvän osakkuusoption olla selvillä. Selvitysmies Jaatisella ja Pekka Perällä on edessään kiireinen kesä.
Lopullisen ratkaisun lähestymisestä kertoo sekin, että emo-Talvivaaran suurin omistaja, valtion omistajayhtiö Solidium kertoi eilen haluavansa oman miehensä Talvivaaran hallitukseen. Näin myös kävi, kun yhtiökokous heittämällä siunasi Solidiumin toimitusjohtajan Kari Järvisen hallitusjäsenyyden.
Lain mukaan hallitusjäsenten pitää valvoa hallituksessa kaikkien osakkeenomistajien etua. Näin Kari Järvinen vakuutti yhtiökokouksen edessä myös tekevänsä, vaikka valtion omistajaohjausyksikön päällikkö Eero Heliövaara on aiemmin julkisesti toivonut Talvivaaran konkurssia.
Selvää silti on, että kaikkien osakkeenomistajien etua valvoessaan Järvinen pystyy samalla pitämään valtio-omistajan täysin ajan tasalla emon tilanteesta.

Eteenpäin! Sanoi Talvivaara-analyytikko - vihdoinkin...

Jokohan Solidium = Suomen valtio = me otamme vihdoinkin kunnolla vastuuta Talvivaarasta suurimpana omistajana. 



Onko artikkelin rahasummissa enää mitään järkeä...?

Sanotaan, että työmies on palkkansa ansainnut mutta siltikin...

Onko artikkelin rahasummissa enää mitään järkeä, on aiheellista kysyä. Ilmeisesti on niin kauan kuin me kuluttajat olemme em. summat valmiita välillisesti maksamaan - tavalla tai toisella.

Suora nettilainaus Kauppalehdestä hiukan tuunattuna:

Lehti listasi kovapalkkaisimmat urheilijat - joukossa yksi suomalainen

 25.6.2015 7:28

Floyd Mayweather on kovapalkkaisin urheilija. KUVA: EPA
Forbes listasi 100 kovatuloisinta urheilijaa maailmassa.
Forbes-lehti on listannut maailman parhaiten ansainneet urheilijat 12 viime kuukauden ajalta. Listan ylivoimaisessa kärjessä on yhdysvaltalainen nyrkkeilijä Floyd Mayweather, joka kuittasi 300 miljoonaa dollaria toukokuussa järjestetyistä otteulusta Manny Pacquiaoa vastaan.
Nyrkkeilyhistorian rahakkain ottelu kuittasi 600 miljoonan dollarin liikevaihdon, josta Pacquiaon osuus oli 160 miljoonaa dollaria. Tällä hän sijoittuu kirkkaasti Forbesin listalla kakkoseksi.
100 parhaiten ansainneen urheilijan listalle yltää myös Kimi Räikkönen, joka yltää 27 miljoonan dollarin tuloillaan sijalle 32.
Räikkösen edelle kaahasivat Lewis Hamilton 15. sijalle 39 miljoonan ansioille, Fernando Alonso (17. sija, 35,5 miljoonaa) ja Sebastian Vettel (21. sija, 33 miljoonaa).
Formulakuskit eivät yllä top-kymppiin, jossa patsastelevat nyrkkeilyn lisäksi jalkapallo, tennis, koripallo ja golf.
Suurin osa parhaiten palkatuista urheilijoista tulee Yhdysvalloista, peräti 62 kappaletta. Britanniasta mukana on seitsemän, Dominikaanisesta Tasavallasta neljä ja Espanjasta kolme urheilijaa.
Naapurimaasta Ruotsista mukana on jalkapalloilija Zlatan Ibrahimovic, joka oli 39,1 miljoonan dollarin tilipussillaan maailman 14. parhaiten palkattu urheilija.

Parhaiten ansainneet urheilijat 12 viime kuukauden ajalta.
Miljoonaa dollaria
Floyd Mayweather                    Nyrkkeily          300
Manny Pacquiao                        Nyrkkeily          160
Cristiano Ronaldo                       Jalkapallo          79,6
Lionel Messi    Jalkapallo          73,8
Roger Federer                           Tennis                67
LeBron James Koripallo           64,8
Kevin Durant   Koripallo           54,1
Phil Mickelson                       Golf                    50,8
Tiger Woods    Golf                    50,6
Kobe Bryant    Koripallo           49,5
Lähde: Forbes

Kemissä nuorisolle aktiviteettia tarvittaessa - tiesitkö tämän...

Luin taannoin joko Pohjolan Sanomista tai Lounais-Lappi-lehdestä artikkelin alla olevasta Puuhapaku-asiasta.
Asia tuntui ihan hyvältä. Toivottavasti Puuhapakupalvelua on osattu käyttää hyväksi...
 
Teksti Kemin kaupungin kotisivuilta Toimintakalenteri-palstalta:

Puuhapaku & Takajärven varikko
to, 25. kesäkuuta, 3ip – 11ip
Viikoittain maanantai, tiistai, keskiviikko, torstai, 23. heinä 2015 saakka
Kemin Tapahtumakalenteri
Ma-To Puuhapaku bilistää ympäri kaupunkia kelo 15-23 Kesällä meitä ei pääse karkuun! (ko kotiin ja siellon tylsää) Mukana mahdollinen ja mahdoton musavehkeistä sählymailoihin ja grilliin. Nuoriso-ohjukset kaupan päälle! Pakun saa tilattua paikalle tai muualle liikennepuiston varauslaatikolla tai kesäesitteen takasivun yhteystietojen kautta Perjantaisin Paku parkkeeraa Takitsun nuorisotilalle. Tila auki 12-23 ja paku liikkuu käskystä. 12:sta eteenpäin toimintaa ala-asteelaisille, illasta teineille. Illoille voi toivoa teemoja Liikennepuiston boxin tai yhteystietojen kautta.
Ei määritettyjä ilmoituksia
Lisää ilmoitus

keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Kuvataide on ihmeellistä...

Alla oleva artikkeli antoi aiheen minulle muistella tämän vuoden myöhäistä Juhannusaaton iltaa meidän päärakennuksessamme. Illansuussa naapuripariskunta oli meidän Pikkupuolellamme musiikin - pianonsoiton ja laulun - merkeissä...

Siellä tuli puheeksi severomorskilaiskuvataiteilija Ivan Voronin mielenkiintoinen, iso ölyvärimaalaus nimeltään Kevät. Taulu on ollut työhuoneeni seinällä iät ajat. Se on yksi lempitauluistani. Olemme aikeissa ripustaa se olohuoneen uudelleen maalatulle seinälle.

Minulla ja vaimollani on ollut hiukan eri näkemys taulusta. Pyysimme naapureitamme vilkaisemaan taulua. Ennen lähtöämme Pikkupuolelta paikalle saapuivat naapureittemme tytär sekä pojan tyttökaveri.

Lähdimme porukalla päärakennukseen taulua katsomaan. Meitä oli siis paikalla kuusi henkilöä ja niinhän siinä kävi, että kaikilla meillä oli loppujen lopuksi erilainen näkemys taulusta.
Hyvä niin, sillä hyvän taulun ominaispiirteet tulivat selkeästi näkyviin. Sen voi nähdä eri tavalla. Kevät on loppujen lopuksi ihmeellistä aikaa sekin myös taulussa...  


Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:



Kuningatar Elisabet hämmentyi lahjasta Saksan-vierailullaan: "Pitäisikö tuon olla isäni?"

ULKOMAAT 
REUTERS
Saksan liittopresidentti Joachim Gauck esitteli kuningattarelle lahjaksi annettua maalausta.
Saksan liittopresidentti Joachim Gauck esitteli kuningattarelle lahjaksi annettua maalausta.
Britannian kuningattaren Elisabet II:n Saksan-vierailu alkoi keskiviikkona kiusallisissa merkeissä. Kuningatar hämmentyi, kun Saksan liittopresidentti Joachim Gauck esitteli hänelle maalausta, jossa ovat kuningatar ja hänen isänsä, kertovat brittimediat.
"Pitäisikö tuon olla isäni?" Elisabet kysyi Gauckilta Sky News -uutiskanavan mukaan.
Gauck vastasi: "Ettekö tunnista häntä?"
"En", kuningatar sanoi.
Maalaus on lahja kuningattarelle.
Gauck esitteli sitä virka-asunnossaan Bellevuen linnassa Berliinissä.
Hämmennystä näyttää aiheuttaneen maalauksen ekspressionistinen tyyli.
Taulussa nuori kuningatar istuu sinisen ponin selässä. Ohjia pitelee hänen isänsä Yrjö VI.
"Onpa hassu väri hevoselle", kuningatar vitsaili.
Taulun on maalannut saksalaistaiteilija Nicole Leidenfrost. Leidenfrost kertooThe Telegraphille -lehdelle halunneensa tehdä "jotain todella erityistä kuningattarelle".
"Olen aina pitänyt kirkkailla väreillä maalaamisesta. Kuninkaalliselle hevoselle kuninkaallinen sininen. Se on se vitsi!"
Leidenfrost maalasi taulun vuonna 1930 otetusta valokuvasta. Siinä kuningatar istuu neljän vanhana ensimmäisen shetlannin poninsa, Peggyn, selässä. Poni oli syntymäpäivälahja hänen isoisältään Yrjö V:lta.
Kuningatar ja hänen miehensä prinssi Philip ovat kolmen päivän valtiovierailulla Saksassa. Viimeksi he vierailivat Saksassa vuonna 2004.