Mitäpä tuohon muuta sanomaan/kirjoittamaan... Suora nettilainaus Helsingin Sanomista sellaisenaan:
Kulttuuri | Päätoimittaja Kaius Niemen kolumni
Suomessa on tilaa sydämen sivistykselle
Medialukutaidon tärkeys korostuu digitalisoituvassa maailmassa, kirjoittaa Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi. Itsenäisyyden juhlavuonna HS panostaa nuoreen yleisöön.
Itsenäistyminen ei tuntunut olevan erityisen räjähtävä uutinen joulukuussa 1917. Helsingin Sanomien neljänneltä sivulta löytyi kahden palstan artikkeli, joka oli otsikoitu ”Suomen riippumattomuuden turvaaminen”. Uutinen kertoi eduskunnan hyväksyneen senaatin esityksen uudesta hallitusmuodosta. Se tarkoitti itsenäistymistä keisarillisesta Venäjästä.
”Siinäkö se oli, vuosikymmenet odotettu hetki? Se jotenkin livahti”, arvioi toimittaja Ilkka Malmberg HS:n 125-vuotisjuhlakirjassa.
Itsenäistymisjulistuksen iloitsemista hillitsi muun muassa se, että tilanne Venäjällä oli niin epävakaa. Eduskunnan päätös ei siis vielä taannut varmasti itsenäisyyttä, sellaista, jota juhlittaisiin edes vuotta myöhemmin.
SATA VUOTTA myöhemmin Suomessa voidaan onneksi valmistautua itsenäisyyden juhlavuoteen. Sen ohjelma koostuu tuhansista hankkeista, joita suomalaiset järjestävät ympäri maata. Myös Helsingin Sanomat valmistautuu osaltaan tarjoamaan mahdollisimman kiinnostavan näkymän Suomen eri vaiheisiin ja erityisesti tulevaisuuteen.
Tämä on meille tärkeää siksikin, että lehti on ollut mukana rakentamassa yhteiskuntaa itsenäisyyden jokaisena päivänä.
Lehti kytkeytyi erityisen läheisesti tasavallan syntyvuosiin Päivälehti–Helsingin Sanomien toimitus- ja johtokuntaan kuuluneen K.J. Ståhlbergin ansiosta. Hänet valittiin Suomen ensimmäiseksi presidentiksi vuonna 1919.
Helsingin Sanomat tuki Ståhlbergin poliittista linjaa, joka painotti laillisuutta, edistystä ja kansanvaltaa. ”Helsingin Sanomat oli merkittävältä osalta vaikuttamassa siihen, että Suomi kehittyi kansalaissodan jälkeen länsimaiseksi oikeusvaltioksi”, arvioi toimittaja Antti Blåfield kirjassaan Loistavat Erkot. Blåfieldin mukaan Ståhlbergin presidenttiaikana oikeusvaltioperiaatteet laitettiin ”sellaisille jengoille”, että Suomi säilyi demokratiana ja oikeusvaltiona läpi Lapuan liikkeen, sotavuosien ja Neuvostoliiton painostuksen.
HELSINGIN SANOMIEN ydintehtävä on edelleen sama kuin se oli sata vuotta sitten. Totuuteen pyrkivällä tiedonvälityksellä on tänä päivänä vähintään yhtä paljon merkitystä avoimen demokratian ja sivistyksen kivijalkana kuin lehden alkuaikoinakin.
Siksi haluamme kiinnittää erityistä huomiota juhlavuonna lapsiin ja nuoriin. Medialukutaidon tärkeys korostuu digitalisoituvassa maailmassa. Toimivan kansalaisyhteiskunnan perusedellytys on suomalaisten kyky erottaa tarkistamattomat ja valheelliset tiedot vakavasti otettavasta journalismista. Tästä syystä itsenäisyyden juhlavuosi on myös itsenäisen ja riippumattoman median vuosi. Kutsumme kaikki lukijamme sitä viettämään.
SIVISTYS EI OLE ELITISMIÄ. Se on kykyä ymmärtää ja analysoida ympäröivää maailmaa laaja-alaisesti sortumatta liian helppoihin mustavalkoisiin iskulauseisiin.
Suomalaiset ymmärsivät lukemisen ja tiedon merkityksen jo varhain. On suorastaan hätkähdyttävää, että rutiköyhän juuri itsenäistyneen tasavallan aikuisväestöstä enää vain yksi prosentti oli lukutaidottomia. Se kertoo kaukonäköisestä sivistystyöstä, josta on meille mallia otettavaksi edelleen.
Juuri nyt onkin hyvin tärkeää, että sekä lukemisesta että lukutaidon kehittämisestä pidetään hyvää huolta niin kodeissa kuin kouluissakin. Lukemisen ja oppimisen ei enää tarvitse olla sidottu paperiin, vaan se voi hyvin tapahtua digitaalisilta alustoilta. Olennaista on siirtää tiedon ja ymmärryksen pääomaa seuraaville polville – ja pikemminkin kasvattaa tätä pääomaa kuin antaa sen nahistua.
LEHDEN TEKIJÖILLE se on elämäntehtävä. Me näemme jo nyt, että totuuteen pyrkivälle riippumattomalle laatujournalismille on digitaalisessakin ajassa merkittävä kysyntä. Terveen ja avoimen yhteiskunnan tärkeimpiä peruspilareita onkin sivistyksen lisäksi empatia. Niiden yhdistelmää kutsutaan sydämen sivistykseksi.
Puolueet etsivät parhaillaan kuumeisesti ehdokkaita kuntavaaleihin. Huhtikuussa 2017 käytävien kuntavaalien ehdokashakemukset on jätettävä helmikuun viimeiseen päivään mennessä.
Harkitsetko ehdolle lähtemistä, mutta et ole varma, onko sinusta siihen? Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja ja tutkija Markku Jokisipilä listaa 10 asiaa, jotka kuntavaaliehdokkaan olisi syytä hallita.
1. Kuntapolitiikan osaaminen
Hyvä kuntavaaliehdokas hahmottaa kunnan roolin ja tehtäväkentän. Hän ymmärtää, kuinka kunnan päätöksentekojärjestelmä toimii.
Kuntavaaliehdokkaan olisi hyvä tietää, miten asiat kuntapolitiikassa valmistellaan. Hänen pitäisi myös ymmärtää, missä kohdin asioihin on mahdollista vaikuttaa.
2. Kyky hankkia tietoa
Tiedonhankintakyky on nykypäivänä missä tahansa asiassa keskeinen taito, myös kuntapolitiikassa. Kaikkea ei voi eikä tarvitsekaan tietää, mutta on oltava valmis oppimaan ja opettelemaan.
– Se on edellytys sille, että hän pystyy tekemään hyviä päätöksiä. Kyky hoksata asioita nopeasti on tärkeä ominaisuus menestyvälle kuntapäättäjälle, arvioi Jokisipilä.
3. Oman kunnan tuntemus
Hyvä kuntavaaliehdokas tuntee oman kuntansa. Hän ymmärtää kunnan vahvuudet, heikkoudet ja erityispiirteet. Kuntavaaliehdokkaan on tärkeää myös ymmärtää, millainen on hänen kuntansa asema ympäröivään seutuun ja koko maahan verrattuna.
Kyky hoksata asioita nopeasti on tärkeä ominaisuus menestyvälle kuntapäättäjälle.
MARKKU JOKISIPILÄ
4. Ymmärrys talousasioista
– Nykymaailmassa talous on kaiken päätöksenteon reunaehto, joten siitä on oltava perusymmärrys, Markku Jokisipilä sanoo.
5. Tavallisen arjen tuntemus
Hyvä kuntavaaliehdokas tuntee kuntalaisten arkea ja elävää elämää. Laajat sosiaaliset verkostot ovat hyväksi.
6. Sosiaaliset taidot
Hyvät sosiaaliset taidot auttavat päätöksentekoon osallistumisessa. Päätöksentekijän on myös kommunikoitava kuntalaisten kanssa, joten hyvistä sosiaalisista taidoista on etua. Myös yhteistyö- ja neuvottelukyvyistä on etua, kun päätöksiä tehdään.
– Hyvä päättäjä ei oikein voi olla syrjäänvetäytyvät ja sisäänpäin kääntynyt, Jokisipilä sanoo.
7. Kyky perustella asiat vakuuttavasti
Jotta kuntapäättäjä pystyy vaikuttamaan, hänen pitää pystyä perustelemaan ajatuksensa vakuuttavasti. Kuntavaaliehdokkalla argumentointikyky tulee tarpeeseen jo vaalien aikana: Hänen on pystyttävä perustelemaan, miksi juuri hänet kannattaisi valita.
8. Sinnikkyys
Kuntapäättäjä tarvitsee aimo annoksen sinnikkyyttä. Asioiden muuttaminen ja päätöksenteko vievät aikansa, joten kärsivällisyyttä ja pitkäjännitteisyyttä tarvitaan. Aina asiat eivät mene suunnitelmien mukaan, joten myös tappioita on kestettävä.
On hyvä, että valtuustossa on erilaisella koulutus- ja ammattitaustalla varustettuja henkilöitä.
MARKKU JOKISIPILÄ
9. Kokonaiskuvan hahmottaminen
Kuntavaaliehdokkaan on tärkeää hahmottaa kokonaiskuva, oli kyse mistä asiasta tahansa. Hänen täytyy osata irrottautua kapeista näkökulmista ja pohdittava asioita kokonaisuuksina, kunnan yleisen edun kannalta.
10. Halu omistautua yhteisten asioiden hoitamiselle
Hyvä kuntapäättäjä on aidosti kiinnostunut kuntansa asukkaiden elämästä ja huolenaiheista. Hän osaa kuunnella viestejä ympäristöstään ja toimia niiden mukaisesti.
Hyvä valtuusto on kuin kunta pienoiskoossa
Kuntapäättäjän tehtävissä ei iällä, sukupuolella, koulutuksella tai ammattitaustalla ole merkitystä. Markku Jokisipilä muistuttaa, että kunnan- tai kaupunginvaltuustoon tarvitaan kaikenlaisia ihmisiä.
– Eduskunnasta sanotaan, että se on ideaalitilanteessa jonkinlainen pienoismalli kansakunnasta. Kunnanvaltuusto tai kaupunginvaltuusto on kunta tai kaupunki pienoiskoossa, hän summaa.
– On hyvä, että valtuustossa on erilaisella koulutus- ja ammattitaustalla varustettuja henkilöitä, eri-ikäisiä ja myös maahanmuuttajia, jos heitä kunnasta löytyy, sekä tietysti erilaisia poliittisia aatemaailmoja edustavia henkilöitä, Jokisipilä sanoo.
Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:
Kolumni: Murheellisten laulujen maa
Poliisilla ei sellaista työvuoroa enää olekaan, jossa ei joutuisi tekemisiin nuorten, varsinkin miespuolisten, syvästi syrjäytyneiden kanssa, kertoo Yle Uutisten kolumnisti Marko Kilpi.
Imatran joukkosurma pysäytti järkyttävällä tavalla koko Suomen hektisimpään pikkujouluaikaan. Kolme naista surmattiin raukkamaisesti ravintoloiden eteen, suoraan kaupungin sydämeen. Tapaus on omiaan järkyttämään kaikkien turvallisuudentunnetta. Vaikuttaa siltä, että uhrit olivat sattumanvaraisesti valittuja. Se nostaa jälleen kerran kylmäävän tosiseikan häiritsevästi suoraan silmiemme eteen - kuka tahansa voi milloin tahansa ja missä tahansa joutua raakalaismaisen murhaajan tähtäimeen.
Täysin syyttömien, osattomien, sivullisten tunteeton lahtaaminen on nykypäiväinen ja ikävä kyllä pysyvältä vaikuttava ilmiö. Imatran tapaus menee suoraan jatkumoon Myyrmannin, kouluampumisten, Hyvinkään kattoammuskelun ja Sellon tapahtumien kanssa. Ilmiö kertoo jotain olennaista siitä, miten pahasti ongelmaisia ihmisiä keskuudessamme liikkuukaan. Miten se voi olla mahdollista?
Usein näiden tapahtumien taustallaon ollut syrjäytyminen. Se oli muutamia hetkiä sitten vielä maukas trendiongelma, jonka kyydissä oli helppoa ratsastaa aina maan korkeimpaan virkaan saakka. Valoja on vannottu syrjäytymisen kitkemiseksi, mutta miten on oikeasti käynyt?
Poliisilla ei sellaista työvuoroa enää olekaan, jossa ei joutuisi tekemisiin nuorten, varsinkin miespuolisten, syvästi syrjäytyneiden kanssa. Tilanteet tulevat vastaan itsetuhouhkailuina tai jo toteutuneina tekoina. Tieto heistä ja heidän epätoivoisista tilanteista tulee ilmi viime hetkellä, usein liian myöhään.
Ainoa huonekalu on lattialla makaava likainen patja
Nuoret ihmiset, merkillisen monet ikätovereita Imatran murhaajan kanssa, ovat liian usein umpikujassa omassa elämässään, eikä minkäänlaista fokusta tai suuntaa ole ollut pitkän aikaan. Kierretään yksin loputonta kehää asunnossa, jonka ainoa huonekalu on lattialla makaava likainen patja. Jossakin vaiheessa vieteri katkeaa ja seuraukset ovat pahimmillaan erittäin traagisia.
Kun nuori, elämänsä kynnyksellä oleva ihminen tuntee, että on lopullisesti kadottanut neulan elämänsä kompassista, ei sen jälkeen ole enää väliä minne tie vie. Lopulta ollaan valmiita tekemään mitä tahansa, rajusti ymmärryksenkin ylittäviä tekoja.
Jatkuvat, jopa vuosikymmeniä jatkuneet talouden leikkaukset tuottavat rajusti kasvavia tappioita. Ei siitä ole kauankaan, kun mikä tahansa, varsinkin monilapsinen perhe sai halutessaan kodinhoitoapua, jotta arjen taakka ei kasvaisi liian suureksi vanhemmille. Nykyään sellaista ei tahdo saada edes moniongelmainen perhe. Se oli erinomaisen tärkeää ja tehokasta ennaltaehkäisevää toimintaa, nykyään tuollainen tuntuu ajatuksenakin lähinnä huvittavalta ylenpalttiudessaan.
On vuoltu juuri sieltä, missä se pahiten tuntuu
Kriisikeskusten rahoituksia on lopetettu, vammaisten ja vähäosaisten tukia leikattu. Avohoito on monen mielenterveysongelmaisen ainoa apu, monelta on sekin evätty, vaikka tarvetta olisi. Hoitoon on vaikeaa päästä. On vuoltu juuri sieltä, missä se pahiten tuntuu ja leikkauksia on tehty leikkausten päälle. Mikään ei ole riittävästi. Opiskelijoiden aseman kohtelu on surullista seurattavaa. Nuorissa pitäisi olla meidän voimamme, nyt se näyttäytyy merkillisellä tavalla heikkoudelta.
Kun ongelmat kärjistyvät, viranomaiset saavat siitä koko ajan myöhemmässä vaiheessa tietoa ja ongelmien hoitamiseen on jatkuvasti pienemmät mahdollisuudet vaikuttaa. Säästöjen lisäksi yhtenä merkittävänä ongelmana on tieto ja sen käyttäminen.
Poliisin keinoja saada tietoja omalla alueella tapahtuvista asioista ja henkilöistä on vaikeutettu
Yksityisyydensuojaa on korostettu koomisuuksiin saakka. Viranomaisten ja varsinkin poliisin toiminta perustuu tietoon ja sen hyödyntämiseen. Poliisin keinoja saada tietoja omalla alueella tapahtuvista asioista ja henkilöistä on vaikeutettu kohtuuttomasti. Voi jopa todeta, että poliisin toimintaa on tältä osin olennaisesti rampautettu.
Ennen työvuoroon tulleet poliisit kävivät läpi viimeaikaiset rikosilmoitukset, asemilla saattoi olla jopa mappeja, joihin tulostettiin kaikki rikosilmoitukset, joista jokainen pystyi päivittämään tietonsa alueen tapahtumista. Tieto liikkui ja sitä käytettiin. Monesti kävi niin, että ilmoituksia lehteilevällä poliisilla saattoi olla havaintoja tai tietoja tapahtuneisiin rikoksiin liittyen ja se auttoi olennaisesti rikosten selvittämistä ja niiden ennaltaehkäisemistä. Pystyttiin puuttumaan asioihin, ennen kuin mitään pahempaa pääsi tapahtumaan.
Nykyään tällainen toiminta on urkkimista ja se on rangaistuksen uhalla kiellettyä. Tilanne on linjattu jopa niin pitkälle, että yksittäiset poliisit eivät saa katsoa edes sellaista juttua, jossa hän on itse osallisena, esimerkiksi todistajan asemassa.
Jotta poliisi voi toteuttaa edes perustoimeaan, sen pitää tietää alueensa tapahtumista mahdollisimman paljon. Poliisi toimii virkavelvollisuudella ja sen toimintaa ohjaa vahva salassapitovelvollisuus. Tältä osin asiassa ei pitäisi olla mitään ongelmaa.
Rikokset ovat raaistuneet. Ongelmat ovat monimutkaistuneet. Onko todellakin tarpeen tehdä viranomaisten työstä mahdollisimman vaikeaa? Kenen pussiin silloin pelataan? Pahimmillaan se tekee Imatran tapauksen kaltaisten murhaajien toiminnasta lapsellisen helppoa. Tällaisissa tilanteissa viranomaisen osaksi jää vastata polttavimpiin kysymyksiin kahdella tapaa: tapaus tuli täydellisenä yllätyksenä ja on vain hyvin vähän tehtävissä samanlaisten tapausten estämiseksi.
Marko Kilpi
Marko Kilpi on poliisi ja kirjailija, palkittu dekkaristi. Hän tutkiskelee elämää ja sen ilmiöitä suoraan silmästä silmään niin poliisin kuin myös nelilapsisen perheenisän näkökulmasta. Tämä kolumni syntyi Imatran järkyttävien tapahtumien jälkeen.
Näin Suomen 99. itsenäisyyspäivän aikana Yle on tehnyt erinomaisen koosteen, mitä Suomen lähialueilla tapahtuu. Poistin artikkelin kuvat, ettei Blogisivullani olevaa versiota tulkita myötäileväksi "sapelinkalisteluksi".
Kyllä avoimesti on huolestuneena todettava, että "rautaa on rajoilla" nimenomaan itärajalla enemmän kuin tarpeeksi. Valveutunut lukija voi päätellä, että "kilpavarustelussa" Venäjä johtaa 100-0. Mikäli sota-arsenaali olisi puhtaasti puolustustarkoituksessa rajojen tuntumassa vähempikin riittäisi.
Tosi voihan siellä olla osa "pumpattavaa hämäyskalustoa", joka sateliittikuvissa näyttää aidoilta ja ovat alla olevassa tilastoinnissa mukana. Se olisi sitä kuuluisaavenäläistä harhauttamista, maskirovkaa - mene ja tiedä...
Suora nettilainaus Yle Uutiset sivuilta voimakkaasti tuunattuna:
Venäjä rakentaa Suomen lähialueille arktisia joukkoja ja ohjuspaketteja – Nato vastaa taisteluosastoilla
Venäjä lisää joukkojaan ja aseistustaan lähialueillamme, erityisesti Itämerellä. Krimin miehityksen jälkeen niin on tehnyt myös Nato. Selvitimme julkisista lähteistä, millaisia sotavoimia naapurimaissamme on.
Esillä olevissa kartoissa tärkeimpien maavoimien, merijalkaväen, ilmakuljetteisten joukkojen ja ilmatorjuntajoukkojen sijainnit on merkitty ympyröillä.
Ympyrä tarkoittaa prikaatia (tai rykmenttiä). Prikaatiin kuuluu 3 000–5 000 sotilasta, joskus enemmän, joskus vähemmän. Niiden määrästä ei voi suoraan päätellä sotilaallista kykyä.
Suomessa rauhan ajan prikaatit ovat koulutusorganisaatioita, eivätkä sellaisenaan valmiita välittömiin sotatoimiin. Sodan ajan prikaatit muodostetaan reserviläisistä.
Ruotsissa on ammattiarmeija, joskin 2000-luvun alun leikkausten vuoksi varsin pieni. Ne joukot mitä on, ovat periaatteessa toimintavalmiita, mutta niiden vahvuudesta puuttuu noin kolmannes, koska sotilaiden värväys kangertelee.
Ruotsilla on kymmenkunta pataljoonaa, joista saisi kokoon pari prikaatia. Suomella on rauhan aikana kahdeksan prikaatia ja muita joukkoja päälle. Ruotsilla on 24 kenttätykkiä, Suomella noin 800.
Tämä johtuu Venäjän armeijan miehistöpulasta ja joukkojen vajaamiehityksestä. Harjoituksissa on lisäksi todettu, että kalustosta on sotaanlähtökunnossa vain runsas puolet. Venäjä uusii maavoimien kalustoaan koko ajan.
Kartta ei kerro kaikkea Venäjän ja sen naapurien voimasuhteista. Venäjä voi lisätä joukkojaan nopeasti.
Esimerkiksi Moskovan alueelta voidaan muutamassa tunnissa tuoda maahanlasku- ja erikoisjoukkoja. Myös ilmavoimien hävittäjälaivueita voidaan siirtää muualta Venäjältä lähialueillemme, ja sitä on harjoiteltu joka vuosi.
Ukrainan kriisin alettua keväällä 2014 Virossa, Latviassa ja Liettuassa on ollut jatkuvasti pieni määrä (100–200 sotilasta kussakin) yhdysvaltalaisia sotilaita. Vuonna 2017 Nato sijoittaa runsaat 3 000 sotilasta Baltian maihin.
Iskuvoimaa Pietarin ympärillä
Venäjä on lisännyt iskuvoimaansa viime vuosina Pietarin alueella ja nimenomaan Baltian maiden rajalla.
Lugassa oleva 26. ohjusprikaati on saanut vuonna 2011 Iskander-M-ohjukset, joilla yltää Keski-Suomeen ja Baltiaan. Venäjän tiedotusvälineiden mukaan Iskandereilla on harjoiteltu myös Karjalan kannaksella. Normaalisti ohjusprikaatilla on laukaisuvalmiina 24 Iskanderia.
Pihkovassa on Venäjän parhaimpiin kuuluva joukko-osasto, 76. kaartin ilmarynnäkködivisioona, joka pidetään täysvahvuisena. Sen osia on osallistunut Georgian ja Ukrainan sotiin. Pihkovassa on myös spetsnaz- eli erikoisjoukkoprikaati, ja Pihkovan lähistöllä viitisen vuotta sitten perustettu 25. moottoroitu jalkaväkiprikaati.
Merkittävä lisäys Pihkovan alueen joukkojen hyökkäyskykyyn on 15. maavoimien lentoprikaati, joka on perustettu Ostrovaan. Prikaatissa on uusimpia Mil Mi-28 ja Kamov Ka-52 -taisteluhelikoptereita ja se on saamassa runsaasti kuljetus- ja tukihelikoptereita.
Virossa on Ämarin lentotukikohta, missä päivystää neljä Nato-maiden hävittäjäkonetta ja missä käy usein harjoittelemassa muita liittolaisten koneita.
Vuonna 2017 Viroon, Latviaan ja Liettuaan sijoitetaan Naton taisteluosastot, joissa on noin 1 100 sotilasta kussakin. Virossa osasto sijoitetaan Tapan varuskuntaan, ja joukkojen pääosa on brittejä. Latviassa sijoituspaikka on Adazi Riian lähellä, ja joukkojen pääosa kanadalaisia.
Venäjällä on Karjalan kannaksella Viipurin lähellä 138. moottoroitu jalkaväkiprikaati, joka osallistui Tšetšenian sotaan, ja jonka osia väitetään olleen myös Ukrainassa. Vielä muutama vuosi sitten prikaatissa raportoitiin olevan kuriongelmia.
Lisäksi Kannaksella on pioneerirykmentti ja esimerkiksi elektroniseen sodankäyntiin erikoistuneita joukkoja.
Pietarin lähellä Levašovossa ja Puškinissa on helikopteritukikohdat, joissa on muun muassa uusia Mi-28 -taisteluhelikoptereita. Kummassakin tukikohdassa on myös kuljetushelikoptereita ja kuljetuskoneita.
Suomella ei ole taisteluhelikoptereita, kuten ei myöskään Ruotsilla eikä Norjalla.
Petroskoissa Venäjän Karjalassa on 159. kaartin torjuntahävittäjärykmentti, jolla on noin 30 Suhoi Su-27 -hävittäjää. Rykmentin kalustoa vaihdetaan parhaillaan Suhoin uusimpaan hävittäjäversioon (Su-35S), jota ei muualla lähalueillamme ole vielä käytössä.
Pietarin puolustusjärjestelmään kuuluu kaksi ilmatorjuntaprikaatia, joilla on S-300 ja S-400 -ilmatorjuntaohjuksia. Kummankin kantama yltää pitkälle Suomen ilmatilaan.
Suurin ydinasekeskittymä
Venäjän tärkeimpiä sotilaallisia painopistealueita on Jäämeren alue. Murmanskin lähistön tukikohtiin on sijoitettu Pohjoinen laivasto.
Sillä on yli 30 sukellusvenettä, joista kymmenen strategisia ohjussukellusveneitä, Venäjän ainoa lentotukialus ja runsaasti muita sotalaivoja. Strategisissa ohjussukellusveneissä on aseina mannertenväliset ydinkärkiohjukset.
Pohjoisen laivaston sukellusveneissä on myös Kalibr-risteilyohjuksia, joiden kantomatka on yli 1 500 kilometriä.
Venäjän meri- ja ilmavoimilla on Kuolan alueella toistasataa lentokonetta. Montšegorskin tukikohdassa on Mikojan MiG-25 ja MiG-31 -torjuntahävittäjiä ja yli 30 Suhoi Su-24 -rynnäkkö- ja tiedustelukonetta. Severomorsk-3 tukikohdassa on Suhoi Su-33 -hävittäjiä, ja Olenogorskin kentällä yli 30 Tupolev Tu-22 -kaukopommittajaa.
Myös Norja on siirtänyt puolustuksensa painopistettä pohjoiseen. Tromssan seudulle sijoitetun Brigade Nordin itäisimmät taisteluosastot ovat Porsangermoenissa Suomen pohjoispuolella.
Suomen pohjoisin prikaati on Sodankylässä, ja lentotukikohta Rovaniemellä. Ruotsin pohjoisimmat maa- ja ilmavoimat ovat Bodenin–Luulajan alueella.
Suurin joukkojen tiheys
Itämeren alueen militarisoiduin tienoo on Kaliningradin alue.
Se on Venäjän Itämeren laivaston päätukikohta, josta käsin Venäjä pyrkisi sodan tullen estämään Naton apuvoimien tuomisen Baltiaan. Sieltä voitaisiin myös vakavasti häiritä Suomen meriyhteyksiä.
Kaliningradin alueella on merijalkaväkiprikaati, kaksi moottoroitua jalkaväkiprikaatia, tykistöprikaati, rannikko-ohjusrykmentti ja kolme ilmatorjuntaohjusrykmenttiä.
Tšernjahovskiin on sijoitettu 152. ohjusprikaati, joka venäläisten mukaan varustetaan Iskander-M-ohjuksilla. Iskandereita on ollut Kaliningradin alueella ainakin harjoituksissa. Sieltä Iskandereilla pystyisi uhkaamaan Ruotsin eteläosia ja Puolaa.
Alueella olevalla ilmatorjuntajoukoilla on S-400-ohjuksia. Niiden kantama yltää Puolan ilmatilaan ja koko eteläiselle Itämerelle. Rannikko-ohjusrykmenttiä ollaan varustamassa Bastion-meritorjuntaohjusjärjestelmällä, jonka kantama riittää lähes Ruotsin rannikolle asti.
Kaliningradin alueen lento-osastoilla on noin 50 lentokonetta ja noin 30 helikopteria. Lentokonekalustona on Suhoi Su-27 -hävittäjiä ja Su-24 rynnäkkö- ja tiedustelukoneita. Viime mainittuja korvataan uusilla Su-34 -hävittäjäpommittajilla.
Venäjä on ilmoittanut, että sillä on Kaliningradin alueella noin 15 000 sotilasta. Tämä tarkoittaisi, että siellä olevat joukot ovat tuntuvasti alimiehitettyjä.
– Maajoukoilla pystyy puolustamaan Kaliningradia, mutta ne eivät riitä hyökkäämään Puolaan tai Baltiaan, arvioi strategian opettaja Juha Kukkola Maanpuolustuskorkeakoulusta.
Natoon kuuluvalla Puolalla on Kaliningradin alueen rajalla kolme panssaroitua prikaatia. Liettualla on mekanisoitu prikaati, jolle hankitaan muun muassa telatykkejä. Liettuasta ja Puolasta kykenee tykistöllä ampumaan suurimpaan osan Kaliningradin alueesta.
Ruotsin laivaston päätukikohta on Etelä-Ruotsissa, Karslkronassa. Ruotsilla on viisi sukellusvenettä ja sen suurimmat sota-alukset ovat yhdeksän korvettia. Ruotsin korveteista viisi on nykyaikaista häiveominaisuuksilla varustettua Visby-luokkaa.
Kaliningradista kokemansa uhan vuoksi Ruotsi on siirtänyt joukkoja Gotlannin saarelle. Kesään 2017 mennessä saarella on noin 300 sotilasta ja panssarivaunuja. Ruotsi on myös ottanut käyttöön aiemmin hyllyttämänsä RBS 15 -meritorjuntaohjusjärjestelmän. Se on liikkuvalta alustalta rannikolta ammuttava ohjus, jonka kantama on noin 100 kilometriä.
Gotlantiin sijoitettavilla joukoilla ei ole ilmatorjuntaa. Myös Ruotsin muiden joukkojen ilmapuolustus on lähinnä hävittäjien varassa. Karlskronan lähellä Ronnebyssä on Gripen-hävittäjien tukikohta.
Itämerellä toimii lisäksi Puolan, Saksan ja Tanskan sotalaivoja, sekä sukellusveneitä että pinta-aluksia. Ukrainan kriisin alettua Itämerellä on nähty entistä enemmän myös Itämeren ulkopuolisten Nato-maiden kuten Yhdysvaltain aluksia.
Venäjä muodostaa painopistealueilleen vyöhykkeitä, joilla se pyrkii pitkälle kantavilla ohjuksilla estämään vihollisen meri- ja ilmavoimien toiminnan sekä itse iskemään yllättäen tärkeisiin vastustajan kohteisiin.
Maanpuolustuskorkeakoulun strategian opettajan Juha Kukkolan mukaan kullekin vyöhykkeelle rakennetaan “ohjuspaketti”.
Siihen kuuluu 500 kilometriä kantavia ballistisia Iskander-ohjuksia, 400 kilometriä kantavia S-400 -ilmatorjuntaohjuksia ja (valmistajan mukaan) 300 kilometriä kantavia Bastion-meritorjuntaohjuksia. Kaikki ovat liikkuvia, ajoneuvoihin sijoitettuja järjestelmiä.
Suomen lähialueilla tällaisia vyöhykkeitä ovat Murmansk, Pietari ja Kaliningrad. Murmanskin alueelle ei tosin ole sijoitettu Iskandereita eikä Kannakselle tiettävästi Bastionia.
Myöskään S-400 -ilmatorjuntaohjuksesta ei Kukkolan mukaan ole vielä käytössä 400 kilometriä kantavaa versiota, vaan vasta runsaat 250 kilometriä kantava.
Vastaavasti usean Itämerellä vierailleen amerikkalaisen sota-aluksen aseistukseen kuuluu yli 2 000 kilometriä kantavia Tomahawk-risteilyohjuksia.
Suomi on hankkinut Horneteihin JASSM-risteilyohjuksia. Kartassa näkyy myös sen kantama kaakkois-Suomen päältä laukaistuna.
Artikkelia varten on haastateltu Maanpuolustuskorkeakoulun tutkijoita Juha Kukkolaa ja Oscar Lasseniusta. Muita lähteitä ovat Suomen ja Ruotsin puolustusvoimien ja Viron tiedustelupalvelun julkaisut, IISS Military Balance 2015, GlobalSecurity.org, Tass.ru, Centre for Analysis of Strategies and Technologies: Russian Army in 2014 Western Military District, Stefan Forss ym: Russian Military Policy and Finland ym.
Artikkelin ensimmäinen versio julkaistiin toukokuussa, ja se on luettavissa täältä. Artikkeli on päivitetty loppuvuodesta tapahtuneiden muutosten mukaisesti, ja sitä on kauttaaltaan täydennetty.