Hmmmmm - niinpä - viimeisen vuoden aikana olemme kokeneet useiden tuntemiemme henkilöiden kuoleman. Olemme olleet jotakuinkin niin paljon läsnä kuin se on ollut mahdollista. Niin kuin alla olevassa artikkelissa todetaan: Tärkeintä on olla läsnä, olla olemassa. Olla vieressä ja kuunnella.
Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta sellaisenaan:
Kuoleman läheisyys tekee elämästä yksinkertaista – "Elinkö kuten halusin vai tanssinko liikaa muiden pillin mukaan?"
Sairaalassa suru on läsnä, tulossa tai vielä ensijärkytyksen takana piilossa. Joskus kuolemaa odotetaan. Se voi olla myös toivottu vieras.
Ismo Pekkarinen / AOP
Johtavan sairaalasielunhoitajan Jukka Lehdon työhuone sijaitsee Kanta-Hämeen keskussairaalan psykiatriayksikön viidennessä kerroksessa. Aikanaan keuhkoparantolana toimineiden rakennusten ikkunat avautuvat hämäläiselle mäntykankaalle.
Ikkunasta näkyy pala taivasta ja komeita, korkeita mäntyjä.
– Yhdeksän kymmenestä potilaasta lähtee kotiin hyvien uutisten kanssa. Mutta yksi kymmenestä ei. Heidän tarpeitaan varten minä teen tätä työtä, toteaa Lehto, joka on työskennellyt pitkään myös sotilaspastorina.
Jukka Lehto tapaa työhuoneellaan sekä potilaita että sairaalan henkilökuntaa.Heidi Kononen / Yle
Sairaalassa kuolema on läsnä päivittäisessä työssä. Yksi kuulee kuolevansa pian, toinen on toivonut kuolemaa ehkä jo pitkään. Jollekin kuolema tulee syliin, ilman varoitusta. Yksi menettää äidin, toinen lapsen. Joudumme luopumaan ystävistä, vanhemmista, lapsista tai naapureista. Niin terveet kuin sairaatkin voivat menehtyä.
– Kuolema on yhtä kiinteä osa elämää kuin itse elämäkin.
Pappi huolehtii perustarpeista
Onnettomuus, väkivaltainen teko tai itsemurha vievät ihmisen äkkiarvaamatta.
Omaiselle äkillisyys aiheuttaa sokin, jonka alkuvaiheessa vain perustarpeet ovat tärkeitä. Ihmisen oma psyyke suojaa häntä itseään liian rankoilta uutisilta. Surun, menetyksen ja miksi-kysymysten aika tulee Lehdon mukaan päivien, tai vasta viikkojen kuluttua tapahtuneesta.
– Tuntuu ehkä hassulta, mutta siinä tilanteessa minun tehtäväni on huolehtia siitä, että omainen saa lämpöä, ehkä ravintoa ja olen valmiina mahdollista tunnevyöryä varten.
Surutyö on helpompaa, jos kaikki asiat on ehditty keskustella yhdessä. Aina se ei ole mahdollista.Marko Siekkinen / Yle
Sanojen merkitys suuren menetyksen keskellä on sairaalasielunhoitajan kokemuksen mukaan melko ohut. Ihmiset pohtivat, millä sanoilla toista voisi lohduttaa. Niiden puuttuessa sureva voi jäädä yksin. Surua halutaan kunnioittaa, mutta auttaako se surevaa ihmistä?
– Tärkeintä on olla läsnä, olla olemassa. Olla vieressä ja kuunnella.
Viimeisellä viivalla
Mitä lähemmäksi kuolema tulee, sitä yksinkertaisimmiksi kysymykset käyvät.
Kuoleman lähellä turha koristeellisuus tippuu pois. Sairaalalasielunhoitaja Jukka Lehto on työssään tavannut satoja kuolevia ihmisiä. Kuolema ei sinänsä pelota enää silloin, kun sen tulo on hyvin lähellä.
Ihmisten ajatuksia kuolinvuoteellaan on tutkittukin. Lehdon mukaan esiin nousee tavallisesti kolme asiaa.
– Ethän jätä minua yksin? Kuoleman kynnyksellä toivotaan, että vieressä on läheinen ihminen. Toiseksi pohditaan, onko elämä varmasti eletty omien, eikä toisten toiveiden mukaan. Kysytään, että elinkö kuten halusin, vai tanssinko liikaa muiden pillin mukaan.
Kolmanneksi mietitään, huolehdinko perheestäni tarpeeksi hyvin. Olinko tarpeeksi läsnä omalle perheelleni, vai olinko aina töissä?
"Saatiin kaikki selvitettyä"
"Onneksi ehdimme selvittää kaikki asiat. Ei jäänyt puhumatta mieltä askarruttaneet asiat". Omaiselle viimeiset keskustelut ovat tärkeitä ja helpottavat surusta toipumista ja surun käsittelyä.
– Olisinko voinut tehdä jotain toisin? Jos keskustelua ei ehditä tai pystytä käymään, tämä kysymys jää vaivaamaan omaisia. Se hidastaa surusta toipumista.
Suru on hidasta, kivuliastakin.
Surua ei kannata pelätä tai juosta karkuun. Se ei ole sairaus, vaan sen tehtävä on ohjata ihmistä kohti uusia polkuja.
– Suru on hidasta, kivuliastakin. Mutta kun aikaa kuluu, surun kokemus voi olla terapeuttinen.
"Kun pääsisi jo pois"
Sairaalassa kuolema tulee myös toivottuna ja odotettuna. Pitkään sairastanut tai pitkän elämän elänyt ihminen toivoo usein myös ääneen, että kuolema tulisi pian. Yleensä omainen torjuu ajatuksen ja yrittää kannustaa vielä jaksamaan.
Jaksamaan elämistä.
Surun tehtävä on ohjata kohti uutta.Nella Nuora / Yle
– Ehkä siinä tilanteessa yrittäisin vain todeta, että elämä on ollut rikas mutta pian se päättyy. Että nyt on hyvä näin.
Vaikka kuolema tulisi odotettuna, sen lopullisuus yllättää silloinkin. Siinä suhteessa surun kokemuksessa on paljon samaa äkillisen menettämisen kanssa.
– Eräässä tapaamisessa sairaalahenkilöstöön kuuluva sanoi, että tästä ei tule mitään, kun olen tällainen itkupilli. Totesin siihen, että anna itkun tulla jos se on tullakseen. Silloin olo helpottuu. Loppujen lopuksi kyse on melko yksinkertaisista asioista, tiivistää johtava sairaalasielunhoitaja Jukka Lehto.
Lue myös:
