Osallistuin Kemissä Ammattiopisto Lappian eläkeläisten jouluaterialle viime viikolla. Kyseinen tapahtuma on vuorovuosin Torniossa ja Kemissä. Olen muutaman kerran osallistunut em. tapahtumaan.
Tapasin = vaihdoin muutaman sanan muutaman tutun opettajakollegan kanssa. Paikalla oli kaiken kaikkiaan seitsemisenkymmentä eläkeläistä, joista parikymmentä Kemistä, yhtä osallistujaa lukuunottamatta, ammatillisia opettajia.
Alla olevan artikkelin, kolumnin luettuani totean, että kyllä opettajia on niin sanotusti joka lähtöön ammatillisellakin sektorilla.
Em. jouluaterian jälkeen jäin mietiskelemään, että hyvin vähän entisten opettajakollegoiden kanssa on tullut olluksi tekemisissä työssäoloaikana eikä eläkkeelläkään ollessa - pääasiassa ei ollenkaan. Ei ole ollut yhteisiä aktiviteetteja. Jokainen elää ilmeisesti omaa elämäänsä - niin minäkin...
Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta sellaisenaan:
Tommi Kinnusen kolumni: Jokainen meistä on yhtä jännittävää kuin kaurapuuro
Kouluissa on monenlaisia oppijoita, ja siksi tarvittaisiin myös kaikenlaisia opettajia, kirjoittaa opettaja Tommi Kinnunen.
Kalle Mäkelä
Koulua koskevassa keskustelussa ja silloin tällöin virallisemmissakin yhteyksissä kaivataan kouluihin lisää miesopettajia. Koulu kun kuulemma naisten johdolla on päässyt pilalle, oppilaat muuttuneet hunsvoteiksi ja lakanneet kiittämästä joka päivä opetuksen jälkeen saamistaan neuvoista.
Miesopettajien tehtävänä olisi saapua paikalle, taltuttaa luokkahuoneitten kapinahenki ja saada lapset kuriin ja nuhteeseen. Ilmeisesti miehuuteen yhdistetään järjestys ja auktoriteetti, vaikken ihan hahmota miksi. Ei pelkkä miehuus ole tae mistään. Ei partaveden tuoksu tuo kuria yhteenkään teiniin eikä pujoliivi herätä rauhaa rauhattomuuteen. Voisin saman tien luetella parisenkymmentä tuntemaani naisopettajaa, jotka ovat jämäkämpiä kuin minä.
Jos työpaikan jakauma on liian yksipuolinen, puuttuvat ihmiset myyttiytyvät ihmisten mielissä.
Kyllä kouluihin kuitenkin miehiä tarvittaisiin. Ei mikään työpaikka toimi kunnolla yhden sukupuolen varassa, ei armeijat pelkkien miesten voimin tai vaikkapa päiväkodit naisten. Yhteiskunta ei poikia kuitenkaan houkuttele tulemaan kasvatuspuolen töihin. Tyttöjä varten on luotu monenlaisia hankkeita, jotta he rohkaistuisivat yhteisvalinnassa suuntautumaan koodareiksi tai matemaattisille aloille, mutten koskaan ole kuullut, että missään kampanjassa suositeltaisiin poikia hakemaan perinteisesti naisten aloiksi katsottuihin koulutuksiin.
Kouluissa puuttuvia sukupuolia tarvittaisiin sen tähden, että he osoittaisivat olevansa ihan samanlaisia kuin muutkin, yhtä kädenlämpöisiä ja yhtä jännittäviä kuin haalea kaurapuuro. Jos työpaikan jakauma on liian yksipuolinen, puuttuvat ihmiset myyttiytyvät ihmisten mielissä. Siksi kouluista puuttuvat miesopettajat muuttuvat puheissa käveleviksi supersankareiksi, jotka ratkaisevat ongelmat pelkästään saapumalla paikalle.
Näkihän tämän armeijassakin, joka kilvan rakensi kuvaa naisista joko kotilieden äärellä askaroivaksi hengettäreksi tai kanttiinin kahvia kaatavaksi kainoksi lotaksi. Keskenään pojilla oli naisille puheissa vielä yksi rooli, rumempi. Kun nyt naisen paikka ei olekaan kotona vaan mahdollisesti taisteluparina samassa juoksuhaudassa, ei osa vanhasta upseerikaartista tiedä, mitä ajatella.
Kouluun tarvitaan yhtä lailla niitä miehiä, jotka osaavat kaataa ja nylkeä peuran, kuin niitä, jotka eivät saattaisi sellaista tehdä.
Siksi kouluissakin tarvitaan opettajia, joiden ainoa tehtävä olisi osoittaa, että erot ovat ihmisissä, ei sukupuolissa. Sinne tarvitaan yhtä lailla niitä miehiä, jotka osaavat kaataa ja nylkeä peuran, kuin niitä, jotka eivät saattaisi sellaista tehdä. Tarvitaan miehiä, jotka ihastelevat vaikuttavaa runoa, osaavat vetää sata leukaa, leipoa omenapiirakan ja selventää ruotsin nominitaivutuksen erikoisuuksia. Eikä monenlaisia miehiä tarvita erityisesti vain poikien takia, vaan yhtä lailla joka oppilas tarvitsee kaikenlaisia malleja olla ihminen.
Media kyllä mielellään nostaa koulun miehiä valokeilaan ja haastattelee jokaisen miespuolisen kotitalousopettajan. Samalla se sanavalinnoillaan muovaa heistä maskuliinisia seikkailijoita, oudolle alalle hairahtuneita mutta silti siellä pärjääviä kummajaisia. Oikeasti heidän ei tarvitsisi olla yhtään sen enempää kuin muidenkaan: ihan tavallisia ihmisiä vain.
Kuinka voimauttavaa olisi vammaiselle oppilaalle se, että joku opettajistakin käyttäisi pyörätuolia?
Opettajathan pelkällä olemassaolollaan muokkaavat koululaisten käsitystä siitä, mitä ihminen on. Siksi arkipäiväistämistä eivät tarvitsisi vain naisvaltaisten alojen miehet, vaan kaikki muutkin, kuten vaikkapa trans- ja intersukupuoliset taikka he, jotka eivät koe kuuluvansa mihinkään sukupuoleen. Vaikka emme ole samanlaisia, olemme tavallisia. Eikä sukupuoli ole ainoa seikka, vaan lapset tarvitsisivat kaikenlaisen moninaisuuden malleja, etnisiä ja kansallisia, niin että opettajista voisi löytyä samastumismalli jokaiselle luokan oppilaalle. Kuinka voimauttavaa olisi vammaiselle oppilaalle se, että joku opettajistakin käyttäisi pyörätuolia?
Mutta onko opettajainkoulutus sellainen ala, joka toivottaa moninaisuuden tervetulleeksi? Ainakin itseltäni oli aikoinaan opettajan ura jäädä haaveeksi pelkän s-vian takia. Estääkö normatiivisen täydellisyyden tavoittelu opettajakunnan moninaisuuden? Opetamme kyllä oppilaillemme, että jokainen on hyvä sellaisena kuin on, mutta pitääkö sama paikkansa opettajien kohdalla?
Jokaisella oppilaalla kuuluisi olla oikeus kohdata sellaisiakin ihmisiä, joita itse ei ole. Ajatelkaas myös, jos teini saisi luokkahuoneessa oppia, että jokainen ei-minä on ihan tavallinen ja yhtä tylsä kuin kuka tahansa muukin. Silloin myytin sepittämisen tai erilaisuuden leiman lyömisen sijaan huomaisimmekin olevamme samanlaisia.
Tommi Kinnunen
Tommi Kinnunen on Kuusamossa syntynyt kirjailija ja äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori. Häntä kiinnostavat teatteri, remontointi ja nikkarointi. Hän on vakuuttunut, että ainoastaan Koillismaalla on oikean näköistä metsää.
