torstai 23. maaliskuuta 2023

"Mitä hän on saanut aikaan?" kysyi tuttavani eduskuntavaalikeskustelumme lomassa...

"Mitä hän on saanut aikaan?" kysyi tuttavani eduskuntavaalikeskustelumme lomassa... "En oikeastaan tiedä. Eipä hän ole juurikaan ollut esillä. Ei ainakaan median riepoteltavana." totesin ja lisäsin: "Tehdyt aloitteet, niiden läpimeno, valiokuntatyöskentely>aktiivisuus, asema valiokunnassa, asema eduskuntaryhmässä, jne. varmaan antavat jonkinlaisen kuvan kansanedustajan aikaansaannoksista." Totta - niihin aikoihin, kun vielä kirjoittelin tekstejä lehtiin, muistaakseni useaankin otteeseen eduskuntavaalien läheisyydessä kyselin Lapin kansanedustajien aikaansaannoksia. En muista saaneeni julkisesti vastauksia. Kyllä kai se loppujen lopuksi on niin, että yksittäinen kansanedustaja ei voi "henkseleitä paukutella" omilla aikaansaannoksillaan, vaan tulokset syntyvät yhteistyöllä yli puoluerajojen. Lapin osalta tilanne on mielenkiintoinen - 112:sta ehdokkaasta valitaan 6 - säilyttävätkö kuluneen kauden kansanedustajat paikkansa. Oma arvioni on, että suuria muutoksia ei tule, mutta sen näkee viimeistään sunnuntaina 02.04.2023 illansuussa. Oman osuuteni olen jo eilen, ensimmäisenä ennakkoäänestyspäivänä hoitanut ettei jää viime tippaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti