keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Hyviä kysymyksiä - kyllä...

Hyviä kysymyksiä - kyllä... Ollessamme viimeksi Selkäsaaressa kävin jututtamassa rajanaapuria ja SELKÄSAARI YHDISTYS ry:n aktiivia Erkki Nikkasta lähinnä kepitetyn Pohjoislaiturinpolun aukaisemisesta. Unto Kärjen kaivinkone on "lähtökuopissa" peililinjan kupeessa. Kaupungingeodeetti Paulus Rantajärvi kertoi taannoin kepitystä eli patikointipolun merkkaamista olevan tällä hetkellä noin 1,5 km mittaisesti. Erkki kertoi työn käynnistyvän alkukesästä. Palattuani tontillemme perunanistutukseen vaimoni kysyi:"Mihin se patikointipolku tulee?" Kerroin, että se lähtee tuosta Pohjoisselkäsaarenpolun päästä. "Mihin ja miten ne patikoijat tulevat saareen?" vaimoni teki lisäkysymyksen. Kerroin, että tällä hetkellä Selkäsaaren pohjoispäätyyn on mahdollisuus tulla ainoastaan ruoppauttamaamme väylää pitkin venepoukamaan pienveneellä. Venepoukamasta Luoteislaiturinpolkua ylös ja koukata peililinjan kautta Pohjoisselkäsaarenpolun päähän. Toinen mahdollisuus on kävellä tonttimme ohi kivirakalle/pirunpellolle ja jatkaa matkaa etelään harjun päällä kulkevaa entistä polkua, josta on pikkupolkuja saaren länsirannalle - kesällä kepitetylle/avatulle Pohjoisselkäsaarenpolulle. Niin toki Selkäsaaren länsirannalla on muutaman sadan metrin välein kartassa näkyviä "valkoisia plänttejä" eli yleisiä rantautumispaikkoja, mutta rannat ovat kivikkoisia... Mielenkiintoista. Kaikki tämä liittyy Selkäsaaren kesämatkailun kehittämiseen, mahdollisen kesäkäytön laajentamiseen, josta ollaan ainakin kahta mieltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti