torstai 30. kesäkuuta 2022
Iltakalassa lähivesillä - kyllä...
Iltakalassa lähivesillä - kyllä...
Kävin Kittilän Petrin kanssa iltakalassa reitin: Hahtisaari - Selkäsaaren pohjoispääty - Laitakarin länsipääty - Juurakon väylänreuna - Siikalahden väylänreuna ja takaisin Hahtisaareen lähes tyventä merta aika haipakkaa Kraaselista lähtien. Saipa hiukan karstoja poltettua perämoottorista.
Niin ja kalat: Iso hauki, pieni lahna, ahvenia, joista yksi ihan hyvänkokoinen. On pakko tunnustaa, että viimeisessä onkipaikassa syötin - todennäköisesti isolle särjelle - pilkillä neljä matoa, enkä saanut sitä ylös. Pilkkitaidot ovat näemmä kesäterässä, täytyy harjoitella. Tosin todellinen syy taisi olla liian iso koukku...
Takaisin ajellessamme Valtakadulla havahduimme, että emme puhuneet juuri ollenkaan politiikkaa. No sen verran, että pohdiskelimme Paavo Väyrysen mahdollisuuksia tulla valituksi kemiläiseksi, keskustalaiseksi kansanedustajaksi. Ollaanpa Paavosta mitä mieltä tahansa, kyllä hänen mahdollisuutensa ovat vahvat, ei kahta sanaa.
Oli ihan mukava reissu.
Lämmintä, oikeastaan hellettä riittää ainakin tämän viikon - nautitaan...
Lämmintä, oikeastaan hellettä riittää ainakin tämän viikon - nautitaan...
Perinteiten aamutoimien jälkeen menimme pihahommiin - sitä riittää. Jyrräsin vanhalla Stiga-ruohonleikkurilla matopellon kupeeseen kertynyttä pihanrapsutus-/-siistimituotteita. Aika nostalgista jyrräämistä. Kone pisti aivan kuin murheellisena parastaan. Kyltissä oli maininta, että koneen vuosimalli on -93, toisin sanoen lähes kolmekymmentä vuotta se on toiminut tällä tontilla.
Pienen kaasutinhuollon jälkeen kukaties käyttöaikaa toinen mokoma tai ainakin lähes...
Kastelin pienen perunapellon ja ryytimaan. Kyykin jonkin verran rikkaruohojenkin poistamiseksi.
Kastelin hyvin myös entisen maataloustuontantovälinemuseon kupeessa nousevia vaahteranalkuja.
Kirjoitin eilen Messengerin kautta Kittilän Petrille, ovatko kalaveret kiehuneet. Kuulemma sen verran, että lähdemme illansuussa käväisemään lähivesillä.
Petri virvelöi ja minä käytän jigionkia ja pilkkiä. Heti on aivan pakko todeta, että ilma on aivan liian kaunis/lämmin kalastamiseen. Todennäköisyys kunnon saaliin saamiseksi ovat vähäiset, mutta yrittänyttä ei laiteta, sano...
Jutustelua marketin kassajonossa - kyllä...
Jutustelua marketin kassajonossa - kyllä...
Korovirusongelma on sen verran helpottunut, vaikka se ei ole ohi, että markettien kassajonossa uskaltaa olla jo kuuloetäisyydellä. En kerta kaikkiaan voinut olla kuulematta, kun kaksi iäkkäänpuoleista mieshenkilö jutteli aika äänekkäästi Nato-asioista.
"Kyllä mahtaa Putinia vituttaa." sanoi kaljupäinen mieshenkilö kaverilleen, harmaahapselle. "Meinaatko?" toinen alkuhämmästyksessään tokaisi.
"Kyllä! Putin jää historiaan paitsi barbaarisena hyökkääjänä Ukrainaan että uuden järjestyksen luojana Eurooppaan." sanoi keskustelun aloittanut. "Kyllä Putin saa harmaita, väheneviä hiuksia ja maailman tuomion kohta toilailuistaan ja historian haikailuistaan, vääristelyistään. Nato laajenee." hän vielä lisäsi. "Eipä olisi uskonut, että Suomen ja Ruotsin Nato-asiat etenevät näin sutjakkaasti." totesi harmaahapsinen jutustelija...
"No ei tosiaan, vaikka Putinin "sylikoirat" yrittävät pistää kapuloita rattaisiin." totesi kaljupää ja lisäsi:"Venäjä ei tätä hyökkäyssotaansa voita." "Meinaatko?" totesi harmaahapsi ykskantaan...
keskiviikko 29. kesäkuuta 2022
Mitä tänään tähän asti...
Hyvin nukutun yön ja perinteisten aamutoimien jälkeen on aistittavissa kesäisen hellepäivän tulo, nyt on kesä, nautitaan. Voi olla, että testaan tänään alkuviikosta ostamamme uuden ruohonleikkurin, koeajovaihe alkaa.
Pienen tontinkulman perunapellon ja ryytimaan kastelutynnyri täytyy täyttää ja em. alueita kastellakin. Muutoin päivä taitaa mennä oleillessa...
tiistai 28. kesäkuuta 2022
Eräs Facebook-teksteistäni tänään...
Upea saaripäivä, ei kahta sanaa. Ajoimme Hahtisaaresta suoraan "kotipoukamaan", vaimoni nousi rinnettä mökille ja minä ajelin Lehmikiven karikon kupeeseen ongelle. Kaksi jigionkea ja pilkki käytössä.
Hiljaista oli, ainoastaan pikkuahvenia liikkeellä. Niille onkimadot kelpasivat.
Ajelin Pikkuleton saariryppään tuntumaan ja annoin tuulen tuoda venettä Selkäsaaren pohjoisrantaa kohti. Muutama ahven tuli ja hauki. Hauki, jonka näin veneenreunalla. Siima katkesi perukkeen yläpuolelta. Kyllä. Hauella on jigikoukku ja peruke leukapielessä. Toivottavasti irtoavat...
Ajelin kotipoukamaan ja tein päivä hyvän teon, päästin kalat kasvamaan. Yksi jäi maha ylöspäin rantaveteen. Lokki hakee sen pois.
Pientä ruokailua ja kahvittelua.
Kopsin muutama kuusipökäleen klapeiksi. Intouduin kävelemään kahden saaritontin rajat. Miksi? Siksi, että yritän hahmottaa, kuinka monta isoa - tukkipuukokoista - kuusta voisi kaataa maisenmanhoidollisena hakkuuna. Siten, että niiden kaataminen ei juuri näy missään. Merkkasin 12 isoa kuusta. Niiden joukossa oli muutama, joiden ympäri eivät minun käteni yltäneet.
Toisen mokoman jos vielä kaataa niin sahatavaraa - lankkua ja lautaa - alkaa siunaantua. Niin - asia pitäisi hoitaa paikan päällä kenttäsahauksena. Se onkin jo asia erikseen...
Mukava saaripäivä.
Mitä tänään tähän asti...
Perinteisten aamutoimien jälkeen alamme tekemään lähtöä Selkäsaareen. Käyn hakemassa maakellarista avaamattoman Master-onkimatopurkin, sillä Hahtisaaresta kotipoukamaan ajettuamme vaimoni jää rannalle/mökille ja minä ajan Lehmikiven karikon kupeeseen ongelle. Jos kalat/ahvenet ei ole siellä syönnillä, ajan harrastamaan tuttua ekokalastusta saaren pohjoispäädyn vesille. Tuuli näyttää suotuisalta. Jos sekään ei onnistu, niin ajelen rantaan ja se on siinä...
Katsotaan, miten asia etenee.
maanantai 27. kesäkuuta 2022
Eräs Facebook-teksteistäni tänään...
Iltapäivän hyötyliikunnan yhteydessä vanha palvelija - Stiga - kävi epätasaisesti ja pölläytteli savuja ynnä bensiini kelpasi siihen malliin, että soitin Tommille. Analyysi tuntui asialliselta ja häneltä löytyy asiaan liittyviä osia.
Vaimoni oli jo aiemmin antanut ymmärtää, että olisiko leikkuri vaihdon tarpeessa.
Kerroin Tommille, että saat tuon vanhan koneemme varaosiksi ja että menen ostamaan Karjalahdelta Prima Raudasta päivitetyn version Stigasta.
Näin tein. Kamppisen Risto esitteli laitteen ja se on nyt tuossa pihalla nurmikolla.
Tuossa hetki sitten pohdiskelimme - minä ja vaimoni - että tuo vanha palvelija taitaa olla meidän ensimmäinen ja ainoa ruohonleikkuri. Tontilla taisi olla aiemmin vanhempieni peruja vanha ruohonleikkuri...
Kesäkuun viimeinen viikko - kyllä...
Kesäkuun viimeinen viikko - kyllä...
Aamun lehteä hakiessani kadunvarren postilaatikosta oli aistittavissa kauniin kesäpäivän tulo.
Päätin eilen, että lähden aamupäivällä ekokalastamaan Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueelle. Entisten kokemuksieni perusteella aamukalastus kauniilla ilmalla ei ole tuloksellista, mutta kevyt, em. kalastustapaan soveltuva tuuli houkuttelee lähtemän kokeilemaan. Tavoitteena on 8-10 savustuskokoista ahventa.
Otan maakellarista Master-matopurkin mukaan enkä säästele niitä. Kohtapa tuon näkee...
Totta tosiaan näkee. Pikkuleton saariryppään lähellä aukaisin Master-matopurkin. Mitä ihmettä! Ei yhtään matoa! Kyllä näin se vaan oli...
Kuitenkin kaksi jigionkea veteen ja annoin tuulen viedä venettä.
Ei nypyn nyppyä, ei yhtään kalaa. Nyt takaisin rantaan ja kotipihalle.
Menin taskulampun kanssa maakellariimme. Maakellarin lattia on vanhaa betonia, jossa on rakoja. Yhdessä raossa näytti vielä yksi mato luikertelevan piiloon.
Olin pistänyt matopurkin kannen huolimattomasti kiinni. Madot olivat aistineet mahdollisuuden päästä vapauteen. Kyllä - vajaa viisikymmentä pientä onkimatoa häipyi maakellarin lattian alle.
Tästä täytyy ottaa opiksi...
Iltapäivällä on tontilla hyötyliikuntaa eli ruohonleikkurin perässä kävelyä.
Niin - todettakoon, että aiemmin mainitsemaani pikkuoravaa ei ole pariin päivään näkynyt eikä muitakaan oravia. Lienevät kuusten varjoissa hellettä paossa..
sunnuntai 26. kesäkuuta 2022
Mitä tänään tähän asti...
Perinteisten aamutoimien jälkeen aloimme tekemään lähtöä Selkäsaareen. Päiväseltään. Tuskin intoudumme isommasti touhuamaan, ollaan vaan. Näyttää kehkeytyvän kaunis, lämmin sunnuntaipäivä. Kukaties lämmitämme saunan ensimmäistä kertaa tälle kesälle.
lauantai 25. kesäkuuta 2022
Juhannuspäivä ja Suomen lipun päivä - kyllä...
Juhannuspäivä ja Suomen lipun päivä - kyllä...
Hyvin nukutun yön ja perinteisten aamutoimien jälkeen istuskelimme päärakennuksen terassilla. Meille tuli nurmikon poikki kuusien juurelta yllätysvieras. Pieni oravanpoikanen, joka jo eilen meille ja rajanaapureillemme näyttäytyi, tuli terassille. Kieltämättä onhan se tuossa iässä suloisen oloinen ja hellyttävä luontokappale.
Tänäänkin on kehkeytymässä lämmin päivä, nautitaan ja ollaan vaan...
perjantai 24. kesäkuuta 2022
Se on Juhannusaatto nyt - kyllä...
Se on Juhannusaatto nyt - kyllä...
Taitaa tulla lämmin, kukaties helteinen päivä koko maahan - hyvä niin. Rajanaapurimme kävi tontilla toivottamassa Hyvää Juhannusta. Kävin tontin kulmalla katkomassa muutaman raparperinvarren. Vaimoni on aikeissa tehdä raparperipiirakkaa - se on perinteisesti hyvää.
Itse virittelen vanhaa, hyväkuntoista Husgvarna-käsiruohonleikkuria, jonka toimme toissapäivänä saaresta pois. Iltapäivällä käväisemme Ykskuusessa. Kotiin palattuamme ollaan vaan ja nautitaan Juhannusaattoillasta...
Niin - kaikille mahdollisille tämän tekstin lukijoille: Hyvää, rauhallista Juhannusta. Eläkää ihmisiksi.
torstai 23. kesäkuuta 2022
Mitä tänään tähän asti...
Hyvin nukutun yön jälkeen aamulehteä hakiessani kadunvarren postilaatikolta oli aistittavissa sateinen torstaiaamu. Säätiedotuksen mukaan pitäisi olla selkeämpää ja lämpimämpää. Josko tuo päivemmällä vielä muuttuu.
Aamukahvittelun yhteydessä pohdiskelimme eilistä saaripäivää. Saimme jotakuinkin kaikki tavoitteet toteutetuiksi - hyvä niin.
Lapin Kansa-lehden Luppo-liitteessä oli reipasta historiakerrontaa suomalaisten Juhannuksenvietosta ja nykypäivääkin. Varmaan vähempikin riehuminen on paikallaan, mutta kukin taaplaa tyylillään.
Asiasta toiseen: Nyt olisi erinomainen onki-ilma. Maakellarissa on kaksi purkkia Master-onkimatoja, jotka odottavat käyttöä...
keskiviikko 22. kesäkuuta 2022
Selkäsaareen tänään - kyllä...
Selkäsaareen tänään - kyllä...
Perinteisten aamutoimien jälkeen alamme tekemään lähtöä Selkäsaareen. Sää tuntuu olevan suotuisa. Perillä todennäköisesti hiukan mökkitontin trimmerointia, kuusiklapien tekoa, kalojen savustamista, jne. ei mitään pakkotahtista koheltamista vaan rauhallista eläkeläispuuhastelua. Voi olla, että uutta perunapeltoa joutuu/pääsee kevytmultaamaan. Jos potkua riittää niin lähtiessämme hinaamme lainassa olleen Siesta-soutuveneen Tommin ja Katariinan mökkipoukamaan...
Katsotaan, miten päivä etenee.
tiistai 21. kesäkuuta 2022
Eräs Facebook-teksteistäni tänään...
En voinut olla kuulematta keskustelua liittyen erääseen tunnettuun kemiläiseen kunnanvaltuutettuun. Kunnanvaltuutettuun, jolla on paikallista, kansallista ja kansainvälistäkin kokemusta vaikka muille jakaa.
Keskustelussa tuotiin esiin henkilön käyttäytyminen valtuustokokouksissa.
"Eihän se siellä käytä puheenvuoroja ollenkaan. On aivan hiljaa." eräs keskustelijoista väitti.
"Ovatko paikalliset asiat liian vähäpätöisiä hänelle?" toinen totesi.
"Turhan panttina koko mies. Tuli muka pelastamaan tuota vanhaa työväentaloa." kolmas keskustelijoista totesi.
Minulla ei ollut mahdollista kuunnella/kuulla enempää "valtuustoasiantuntijoiden" keskustelusta, rupattelusta...
Niin kyseessä oli tietysti Kemin rivivaltuutettu Paavo Väyrynen.
Mielestäni kaupunginvaltuustossa ei tarvitse olla "suuna päänä" niin kuin monet valtuutetut tuntuvat asian ymmärtäneen.
Kyllä minä olen Paavon nähnyt ja kuullut pistävän asiallisia puheenvuoroja muun muassa tuosta jatkokertomustyyppisestä teatteri-asiasta.
Ollaanpa Paavosta mitä mieltä tahansa, siinä taitaa olla vajaan vuoden päästä Kemin keskustalainen kansanedustaja. Ken elää, hän näkee...
Mitä tänään tähän asti...
Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin klapit päärakennuksen takkapesään ja hain korillisen puita puu- ja varastokatoksesta - varmuuden vuoksi, jos ilmat kylmenesät.
Touhusimme pihalla pari kolme tuntia. Perunapellon/ryytimaan rikkaruohojen kitkemistä, perunapellon kevytmultaamista ja kastelua. Kastelin myös entisen "maatalouslaitemuseon" aluetta. Olen pistänyt tolppajalustan ja suojelukepit muistuttamaan uusista vaahteranaluista. Syvällä/laajalla alueella olevat juuret työntävät uutta kasvustoa - ainakin 6 hyvää alkua suppealla alalla - hyvä niin.
Alan orientoitua ensimmäisen vuoden, kuluvan valtuustokauden viimeiseen kokoukseen. Jostain syystä en saanut aineistoja auki luottamushenkilöläppäriltä...
maanantai 20. kesäkuuta 2022
Aurinkoinen maanantaiaamu - kyllä...
Aurinkoinen maanantaiaamu - kyllä...
Aamun lehteä kadunvarren postilaatikolta hakiessani oli aistittavissa kauniin kesäpäivän tulo. Tommi kävi hakemassa peräkärryn jotakuinkin samoihin aikoihin. Sanoi vievänsä puunoksia ja pensasrisuja Ekoasemalle.
Perinteisten aamutoimien jälkeen lähden käväisemään Peurasaaressa Kemin Energia ja Vesi Oy:n toimitilassa jututtamassa vesi-/viemäriasiantuntijaa alkusyksyn lähestyvästä Kainuunkadun vesi- ja viemäriverkon uusimisesta.
Tonttimme osalta muutama asia on mielen päällä. Lähinnä Pikkupuolen mahdollinen vesi- ja viemäriliitäntä.
Kyllä - kolmen vartin keskustelu karttojen ja kuvien tukemana Heininevan Mikon kanssa oli erittäin hyödyllinen. Asiat hahmottuivat ja helpottavat jatkotoimenpiteitä - hyvä niin...
Tälle päivälle ei ole oikeastaan muuta erityistä tehtävää, jos ei nyt sitten iltapäivällä intoudu ruohonleikkurin perässä hyötyliikkumaan...
sunnuntai 19. kesäkuuta 2022
Käänsin uuden sivun esiin pöytäkalenteristani - Juhannusviikko alkaa - kyllä...
Käänsin uuden sivun esiin pöytäkalenteristani - Juhannusviikko alkaa - kyllä...
Hyvin ja poikkeuksellisen pitkään nukutun yön ja perinteisten aamutoimien jälkeen pistin päärakennuksen takkapesään klapit. Ensimmäistä kertaa pelkästään "saaripuita". Saattaa olla, joku rikkiviisas ihmettelee toimintaani Hahtisaaren laiturissa tuodessani kaksi kassillista kuivia kuusiklapeja autoon.
Olen tämän alkukesän aikana tuonut niitä koivuklapien jatkeeksi. Meillä on kotitontilla kaksi takkaa ja yksi leivinuuni lämmitettävänä. Saaressa puuntarve on loppujen lopuksi vähäistä ja maisenmanhoidolliset hakkuut = muutamien kuusien kaataminen on tuottanut puuta ihan kiitettävästi...
Niin - alkavalla viikolla on vielä yksi kokous ja sen jälkeen alkaa luottamustehtävistä - mielestäni ansaittu - kesäkeskeytys. Tänään pilvisenä, osittain sateisena sunnuntaina ollaan vaan.
lauantai 18. kesäkuuta 2022
Eräs Facebook-teksteistäni tänään...
Kirjoitin aamulla muun muassa:
Perinteisten aamutoimien jälkeen aloimme orientoitua Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n perhetapahtumaan lähtöön Simon Arkadiaan.
Perhe tässä tapauksessa olemme me - minä ja vaimoni Tuula.
Kyllä - siellä kävimme. Oli monipuolista nähtävää livenä. Eläinvalikoima oli entisestään laajentunut. Pikkuväkeä oli runsaasti liikkeellä, tuntui oleva tosi hauskaa - hyvä niin.
Paikan emäntää jututimme kahvitteluun ja munkitteluun valmistautuessamme, isäntäkin vilahti näköetäisyydellä.
Pois tullessamme pohdiskelimme, kuinka monta perheen ulkopuolista laaja toiminta tällä hetkellä työllistää...
Vahva suositus Simon Maksniemen Arkadiasta!
Mitä tänään tähän asti...
Perinteisten aamutoimien jälkeen aloimme orientoitua Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n perhetapahtumaan lähtöön Simon Argadiaan. Perhe tässä tapauksessa olemme me - minä ja vaimoni Tuula. Tänä päivänä muutoin ilmeisesti olemme vaan.
Jos en sitten illansuussa intoudu lähtemään pienelle jigikalastusreissulle/ekokalastusreissulle Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueelle - "laskemaan samalla uppotukinpäitä". Samalla reissulla voisi viedä markettikatiskan rantaan...
Katsotaan nyt, miten päivä etenee.
perjantai 17. kesäkuuta 2022
Se on taas perjantai - kyllä...
Se on taas perjantai - kyllä...
Hyvin nukutun yön ja perinteisten aamutoimien jälkeen pistin klapit päärakennuksen takkapesään ja hain puu- ja varastokatoksesta sisälle korillisen puita. Ilmat eivät ihan helteiltä vaikuta. Lähdin kokemaan Selkäsaaren pohjoispäädyssä olevan markettikatiskan - ei mitään.
Takaisin laituriin tullessani oli ihan mukavat jutut Selkäsaari Yhdistys-aktiivin, sihteerin Erkki Nikkasen kanssa muun muassa Pohjoisselkäsaarenpolun tuunaamisesta.
Käväisin Karjalahdella Prima Raudan Risto Kamppista jututtamassa. Aiheena veneet, moottorit, väylämerkkaamiset ja katiskat. Prima Raudalla on Lokka-katiska myynnissä.
Voi olla, että pistän nykyiset katiskani: Kaksi niin sanottua markettikatiskaa ja vanhan Weke-katiskan Selkäsaari Yhdistyksen viikonvaihteen kirpputorille myyntiin ja siirryn yhden katiskan käyttöön. Se vaatii luonnollisesti käynnin Prima Raudassa ostoaikeissa...
Niin - kylmäasemalla täyttäessäni bensiinikanistereita kävi mielessä ajatus: Mahtaako Kemissä enää koskaan saada huoltoasemalla entisaikaista palvelua? Tuskinpa.
Taidanpa siirtyä työasussa pihahommiin.
torstai 16. kesäkuuta 2022
Mitä tänään tähän asti...
Sateinen ja tuulinen aamu. Sen verran kylmän tuntuinen ilma, että pistin päärakennuksen takkapesään tulet. Perinteisten aamutoimien jälkeen ei oikeastaan - tällaisella ilmalla - ole muuta tekemistä kuin olla vaan.
Loppuiltapäivästä käväisen kaupungilla kokouksessa ja asioilla.
Nyt olisi havillista aikaa seurata netistä maailmanmenoa, johon ei juuri voi itse mitenkään vaikuttaa, ei moni muukaan...
keskiviikko 15. kesäkuuta 2022
Selkäsaaressa tänään- kyllä...
Selkäsaaressa tänään - kyllä...
Päätimme eilen, että lähdemme käymään Selkäsaaressa, mikäli ilma on siedettävä. Aamulla oli mukavantuntuinen ilma, joten ajelimme Hahtisaareen ja sieltä Kojukallion ohi kolmannen punaisen "kepin" kohdalle ja siitä venepoukaman koivua kohti rantaan.
Vedenpinta oli eilisestä hiukan laskenut ja se laski vielä iltapäivällä alkaneen kohtalaisen navakan luoteis-pohjoistuulen vuoksi lisää...
Ylös "rantabulevardia" pitkin mökkitontille ja istahtaminen pääsisäänkäynnin lipan alla ottamaan neuvoa-antavat ja rauhoittumaan.
Totesimme räkättirastaspesän olevan tyhjän. Vesitynnyrissä oli oravanraato, oli mennyt janoaan sammuttamaan. Lähistöltä kuului räkättirastaan ääniä ja kaukana korpit huutelivat. Yhdessä linnunpöntössä näytti olevan elämää. Taisi olla kirjosieppoja.
Vaimoni aloitti kivi-istutusten kastelun jälkeen mökin "suursiivouksen" ja minä puu- ja perunapeltohommat. Ei ollut vielä perunat "pinnassa".
Töitä riitti koko päivälle. Maltoimme toki pitää pakollisen ruokatunnin kahvitteluineen.
Poislähtöä suunnitellessamme totesimme tuulen yltyneen ja se toi suuria aaltoja venepoukamaamme. Emme jääneet odottamaan tuulen tyyntymistä vaan tietyillä toimenpiteillä/tempuilla pääsimme rannasta liikkeelle.
Pakko tunnustaa, että tällaisella tuulella se on kohtuullisen hankalaa.
Kyllä on taas kerran pakko todeta, että Pohjoislaiturista olisi mukava ja ennen kaikkea turvallista lähteä liikkeelle. Mekin olemme kuitenkin jo 75+ - ikäluokkaa...
Pistän Facebook-foorumille muutaman kuvan varmemmaksi vakuudeksi saarikäynnistämme.
tiistai 14. kesäkuuta 2022
Mitä tänään tähän asti...
Perinteisten aamutoimien jälkeen alkoivat tontilla tutut pihatyöt: Nurmikon ajelua, peruna- ja ryytimaan kastelua, matopellon siistimistä, ylimääräisten puiden oksien katkomista, tms. viimeksi mainittu tietää sitten aikanaanKarjalahdella käyntiä Kemin Energia ja Vesi Oy:n energiapuukentällä...
Loppuiltapäivästä on perusturvalautakunnan kokous Kemin kaupungintalolla 2. kerroksen kokoushuoneessa.
maanantai 13. kesäkuuta 2022
Se tuli taas - kyllä...
Se tuli taas - kyllä...
Viime viikolla oli postilaatikkoomme ilmestynyt taas tietopaketti: Työkansan Sanomat Kommunistisen työväenpuolueen äänenkannattaja 35. vuosikerta N:o 7 10.6.2022.
Etusivulta otsikoita:
+ Eräs imperialismin apostoli
+ Ktp tuomitsee Nato-jäsenyyden hakemisen
+ Suomalaisille on valehdeltu räikeästi
+ Suomen Nato-jäsenyyshakemus on vastatuulessa
+ Talous taantuu - palkkojen ostovoima heikkenee
+ Naton sotakoneet pois Suomesta!
+ Suomesta ei ydinasevaltioiden sotien astinlautaa!
Ja sisäsivuilla lisää tuttuakin tutumpaa tekstiä...
Nopealla pikaselailulla/-silmäilyllä ei sattunut silmiini Venäjän järjetön, häikäilemätön, raaka ja epäinhimillinen hyökkäys Ukrainaan torstaista 24.02.2022 alkaen. Oikeastaan hyökkäyssota on alkanut jo vuonna 2014 Krimin niemimaan valtaamisella ja ukrainalaisten separatistien, kapinallisten tukemisella Itä-Ukrainassa.
Tuntuu äkkiseltään, että tämäntyyppinen prosessi/murheellinen tapahtumasarja, jossa on kymmeniätuhansia kuolonuhreja - valtavasti viattomia siviiliuhreja, valtava määrä haavoittuneita, sotavankeja, kaupunkien, kylien , infrastruktuurin massiivista hävittämistä, olisi helppo neutraalisti tuomita. Mutta ei...
Voi olla, että alan vähitellen "poisoppia" tämän informaatiokanavan "mainostamisen" ja pistän sen lukematta suoraan takansytykkeeksi, jos näitä jatkossa vielä tulee.
Mitä tänään tähän asti...
Aamun lehteä postilaatikosta hakiessani aistin lämpimän alkukesän päivän tulon.
Perinteisten aamutoimien jälkeen käyn läpi illansuun valtuustomateriaalia, sillä hetki sitten kaupungintalolta tuli tiedustelu, onko minulla mahdollisuutta osallistua tämän illan valtuustokokoukseen ja sitä edeltävään seminaariin. Kyllä on ja oikeastaan edellisiä ennen Kemin Keskustan valtuustoryhmän kokoukseen Kemin kaupungintalon 9. kerroksessa.
Päivällä olisi havillista aikaa kävellä ruohonleikkurin perässä hyötyliikuntaa. Sen kyllä ehtii huomennakin, katsotaan nyt, miten asia etenee.
Tontin kulman pienellä perunapellolla alkaa perunankaalia nousta pintaan ja raparperipehkot rehottavat totuttuun tyyliin. Kuulin, että eilen oli tontiltamme haettu nokkosia. Voikukkaa olisi myös tarjolla - runsaasti...
sunnuntai 12. kesäkuuta 2022
Kesäkuun toinen täysi viikko käynnistyy - kyllä...
Kesäkuun toinen täysi viikko käynnistyy - kyllä...
Käänsin pöytäkalenteristani uuden aukeaman. Näyttää tulevan aktiivinen viikko. Kahden ennalta tiedossa olevan kokouksen lisäksi mahdollisesti Kemin kaupunginvaltuuston kokous heti maanantaina. Saamani tiedon mukaan kaksi Keskustan valtuutettua on ilmoittanut olevansa estynyt osallistumaan kokoukseen.
Lauantaina on lisäksi Länsi-Pohjan Insinöörit ry:n perhetapahtuma Simon Argadiassa, jonne olen vaimoni kanssa menossa. Mielenkiintoista...
Mitä tänään tähän asti...
Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen kävi heti aamulla mielessä eilisen illan Kemin Lämärit ry:n 50-vuotisjuhlat. Kyllä kannatti käväistä paikalla. Perinteisten aamutoimien jälkeen päätin lähteä kokemman katiskan. Hahtisaaresta ajelin lähes tyhjäkäynnillä tutulle paikalle. Katiskassa oli yksi ahven. Päätin harrastaa taas kerran hetken ekokalastusta, kun tuulet olivat oikeansuuntaiset vaikka minulla ei ollut matoja mukana.
Kaksi jigionkea vedessä. Sain muutaman ahvenen ja pienen hauen. Päästin kaikki takaisin mereen kasvamaan.
Jonkin verran oli merellä liikennettä, Jähtikin ajeli Kojukallion ohi purjeilla, etupurje eli liivari vielä lepatteli...
Todennäköisesti seuraavalla kerralla Selkäsaareen mennessämme vien katiskan maihin. Mukava sunnuntaiaamupuhde kaiken kaikkiaan.
lauantai 11. kesäkuuta 2022
Kaunis alkukesän aamu - kyllä...
Kaunis alkukesän aamu - kyllä...
Ajattelin heti aamutuimaan käväistä vilkaisemassa katiskan, mutta luovuin siitä. Kyllä sen ehtii tehdä huomennakin. Kukaties samalla reissulla tulee pistäytyneeksi mökillä Selkäsaaressa viemässä uusia tuotantovälineitä. Tukeva harava ja kuokka, jotka aiomme tänään kauppareissullamme ostaa.
Edelliset liittyvät optimistiseen odotukseemme, että saareen perustamastamme uudesta perunapellosta saamme aikanaan multauksien ja kuokkimisien jälkeen enemmän perunoita kuin olemme sinne istuttaneet...
Tänään kukaties seurailen pätkittäin Keskustan puoluekokousta Lappeenrannasta. Illansuussa on tavoitteena mennä Kemin Pirtille Kemin Lämärit ry:n 50-vuotisjuhliin klo 18 alkaen.
perjantai 10. kesäkuuta 2022
Mitä tänään tähän asti...
Päätimme eilen, että tänään perjantaina käväisemme Selkäsaaressa. Olemme tekemässä lähtöä sinne. Emme työleirille vaan muutoin vaan...
torstai 9. kesäkuuta 2022
Eräs Facebook-teksteistäni tänään...
Että mitäkö mietin? Muun muassa sitä, että rimpuillessani päärakennuksemme nurkalla tikkailla viritellessäni oraville rakennuksen ullakolle estoja on pakko todeta, että on tämä yhtä perkelettä.
Muutama vuosi sitten rakentelin nurkille em. tyyppisiä virityksiä, mutta itäpäädyssä Kainuunkadun puolella orava on jyrsinyt - kyllä jyrsinyt puuta - sen verran, että on päässyt luikahtamaan ullakolle.
Kevättalvella estin sen kanaverkolla.
Nyt virittelen nurkkaan estoja hiukan leveämmästä laudasta kuin aikaisemmin.
Tiedän, että Facebook-kavereissani on henkilöitä, jotka pitävät oravia herttaisina ystävinä.
Minun mielestäni ne ovat riiviöitä, petoja varsinkin näin pikkulintujen pesimisäaikaan. Oravien paikka on metsissä, ei pihoilla eikä varsinkaan rakennuksissa...
Mitä tänään tähän asti...
Sain odotetun puhelinsoiton aamulla klo 09.30. Tervaharjun puukeisari, harrasteperunaviljelijä ja kaupunginvaltuutettu Juha Puro ilmoitti tulevansa kohtapuolin Haukkariin peräkärryn kanssa niin kuin aiemmin oli ollut puhetta.
Kyllä - haravakone on Juhan peräkärryn päällä ja niittokone Tommin, vähän leveämmän peräkärryn päällä. Kohta on kaksi eri reissua Tervaharjulle odotettavissa. Eiköhän tästäkin selvitä, kun muuta mahdollisuutta ei ole.
Vanhat museotuotantovälineet saavat uuden elämän Tervaharjulla Puron vanhalla tontilla, mikäli olen oikein ymmärtänyt.
Haukkariin jäi logokuusien katveeseen isoisäni äes ja aura.
keskiviikko 8. kesäkuuta 2022
Mitä tänään tähän asti...
Aamun lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - hakiessani oli aistittavissa kauniin alkukesän päivän käynnistyminen.
Sovimme eilen kalakaverini, opettajakollegan ja eläkeläisen Urpo Selkälan kanssa, että käväisemme Selkäsaaressa.
Kukaties käyn tonttimme matopellolta kaivamassa muutaman madon, jos intoudumme aamupäivällä istumaan ongella. Ainakin katiskan koemme. Takeita ei ole, onko siellä yhtään mitään...
Kyllä - ajelimme Hahtisaareen ja sieltä Selkäsaaren pohjoispäätyyn venepoukamaan.
Mökkitontille noustessamme totesimme, että hirviä ei ole liikkunut viime aikoina. Räkättirastas toivotti meidät tervetulleeksi pihaterassille. Samoin sääsket.
Räkättirastasemo ruokki hirvensarvien päällä olevassa pesässä neljää poikasta. Kastemadot näyttivät kelpaavan.
Harvoin pääsee näkemään näin läheltä huolehtivan lintuemon toimintaa.
Kahvittelimme, täytimme kassit klapeilla ja siirryimme rantaan.
Ajelimme Pikkuleton saariryppään läheisyyteen ja aloitimme ekokalastuksen. Ei ollut kala kovin hyvin syönnillä. Harvakseltaan tuli ahvenia. Lopuksi vilkaisimme markettikatiskan, jossa oli pari ihan hyvä kokoista ahventa.
Ihan mukava reissu, jossa kaupungin, maan ja globaaliasiatkin tulivat käsitellyiksi.
Leila-laiva näytti olevan jo liikenteessä. Aika vähän veneitä oli liikkeellä.
tiistai 7. kesäkuuta 2022
Eräs Facebook-teksteistäni tänään...
Että mitäkö mietin? Hetki sitten pihakeinussamme istuskellessani kävi mielessä tonttimme uudet puunalut.
Löysimme vajaa vuosi sitten päärakennuksen terassinkupeesta tammentaimen. Mistä lie siihen tullut.
Istutimme sen Pikkupuolen avaraan, aurinkoiseen päätyyn ja aitasimme sen kanaverkolla. Yllättäen se on elossa ja pääsemme seuraamaan sen kasvua. Se on tällä hetkellä noin kymmenen senttimetrin korkuinen...
Toinen puunalku on vaahtera. Meillä oli aikanaan iso, monihaarainen äitini istuttama vaahtera. Sittemmin sitä katkottiin/karsittiin ja viime syksynä osittain lahonneet kannot hävitettiin.
Olemme odotelleet, että maajuurista työntyy uutta kasvua.
Kyllä - ainakin yksi alku, joka on vajaan viiden senttimetrin korkuinen. Sitä seurataan jatkossa.
Tontilla on myös entuudestaan muutama vaahteranalku. Katsotaan, mitä jätetään kasvamaan...
Mitä tänään tähän asti...
Perinteisten aamutoimien jälkeen käyn Karjalahdella tankkaamassa kesäautomme välitilassa olevat moottoriveneemme bensiinikanisterit: 2x5l ja 1x10l. Kukaties vien ne saman tien Hahtisaareen veneen lukittuun bensiinitankki-tilaan.
Kerroin eilen rajanaapurilleni ollessamme Selkäsaaren pohjoispään vesialueella kalastelemassa, että vanha 40 hv 2-tahtiperämoottori on äänekäs, idioottivarma "bensasyöppö", mutta toistaiseksi siihen on jaksanut bensiiniä kantaa.
Lähinnä siksi, että näille vähille ajoille uuden, hiljaisen 4-tahtikoneen - pienemmänkin - hankkiminen tuntuu aika turhalta. Silloin pitäisi vaihtaa myös pulpettivene hiukan laidoiltaan matalampaan, vähemmän tuulta ottavaan...
Tänään oikeastaan ei ole mitään muuta pakollista tehtävää.
Niin - toki sen verran, että täytin perunapellon/ryytimaan kupeessa olevan, kasteluun liittyvän muovitynnyrin ja hiukan suihkuttelin ympärivuotisautostamme helmojen raparoiskeita.
En lähtenyt iltapäivällä ympärivuotisautoamme tankkaamaan.
maanantai 6. kesäkuuta 2022
Kesäkuun ensimmäinen täysi viikko käynnistyi - kyllä...
Kesäkuun ensimmäinen täysi viikko käynnistyi - kyllä...
Aamun lehteä tienvarren postilaatikosta hakiessani aistin kauniin alkukesän päivän olevan tulollaan. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän työasun päälle ja lähden pihalle vaimoni kanssa. Siirtelen muutamia pihalaattoja ja ajelen ruohonleikkurilla ainakin osittain pihaa. Voi olla, että iltapäivällä käväisen Hahtisaaressa ja sitä myötä Selkäsaaren pohjoispäädyssä katiskalla. Ainakin viimeistään ylihuomenna keskiviikkona...
Pöytäkalenteria tämän viikon osalta katsellessani totean, että viikonvaihteessa on Suomen Keskusta rp:n puoluekokous Lappeenrannassa.
Kemin Lämärit ry täyttää 50 vuotta. Juhlat ovat Kemin Pirtillä lauantaina 11.06.2022 klo 18 alkaen. Sinne olen ilmoittautunut ja osallistun juhliin, mikäli maailmankirjat eivät aivan sekaisin mene/ole. Itse olin aktiiviroolissa yhdistyksen täyttäessä 20 vuotta. Olin siihen aikaan puheenjohtajana. Väännettiin jäähallia pystyyn...
Mutta nyt eletään tätä päivää, nautitaan kesästä.
sunnuntai 5. kesäkuuta 2022
Se on Helluntaipäivä - kyllä...
Se on Helluntaipäivä - kyllä...
Pätkä Wikipediatekstiä:
Helluntai on Pyhän Hengen vuodattamiselle omistettu kristillinen juhlapäivä. Helluntaita vietetään seitsemän viikon kuluttua pääsiäisestä ja kymmenen päivää helatorstain jälkeen. Läntisten kirkkojen pääsiäissäännön mukaan helluntai on aikaisintaan 10. toukokuuta (kuten vuosina 1818 ja 2285) ja viimeistään 13. kesäkuuta (kuten 1943 ja 2038). Suomeen sana helluntai on tullut muinaisruotsin sanoista hælgho dagher ’pyhät päivät’; nykyruotsiksi helluntai on pingst.
Alkuperältään ja ajankohdaltaan helluntai liittyy myös juutalaisten šavuot-juhlaan eli viikkojuhlaan, jota vietetään seitsemän viikkoa juutalaisten pääsiäisen eli pesahin jälkeen toisaalta sadonkorjuujuhlana, toisaalta Siinailla tapahtuneen lain antamisen muistojuhlana. Uudessa testamentissa tästä juhlasta käytetään nimitystä helluntai.
Suomessa helluntai on kirkkolain mukainen kirkollinen juhlapäivä. Koska se on aina sunnuntai, se ei useimmilla työpaikoilla kuitenkaan vaikuta työaikajärjestelyihin.
Helluntaipäivä on seitsemäs sunnuntai pääsiäisestä, joka taas määräytyy vanhojen pääsiäissääntöjen mukaan. Joissakin maissa helluntai on kaksipäiväinen juhla.
Niin - kaunis alkukesän sunnuntai. Luonto vihertää, se tietää viimeistään huomenna ruohonleikkurin perässä kävelemistä tontilla = hyötyliikuntaa.
Mutta nyt ollaan vaan ja nautitaan...
lauantai 4. kesäkuuta 2022
Nyt on juhlapäivä - kyllä...
Nyt on juhlapäivä - kyllä...
On Puolustusvoimien lippujuhlan päivä, on ylioppilaiksi valmistuneiden juhla, on ammattiin valmistuneiden juhla, on koulunsa muutoin tällä erää päättäneiden juhla ja kesälomien alku, jne. ... Edellisessä elämässäni eli opetustyössä ammatillisella sektorilla ollessani nämä ajat olivat upeita hetkiä. Lukuvuosi takana, kesäloma > kesäkeskeytys edessä, johon pääsääntöisesti kuului kurssitusta, mutta siltikin. Kesä alkoi niin kuin nyt.
Niin - tänään lauantaina 04.06.2022 klo 11 alkaen Kemin Tervahallilla Veeran ylioppilasjuhla, joka jatkuu iltapäivällä kotona Lallinperäntien varrella - kyllä...
perjantai 3. kesäkuuta 2022
Mitä tänään tähän asti...
Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään - tällä kerralla "saaripuilla". Hyvin tuntuu kivikasa eli massiivinen takka lämpenevän - hyvä niin. Lähden kohtapuolin tankkaamaan kesäautomme ja käyn samalla reissulla tarkastamassa omalta osaltani tämän viikon tiistain perusturvalautakunnan kokouspöytäkirjan sosiaalitoimistolla.
Hahtisaaren kautta on pakko ajaa. Siellä on uuden laiturin asennus loppusuoralla. Oikeastaan tälle päivälle ei muuta paitsi että ruoho on jo niin paljon kasvanut, että vaatii leikkausta. Taitaa mennä ensi viikon puolelle...
torstai 2. kesäkuuta 2022
Mitä tänään tähän asti...
Perinteisten aamutoimien jälkeen päätin lähteä pistäytymään Selkäsaaressa. Lähinnä tavoitteena vilkaista, onko uusi perunapeltomme kiinnostanut hirviä - ei ollut, kaikki kunnossa. Samalla katselin ympäristöä - omia tontteja -ajatuksella, että jos jossakin vaiheessa kaataisi muutamia suurimpia kuusia ja sahauttaisi ne lankuiksi ja laudoiksi.
Muistelen jonkun joskus todenneen:"Kyllä jokaisen tontilla täytyy olla lankku-/lautatapuli - katoksessa."
Pois lähtiessäni otin muutaman kuvan käynnistäni. Päätin vilkaista samalla reissulla markettikatiskamme. Kyllä - iso hauki ja muutama pieni ahven. Kotiin tultuani oli aivan pakko hauki punnita ja mitata: Paino noin 6 kg ja pituus 92 cm. Se on meidän perheen ennätyshauki. Se on tällä hetkellä paistamiskokoisina paloina pakastimessa. Jos vielä katiskasta tulee haukia, täytynee kysellä mahdollisia halukkaita...
keskiviikko 1. kesäkuuta 2022
Hyviä kysymyksiä - kyllä...
Hyviä kysymyksiä - kyllä...
Ollessamme viimeksi Selkäsaaressa kävin jututtamassa rajanaapuria ja SELKÄSAARI YHDISTYS ry:n aktiivia Erkki Nikkasta lähinnä kepitetyn Pohjoislaiturinpolun aukaisemisesta. Unto Kärjen kaivinkone on "lähtökuopissa" peililinjan kupeessa. Kaupungingeodeetti Paulus Rantajärvi kertoi taannoin kepitystä eli patikointipolun merkkaamista olevan tällä hetkellä noin 1,5 km mittaisesti. Erkki kertoi työn käynnistyvän alkukesästä.
Palattuani tontillemme perunanistutukseen vaimoni kysyi:"Mihin se patikointipolku tulee?" Kerroin, että se lähtee tuosta Pohjoisselkäsaarenpolun päästä. "Mihin ja miten ne patikoijat tulevat saareen?" vaimoni teki lisäkysymyksen. Kerroin, että tällä hetkellä Selkäsaaren pohjoispäätyyn on mahdollisuus tulla ainoastaan ruoppauttamaamme väylää pitkin venepoukamaan pienveneellä. Venepoukamasta Luoteislaiturinpolkua ylös ja koukata peililinjan kautta Pohjoisselkäsaarenpolun päähän. Toinen mahdollisuus on kävellä tonttimme ohi kivirakalle/pirunpellolle ja jatkaa matkaa etelään harjun päällä kulkevaa entistä polkua, josta on pikkupolkuja saaren länsirannalle - kesällä kepitetylle/avatulle Pohjoisselkäsaarenpolulle.
Niin toki Selkäsaaren länsirannalla on muutaman sadan metrin välein kartassa näkyviä "valkoisia plänttejä" eli yleisiä rantautumispaikkoja, mutta rannat ovat kivikkoisia...
Mielenkiintoista.
Kaikki tämä liittyy Selkäsaaren kesämatkailun kehittämiseen, mahdollisen kesäkäytön laajentamiseen, josta ollaan ainakin kahta mieltä.
Mitä tänään tähän asti...
Aamun lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - hakiessani oli todettavissa, että yöllä oli sääennusteiden mukaisesti satanut hiukan vettä. Ilma on viileän raikas. Tänään ei ole oikeastaan mitään pakottavaa tekemistä.
Nyt voi olla vaan, katsotaan, miten päivä etenee...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)