maanantai 20. joulukuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Olen kirjoittanut noin kaksi vuotta kirotusta Korovirusongelmasta. Ainakin vuoden kirotusta, kirotusta Koronavirusongelmasta. Nyt on syytä kirjoittaa kirotusta, kirotusta, kirotusta Koronavirusongelmasta, joka jo viime kesänä näytti Suomessakin rauhoittuneen mutta... Sitten alettiin monien eri tahojen vaatimuksesta lepsuilemaan, löysäilemään ja hallituksella oli pallo hukassa. Eri viranomaistahot ovat kiistelleet - täyttäneet televisioruudut - hyvin ristiriitaisilla näkemyksillään. Missä mennään tänään maanantaina 20.12.2021? Suomessa noin 6000 todettua tartuntaa, sairaalat täyttyvät, tehohoitokapasiteetti alkaa olla täyskuormitettu. Nimenomaan viimeksi mainitut kuormittuvat nuorista rokottamattomista henkilöistä. En ymmärrä tätä rokotevastaisuutta. Omalta osaltani olen päättänyt, että huomisen iltapäivän kokouksen jälkeen en liiku Kemin Haukkarin Kainuunkadulta vähään aikaan minnekään muualle kuin pakollisille kauppareissuille. Niin - tätähän se on ollut pääsääntöisesti jo kohta kaksi vuotta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti