Pohdiskelin vaimoni kanssa eräänä päivänä kahvittelun yhteydessä, että meidänkin pitää alkaa elämään enemmän itsellemme, mitä se sitten lieneekin.
Totta, olemme olleet yli 50 vuotta avioliitossa ja "porukoissa" lähes 5 vuotta lisää. Olemme eläneet yhdessä siis tavanomaisen elinkaaren: Seurustelun, perheenperustamisen/vanhemmuuden ja isovanhemmuuden. Toki mikään noista edellisistä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, mutta olemme - ainakin toistaiseksi - olleet onnekkaita...
Iän karttuessa on luonnollista, että elämäänsä alkaa asetella uuteen asentoon. Muun muassa asumismuoto - niin kauan kuin on kopillaan - on tärkeä.
Olemme päättäneet, että asumme nykyisessä kiinteistössämme niin kauan kuin se tuntuu järkevältä ja pystymme pääasiassa omin voimin hoitamaan kiinteistön/asumisen vaatimat perustoimenpiteet.
Toisaalta saarimökkielämä ottaa osansa kapasiteetistamme. Siitä on varmaan aikanaan helpointa luopua.
Elämän realiteetit ja yllätyksellisyydet on kuitenkin pakko yrittää ottaa huomioon. Vaikka huomisesta ei kukaan tiedä - onneksi - mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti