VÄHÄN ennen kuolemaansa sosiaalipsykologian professori Antti Eskola allekirjoitti kustannussopimuksen käsikirjoituksestaan ”Vanhanakin voi ajatella” (HS 13.9.).
Kun meidän ikäihmisten ja vanhusten toimintakyky alenee ja ulkonäkö alkaa rapistua, yhteiskunta olettaa, että myös ajattelukykymme heikkenee. Meistä tulee ”niitä toisia”, joista koituu aktiiviväestölle vain kustannuksia. Puhutaan lässyttämällä ja huutamalla yksinkertaisilla lauseilla: ”Matti ottaa nyt lääkettä. Pittää ottaa, kun tohtori on määrännyt.” ”Onko Matti käynyt tänään vessassa, ettei vaan tule vahinkoa?” Kumaraista, rollaattoria kerrostalon pihalla työntävää naista ei tervehditä. Ajatellaan, että jos heittäytyy tuttavalliseksi ja jää juttelemaan, siitä saa jokapäiväisen riesan.
Tuo mies, jolle nyt lässytetään, on ollut aikoinaan opettaja sadoille lapsille. Tuo kumarainen nainen on puuduttanut ja paikannut lukemattomien ihmisten hampaat. He ovat kasvattaneet ja kouluttaneet omat lapsensa. Puoliso on ehkä jo haudan levossa. He ovat seuranneet Suomen ja maailman kehitystä vuosikymmeniä. He ovat olleet itsekin nuoria – viehättäviä, komeita ja haluttuja. He ovat nähneet ja kokeneet sellaista, mistä nuorilla aikuisilla ei ole aavistustakaan.
Hallitusta kootessaan pääministeri Juha Sipilä (kesk) näytti huonoa esimerkkiä jättämällä hallituksen ulkopuolelle valtiomiestason kansanedustajat. Tulokset ovat näkyvissä.
Me ikäihmiset emme saa jättäytyä byrokraattien, virkamiesten ja nulikkamaisten poliitikkojen joskus kyseenalaistenkin päätösten varaan. Me vanhatkin osaamme ajatella. Katsomme asioita laajemmasta näkökulmasta.
Vuosikymmenet kuluvat yllättävän nopeasti. Jonain päivänä keski-ikäinen huomaa siirtyneensä eläkkeelle ja olevansa ikäihminen.
Esa Hyytinen
Hyvinkää
- Lukijan mielipideSeuraa
- VanhuusSeuraa
- VanhuksetSeuraa
- IkäihmisetSeuraa
- MielipideSeuraa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti