En ole aivan vakuuttunut, mahtaako tämä kiinnostaa juuri ketään, mutta siitä huolimatta:
Olemme viimeksi käyneet Selkäsaaressa tiistaina 21.08.2018. Meillä oli viime yönä tuttu yövieras, Veera Pikkupuolella, joten lähdimme poikkeuksellisesti iltapäivällä käväisemään Selkäsaaressa tänään. Lähtöä tehdessämme Hahtisaaressa Tommi ja Katariina saapuivat saaresta.
Oli ihan mukava ajella Hahtisaaresta lähes tyvenessä säässä. Vesi oli ylhäällä, joten ajelimme rantaan saakka. Naapuri näytti polttelevan risuja.
Olimme ajaneet hitaasti apumoottorin tukikehikko alhaalla, jarruttaen. Nostimme sen ylös rantaan päästyämme.
Niin tuota apumoottoria ei ole, mutta sellainen olisi syytä hankkia, jos intoutuisi uistelemaan...
Rantahietikolla ei ollut tälläkään kerralla hirvenjälkiä. Mökille päästyämme mietiskelin vanhaa suomalaista sanontaa: Minkä tänään voit tehdä, älä jätä sitä huomiseksi.
Niin mitä?
No se kiven nosto, jota edellisellä kerralla jo katselin "sillä silmällä". Olen muistaakseni kirjoittanut, että nyt riittää kivien nosto mutta se ei näytä olevan mahdollista. Aina löytyy mielenkiintoinen kivi, joka on lähes pakko saada ylös.
Vaimoni pisti tulet tuvan uuniin. Minä kevyet tulet tulistelupaikalla., vaikka sille ei ollut tällä kerralla käyttöä.
Vaimoni istutti tuomansa kivikkokukan sommittelemaansa kivirykelmään. Viimeinen Kekkilän multasäkki otettiin käyttöön.
Minä rimpuilin edellä mainitun kiven kanssa jonkin aikaa. Tein valmistelevia töitä = otin pikkukiviä ympäriltä ja katkoin muutamia puunjuuria.
Siinä mietiskelin taas kerran, että näitä kiviä ei ole kukaan koskaan aikaisemmin liikutellut - mielenkiintoista.
Joimme murukahvit ja teimme lähtöä. Vaimoni käväisi pienen "sienenhakulenkin" ja tuli rantaan jonkin verran sieniä kassinpohjalla.
Tällä kerralla oli helppo lähteä rannasta, oli lähes tyventä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti