Olen jo siinä iässä, että usein mielellään muistelen menneitä aikoja. Keskellä nykyajan yltäkylläisyyttä = tavarapaljoutta tulee mieleen mm. kotiolot 1950-luvulla. Perheemme koostui edesmenneistä vahemmistani ja kolmesta lapsesta, joista minä olen nuorin siis kuopus. Me lapset olemme kaikki eläkeläisiä.
Asuimme vanhassa, Laitakarin sahan lankunpätkistä rakennetussa maalaistalossa.
Samassa talossa oli isoisäni Aukusti Pyykkö asunut perheineen 1800-1900-lukujen vaihteessa. Siihen maailman aikaan nykyisellä asuinpaikallamme pidettiin kotieläimiä ja viljeltiin maata.
1940 ja 1950-lukujen vaihteessa meilläkin oli kotieläimiä niin kuin monilla naapureillakin.
1950-luvulla taloon ei tullut vesijohtoa eikä viemäriä, ei tullut myöhäisemmässä vaiheessakaan eli silloin kun Kainuunkatu rakennettin. Pitkän varastorakennuksen (sauna/saunanporstua, makasiini, liiteri, navetanporstua ja navetta) päädyssä oli puusee, käymälä.
Meillä oli oma kaivo, mutta ruokavesi haettiin Möylyntien ja Haukkarinkadun risteyksessä olevasta vesipostista vesikärry/-astia-yhdistelmällä.
Talossa oli puulämmitys, joka myöhemmin muuttui öljykaminalämmitykseksi ja viimein suorasähkölämmitykseksi. Ei ollut jääkaappia, ei pakastinta. Oli sisä- ja ulkoeteisen komero sekä hyvä maakellari osittain talon alla. Kellari on vieläkin tallella tuunattuna.
Meillä ei ollut puhelinta. Ei ollut "ihan ensimmäisessä aallossa" televisiotakaan. Radio toki oli - ei ihan tavallinen vaan sellainen, jossa oli päällä lyvysoitin.
Vanhempieni kuoleman jälkeen 1970-luvun puolessa välissä perikunta sai Kemin kaupungilta asemakaavatontin (perunapeltomme) rakentamiskehotuksen, käytännössä samalla pakkolunastusuhkauksen. Tontti myytiin.
Pihalla olleen pitkän varastorakennuksen sisareni aviomies purki eli siinä vaiheessa, kun entisille perunapelloillemme rakennettiin kytketty paritalo.
Tultuani perheeni kanssa takaisin Kemiin ja rakennettuamme tontille uuden talon purimme kyseisen talon 1980-luvun puolessa välissä. Teimme lankunpätkät pääasiassa polttopuiksi ja poltimme ne taivaan tuuliin nykyisen päärakennuksemme varaavassa takassa. Rakennuksen pystyvuorilaudat käytettiin tonttimme ympärillä olevan aidan tarpeiksi.
Se oli ennen, entä nyt...
Tontillamme on kolme rakennusta täynnä tavaraa. Tavaraa, jonka olemassaolosta ei ole kovinkaan tarkkaa mielikuvaa. Pääosa luonnollisesti aitoa ja tarpeelista käyttötavaraa mutta osittain myös kaikennäköistä tilpehööriä ja hilavitkutinta! Osa toki niistäkin tarpeellista mutta...
On pakko todeta, että ennen tultiin toimeen huomattavasti vähemmällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti