tiistai 20. helmikuuta 2024

"Jo se helepon lykkäs. Melkein kaikki tärkeät päätökset tehty." minulle sanottiin...

"Jo se helepon lykkäs. Melkein kaikki tärkeät päätökset tehty." minulle sanottiin taas kerran... Niin - keskustelumme liittyi Kemin kuntapolitikkaan. Nimenomaan kuluvan, loppusuoralla olevan valtuustokauden 2021-25 kuntapolitiikkaan. "Kyllä tuota - melkein kaikki - täytyy venyttää reippaasti." sanoin ja lisäsin:"Päätöksiä odottavat ainakin lopulliset ratkaisut kouluverkkokiinteistöistä, uimahallista ja nimenomaan uudesta jätevedenpuhdistamosta. Uusi jätevedenpuhdistamo on rakennettava vuoteen 2028 mennessä nykyisen viereen Peurasaareen." Keskustelukumppanini antoi ymmärtää, että lähestyviin kuntavaaleihin on helppo saada potentiaalisia ehdokkaita, kun on mediatietojen mukaan "niin hyvä meno päällä" - Kemissäkin. Kyllä häntä oli aivan pakko hiukan toppuutella. Paljon myönteistä toki on tapahtunut, mutta Kemin taloudellinen tilanne on vaikea. Kemi on kiistatta edelleen aivan liian velkainen kaupunki. Ei aivan umpisurkea, mutta ei paljon muutakaan. Mutta tästäkin selvitään, kun muuta vaihtoehtoa ei kerta kaikkiaan ole. Ken elää, hän näkee.

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Juttelin eilen pitkästä aikaa erään katunaapurin kanssa valokuituasioista ja puiden kaatamisesta tontillamme. Totesimme, että muun muassa Kainuunkadun kiinteistöille on kaksi valokuituyritystä markkinoinut liittymiä. Hän oli tehnyt sopimuksen Valokuitunen-yrityksen kanssa ja me teimme sopimuksen Valoo-yrityksen kanssa. Yleisellä tasolla oli puhetta, että tässä vaiheessa sopimus kannattaa tehdä. Katsotaan, miten asiat etenevät lumien sulaessa. Sovimme alustavasti, että alkukesästä kaadamme muutaman puun tontilta. Hän on kaatanut ja pätkinyt meille puita aikaisemminkin. Polttopuulle on tarvetta. Minä kuskaan risut kesäautollamme Karjalahdelle Kemin Energia ja Vesi Oy:n energiapuukentälle. Kesää odotellessa...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin mukavantuntuisen talviaamun läsnäolon. Mittarissa -10 astetta pakkasta. Perinteisten aamtutoimien jälkeen pistän klapit päärakennuksen takkapesään ja hoidan puuhuoltoa eli haen klapeja puu- ja varastokatoksesta korillisen sisälle lämpenemään. Alan orientoitua päivällä ympäristölautakunnan kokoukseen Kemin kaupungintalon 2. kerroksen kokoushuoneeseen. Katsotaan, mitä muuta tämä päivä tuo tullessaan...

maanantai 19. helmikuuta 2024

Käsin tiskaaminen on mahtava juttu, syntyy melkein aina uusia ajatuksia - kyllä...

Käsin tiskaaminen on mahtava juttu, syntyy melkein aina uusia ajatuksia - kyllä... Myös hetki sitten. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että täytän syksyllä 80 vuotta, mikäli olen silloin vielä vähintäänkin samassa iskussa kuin juuri tällä hetkellä. Olen myös kirjoittanut, että tänä vuonna antivoidun entisestään Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994 - asiassa, lähinnä haltuumme joutuneen kuvataiteen siirtämisessä - lähinnä varastosta - uusille seinille nähtäville. Sen työn olen aloittanut... Juuri hetki siten käsin tiskatessani kävi tosiaan mielessä, että yritän lähiaikoina hienovaraisesti/varovaisesti ajatuksissani profiloida Kemin kaupunginvaltuuston jäsenet. Sen tehtyäni tarjoan jokaiselle henkilökohtaisesti valitsemani taulun koekatseluun ja sitä kautta myydyksi, vuokratuksi tai lahjoitetuksi. Oikeastaan yhden profiloinnin olen jo tehnytkin. Tarjosin Anttilan Mikolle kuvataideystäväni Anatoly Sergienkon akryylityön Kosinta, joka oli severomorskilaistaiteilijoiden Anatolyn ja Ivan Voronin taidenäyttelyssä esillä Pohjolan Sanomien alakerrassa syksyllä 2006. Se oli heidän viimeinen taidenäyttely Kemissä. Sen jälkeen ajat ovat muuttuneet - valitettavasti. Oikeastaan jo ennen Mikkoa, olen kahdelle Kemin kaupunginvaltuuston nuorelle jäsenelle toimittanut sähköpostin välityksellä kuvia kuvataiteesta. Oletettavasti he asiaa vielä pohdiskelevat tykönään. Niin - tuo Mikkoon liittyvä tauluasia - ainakin mediatietojen perusteella - osui aika lailla kohdalleen. Hyvä niin. Tästä on hyvä jatkaa...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen aistin pilvisen talviaamun läsnäolon. Mittarissa -17 astetta pakkasta. Pikkupuolelta Timo oli saapunut keittiön pöydän ääreen ja vaimoni oli hakenut aamun lehden kadunvarren postilaatikosta. Vaimoni kävi pistämässä Pikkupuolelle tulet takkapesään ja minä lisäsin hiukan lattialämmitystä. Anna saapunee kohta aamupalalle. Alamme suunnitella Haaparannalle lähtöä. Kyllä - Haaparannalta tulimme - Anna, vaimoni Tuula ja minä - hetki sitten. Mukava reissu. Tällä kerralla perinteistä poiketen emme käyneet Systembolagetissa emmekä IKEAssa. Selvää säästöä. Toki muualta - lähinnä ICA MAXista - tuttuja ja turvallisia ostoksia. Uudet talvirenkaat auton alla toimivat hyvin, turvallisen tuntuiset. Katsotaan, mitä muuta tämä päivä tuo tullessaan...

sunnuntai 18. helmikuuta 2024

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen ulos katsottuani aistin kauniin ja aurinkoisen talviaamun länäolon. Mittarissa -12 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän tulet päärakennuksen takkapesään. Päivemmällä pistän työasun päälle ja käyn poistamassa lumet Pikkupuolen parvekkeelta. Voi olla, että fiilistelen myös lumilingon kanssa. Saamme tänään tänne Helsingin vieraita - Timo ja Anna - muutamaksi päiväksi talviloman viettoon. Voi olla, että se on samalla Timolle työreissukin. Tänään ei oikeastaan ole muuta erityistä tekemistä. Vieraita odotellessa. Käänsin uteliaisuuttani pöytäkalenterista uuden sivun esiin - tyhjää täynnä. Kukaties sinne jotain täytettä/merkintöjä tulee...

lauantai 17. helmikuuta 2024

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen lehtiä - Lapin Kansa ja viikkoliite Luppo - hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin mukavantuntuisen, lumisen talviaamun läsnäolon. Mittarissa -2 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen lähden ajelemaan lumilingolla paikkoja puhtaiksi. Nyt lunta on sen verran, että lapio- ja lumikolajutut saa jäädä sivuun. Katsotaan, mitä muuta päivä tuo tullessaan... Niin - homma hoidettu. Lunta näyttää satavan lisää, ei aiheuta toimenpiteitä. Illansuussa lähdemme käväisemään Sataman Krouwissa, jossa yövieraallamme Veeralla on esitys.

perjantai 16. helmikuuta 2024

Oletettua Venäjän Kremlin sanomaa - kyllä...

Oletettua Venäjän Kremlin sanomaa - kyllä... Voi vain kuvitella/arvailla, että Venäjän Kremlin käytävillä ja/tai salaisessa bunkkerissa raikuu tämänhetkisen vallanpitäjän pää punaisena huutamaa kiroilua:" Perkeleen, perkeleen, perkele, te saatanat tapoitte hänet liian aikaisin. Presidentinvaalit ovat vasta muutaman viikon päästä! Mitä jos kansa ryntää kaduille? Saatte saatanat maksaa siitä! Joudutte itse Siperiaan!" Ei ole helppoa vallankahvassa olevallakaan. Väärin ajoitettu kuolema... Niin - totta! On mielenkiintoista nähdä, tapahtuuko oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin kuoleman - yllättävän kuoleman/väärin ajoitetun kuoleman - vuoksi Venäjällä lähiviikkoina yhtään mitään.

Niin - se on taas perjantai - kyllä...

Niin - se on taas perjantai - kyllä... Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin kevytlumisateisen talviaamun läsnäolon. Mittarissa -2 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän päärakennuksen takkapesään tulet. Vaimoni meni Pikkupuolelle takkaa ja yläkerran kaminaa lämmittämään. Päivemmällä pistän työasun päälle ja kolailen ainakin pääliittymän vähäisistä lumista puhtaaksi. Pikkupuolelle saamme tutun yövieraan eli Veeran, jonka esitystä menemme huomenna lauantaina kuuntelemaan Sataman Krouwiin klo 21. Samassa tilassa on Endline-nimisen ryhmän esiintyminen. Vaimoni kävi eilen ostamassa liput, joita on kuulemma vielä saatavissa. Tänään ei oikeastaan ole mitään erityistä tärkeää tekemistä. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan...

torstai 15. helmikuuta 2024

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Suomen Keskusta r.p. on "valinkauhassa". Nykyisen puheenjohtajan tämänpäiväinen tiedotustilaisuus pisti uuteen asentoon Keskustan Jyväskylän edustajakokouksen. Jos minulta kysyttäisiin ja vaikka ei kysytäkään mielipidettä puheenjohtajavalinnasta, ilmoitan oman näkemykseni asiasta avoimesti ja läpinäkyvästi. Keskustalla on mielestäni tasan yksi varteenotettava vaihtoehto. Kyllä se on Kaikkosen Antti. En halua latistaa mahdollisten muiden ehdokkaiden intoa, mutta tässä Keskustan kannatustilanteessa olisi erinomainen tilanne, jos Antti tulisi valituksi - "huudetuksi" - yksimielisesti seuraavaksi puheenjohtajaksi. Tämä on nyt tällainen Takarivin Taavin näkemys Suomen Meri-Lapin Kemin Haukkarin Kainuunkadulta asiasta. Arvelen, että monet muutkin ovat samoilla linjoilla. Mielestäni ei kannata tuhlata henkistä energiaa turhanpäiväiseen vaalitaisteluun. Kaikkosen Antti pistää Keskustan kannatuksen nousuun. Tietysti edellyttäen, että hän suostuu ehdokkaaksi...

"Mitä sinäkin olet muka saanut aikaan?" minulta kauan sitten kysyi kuntapäätöksenteosta tietämätön rääväsuu - kyllä...

"Mitä sinäkin olet muka saanut aikaan?" minulta kauan sitten kysyi kuntapäätöksenteosta tietämätön rääväsuu - kyllä... En provosoitunut silloin enkä provosoituisi nytkään, jos joku typeryydessän kysyisi vastaavalla tavalla. Vastasin, että kuntapolitiikassa ei kukaan saa yksinään oikeastaan mitään erikoista aikaan. Kuntapolitiikka on yhteistyötä ja kompromisien hakemista. Selostin viimeksi eilen entiselle oppilaalleni Facebookin Messengerin kautta, että muun muassa lautakuntatyöskentelyssä jätetään pääsääntöisesti puoluejäsenkirjat niin sanotusti narikkaan ja pyritään tekemään hyviä päätöksiä kemiläisten/kuntalaisten parhaaksi. Näin itse olen kokenut roolini kemiläisessä kuntapolitiikassa. Toki myönnän, että olen ollut päättämässä - vuodesta 2000 lähtien - monista tärkeistä asioista monien muiden joukossa pääasiassa eri lautakunnissa ja valtuustossakin...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin mukavantuntuisen, kevytlumisateisen talviaamun läsnäolon. Mittarissa -8 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän työasun päälle ja lähden ajelemaan pääliittymää, kakkosliittymää ja takapihan kulkureittejä puhtaaksi vähäisistä lumista. Päivemmällä kukaties pistän klapit päärakennuksen takkapesään ja hoidan puuhuoltoa. Käväisen Pikkupuolella tarkistamassa lämpötilatilanteen. Saamme huomenna tutun yövieraan eli Veeran sinne. Johan tuossa eläkeläiselle on ihan sopivasti puuhastelua. Katsotaan kuitenkin, mitä päivä tuo muuta tullessaan...

keskiviikko 14. helmikuuta 2024

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia, mutta totean, että kyllä kannatti tämänkin päivä elää, vaikka sitä ei ole vielä loppuun kulutettu. Tarinalle taustaa: Teimme taannoin Valoo-kuituliittymäsopimuksen myyntineuvottelija Jere Perttusen kanssa. Päärakennukseen normaaliliittymä ja Pikkupuolella ulkoseinään varaus. Meihin otti alkuviikosta yhteyttä Maanrakennusliike Veljekset Toivasen henkilö, jonka kanssa sovimme, että he tulevat käymään meillä tänään iltapäivällä. Kuinka ollakaan tehokaksikko (Eveliina ja nuorimies) sanoi laittavan romppeet valmiiksi kesän kaivuuta varten päärakennukseen. Kyllä. Se on siinä valmiina odottamassa ensi kesää. Pikkupuolen varaus tehdään myöhemmin. Tehokasta ja asiallista työskentelyä sekä mukavaa jutustelua. En huomannut tohkeissani kysäistä em. nuoren miehen nimeä, mutta sekin selvinnee aikanaan. Kiinteistö arvo koheni silmissä. Kyllä nyt kelpaa, sano...

Jutustelua marketin kassajonossa pitkästä aikaa - kyllä...

Jutustelua marketin kassajonossa pitkästä aikaa - kyllä... En kerta kaikkiaan voinut olla kuulematta kahden iäkkäänpuoleisen naishenkilön äänekästä keskustelua paikallisen marketin pitkässä jonossa. Toisen naisen aviomies oli varannut ajan terveyskeskukseen korvien huuhteluun, kun sairaalasta tulleessa ohjeistuksessa niin sanottiin - noin kahta viikkoa ennen poliklinikalle tuloa. "Kaksi viikkoa aikaisemmin! Sitä me ihmettelimme mieheni kanssa." sanoi nainen. "Sitä muuten oli ihmetellyt myös korvahuuhtelun tehnyt sairaanhoitaja. Mieheni korvat olivat olleet täysin puhtaat." nainen lisäsi. "Mieheni oli todennut sairaanhoitajalle, että hän ei päässyt kirjautumaan tuloaulassa olevalla kirjautumislaitteella, vaan hänen täytyi turvautua lasin takana olleen virkailijan apuun." sanoi nainen. "Sairaanhoitaja oli todennut, että ei niistä laitteista kannata välittää, ne toimivat jos toimivat. Niissä on tämän tästä häiriöitä." "Ei voi olla totta!" melkein parahti toinen naisista. "Totta, totta, näin ainakin mieheni sanoi. Kyllä kai niitä häiriöitä yritetään selvittää." totesi korvahuuhtelussa käyneen aviovaimo. Edellisen kuultuani kävi mielessä, että meitä laitteiden käyttäjiäkin on monenlaisia. Näpyttelytekniikka ei ole aina hallinnassa - tunnustan - ei aina minullakaan...

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani totesin sääennusteen pitävän paikkans - kevyttä tuiskuavaa lumisadetta. Mittarissa -11 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Ennen päivän kaupungissa käyntiä ainakin pääliittymästä on enimmät lumet kolattava, iltapäivällä kukaties kakkosliittymästä ja takapihaltakin. Katsotaan, mitä muuta päivä tuo tullessaan... Niin - aamulla näytti tulleen infoa, että torniolainen kansanedustaja Katri Kulmuni on lähdössä ehdokkaaksi EU-vaaleihin. Onnea ja menestystä!

tiistai 13. helmikuuta 2024

Mitä tänään tähän asti...

Kohtalaisen hyvin nukutun yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakisessani aistin tyvenen ja kirkkaan talviaamun läsnäolon. Mittarissa -21 astetta pakkasta. Perinteoisten aamutoimien jälkeen pistän klapit päärakennuksen takkapesään. Alan kohtapuolin valmstelemaan lähtöä keskustaan. Ympärivuotisautoon vaihdetaan City Motorilla uudet talvirenkaat. Tänään ei oikeastaan ole mitään muuta erityistä tekemitä. Katsotaan, mitä muuta päivä tuo tullessaan...

maanantai 12. helmikuuta 2024

Uusi viikko käynnistyi ja presidentivaalit on käyty - Suomi sai toiseksi parhaimman presidentin - kyllä..

Uusi viikko käynnistyi ja presidentinvaalit on käyty - Suomi sai toiseksi parhaimman presidentin - kyllä.. Tässä lopputulos: 48,4 % Pekka Haavisto 51,6 % Alexander Stubb Pekka Haavisto, 1476548/3051759 ääntä Alexander Stubb, 1575211/3051759 ääntä Alexander Stubb on voittanut 11.2.2024 22.05.00 – Äänistä laskettu 100% Yllättävän tiukaksihan se loppujen lopuksi meni. Nyt ei tarvitse Suomen presidentinvaaleista puhua/kirjoittaa kuuteen vuoteen. Muita presidentinvaaleja on tulossa: Tänäkin vuonna Venäjällä hetken päästä "presidentinvaalit" ja Yhdysvalloissa myöhemmin oletettavasti tosi mielenkiintoiset presidentinvaalit. Ken elää, hän näkee. Oli niin tai näin. Levottoman yön jälkeen lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin kirpeän ja kirkkaan talviaamun läsnäolon. Mittarissa -25 astetta pakkasta. Tänään ei oikeastaan ole mitään tärkeää tekemistä. Pidetään pirttipäivää. Katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan... Niin - käväisimme pienen lenkin ulkona: Vaimoni potkukelkalla ja minä sauvakävellen. Sain taas tapella noiden LEKI-teleskooppisauvojen kanssa. Toinen sauvoista lyheni yhtäkkiä 15 cm, en saanut edes kotona sitä - toistaiseksi - toimimaan. Ei ole ensimmäinen kerta...

sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Joka vanhoja muistelee, sitä...

Joka vanhoja muistelee, sitä... Kävipä mielessä taannoinen Kemin tarkastuslautakunnan kokous, jossa erään asintuntijakuulemisen yhteydessä rohkenin todeta yltiöoptimistisesti, että tästä umpisurkeasta taloudellisesta tilanteesta ei ole muuta suuntaa kuin ylöspäin. Sanoin: "Katsokaan tuota Kemin erinomaisten kotisivujen symboliikkaa. Olemme nyt aallon pohjalla, mutta huomenna tilanne on jo huomattavasti paremmin." Asia kävi mielessä luettuani Huuskon Kallen tekstin/kommentit Kemin muutamista viime aikaisista myönteisistä tapahtumista. Kyllä täällä paljon myönteistäkin toki tapahtuu, vaikka usein kansan karttuisassa suussa perusvire onkin mollivoittoinen peruskitinä ja ainainen valitus.

Presidentinvaalien toisen kierroksen varsinainen äänestyspäivä 11.02.2024 - kyllä...

Presidentinvaalien toisen kierroksen varsinainen äänestyspäivä 11.02.2024 - kyllä... Täytyykö olla huolissaan, vaikka oma ehdokas ei päässyt toiselle kierrokselle? Ei tarvitse, vaikka pettymyksen karvasta kalkkia on joutunut juomaan. Saamme tänään illansuussa tiedon Suomen 13. presidentistä. Toiseksi parhaasta vaihtoehdosta. Viimeisin näkemäni kannatusmittaus oli Stubb-Haavisto 54-46. Molemmat ehdokkaat ovat olleet niin ympäripyöreitä lausunnoissaan eivätkä ymmärtääkseni ole pahemmin mokanneet, joten erittäin suurella todennäköisyydellä Suomen tasavallan 13. presidentti on Kokoomuksen Stubb. Tipahtaako häneltä tuo Kokoomuksen viitta uudessa tehtävässä, sen aika näyttää. Kovaan maailmanpoliittiseen tilanteeseen hän tulee valituksi... Niin - tänään on aurinkoinen talvipäivä. Mittarissa -22 astetta pakkasta. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän klapit päärakennuksen takkapesään ja hoidan puuhuoltoa eli haen puu- ja varastokatoksesta klapeja sisälle lämpenemään. Tänään ei oikeastaan ole mitään erityistä tekemistä. Katsotaan, mitä tämä päivä tuo loppujen lopuksi tullessaan...

lauantai 10. helmikuuta 2024

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin ja pitkään nukutun yön jälkeen lehtiä - Lapin Kansa ja viikkoliite Luppo - kadunvarren postilaatikosta hakiessani aisti mukavantuntuisen mutta kirpeä talviaamun läsnäolon. Mittarissa -22 astetta pakkasta. Vähempikin riittäisi. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulen päärakennuksen takkapesään. Tänään ei oikeastaan ole mitään tärkeää tekemistä. Katsotaan, mitä tämä lauantaipäivä tuo tullessaan...