sunnuntai 31. heinäkuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamu- ja päivätoimien jälkeen olemme kohtapuolin tekemässä lähtöä Selkäsaareen. Matkaan lähtevät minun ja vaimoni lisäksi nuoret kesävieraamme Anna ja Frej. Timo lähti kerrostalonaapurimme Kajosmäen Esan kanssa "aarteita" etsimään metallipaljastimilla jostakin lähimaastosta. Hahtisaareen on tällä keralla siirryttävä kahdella autolla, sillä kesäautomme henkilölukumäärä on rajallinen - kolme... Illalla on lähes pakko katsoa naisten MM-jalkapalloilun loppuottelu. Joko suoraan tai Ylen Areenasta. Lievä ennakkosuosikki taitaa olla kotijoukkue Englanti, mutta Saksa antanee kovan vastuksen...

Schindlerin lista draamaelokuva koskettaa - toistamiseen, aina...

Schindlerin lista draamaelokuva koskettaa - toistamiseen, aina... Olemme ties kuinka monta kertaa katsoneet em. elokuvan - viimeksi eilen. Kyllä se koskettaa, "kolahtaa". Tulee miettineeksi, miksi maailmassa näyttää vaikuttavan - aina - jotakin kansaa, etnistä ryhmää, toisinajattelevia, tms. kohtaan vainoaminen. Silmitön viha... Elokuvan loppupupuolella, viimeisillä minuuteilla elokuvan päähenkilö liikuttuneena pohdiskelee: Hänen olisi ollut mahdollisuus pelastaa ihmisiä vielä enemmän, edes yhden enemmän. Pätkä Wikipediatekstiä: Schindlerin lista (engl. Schindler’s List) on vuonna 1993 ensi-iltansa saanut Steven Spielbergin ohjaama yhdysvaltalainen draamaelokuva. Elokuva perustuu Thomas Keneallyn romaaniin Schindlerin lista (Schindler’s Ark, myöhemmin Schindler’s List). Elokuvan pääosia näyttelevät Liam Neeson, Ben Kingsley ja Ralph Fiennes. Schindlerin lista seuraa juutalaisten jatkuvasti heikentyvää asemaa Puolassa holokaustin aikana, kodeistaan karkoituksesta aina Auschwitzin teloituksiin asti, noudattaen erittäin tarkasti tapahtumien todellista kulkua. Elokuva kertoo saksalaisesta yrittäjästä, Oskar Schindleristä, joka pelasti yli tuhannen puolanjuutalaisen hengen holokaustissa toisen maailmansodan aikana. Elokuvan nimi viittaa listaan, jossa oli niiden juutalaisten nimet, jotka Schindler otti töihin tehtaaseensa. Elokuva on lähes kokonaan mustavalkoinen. Vain esi- ja loppunäytös, pikkutytön punainen takki ja kynttilänliekki ovat värillisiä. Schindlerin listaa pidetään yleisesti Spielbergin siihenastisen uran parhaimpana elokuvana, josta hän myös sai parhaan ohjauksen Oscar-palkinnon. Teos poikkeaa kaikista hänen aikaisemmista töistään. Monet epäilivätkin Spielbergin kykyä käsitellä näin vakavaa ja arkaluontoista aihetta, kun hän ilmoitti tekevänsä Schindlerin listan. Elokuva oli kuitenkin arvostelumenestys. Claude Lanzmann, joka ohjasi holokaustista kertovan Shoah -dokumentin 1985, oli kuitenkin päinvastaista mieltä. Hänen mielestään elokuva oli ”hyväntuulista viihdettä 1900-luvun pahimmasta rikoksesta”. Yhdysvalloissa Schindlerin lista on erityisen arvostettu ja siellä sitä pidetään Spielbergin mestariteoksena ja yhtenä parhaimmista yhdysvaltalaisista holokaustielokuvista. Allmovien kriitikko piti sitä jopa elokuvahistorian merkkipaaluna. Yhdysvalloissa elokuvaa käytetään usein opetusvälineenä.

lauantai 30. heinäkuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Olemme katselleet Yle Areenasta 2- osaisen dokumentin. Lähes täysin tuntemattoman Vladimir Putinin nousu Venäjän presidentiksi vuosituhannen vaihteessa ei ollut sattumaa. Kaksiosaisen dokumentin avauksessa palataan Neuvostoliiton viimeisiin vuosiin ja Venäjän myrskyisälle 90-luvulle tutkimaan niitä syitä, jotka lopulta tekivät keskinkertaisesta KGB-agentista yhden maailman mahtavimmista miehistä. Toisessa osassa siirryttiin aivan nykypäiviin. Erinomainen kuvaus tämän hetken maailman ykköshylkiöstä, kansanmurhaajasta, sotarikollisesta, joka on viimeiset 20 vuotta tapattanut monia oman maan kansalaisiaan kotimaassa ja ulkomaillakin. Hänen kätensä ovat kyynärpäitä myöten veressä. Hän todennäköisesti alkaa vähitellen itsekin ymmärtää, että se oli sitten tässä. Arvelen hänen pelkäävän lähestyvää loppuaan kuollakseen...

Kesävieraita pääkaupunkiseudulta - kyllä...

Kesävieraita pääkaupunkiseudulta - kyllä... Eilen illansuussa tulivat vieraamme - Timo, Anna ja Frej - kävivät taloksi. Tänään lähdemme käväisemään Haaparannalla ympärivuotisautollamme ilmeisesti matkakoostumuksella minä, vaimoni, Anna ja Frej. Todennäköisesti tänään esittelemme vieraillemme samalla reissulla alustavasti kaupunkiamme... Tästä viikonloppu käynnistyy.

perjantai 29. heinäkuuta 2022

Se on taa perjantai - kyllä...

Se on taa perjantai - kyllä... Kuinka monta kertaa olen kirjoittanut, miten nopeasti viikot vilahtavat. Tämäkin viikko. Perinteisten aamutoimien jälkeen intouduin paistamaan esipaistettuja Pirkka-vehnäpullia - 14 kpl. Päärakennuksessamme on huumaava pullan tuoksu - hetken aikaa. Vilkaisin hetki sitten Paavo Väyrysen tämän päivän blogikirjoitusta: Yllyttivätkö Yhdysvallat ja Ukraina Venäjää hyökkäämään? Hän toteaa alussa: "Olen kirjoittanut keväästä lähtien runsaasti blogeja sekä Ukrainan sodasta että Suomen Nato-jäsenyydestä. Nämä kaksi ovat liittyneet toisiinsa." Mielenkiintoinen teksti, jonka loppupuolella hän toteaa, että Suomessa vallitsee sotapropaganda. Hän toteaa lisäksi:" On kauhistuttavaa, millainen joukkohysteria on Suomessa saatu aikaan Ukrainan-sodasta, ja sodan todellinen syy, NATOn laajentuminen, näyttää unohtuneen totaalisesti niin poliitikoilta kuin medialta." On murheellista todeta, miten yksi Suomen kokeneimmista poliitikoista sinnittelee omia ajatuksiaan toistellen ja tavallaan syyllistäen kaikki muut. Edelleen odotan hetkeä, jolloin hän tuomistsee Venäjän nykyhallinnon, viime kädessä Venäjän presidentin Vladimir Putinin Ukrainan hyökkäyssodan. Nato-asiassa en enää jaksa odottaa Suomen ja Ruotsin osalta hänen myöntävän asian oikeutusta... Niin ja hiukan mukavampiin asioihin: Helsingin Vuosaaresta, Aurinkorannalta on aamulla lähtenyt auto liikkeelle kohti pohjoista. Saamme muutamaksi päiväksi kesävieraita: Timo, Anna ja Frej - tervetuloa.

torstai 28. heinäkuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehteä tienvarren postilaatikosta hakiessani aistin viileän pohjoistuulen puhaltelevan ja lämpötila rapiat 10 astetta. Eiköhän tuo lämpötila hiukan nouse päivän mittaan. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin kuitenkin päärakennuksen takkapesään tulet. Tänään näyttää olevan pihapäivä. Voi olla, että intoudun pätkän orapihlaja-aidastakin siistimään ja nurmikoita ajamaan. Vaimoni hoitaa trimmeriasioita ja kivi-istutuksia. Aamun lehteä lukiessani kävi mielessä sanonta: Elää ajassa. Se on taitolaji. Lyhyesti ja kansanomaisesti: Ei märehtiä/haikailla menneitä eikä murehtia/pelätä tulevia aikoja. Elää juuri nyt tätä hetkeä täysillä, sivistyneesti, se on viisautta...

keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

Eräs Blogiteksteistäni tänään...

Kävin päivällä kaupungilla asioimassa. En viitsi luetella, mitä kaikkea tein, mutta kotiin tultuani intouduin hiukan kärräämään tontinkulmalta/matopellolta multaa entisen maatalouslaitemuseon paikalle. Vaimoni otti pienestä perunapellosta uusia perunoita. Monen kokoisia, isojakin. Tänään niitä ensimmäistä kertaa maistellaan. Nyt tietokoneen ääressä istuessani käyn läpi konkaripoliitikko Paavo Väyrysen tämän vuoden blogitekstit. Miksi? Siksi, että hänen väitetään olevan vahvasti kallellaan Venäjälle ja olevan Putin-fania. Lisäksi väitetään hänen tuovan esiin toistamiseen, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan on länsimaiden, oikeastaan amerikkalaisten syytä. Hänen Nato-kielteisyytensä on kaikille tiedossa. Mutta katsotaan, onko väitteille perää... Kyllä - tekstit on läpikäyty. Paavo muistelee mielellään menneitä. Hän taitavasti käyttää tekstejään tukemassa ansiokasta kirjatuotantoaan ja televisioesiintymistään. Viime aikaisia tapahtumia kuvannee hänen näkemyksensä alla olevasta lainauksesta. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö on julkistanut CNN:n haastattelussa presidentti Vladimir Putinin kanssa käymänsä keskustelun sisällön. Helsingin Sanomien mukaan: Putin haluaa tunnustuksen, että Krim on osa Venäjää. Putin haluaa, että Donbas katsotaan osaksi Venäjää. Putin tulkitsee Donbasin aluetta laajasti – pelkät separatistialueet eivät riitä. Putin haluaa, että Ukraina demilitarisoidaan. Niinistö ei avannut tarkemmin, mitä tämä käytännössä tarkoittaisi. Aiemmin on tulkittu, että Putin tavoittelisi Ukrainan sotilaallisen infrastruktuurin tuhoamista. Ukrainasta tehdään puolueeton maa. Se ei saisi liittyä Natoon tai Euroopan unioniin. Mielestäni johtavien länsimaiden tulisi rohkaista Ukrainaa hyväksymään Venäjän vaatimukset neuvottelujen pohjaksi. Tällöin olisi ilmeisesti mahdollista saada välittömästi aikaan tulitauko, joka koskisi koko maata. Niin - edellä mainitut asiakokonaisuudet ovat tällä hetkellä utopistista toiveajattelua Venäjän/Putinin taholta. Tilanne on totaalisesti umpisolmussa. Niin ja Paavosta sen verran, että en ole nähnyt hänen sanallakaan tuomitsevan Venäjän nykyhallinnon ja erityisesti Putinin toimia hyökkäyssodassa Ukrainaan. Murheellista ja käsittämätöntä. Niin kuin olen useaankin kertaan kirjoittanut: Ainoa hyvä puoli tässä Ukraina-järjettömyydessä on, että Suomi ja Ruotsi liittyvät Natoon...

Mitä tänään tähän asti...

Saimme eilen kuulla, että nuorempi pojistamme eli Timo Helsingistä on tulossa käymään pohjoisessa. Kertoi, että autokyydissä perjantaina tulisi Anna ja hänen tyttökaverinsa. Onko heille Pikkupuoli viikonvaihteessa käytössä? Kyllä on ja ei muuta kuin tervetuloa... Näyttää siltä, että tänään on tuulinen ja pilvinen kesäpäivä tulollaan. Kukaties pihahommat saa tältäkin päivältä unohtaa.

tiistai 26. heinäkuuta 2022

Iltapäiväluettavaa Yleltä - kyllä...

Iltapäiväluettavaa Yleltä - kyllä... Peskov: Venäjä reagoi hyvin kielteisesti, jos Suomi keskeyttää viisumien myöntämisen Venäjän presidentin tiedottaja Dmitri Peskov uhkaa vastatoimilla, jos Suomi keskeyttää turistiviisumien myöntämisen venäläisille tai rajoittaisi niiden myöntämistä. – Totta kai Venäjä reagoi hyvin kielteisesti tähän, Peskov sanoi virtuaalisessa tiedotustilaisuudessaan uutistoimisto Interfaxin mukaan. Peskov sanoi, että hänen käsityksensä mukaan viisumikieltoa ei ole toistaiseksi otettu käyttöön Suomessa ja toivoi, ettei niin tapahtuisi. – Kaikki tällaiset toimet Venäjän kansalaisia vastaan edellyttävät vastatoimia ja vastauksen – tämä on ymmärrettävää ja ennustettavaa. Peskovin kommenteista uutisoi Suomessa ensimmäisenä Helsingin Sanomat, jonka Moskovan-kirjeenvaihtajan Jenni Jeskasen viisumikieltoa koskevaan kysymykseen Peskov vastasi. Pääministeriä sijaistava Aki Lindén (sd.) on kertonut kannattavansa viisumikäytäntöjen kiristämistä. Myös suurimmat puolueet lopettaisivat viisumien myöntämisen. Niin - näin siinä todennäköisesti käy...

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehteäa kadunvarren postilaatikosta hakiessani oli pakko todeta, että tämän päivän pihatyöt saasuosiolla jättää väliin. Sateinen päivä. Voi olla, että perinteisten aamutoimien jälkeen sytytän päärakennuksen takkapesään tulet. Kesälläkin takan - kivikasan - lämpö on mukavan tuntuinen. Kukaties käväisen ympärivuotisautomme tankkaamassa ja samalla ostamassa venebensiiniä samasta letkusta... Tänään on havillista aikaa seurata maailmanmenoa

maanantai 25. heinäkuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Tänään iltapäivällä ongella - kyllä. Tuttu paikka ja tuttuakin tutummat toimenpiteet. Oikeastaan minun "mainostamaani" ekokalastukseen ilma ei voi olla parempi kuin tänään. Puolipilvistä, tuuli oikeasta suunnasta ja sopivan voimakasta. Aluksi kaksi jigionkea ja pilkki varustettuina Master-onkimadoilla. Sitten sain kesän ensimmäisen särjen - hyvä niin. Pää poikki, suomustus, maha auki/suolet pois ja viipalointi vajaan 10 mm siivuiksi kohtisuoraa selkärankaa päin. Siivut vielä selkärangan kohdalta puoliksi... Ja sitten alkoi armoton kalastus niin kuin edesmennyt kalakaverini tapasi sanoa - kyllä... Määrällisesti kesän ennätyssaalis, muutama ihan hyvänkokoinenkin ahven, mutta kyllä välillä vastusti. Toinen jigiongista tarttui kaksi kertaa uppotukkiin. Sain irti , mutta toisella kerralla siima katkesi. En menettänyt jigikoukkua enkä peruketta. Olin jo aikeissa lähteä, kun se reissun suurin ahven iski kiinni särjenlihakoukkuun. Vapa taipui mutta... Karkuunhan se pääsi. Varmaan kesän ennätysahven. Samassa rytäkässä tuo epäonnen jigivapaviritys meni sekaisin. Seuraavan kerran saaressa on ainakin yksi tehtävä edessä. Niin - kyllä tuossa Selkäsaaren pohjoispäädyn vesialueella on isojakin ahvenia, täytyy olla kärsivällinen ja varos uppotukkeja. Niitä siinä riittää. Todettakoon, että olen toistakymmentä vuotta alueella kesäisin kalastellut. Eipä siellä ole juuri muita näkynyt. Tätä kirjoittaessani ahvenet ovat perattuina ja veret "lypsettyinä" pusseissa pakastimessa. Kukaties seuraavalla saarireissulla niitä savustetaan. Ihan mukava onkireissu...

Heinäkuun viimeinen viikko käynnistyi - kyllä...

Heinäkuun viimeinen viikko käynnistyi - kyllä... Aikainen herätys, sillä Pikkupuolelta kesävieraamme saapui matkareppunsa kanssa aamupalalle. Hän oli lähdössä jo ennen seitsemää aluksi Ouluun ja sieltä Itä-Suomen reittiä Helsinkiin. Mielestämme mukava muutaman päivän pistäytyminen Kemin Mummolassa oli takana. Pikkupuolemme oli taas tarpeen... Pöytäkalenterini on tällä viikolla tyhjä lukuunottamatta tämän päivän nuohoojan käyntiä iltapäivällä. Niin näyttää olevan tyhjää vielä kahdella seuraavallakin viikolla, mutta sitten se taas alkaa. Muun muassa toisen vuosineljänneksen viimeiset perusturvalautakunnan kokoukset ja muut kokoukset. On mielenkiintoista nähdä, miten sote-kuviot käynnistyvät 01.01.2023 alkaen... Iltapäivällä voisi lähteä käväisemään ongella ja kukaties Selkäsaaressakin. Katsotaan nyt sitten...

sunnuntai 24. heinäkuuta 2022

Unkarin pääministeri on tyypillinen EU-häirikkö...

Lainaus Yleltä - kyllä... Unkarin pääministeri on tyypillinen EU-häirikkö, "aisan yli potkija". Hän näyttää olevan edelleenkin Venäjän presidentin sylikoira. Vain USA:n ja Venäjän neuvottelut voivat lopettaa sodan, sanoo Unkarin Orbán Unkarin pääministerin Viktor Orbánin mukaan vain Yhdysvaltain ja Venäjän väliset rauhanneuvottelut voivat lopettaa Ukrainan sodan. Orbánin mukaan Venäjä haluaa itselleen turvatakuut, jotka vain Yhdysvallat voi tarjota. – EU:n ei pitäisi asettua Ukrainan puolelle vaan osapuolten väliin. Pakotteet eivät tilannetta muuta, eikä Ukraina voita sotaa. Mitä enemmän länsi lähettää raskaita aseita, sen pitempään sota jatkuu, pääministeri sanoi. Ennen Venäjän hyökkäystä Ukrainaan Orbánilla oli läheiset välit Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin. STT

Mitä tänään tähän asti...

Kaunis kesäinen aamu - kyllä. Tänään iltapäivällä on tavoitteena lähteä käymään Keskustan Peräpohjolan piirin perinteisessä kesäjuhlassa Keminmaassa klo 15 alkaen. Samalla pääsee aluksi tutustumaan remontoituun kunnantaloon/virastotaloon. Kesäjuhlan pääpuhuja on eduskunnan puhemies Matti Vanhanen. Kansanedustaja Katri Kulmuni on myös merkitty puheenpitäjäksi. Todennäköisesti ajantasainfon lisäksi lähestyvät eduskuntavaalit ovat esillä molemmissa puheissa. Keminmaasta pois ajellessamme todennäköisesti teemme pienimuotoisen sightseeing-ajelun Sahansaarenkadun tuntumassa ja sisäsatamassa...

lauantai 23. heinäkuuta 2022

Sauvosaaren takakentällä hetki sitten - kyllä...

Sauvosaaren takakentällä hetki sitten - kyllä... Kävimme - minä ja pojanpoikamme Lauri - loppuiltapäivästä katsomassa PS Kemin jalkapallo-ottelun. PS Kemi-Roi United. Meidät toivotettiin tervetulleiksi otteluun niin lämpimästi, että en viitsinyt alkaa kyselemään lipun opiskelija- ja/tai eläkeläisalennusta. Hyvää tarkoitukseen kympit menivät. Kotijoukkue voitti ottelun 3-0 (1-0) ja "ammattijalkapalloilijoiden" otteet olivat ihan nautittavia. Pallo siirtyi pelaajalta toiselle kevyin, näppärin siirroin, mutta henkilökohtaisia ratkaisuja olisi toivonut laukaisuetäisyydellä enemmänkin. Numerot tulostaululla olisivat olleet kukaties kaksinkertaiset. Olimme sekä uudessa että vanhassa katsomossa. Näin useita tuttuja, joita en ole nähnyt oikeastaan vuosikausiin. Olen aika kirjoittanut, että Suomi, Kemikin on kiinni heinäkuun. Jalkapallo-ottelun katsomossa ei äkkiseltään luulisi joutuvansa/pääsevänsä kuuntelemaan Kemin kaupungin teknisen puolen ja/tai sosiaali- ja terveyspuolen ratkaisuista ja taloudellisista ongelmista. Niin - ei luulisi mutta... Ihan mukava jalkapallosessio. VIP-tilan ohi kävellessäni kävi mielessä kenellä on mahdollisuus, oikeus istuskella aidatussa tilassa. Takaisin Haukkarin Kainuunkadulle kesäautollamme ajellessamme kerroin Laurille lyhyen kaavan mukaan syyt Kemin ahdistavan ankeaan taloudelliseen tilanteeseen. Vuosikymmeniä jatkuneeseen talousholtittomuuteen. Totesin, että onneksi nyt olemme taloussuuntaa muuttamassa. Tästä kyllä selvitään, kun muuta mahdollisuutta ei ole...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen tuli tunne, mitä tänään... Kesävieraamme Lauri nukkuu Pikkupuolella, täytyypä kysäistä hänen suunnitelmistaan. Antaapa ajan kulua. Nyt olisi sopivan viileää ja havillista aikaa vaikka pihahommiinkin. Nyt käyn läpi netistä: Yle, Helsingin Sanomat, Talouselämä, Kauppalehti, Iltasanomat, tms. , onko mitään myönteistä tapahtunut Ukrainassa. Ainakin se on aistittavissa, että länsimaiden materiaalinen kalustotuki alkaa purra. Venäjä näyttää jatkavan silmitöntä, järjetöntä ja raakaa siviilikohteiden pommittamista/tuhoamista ohjuksilla ja tykistötulella...

perjantai 22. heinäkuuta 2022

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Aamun lehteä hakiessani kadunvarren postilaatikosta aistin suomalaisen/meri-lappilaisen normikesäpäivän olevan tulollaan. Kyllä tällainen päivä, ilma riittää. Tuossa hetki sitten pohdiskelin tykönäni, voinko tänään olla kirjoittamatta maailmanpolitiikan murheista - lähinnä Venäjän raaàsta, typerästä ja epäinhimillisestä hyökkäyssodasta Ukrainaan. Yritän. Tosin osittain siihen liittyvänä luin Paavo Väyrysen viimeisimmän blogikirjoituksen. Edelleen odotan hetkeä, jolloin hän tuomitsee selkeästi Venäjän hyökkäyksen sekä Venäjän nykyjohdon, viime kädessä presidentti Vladimir Putinin toiminnan. Sen verran minäkin olen realisti, että Paavo ei tule koskaan tunnustamaan, että Suomen ja Ruotsin liittyminen Natoon oli oikea ratkaisu. Tänään saattaisi olla jotain vielä kiinnostavampaa: Lähteä jigiongelle ja kesäpilkille lähivesille. Maakellarissa on kaksi purkkia Master-onkimatoja. Toinen on korkattu. Katostaan nyt sitten, miten päivä etenee...

torstai 21. heinäkuuta 2022

Selkäsaaressa tänään - kyllä...

Selkäsaaressa tänään - kyllä... Kävimme kesävieraamme, pojanpoikamme Laurin kanssa saaressa. Pääasiassa oleskelua ja hiljaisuuden kuuntelua. Kevytruokailun jälkeen otimme nokoset. Vaimoni kävi uimassa ja me - minä ja Lauri - kävelimme tonttimme rajat. Kävimme myös Markkasen Samin tontilla. Lauri pohdiskeli tonttien hintoja ja metsäsijoittamista. Puun kasvusta Suomessa oli myös puhetta. Sen verran vilkaisin uuden perunapeltomme kasvua, että taitaa mennä pitkälle syksyyn, jotta perunat ovat kuokittavan kokoisia. Nyt sormenpään kokoisia jos sitäkään. Kukaties tämä yritys menee kaiken kaikkiaan kokeilun piikkiin - katsotaan asiaa myöhemmin. Pois lähtiessämme rannassa Lauri kysyi spontaanisti:"Miksi täällä ei ole laituria?" Selostin hänelle puolipitkän kaavan mukaan - tosiaan miksi. Kuvailin hänelle asemakaavassa olevan Pohjoislaituri vesialueen historian sekä laituriasian nykyvaiheen... Kävimme kääntymässä Tommin ja Katariinan mökkipaikan kohdalla. Soitin Tommille pikakäyntimme tarkoituksen: Lauri halusi nähdä rantatontin sijainnin. Ajelimme takaisin Hahtisaareen myötätuuleen karstoja koneesta poltellen liuùssa. Mukava käynti, ei kahta sanaa.

Mitä tänään tähän asti...

Kaunis kesäinen aamu - kyllä. Lämpötila saattaa nousta hellelukemiin. Olemme kohtapuolin tekemässä lähtöä Selkäsaareen ilman erityisiä työvelvoitteita. Kesävieraamme saapuu aamupalalle Pikkupuolelta. Voi olla, että ylös mökkitontille kavuttuamme ja rauhoituttuamme polttelemme rannan tulistelupaikalla RT-tontin risuja, mikäli tuuli on suotuista. Kukaties uteliaisuuttamme vilkaisemme, onko uudella perunapellolla kasvu edennyt toivotulla tavalla. Niin - tänään on meidän 54. hääpäivämme. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että en ole runopoikia, mutta yhden sähkeviestin muistan - ainakin toistaiseksi - 21.07.1968: "Tätä päivää onnellista silloin muistakaa, kun tukkanuottaa leikitte ja silmät leimuaa." Se oli Betty-tätini (Betty Mäkimartti) näkemys avioliitosta Keminmaan Liedakkalasta. Ainakin tähnn asti olemme selvinneet kohtalaisen hyvin...

keskiviikko 20. heinäkuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehtiä - Lapin Kansa ja Lounais-Lappi - kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin upean heinäkuun päivän olevan tulollaan - kyllä. Tämä päivä taitaa mennä nurmikon ajelemiseen ja yleisesti ottaen pihan rapsutteluun. Mikäli aktiviteettia riittää, saatan käydä päärakennuksen tiilikatolla yhden putken läpiviennin tarkistamiseksi/varmistamiseksi. Antaapa ajan kulua...