keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 46...

Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa:

Niin oli kolmas lautakuntavuosi takana. Näin jälkikäteenkin ajatellen/muistellen hyvin mielenkiintoinen vuosi monine tapahtumineen ja asiakäänteineen.

Oliko minulla henkilökohtaisesti ollut mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikkassa, tuntui silloin ja tuntuu vieläkin aika häilyvän minimaaliselta. Tein useita ehdotuksia, mutta suhtautuminen niihin oli aika lailla nuivaa...

Keskustelut ulkopuolella lautakuntatyöskentelyn mm. kulttuuritoimenjohtajan Unto Käyhkön kanssa olivat lennokkaan myönteisiä jopa avartaviakin.
Silloisen liikuntatoimenjohtajan Eero Saijan kanssa kävin myös useita asiallisia keskusteluja.
__________________________________________________________________


Uteliaisuuttani kävin tänään keskiviikkona 20.09.2017 katsomassa nykyisen kulttuurilautakunnan esityslistaa.
Miksi?
Siksi, että itse, nykyisen tarkastuslautakunnan varsinaisena jäsenenä olen ilmoittanut kiinnostukseni seurata nimenomaan kulttuurilautakunnan toimintaa. Asiaan ilmoitti kiinnostuksensa pari-kolme muutakin tarkastuslautakunnan varsinaista jäsentä.

Ensimmäinen havaintoni on, että kulttuurilautakunnassa on aika monta tuttua henkilöä, osa nimenä tuttu. Näyttääpä siellä olevan yksi entinen oppilaanikin. Virkamiehissä on myös tutuksi tulleita henkilöitä. 

Onko yhtään henkilöä, joka oli jo kuvioissa mukana valtuustokaudella 2001-2004? 

Kyllä on yksi (1) henkilö > Hilkka Heikkinen. Hänet valitsimme aikanaan Kemin kaupunginkirjaston kirjastotoimenjohtajaksi. Totean edelleenkin, se oli hyvä valinta... 

Esityslistan muoto on jotakuinkin samantyyppinen kuin ennenkin. Tilaaja-tuottajamalli on tuonut terminologiamuutoksia. Esittelijän rooli näyttää "virtaviivaistuneen/pelkistyneen"...

Myönteisenä kehityksenä havaitsen kokousaikaan tulleen jonkinlaista järkeä. Olen asiaan kiinnittänyt jatkuvasti huomiota vuodesta 2001 alkaen.
On järjetöntä pitää - niin kuin mm. kulttuuriasianlautakunnassa valtuustokaudella 2001-2004 - kokouksia klo 18.00 alkaen.

Minulle aina perusteltiin kokousten aikaistamisen mahdottomuus > työssä olevat ovat niin korvaamattomia, että he eivät voi esim. kerran-kaksi kuukaudessa olla iltapäivällä kokouksessa. Itse olin ja olen edelleenkin sitä mieltä, että valveutunut työnantaja kyllä joustaa em. tyyppisessä tapauksessa mutta...

Pahimman luokan narisijoita olivat henkilöt, jotka syöksähtelivät kokouksesta toiseen pitkin viikkoa > toisin sanoen olivat kahmineet itselleen niin paljon luottamuspaikkoja, että eivät itsekään pysy laskuissa mukana. Sama meno näyttää edelleenkin jatkuvan - valitettavasti...




Kulttuurilautakunta
Esityslista 20.09.2017 klo 16:00 -
Kulttuurikeskus, Marina Takalon katu 3, 3. krs kokoushuone 310


 AsianroOtsikko  Esityslista PDF-muodossa  
  61Laillisuus ja päätösvaltaisuus
  62Pöytäkirjan tarkastus
  63Kulttuuriosaston toimintayksiköiden talousseuranta 1.1.-31.7.2017
  64Kaupunkistrategian toimenpideohjelma 2018
  65Kulttuuripalveluiden tilaus vuodelle 2018, taloussuunnitelmat vuosille 2019-2021, henkilöstösuunnitelma vuosille 2018-2021
  66Museotoimen tilaus vuodelle 2018, taloussuunnitelmat vuosille 2019-2021, henkilöstösuunnitelma vuosille 2018-2021 sekä investointisuunnitelma vuosille 2018-2021
  67Kirjaston tilaus vuodelle 2018, taloussuunnitelmat vuosille 2019-2021 sekä henkilöstösuunnitelma vuosille 2018-2021
  68Teatterin tilaus vuodelle 2018, taloussuunnitelmat vuosille 2019-2021, henkilöstösuunnitelma vuosille 2018-2021 sekä investointisuunnitelma vuosille 2018-2021
  69Liikuntapalveluiden tilaus vuodelle 2018, taloussuunnitelmat vuosille 2019-2021, henkilöstösuunnitelma vuosille 2018-2021 sekä investointisuunnitelma vuosille 2018-2021
  70Nuorisotyön tilaus vuodelle 2018, taloussuunnitelmat vuosille 2019-2021, henkilöstösuunnitelma vuosille 2018-2021
  71Vireillä olevia ajankohtaisia asioita

 OsallistujaTehtävä
  Taanila Juhapuheenjohtaja
  Koivulehto  Mikko1. varapuheenjohtaja
  Hanhisuanto Karijäsen
  Helske Kallejäsen
  Kari Kaisajäsen
  Laitila Minnajäsen
  Metsävainio Tanjajäsen
  Mäkinen Tuulajäsen
  Niskala Sirpajäsen
  Shariif Hassan Omarjäsen
  Zerni Samijäsen
  Kumpulainen TyttiKH:n edustaja
  Silvennoinen Kariesittelijä
  Kosonen Anu-Liisaviran-/toimenhaltija
  Heikkinen Hilkkaviran-/toimenhaltija
  Molander Mattiviran-/toimenhaltija
  Paasonen Sarianneviran-/toimenhaltija
  Korkeamaa Katisihteeri



© Innofactor Oyj

Sitten itse asiaan eli vanhojen muistelemiseen:

Valtuustokauden 2001-2004 viimeisen toimintavuoden kulttuuriasiainlautakunnan ensimmäinen kokous 1/2004 28.01.2004 klo 18.00-20.10 pidettiin kulttuurikeskuksen 3. kerroksen kokoushuoneessa 310.  

Esityslistalla oli mm. Kemin taidemuseon näyttelyt vuonna 2004, otto-oikeuden käyttäminen/Teatterinjohtajan määräaikainen virka, eri toimialojen käyttösuunnitelmat 2004 ja investoinnit 2004, Jouko Taluksen eropyyntö luottamustehtävistä ja teatterinjohtajan työstä poissaoloihinliittyvät epäselvyydet.

Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...



Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 45...

Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa:

Tarkastuslautakunnan rooli oli tullut esiin aiemmin otto-oikeuden yhteydessä. Tässä kokouksessa se tuli esiin kohdassa vastaus selvityspyyntöön vuoden 2002 arviointikertomuksesta...

Luonnollisesti selvityspyyntöön vastattiin asiallisesti.
Muistelen, että minulta tivattiin aika lailla tiukkaan sävyyn omassa ryhmässäni kulttuuriasiainlautakunnan toimintapoja ja vallitsevaa henkeä. Mikäli oikein muistan, niissä ei ollut moitteen sijaa.

____________________________________________________________________

Kulttuuriasianlautakunnan kuudes kokous 6/2003 30.10.2003 klo 18.00-18.35 pidettiin Kemin kulttuurikeskuksen kokoushuoneessa 310.

Itse en ollut läsnä kokouksessa. Todennäköisesti olin opetustyöhöni liittyvällä kokousmatkalla pääkaupunkiseudulla.

Esityslista oli lyhyt. Siinä oli mm. kirjastonhoitajan (2 kpl) virkojen lakkauttaminen/kirjastonhoitajan ja kirjastovirkailijan toimien perustaminen sekä kulttuuriasianlautakunnan ylitysoikeus vuodelle 2003.

Virat>toimiksi rutiiniasia. Ylitysoikeus johtuu jo käyttösuunnitelman laatimisen yhteydessä esitetystä huolesta määrärahojen riittävyydestä. 
Miksi? 
Siksi, että kaupunginhallitus oli päättänyt kulttuuriasiainlautakunnan järjestettäväksi Taiteiden Yö, Sarjakuvapäivät ja kesätapahtumat - kaupunginhallitus lopetti niiden rahoittamisen. Sopeutuminen uuteen tilanteeseen ei täysin onnistunut. Toisaalta tuntui olevan kiistanalaista > apulaiskaupunginjohtaja/kulttuuritoimenjohtaja-akselilla kuka informoi missäkin vaiheessa asioista...


Kulttuuriasianlautakunnan seitsemäs kokous 7/2003 10.12.2003 klo 18.00-19.45 pidettiin perinteisen tavan mukaan ateriakokouksena.

Esityslistalla oli mm. kulttuuriasiainlautakunnan varajäsenen valitseminen, talousarvion toteutumavertailu 1.1.-3.12.2003, eri toimialajohtajien päätökset, museotoimen tilaratkaisut, teatterinjohtajan määräaikainen virka, talousarvion toteutuminen ja ylitysoikeudet, valtuutettu Jaakko Taluksen ja vasemmistoliiton valtuutettujen aloite Hepolan kentän laajentamisesta. 

Museotoimen tilaratkaisut liittyivät kaupunginhallituksen päätökseen, määräykseen perustamaan työryhmä selvittämään ja tekemään esityksen museoiden ylläpidosta, paketoinnista tai mahdollisesta lopettamisesta.

Museotoimenjohtaja/kulttuuritoimenjohtaja päätti asettaa työryhmän selvittämään tilakysymyksiä.
Työryhmään kuuluivat puheenjohtajana Pertti Henttinen, sihteerinä Helga Savikuja, Untö Käyhkö, Kari Luokkala, Ossi Liiten, Eero Saija, Eija Karismo, Allan Mikkola ja Aki Pyykkö, joista Luokkala ja Mikkola olivat estyneet työryhmän työhön.

Kemin kaupunki oli aiemmin tehnyt sopimuksen Kemin Kotiseutu- ja museoyhdistyksen kanssayhdistyksen kaupungille luovuttamien kokoelmien ja museoiden hoidosta.

Ongelmana oli mm. se, että Kemissä ei ollut yhtä kokoavaa museokeskusta, jossa olisi näyttelytilat, varastotilat sekä asianmukaiset työ- ja konservointitilat.

Työryhmä esitti "huikeanhulppean" ajatuksen Museokeskuksen rakentamisesta. On pakko tunnustaa, että esityksessä näkyy kulttuuritoimenjohtajan "pensselinjälki", joka kohdistui osittain hänen varjonyrkkeilykiistakumppaniinsa eli apulaiskaupunginjohtajaan...

Museokeskuksen rakentaminen

Kaupunginhallitus perustaa apulaiskaupunginjohtaja Jorma Virtasen johdolla hanketyöryhmän, johon tulee edustus kaupunginhallituksesta, tilapalvelusta, kehittämisosastolta, museotoimesta sekä matkailutoimistosta.
Hanketyöryhmäntehtävä on laatia ehdotus "Museokeskus Ultima Thulen toteuttamissuunnitelmaksi. Samassa yhteydessä tulisi selvittää Kemin kongressi- ja konserttitoiminnan tarve... " jne. ...

Samassa yhteydessä esitettiin huoli museotoimen raamista vuodelle 2004. Ehdotettu käyttötalouden raami ei esityksen mukaan riitä Kemin kaupungin ja Kemin Kotiseutu- ja museoyhdistyksen välisen sopimuksen velvoitteiden hoitamiseen.


Mitä esitykselle Museokeskuksen rakentamiselle tapahtui? Ei mitään, se taidettiin vaieta loppujen lopuksi kuoliaaksi. Ilmeisesti sitä pidettiin siihen maailman aikaan aivan mahdottomana toteuttaa, sillä silloin oli vallalla eräänlainen synkistelyn, kurjistelun ja apatian vaihe, jota ruokki kaupunginjohtaja/kaupunginhallitus aktiivisesti > raamissa pysyminen ja säästöt olivat päällimmäisinä ei mitään luovaa ja uutta...

Se siitä...

Teatterinjohtajan määräaikainen virka: Teatterinjohtaja Tytti Oittinen oli valittu Rovaniemen teatterinjohtajaksi.
Kemin kaupunginteatterin näyttelijäyhdistys oli toimittanut kulttuuriasiainlautakunnan kokoukseen lausuntonsa, jossa esitettiin teatterinjohtajan määräaikaisen viran täyttämistä kutsumenettelynä.

Asiasta keskusteltiin, esitettiin myös muita vaihtoehtoja. Loppujen lopuksi päätettiin kutsua koreografi Timo Sokura Kemin kaupunginteatterin johtajaksi nykyisen teatterijohtaja Tytti Oittisen määräaikaisen viran päättymisen 31.8.2004 jälkeen.


Niin oli kolmas lautakuntavuosi takana. Näin jälkikäteenkin ajatellen/muistellen hyvin mielenkiintoinen vuosi monine tapahtumineen ja asiakäänteineen.

Oliko minulla henkilökohtaisesti ollut mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikkassa, tuntui silloin ja tuntuu vieläkin aika häilyvän minimaaliselta. Tein useita ehdotuksia, mutta suhtautuminen niihin oli aika lailla nuivaa...

Keskustelut ulkopuolella lautakuntatyöskentelyn mm. kulttuuritoimenjohtajan Unto Käyhkön kanssa olivat lennokkaan myönteisiä jopa avartaviakin.
Silloisen liikuntatoimenjohtajan Eero Saijan kanssa kävin myös useita asiallisia keskusteluja.


Pistän muistin virkistämiseksi pätkän Kulttuuriyhteistyöprojekti 1994- kirjauksista päättyneeltä vuodelta:


Vuosi 2003

Ollessani Lapin lääninhallituksen organisoimalla seminaarimatkalla kahdeksan hengen ryhmässä 28.04.-01.05.2003 välisenä aikana tapasin Anatoly Sergienkon ja Ivan Voronin sekä Juri Legomtsevin Murmanskissa myöhään illalla maanantaina 28.04.2003.
Keskustelimme alustavasti lähitulevaisuuden yhteistyömahdollisuuksista. Valitettavasti mahdollisuudet käydä tutustumassa aivan tuoreisiin töihin Anatoly Sergienkon Muurmanskin ateljeessa kariutuivat aikataulukysymyksiin.

Henkilökohtaisesti luonnollisesti toivon, että severomorskilais‑ ja muurmanskilaistaiteilijoiden teokset otettaisiin avoimin ja uteliain mielin vastaan Suomessa.

Ehdotukseni Severomorskin Lasten Taidekoulun ja em. kuvataiteilijoiden yhteisnäyttelystä on saanut positiivista mielenkiintoa ja yhteydenottoa mm. Porin suunnasta – Päivi Setälältä.
Olen lähettänyt em. yhteydenoton ja ehdotukset suoraan Severomorskiin kulttuuriosaston johtajalle Olga Katsaranille ja hänen sihteerilleen Zhanna Brounilinalle. Saamieni tietojen mukaan toistaiseksi ei yhteydenottoa ole tapahtunut...

Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...

Ruotsin puolustusministeri Aurora-sotaharjoituksessa...

Hmmmmm - vai niin - mielenkiintoinen tilanne Itämeren tuntumassa - kaikki ovat liikkeellä puolustusaikaissa. Mistä ihmeestä ne hyökkääjät mahtavat tulla...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista hiukan tuunattuna:

Ulkomaat

Ruotsin puolustusministeri Aurora-sotaharjoituksessa: Jos Suomi järjestää vastaavat, niin tulemme mukaan mieluusti

Suomen ja Ruotsin puolustusministerit vierailivat tiistaina yhdessä Ruotsin suurissa Aurora-sotaharjoituksissa. Puolustusministeri Niinistö toppuuttelee arvostelua, jota ajatus Suomen samantyyppisistä harjoituksista on herättänyt. ”Ei tässä ole tarkoitus elämöidä mihinkään suuntaan, vaan harjoitella isänmaan puolustamista.”


Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist (vas.) vieraili Aurora-sotilasharjoituksissa Gotlannissa Suomen kollegansa Jussi Niinistön kanssa.
VISBY

HIUKAN Visbyn ulkopuolella, gotlantilaisessa metsikössä, seisoo joukko suomalaissotilaita sateessa. Naamat ovat vihreässä maalissa ja aseet rinnalla.

Porin prikaatin jääkärikomppanian sotilaat yhdessä Gotlannin 18. taisteluosaston kanssa ottivat tiistaina vastaan Suomen ja Ruotsin puolustusministerit Jussi Niinistön (sin) ja Peter Hultqvistin, jotka tutustuivat Aurora 17 -sotaharjoitukseen yhdessä.

”Tämä on signaali epävakaalle ympäröivälle maailmalle, että me olemme valmiita kantamaan vastuuta omasta turvallisuudestamme. Ja että olemme valmiita yhdessä muiden kanssa luomaan vakautta tässä osassa Eurooppaa”, sanoi Hultqvist.

Ministerin hymy oli märistä olosuhteista huolimatta leveä.

Ruotsin valtiopäivät äänesti aiemmin tiistaina Hultqvistin luottamuksesta, ja hän vältti potkut ministerin paikalta.

Taustalla oli Ruotsissa kesällä hallituskriisiin johtanut tietoturvaskandaali, jonka vuoksi porvarioppositio ja ruotsidemokraatit vaativat ministerin eroa. Osa porvaripuolueista perääntyi kuitenkin asiassa loppuviikosta.

PIENEMMÄLLÄ voimalla jo viime viikolla käynnistynyt Aurora on Ruotsin suurin sotaharjoitus 23 vuoteen. Alkuviikosta se on edennyt tositoimiin muun muassa juuri Gotlannin strategisesti tärkeällä saarella. Tiistaina ruotsalaisjoukot harjoittelivat esimerkiksi ilmapuolustusta yhdysvaltalaisia Apache-taisteluhelikoptereita vastaan.

Ruotsille kyseessä on eräänlainen testi puolustuksen toimivuudesta. Krimin valtauksen ja Ukrainan sodan jälkimainingeissa Ruotsi käänsi puolustuksensa painopisteen uudelleen omien rajojensa puolustamiseen kansainvälisen kriisinhallinnan sijasta. Puolustus on myös saanut lisää resursseja.

”Harjoituksen arviointi on äärimmäisen kiinnostavaa, sillä näemme puolustusvoimien vahvuudet ja heikkoudet ja voimme tehdä siitä johtopäätöksiä”, Hultqvist sanoi.

PUOLUSTUSMINISTERI Niinistö on todennut jo aiemmin julkisuudessa, että Suomessa olisi tilausta Auroran tyyppiselle kansainväliselle harjoitukselle. Näin voitaisiin testata myös puolustusvoimien uutta tehtävää kansainvälisen avun antamisesta ja vastaanottamisesta. Joko tällainen harjoitus pannaan valmisteluun?

Niinistön mukaan harjoituksen valmistelu veisi kahdesta neljään vuotta, ja keskustelua on käytävä monien tahojen kanssa.

”Mutta kyllä tässä varmasti siihen suuntaan ollaan menossa.”

Hän toppuutteli asiasta syntynyttä kriittistä keskustelua.

”Ei tässä ole tarkoitus elämöidä mihinkään suuntaan, vaan harjoitella isänmaan puolustamista, ja se on puolustusvoimien tehtävä”, Niinistö sanoi.

Entinen ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd) puuttui hiljattain Niinistön ja eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Ilkka Kanervan(kok) aiemmin HS:ssä esittämään ajatukseen harjoituksista. Hän totesi blogissaan, että ”sotaretoriikan viljeleminen ja uhoileva voimannäyttö ovat viimeinen asia jota Suomessa nyt tarvitaan”.

Hultqvist näkisi mieluusti ruotsalaiset vastaavassa harjoituksessa Suomessa.

”Jos Suomi haluaa järjestää sellaiset harjoitukset, niin edellytän, että Ruotsi osallistuu.”

AURORAN ja osin samanaikaisesti Itämerellä järjestettävän Venäjän ja Valko-Venäjän Zapad-sotaharjoituksen on pelätty kasvattavan jännitteitä Itämerellä ja voivan johtaa myös mahdollisiin yhteentörmäyksiin. Hultqvist torjui tämän ajatuksen kiivaasti.

”Tällä ei ole tekemistä jännitteiden kasvamisen kanssa. Tällä on tekemistä sen kanssa, että voimme harjoituttaa Ruotsin puolustusvoimia laajasti yhdessä muiden kanssa kykyjemme parantamiseksi.”

Fakta

Suomalaisia osallistujia noin 300


 Aurora 17 -harjoitus on Ruotsin puolustusvoimien suurin sotaharjoitus yli 20 vuoteen. Se järjestetään 11.–29. syyskuuta.

 Harjoitukseen osallistuu noin 19 000 Ruotsin puolustusvoimien edustajaa ja noin 1 500 ulkomaisten joukkojen edustajaa. Mukana on myös noin 40 viranomaista.

 Suomalaisia osallistujia noin 300.

 Harjoituksia käydään muun muassa Gotlannin saarella, Mälarinlaaksossa, Tukholman ympäristössä sekä Göteborgin seudulla.

 Suomen lisäksi harjoituksiin osallistuu joukkoja Tanskasta, Virosta, Ranskasta, Latviasta, Liettuasta, Norjasta ja Yhdysvalloista.

Lähteet: Ruotsin puolustusvoimat ja Ruotsin hallitus

tiistai 19. syyskuuta 2017

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 44...

Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa:

Tämä oli mielenkiintoinen kokous, johon liittyi mm. apulaiskaupunginjohtajan otto-oikeuden käyttäminen/kulttuuriasianlautakunnan käyttösuunnittelma.

Kysymyksessä oli luonnollisesti - vähäiset rahat ja miten ne käytetään - toisin sanoen mitä palveluja pystytään käytännössä toteuttamaan.

Toisaalta taustalla tuntuivat jylläävän apulaiskaupunginjohtajan ja kulttuuritoimenjohtajan henkilökemiaongelmat kommunikaatiopuutteineen.

Poikkeuksellisesti lautakunta keskeytti kokouksen ja päätti esittää kaupunginhallitukselle yhteistä neuvottelukokousta. Asia jäi pöydälle.
________________________________________________________________________

Kulttuuriasianlautakunnan kolmas kokous 3/2003 15.04.2003 klo 18.00-19.55 pidettiin edelleen kultuurikeskuksessa kirjaston neuvotteluhuoneessa.

Esityslistalla oli mm. otto-oikeuden käyttäminen/kulttuuriasianlautakunnan käyttösuunnitelma ja eri toimialojen käyttösuunnitelmat vuodelle 2003.

Tämä kokous oli tavallaan jatkokertomus edellisen kokouksen poikkeukselliseen päättymiseen.

Oli käyty kirjeenvaihtoa, tehty tarkennuksia ja selvityksiä, joiden perusteella kulttuuriasiankeskuksen johtoryhmä käsitteli kokouksessaan 3.4.2003 kuluvan vuoden käyttösuunnitelmia.

Johtoryhmän esitykset - supistusesitykset - kulttuuriasianlautakunta hyväksyi tulosalueiden käyttösuunnitelmiksi vuodelle 2003.

Lisäksi lautakunta piti perusteltuna, että pakkolomia ei käytetä säästöjen aikaansaamiseksi millään kulttuuriasianlautakunnan tulosalueella. Lisäksi päätettiin noudattaa kaupunhinhallituksen 26.3.2003 antamia ohjeita.

Tältä osin asia tuli monien vaiheiden jälkeen loppuun käsitellyksi - hyvä niin...


Kulttuuriasianlautakunnan neljäs kokous 4/2003 02.06.2003 klo 17.30-19.40 pidettiin Kemin historiallisessa museossa, Sauvosaarenkatu11.

Esityslistalla oli mm. eri toimialajohtajien viranhaltijapäätökset, toimintakertomuksia vuodelta 2002, jäsenen ehdottaminen nuorisoasiain neuvottelukuntaan vuosille 2003-2004, talousarvion toteutumavertailu 1.1.-18.5.2003, kemiläisten nuorisoyhdistysten yleisavustusten jakaminen, kirjastotoimen lisämääräraha-anomus henkilöstökuluihin, kirjaston investoinnit/mikrofilmin luku- ja kopiokoneiden hankinta ja Koivuharjun lähiliikuntapaikan sekä Takajärvi-Rova kuntoreitin urakkatarjoukset. 

Kulttuuriasianlautakunta ehdotti nuorisoasiain neuvottelukunnan jäseneksi vuosille 2003-2004 lautakunnan jäsen Pirkko Pehkosen.


Ensimmäistä kertaa yleisavustusten jakaminen toteutui - liitteenä olleen - nuorisotoimenjohtajan esityksen mukaisesti. Pitkää "rimpsua" hakijoista ei ollut enää esityslistalla - hyvä niin.


Kulttuuriasianlautakunnan viides kokous 5/2003 30.09.2003 klo 18.00-19.45 pidettiin Kemin kulttuurikeskuksen pienessä auditoriossa.

Esityslistalla oli mm. valtuutettu Pauli Hanskan aloite Sauvosaaren kentän ajanottolaitteiston uusimisesta, määrärahan varaaminen vuoden 2004 talousarvioon Kemix lastentapahtumaa varten, teatterin investointimäärärahan käyttökohteen muuttaminen, Lapin alueellisen taidetoimikunnan nimittäminen vuosiksi 2004-2006, vastaus selvityspyyntöönvuoden 2002 arviointikertomuksesta, Kemin historiallisen museon alustava perusnäyttelysuunnitelma, talousarvion toteutumavertailu 1.1.- 24.9.2003, eri toimialojen taloussuunnitelmat vuosille 2004/2005-2007, talousarviot vuodelle 2004, investointisuunnitelmat vuosille 2004/2005-2007.

Olihan siinä listalla pituutta...

Otan esiin lähinnä pienen/suuren - urheiluhenkistä miestä lähellä olevan asian:

Paulin aloite siirtyi kaupunginvaltuustolta kaupunginhallitukselle, joka pyysi kulttuuriasiainlautakunnalta lausunnon.

Lausunnossa asia todettin tärkeäksi. Lausunnossa painotettiin mahdollisesti hankittavan laitteiston siirrettävyyttä, jolloin sitä olisi mahdollisuus käyttää muuallakin tarvittaessa. 
Kulttuuriasiainlautakunta liikuntatoimenjohtajan ehdotuksesta esitti kaupunginhallitukselle/kaupunginvaltuustolle 25.000 euron määrärahan varaamista vuoden 2004 talousarvioon Sauvosaaren urheilupuiston sähköisen ajanottojärjestelmän uusimiseen.

Pienenä yksityikohtana todettakoon, että kaikki aikaisemmat, mm. Liiuntatoimiston esitykset em. asiasta olivat taloudellisten realiteettien perusteella tulleet karsituiksi = hylätyiksi.

Tunnustan, että en ole koskaan käynyt Kemin Sauvosaaren urheilukentällä seuraamassa yleisurheilukilpailuja, juoksulajeja, joten en tiedä onko siellä - edelleenkään - asiallisia ajanottolaitteita käytettävissä.

Tosin kenttä on tuttu: Pikkupoikana Kemin Innon sarjakilpailuista, oppikouluaikaan liikuntatunneilta, jne. ja onhan tuolla alueella tullut seuratuksi ulkoilmajääkiekkoa ja jalkapalloa molemmilla kentillä.

Tarkastuslautakunnan rooli oli tullut esiin aiemmin otto-oikeuden yhteydessä. Tässä kokouksessa se tuli esiin kohdassa vastaus selvityspyyntöön vuoden 2002 arviointikertomuksesta...

Luonnollisesti selvityspyyntöön vastattiin asiallisesti.
Muistelen, että minulta tivattiin aika lailla tiukkaan sävyyn omassa ryhmässäni kulttuuriasiainlautakunnan toimintapoja ja vallitsevaa henkeä. Mikäli oikein muistan, niissä ei ollut moitteen sijaa.



Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...

Mahdollisuudet vaikuttaa kuntapolitiikassa osa 43...

Kirjoitin edellisen osan loppupuolella mm. seuraavaa:

Kaupunginjohtajalta/Ukkola siirrettiin toistaiseksi apulaiskaupunginjohtajalle/Virtanen eräitä tehtäviä, osa-alueita. Muun muassa matkailu, kulttuuritoimi, KV-toiminta ja ystävyyskaupunkiasiat...

Ehdotukseni liittyi Kemin ammattioppilaitoksen työpajarakennuksen päädyssä olleeseen KONE-maalaukseen.

Kulttuuriasiainlautakunta lähetti laaditun lausunnon kaupunginhallitukselle.

Valitettavasti Corona-alueen rakentaja Arina ei ollut kiinnostunut asiasta. Taideteos murskaantui työpajarakennuksen purkamisen yhteydessä...

Näin vuosi 2002 oli saatu päätökseen. 

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen vuosi, jota näin viisitoista vuotta myöhemminkin on mukava muistella.

Jos minulta kysyttäisiin: "Mitä tekisin nyt toisin?" Vastaisin:"Tuskin mitään, kyllä silloin elettiin kulttuuriasianlautakunnassa ihan tosissaan ja täysillä - muistaakseni!"
______________________________________________________________________________

Valtuustokaudella 2001-2004 olin siis valtuuston varajäsen ja kulttuuriasiainlautakunnan varsinainen jäsen.

Kemin kaupunginvaltuuston päätöksiin en todennäköisesti ota näissä kirjoituksissani kantaa ainakaan valtuustokauden 2001-2004 aikana. 
Muistelen osallistuneeni muutamiin Keskustan Kemin kunnallisjärjestön Keskustakerho-tilaisuuksiin, joissa seuraavan valtuustokouksen asiat käytiin valtuustoryhmän puheenjohtajan johdolla läpi.

Jo silloin totesin, että sähköposti on minun työkaluni. Käytin sitä aktiivisesti, mutta kommentteihini en juurikaan saanut vastakommentteja. Vallitsi käsinkosketeltava sähköpostihiljaisuus.

Niin kuin olen aikaisemmin - useaankin kertaan kirjoittanut - kymmeniä vuosia sitten olin sitä mieltä, että en koske pitkällä kepilläkään politiikkaan, en edes kuntapolitiikkaan.
Eräiden itseeni kohdistuneisen valintaprosessien seurauksena lähdin kuitenkin syksyn 2000 kuntavaaleissa mukaan Kemin Keskustan ryhmään ns. sitoutumattomana ehdokkaana.

Luonnollisesti nimenomaan Kemissä minun olisi pitänyt valita joko Vasemmistoliitto tai SDP taatakseni menestymiseni paikallisessa kuntapolitiikassa. Näin en kuitenkaan tehnyt monista eri syistä johtuen, vaan valitsin senaikaisen pienryhmittymän, tavallaan eräänlaisen kultaisen keskitien, jolla edelleen taaperran...

Vuoden 2003 ensimmäinen kokous 1/2003 21.01.2003 klo 18.00-20.45 pidettiin Kemin kulttuurikeskuksessa kirjaston neuvotteluhuoneessa.

Esityslistalla oli mm. Kemin taidemuseon näyttelyt vuonna 2003, viranhaltijapäätöksiä, eri toimialueiden käyttösuunnitelmia ja investointiosien käyttösuunnitelmia.

Nimenomaan kulttuuriasiainkeskuksen käyttösuunnitelma 2003 puhututti, koska esitetystä Kemin kaupungin taloussuunnitelmassa oli vähennetty noin 20%. Lisämäärärahan tarve oli akuutti.

Yleisesti ottaen niukkuutta oli runsaasti jaettavana. 

Toinen kokous 2/2003 25.02.2003 klo 18.00-20.30 pidettiin myös kulttuurikeskuksessa kirjaston neuvotteluhuoneessa.

Esityslistalla oli mm. arviointikertomusvuodelta 2001/lausunnot, eri toimialajohtajien päätökset, teatterin toimintasääntö, merikaupunkien Severomorsk(Venäjä) ja Kemi (Suomi) kulttuuriyhteistyö, otto-oikeuden käyttäminen ja kulttuuriasiankeskuksen, kirjastotoimen, teatterin, liikuntapalvelut sekä nuorisotyön käyttösuunnitelma vuodelle 2003. 

Kaupunginhallitus oli pyytänyt tarkastuslautakunnan arviointikertomukseen perustuen mm. kulttuuriasianlautakunnalta selvityksen.

Kultturiasianlautakunnan vuoden 2001 talousarvio ylittyi 1.452.615,77 markkaa ja tulot alittuivat 1.086.406,12 markkaa.

Tästä alkoi varsin monimuotoinen ja sekava selvitysvyyhti. Pöytäkirjoista on luettavissa, että asia liittyi lähinnä teatterin toimintaan. 
Siihen maailman aikaan tavoitteena oli muodostaa Meri-Lapin kuntien yhteinen teatteri. Kemi haki tukevampaa talouspohjaa teattrin toiminnalle. Se ei ottanut tuulta siipiensä alle. Asia muuttui Thalia-projektiksi, johon oli tarkoitus anoa EU:lta avustusta. Se ei myöskään onnistunut...

Kulttuuriasiainlautakunta lähetti selvityksen kaupunginhallitukselle, joka jätti asian pöydälle lisäselvitystä varten. Lähinnä epäselvyys liittyi Thalia-projektiin varattujen rahojen käytöstä.

Kaupunginvaltuustossa asiaan pyydettiin tarkastuslautakunnalta lausunto. Lausunto annettiin ja tarkastuslautakunta pyysi kulttuuritoimen selvityksen ylityksistä. Kulttuuritoimi antoi lausunnot. 

Tarkastuslautakunta antoi lausunnon, puheenjohtajansa Marja-Leena Laitisen suusanallisella ryydityksellä, valtuustolle saatujen selvitysten perusteella. Siinä todettiin yksiselitteisesti mm. seuraavaa:

Kuntalain 65§:n mukaan "Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto."

Kulttuuriasiainlautakunnan toimiala on ylittänyt määrärähan ilman lupaa ja siten osoittanut piittaamattomuutta, koska ylitykselle ei ollut pakottavaa tarvetta.

Virkamiesvastuu tuli myös selkeästi esiin.

Kaupunginhallituksen kautta em. tarkastuslautakunnan lausunto eteni valtuustoon. Vilkkaan keskustelun päätteeksi kulttuuritoimi sai yksimielisesti huomautuksen vuoden 2001 ylityksistä ja sitä kehotettiin toimialalla parempaan yhteistyöhön...

Edellä oleva on erittäin voimakkaasti lyhennetty versio tapahtumien kulusta. 

Joka tapauksessa pyyhkeitä tuli ja suhteellisen rajusti. 

Lisäksi koko prosessissa oli aistittavissa silloisen apulaiskaupunginjohtajan ja kulttuuritoimenjohtajan henkilökemioiden törmäyskurssi. Havaintojeni mukaan he kävivät keskenään henkistä varjonyrkkeilyä.

Tämä oli "lilliputtilautakunnan" > kulttuuriasiainlautakunnan ylitystarinaa, miten lienee "mammuttilautakunnan" > sosiaali- ja terveyslautakuunan vastaava...

Teatterin toimintasäännön lautakunta poisti listalta.

Olin lähettänyt kulttuuriasianlautakunnalle 17.2.2003 päivätyn kirjeen merikaupunkien - Kemi/Severomorsk -  kulttuuriyhteistyöstä mm. toteutettavan vierailun merkeissä Severomorskiin.
Lautakunta päätti tutkia mahdollisuuksia toteuttaa vierailu ja merkitsi kirjeen tiedoksi.

Aloin oppia kantapään kautta, että merkintä/maininta - merkitsi kirjeen tiedoksi - tarkoitti käytännössä, unohdetaan koko juttu. Muun muassa tässä asiakokonaisuudessa kävi juuri näin...

Tämä oli mielenkiintoinen kokous, johon liittyi mm. apulaiskaupunginjohtajan otto-oikeuden käyttäminen/kulttuuriasianlautakunnan käyttösuunnittelma.

Kysymyksessä oli luonnollisesti - vähäiset rahat ja miten ne käytetään - toisin sanoen mitä palveluja pystytään käytännössä toteuttamaan.

Toisaalta taustalla tuntuivat jylläävän apulaiskaupunginjohtajan ja kulttuuritoimenjohtajan henkilökemiaongelmat kommunikaatiopuutteineen.

Poikkeuksellisesti lautakunta keskeytti kokouksen ja päätti esittää kaupunginhallitukselle yhteistä neuvottelukokousta. Asia jäi pöydälle.


Pohdiskelu jatkuu myöhemmin...