keskiviikko 31. elokuuta 2022

Kuolemaan ei totu, se koskettaa aina - kyllä...

Kuolemaan ei totu, se koskettaa aina - kyllä... Kuinka monta kertaa olenkaan aidan takan olevan pienkerrostalon toisen kerroksen asukkaan kanssa jutellut niitä näitä viimeisen yli kahden vuosikymmenen aikana. Juttelumme ovat liittyneet kemiläiseen elämänmenoon. Politiikkaankin ja Kemin lyseon lukion, "lyskan" historiaan... Olisipa ollut mukava, jos hän olisi saanut seurannut parvekkeeltaan muun muassa meidän viime päivien Pikkupuolen vesi- ja viemäriliitännän kaivuutouhuja. Mutta ei, sen sijaan saimme tänään lukea hänen kuolinilmoituksen Lounais-Lappi-lehdestä. Rauha hänen sielulleen...

Mitä tänään, elokuun viimeisenä päivänä tähän asti...

Hyvin nukutun yön ja aikaisen herätyksen myötä aloin orientoitua pihalle lähtöön työhaalari päällä - kyllä. Kaivinkonemies ja katunaapuri tulivat paikan päälle viimeistelemään eilistä puserrusta. Itse aloin viritellä pois otetun pyykinkuivaustelineen irrottelua viedäkseni sen/osat hiekkapuhallettavaksi ja pohjamaalattavaksi Jyrkäksen Mikalle. Katsotaan, miten päivä etenee. Voi olla, että teen reissun Karjalahdelle Kemin Energia ja Vesi Oy:n energiapuukentälle risu- ja kantokuorman kanssa.

tiistai 30. elokuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehteä hakiessani kadunvarren postilaatikolta aistin kauniin, viileän alkusyksyn päivän olevan tulollaan. Kainuunkadun puolessa välissä olivat jo saneeraustyöt käynnissä ja juuri hetki saapui pienkaivinkoneensa puikkoihin Ari Nieppola, joka aloittaa poikansa Jonin kanssa meidän tontillamme vesi- ja viemäriliitäntään liittyvät työt Pikkupuolelle - hyvä niin. Tällaiseen ratkaisuun päädyimme, koska tonttikaivuut - saamamme tiedon mukaan - olisivat siirtyneet ensi keväälle. Tarvittaessa apuna on lupautunut olemaan katunaapurimme Toivo Taipale, jonka kanssa olemme vuosikymmenien aikana tehneet paljon erilaista rakentamiseen liittyvää yhteistyötä... Varmaan päivän aikana käyn pihalla työhaalarit päällä katselemassa työn edistymistä. Mielenkiintoista nähdä, minkälaisia puunjuuria maan alta paljastuu, toivottavasti ei isoja kiviä. Tästä se meidän Pikkupuolemme (entinen Ekoateljee) uusi elämä käynnistyy. Kun työ on valmis, ei tarvitse enää sanoa: "Vesi tulee ja menee, kunhan vaan jaksaa kantaa." Sen jälkeen vesi tulee uudesta liittymästä oman mittarin kautta ja jätevedet huilaavat kaupungin viemäriverkostoon uuden jakokaivon kautta... Seurataan tilannetta.

maanantai 29. elokuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Aamun lehteä hakiessani tienvarren postilaatikosta aistin raikkaan ja aurinkoisen alkusyksyn päivän lähestymisen. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistän työhaalarin päälle ja lähden pihalle touhuamaan. Kukaties iltapäivällä lähden käväisemään ongella. Katsotaan, miten päivä etenee... Totta tosiaan, olipa vauhdikas aamu. Kaivinkoneyrittäjä tuli naapurissa asuvan poikansa kanssa mittomaan vesi- ja viemäriromppeita eli pihalle tulevaa osuutta. Minä menin Karjalahdelle katunaapurin ja hänen peräkärrynsä kanssa hakemaan luettelon tarvikkeet. Ne ovat nyt tontilla. Tontilla on myös Volvo-merkkinen pienkaivinkone parkissa. Huomenna aloitellaan kaivaminen. Itse katkon vielä ruusupensasta ja mahdollisesti muualta syreenipensaita ja vien ne Karjalahdelle Kemin Energia ja Vesi Oy:n energiapuukentälle.

sunnuntai 28. elokuuta 2022

Uusi sivu pöytäkalenteristani - syyskuu alkaa - kyllä...

Uusi sivu pöytäkalenteristani - syyskuu alkaa - kyllä... Ensi viikolla ei näytä olevan muuta merkintää kuin torstaina 01.09.2022 klo 09.00-18.00 Kemin Energia ja Vesi Oy:n Karjalahden uuden kaukolämpölaitoksen avoimet ovat-tapahtuma. Oletan, että kemiläisiä kiinnostaa em. tapahtuma. Varsinkin kun energian rooli nykypäivinä ja nimenomaan ensi talvana on erittäin tärkeä ja merkityksellinen. Kyllä tuolla on aivan pakko mennä käväisemään, mikäli asiaan ei ilmaannu kohtuuttomia esteitä...

Se on tämän vuoden elokuun viimeinen sunnuntai - kyllä ...

Se on tämän vuoden elokuun viimeinen sunnuntai - kyllä ... Pitkään ja rauhallisesti nukutun yön sekä perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkapesään. Hetki sitten kahvipöydässä muistelimme eilistä saarikäyntiä ja seuraavan käynnin mahdollisia toimenpiteitä. Raivaamme perunapellon ympäriltä pienkasvustoa, lähinnä pienpuiden alkuja pois. Tuskin alamme isoja kuusia ympäristöstä kaatamaan. Tänään ei ole mitään erityistä tekemistä tontillamme. Huomenna yritän äheltää pyykinkuivaustelineet irti maasta ja jäämme odottamaan pienkaivinkoneen ilmestymistä kakkosliittymästä aloittamaan vesi- ja viemäriliitännän kaivannon kaivamista. Kainuunkadun puolesta välistä itäänpäin saneeraustyöt jatkuvat - hyvä niin...

lauantai 27. elokuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Aamulla näkökenttääni vilahti teksti: Tänään liputetaan Suomen luontoa. Totta lauantai 27.08.2022 on Suomen luonnon päivä. Olemme hetken päästä lähdössä luontoon. Perämeren pohjukassa Kemin edustalla olevaan saareen, Selkäsaareen... Katseltuani useita Ylen viimeaikaisia luonto-ohjelmia käy mielessä ajatus, että sieltä tulee päntiönään erilaista - negatiivista luontopropagandaa - minun mielestäni. Ihannoidaan ylenpalttisesti ikimetsiä=käsittämättömiä ryteikköjä, valtavia suoalueita=tuottamattomia, murheellisen näköisiä alueita, jne. ... Tuntuu välillä siltä, että Suomen erinomaisesti hoidetut talousmetsät ovat lähes rikollisuutta lähestyvää toimintaa. Toimintaa, joka pitää Suomen edelleenkin pystyssä. On tämä kummaa aikaa...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen olemme tekemässä lähtöä Selkäsaareen. Päätimme eilen lähdöstä, kun nuo sääennusteet lupaavat ensi viikolle poikkeuksellisen kylmää syysilmaa. Menomatkalla vilkaisemme katiskan, kukaties viemme sen saman tien maihin. Tällä saarikäynnillä otamme iisisti. Ilmeisesti toki raivaan vielä risukoita ja polttelen niitä kahdella tulistelupaikalla. Mahdollisesti kopsin muutaman kuusipökäleen klapeiksi. Vaimoni käynee vielä sienimetsässä... Katsotaan, miten päivä etenee. Kyllä - tulimme saaresta hetki sitten. Päivä eteni jotakuinkin edellä mainitulla tavalla. Vaimoni jätti sienestämisen väliin. Kyllä saaripellon perunat maistuivat. Näyttää siltä, että kokeilumme on siltä osin onnistunut: Satoa saadaan huomattavasti enemmän kuin maahan pistimme alkukesästä siemenperunoita. Ensi keväänä kuohkeutammae hiekkapeltoa lannoitetulla mullalla. Tätä kannattaa ehdottomasti jatkaa. Minä avarsin rantamaisemaa. Voi olla, että vielä seuraavallakin kerralla teen risusavottaa ja poltan oksat/risut rannan tulistelupaikalla. Mukava, rentouttava saarireissu taas kerran.

perjantai 26. elokuuta 2022

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Tämä(kin) viikko on mennyt kuin siivillä. En viitsi luetella, mitä kaikkea on tapahtunut, mutta tästä päivästä sen verran, että yritämme saada Pikkupuolen vesi- ja viemäriliitäntään liittyvät omat valmistelut päätökseen. Sen jälkeen voi pienkaivinkone tulla tontille ja aloittaa oman osuutensa... Tänään postilaatikkoon oli jaettu uusi, päivitetty projektiaikataulu. Sen mukaan viikoilla 39 ja 40 on meidän kohdalla (Kainuunkatu 3) täysi rähinä päällä saneeraustöissä. Aamupäivällä juttelin erään Facebook-kaverini kanssa. Hän onnitteli minua hyvästä ahvensaaliista. Kyllä - ahventa tuli eilen ihan mukavasti. Se ei ole joka kertaista herkkua. Kerroin hänelle tämän päivän lapiohommista. Hän varotteli liikaa rehkimästä - ihan aiheellisesti. Tätä 75+ ikää ei aina välttämättä tule otetuksi huomioon... Siirryin pihalle irrottelemaan pyykinkuivaustelineitä. Voi olla, että ne loppujen lopuksi täytyy nostaa pienkaivinkoneella syrjään. Kyllä ne ovat tiukassa. Ne on aikanaan pikkukivien ja hiekan kanssa juntattu pysymään. Ovat olleet samoilla sijoillaan noin 40 vuotta. Muistaakseni pari kertaa ajettu puhtaaksi ja ruostesuojattu. Näyttää olevan sen aika taas kerran. Sitten aikanaan...

torstai 25. elokuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? Muun muassa sitä, että olipa erinomainen asia, että lähdin käväisemään katiskan puhdistamassa. Eihän siellä ollut edelleenkään yhtään kalaa, mutta päätin ekokalastaa tuttuun tyyliin. Kyllä kannatti. Aluksi ei tullut kuin pilkillä pieniä ahvenia. Ankkuroiduin kolmannen ekolenkin jälkeen . Vettä oli veneen alla noin 2,5 metriä. Edessä Ajokseen suuntaan menevän väylän takana Kemin sisäsatama. Siihen maisemaan ei kyllästy. Sitten se alkoi. Ahventen tulo. Olen vihonut, kun koko kesänä ei ole tullut kunnolla ahvenia. Kunnolla ja kunnon kokoisia. Nyt tuli. Maltoin kuitenkin lopettaa. Ongin vain pienen perheen tarpeisiin parin-kolmen savustuskerran ahvenet. Useita yli puolikiloisia. Ihme ja kumma, tällä kerralla ei päässyt kuin pari isoa karkuun. Tietysti voisin irrotella, kuten tuttu kylänmies, kun häneltä kysyttiin, onko tullut kalaa... "Keittää, paistaa ja vähän suolaan." hän kuulemma on todennut. Voi olla, että seuraavalla kerralla on taas tämän kesän normitilanne.

Mitä tänään tähän asti...

Kirjoitin toissapäivänä muun muassa seuraavaa: Todettakoon lisäksi, että tuo Pikkupuoli on mielenpäällä, varsinkin, kun Kainuunkadun saneeraus näyttää jo käynnistyneen - hyvä niin. Niin - tietyt ratkaisut on alustavasti sovittu ja torstaina tulee ammattilainen poraamaan yhden pienen reiän lattiaan veden sisääntuloputkelle (rakennusvaiheessa asennetun viemäriputken kautta = ei lattian lämmityskaapeliongelmia) ja wc-pytyn lähtöputkelle porataan seinän läpi reikä - tietyn kokoinen ja tietylle korkeudelle (ei lattian lämmityskaapeliongelmia). Itse hetki sitten hävitin = katkoin lähes puolet vesi- ja viemärikaivannon kohdalla olevasta ruusupensaasta. Pyykinkuivaustelineet täytyy irrottaa, jotta pienkaivinkone pääsee asiallisesti liikkumaan... Kyllä - tänään hyvin nukutun yön ja perinteisten aamutoimien jälkeen lähden valmistelemaan em. porauksia Pikkupuolelle. Voi olla, että tänään iltapäivällä valmistelen pyykkitelineen irrottamista. Sen jälkeen voi pienkaivinkone saapua kakkosliittymästämme tontille. Vesi- ja viemäriliitännän kaivannon/uran teko voi alkaa. Katsotaan, miten päivä etenee...

keskiviikko 24. elokuuta 2022

Tänään Selkäsaareen - kyllä...

Tänään Selkäsaareen - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdemme Selkäsaareen. Todennäköisesti tällä kerralla trimmeroimme osittain mökin piha-aluetta, poistamme ja poltamme risuja kahdella tulistelupaikalla, savustamme kalaa, jne. ... Arvelen, että vaimoni lisäksi sienestää, kukaties käy uimassakin. Loppuiltapäivästä saunomme. Pois saaresta tullessamme koemme vielä katiskan. Jos kalaa on, ne on vielä illansuussa perattava. Näyttää siltä, että täysi eläkeläispäivä on edessä. Kohtapahan tuon näkee... Kyllä - siellä kävimme edellisen ohjelman mukaisesti. Oma osuuteni eli naapuritontin siistiminen on hyvällä mallilla. Voi olla, että vielä tälle loppukesälle/alkusyksylle toteutan yhden tai kaksi rannan tulistelupaikan risunpolttotapahtumaa. Niin - savustimme lahnan. Ei ole ahvenen veroinen. Vaimoni oli nostanut uusia perunoita, ne foliopaketissa ritilän päällä kypsennettiin. Olivat hyviä kerta kaikkiaan. Saaressa oli hiljaista. Veden pinta oli poikkeuksellisen alhaalla. Kävimme lähtiessämme kokemassa markettikatiskan. Koskaan ei katiska ole ollut niin limoittunut kuin nyt - ei ensimmäistäkään kalaa. Seuraavalla kerralla vien katiskan rantaan. Mukava saarikäynti taas kerran...

tiistai 23. elokuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Hyvin nukutun yön ja perinteisten aamutoimien jälkeen päätin lähteä käväisemään Selkäsaaressa risukkoja raivaamaan ja samalla polttamaan. Takaisin tullessa oli ajatus vilkaista katiskakin. Ajelin Hahtisaareen ja heti totesin, että tuuli/tuulen suunta oli hiukan hankala. Ajelin Kojukallion ohi menevän väylän kolmannen punaisen kepin kohdalle ja katselin aallokkoa. Käännyin takaisin. Vesi oli toki ylhäällä, rantaan olisi päässyt ja takaisinkin, mutta kun ei ollut pakko. Jätin katiskankin katsomatta, sillä aallokossa yksin kokeminen saattaa mennä äpöstämiseksi. Ajelin myötätuulessa rauhallisesti takaisin Hahtisaareen ja laiturissa täytin bensatankkia. Kävin samalla reissulla hakemassa kanistereihin bensiiniä. Niin - kotiin tultuani totesin lounaistuulen olleen noin 6-7 m/s puuskissa hiukan enemmän. Kukaties sanonta varovaisuus on viisautta, kun yksin on liikkeellä. Huomenna olemme - minä ja vaimoni - menossa saareen... Tänään loppuiltapäivästä on kokous, joten siihen on nyt havillista aikaa paneutua.

maanantai 22. elokuuta 2022

Elokuun viimeinen täysi viikko käynnistyi - kyllä...

Elokuun viimeinen täysi viikko käynnistyi - kyllä... Pilvinen ja hiukan sateen tuntuinen aamu. Perinteisten aamutoimien jälkeen lähden kaupungille, aluksi Karjalahdelle lvi-asioissa ja sitten Kemin verotoimistoon verotusohjeita saadakseni. Lehdissä on kirjoitettu pitkistä jonoista, sillä toimiston on auki maanantaisin klo 09.00-12.00 - kohtapa tuo tulee testatuksi. Kukaties tänään käväisen illansuussa kokemassa katiskan, jonka pitkästä aikaa pistin veteen edellisen onkireissun yhteydessä...

sunnuntai 21. elokuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Kaunis alkusyksyn aamu. Perinteisten aamutoimien jälkeen on pakko todeta, että nyt ei ole mitään erityistä tekemistä. Samaan hengenvetoon on toki mainittava, että monet asiat odottavat ratkaisuja. Lähinnä tuo Pikkupuolen vesi- ja viemäriliitäntä. Lattialämmityskaapeleiden paikka on varmistettava ennen mahdollista lattialaattaan reiän poraamista. Varmistus hoitunee lähipäivinä tavalla tai toisella... Kemin Energia ja Vesi Oy:n Haukkarin saneeraustyöt näyttävät edistyvät suunnitelmien mukaan. Kurikankadun jälkeen Kainuunkatu on vuorossa, aloitus syyskuun aikana. Katsotaan, mitä tämä päivä tuo tullessaan.

lauantai 20. elokuuta 2022

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdimme Selkäsaareen. Ajelimme Hahtisaaresta kotipoukamaan, vedenpinta oli aika alhaalla. Kapusimme ylös mökkitontille ja minä palasin takaisin rantaan yksi katiska kärryissä. Menin kalastamaan tutuille vesille ja pistin kokeeksi katiskan, markettikatiskan pyytämään. Kalastusolosuhteet olivat ihanteelliset: Pyyntivälineet kunnossa, erinomaiset madot, tuuli sopiva ja oikean suuntainen minun ekokalastukseen, sää sopivan pilvipoutainen - kaikki hyvin. Mutta... Eivät olleet ahvenet - isot ahvenet - liikkeellä. Muutama pieni ahven, joista pienimmän prosessoin siivuiksi eli isojen ahventen syöteiksi. Ei mitään. Pilkin onnistuin tumpeloimaan uppotukkiin, yhden koukun tappio. Onneksi niitä on aina mukana. Tein päivän hyvä työn: Syötin pikkuahvenen minua seuranneelle lokille. Lokkeja oli poikkeuksellisesti kolme lähietäisyydellä. Toinen hyvä työ oli se, että päästin muutaman ahvenen takaisin mereen kasvamaan. Mökille palattuani kuulin, että vaimoni oli käynyt uimassa ja sienimetsässä. Kevytateria ja päälle kahvit ja sitten risujen polttoon - kyllä. Pistin molempiin tulistelupaikoille tulet. Rantatulistelupaikka oli tänään pääkohteeni. Poltin aika paljon risuja: Katkomiani oksia ja maasta repimiäni kuivia/lahonneita katajanjuuria. Ne ovat juuri niitä juuria, jotka ovat - olleet - riesana rantatontilla liikkuessamme. Onko niin, että jalka ei enää nouse entiseen tyyliin, mene ja tiedä. Joka tapauksessa Kemin kaupungin omistama RT-tontti siistiytyi taas aika tavalla... Tällä kerralla en rasita lukijoita kuvilla. Mukava reissu, ei kahta sanaa.

perjantai 19. elokuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Täällä veispuukissa näyttää esiintyvän toinen toistaan rennompia teksti-irrotteluja. Heittäännyn mukaan tunnustuksella: Ajan hengessä hetki sitten "biletimme" Kemin Haukkarin Kainuunkadun tonttimme varastorakennuksen lipan alla samalla ihaillen, nautiskellen hämärtyvää alkusyksyn iltaa. Pientä salamointia, ukkosen jyrinää ja sadekuuroa. Biletysjuomana oli pari lasillista punaviiniä/henkilö. Totta - olin alkuillasta esittänyt vaimolleni, josko istahdamme varastorakennuksen lipan alle ja suunnittelemme, mitä Pikkupuolelle - mahdollisten vesi- ja viemäriliitäntöjen myötä - tehdään. Kyllä - näin teimme. Saimme puhelimitse Tommilta ja Urpolta hyviä vinkkejä lattialämmityskaapeleiden paikantamiseen. Homma etenee.

Niin - se on taas perjantai - kyllä...

Niin - se on taas perjantai - kyllä... Viikko mennä vilahti. Aamulla aamun lehteä kadunvarren postilaatikosta hakiessani aistin sääennusteen mukaisen sadeilman olemassaolon. Perinteisten aamutoimien jälkeen on pakko harkita lähituntien pihalla olemista eli kannattaako lähteä itseään kastelemaan. Ainakin päärakennuksen takkapesään pistän valmiiksi puut, jos illalla tulee tarvetta lämmittää... Ilma ainakin väliaikaisesti kirkastui. Katunaapurin kanssa määritimme Pikkupuolen taannoisen putkivarauksen paikan sisällä. Jos ja kun sähköurakoija käväise paikalla määrittämässä lattialämmityskaapeleiden sijainnin niin pääsemme poraamaan viemäriputkelle reiän. Kaikki edelleen oletuksella, että tähän Pikkupuolen vesi- ja viemäriliitäntään ryhdymme. Tämä alkaa olla edesmenneen mäkikotkan fifty-sixty-alueella. Vaimoni lähtee kaupoille. Mietiskelen, josko lähtisin pienen kalastusreissun tekemään, mutta ans kattoo ny...

torstai 18. elokuuta 2022

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Että mitäkö mietin? Muun muassa sitä, että Suomi on pieni maa ja tänne mahtuu kerrallaan yksi uutisasia. Nyt se on tuo pääministerimme biletysvideo, josta voi olla ainakin kahta mieltä. Sen sijaan maailmalla on huolestuttavia asioita: Eräs niistä on tuo Ukrainan tilanne. Luin hetki sitten otsikon: Ukrainan tiedustelu­palvelu: Venäjä suunnittelee perjantaiksi ”provokaatiota” Zaporižžjan ydin­voimalan alueelle Ennen - siihen maailman aikaan, kun presidentit Suomessakin olivat Kekkosia - YK riensi hätiin, kun tilanne alkoi mennä mahdottomaksi. Tuhansia suomalaisiakin on ollut YK:n rauhanturvaoperaatioissa ympäri maapallon. Pääasiassa Lähi-Idässä. Nykyisin YK:lla ei ole juuri minkäänlaista arvovaltaa. Arvovalta on murentunut YK:n turvallisuusneuvoston pysyvien jäsenmaiden kirottuun veto-oikeuteen. Zaporižžjan ydin­voimala Ukrainassa on uhka koko Euroopalle. Sen ei pitäisi olla sotatantereena...

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää - kyllä...

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää - kyllä... Lukijalle on varmaan tullut harvinaisen selväksi, että pohdiskelemme kiivaasti tällä hetkellä meidän Pikkupuolen (entinen Ekoateljee) mahdollista vesi- ja viemäriliitäntää. Sen olemme jo päättäneet, että Kainuunkadun saneerauksen yhteydessä otamme tontille toisen vesi- ja viemäriliittymän. Siitä eteenpäin tonttikaivuut siirtyvät saamamme tiedon mukaan ensi keväälle. Nimenomaan em. tieto on saattanut meidät mahdollisiin ennakoiviin pohdiskeluihin... Tontilla tapahtuvat kaivamiset on periaatteessa selvitetty ja nyt on esillä putkien lähtö rakennuksesta. Juuri hetki sitten kävi tontillamme timanttiporauksen asiantuntija, jonka kanssa kävimme asiaa läpi paikan päällä. Kohtapuolin paikalle tulee henkilö, joka oli vajaa 20 vuotta sitten mukana laatan valamisessa ja erään putkivarauksen asentamisessa. Kyllä - kävimme asiaa läpi ja alustavasti suunnittelimme, millä tavalla varmistamme putkivarauksen talon sisällä olevan kohdan. Asia vaatii minulta aluksi hiukan lisää lapiohommia, jotta pääsemme ujuttamaan pienen/jäykän putken viemäriputken sisään ja kuulostelemaan/kopisuttelemaan oikea paikka. Arvelen, että se näin löytyy. Laattaan reikäporaukselle antaa myös haastetta lattialämmityskaapelit. Täytynee pyytää lattialämmityskaapelit aikanaan asentanut yrittäjä paikalle... Katsotaan, miten asia etenee.