lauantai 15. joulukuuta 2018

Kilpajuoksu Arkadianmäelle maksaa monille eduskuntavaaliehdokkaille kymmeniä tuhansia euroja...

Kyllä! Rahaahan siinä pakostakin palaa sievoinen summa. Lapin vaalipiirissä monilla ehdokkailla on varmaan mielessä konkaripoliitikko Paavo Väyrysen - todennäköisesti - jättämä tyhjiö > vapaat, uutta kohdetta hakevat äänet. Varmaan Perussuomalaisista irtaantunut ryhmä Siniset etsii myös potentiaaliisa ehdokkaita ja taloudellista tukea. Populistiryhmittymällä Liike Nyt ei taida olla näillä selkosilla jalansijaa.

Joka tapauksessa 30.000-50.000 euroa riihikuivaa rahaa on oltava ehdokkaalla, jotta varteenotettavan eduskuntavaalikampanjan saa aikaiseksi.


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta sellaisenaan:

Kilpajuoksu Arkadianmäelle maksaa monille eduskuntavaaliehdokkaille kymmeniä tuhansia euroja – "Vaimo kysyi, enkö vaihtaisi mieluummin autoa"

Suurimmat vaalibudjetit ylittivät 100 000 euroa.
Kampanja-/vaalirahoitus

Eduskuntatalo
Vesa Moilanen / Lehtikuva
– Meillä on Suomessa paha vauhtisokeus tämän asian kanssa. Meillä ei ymmärretä sitä, kuinka suurista summista on aidosti kysymys ja kuinka suuria riskejä siihen sisältyy.
Näin sanoo poliitiikan asiantuntija Erkka Railo suomalaisten eduskuntavaaliehdokkaiden kampanjabudjeteista.
Puolueiden listat täyttyvät paraikaa ehdokkaista, kun kevät ja vaalit lähestyvät. Viime eduskuntavaaleissa ehdokkaina olleiden vaalibudjetit olivat keskimäärin 11 500 euroa. Mutta ne, jotka lopulta tulivat valituiksi, käyttivät kampanjaansa keskimäärin yli 38 000 euroa, selviää valtiotieteiden tohtorin Tomi Venhontutkimuksesta.
Suurimmat vaalibudjetit ylittivät 100 000 euroa. Vain kolme henkilöä pääsi eduskuntaan alle 5 000 euron kampanjalla.
Osan varoista ehdokkaat onnistuvat keräämään tukena ja lahjoituksina, mutta suuren osuuden – keskimäärin reilun kolmanneksen – he maksavat omasta pussistaan. Monet ottavat vaalikampanjaa varten pankista lainaa.
Mustread-verkkojulkaisun johtavana politiikan asiantuntijana työskentelevä Erkka Railo toteaa, että kampanjoihin käytetyt rahasummat ovat trendinomaisesti kasvaneet. Ensi keväänä voidaan hyvinkin lyödä uusia ennätyksiä. Suomi elää noususuhdanteessa ja suurkohun aiheuttaneesta vaalirahoitusjupakastakin on jo kymmenen vuotta aikaa.
Onko ehdokkuuden hinta jo liian suuri?
Tapasimme neljä ehdokasta tai ehdokkuutta harkitsevaa henkilöä eri puolueista. He kertovat, mikä rahan rooli heidän kampanjoissaan on ja miksi he ovat valmiit ottamaan epäonnistumisen ja taloudellisen menetyksen riskin.

Merve Caglayan
Vihreiden eduskuntavaaliehdokas Merve Caglayan. Kampanjabudjetti 5 000–10 000 euroa.Jani Aarnio / Yle

"En ollut tajunnut, kuinka paljon rahaa tarvitaan"

Tamperelainen yliopisto-opiskelija ja vihreiden varavaltuutettu Merve Caglayan, 25 pyrkii eduskuntaan ensimmäistä kertaa. Hankkeen taloudelliset realiteetit valkenivat naiselle viime kesänä, kun hän punnitsi päätöstään.
Jo tuossa vaiheessa opiskelijan kukkarosta piti löytyä noin 500 euroa puolueen yhteiseen vaalikassaan maksettavaa ehdokasmaksua varten.
– Olin käyttänyt kuntavaalikampanjaani vain 300 euroa. Rehellisesti sanottuna en ollut tajunnut, kuinka suuri taloudellinen panostus eduskuntavaaliehdokkuus on ja jouduin pohtimaan tarkoin, lähdenkö vai en.
Caglayan aikoo käyttää kampanjaansa kahden tuhannen euron opintolainansa ja kaikki säästönsä. Näillä päästään noin neljään tonniin, jonka lisäksi hän kerää tukiryhmineen rahaa esimerkiksi myyjäisillä. Tavoitteena on 5 000–10 000 euron kokonaisbudjetti, jolla ostetaan ulko- ja lehtimainoksia sekä some-näkyvyyttä.
Haluan muuttaa ajatusta, että rahalla mennään läpi.
Merve Caglayan
Merve Caglayan on tuskallisen tietoinen siitä, että läpimenijöiden summat liikkuvat kymmenissä tuhansissa. Tilanne on politiikalle palavan opiskelijan näkökulmasta epäreilu.
– On hiukan eri asia lähteä säästämään vähäisistä pennosistaan kuin että olisi jo työuran kautta tuttuja yrityksiä tai vastaavia tukemassa kampanjaa.
Nuori nainen sanoo, että aikoo politiikassa toimia sen puolesta, etteivät vaalibudjetit ainakaan nykyisestä enää paisuisi.
– Haluan muuttaa sitä ajatusta, että rahalla mennään läpi.
Omilta vanhemmiltaan Caglayan ei ole taloudellista tukea pyytänyt, joskin mahdolliset joulun rahalahjat hän siirtää suoraan vaalikassaan. Tyttären ehdokkuus vaaleissa saa perheeltä muutoin täyden tuen.
– He ovat tienneet, että tämä on urapolku, jota meikäläinen aikoo seurata. Jostain se on aloitettava.

Pia Lohikoski, Helsinki, 11.12.2018
Vasemmistoliiton kansanedustajaehdokas Pia Lohikoski, 41. Vaalibudjetti noin 15 000 euroa.Antti Haanpää / Yle

Kolmas kerta sanoo toden – "Tämän rahan on riitettävä"

Keravalainen Pia Lohikoski pyrkii eduskuntaan vasemmistoliiton listoilta kolmatta kertaa. Hän aikoo rahoittaa kampanjaansa muun muassa myymällä punaisia villasukkia ja lapasia.
Vaalibudjetti asettunee tällä kertaa samalla tasolle kuin viimeksi, noin 15 000 euroon. Omaa rahaa palaa viisi tonnia, jonka Keravan kunnanvaltuustossa istuva Lohikoski on säästänyt kokouspalkkioistaan.
Lohikoski oli viime kuntavaaleissa Keravan äänikuningatar ja ylsi eduskuntavaaleissakin vasemmistoliiton Uudenmaan listalla kolmanneksi. Tällä kertaa tilanne on edullisempi, kun Uudenmaan ainoa vasemmistoedustaja Kari Uotila jättää eduskunnan.
Me myydään villasukkia ja toisille miljonäärit lahjoittelee.
Pia Lohikoski
Vaikka läpimenijöillä on tavallisesti kaksinkertainen vaalikassa, Lohikoski uskoo vaalien välisen työn kantavan viimein hedelmää. Aikaisempien eduskuntavaalien panostukset eivät suinkaan ole menneet kankkulan kaivoon.
– Politiikka on kestävyyslaji. En usko siihen, että panostetaan älyttömiä rahasummia, jos ei ole tehtynä ruohonjuuritasolla duunia, joka poikii luottamusta.
Järjestöpäällikkönä Vuokralaiset VKL ry:ssä toimiva Lohikoski on saanut aiemmissa vaaleissa tukea puolueen paikallisosastoilta sekä pieniä lahjoituksia yksittäisiltä tukijoilta ja muun muassa ammattiosastolta. Rahat kuluvat pääosin ulkomainoksiin ja lehtimainontaan. Televisiomainos voisi olla tehokas, mutta ei mahdollinen.
– Se on niin kallista, että ei missään tapauksessa.
Vasemmistolaisen on vaikeampi saada rahaa yrityksiltä kuin porvariehdokkaiden, Lohikoski toteaa.
– Kun meillä myydään villasukkia ja toisille miljonäärit lahjoittelee, niin onhan se aika hurja ero. Toisaalta meidän tukijamme haluavatkin, että sinne eduskuntaan mennään punaisilla villasukilla.
Lohikosken mielestä vaalibudjetteja tulisi rajata lainsäädännöllä. Toisaalta hän sanoo olevansa luottavainen, että kolmas yritys onnistuu ilman jättibudjettiakin.
– Kymmenen vuoden satsauksen on riitettävä. Jos se ei riitä, niin sitten on jonkun muun vuoro yrittää.

Simon Elo, Helsinki, 11.12.2018
Sinisen tulevaisuuden kansanedustajaehdokas Simon Elo, 32. Vaalibudjetti ainakin 20 000 euroa.Antti Haanpää / Yle

Näkyvä asema helpottaa: "En ota tällä kertaa lainaa"

Sinisen tulevaisuuden kansanedustaja ja ensi kevään vaalien ehdokas Simon Elootti edellisissä vaaleissa suuren taloudellisen riskin. 37 000 euron budjetista leijonanosa kaivettiin omasta taskusta ja pankista lainaamalla.
Yli kolmannes summasta paloi televisiomainontaan.
Eduskuntapaikka tuli vajaan kolmentuhannen äänen turvin. Nyt edessä on tilanne, jossa perussuomalaisista irronnut Sininen tulevaisuus nauttii mitätöntä gallup-suosiota, eikä lainkaan puoluetukea.
Puolue pyrkii tulevissa vaaleissa tekemään tukirahan lahjoittamisen kannattajille mahdollisimman helpoksi. Summan valitsemalleen ehdokkaalle voi lahjoittaa esimerkiksi tekstiviestillä.
Vaimo on kyllä ollut kauhuissaan.
Simon Elo
Simon Elo aikoo jälleen laittaa omia varojaan merkittävästi peliin. Vaalibudjetti tulee olemaan ainakin 20 000 euroa.
– No vaimo on kyllä ollut kauhuissaan ja täytyy myöntää, että olen ehkä välillä hieman kaunistellut sitä, että paljonko rahaa on menossa.
Lainaa ei tällä kertaa Elon mukaan tarvitse ottaa. Eturivin poliitikolla ei myöskään ole ensikertalaisen paineita ostaa nimelleen näkyvyyttä.
– Tunnettavuus on kasvanut niin, että ehkä se rahan merkitys hieman pienenee.
Simon Elo sanoo panneensa huolestuneena merkille, että monet kieltäytyvät ehdokkuudesta vaaleissa sillä perusteella, että heillä ei ole riittävästi rahaa.
Elo teki pari vuotta sitten lakialoitteen vaalibudjeteille asetettavasta katosta, joka eduskuntavaaleissa olisi ollut 30 000 euroa. Tukea ajatukselle tuli eduskunnan vasemmalta laidalta ja osasta keskustaa, mutta läpimenon mahdollisuuksia esityksellä ei ollut.
Simon Elon mukaan mahdolliset tukijat, kuten yhdistykset ja yritykset vaikuttavat tällä hetkellä haluttomilta tukemaan minkään puolueen poliitikkoja. Kampanjoitaan rahoittaville ehdokkaille Elo toivottaa jäitä hattuun.
– Mitä lähemmäs se vaalipäivä tulee, sitä vahvemmin tulee sellainen olo, että pitäisikö vielä tuo mainos ostaa tai pitäisikö vielä tämäkin asia tehdä. Tietty suhteellisuuden taju meinaa helposti kadota.

Juha Hakola
Ehdokkuutta kokoomuksen listoilta harkitseva Juha Hakola, 51. Kampanjabudjetti aiemmissa vaaleissa 30 000–50 000 euroa.Henrietta Hassinen / Yle

"Jos et tunne politiikkaa, satatuhattakaan ei riitä"

Kokoomuslainen ylikomisario Juha Hakola on tunnettu sekä virkatöistään että politiikasta. Helsingin poliisissa viestintäjohtajana työskentelevä mies on istunut yhden kauden eduskunnassa ja pitkään Helsingin kaupunginvaltuustossa.
Eduskuntaan hän on pyrkinyt neljä kertaa. Jokaiseen kampanjaan on kulunut Hakolan mukaan 30 000–50 000 euroa, joista valtaosa on saatu tukijoilta esimerkiksi varainhankintaa varten järjestettyjen seminaarien pääsylipputuloina.
– Olen pyrkinyt siihen, etten yli kymppitonnia pistä omaa rahaa, Hakola toteaa.
Hakola punnitsee parhaillaan päätöstään ensi kevään vaaleista. Luottamustehtävien palkkioista kerätty pesämuna vaalikassaan olisi jo koossa.
– Vaimo kysyi kyllä leikillään, enkö vaihtaisi mieluummin vaikka autoa, Hakola naurahtaa.
Koko homman idea on tunnettuus.
Juha Hakola
Lainaa Hakola ei vaaleja varten ottaisi. Aiemmat tappiot ovat kirpaisseet, mutta velkaa kampanjoista ei koskaan ole jäänyt.
Hakola ei innostu ajatuksesta rajoittaa vaalibudjetteja. Hänen mukaansa se antaisi epäreilun etulyöntiaseman istuville kansanedustajille tai muutoin julkisuudessa oleville ihmisille.
– Koko homman idea on tunnettuus. Tuntemattomat ehdokkaat tarvitsevat rahaa, jotta pääsisivät samalle viivalle. Jos se rajataan johonkin, niin minun mielestäni se eriarvoistaa.
Hakola toteaa itse saavansa kiistatonta etua näkyvästä työstään poliisina.
Kokoomus puolueena taas onnistuu kerryttämään keskimäärin suurimmat vaalibudjetit ehdokkailleen, koska puolueessa on tietotaitoa varainkeruusta, Hakola katsoo. Hänen mukaansa tärkeintä on rahoituksen avoimuus, jonka nykyinen lainsäädäntö takaa.
– Mutta suurikaan rahapotti ei riitä ilman sisältöä. Vaikka laittaisit pöytään 100 000 euroa ja ostaisit vaikka kuinka monta mainosta, mutta et tiedä politiikasta mitään, niin ei se riitä.

Erkka Railo.
Mustread-julkaisun johtava politiikan asiantuntija Erkka Railo.Yle

Tutkija: Paisuvat budjetit kertovat henkilökeskeisyydestä

Politiikan asiantuntija Erkka Railo toteaa, että raha ilmiselvästi vaikuttaa politiikassa, mutta sen vaikutusta on äärimmäisen vaikea mitata. Kukaan ei voi ostaa paikkaa eduskunnassa, mutta läpimenoon vaaditaan yleensä keskimääräistä selvästi suurempi budjetti.
– Rahan vaikutuksen voi huomata jo istuvaa eduskuntaa katsomalla. Sinne nousee selvästi keskituloista varakkaampaa väkeä.
Erot vaalirahoituksen määrässä ja rakenteessa ovat suuria ehdokkaiden välillä, myös puolueesta riippuen.
Keskimäärin suurimmat henkilökohtaiset vaalibudjetit löytyvät kokoomuksen ja keskustan ehdokkailta, pienimmät kristillisdemokraattien, vasemmistoliiton, vihreiden ja perussuomalaisten kandidaateilta. Miesehdokkaiden vaalirahapussi oli viime vaaleissa keskimäärin viidenneksen paksumpi kuin naisilla.
Perussuomalaiset rahoittivat kampanjoitaan eniten omista varoistaan ja RKP:n ehdokkaat vähiten.
Railon mielestä useisiin kymmeniin tuhansiin nousevat henkilökohtaiset kampanjabudjetit kertovat ennen kaikkea siitä, että suomalainen vaalitapa korostaa henkilöitä. Kun henkilökohtainen äänimäärä ratkaisee läpimenon, rahaa mainontaan kannattaa käyttää mahdollisimman paljon.
Paisuvat vaalibudjetit puolestaan tuovat mukanaan riskejä.
– On todella hämmästyttävää, että tähän prosessiin ei liity korruptiota sen enempää kuin näissä vaalirahaskandaaleissa on tullut esiin.
Jutun lähteenä on käytetty mm. Tomi Venhon tutkimusta Rahastaa, ei rahasta, rahastaa (2015) ja Erkka Railon, Mari K. Niemen, Ville Pitkäsen ja Sini Ruohosen teosta Kamppailu vallasta (2016)

Joulupiparit paistettu tänään...

Perinteinen joulupipareiden paistaminen on sitten taas kerran suoritettu. Viime vuosina meillä - minulla ja vaimollani - on ollut selkeä työnjako.
Vaimoni hoitaa käytännössä lähes kaiken muun mutta minä paistamisen. Tänään koko prosessin rytmitys onnistui mielestäni erinomaisesti. Kylläpä noita pipareita purkeista on mukava lähiviikkojen aikana napsia.

Kahden hengen joulu ei kaipaa enää muuta kuin kinkun ostamisen ja paistamisen - se on sitten siinä...

Niin ja tänään maanantaina 17.12.22018 sekin - kinkun ostaminen - tehtiin Kemin Prismasta. Emme ole koskaan ostaneet niin pientä kinkkua kuin tänään.

perjantai 14. joulukuuta 2018

Miltä tuntuu, kun kuulet sanan Talvivaara?

Kirjoitin aikanaan monta artikkelia lehtiinkin Sotkamon Talvivaarasta. Kirjoitan vieläkin, että mikäli Suomen valtio olisi tullut mukaan riittävän ajoissa, yli 80.000 suomalaista piensijoittajaa olisi saanut sijoituksilleen vastinetta. Suomen valtio oli "myöhäisherännäinen" tässä asiassa. Hyvä edes näin, sillä Terrafame näyttää etenevän suunnitelmien mukaisesti. 

Minun mielipiteeni Talvivaarasta on kaikesta huolimatta positiivinen, myönteinen... 




Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:


Miltä tuntuu, kun kuulet sanan Talvivaara? Yhdestä kaivoksesta tuli kansallinen trauma, joka määritteli uudelleen koko alan

Tutkijan mielestä ihmisten kokemuksia pitäisi kuunnella enemmän kaivoshankkeissa. Mitä sinä ajattelet kaivoksista, osallistu keskusteluun.
Kaivokset

Talvivaaran kaivoksen jätevesialtaan vuoto pohjoisessa on kaivosyhtiön mukaan tyrehtynyt.
Entisen Talvivaaran kaivosalue on muokannut ratkaisevasti paitsi kainuulaista korpimaisemaa myös suomalaista kaivoskeskustelua. Kuvassa Talvivaaran välittämä kuva jätevesialtaan vuodosta marraskuulta 2012.Talvivaara / Lehtikuva
Mikä on ensimmäinen asia, joka tulee mieleen sanasta kaivos?
Jos vastauksesi oli Talvivaara, et ole yksin.
Ympäristöpolitiikan tutkija Tuija Mononen on tutkinut kaivostoiminnan vaikutusta lähiseudun ihmisten elämään kymmenen vuoden ajan. Hän on huomannut, että Talvivaara on suomalaisille kansallinen kokemus. Yhteisesti jaettu, käänteen tekevä tapahtuma, joka on muuttanut käsityksemme maailmasta.
– Kaikilla on mielipide Talvivaarasta ja se on negatiivinen. Usein se on myös mielipide koko kaivostoiminnasta, Mononen toteaa.
Mononen on ollut mukana toimittamassa marraskuun lopussa julkaistua tietokirjaa Kaivos koettuna(siirryt toiseen palveluun) (Itä-Suomen yliopisto). Kansien väliin on koottu näkemyksiä kaivosten johtajilta, tutkijoilta ja viranomaisilta mutta myös kaivoksen takia kotinsa jättäneeltä.
Teoksen perusviesti on, että kaivostoimintaan liittyvät konfliktit kumpuavat ensisijaisesti kokemuksista.

Heinäveden grafiittikaivoksen vastustus saa voimaa Talvivaarasta

Talvivaaran seuraajasta Terrafamesta käyty keskustelu on laantunut, mutta Talvivaaran kaiku ei. Se kuuluu kaikessa kaivoksista käytävässä keskustelussa.
Kun brittiläisen kaivosyhtiön kartoitus Heinävedelle ja naapurikuntiin perustettavasta grafiittikaivoksesta tuli julkisuuteen, kokosivat vastustajat rivinsä hetkessä. Rintamaan liittyivät muun muassa ortodoksinen kirkko, eturivin näyttelijät(siirryt toiseen palveluun) (Itä-Savo) Jasper Pääkkönen ja Krista Kosonen mukaan lukien sekä yli parikymmentä kansanedustajaa yli puoluerajojen.
Kaikki ennen kuin tiedettiin, kannattaako grafiittia edes louhia alueelta.
Ilman Talvivaaraa yhtä voimakasta ja nopeaa kriittistä liikettä tuskin olisi syntynyt.
– Että jos jotain hyvää Talvivaarasta on seurannut, niin sen ansiosta ihmiset tietävät nyt paljon enemmän kaivostoiminnasta ja osaavat olla valppaina mahdollisten vaikutusten suhteen, Tuija Mononen toteaa.

Aitolampi Heinävedellä.. Lammen tuntumaan suunnitellaan grafiittikaivosta. Taustalla Varisvesi.
Heinäveden grafiittikaivos herättää huolta, sillä se sijoittuisi arvokkaan vesistöreitin kupeeseen, Valamon ja Lintulan luostarien läheisyyteen.Esa Huuhko / Yle

"Ihmisillä on liipasinsormi herkillä"

Toisinaan Talvivaaran kaivostoimintaan painama leima turhauttaa tutkijaa. Talvivaara kun on vain yksi kaivos.
– Kaivokset ovat yksilöitä. Mitä tapahtuu yhdellä kaivoksella, ei tapahdu toisella, ja se meidän pitäisi muistaa. Ihmisillä on välillä liipasinsormi herkillä, Tuija Mononen huomauttaa.
Hyviäkin kaivoksia on.
Mononen luettelee hetkessä monta: ensi vuonna suljettava Pyhäsalmen sinkki- ja kuparikaivos Pyhäjärvellä, Pampalon kultakaivos Ilomantsissa, Kylylahden kaivos Polvijärvellä. Elijärven kromikaivos Kemissä on toiminut 1960-luvun lopulta, mutta harva edes tietää sen olemassaolosta.
Mutta ei Talvivaarasta kertynyttä kokemusta voi sivuuttaa, sitä Mononenkin painottaa. Se pitää ottaa huomioon.

Kokemusten vähättely ajaa keskustelun törmäyskurssille

Ihmisten kokemusten sivuuttaminen on yksi syy siihen, miksi kaivoshankkeet kärjistyvät. Tuija Mononen kertoo esimerkin kymmenen vuoden takaa.
Kaivoksen lähistön asukas valitti, että kaivostoiminta aiheuttaa melua. Ääntä ei ollut aiemmin ollut, joten se oli asukkaalle selvä häiriötekijä. Mutta kaivosyhtiön edustajan mielestä asukas oli väärässä. Hänen mielestään kyse ei ollut melusta vaan kaivostoimintaan luontaisesti kuuluvasta äänestä.
– Mutta kokemus on aina totta. Se ei välttämättä ole tieteellisesti todistettavissa tai tilastollisesti nähtävissä, mutta sille ihmiselle se on totta, Mononen selittää.
Jos kokemus sivuutetaan, ollaan heti törmäyskurssilla. Mononen kertoo olleensa paikalla useissa tilaisuuksissa, joissa on esitelty kaivoshankkeiden ympäristövaikutuksia. Joistakin ihmisistä turhautumisen on voinut nähdä jo kauas.
– Heitä ei kuunnella ja he ovat kuitenkin niitä, jotka joutuvat joka päivä elämään kaivoksen kanssa.

Arctic Drilling Company tekee tutkimuskairauksia Outokummun Kemin kaivoksessa.
Teräsyhtiö Outokummun Elijärven kaivos on Suomen suurin maanalainen kaivos. Toiminta keskittyy maan alle, mikä on osaltaan voinut vaikuttaa siihen, ettei kaivosta juuri vastusteta.Riikka Rautiainen/ Yle

Tieto ei auta, kuunteleminen auttaa

Ihmisten kokemus on kaivosyhtiöille vaikea pala.
Tunteilla on iso merkitys kokemuksen muodostumisessa. Kattavakaan tietomäärä ei välttämättä riitä muuttamaan tunteeseen pohjautuvaa kokemusta. Ja kun sekä kaivoksen puolustajat että vastustajat ovat mukana tunteella, ajaudutaan helposti pattitilanteeseen.
Tässä kokemusten kuunteleminen voi auttaa. Monosen mukaan kaivosyhtiöiden pitäisi kyetä aidosti kohtaamaan paikalliset ihmiset ja heidän huolensa.
– Usein kuulee vain todettavan, että onhan se huomioitu siellä ympäristövaikutusten arviointiraportissa sivulla 169. Mutta ihmisille olisi tärkeää, että joku on siinä vastapäätä kertomassa ikävätkin asiat ja että saa kysyä.
Kuuntelemalla ja etenkin ottamalla huolet huomioon kaivosyhtiö voi ehkäistä konflikteja.
Tällä kertaa Monosen esimerkki on Polvijärveltä, missä paikalliset pelkäsivät Kylylahden kaivoksen pilaavan heidän lenkkipolkunsa ja hiihtolatunsa. Kaivosyhtiö kuuli huolen, ja lenkkipolulle rakennettiin silta siten, että polkua pystyi edelleen kulkemaan.
Ihmisiä, jotka vastustavat kaikkea kaivostoimintaa, on Monosen kokemuksen mukaan hyvin vähän. Yleensä kritiikki kohdistuu ympäristövaikutusten hallintaan tai kaivosyhtiön toimintatapoihin.

Äkäsjoki ja Hannukaisen kaivosaluetta
Ylläksen kupeeseen suunnitellulla Hannukaisen kaivoksella on Kolarissa sekä kannattajia että vastustajia. Ihmiset ovat huolissaan etenkin kaivosalueen vierestä virtaavan Äkäsjoen kalakannoista ja kaivoksen vaikutuksista matkailuun.Jarmo Honkanen / Yle

Kovimmat kaivostaistelut käydään tulevaisuudessa

Kovimmat väännöt lienevät vielä edessä.
Yhteiskuntamme ja eritoten teknologia nojaavat edelleen vahvasti mineraalien hyödyntämiseen. Helposti hyödynnettävät esiintymät on jo käytetty ja seuraavaksi mineraaleja on etsittävä entistä herkemmiltä ja arvokkaammilta alueilta.
– Kaivoksen herättämä vastustus riippuu siitä, millaiselle alueelle kaivosta suunnitellaan, millaisia luontoarvoja alueella on. Myös se vaikuttaa mitä kaivetaan, olisiko mineraali korvattavissa ja miten pitkä on kaivoksen toiminta-aika. Lyhytikäiset kaivokset herättävät kritiikkiä, koska vaikutukset ovat kuitenkin kauaskantoisia, Tuija Mononen selittää.
Viime kädessä kyse on siitä, minkä hinnan olemme valmiita maksamaan elintasostamme. Jotta tämä keskustelu pystytään käymään, tarvitaan ymmärrystä, mitä kaivos kenellekin maksaa.

Popparikonsertti – Meri-Lapin musiikkiopisto tänään illansuussa...

Kemin kaupungin kotisivulla oli seuraavaa...


Popparikonsertti – Meri-Lapin musiikkiopisto

joulukuu 14 klo 18:00 - 19:00

Pe 14.12. klo 18, Popparikonsertti, tervetuloa!

Kyllä! Siellähän me taas kävimme nauttimassa nuorten musiikinharrastajien soittamisesta ja laulamisesta Kemin kulttuurikeskuksen isossa auditoriossa....

Jälleen kerran mukava konsertti, jossa nuoret musiikinopiskelijat selvästi nauttivat tekemisestään.
Runsaslukuinen yleisö piti kuulemastaan ja näkemästäänkin. Arvelen, että opettajat olivat myös tyytyväisiä oppilaittensa suorituksiin. Näin maallikon korvin edistystä on tapahtunut. 

Meidän silmäteränä oli luonnollisesti vanhemman poikamme Tommin tytär Veera, jolla oli konsertissa jälleen kerran mukavan hallitseva rooli > mm. sooloesitystä ja bändin kanssa useita lauluesityksiä myös kosketinsoittamista.
Kyllä opinahjossa opettajat ja ohjaajat tekevät hyvää työtä. Toisaalta ei sovi unohtaa vanhempien ja isovanhempien roolia em. tyyppisen harrastuksen tukemisessa. Musiikkiharratuksesta saattaa tulla joillekin jopa ammatti aikanaan. Vähintäänkin elinikäinen kiinnostuksen ja nautinnan kohde... 

Facebook-pohdiskelua kriittisesti...


WikiPedia-tekstilainaus:

Facebook on Internetissä toimiva mainosrahoitteinen yhteisöpalvelu. Sivusto tarjoaa käyttäjille mahdollisuuden kuvallisen käyttäjäprofiilin luomiseen sekä yhteydenpitoon ystäviensä kanssa. Facebookissa on myös mahdollista liittyä erilaisiin yhteisöihin ja saada tietoa tulevista tapahtumista. Facebookin liikeidea on myydä mainostajille mahdollisuutta lähettää palvelun kautta käyttäjille kohdennettua mainontaa. Facebookin omistaja ja ylläpitäjä on Facebook Inc -yritys, jonka kotipaikka on Palo Altossa Kalifornian osavaltiossa Yhdysvalloissa. Facebookin perusti sen nykyinen toimitusjohtaja Mark Zuckerberg Harvardin yliopiston kampuksella yhdessä opiskelukavereidensa Eduardo

Katselin Yle Areenalta ULKOLINJA: FACEBOOK-DILEMMA-ohjelmat.

Totean lyhyesti, että edellä olevat ovat aiheellisia kysymyksiä, joihin ei ole löytynyt toistaiseksi vastauksia. 

Kyllä kehonkieli on merkityksellinen. Vuosien saatossa itseäni yhä enemmän suorastaan ärsyttää Mark Zuckerbergin olemus ja viestintä. Se on kertakaikkisen itseriittoista ja ylimielistä. Tuntuu siltä, että hän ei suostu ymmärtämään tuotteensa aiheuttamia globaalivaaroja. Hänelle ilmeisesti on tärkeintä, että Facebook-kirstuun ropisee rahaa välittämästä huolestuttavista lieveilmiöistä...

Itse lähdin mukaan vajaa kaksi vuotta sitten Facebook-kuvioihin. Se on tuntunut koko ajan "tikkuiselta", en kerta kaikkiaan ole päässyt asiaan. Siksi on uudelleenharkinnan paikka. 

Mikäli päätän lopullisesti irrottautua kuvioista, tuskin siitä aiheutuu minulle kovinkaan suuria vieroitusongelmia. Tuskin kouralliselle tekstieni/lainauksieni lukijoillekaan, tykkääjillekään...

Todettakoon, että tänään perjantaina 14.12.2018 en ole vilkaissutkaan Facebook-foorumia. Katsotaan, miten tästä eteenpäin...

Edelleen tänään lauantaina 15.12.2018 "Facebook-lakko" jatkuu. Voi olla, että informoin asiasta muutamia tuttujani lähiaikoina sähköpostin välityksellä.

Arvelen, että tänään sunnuntainakaan 16.12.2018 en näppäile yhteyksiä Facebook-foorumille. Tuntuu siltä, että tulen ihan hyvin toimeen ilmankin sitä. Intouduin eilen kirjoittamaan ja lähettämään liikkeelle artikkelin nimeltään ELÄKÖÖN UUSI KALENTERI. Mielenkiintoista seurata, julkaistaanko sitä "säällisessä" ajassa paikallislehdissä...

Tänään maanantaina 17.12.2018 oli pakko piipahtaa Facebook-foorumilla putsatakseni tiettyjä kommentteja - ei muuta...


maanantai 10. joulukuuta 2018

YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus...

Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus on Yhdistyneiden kansakuntien 10. joulukuuta 1948 kolmannessa yleiskokouksessaan hyväksymä julistus. 
Se kokosi ensimmäistä kertaa yhteen keskeisimpiä oikeuksia, joiden katsottiin olevan universaaleja ja kaikille kuuluvia.

Olen vuosikymmenien aikana silloin tällöin "kahlannut läpi" em. aineiston ajatuksen kanssa ja aina päätynyt lopputulemaan, että em. julistusta rikotaan räikeästi joka puolella maailmaa.
Miksi?
Muun muassa siksi, että YK:n turavallisuusneuvoston pysyvillä jäsenmailla on kirottu, kirottu, kirottu veto-oikeus. Veto-oikeuden turvin mm. edellä mainitut pysyvät jäsenmaat - nimiä mainitsematta - voivat "elää aika ajoin kuin pellossa" - johon ei päästä kunnolla puuttumaan...
Ilmeisesti suurin osa ihmisoikeusrikkomuksista tapahtuu kuitenkin muiden kuin em. maiden toimin - tälläkin hetkellä.

Tyhjänhiihtoa! Eli kuinka laskettelu sai Suomessa alkunsa...

Teksti on ote vuonna 2018 ilmestyvästä Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen julkaisemasta historiikista. 

Mielenkiintoista....

Tyhjänhiihtoa! Eli kuinka laskettelu sai Suomessa alkunsa


Pallas on yksi Suomen perinteisimmistä tunturikohteista. Vanha funkkishotelli palveli hiihtäjiä aina toisen maailmansodan loppuun asti. Sodan loppuhetkillä räjäytetyn hotellin tilalle rakennettiin Pallakselle uusi tunturihotelli. Kuva: Lapland Hotels
Pallas on yksi Suomen perinteisimmistä tunturikohteista. Vanha funkkishotelli palveli hiihtäjiä aina toisen maailmansodan loppuun asti. Sodan loppuhetkillä räjäytetyn hotellin tilalle rakennettiin Pallakselle uusi tunturihotelli. Kuva: Lapland Hotels

Hiihtoturistit kummastuttivat lappilaisia 1920-luvulla. Kerromme kuinka ensimmäiset laskettelijat päätyivät Lapin tuntureille. Teksti on ote alkuvuodesta 2018 ilmestyvästä hiihtokeskustoimialan historiikista.
Tyhjänhiihtoa! Tulla nyt etelästä Lappiin tyhjää hiihtämään!
Poroisännältä pysähtyy kuivaliha suuhun, kun hän ihmettelee näkyä.
Tyhjänhiihtäjät kysyvät petiä ja puuroa. Tokihan niitä löytyy. Lapissa on aina ollut tapana antaa sija vieraille, mutta se, että etelän lantalaiset tahtovat vielä maksaa yösijasta, on jotain ennenkuulumatonta.
Lapin ukko ei ymmärrä hiihtäjiä, jotka suuntaavat aamulla tunturinlaelle ja laskevat sieltä alas puita pujotellen. Kunhan hiihtävät tunturissa tyhjän vuoksi – ilman asetta tai kalavehkeitä!

Satunnaiskävijöistä hiihtomatkailuksi

Ensimmäiset etelän tunturihiihtäjät rekisteröitiin Lapissa 1920-luvun lopussa, ja heidän määränsä kasvoi vuosi vuodelta. Jäämerelle vievän tien valmistuminen vuonna 1931 toi Lappiin myös kansainvälisiä turisteja. Suurin osa heistä matkasi Petsamoon saakka ihailemaan Jäämeren maisemia.
Kotimajoituksista siirryttiin 1930-luvun puolivälin jälkeen pikkuhiljaa majoitusta varten rakennettuihin pirtteihin, joissa oli ruokasali sekä suuret kammarit miehille ja naisille.

Matka tuntureille vei aikaa

Rovaniemelle eteläisestä Suomesta pääsi kohtuullisen sujuvasti junalla, mutta sieltä matkustaminen suurille tuntureille oli hankalaa.
Useimmiten auto- tai linja-autokyydillä pääsi kerran päivässä tuntureiden lähistölle, ja viimeiset kilometrit taitettiin poro- tai hevosreellä, kävellen tai hiihtäen. Matka-aika Helsingistä tunturiin vei aina yli vuorokauden, useimmiten kaksi.
Vuonna 1934 Rovaniemen rataa jatkettiin Kemijärvelle saakka. Tämä toi lisää hiihtokansaa Itä-Lapin tuntureille, kuten Pyhälle ja Sallaan.

Mutkamäenlaskua 1930-luvulta lähtien

Mutkamäenlasku-sana tuli kansan suuhun 1930-luvulla. Mutkamäenlaskijoille oli paikoin järjestetty poroja, jotka vetivät maksusta hiihtäjiä ylös tunturiin.
Lapin talvimatkailu oli askeettisuudestaan huolimatta varakkaiden ja muotitietoisten ihmisten eksoottinen harrastus, jolla viestittiin tervettä ulkoilmaelämää suosivaa elämäntapaa. Vapaa-aika oli monelle suomalaiselle tuntematon käsite, lähinnä yläluokan etuoikeus.
Teksti on ote vuonna 2018 ilmestyvästä Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen julkaisemasta historiikista.

Tilaa Elämää alamäessä -kirja verkkokaupasta

Tyhjänhiihto, mutkamäki, pujottelu, slalom, skimbaus, laskettelu… Rakkaalla harrastuksella on paitsi monta nimeä, myös monta tarinaa. Suomalainen alamäen tarina on hieno ja se kannattaa lukea.
Elämää alamäessä -kirja on saatavilla hiihtokeskuksissa. Lisäksi kirjaa myy Kirjakauppa.com hintaan 19,90 euroa. Kirjakauppaan pääset tästä linkistä.

lauantai 8. joulukuuta 2018

Vanhat mustavalkoiset valokuvat...

Olen viimeisen vuoden aikana katsellut aikamoisen määrän vanhoja mustavalkoisia valokuvia.
Niitä valokuvia, joissa kuvattava on mennyt yksinään ja/tai parhaan ystävänsä, kaveriporukkansa kanssa parhaat asusteet päällä valokuvaamoon. Valokuvaamoon, jossa taustaksi oli valittu sen ajan henkeen sopiva kulissi. Monissa kuvissa se on ollut mm. kaunis suomalainen koivikko...
Otetut mustavalkokuvat ovat olleet ottohetkellä mutta myös jälkeenkinpäin katsottuina arvokkaita ja arvostettuja muistoja.

Katselin hetki sitten - ties monennenko kerran - mm. Kemin kaupungin kotisivuilta meneillään olevan valtuustokauden valtuutettujen yhteiskuvaa. Kuva on otettu Kemin valtuustosalissa ja se on siten eräänlainen virallinen ryhmäkuva tämänhetkisistä valtuutetuista, päättäjistä.

Analysoimatta enemmälti kyseistä ryhmäkuvaa käyn ajatuksissani vaihtoehtoa, jossa kyseiset henkilöt olisivat viimeisen päälle juhla-asut päällä ja kuva olisi mustavalkoinen.

Kyllä - näkymä ja sanoma olisivat aika lailla nykyiseen verrattuna toisenlainen.

Olin kuulevinani muutaman lukijan mutisevan: "Hei - tämä on nykyaikaa, ei mennä menneisiin aikoihin ja tapoihin!"

Niinpä - joka tapauksessa Kemin kaupungin 150-vuotisjuhlan kunniaksi ensi vuonna edellä kuvaamani mustavalkokuva on syytä ottaa...

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Elää enemmän itselleen...

Pohdiskelin vaimoni kanssa eräänä päivänä kahvittelun yhteydessä, että meidänkin pitää alkaa elämään enemmän itsellemme, mitä se sitten lieneekin.

Totta, olemme olleet yli 50 vuotta avioliitossa ja "porukoissa" lähes 5 vuotta lisää. Olemme eläneet yhdessä siis tavanomaisen elinkaaren: Seurustelun, perheenperustamisen/vanhemmuuden ja isovanhemmuuden. Toki mikään noista edellisistä ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys, mutta olemme - ainakin toistaiseksi - olleet onnekkaita...

Iän karttuessa on luonnollista, että elämäänsä alkaa asetella uuteen asentoon. Muun muassa asumismuoto - niin kauan kuin on kopillaan - on tärkeä. 
Olemme päättäneet, että asumme nykyisessä kiinteistössämme niin kauan kuin se tuntuu järkevältä ja pystymme pääasiassa omin voimin hoitamaan kiinteistön/asumisen vaatimat perustoimenpiteet.
Toisaalta saarimökkielämä ottaa osansa kapasiteetistamme. Siitä on varmaan aikanaan helpointa luopua.

Elämän realiteetit ja yllätyksellisyydet on kuitenkin pakko yrittää ottaa huomioon. Vaikka huomisesta ei kukaan tiedä - onneksi - mitään.

tiistai 4. joulukuuta 2018

Iltapäivällä/illansuussa Kemin sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa...

Olin iltapäivällä/illansuussa Kemin sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksessa Kemin kaupungintalolla.
Hyvä kokous - taas kerran - vaikka käsiteltävät asiat ovat pääsääntöisesti vaikeita ja vielä vaikeampia mutta jokaisen kemiläisen kannalta erittäin tärkeitä. Saimme vakivirkamiehiltä ja vierailevilta virkamiehiltä/-naisilta päätöksiemme tueksi erittäin asiallista informaatiota.
Informaatio keskustelutti lautakunnan jäseniä aktiivisesti.
Olen kukaties aikaisemminkin kirjoittanut, että lautakunnan ote käsiteltäviin/päätettäviin asioihin on poikkeuksellisen yksituumaista - hyvä niin, sillä yhteisten asioiden hoitamisesta tässä loppujen lopuksi on kysymys...

Epähuomiossa "liian vanhaa" tarinaa...

Silloin tällöin keskustellessani mm. ammattijärjestöasioista jonkun tuntemani henkilön kanssa kerron näkemyksiäni jopa 1960-luvun ja varsinkin 1970-luvun mieleenpainuneista ja mielenkiintoisista tapahtumista.
Viime aikoina olen ollut havaitsevinani eräiden keskustelukumppaneitteni hiukan poissaolevan olemuksen.
Totta! Mistä ihmeestä he voivat tietää niistä ajoista yhtään mitään, koska he saattavat olla syntyneitä vasta 1980- tai 1990-luvulla. 
Olen kertonut epähuomiossa "liian vanhaa" tarinaa. Tuskin se aivan hukkaan kuitenkaan on mennyt, sillä eräitä historiaan liittyviä asiakokonaisuuksia on hyvä/syytä tietää - ammattijärjestöasioissakin...

maanantai 3. joulukuuta 2018

Rysky Riiheläisen kolumni: Mustallamerellä mennään Putinin pelikirjan mukaan

Kyllä - mielestäni erinomaista tekstiä jälleen kerran...

Suora nettilainaus Helsingin Sanomista sellaisenaan:

Rysky Riiheläisen kolumni: Mustallamerellä mennään Putinin pelikirjan mukaan

Venäjän toimet Mustallamerellä noudattavat tuttua kaavaa. Ajoitus, epävakauden luominen, keksityt laillisuuden kulissit ja disinformaatio ovat Venäjän turvallisuuspolitiikan ytimessä, kirjoittaa Rysky Riiheläinen.
Venäjä
Rysky Riiheläinen
Laura Railamaa / Yle


Vladimir Putinin Venäjä haluaa olla pelätty ja kunnioitettu suurvalta. Maan rapautuvilla rakenteilla Venäjä on Neuvostoliiton kaatumisen jälkeisessä maailmanjärjestyksessä kuitenkin heikko ja syrjässä. Siksi se yrittää nyt väkisin muuttaa toimillaan tätä maailmanjärjestystä.
Mustanmeren tapahtumat ovat tyypillinen Venäjän toimi tässä yhteydessä.
Ensinnäkin ajoitus on tarkkaan mietitty. EU on tiukasti kiinni Brexitissä. Muutenkin Venäjän suhteen ties miksi heikko Trump on kädet täynnä välivaalien tappiota ja Venäjä-tutkintaa. Ukrainassa puolestaan on tulossa keväällä vaalit ja se altistaa maan sisäpolitiikan erityisen paljon ulkopuoliselle häirinnälle.
Sota siis jatkuu, kunnes Ukrainassa valtaa pitävät Kremlille mieleiset, sen tahtoon alistuvat tahot.
Toinen tyypillinen piirre on, että tapahtumat ovat osa Kremlin tarkkaan säätelemää, pitkäkestoista konfliktia. Ukrainaa vastaan käytävään näännytyssotaan kuuluvat Krimin miehitys, hyökkäyssota Itä-Ukrainassa ja jatkuvat kyberhyökkäykset(siirryt toiseen palveluun). Myös kaasukuljetuksia Ukrainasta pois siirtävä Nordstream2 -kaasuputki Itämerellä sekä monet muut keinot ovat käytössä Ukrainan ahdistamisessa. Sodan taustalla on vuoden 2014 kansannousu, jossa ukrainalaiset hylkäsivät presidentti Vladimir Putinin suurin toivein perustaman Euraasian unionin. Sota siis jatkuu, kunnes Ukrainassa valtaa pitävät Kremlille mieleiset, sen tahtoon alistuvat tahot.
Kokonaisten maiden epävakauttaminen on olennainen osa Venäjän toimintatapaa. Venäjää vierustavat lukuisat jäätyneet konfliktit, joiden avulla se pitää etupiirikseen katsomiaan alueita kykenemättöminä kehittymään tai suuntautumaan länteen. Muita esimerkkejä epävakauden lietsomisesta ovat epäonnistunut Montenegron vallankaappaushanke(siirryt toiseen palveluun) ja sotkeutuminen Yhdysvaltain presidentinvaaleihin.
Demokratiassa yleisen ilmapiirin hämmentäminen estää tai hidastaa päätöksentekoa. Tätä jähmeyttä Venäjä tarvitsee minimoidakseen lännen vastatoimia. Osa tätä minimointia on myös tilanteiden esittäminen aina niin, että lännen reaktiot Venäjän toimiin ovat vain perusteetonta venäläisvastaisuutta ja sodanlietsontaa.
Kolmas tyypillinen piirre Venäjän toiminnalle on tapahtumien ympärille kyhätyt laillisuuden kulissit. Nytkin Venäjä syyttää ukrainalaisia aluevesilleen tunkeutumisesta ja on jopa järjestänyt näytösoikeudenkäynnin. Venäjä vaatii sinällään aivan oikein länsimaita pitämään tiukasti kiinni oikeusvaltioperiaatteista, kun ne käsittelevät Venäjän toimia. Samaan aikaan se kuitenkin itse estää ja häiritsee parhaansa mukaan näitä prosesseja. Venäjä on esimerkiksi estänyt YK:n alaisen kansainvälisen tuomioistuimen perustamisen selvittämään malesialaiskoneen alasampumista. Se on myös yrittänyt hakkeroida eri tahoja(siirryt toiseen palveluun), jotka ovat olleet selvittämässä muun muassa Syyrian hallituksen kaasuhyökkäyksiä tai Venäjän valtiollista doping-ohjelmaa.
Nytkin väitellään jo kiivaasti mitä merellä oikein tapahtui. Se taas ohjaa tehokkaasti keskustelua sivuun varsinaisesta aiheesta eli Venäjän aseellisesta hyökkäyksestä Ukrainaa vastaan.
Neljäntenä tällaisiin operaatioihin kuuluu aina vahva informaatioulottuvuus. Käytännössä tämä tarkoittaa valheiden kylvämistä epävarmuuden synnyttämiseksi. Nytkin väitellään jo kiivaasti mitä merellä oikein tapahtui. Se taas ohjaa tehokkaasti keskustelua sivuun varsinaisesta aiheesta eli Venäjän aseellisesta hyökkäyksestä Ukrainaa vastaan ja sen pyrkimyksestä sulkea Asovanmeri. Disinformaation tehtävänä on myös luoda epäselvyyttä, jonka aikana tilanne saadaan vakiinnutettua. Kiistely siitä, kenen joukot Krimillä toimivat jatkui, kunnes niemimaa oli saatu liitettyä tukevasti Venäjään.
Venäjän operaatioissa on aina myös otettu oppia aiemmista. Venäjän sosiaalisessa mediassa on viimeisen reilun viikon ajan ollut poikkeavuuksia nimenomaan sotilasasioiden näkymisessä. Se, millä kaikilla keinoilla tämä peittely ja sekavuus on saatu aikaiseksi, on toistaiseksi epäselvää, mutta muutos itsessään on asioita seuraavien mukaan selvä. Venäjä on jäänyt kiinni monenlaisista asioista juuri sosiaalisen median takia ja nyt sen käyttöä tiedustelun välineenä yritetään ainakin vaikeuttaa. Tällainen peittely voi viitata myös toiminnan jatkumiseen esimerkiksi maahyökkäyksenä.
Laajempaa sotaa tästä ei kukaan tosiaankaan halua, mutta sekin on mahdollinen. Kysymys on nyt loppujen lopuksi siitä, kumpi kestää kauemmin, Venäjän kyky ja halu kestää toimiensa seurauksia vai lännen yhtenäisyys, joka mahdollistaa yritykset pitää Venäjän aggressiot kurissa. Näin Venäjän naapurimaan asukkaana toivon, että lännen strateginen kärsivällisyys vetää pidemmän korren.
Janne "Rysky" Riiheläinen
Kirjoittaja on joensuulainen bloggari, joka on aktiivinen turvallisuuspolitiikan keskustelija. Riiheläinen on vapaa toimija, joka ei ole sidottu mihinkään asemaan, organisaatioon tai ajatussuuntaan.