sunnuntai 31. lokakuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Lueskelin hetki sitten uskontoon liittyvää pitkää, rönsyilevää kotikemiläistä kommentointiketjua. Olen usein sanonut, kirjoittanutkin, että tiettyjen henkilöiden kanssa en suostu puhumaan uskonnosta enkä politiikasta. Muun muassa siksi, että ne ovat erittäin vaikeita, monisärmäisiä asioita, joista voi olla mitä mieltä tahansa ja joista välttämättä itselläni ei ole parasta tietoa. Kommentointiketjussa tulivat esiin muun muassa valtionkirkkoasia ja uskonnon opetus kouluissa sekä vuosikymmenien perinteet kouluympäristössä. Itsekin olen ollut pitkään ns. kirkkoon kuulumaton tiettyjen tapahtumien jälkeen. Nykyisin olen ollut pitkää evankelisluterilaisen kirkon jäsen Kemissä. En näe siinä mitään ongelmia. Edellä mainitsemassani kommentointiketjussa tuotiin esiin muun muassa kirkollisvaalien rooli/kuntapolitiikka. Itsekin olen sitä vuosikymmenien saatossa hiukan ihmetellyt. Kunta- puhumattakaan puoluepolitiikka voisi vähitellen siirtyä em. vaaleissa taka-alalle. Sama koskee paikallisia eläkeläisjärjestöjä. Olen usein kirjoittanut, että Kemissäkin on useita - selkeästi puoluepolitiikkaan liittyviä eläkeyhdistyksiä - se napanuora olisi syytä katkaista. Lainaan erään asiantuntijan tekstiä uskontoon liittyvänä: "Suvaitsevaisuus sopii moneen asiaan tunnussanaksi. Meidän kristittyjen on tässä asiassa katsottava peiliin. Usein aivan oikeutetusti meitä pidetään suvaitsemattomina, joilla pipo on tiukalla ja vanne puristaa päätä. Joskus tekee mieli sanoa joillekin uskoville sisarille ja veljille: Hellitä vähän, ota rennosti, katso asioita avarammin. Mutta on asioita, joissa suvaitsevaisuus ei kelpaa tunnussanaksi. Ensimmäiset kristityt elivät monin tavoin samanlaisessa ympäristössä kuin me. He kohtasivat runsaasti erilaisia uskontoja ja heidän ympärillään uskottiin moniin eri jumaliin ja monella eri tavalla. He näkivät muissa uskonnoissa ja filosofioissa paljon hyvää ja oppimisen arvoista. Paavali kirjoittaa: ”Ajatelkaa kaikkea, mikä on totta, mikä on kunnioitettavaa, mikä oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja kaunista, mikä vain on hyvää ja ansaitsee kiitoksen” (Fil. 4:8). Tuon viimeisen lauseen voisi tähän toistaa, mutta lukekaa se ajatuksen kanssa...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen siirryin Facebook-foorumille seuraamaan Keskustanuorten liittokokousta Tornioon. Sitä ennen vilkaisin Keskustan Peräpohjolan piirin valintoja eilisessä piirikokouksessa Tornion Laivakankaalla. Hyviä valintoja ja oletettavasti hyviä päätöksiä muutoinkin. Niistä kuullaan myöhemmin...

lauantai 30. lokakuuta 2021

Mielenkiintoinen automatkakeskustelu - kyllä...

Mielenkiintoinen automatkakeskustelu - kyllä... Istuimme autossa - minä, vaimoni ja Veeran - Kemin Taiteiden Yö-tapahtuman/Veeran esiintymisen jälkeen. Otin puheeksi kitaransoiton. Kysyin Veeralta:"Paljonko otat tunnilta, jos opetat minulle kitaransoittoa?" Hän ei tuntihintaa vaatinut. Pohdiskeli, osaako hän opettaa, onko hän liian kärsimätön. Totesin hänelle, että varmaan osaat ja minä lupaan olla kiltti ja ahkera opetettava... Niin - minulla on kaksi Landolan akustista kitaraa. Vanhempi on se, jonka nuoret miehet soittelivat Haukkarin Kainuunkadulla pintanaarmuille kesällä 2000 meidän - minun ja vaimoni - ollessa konferenssi- ja Inter Rail-matkalla Skotlannissa, Englannissa ja Irlannissa. Uudempi on se, jonka he ostivat minulle täysin yllätyksenä täyttäessäni 60 vuotta - kauan sitten. Kitara on lähes käyttämätön/soittamaton. En ole kumpaakaan soittanut pitkään aikaan. Otan kitaran esiin - tuon vanhemman - silloin kun joku asia menee ihon alle. Yleensä yksin ollessani herkkänä hetkenä. Soittelen "korvakuulolta" tuttuja melodioita. Kyllä tuosta soittamisesta pitäisi minunkin enemmän tietää. Toki onhan meillä naapurissa musiikin ammattilainen, musikin opettaja Arto Perkiö. Hänenkin kanssa muistaakseni on ollut joskus asiasta puhetta. Se on vaan jäänyt, kun ollut muuta muka tähdellisempää touhuamista, tärkeämpää...

Vähäistä suurempaa uusautoelvistelyä - kyllä...

Vähäistä suurempaa uusautoelvistelyä - kyllä... Eräs tuttavani, joka kiistatta on autofani viimeisen päälle, ollut sitä aina, kävi näyttämässä uutuuttaan. Oikeastaan juniorinsa/poikansa hankintaa. Se oli vuoden 2018 auto kaikilla mahdollisilla mausteilla, joka oli kuulemma uutena maksanut maltaita. Sain kuulla, että se pitkä, leveä ja raskas ja jonka kanssa täytyy parkkeeratessa olla tosi varovainen mutta siinä auttavat useat tutka-anturit ja kamerat ja mitä kaikkea vielä. Auto kuulemma "ajaa itseään, jarruttaa itsenäisesti, vahtii kaistoja, varoittaa siitä ja siitä" ja mitä kaikkea vielä... Taisinpa välillä todeta, että minä en ainakaan uskalla em. tyyppisellä autolla ajaa. Sehän saattaa tehdä yllättäen mitä tahansa. Tuskinpa auton - kiistatta erinomaisia ominaisuuksia - esimerkiksi Suomen talviolosuhteissa pystyy käyttämään hyväksi. Toisin sanoen minuun iski aika moinen epäilys kyseisestä autosta. Myöhemmin minua alkoi mietityttämään kyseisen auton tekniset mitat. Uteliaisuuttani otin vertailukohteeksi tuon meidän "vanhan palvelijan, käyttöauton" MB E 200 vm. 1998 eli 20 vuotta vanhempi auto kuin tuo tuttavani esittelemä - kiistatta moderni - nykyauto. Kaivoin netistä tietoa: Mersumme on 105 mm pitempi, 21 mm kapeampi ja 50 kg kevyempi - mikäli oikein arvot katselin. Varmaan polttoaineen kulutus on lähes kaksinkertainen, mutta sillä ei ole meille loppujen lopuksi juurikaan merkitystä, kun ajelemme nykyolosuhteissa erittän vähän. Tällä iäkkäällä käyttöautolla on turvallista körötellä ainakin toistaiseksi.

Mitä tänään tähän asti...

Tihkusateinen ja pimeä lokakuun viimeinen aamulauantai. Taannoin sataneesta lumesta on enää rippeet jäljellä. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan. Iltapäivällä/illansuussa menemme katselemaan ja kuuntelemaan Kemin Taiteiden Yö tapahtumia. Muun muassa Pikkupuolen yövieraamme Veera esiintyy Kemin kulttuurikeskuksessa, aulan lavalla klo 14.30 alkaen...

perjantai 29. lokakuuta 2021

Hattu kiertämään-projektin kuoliaaksi vaikeneminen - kyllä...

Hattu kiertämään-projektin kuoliaaksi vaikeneminen - kyllä... Kirjoitin vajaa pari viikkoa sitten erään iltapohdiskeluni ajatuksista liittyen Kemin kaupungin taloudelliseen tilanteeseen. Runsaan parinkymmenen vuoden aikana olen ajatusta, ratkaisumallia suusanallisesti testannut vaatimattomalla menestyksellä. Ajatusta - kerätä vapaaehtoisesti rahaa kaupungin kassaan - on pidetty hiukan outona. Niin - Kemin taloudellinen tilanne ei aiemmin ole ollut tämänhetkisessä katastrofaalisessa tilassa. Siksi kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin keinot pitäisi avoimesti tutkia, koeponnistaa... Mistä meidät - tämänhetkiset kemiläiset - jälkipolvet muistavat? Ei mistään, mikäli emme tällä valtuustokaudella onnistu vääntämään kaupungin taloutta kasvu-uralle, edes lopettamaan vuosien/vuosikymmenien velkaantumiskierrettä. Kävipä juuri hetki sitten mielessä, että joitakin kemiläisiä muistetaan ikuisesti, ainakin pitkään. Toisen maailmansodan jälkikahinoissa saksalaiset yrittivät räjäyttää Kemin kaupungintalon. Kaupungintalo pysyi pystyssä - kiitos hyvien lujuuslaskelmien ja rakentajien työn. Näitä "uuden Kemin talousrakentajia" kipeästi nyt mielestäni kaivataan. Niin - todettakoon tuohon aiemmin kirjoittamaani Hattu kiertämään-projektiin, että se vaiettiin kuoliaaksi. Ei ainuttakaan kommenttia.

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä... Kännykkähälytykset, herätykset olivat aamulla päällä. Perinteisten aamutoimien jälkeen vein yövieraamme Veeran Anttilan Mikon putiikkiin Keskuspuistokadulle hiustuunaukseen. Ilmeisesti hiusten väriä ei tällä kerralla vaihdeta. Vaimoni hakee hänet pois ilmoituksen saatuaan. Em. toimenpide liittyy illan Vanhojenpäivätanssiaisiin. Sinne eli Kemin Tervahallille menemme - minä ja vaimoni - sitten illalla. Varmaan tupa on täynnä "kasvomaskiporukkaa". Ilansuussa on Kemin Lumilinnalla jotakuinkin samaan aikaan Keskustan puheenjohtaja, valtiovarainministeri Annika Saarikko. Avoin yleisötilaisuus. Toivottavasti kemiläiset menevät jututtamaan "rahakirstunvartijaa". Pilvinen päivä, lumet sulavat, se on nyt tätä...

torstai 28. lokakuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin tulet päärakennuksen takkaan. Eilen vaimoni lämmitti Pikkupuolen takkaa. Saamme tutun yövieraan Veeran sinne. Printtasin Omakannasta meille EU:n koronatodistukset. Nyt voisi lähteä käväisemään ulkomailla Ruotsin Haaparannalla. Pöytäkalenterin mukaan olemme käyneet siellä viimeksi helmikuussa 2020... Tälle päivälle taitaa löytyä erilaista aktiviteettia, aika näyttäää. No toki sen verran, että käväisin torttu- ja pikkuleipäkahvilla ja jälkkäriksi vielä marjallinen jäätelöannos Kemin keskustassa erään Facebook-kaverini luona. Paljon oli porinanaihetta. Esiin tuli myös Kemin "hengästyttävät" rakennussuunnitelmat. Kaverini esitti vilpittömän ajatuksen, että eikö näihin hankkeisiin pitäisi naapurikuntienkin tulla mukaan, kun palveluja kuitenkin mielellään käyttävät. Taisinpa todeta, että niin pitäisi, mutta toistaiseksi yhteistyö yli kuntarajojen on ollut "tikkuista". Kerroin hänelle lyhyen kaavan mukaan myönteisestä yhteistyöstä Kemin ja Keminmaan osalta 1990-luvun alkupuolelta jäähallia Kemin Junkoon pystyyn väännettäessä... Ajelin kotiin sisäsataman kautta. Meri on avoin. Biotuotetehtaan säiliökuljetukset Ajoksesta eivät ole vielä käynnistyneet. Pajarinrannan uuden päiväkodin - avoimet ovet tapahtuma - näytti kiinnostavan. Paljon oli alueella autoja parkissa - hyvä niin.

keskiviikko 27. lokakuuta 2021

Se on jo keskiviikko - kyllä...

Se on jo keskiviikko - kyllä... Aamun lehteä hakiessani totesin auran/kauhakuormaajan käyneen illalla Kainuunkadulla. Pieni jäinen palle oli ykkösliittymän edessä, se tiesi hyötyliikuntaa. Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin päärakennuksen takkapesään klapit ja kävin hakkaamassa jääkairalla palteen hajalle ja siirsin jääjätökset lumikolalla ojanpohjalle. Vaimoni lähti kaupungille pankkiasioille ja ruokakaupoille. Itse alan orientoitua illansuun kokoukseen. Selailen luottamustoimitabletilta laajan liitetiedostoaineiston. Niihin pääsen käsiksi eilen tietotekniikka-asiantuntijoilta saamani ohjeistuksen perusteella. Kaipa tuo lyhyempi normaalireittikin jossakin vaiheessa aukeaa...

tiistai 26. lokakuuta 2021

Mitä olen säilyttänyt tekniikan alan opiskeluistani - tähän asti...

Että mitäkö mietin? Muun muassa alla olevaa kävi hetki sitten mielessä. Mitä olen säilyttänyt tekniikan ja pedagogisen alan opiskeluistani - tähän asti... Mikäli oikein muistan päärakennuksen autotallista löytyy - yhdestä kolmesta isosta säilytyslaatikosta - muun muassa seuraavaa: Deskriptiivisen geometrian harjoitustyöt, mahdollisesti konetekniikan harjoitustöitä, fysiikan laboraatiot, fysiikan ja kemian aineistot, matematiikan aineistot, paperitekniikan harjoitustyö, mahdollisesti sellutekniikan harjoitustyö ja opinnäytetyö. Kaikkiin, totta tosiaan kaikkiin liittyi aikamoinen työmäärä. Tussipiirtäminen oli loppujen lopuksi mielenkiintoista mutta huolellisuutta vaativaa. Niin - tusspiirtimet, viivoittimet ja harpikko taitaa olla myös samassa laatikossa. Olenko mitään edellä mainituista aineistoista tarvinnut myöhäisemmässä vaiheessa? En varsinaisesti, mutta kai ne tiedot tuolla pääkopassa olivat jollakin tasolla selkänojana. Pienenä yksityiskohtana todettakoon, että kansakouluajoilta ei ole mitään jäljellä, oppikouluajoilta ainoastaan kasvisto. Se on myös autotallin säilytyslaatikossa. Lastenlapsille noita voisi jossakin vaiheessa näyttää, ovatko kiinnostuneita, se on asia erikseen...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aloin orientoitua Kemin tietohallinnon toimistolle lähtöön. Kyllä - siellä käväisin ja vielä iltapäivällä toisenkin kerran. Luottamustoimitabletistani en saanut tuttua reittiä pitkin minulle lähetettyjä aineistoja auki. Asiantuntijat kävivät läpi laitetta, kaikki piti olla kunnossa, mutta siitä huolimatta eräs linkki ei toiminut. Osittain asiassa jäi - asiantuntijoillekin - kotiläksyä eli myssyn alle mietintää. Minulle opetettiin laitteelta uusi reitti, samalla uusi käyttäytymismalli, jonka avulla kyllä tulen hyvin toimeen. Tällaisina hetkinä käy takaraivossa ajatus entisistä (hyvistä) ajoista, jolloin kokousten esityslistat ja liitteet tulivat postin toimittamana kirjekuoressa kotiovelle, ainakin postilaatikkoon - hyvissä ajoin... No - niihin aikoihin ei ole enää paluuta. Sain taas osakseni erinomaista palvelua. Kaupungissa ollessani ajelin sen verran huvia, että käväisin vilkaisemassa korttelissa 107 uutta aktiviteettia Pruntsin kulmilla. Punaisten vuokra-asuntojen purkuhommat olivat käynnissä ja uusien, rakennettavien rakennusten pohjatöitä jo raavittiin - hyvä niin.

maanantai 25. lokakuuta 2021

Boomer - sivistin hetki sitten itseäni Bile-Sannan infosta - kyllä...

Boomer - sivistin hetki sitten itseäni Bile-Sannan infosta - kyllä... Pieni lainaus: Boomerilla viitataan alunperin Yhdysvalloissa vuosina 1946–1964 syntyneisiin suuriin ikäluokkiin (englanniksi ”baby boomers”). Termi on levinnyt yleiseen käyttöön myös Suomessa. Vastaavat ikäluokat ovat Suomessa vuosina 1945–1950 syntyneet. Boomer-termiä käytetään kuitenkin laveammin kuvaamaan ihmisiä, joita termin käyttäjä pitää ajastaan jälkeen jääneenä eli niin sanotusti kalkkiksena. Niin - itse olen syntynyt vuonna 1944, joten en kuulu edellä mainittuun joukkoon - onneksi...

Lokakuun viimeinen viikko käynnistyy - kyllä...

Lokakuun viimeinen viikko käynnistyy - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen näyttää siltä, että kohtapuolin on mentävä pihalle lumitöihin. Tosin sinne kyllä myöhemminkin ehtii, sillä lunta sataa kevyesti lisää. Ensimmäinen pihareissu toteutettu: Nuoskalumen siirtelyä ja puuhuoltoa. Vaimoni lähti kaupoille ja kirjastoon.

sunnuntai 24. lokakuuta 2021

Tänään on kalenterin mukaan Uskonpuhdistuksen muistopäivä ja YK:n päivä - kyllä...

Tänään on kalenterin mukaan Uskonpuhdistuksen muistopäivä ja YK:n päivä - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen avasin pöytäkalenteristani uuden viikon auki ja totesin ensi viikolla olevan ainakin yksi kokous ja muuta aktiviteettia, joista sitten aikanaan. On niin kaunis, aurinkoinen pakkaspäivä, että kukaties intoudun käväisemään pienellä sightseeing ajelulla Metsä Fibren uuden biotuotetehtaan suunnassa. Samalla voisin koukata uudella Rovan asuntoalueella. Katsotaan nyt, miten päivä etenee... No niinhän siinä kävi, että lähdin liikkeelle. Vaimoni jäi varastorakennuksen päädyssä olevaan työtilaansa viimeistelemään Veeran vanhojenpäivätanssiaisten luomusta - hyvä niin. Ajelin Mansikkanokan ja sisäsataman kautta Hahtisaareen. Lähiaikojen suurten säiliöiden siirtovalmisteluja oli tehty aika lailla. Meri oli jäässä, mutta rikkoutunee kevyesti proomujen liikkuessa. Vielä oli veneitä laitureissa. Ajelin Pajussarentietä ihaillen Metsä Fibren vähitellen hahmottuvaa biotuotetehdasta. Mutkan Karihaarassa käytyäni ajelin Rovan uudelle asuntoalueelle. Kyllä - uusia, komeita omakotitaloja oli entisten lisäksi rakenteilla. Olen aikaisemminkin kirjoittanut, että alue on muutaman vuoden päästä viihtyisän näköinen, kun puut, pensaat ja istutukset lähtevät kasvamaan. Pienenä yksityiskohtana kotiintulomatkalta kerrottakoon mainoskatkon luonteisesti, että kävin ostamassa Syväkankaan Messistä Pirkan esipaistettuja vehnäpullia. Paistoin niitä pellillisen hetki sitten - puolet kanelipulliksi ja toinen puoli tavallisiksi - päärakennuksessamme on taivaallinen pullan tuoksu, ei kahta sanaa. Ja nyt kahvit tippumaan...

lauantai 23. lokakuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen totesimme aamukahvia juodessamme, että Lapin Kansa-lehdessä ja sen Luppo-viikonloppuliitteessä, oli mielenkiintoisia artikkelita Kemistä - hyvä niin. Kaunis alkutalven päivä. Puuhuoltoa. Tänään muutoin taitaa olla päivä, jolloin ollaan vaan. Täytynee seurata, mitä muualla Suomessa ja maailmalla tapahtuu...

perjantai 22. lokakuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Tuli hetki sitten mieleen televisiouutisia katsellessani vahvasti sanonta: Näkeehän sen Sokea Reettakin! Asiantuntijat kiistelevät - oikeastaan ovat kiistelleet jo kuukausia - avattiinko Suomea kirotun Koronavirusepidemian vuoksi liian aikaisin. Avattiin. Se on nähtävissä tietyillä alueilla tartuntojen määrissä, sairaalakapasiteettien kohtuuttomana täyttymisenä ja nimenomaan teho-osastojen kuormittumisina. Totta - paine on ollut kova monilta eri tahoilta avautumiseen, mutta kirottu, kirottu, kirottu Koronavirusepidemia ei ole ohi. Nyt jos koskaan pakkorokottaminen on paikallaan...

Se on taas perjantai - kyllä...

Se on taas perjantai - kyllä - viikko vilahti silmissä... Perinteisten aamutoimien jälkeen lähdin pihalle ja vaimoni kaupoille. Eilisten lumihommien parsimista, Pikkupuolen kompostoivan käymälän jätöksien hautaamista maan poveen ja Pikkupuolen puuhuoltoa. Ensimmäistä kertaa kokeilin ahkiollisen puukuorman viemistä Pikkupuolen takan kupeeseen suoraan. Hyvin onnistui, kun pistin matot kynnyksien päälle. Kannatti kokeilla, monta välivaihetta jäi pois. Kesäaikaan vien betonikärryllisen klapeja suoraan sisälle. Helppo juttu. Jos ja kun Kainuunkadulle vedetään ensi vuonna uudet vesi- ja viemäriputket myös ns. hulevesiputket, tutkin/tutkitutan Pikkuolelle vedettävän vesi- ja viemäriliitännän mahdollisuuden. Tälle päivälle ei taida olla mitään erikoista tekemistä, antaa ajan kulua...

torstai 21. lokakuuta 2021

Poikkeuksellisia ratkaisumalleja poikkeuksellisina aikoina - kyllä...

Illan hämärtyessä käy silloin tällöin mielessä synnyin- ja kotikaupungin Kemin tämänhetkinen taloudellinen tilanne. Kemissä tilanne ei ole uusi. Mikäli oikein muistan, taloudellinen tilanne on kaupungissamme ollut aina tiukka. Kyllä se on pakko todeta, että olemme eläneet aika suruttomasti. Tehneet velkaa ja myyneet omaisuutta. Kaupungin omaisuutta = meidän yhteistä omaisuutta. Lisäksi olemme sortuneet pahanpäiväisesti tasekikkailuun. Lähes kaikki edellä mainitut keinot on nyt loppuun kaluttu... Ilmassa on kuitenkin paljon myönteistä. Kuntapäättäjät laidasta laitaan ovat viimeinkin havantuneet tosiasiaan, että olemme lähivuosina valtion holhouksessa, mikäli emme viimeinkin ryhdistäydy ja pistä menoja kuriin ja/tai hanki entistä enemmän tulorahoitusta. Metsä Groupin päätös rakentaa Kemiin uusi biotuotetehdas oli tasoa "taivaan lahja" - sitä ei käy kiistäminen. Sen kerrannaisvaikutukset ovat talousalueelle, Lapille ja koko Suomelle merkittävät. Todennäköisesti tehdasalueelle nousee muutakin - jotain uuttaa. Oletettavasti myös Veitsiluodon saarelle nousee vielä uudennäköistä aktiviteettia. Kemissä on tällä hetkellä rapiat 20.000 asukasta. Vaikka olemme viime aikoina kokeneet kovia - asia koskettaa myös naapurikuntien Keminmaan, Simon ja Tervolankin - asukkaita niin tällä hetkellä työssäkäyvät, yrittäjät ja pääosin eläkeläisetkin ovat taloudellisesti kohtalaisen hyvässä asemassa. Minkälaisilla "porkkanoilla" niin sanotut hyvin toimeen tulevat olisivat valmiita pistämään hatun kiertämään kartuttaakseen Kemin kaupungin kassaa? Kuulen jo selvästi muutaman lukijan tuhisevat/kiroilevankin tyyliin: "Etkö parempaa/tyhmempää keksinyt?" Poikkeuksellisia ratkaisumalleja poikkeuksellisin aikoina kannatta mielestäni avoimesti miettiä. "Hattu kiertämään"- projektissa esimerkiksi yksi miljoona euroa (1.000.000€) syntyy sadan kemiläisen kymmenentuhannen euron panostuksella (10.000€). Väitän, että irtorahaa kyllä löytyy, mikäli ihmiset ovat riittävän motivoituneita kotikaupunkinsa pelastamiseksi. Niin olen vastaavantyyppistä ajatusta markkinoinut/koeponnistanut aina silloin tällöin. Saamani kommentit ovat olleet tähän saakka aika kielteisiä, suorastaan tylyjä, mutta olisivatko ajat muuttuneet. Yrittänyttä ei laiteta - väitetään...

Mitä tänään tähän asti...

Nyt se sitten taas yli puoleksi vuodeksi alkoi. Mikä? Lumityöt. En valita, on upea asia, että Suomessa - ainakin toistaiseksi - on selkeästi neljä vuodenaikaa. Perinteisten aamutoimien jälkeen menin etupihalle sen verran lumitöihin, että pääsee asiallisesti autolla liikkeelle. Mielenkiintoista "kerroslunta" - pohjalla maata vasten ihan vesisohjoista. Sehän tarttui sekä lapioon että lumikolaan. Alan kohtapuolin orientoitumaan Karjalahdelle lähtöön. Vien muoviroskat kierrätykseen ja menen kuuntelemaan/juttelemaan mitä aluevaaliehdokkailla on mielen päällä. Ainakin Väyrysen Paavo on ilmoittanut tulevansa paikan päälle. Hänellä on yleensä painavaa sanottavaa. Paikalla makkaranpaistossa ja juttukavereina on Kemin Keskustan aktiiveja klo 11-13 välisenä aikana. Mielenkiintoista nähdä, onko väkeä muutoin liikkeellä... Kyllä - käynti Karjalahdella Prisman edustalla tehty. Ihan mukava oli vaihtaa muutama sana läsnä olleiden aluevaaliehdokkaiden ja Kemin Keskustan nykyvaikuttajien kanssa. Kyllä tarjotut tuotteet - grillimakkarat ja esiteetkin - kävivät kaupaksi. Väkeä liikkui tasaiseen tahtiin.

keskiviikko 20. lokakuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Tänään se sitten taisi Perämeren pohjukkaan tulla varsinainen ensilumi, räntärykäys tuli niin kuin muistamme - 14.09.2021. Joka tapauksessa täytynee ottaa lumikola ja lapio jo esiin. Siirrän puu- ja varastokatoksesta lumilingon jo varastorakennuksen lipan alle. Samalla työrupeamalla todennäköisesti siirrä päärakennuksen terassilla olevat puutarhakalusteet "talviasentoon". Tästä se taitaa sitten talvi käynnistyä...

tiistai 19. lokakuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen puuhuoltoa: Klapit päärakennuksen takkapesään ja korillinen puita puu- ja varastokatoksesta. Eilen saimme tutun syyslomavieraan eli Veeran Pikkupuolelle ilmeisesti pariksi yöksi - hyvä niin... Kaunis aurinkoinen loppusyksyn aamu. Oikeastaan tänäänkään ei ole mitään kummempaa "tähellistä" tekemistä ja hyvä niin. Katsotaan, mitä päivä tuo tullessaan.

maanantai 18. lokakuuta 2021

Uusi viikko käynnistyi - kyllä...

Uusi viikko käynnistyi - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen pohdiskelin - tällä hetkellä kaunista myöhäissyksyn säätä aistiessani - josko tänään en tee mitään ja/tai en kirjoita mitään. No sen verran ainakin, että sain hetki sitten puhelinsoiton eräältä Facebook-kaveriltani. Hän kertoi avoimesti viime viikonvaihteen tapahtumistaan ambulanssikyydityksineen ja sairaalareissuineen. Totesimme, että yhteiskunnan palvelut toimivat. Hän odotteli sairaalassa lääkärikäyntiä ja tutkimuksista saatuja tuloksia. Toivotin hänelle jaksamista ja paranemista...

sunnuntai 17. lokakuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Pitkään nukutun yön ja perinteisten aamutoimien jälkeen pistin työasun päälle ja lähdin pihalle. Vaimoni siirtyi varastorakennuksen päädyssä olevaan työhuoneeseensa ison Bonanza-nojatuolin tyynyjä tuunaamaan. Tuo tuoli ostettiin aikanaan käytettynä. Se on tehnyt monta reissua. Vaimoni opiskelumatkalla Hämeenlinnassa ja Timolla Helsingissä. Tällä hetkellä se on päärakennuksemme takkahuoneessa. Mihin vielä ehtii... Ryhmittelin hiukan varastorakennuksen vieressä olevia betonilaattoja. Katselin taas entisen joulukuusimetsän jäljellä olevia viittä kuusta varastorakennuksen päädyssä. Kaksi niistä joutaisi kaataa polttopuiksi. Miksi? Siksi, että toinen on lähellä varastorakennusta ja toinen on niin iso, että se vie voimaa lähellä olevasta pienestä perunapellosta ja ryytimaasta. Juuret ovat levinneet laajalle alueelle. Katunaapurini on luvannut hoitaa asian, jos näin päätämme...

lauantai 16. lokakuuta 2021

Mitä tänään tähän asti - Simon Karsikon Leuannokassa käynti - kyllä...

Mitä tänään tähän asti - Simon Karsikon Leuannokassa käynti - kyllä... Päätimme eilen, että lähdemme testaamaan Maksniemen uudet tieliittymät, käymme Simon Karsikon Leuannokassa ja pistäydymme pitkästä aikaa Pihlajalla kylässä. Näin teimme. Oli mukava muistella Leuannokassa Veitsiluoto Oy:n lomamökkiaikoja kauan sitten ja ottaa muutama kännykkäkuva. Kävi mielessä, että Simon kunta teki erinomaisen maa-aluekaupan. Oletettavasti kaavoitus etenee ripeästi ja mahdolliset asiasta kiinnostuneet tontinostajat pääsevät rakennustyöhön. Näin maallikon silmin eipä juuri parempaa rakennusmaata voi kuvitella. Mukava sightseeing ajelu Maksniemessä tänään.

perjantai 15. lokakuuta 2021

Mielenkiintoista ajatusleikkiä lähitulevaisuuden eduskuntavaaleista Lapin osalta - kyllä...

Mielenkiintoista ajatusleikkiä lähitulevaisuuden eduskuntavaaleista Lapin osalta - kyllä... Juuri kun ajattelin, että taitaa olla tylsääkin tylsempi sateinen lokakuun perjantai edessä niin intouduin lukemaan mielenkiintoisen artikkelin Keskustan kansanedustajasta Mikko Kärnästä. Kuinka ollakaan ajatuksissani heittäydyin pohdiskelemaan jo vuoden 2023 eduskuntavaaleja jos, jos ja jos - tyyliin. Pätkä Wikipediatekstiä: Suomen 39. eduskuntavaalit järjestetään sunnuntaina 2. huhtikuuta 2023 ja niissä valitaan kansanedustajat eduskuntaan vaalikaudelle 2023–2027. Kyllä. Mikäli Mikko Kärnä asettuu ehdokkaaksi Lapista ja mikäli Paavo Väyrynen asettuu ehdokkaaksi myös Lapista niin tilanne Keskustan osalta muodostuu totta tosiaan mielenkiintoiseksi. Toki Keskustalla on ollut ja ilmeisesti on jatkossakin muitakin kovia potentiaalisia ehdokkaita. Olen tavannut molemmat superehdokkaat, vaihtanut muutaman sanankin. Ollut taannoin sähköpostiviestinnässäkin, lähettänyt sähköposteja. Toinen em. henkilöistä on vastannutkin - muistaakseni.

Se on taas perjantai...

Se on taas perjantai - kyllä ja sateinen sellainen... Perinteisten aamutoimien jälkeen en kyllä parhaalla tahdollakaan keksi muuta kuin sytyttää päärakennuksen takkaan tulet. Vaimoni lähti hetki sitten Pikkupuolelle osittain samoihin hommiin. Saapa nähdä, mitä tällainen sateinen päivä tuo tullessaan. Nyt olisi havillista aikaa siivota esimerkiksi Facebook-foorumia.

torstai 14. lokakuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen alamme orientoitua upeaan syyspäivään. Vaimoni käväisee kauppareissulla ja minä sen jälkeen iltapäivällä kokousreissulla. Voi olla, että loppuiltapäivästä intoudun tasoittelemaan maata ja siirtelemään betonilaattoja uuteen asentoon varastorakennuksen sivustalla. Niin - jos en tänään niin sitten huomenna tai joskus sitten. Eipä nuo tuosta mihinkään karkaa...

keskiviikko 13. lokakuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen tuli aika lailla seestynyt olo, eiliset lähitulevaisuuteen liittyvät päätökseni poistavat ajatuksistani turhanpäiväistä touhuamista. Irtaannun yhä enemmän tuosta Facebook-kuviosta eli kansanomaisesti veispuukista ja keskityn kukaties enemmän oman Blogisivun pitämiseen. Sen osoite on muuten http://akipyykko.blogspot.com Voi olla, että hetken kuluttua testaan auton ylläpitolaturin toimintaa. Virittelen sitä talvikäyttöä varten. Arvelen sen osoittautuvan hyväksi valinnaksi. Voi olla, että etulasin uusi peitto otetaan myös myöhemmin käyttöön, vältytään turhalta rappaamiselta, vaivannäöltä. Tällä viikolla on pöytäkalenterin mukaan yksi kokous - huomenna torstaina - hyvä niin...

tiistai 12. lokakuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aloin asetella henkilökohtaista lähitulevaisuuttani uuteen asentoon. Sellainen on ollut tapani vuosikymmenien aikana aina silloin tällöin. Se antaa uutta näkemystä itselleni ja virtaa lähitulevaan - näin haluan ajatella. Osata luopua sellaisista asiakokonaisuuksista, jotka eivät tunnu riittävän omilta, on tärkeää. Tähän liittyy muun muassa uusi lähestymistapa Facebook-maailmaan...

maanantai 11. lokakuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen ei juuri pihalle meneminen kiinnosta. Sataa tihuuttaa. Jospa tuo sade päivänmittaan hellittää, pääsee hahmottelemaan laitteiden sijoitusta - järkevää sijoitusta - lumihommia ajatellen. Tuo peräkärryn päällä oleva moottorikelkka antaa pienen lisähaasteen. Puut voi ainakin päärakennuksen takkaan asetella. Se on tuttuakin tutumpaa hommaa. Pihalle iltapäivällä kukaties mentyäni tutkiskelen hajottamani vaahterakannon alueen lähitulevaa. Voi olla, että sijoitan kannon paikalle AITAKI-laatutuotteen tolppajalustan ja seuraan, mitä sen tuntumassa alkaa tapahtua. Ovatko vuosikymmenien aikana muodostuneet juuret niin voimissaan, että jaksavat työntää vielä uutta vaahterakasvustoa. Aika näyttää.

sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Hyvää Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää...

Hyvää Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää... Perinteisten aamutoimien jälkeen luin jostain syystä poikkeuksellisen tarkkaan lauantaipäivän Lapin Kansa lehden. No toisaalta siksi, että tuoretta paperilehteä ei tule sunnuntaisin. Erityisen kiinnostavia olivat artikkeli venäläisten partisaanien tuhoretkistä Suomen puolelle toisen maailmansodan aikana, joissa kohteina olivat lapset, naiset ja vanhukset. Toisaalta tällä keralla oli poikkeuksellisen kiinnostavia yleisönosastokirjoituksia. Muun muassa tuo koiraveroasia tuntui mietityttävän - lähinnä sen periminen. Asiaan liittyvänä olen itsekin kirjoittanut 1980-90-luvulla asiasta. Lopetin kirjoittamisen totaaliturhauttavana. Silloin väitettiin, että koiravero on turha, tarpeeton ja mahdoton toteuttaa, koska veron perimiseen liittyvät kustannukset ovat suuremmat kuin siitä saatava hyöty. Kemin "Koirapuolue" oli silloin voimissaan. Nyt eletään toista aikaa ja perintätekniikka on myös aivan toisella tasolla. Ilmeisesti koirien rekisteröintiin on tulossa myös virallisia muutoksia. Koirat minuakin ovat viime vuosina jonkin verran kiinnostaneet. Miksi? Siksi, että ympärilläni = rajanaapureinakin on toistakymmentä koiraa. Taitaa olla yksi yksi "pentutarhailijakin". Lisäksi työhuoneeni ikkunasta näen päivittäin Kainuunkadulla kävelytettävän varovaisen arvion mukaan 20-30 koiraa. Parhaimmillaan/pahimmillaan taluttajalla on 3 jopa 4 koiraa. Kun Kemin kaupunki taistelee olemassaolostaan äärimmäisen vaikeassa taloudellisessa tilanteessa laatien pitkiä toimenpidelistoja talouden kohentamiseksi, kaikki kivet on syytä kääntää. Yksi varteenotettava kivi olisi päätös koiraverosta ja sen perimisestä nykytekniikan käytännöillä. Nämä ovat niitä sarjastamme "pieniä puroja", sano...

lauantai 9. lokakuuta 2021

Ristiriitaisia ajatuksia...

Ristiriitaisia ajatuksia - kyllä... Olen ollut Kemin kuntapäättäjänä vuodesta 2000 alkaen vaatimattomalla panoksellani - eräänlaisena Takarivin Taavina eli aikalailla taustalla. Olen ollut monissa lautakunnissa. Muun muassa sosiaali- ja terveyslautakunnassa kaksi valtuustokautta varsinaisena jäsenenä. Olen tällä hetkellä perusturvalautakunnassa varsinaisena jäsenenä. Lautakunnan päätöksin pistämme liikkeelle vuositasolla noin 100 miljoonaa euroa rahaa. Se on paljon rahaa se... Minäkin olen julkisesti "mainostanut", että kaikista kemiläisistä pidetään huolta. Mutta kyllä avoimesti ja rehellisesti on pakko todeta, että välillä hiipii vahva epäilys puseroon. Miksi ihmeessä pistämme rahaa liikkeelle sellaisissakin tapauksissa, joissa henkilöillä ei ole ollut vuosikausiin, vuosikymmeniin minkäänlaista vastuuntuntoa omasta elämästään. Se on ollut täydellistä örveltämistä ja sekoilua, joka on aiheuttanut lähimmäisille suurta tuskaa ja kärsimystä sekä taloudellista menetystä - jatkuvasti. Ja tämä on taivahan tosi, sanoisi entinen opettajakollegani. Minuakin on usein muistutettu, että vastikkeetonta rahaa ei ole syytä jakaa. Totta - itsellekin tulee usein takaraivoon ajatus Raamatun totuuksia vapaasti mukaellen: Joka ei työtä tee, hänen ei syömäänkään pidä. Mikä on se konsti, vaikkapa vippaskonsti, oivallus, jolla nämä laitapuolen kengänkuluttajat saadaan takaisin - meidän mielestämme - normaaliin elämään. Jollakin tavalla mielekkääseen tekemiseen kiinni, ei välttämättä heti työntekoon. Onko se niin sanotun kolmannen sektorin monipuolinen toiminta...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen ajattelin olla tänään lauantaina 09.10.2021 tekemättä mitään. Kukaties menemme pienen sauvakävelylenkin tekemään päivemmällä... Sen teimme Mansikkanokalla ja sitten metalli- ja lasikierrätyspisteelle City Marketin kupeeseen ja kaupassakäynti. Odotellessani vaimoani tein heräteostoksen eli yksi rivi Lottoa. Ohitseni meni keski-ikäinen mieshenkilö kahden lapsen kanssa. Epäilen, että hän oli Pasi Särkiaho, yksi entisistä oppilaistani tai sitten Pasin kaksoisolento. Mentyäni kaupan puolelle ohitse meni myös perheensä kanssa tuttu henkilö Sami Riikonen, hänkin entisiä oppilaitani... Kaupungilla oli liikkeellä insinöörioppilaita, olisko ollut Pohjois-Suomen insinöörioppilaiden tapahtuma Kemissä. Täikön torilla oli ohjelmaa asiaan liittyen. Kotiin tultuamme totesimme, että kakkosliittymään oli ilmestynyt peräkärry, jonka päällä on peiton alla moottorikelkka ja ajorampit - hyvä niin. Koko reteli siirretään aikanaan puu- ja varastokatoksen viereen odottamaan talvea...

Eräs Facebook-teksteistäni eilen...

Tämän päivän viimeinen eli viides vaahterakantopoltto ei sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Miksi? Siksi, että kaikilla edellisillä kerroilla ja nytkin olen seurannut vallitsevan tuulen suuntaa pienen tulen, nuotion savujen osalta. Tämän päivän polton loppuvaiheessa alkoi sataa, jolloin palaminen alkoi tyrehtyä ja savua muodostua entistä enemmän. Lisäksi vallitsee matalapaine. Kiistatta savua ohjautui aidan takana olevan kerrostalon suuntaan. Olen saanut asiaan liittyvänä kaksi puhelinsoittoa: Taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja soitti, että kerrostalon käytävillä on savua. Kerroin hänelle, että käyn sammuttamassa kituvan nuotion. Sen tein ja savut loppuivat. Sain toisen puhelun, johon en ensin ajatellut vastata - tuntematon numero - mutta vastasin. Kemin kaupungin ympäristöpäällikkö Risto Pöykiö soitti asiasta. Hänelle oli tullut viesti Kemin kaupungin tekniseltä johtajalta, jolle puolestaan viesti oli tullut taloyhtiön isännöitsijältä ja jolle puolestaan viesti = sähköposti oli tullut joko taloyhtiön asukkaalta tai hallituksen puheenjohtajalta. Kantopolton savut työllistivät aika monta ihmistä. Toisaalta tuli ilmeisen selväksi, että ympäristövalvonta toimii. Taitaa olla elkeitä paikallisesta ilmastohätätilasta... Meillä oli Riston kanssa asiallinen keskustelu ja hän antaa vastauksen kysyjille, lupasi toimittaa kopion sähköpostiviestistä minullekin - asianosaiselle, Jälkipuintia: Minulla on tunne, että pääsääntöisesti kerrostalon asukkaat tietävät, kuka aidan takana asuu. Minulle olisi voinut asiasta soittaa ja/tai mieluummin tulla aidan taakse kertomaan, että savua/savunhajua on käytävillä... Olen aina tuonut esiin, että olemme olleet tällä tontilla/alueella pitkään, pitkästi toista sataa vuotta. Mekin nykyasukkaat yhtäjaksoisesti vuodesta 1981. En muista, että tämän tason niuhotusta olisi ollut koskaan, mutta tämän päivän kokemusten perusteella kerta se on ensimmäinenkin, tämän päivän kokemusten perusteella oletettavasti ei viimeinen.

perjantai 8. lokakuuta 2021

Käytetyn auton hintapohdiskelua...

Käytetyn auton hintapohdiskelua: Tämä auto maksoi käytettynä vuonna 2016 3500 euroa. Tällä hetkllä eli vuonna 2021 kyseisen auton hintalappu on vähintään 5500 euroa. Mikäli globaali- ja kotimaisetkin uutiset muun muassa tämäntyyppisten autojen hinnoista pitävät paikkansa, auto maksanee viiden vuoden päästä eli vuonna 2026 vähintään 10000 euroa. Luonnollisesti edellyttäen, että auto pysyy jotakuinkin nykyisessä kunnossa. Näkemykseni perustuu taannoin lukemaani tekstiin Helsingin Sanomista, josta lainaan pienen pätkän: Kuten Paavo Väyrynen nousee kanveesista aina uudestaan, myös Mersu-väyrynen saattaa olla kovassa nousukiidossa. Näin veikkaa vanhojen autojen markkina-arvoja työkseen määrittävä ja analysoiva espoolaisen Klassik Auto Oy:n Anssi Juutilainen. ”Jos jostain autotallista löytyy hyväkuntoisena sellainen, se voi olla oikeasti huomattavan arvokas auto jonain kauniina päivänä”, Juutilainen sanoo. Väyrys-Mersu ei ole ainoa tavallinen auto, joka voi olla tulevaisuudessa haluttu klassikko. Markkinoilla on monia muitakin youngtimereita, joiden arvo on nousussa. YOUNGTIMER-AUTOT ovat noin 15–30 vuotta vanhoja autoja. Ne ovat automaailman keski-ikäisiä: eivät vielä vanhoja ja viisaita, mutta jos ne ovat vielä hyvässä kunnossa, ne ovat viehättäviä tyyppejä, jotka hoitavat hommansa ihan yhtä terhakkaasti kuin nuorempansa. ”Esimerkiksi Saksassa arvostetaan näitä autoja todella paljon. Siellä on oma lehtikin, joka on omistettu youngtimereille, ja se myy kuin häkä.” Youngtimereiden suosio Saksassa johtuu Juutilaisen mukaan siitä, että siellä ihmisillä on niin paljon rahaa ja uudet autot maksavat sen verran vähän, että uudessa autossa ei ole hohdokkuutta. ”Kuka tahansa voi ostaa uuden auton. Mutta ne, jotka haluavat vähän erottua, hommaavat jonkun hyväkuntoisen youngtimerin. Mercedes-Benz E-sarjan W210.

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen totesin, että tänään eikä lähipäivinä ole ainuttakaan pöytäkalenterimerkintää - hyvä niin. Koko loppuvuotta selaillessani pöytäkalenteristani olen tyytyväinen, että kuntavaalien jälkeisiin luottamustoimiin liittyvänä kokousmäärät ovat asiallisen siedettävät. Toivon, että valtuutetuilla, erityisesti Keskustan valtuutetuilla ja lautakuntajäsenillä, joiden varamiehenä olen, riittää voimia/jaksamista vaativissa luottamustehtävissään. Luonnollisesti nuo tammikuun 2022 aluevaalit vilahtavat silloin tällöin ajatuksissa, vaikka itse en ole aikeissa niihin ehdokkaana osallistuakaan. Toivottavasti Kemistä löytyy potentiaalisia ehdokkaita vaaleihin...

torstai 7. lokakuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen aamukahvittelun yhteydessä lehteä lukiessamme totesimme - yhdestä suusta - että ikääntyminen tuo tullessaan pikkuriesaa. Muun muassa väistämättä näkökyvyn heikkenemistä. Lasien uusimistarve tulee entisestäänkin tärkeämmäksi. Siirryin uutisten seurantaan netistä. On pakko myöntää, että tuo Elokapina-vouhotus ärsyttää, suorastaan raivostuttaa, josta ei viitsi irrotella yhtään enempää. Sen sijaan olen edelleenkin erittäin huolestunut Koronavirus-ongelmasta. Se ei ole ohi Suomessakaan, puhumattakoon maailmassa. Olipa mukava todeta hetki sitten, kun vaimoni lähti Mersulla "rapisevin renkain" käymään kaupungilla, sanoi menevänsä kirjastoon. Itse lähden puolen päivän jälkeen Kemin keskustaan City Motorille. Mersuun asennetaan ylläpitolaturi maanantaina vaihdetun akun jatkeeksi. Sieltä tultuani jatkan harjoituksia vaahterakannon kanssa...

keskiviikko 6. lokakuuta 2021

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen siirryin pihamalle kantohommiin. Käytössä sähkömoottorisaha, kaksi kirvestä, lapio ja kanki. Näyttää siltä, että vielä yksi polttokerta - viides sellainen - on toteutettava, on se sitkeä "vastustaja"... Alamme kohtapuolin orientoitumaan elokuviin. Elämme Kemissä Vanhustenviikkoa. Nimestä voi olla monta mieltä, mutta joka tapauksessa kävimme - minä ja vaimoni - ensimmäistä kertaa tänään viikon tapahtumassa - elokuvissa Kino Pirtissä nimikkeellä Seniorikino. Viidentoista minuutin välein piti alkaa 1-salissa klo 13.00 Hytti nro 6 ja 2-salissa klo 13.15 Isä. Osallistujia oli ihan jonoksi saakka. Lipunmyyjä olisi voinut varmistaa osallistujilta/lipunostajilta kumpaan heillä oli tarkoitus mennä. Isä-filmiä oli salissa 2 katsomassa meidän lisäksi seitsemän henkilöä. Niin kyseinen filmi alkoi loppujen lopuksi noin klo 13.45. Oli erinomainen filmi, suosittelemme. Tätä on sitten joskus vanhana mukava muistella...

tiistai 5. lokakuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Kirjoitin alkuiltapäivästä muun muassa seuraavaa: Alan kohta orientoitua Kemin kaupungintalolle lähtöön. Perusturvalautakunnan kokous on toisen kerroksen neuvotteluhuoneessa klo 15 alkaen... Kyllä - eriomaisen puhutteleva ja monisärmäinen kokous klo 15.00-19.30 välisenä aikana, ei kahta sanaa. Pääsääntöisesti perusturvalautakunnan (entinen sosiaali- ja terveyslautakunta) asiat ovat vaikeita ja vieläkin vaikeampia. Olen kukaties kirjoittanut aikaisemminkin, että kasassa on jälleen porukka, joka - virkamiehet ja kaupunginhallituksen edustaja mukaan lukien - tekee parhaansa jokaisen kemiläisen hyväksi. Tehtävä on lähes mahdoton, mutta ei toivoton, tästä(kin) kyllä selvitään, kun muuta mahdollisuutta ei kerta kaikkiaan ole. Riihikuivaa rahaa siinä kyllä palaa, mutta se menee tarpeeseen. Kaikista on pidettävä huolta...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen kävin fiilistelemässä Karihaarassa Tommin luona ja ihailemassa peräkärryn päällä, peiton alla olevaa uusvanhaa Yamaha-moottorikelkkaa. Tommi oli tuunannut peräkärryn pohjaa ja kiinnittimiä. Hyvältä näytti. Kyseinen peräkärry on aikanaan tehty Kemin ammattioppilaitoksessa. Ammattiaineiden opettaja, työpajarakennuksen opettajanhuonekaverini Pietarilan Jussi oli "tekomestarina/hankintapäällikkönä". Näitä peräkärryjä tehtiin sillä erää muistaakseni 3 tai 4 kappaletta. Sain Tommilta lainaksi pienen sähkökäyttöisen Makita-moottorisahan, jolla jyrrään huomenna loput vaahterankannosta hajalle. Alan kohta orientoitua Kemin kaupungintalolle lähtöön. Perusturvalautakunnan kokous on toisen kerroksen neuvotteluhuoneessa klo 15 alkaen...

Lypsävää lehmää ei kannata tappaa - ei niin mutta...

Lypsävää lehmää ei kannata tappaa - ei niin mutta... Seurasin eilen Kemin kaupunginvaltuuston kokousta netistä. Erityisen mielenkiintoni kohteena oli Kemin Matkailu Oy:n toimintaan liittyvä asiakohta. Kemin Matkailu Oy:n kruununjalokivet ovat olleet Sampo ja Lumilinna. Molemmat aikanaan huikeita oivalluksia, jota ei käy kiistäminen. Matkailujäämurtaja Sammolla ei ole ajeltu vähään aikaan turistikäytössä, ainoastaan siirto Ajoksesta Veitsiluodon satamaan "parkkiin". On tehtävä pakollisia huoltoimenpiteitä ja se maksaa näin maallikon ajatuksin lähes maltaita. Ne on tehtävä. Itse olen luottavainen, että Sampo on vielä pitkään matkailujäänmurtajana ja takoo Kemin Matkailu Oy:lle/Kemille/talousalueellemme matkailutuloja, mutta sen vuotuinen käyttöaika on lyhyt. Varmaan mietintämyssyn alle kannattaa pistää vakavasti ajatus, että kyseinen, rajoitetun käyttöajan alus myydään - jos sopiva ostaja löytyy - pois ja hankitaan tilalle matkailukäyttöön soveltuva alus, mikäli mahdollista lähes ympärivuotiseen käyttöön. Kävipä tuossa lisukkeena ajatus, että niin sanottua Perämeren kaarta - Ruotsin Luulajasta aina Suomen Raaheen - saakka tulisi matkailussa hyödyntää ja tehdä aitoa yhteistyötä.

maanantai 4. lokakuuta 2021

Kemin kaupunginvaltuuston kokous eilen - kyllä...

Kemin kaupunginvaltuuston kokous eilen - kyllä... Katselin netistä kaupunginvaltuuston kokouksen, jossa oli jonkin verran tekniikkaongelmia. Puheenjohtaja Reijo Viitala ohjeisti asiallisesti kokouskäyttäytymistä. Ohjeistus meni pääasiassa perille. Minun lisäksi havaintojeni mukaan kokousta katseli rapiat kolmekymmentä henkilöä. Ihan asiallinen kokous, jossa päällimmäiseksi ja tärkeimmäksi nousi Kemin Matkailu Oy:n esitykset. Paljon oli kysymyksiä ilmassa, joihin yhtiön toimitusjohtaja Susanna Koutonen vastaili perustellun asiallisesti. Yksi äänestyskin tapahtui, kun Perussuomalaisten ryhmä esitti kyseisen asiakokonaisuuden käsittelyn lopettamista eli pöydälle panemista. Käsittelyä jatkettiin odotetusti äänin 38-5... Valtuustosalissa muutamat eturivin valtuutetut olivat esitetyissä kommenteissa/kysymyksissä aktiivisia

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin päärakennuksen takkaan tulet. Ulkona piipahdettuani totesin puuskittaisen tuulen pöllyttävän lehtikasoja ja huojuttava aika lailla pihapuita. Sain puhelinsoiton City Motorilta, sähköpostiviestintämme perusteella uusi akku tullaan asentamaan Mersuun puolen tunnin päästä. Kyllä asentaja tuli paikalle - kaikki hyvin. Torstaina asennetaan vielä ylläpitolaturi niin totuttelu tähän autoon alkaa ja talvi saa tulla. Tavoitteena on pitää autoa koko ajan ulkosalla... Pidin eilen puhelinta äänettömällä niin kuin pääsääntöisesti aina. Näytti tulleen yksi puhelu. Saan mahdollisesti tänään entisen pienimuotoisen maatalouslaitemuseoalueen kupeessa olevan vaahterakannon hajottamisen loppuun saatetuksi. Tommi ilmoitti Messengerin kautta, että hänellä on sähkökäyttöinen moottorisaha kotosalla Karihaarassa. Sillä homma hoitunee kätevästi... Tänään on Kemin kaupunginvaltuuston kokous illansuussa - pitkästä aikaa - valtuustosalissa. Täytynee seurata.

sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Se on Mikkelinpäivä nyt - kyllä...

Se on Mikkelinpäivä nyt - kyllä. Sivistin itseäni pätkällä Wikipediatekstiä. Poikkeuksellisen pitkien yöunien ja aamutoimien jälkeen kävin katsomassa pihalla eiliesen - neljännen vaahteran kantopolton jälkeisiä - aikaansaannoksia. On se sitkas. Siinä on vieläkin jyystämistä tai sitten moottorisahahommaa. Katsotaan nyt ... Onpahan kaunis sunnuntai-ilma. Voi olla, että menemme pihalle rapsuttelemaan puiden lehtiä ja kukaties kärräämme ne saman tien matopellon päälle tontin kulmaukseen. Käännettyäni uuden viikon pöytäkalenteristani esiin tiistaina on Kemin perusturvalautakunnan kokous. Toki viikolta löytyy muutakin aktiviteettia...

lauantai 2. lokakuuta 2021

Eräs Facebook-teksteistäni tänään...

Seurasin hetki sitten suoraa lähetystä Eduskuntatalon läheisyydessä. Pätkä Mannerheimintietä oli alkuvaiheessa tukittu mielenosoittajien/kansalaistottelemattomien/lainrikkojien toimesta. Poliisi ohjeisti poistumaan paikalta, jotta liikenneväylä saadaan auki. Osa noudatti poliisin ohjeistusta. Osa kävelytettiin ja kannettiin paikalla olleisiin Helsingin liikennelaitoksen busseihin. Matka putkaan alkoi. Kyydin sai yli 100 osallistujaa. Mannerheimintie avautui liikenteelle. Taustalla kuuluivat varsin yksitoikkoiset kannustushuudot. On murheellista seurata, että poliisin vähäisiä resursseja käytetään mielenosoittajien/kansalaistottelemattomien/lainrikkojien kanniskeluun kulkuväyliltä busseihin. Katsellessani tiellä istuvia kylttien ja banderollien kanssa varustautuneita nuoria kävi mielessä, että he olisivat kyllä lähteneet siitä - tukka putkella - muillakin keinoin...

Mitä tänään tähän asti...

Perinteisten aamutoimien jälkeen siirryin pihalle kakkosliitymässä olevan, käyttöön otetun automme luo akun latauslaitteiden kanssa. Akku on viitisen vuotta vanha, mutta takaraivoon on hiipinyt ajatus, että se ei ole täydessä iskussa. Illansuussa sen näkee... Ison vaahterakannon kanssa alkaa olla kohta viimeiset väännöt. Kannon kupeessa touhutessani viereisen kerrostalon pihaan ajoi henkilöauto, ei talon asukkaita. Rennonpuoleiset peruutukset - suoraan raja-aitaan. Ei siinä aitaa sentään kaatunut, mutta ainakin yhden pystytolpan kohdalta kuului epäilyttävä rusahdus. Auto lähti aika nopeasti pois. Mahdollisesti joku lukijoista muistaa, että uusin alkukestä muutaman painekyllästetyn pystytolpan ja tein uusia aitaelementtejä. Ne olivat osittain viime talven lumimiesten/kauhakuormaajien jäljiltä. Tavoitteena on lähestyvänä talvena seurata, miten kerrostalon lumia siirrellään. Tarvittaessa menen ohjeistamaan kuskia oikeaoppisesta kauhan käsittelystä eli raja-aitaa ei ole pakko kaataa. Mutta nyt on kahvitauko. Kohtapuolin siirryn taas pihalle...

perjantai 1. lokakuuta 2021

Uudet tuulet puhaltavat...

Uudet tuulet puhaltavat - kyllä... Perinteisten aamutoimien jälkeen pistin päärakennuksen takkaan tulet. Siinä ei nyt mitään uutta ole, mutta sen jälkeen toteutin Trafin sivujen kautta autonvaihto-operaation. Kaksi autoa pois liikennekäytöstä ja yksi liikennekäyttöön. Helppo juttu. Sekin on tuttua touhua. Uusia tuulia on kohtapuolin se, että eilen katsastettu Land Rover saa olla päärakennuksen autotallissa ja liikennekäyttöön otettu MB E 200 saa olla ensi talven ulkosalla. VW Doppel TD tutussa paikassa päärakennuksen päädyssä. Miksi Mersu ulkosalla? Siksi, että siihen asennetaan ensi viikon torstaina City-Motorilla Defan ylläpitolaturi. Se työntää akkuun virtaan, kun auto pistetään lämmitykseen. Kun autossa on lisäksi sisätilalämmitin, pakkasellakin voi lähteä "melkein kuin puolilämpimästä tallista". Tätä kokeillaan. Olen jyystänyt tänään monihaaraisen vaahteran isoa kantoa kahden polttokerran = kannon juurella nuotion pidon jälkeen. Hiljaa hyvä tulee. Kyllä se siitä murenee pala palalta. On mielenkiintoista nähdä, onko vuosikymmenien saatossa muodostuneet juuren niin vahvat, että ne työntävät vielä lähivuosina uutta kasvustoa...