perjantai 26. elokuuta 2016

Yhdysvaltain varapresidentti varoittaa rakentamasta toista Nord Stream -kaasuputkea...

Alla olevassa artikkelissa todetaan: Kaasuyhtiö Gazprom haluaa rakentaa Itämereen uuden kaasuputken ensimmäisen viereen. Gazpromista enemmistön omistaa Venäjän valtio.
Kaasuputki lisäisi Euroopan riippuvuttaa venäläisestä kaasusta. Bidenin mukaan Eurooppa tarvitsee muita energiavaroja, ei uutta Nord Stream -putkea. Hän arvioi, että putken rakentaminen horjuttaisi edelleen myös Ukrainan asemaa.

_______________________________________________________________________

Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden on harvinaisen oikeassa.

Todettakoon lisäksi, että Eurooppa on aivan toisessa asennossa Itä-Ukrainan sotatilan ja Venäjän Krimin valtauksen jälkeen kuin ensimmäisen kaasuputken rakentamisen aikaan.


Suora nettilainaus Yle Uutiset-sivuilta hiukan tuunattuna:

Yle maailmalla: Tukholma  | 

Yhdysvaltain varapresidentti varoittaa rakentamasta toista Nord Stream -kaasuputkea

Yhdysvaltain mielestä Euroopan ei ole sopiva aika lisätä riippuvuttaan Venäjän kaasusta.



Stefan Löfven ohjaa kädellään Joe Bidenia kohti ovea. Biden ottaa askelta kohti ovea. Molemmilla on tummansiniset puvut ja erilaiset siniset kravatit. Miehet hymyilevät. Seinällä taustalla on Yhdysvaltain ja Ruotsin lippuja. Oven takana seisoo turvamies mustassa puvussa.
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven isännöi Yhdysvaltain varapresidenttiä Joe Bidenia Tukholmassa.Kuva: Anders Wiklund / EPA
TUKHOLMA
Uusi mahdollinen kaasuputki Venäjältä Saksaan ei miellytä Yhdysvaltoja.
– Nord Stream 2 -kaasuputki on Euroopalle huono kauppa, Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden sanoi tiedotustilaisuudessa. Biden keskusteli vierailullaan Ruotsissa muun muassa kaasuputkesta Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin kanssa.
Kaasuyhtiö Gazprom haluaa rakentaa Itämereen uuden kaasuputken ensimmäisen viereen. Gazpromista enemmistön omistaa Venäjän valtio.
Kaasuputki lisäisi Euroopan riippuvuttaa venäläisestä kaasusta. Bidenin mukaan Eurooppa tarvitsee muita energiavaroja, ei uutta Nord Stream -putkea. Hän arvioi, että putken rakentaminen horjuttaisi edelleen myös Ukrainan asemaa.
Bidenin mukaan minkään maan ei pitäisi käyttää energiaa painostuskeinona.
Hän totesi kuitenkin, että eurooppalaiset johtajat keskustelevat hankkeesta ja päätös on heidän.
Ruotsissa kaasuputkesta on puhuttu myös turvallisuuspolitiikan kysymyksenä. Rakennusvaiheessa Gazprom käyttäisi tukikohtana gotlantilaista satamaa, kuten ensimmäistäkin putkea rakennettaessa. Itämeren turvallisuustilanne on kuitenkin viime aikoina heikentynyt ja Gotlannin strateginen sijainti korostunut.
Biden kehui tilaisuudessa vuolaasti Ruotsin pakolaispolitiikkaa. Ruotsin-vierailu pohjustaa pakolaishuippukokousta, jota Yhdysvallat ja Ruotsi isännöivät yhdessä syyskuun lopussa. Biden saapui Ruotsiin vierailtuaan Turkissa ja Baltiassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti