tiistai 16. elokuuta 2016

Terveisiä Tornion Arboretumista...

Kävimme iltapäivällä iäkkään naisystävämme kanssa Tornion Arboretumissa. Naisystävämme oli jo vuonna 2013 ottanut paikallislehdestä talteen artikkelin, jossa em. kohdetta esiteltiin. Hänen käyntinsä oli monista eri syistä siirtynyt ja siirtynyt.


Nimenomaan hänen toivomuksesta lähdimme liikkeelle ja hyvä niin, sillä kohde on erinomainen.
Minä ja vaimoni olimme alueella käyneet sen käynnistysvaiheessa 1980-luvun loppupuolelle Tornion asuntomessujen aikaan.

Pätkä nettitekstiä:

Tornion Arboretum-puisto


Erikoisuudet |  Kartat   |  Kuvia   |  Opastukset   |  Shakki   |  Yhteystiedot   |  Etusivu

Tornion Arboretum-puisto on ilmainen nähtävyys kaikille puutarhasta kiinnostuneille.
Se tarjoaa mahdollisuuden tarkkailla erilaisia kasveja pohjoisissa olosuhteissa.
Alueen koko on n. 3,5 hehtaaria ja löydät täältä n. 200 puuta ja pensasta sekä melkein saman verran ruohovartisia kasveja.
Puisto on jaettu useisiin eri osiin. Löydät täältä mm. yrttitarhan, ruusutarhan, havupuumetsän, kivikkotarhan sekä joitain erikoisuuksia.

Alueella on myös lasten leikkikenttä.

Puisto sijaitsee n. 3,5 km keskustasta Kemiin päin.
Puisto on aina auki, mutta suosittelemme käyntiä kesällä, keväällä ja syksyllä.
Talvisin puisto on lumen vallassa, eikä puistossa voi liikkua muuten kuin suksilla.


Hivenen kova tuuli ja ohi kulkevan liikenteen melu häiritsivät keskittymistä itse asiaan, mutta olimme kaikki tyytyväisiä näkemäämme ja kokemaamme. Välillä istuskelimme puiston penkeillä ihaillen loistokkaita kasveja.

Niin kuin todettu Tornion Arboretum on mielenkiintoinen alue kokonaisuudessaan rauhallisen läpikävelyn perusteella - suosittelen...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti