maanantai 26. helmikuuta 2024

Eräs Facebook-tekstini tänään...

Että mitäkö mietin? En oikeastaan sen kummempia, mutta tulin runsas tunti sitten Kemin kaupunginvaltuuston kokouksesta. Rapiat kaksi ja puoli tuntia pitkä kokous, johon sisältyi yksi - "ylipitkä" - neuvottelutauko. Käytännössä kokouksessa oli oikeastaan yksi asia, jota muun muassa Kemin Keskustan ryhmäkokouksessa klo 16-18 käsiteltiin perusteellisesti eri näkökohdista lähtien. Keskustelu oli perinteiseen tapaan avointa ja vilkasta. Voi jopa sanoa, että aika ajoin reipasta irrottelua vakavista asioista. Se asia oli esityslistan Asianro 15 Talousarvion päivittäminen ja talouden lisäsopeutus. Loppujen lopuksi valtuustosaliin mentyämme em. asiakohtaan oli ilmestynyt täydentäviä/hämääviä lukuja - mene ja tiedä. Joka tapauksessa em. asiakohtaan tehtiin vilkkaan keskustelun yhteydessä kolme muutosesitystä, joista kaksi neuvottelutauon jälkeen vedettiin pois. Mansikkanokan puiston tienpätkä hiersi kengässä monilla. Minullakin. Tässä taloudellisessa tilanteessa sen rakentamista olisi pitänyt siirtää. Enpä muista, että olisin aikaisemmin äänestänyt Vasemmistoliiton, Vapauden liiton ja Vihreiden kanssa Keskustan ryhmässä samassa rintamassa. Tätä on mukava sitten aikanaan vanhana muistella. Takkiin tuli äänin 24-18 ja yksi tyhjää. Pienenä yksityiskohtana mainittakoon, että en ole aikaisemmin nähnyt äänestyspäätöstä "tuuletettavan" - tosin vaisusti pöytätason suojassa. Tällaista se demokratia on pahimmillaan/parhaimmillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti