Olemme viimeksi käyneet Selkäsaaressa viikko sitten tiistaina 17.07.2018.
Päätimme lähteä tänään aamupäivällä käväisemään Selkäsaaressa, kun nuo ilmat ovat mitä parhaat.
Menomatkalla kävimme Kemin Lidlissä. Vaimoani autossa odotellessa kaupasta tuli tuttu henkilö minua jututtamaan. Hän sanoi menevänsä vaimonsa kanssa Kostamuksessa käymään. Enpä malttanut olla kertomatta meidän viime sunnuntain käyntiä Ristijärvellä sukutapaamisessa.
Kerroin millä kulkuneuvolla olimme liikenteessä. Sen kuultuaan hän totesi: "Sillähän ajaa miljoona kilometriä." Tuskinpa me sentään, sillä auto on niin vähän meillä käytössä...
Veden pinta oli sen verran korkealla, että ajelin jotakuinkin aivan rantahietikolle, kone oli toki trimmillä nostettu aika ylös.
Nousimme ylös mökille vähäiset tavarat vesikärryillä. Ajatuksena oli olla tekemättä yhtään mitään mutta...
Olin aloittanut kivien kärräämisen aiemilla kerroilla mökin ja pihaterassin väliseen tilaan. Enhän minä malttanut olla jatkamatta sitä, tosin kivet otin tällä kerralla tulistelupaikan ison betonirenkaan ympäriltä. Se muokataan "uuteen uskoon". Viisi vesikärryllistä kiviä siirtyi tällä kerralla osittain vaimoni avustuksella.
Levittelimme myös pari säkillistä Kekkilän multaa rannasta kärrätyn savipitoisen maan päälle.
Vaimoni teki pienen tutkimusmatkan lähimaastossa lähinnä marjatilannetta kartoittaen.
Sillä aikaa kiehautin Trangia-keittimellä vettä.
Ei kuulemma ole marjoja tulossa - kuivaa, kuivaa, kuivaa. Joimme murukahvit - varjossa.
Aluksi ei ollut paarmoja ollenkaan, mutta kohta ne ilmaantuivat. Pääasiassa ne olivat sokkopaarmoja, muutama - ilmeisesti suppu- ja/tai nautapaarma - todettakoon, että Suomessa on 41 paarmalajia. Aika moni onnistui minuakin pistämään päästen hengestään, sillä sen verran vielä kädenliike on hallinnassa. Hyttysiä ei ollut käytännössä ollenkaan, eikä juuri kärpäsiä...
Vaimoni käväisi ennen kotiin lähtöä uimassa.
Sinä aikana tutkin varastossa olevia toistaiseksi käyttämättömiä kalastusvälineitä. Otin yhden heittovavan mukaan, johon oli aiemmin viritellyt ahvenen pyyntiin soveltuvan varustuksen. Sitä on pakko kokeilla, kun tuo matotilanne on niin aneeminen...
Samalla tutkin käyttämättömiä uistimia. Ne ovat pääasiassa vaimoni äidin, siis anoppini meidän pojillemme ostamia, molemmille omat pienet, punaiset muovilaatikot. Täältäpä ne löytyvät, jos niille löytyy tarvetta...
Hyvä saarikäynti taas kerran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti