Suora nettilainaus Kauppalehdestä sellaisenaan:
Kuka vuoti, miksi vuoti, miksi kotietsintä? Tietovuoto-gatessa ovat turvallisuus ja sananvapaus vastakkain
18.12.2017 9:37 | Päivitetty 18.12.2017 10:38
On selvää, että Helsingin Sanomien käynnistämä tietovuotokohu sähköistää presidentinvaalikamppailun. Tiedustelulait ovat valmisteilla, ja aihe kuuluu tasavallan presidentin toimivallan ytimeen.
Ei ole ihme, että Helsingin Sanomien artikkeli puolustusvoimien viestikoekeskuksesta herättää intohimoja. Vastakkain ovat kaksi suomalaisille tärkeää arvoa, isänmaan turvallisuus ja sananvapaus.
On vakavaa, että Suomen viranomaisilta vuotaa korkeimman salaustason papereita.
Yhtä lailla erittäin vakavaa harkintaa salaisten tietojen julkaisemiseksi tulisi käyttää myös toimituksissa.
Helsingin Sanomien viestikoekeskus-artikkelin heikoin kohta on se, että se ei tuo yleisölle esiin mitään niin merkittävää yhteiskunnallista tietoa, jotta erittäin salaisten tietojen retostelu olisi välttämätöntä.
Näyttää siltä, että toimituksessa on herännyt "punaisten leimojen kiima". On haluttu korostaa, millaisia papereita toimituksella on hallussaan.
Jälkiviisaana voi sanoa, että muotoilemalla asiat elegantimmin ja kuulemalla puolustusvoimia etukäteen, olisi vältytty paljolta.
Mikäli puolustusvoimat olisi syyllistynyt väärinkäytöksiin, aineiston julkaiseminen olisi ollut aivan perusteltua.
Aihepiirin tärkeä yhteiskunnallinen ulottuvuus on se, että tiedustelulakia parhaillaan valmistellaan, ja siinäkin ovat vastakkain kaksi perusarvoa, kansalaisten vapaus ja valtion turvallisuus.
Toimituksissa pitää ymmärtää journalistin ohjeiden lisäksi rikosoikeudellinen vastuu. Kysymys on periaatteesta, ja vuoden 1995 rikoslaki on tässä kohtaa ankara. Se kriminalisoi yksiselitteisesti turvallisuussalaisuuden julkistamisen.
Salaisten tietojen vastaanottaminen ja hankkiminen tavanomaisin journalistisin keinoin sen sijaan ei ole laitonta.
Helsingin Sanomien kohdalla rikosepäily on erittäin harvinainen. Käytännössä ennakkotapauksia ei ole asiasta, jossa epäiltynä salaisen tiedon julkaisemisesta on tiedotusväline ja vuodon aiheena valtion turvallisuus.
On myös selvää, että Helsingin Sanomien käynnistämä tietovuotokohu sähköistää presidentinvaalikamppailun. Tiedustelulait ovat valmisteilla, ja aihe kuuluu tasavallan presidentin toimivallan ytimeen.
Avoimessa ja demokraattisessa yhteiskunnassa ei voi olla "valtioita valtiossa", joita ei voisi kriittisesti arvioida tai joista ei voisi lainkaan uutisoida. Korkeimman salaustason leimaaminen on aina viranomaisen päätös, jota median tehtävä on arvioida kriittisesti.
Euroopassakin on liikaa varoittavia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun median toimintavapautta rajoitetaan. Näitä ovat räikeimmin Turkki, mutta myös Unkari ja Puola.
Toimittajiin ja toimituksiin kohdistuvat kotietsinnät – vieläpä ilman tuomioistuimen päätöstä – ovat asioita, joita ei Suomessa juuri ole viime vuosikymmeninä nähty. Tällaiset toimet ovat omiaan sysäämään Suomen pois sananvapauslistausten kärjestä.
Suomessa viranomaisten ja median yhteistyö on perinteisesti toiminut hyvässä hengessä. Tietovuotogaten vaara suomalaiselle yhteiskunnalle on se, että mikäli toimittajat tuomitaan rikoksesta, se voi olla omiaan laskemaan tietojen salaiseksi leimaamisen kynnystä.
Samalla se voi nostaa mediassa arkaluonteisten asioiden julkaisukynnystä, jos toimituksiin tulee pelko oikeusprosesseista tai vankeustuomioista.
Tärkeintä tietovuotogatessa on nyt löytää vuotaja. Media ei omasta päästään tässäkään tapauksessa tietoja keksinyt.
Kirjoittaja on Kauppalehden vastaava päätoimittaja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti