Muutama päivä sitten illankähmeessä päärakennuksemme ovikello soi. Menin avaamaan oven vaivautumatta vilkaisemaan tulijaa oven "juorusilmästä" tai pistämään valoja päälle.
Oven takana hämärässä seisoi minua päätä pitempi nuorimies, jolla oli kaksi isoa laukkua harteillaan. Hän toivotti hyvää iltaa suomenkielellä ja ojensi käden tervehtiäkseen. Mikäpäs siinä, paiskasimme kättä...
Hän aukasi toisen laukun ja esitteli perinteistä "joulurihkamaa", pieniä lamppuja. Kerroin, että meillä ei ole tarvetta hänen tuotteilleen. Hän aukaisi toisen laukun, jossa oli kehystettyjä, pieniä eläinaiheisia tauluja.
Samalla hän kertoi - englanninkielellä - liikuttavan tarina Puolassa olevasta perheestään ja sairaasta lapsestaan. Kerroin edelleen, että meillä ei ole tauluntarvetta.
Yhtäkkiä hän totesi suomenkielellä:"Saanko lasin maitoa!" Vaimoni kuuli tämän ja minä ohjasin nuorenmiehen eteisestä keittiöön.
Hän toteutti maitolasin hörppäämisen jälkeen saman tuote-esittelykierroksen edelleen laihoin tuloksin. Hän kertoi asuvansa Oulussa.
Vaimoni ojensi "kauppamiehelle" viisi euroa "vaivanpalkkaa". Hän tuntui olevan tyytyväinen ja pois lähtiessään totesi suomenkielellä:"Hyvää illanjatkoa! Heippa!"
Jatkoimme illan askareita pohdiskellen, kukahan em. henkilö loppujen lopuksi oli, se on toistaiseksi täysin epäselvä. Vastaavantyyppisiä kauppamiehiä ja -naisia liikkuu tälläkin alueella aina silloin tällöin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti